Tähän mennessä tapahtunutta

 

Kylläpä on taas asioita tapahtunut sitten edellisen päiväkirjamerkinnän. Jos tässä yritän kaiken muistiin kirjailla, tulee ennätyspitkä postaus eikä sellaista jaksa kukaan kahlata. Otan käyttöön sekalaisten kuvien hajasijoittamistaktiikan ja lisäilen kuvien väliin asioita jotka kuva tuo mieleen. Osa osuu varmasti ihan hyvin yhteyteensä, osa ei sitten millään.

Ihan ensiksi, A niinkuin aurinko. Sitä herkkua ja ihanuutta on täällä meillä saatu todella runsaasti. Kuukauden edetessä valoisan ajan määrä on lisääntynyt huimasti ja nyt tulivat lämmötkin vihdoin päälle. Alkukuussa peltolenkillä näki eteensä vielä neljän maissa, nyt edes kuudelta ei ole vielä liian pimeää lähteä metsänlaitaa kohti. Ja pipossa tulee hiki.

Ö niinkuin öljy. Olipa riemullista kun ystävä hokasi, että maailman parasta espanjalaista oliiviöljyä saa Tallinnasta. Aiemmin ovat tilanneet sitä suoraan tuottajalta Espanjasta, mutta viime vuosina rahdit ovat olleet niin poskettomat, että tilaamisessa ei ole ollut mitään järkeä. Espanjan sisäinen toimituskulu on vain 10 euroa per lähetys, Suomeen rahti oli 80 euroa kun viimeksi kävin sivuilla pöyristymässä. 

Joten riemulla ei ollut rajaa kun sain kaksi litran pönttöä kotiin kannettuna, suoraan Tallinnasta. Loraus tuota tuoreen leivän päälle, muuta ei tarvitsekaan.

J niinkuin jäljet... onhan tuo nyt aivan posketonta miten näin rauhallisella Torpan mäellä onkin noin vilkas yöelämä.. Olisi ehkä lohdullista saada tietää, että täällä heiluu vain yksi jänis jolla AHDH, mutta pahaa pelkään, että tiluksilla öiseen aikaan partioiva lössi on huomattavasti suurempi.

Toistaiseksi en ole havainnut isoja tuhoja puiden ja pensaiden lumenpäällisissä osissa. Toki vielähän ne ehtivät hampaitaan moneen runkoon iskeä ennenkuin kaikki lumi on sulanut ja tuoretta evästä löytyy maan pinnastakin. Eikös niillä ole maaliskuussa myös pikkupuput mielessä, eli vauhti vain kiihtyy öisessä rallissa *syvä huokaus*

V niinkuin vahtikoira - juu ei Torpan koirista ole vahtimaan muuta kuin ruoka-aikoina kuppejaan. Tämäkin kreikkalainen komistus tulee tänne maalle 'mummolaan' ja tyytyy lähinnä makoilemaan auringossa. Toisaalta, Torpan nelijalkaisilla on nuppiluvun laskenta ja nimenhuuto joka ilta, ettei yksikään vahingossakaan unohdu yöksi ulos -rusakoiden armoille.

L on yhtä kuin lumi, ainakin tähän vuodenaikaan. Lumipeite on enimmillään kun sulaminen alkaa ja tänä vuonna enin on määritelty moneen kertaan uudelleen. Ikinä koskaan ei ole hevostarhan ylin laitalankku ollut minun polveni korkeudella mutta nytpä on sekin sääntö kumottu. 

Moottorikelkkareitti pihaan on lumivuorten takia ajettu tallin päätyyn ja se kulkee jonkin matkaa hevostarhan aidan vieressä. Siitä on ollut hyvä ällistellä lumen syvyyttä. Tähän hätään en muista tarkkaa yläjuoksun korkeutta, mutta kyllä se pitkälti yli metrin on. Aidan tarkoitus on kuitenkin ollut pitää hevosen kokoinen eläin aidan sisäpuolella eikä siihen ihan matala aitaus riitä. Kun ottaa huomioon millainen tynkätappi meikäläisen koipi on, voidaan nopeasti päätellä, että lumen syvyys on ollut suunnilleen 90-100 cm tuossa kohtaa.

T on taivaan tulet ja valot. Molempia on maaliskuussa ihasteltu pihalla niskat kipeinä. Revontulista en saanut kunnollista kuvaa, eivätkä nämä ilta-auringon värit mitenkään erinomaisen upeina hätäisestä puhelinräpsystä välity. Mutta komeita ovat taivaan valot olleet ja näkymistä on ollut suurta iloa näinä aikoina jolloin mikään ei olekaan itsestään selvää tai pysyvää.

S olkoon tämän kuvan kirjain. Sota, suru, sisu.  Melko lähellä kulkee pitkälti yhteistä rajaa varsin arvaamattomaksi osoittautuneen itäisen naapurin kanssa ja kieltämättä se pistää miettimään mitä tekisin jos. 

Olen aidosti iloinen, ettei seniorikansalaisellamme ole tietokonetta eikä älypuhelinta käytössään. Ei ole myöskään reaaliaikaista kuvaa savuavista raunioista. Hänellä on elävästi ja  kipeänä muistoissa kuinka on lähdetty evakkoon itsenäisyyspäivänä.

Päätin, että ensi kesäksi istutan paljon auringonkukkia. Olkoot ne sisun ja toivon kukkia.

H tarkoittaa harjoittelua. Kolme edellistä kuvaa kertovat siitä. Oma pukukaappi jolle on suunnistettava melkoinen matka maanalaisia reittejä pitkin parkkitalosta B-rakennuksen kautta takaisin K-taloon. Alimmassa kuvassa kurssikaverin koipi Hoitopolkupäivän leikkaussalirastilla.

Juuri nyt on meneillään ensimmäinen sairaalaharjoittelu ja sehän on huisan mielenkiintoista. On myös surullista itse todeta aitiopaikalta missä paineessa, miten vähillä ihmisillä osastoa välillä joudutaan pyörittämään.  Osastolla on todella vakavasti sairastuneita ihmisiä ja heidän omaisiaan, heistä osa hyvinkin herkässä tilassa. Näiden ihmisten kohtaamisessa tarvittava inhimillinen lämpö ja lohtu jää valitettavasti aivan liian usein ohueksi tai näkymättä. Opiskelijana on onneksi lupa tehdä asiat rauhassa ja ajan kanssa, ilman ainaista tehokkuuden vaatimusta.

Juhlapuheissa ja vaaliteltoilla kyllä vesissä silmin kiitellään hoitohenkilökuntaa, mutta kun pitäisi oikeasti tehdä jotain kiihtyvän kurjuuden poistamiseksi, alkaakin hiljaisuus humista korvissa.

K on kukka ja tämä tässä on chilin kukka. Suomen surkein taimikasvattaja on tehnyt tänä keväänä jotain todellakin oikein, koska tilanne taimihuoneessa on nyt tämä.

Olen toistaiseksi pysynyt (suunnilleen) päätöksessäni hillitä kylvösten määrää. Tomaatit ovat pontevia, chilit reheviä ja munakoisot lupaavia. Kesäkukkia minun ei pitänyt kylvää juuri mitään, mutta satuin arpajaisissa voittamaan kaikenlaisia ihanuuksia. Huhtikuussa on taas ruuhkaa lamppujen alla ja ikkunalaudoilla.

K-kirjain tarkoittaa myös kasvihuonetta ja kivityömaata. Molemmat odottavat minua uskollisena ja paljastuvat pikku hiljaa lumen alta.

Kunhan kasvihuoneen ympärystä ja edusta paljastuu, aion vihdoinkin ottautua kaivuuhommiin ja latoa tiilet maahan. Tähän projektiin liittyy olennaisesti myös parit kaariportit joita olen suunnitellut jo kauan tälle alueelle. Homma on parasta hoitaa heti keväällä kun intoa ja tarmoa on eniten.

Muita työmaita ovat vanhan poispurettavan leikkimökin paikalle tuleva tulipaikka ja sen sipistely, mutta ensin on vuorossa kasvihuoneen tienoo. K on myös kaivos ja niitähän ensi kesällekin piisaa.

H-kirjain tarkoittaa tässä yhteydessä hulluutta, hillittömyyttä ja hurahdusta. 

Kellarissa köllöttää monta paperikassillista viime kesäisiä daalian juurakoita ja eteiseen on melkein huomaamatta kertynyt paljon uusia, muutama on vielä matkalla tänne. Monta kuoppaa saan kaivaa jos mielin kukkivia upeuksia loppukesästä ihastella ja kimppuihin kerätä. Ja minähän kaivan.

Tämä edellinen kuva on R niinkuin ärräpäät.

Keittiöremontissa on toistaiseksi tapahtunut seuraavaa: ruokapöytä on käännetty itä-länsi suuntaan, kaikki muu on entisellään.

No joo, suunnittelija meni vaihtoon koska yhteistä näkemystä siitä mitä halutaan ja mikä on mahdollista ja järkevää toteuttaa, ei löytynyt. Paljon piirustuksia ja iso lasku. Niiden pohjalta virisi kuitenkin muutama hyvä idea ja lopullinen versio on ihan itse hinkattu. Teippasin havainnekuvan keittiön kaapin oveen ja visioin siitä missä mikäkin työvaihe tapahtuu, missä suunnassa liikun ja mistä mitäkin tarviketta otan. Samalla valmistin ihan oikeasti ruokaa ja leivoin eli oli totinen työote siinä hommassa. Testaus kannatti, idea jalostui ja vastaus on nyt lukittu.

Nyt on jo muutama kalustetarjouskin pöydällä, vielä yksi visionääri tulee katsomaan ja tekee oman yhtiönsä kalustetarjouksen. Sitten päätetään ja tilataan. 

Muilta osin enimmäkseen rauhallista ja näin olisi suotavaa jatkuakin.

Palataan taas, voi hyvin -missä lienetkin !

Peeäääs, mappi Ö eli äänet joita kuulen.

Maaliskuussa lintujen talvihiljaisuus ja mykkäkoulu päättyy. Ihan ensiksi kuului varovaista sirittelyä varpusten asuttamasta lumipalloheidestä, sitten eka tintti sanoi titityy. Öisin kuuluu helmipöllön puputusta läheisestä ikikuusikosta. Ja eilen kuulin vienon viheltelyn, herra mustarastas on palannut! Käpytikka siirtyi lintulaudalta takaisin metsään ja päristeli menemään oikein ponnella. Kyllä tämä tästä kevääksi taas kääntyy !

Hikinen helmikuu

 

Ennätysluminen talvi alkaa jo vaatia veronsa. Motivaatio meni jo, nyt vain sinnitellään ja pidetään silmällä kalenteria, kuukaudet vaihtuvat kaikesta lumentulosta huolimatta ja talvi on vain yksi vuodenaika, eikös niin? Toukokuussa pitäisi luonnonlakien mukaan olla paljon vähemmän lunta. 

Enää en jaksa hämmästellä lumen määrää, sitä vaan sataa kaikesta hämmästelystä huolimatta lisää, päivittäin.

Traktorimiehen kasaamat lumivuoret ovat yltäneet ennätyksellisiin korkeuksiin ja nyt myös metsäbaanalle menevä polku on hautautunut lumivuoren alle. Polkua huoltava kelkkamies joutuu etsimään uuden reitin päästäkseen pihaamme.

Ensimmäisessä kuvassa roikkuva kieleke rysähti yöllä alas ja yltää nyt reilusti tuvan ikkunan alareunaan. Samalla rysähdyksellä meni etuoven pihapolku tukkoon, lapiohommia luvassa tällekin päivälle aivan riittävästi.

Pelargoniat viheriöivät kuistin ikkunalla

Työmaan raamit

Näissä maisemissa olen iltapuhteeni viettänyt. Onneksi aivan yksin ei ole tarvinnut pihalla heilua, Perikunnan nuorempi on ollut sinnikkäänä apunani. Toinen puolisko perheestäni onkin tehnyt hieman erilaisia pihahommia, leikannut nurmikkoa, poiminut sitruunoita ja säätänyt kastelulaitteita Los Pacosin mäellä. Tänään heillekin paljastuu tämä kotoinen lumi-inferno kun palaavat matkaltaan.

Onneksi helmikuuhun mahtuu muutakin kuin lunta (joka ei mahdu kohta mihinkään).

Vaatimaton chiliyritelmäni paistattelee kasvivalon alla ja kahta tomaattilajiketta odotan itäväksi. Laitoin vain kaksi siementä per lajike. Samaa ankaran pidättyväistä kasvatuslinjaa aion noudattaa kevään edetessä muidenkin esikasvatettavien suhteen.

Kohtalo tosin pistää kapuloita rattaisiin...

Menin sitten voittamaan ystävänpäivän arvonnassa ihanan siemenpaketin. 

Tästä onnenpotkusta en kuitenkaan valita, ihania ovat ja kokeiluun pääsee jokainen. Onneksi noiden esikasvatusaika on huomattavasti myöhemmin keväällä.

Maaliskuussa ripottelen multiin pari tomaatinsiementä lisää ja sitten pitäisi kasvatella itsehillintää ennen tuoksuherneiden kylvöä.

Huomaa siemenpussukoiden taustalla söpöilevä mimosan oksa.

Monet vuodet olen käynyt paikallisissa kukkakaupoissa pettymässä, mimosaa ei ole ollut missään. Ja eilen niitä olikin yhdessä paikassa valtava ämpärillinen. Änkesin mimosanoksan kaveriksi viimeiset kukkivat amaryllikset. Ne ovatkin kukkineet koko talven.

Perikunnan nuorempi on kaipaillut hevoshommia jonkin aikaa ja koska oma talli on tyhjä, täytyy hevosen perässä ajella pidemmälle. Ajelimme Kolille, minulle ennestäänkin tutulle Paimentuvalle jossa huikeiden vaaramaisemien keskellä asustaa lauma islanninhevosia.

Se tunne kun istuin vuosien tauon jälkeen satulassa oli pakahduttava ! En saanut sanaa suustani ja silmistä puski liikutuksen kyyneleet. Kaikki mitä siitä hetkestä yritän sanoa kuulostaa niin laimealta, ei sitä tunnetta voi sanoittaa, se oli oma yksityinen voiton hetkeni.

Kahden tunnin ajan tarvoimme oppaan perässä lumisessa metsässä, laukkasimme ja tölttäsimme vaarankylkeä kiipeävää tietä pitkin ja nautimme joka hetkestä.

Tämä tumma komistus ei ollut ratsuni, mutta olipa muuten vaan harvinaisen mukava kaveri joka tuli meitä portille tervehtimään.

Oppaanamme ratsasti saksalainen Markus jolla oli hauskat jutut ja joka ymmärsi tilanteen herkkyyden meille vuosien tauon jälkeen satulaan palanneille.

Se sunnuntai ei unohdu ikinä eikä takuulla jää viimeiseksi ratsastuskerraksi. Kun nyt näköjään kykenen edelleen satulassa pysymään aion sinne palata uudelleen.

Lihakset toki kipeytyivät ja lumitöiden puskeminen oli entistä hikisempää maitohapoille kärventyneiden kinttujen takia. 

Mutta oli se sen arvoista! Voi ettien että.

Muita mukavia helmikuun alkupuoliskolle mahtuneita asioita ovat näiden kukkineiden amaryllisten lisäksi opiskelukavereiden tapaaminen koulun lähiviikolla. On niin mukava pähkäillä asioita yhdessä ja rupatella valmiissa ruokapöydässä toisten kanssa. Päivät olivat kieltämättä pitkiä, eräänkin täyden päivän päätteeksi meillä alkoi tentti klo 16. Illalla ei enää jaksanut lumitöiden jälkeen tehdä muuta kuin istua lasittunein katsein tuvan nurkassa. 

Seuraava lähiviikko onkin jo ensi viikolla ja sitten lähdetään kevään ensimmäiselle harjoittelujaksolle, tällä kertaa keskussairaalan osastolle.

Laitoin hakemukseni kansainväliseen vaihtoon ja mikäli kaikki menee kerrankin ns. jiiriin, vietän syksyllä useamman viikon Espanjassa, kansainvälisessä sairaalassa harjoittelussa. Samaan rytäkkään aloitellaan opinnäytetyötä opiskelukaverin kanssa tavoitteena saada se seminaariin suunnilleen vuoden päästä. Siitä alkaa opintojen loppusuora, syventävä harjoittelu ja joku diipadaapakurssi vielä ennen valmistumista. Huomasin, että minulla on täydentävien opintojen osuus opintopistevaatimuksen osalta täynnä, lisää pisteitä tulee vielä ainakin Espanjan kielikurssin ja harjoitteluvaihdon verran. Tämän lukukauden lopussa pisteitä on jo n. 150. Uskomattoman nopeasti tämä opiskeluaika on mennyt.

Töitä olisi tarjolla vaikka joka päivälle, olen kuitenkin pitänyt tiukan linjan ja tehnyt vain sellaisia vuoroja joista a) maksetaan tuplapalkka b) sattuu muuten vaan olemaan sopiva sauma. Kaikille muille vuoroille sanon jo melko sujuvasti ei.

Kovasti uskon, että tämä hikinen helmikuu muuttuu kohta maata näyttäväksi maaliskuuksi ja siitä eteenpäin alkaakin ilmassa olla totista kevään tuoksua. Lupaavasti alkaa myös näyttää siltä, että kohta täällä tuoksuu myös keittiöremontti, piirustukset alkavat olla kaikkia osapuolia tyydyttävällä tasolla ja seuraavaksi alkaa kilpailutuskierros. 

Muutama kalustetoimittaja jää kokonaan pois huonon toimitusvarmuutensa takia ja muutama sellainen joiden mallistossa ei ole mieluisia vaihtoehtoja. Valitettavasti kokonaan puusepäntyönä teetetyihin kalusteisiin ei ole mahdollisuuksia tällä keittiön uusintakierroksella. 

Toivottavasti löytyy sellainen toimittaja jolla lupaukset ja todellisuus ovat balanssissa, tässä luotan paljon tuttavien kokemuksiin ja netistä löytyvään informaatioon. Ei voi vielä tietää missä vaiheessa kevättä mennään kun loppunsa palvelleet keittiökalusteet puretaan pois,  sen näkee sitten kun tapahtuu. Kaikki aikanaan.

Sen tiedän kuitenkin, että seuraavan tunnin ajan vietän pihamaalla lumia lapioiden ja kolaten. 

Hyvää viikonloppua, missä lienetkin.

Viikonloppukimppu on perinne!

Mitäänhän mun ei pitänyt...

 

Ankarasti olen opiskelukirjoihin otsaani hangannut etten tänä keväänä lankeaisi hillittömiin taimikasvatusprojekteihin. Ja mitäpä tein... no tietenkin klikkailin sekä Impectalta että Cecilialta ostoskoriin yhtä sun toista ja lisäksi Mustilasta daaliavalikoimasta sitä sun tätä. Ja ihan pienen tilauksen Fataliilta. Pitää varmaan tunnustaa myös kurkunsiemenet Siemenkaupasta? 

Itse olisin jopa saattanut jättää kokonaan väliin Impectan ja Cecilian houkutukset, mutta kaveri pyysi apua lajikkeiden valintaan ja huonostihan siinä sitten omien pyhien lupausteni kävi. Tänään postilaatikosta löytyivät Impectan ja Cecilian kirjeet.

Onneksi noista pussukoista noin puolet menee sellaisenaan kaverille, osasta puolitetaan siemenet.

Toistaiseksi ikkunalaudalla pötköttää vain yksi, hyvin vaatimaton 16 siemenen chilikylvös. Seuraavan kerran tuon multapussit tupaan maaliskuussa kun olisi tomaattikylvöjen aika. Niitäkin ihan vaatimattomasti ja vähäisesti vain neljä eri lajiketta. Munakoisot menee samalla multiin, vähäsen vain ja kohtuudella. Hillitysti ja harkiten, you know? (minä en)

Piti siementen innoittamana ihan piipahtaa kurkkaamassa kasvihuoneen talvilepoa. Levolliselta näytää ja hyvä niin.

Ihan valtavasti ilahduin edellisen päiväkirjamerkinnän kommenteista, te olette vielä siellä! Tuntui kivalta lueskella viestejänne ja niistä innostuneena tein muutaman kierroksen Blogistaniassa kurkkimassa kuulumisia.

Jossain alitajunnassa,  kirurgian ja sisätautien kurssien, muun opiskelun, keittiösuunnitelmien ja arjen kiemuroiden alla pohdiskelen välillä blogiasioitakin. Identiteettikriisi oli kuitenkin loppujen lopuksi ihan vaan omaa höpinääni, mulla mitään kriisiä ole. Jatkan samalla konseptilla, vaihtelevalla innostuksella ja se olkoon toistaiseksi tarpeeksi. Mikäli suunnitelmat kerrankin menisivät kaavailtuja latuja pitkin, seuraavalla lukukaudella toivoakseni heilahdan työharjoitteluun Aurinkorannikolle ja sehän on sitten kokonaan oma ajanjaksonsa Torpan päiväkirjoihin.

Tänään kuitenkin aukeni tilaisuus heilahtaa spanieleiden kanssa metsään ja voi että miten kivaa meillä oli!

Torpan tiluksiin ei perämettää kuulu, pientä osittain koivulle laitettua vanhaan pellonpohjaa lukuunottamatta. Senkin koivikon Ponimies ja Tammantötterö aikoinaan huolellisesti harvensivat hevosenmentäville poluille. Onneksi ympäröivät hehtaarit (entisiä Torpan maita) ovat ystävällismielisten naapureiden hallussa ja meidänkin virkistyskäytössä.

Aiempina talvina naapurit ovat metsätielle ajaneet latu-urat eikä sinne silloin oikein ole soveliasta lähteä koirien kanssa tallomaan. Nyt kun naapurilla itsellään on runsaasti liikuntaa vaativa nuori koira, tilanne muuttui todella mukavaan suuntaan. Ladut kiertelevät peltojen reunoilla ja tilusten toisella laidalla, kaukana meistä. Lähimetsään ovat tehneet  leveän tasaisen baanan jossa on enemmän kuin hyvä juoksuttaa koiria. Lähimmät talot ovat meidän, heidän ja heidän sukulaistensa eli tuttuja (koiraihmisiä) kaikki.

Onhan se ylellistä päästä piskit ovesta ulos ja lampsia perään, tällaisiin maisemiin:

Tämä metsätie vie meiltä vanhalle takalaitumelle, matkaa on vain vajaan kilometrin mutta koirille oikein kiva juoksentelupätkä. Metsässä ei liiku meidän lisäksi muita kuin oravia ja jäniksiä ja tietysti naapurin koirat ja kissat, ketään ei ruuhkaksi asti. Valtatie 9:n humina ei juurikaan kuulu, lähinnä vain metsän omia ääniä.

Seuraavissa kuvissa ollaankin jo matkalla kotiin päin, kuvissa pilkottaa vähän meidän tallinpäätymme kattoa.

Naapurin innokkaat teini-ikäiset kelkkamiehet ajavat varta vasten meidän pihaan asti, tällaisen pienen piston jota pitkin on hyvin herraskaista tepastella metsään. Kyllä nyt on ihmisen mukava pistäytyä päätään tuulettamassa lähimetsässä. Paljon mieluummin minä tuonne lähden kuin tamppaamaan kylätien vierellä kulkevaa tylsääkin tylsempää kevyen liikenteen väylää. Nyt päivä on pidentynyt ihan huomattavasti ja iltapäivän viimeisen luennon jälkeen on vielä riittävän valoisaa lähteä pikku kävelylle.

Kuten kuvista näkyy, lunta on vähintäänkin riittävästi. Ja kevättalven sateet ovat vielä satamatta. Kinokset olisivat vielä muhkeammat, mutta pari kertaa on ollut suvikelit ja plussa-asteilla lumi tunnetusti vettyy ja humpsahtaa tiiviimpään kasaan. Ja humpsahtaa muuten pahuksen livakasti katoilta alas. Viime viikolla ahkeroitiin hikiset iltajumpat jotta saatiin mummon pihakäytävät auki ja jonkinlainen pääsy varastolle.

Juuri nyt tunnen kuinka epäuskoisen pettyneet spanielin silmät tuijottavat minua hyvin paheksuen, ruoka-aika oli yli puoli tuntia sitten. Tähän loppuun vielä parit amaryllikset.

Heippa ja nähdään taas, voi hyvin!