Sekalainen tunnekattaus

Nämä äitelän imelät Äitienpäiväruusut kukkivat nyt toista aaltoa, tällä kertaa ulkona, ruukussa. Ja ovat oikeastaan ihan suloisia.

Viikonlopun reissuilla koin koko tunneskaalan suuresta murheesta suureen iloon ja riemuun ja kävin kieltämättä pari kertaa vertahyytävän kiukunkin puolella. Tapasin taas kerran niin suuren kattauksen erilaisia ihmisiä, että sulateltavaa riittää pimeiksi talvitunneiksi. Moneksi tunniksi.

Erityistä iloa ja riemua koin, sinänsä surullisissa tunnelmissa, Malmin kappelissa. Iso kappeli oli seisomapaikkoja myöten täynnä serkkupojan saattoväkeä, monenkirjava joukkio ihmisiä, joita kaikkia yhdisti meille kaikille omalla tavallaan tärkeäksi tullut, nyt edesmennyt serkkuni.

Koskettavin hetki oli se, kun serkkupojan bändiporukoiden edustaja laski viimeiset rumpukapulat arkulle.

Riemua tunsin silloin kun urkurina toiminut, ilmeisesti melko nuori naishenkilö lauloi. Kiitosvirsi (341) kaikui holvissa kauniisti ja itkuhanat aukaisi lopullisesti hänen tulkitsemansa Mä annan sut pois -laulu. On niin huikea kuulla puhdasta, kuulasta laulua. Yhtään säröä en tuon enkeliäänisen naisen laulusta löytänyt. Puhdas ja kirkas, kuin kyynel oli hänen äänensä.

Niistä muista tunteista en, sattuneesta syystä ja hyvän kotikasvatukseni (köhköh) vuoksi tässä enempää huutele... periaatteessa. Sanonpa kuitenkin sanasen tai kaksi. Joskus myötähäpeä on liian lievä ilmaus kuvaamaan sitä tunnetta joka ihmisen valtaa kun näkee tai kuulee jotain aivan liian typerää/tahditonta tai yksinkertaisesti moukkamaista käytöstä. Hoi tilannetaju, hoi käytöstavat! Tulkaa toki esiin ja nouskaa teille kuuluvaan arvoon.

Suurinta raivoa, valkohehkuista vihaa herätti oman perheeni jäsen käsittämättömän julmalla käytöksellään. Onneksi reipashenkinen irtiotto kaikesta Siskolikan hyvässä seurassa tasoitti tunteita. Superkuutamoa istuimme ihastelemassa kahtena iltana ja Tallinnassa toimitimme asiat oppikirjan mukaan. Yhtään turhaa ketunlenkkiä ei ajettu ja kaikki tarvittava saatiin kyytiin.

Kauna ja katkeruus nostavat rumaa päätään siellä, missä vellotaan negatiivisissa tunnetiloissa ja myrkytetään yleinen ilmapiiri. Puistattava ajatuksenakin ja valitettavasti totta useammassa osoitteessa.

Iloa ja kiitollisuutta tunsin viimeksi tänä aamuna, kun tapasin Appeni espoolaisen rengaspajan pihalla ja hän oli järjestänyt kiesini rengasongelman. Täydellinen ratkaisu ja turvallinen kotimatka. Eihän sitä ihminen enempää voi toivoa.

Turvallisuuden tunne valtasi mieleni kun kurvasin tuliaislastissa notkuvan kiesini rakkaan Torpan pihaan.

On tässä taas sulattelemista.
Nyt hyvillä mielin siltakaadolla omaan petiin ja ansaittua unta, suorin sorkin ja täysin palkein aamuun asti!
Nuku hyvin, missä lienetkin!

Ja taas mennään

Auto on lastattu, nyt otetaan aurinkoa! 

Eilinen oli vaiherikas päivä. Kaikkien käänteiden jälkeen olimme illalla lähdössä appivanhempien pihasta Siskolikan luo kun tarkkapoika J huomasi kiesin oikean takarenkaan tyhjentyneen. 

Kiekko irti ja tutkimuksissa löytyi pistoreikä. Tovin tuumailun jälkeen renkaaseen pursotettiin vaahtoa ja sain sompailtua kiesin määränpäähän. 

Maanantaiaamuna ajelen takaisin Espooseen, laitetaan uudet kesäkumit alle ja suunnataan kotia kohti. Kaikkea sitä pitääkin. Onneksi renkaan tila huomattiin ennen kuin olin Turunväylällä, veikkaan, että renkaan tyhjentyminen kesken ajon on sangen kauhistuttava kokemus. 

Näin sitä taas mennään! 

Mukavaa sunnuntaita, missä lienetkin !

Merkkipäivänä matkoilla

Ei ole Liukas Lätkä ja Abessiinialainen auringonlasku vaan Torpan Armo merkkipäivänä ihastelee Kartanonkosken auringonlaskua.

Kuudes vuosi Torpan asukkaina pyörähti eilen käyntiin. Olkoon tuleva vuodenkierto hieman tasaisempi kuin tämä päättynyt. Ei niin mahdotonta turbulenssia, ei isompia upseja eikä downseja, ihan tasaista kyytiä jos toivoa sais. 

Siitä toisesta merkkipäivästä ei toinna melua pitää. Lakkasin laskemasta ikävuosia täytettyäni 30. Kyllä ne viranomaiset sitten aikanaan ottavat ajokortin pois ja Perilliset kärkkyvät lakiosiaan. Mitä lie meinasivat kun valurautapannun pakettiin käärivät? 

Posti toi ihania kortteja, erityisesti huumorihermoa kutitteli Seijan kortti: Queen of f****g everything :D

Nyt vielä yksi kylmä viinilasillinen parvekkeella 'melkein' superkuuta ihastellen, sitten saa Nukku-Matti kerätä matkaansa.

Huomenna on raskas päivä.

Hyväksi lopuksi Nuorimmaisen päivän saalis.

Maan aarteita

So presciousssssshhh....

Mine... all mine!

Oi kyllä! Meille tulee mahtava valkosipulisato! Tänään kopaisin giant red -lajikkeen rivistä satunnaisotannalla yhden naatin pintaan ja toisesta talvivalkosipulista (jonka nimeä en muista) ylösnousemuksen koki yksi naatti. Ja kas ihmettä, maaemo luovutti ihan sovulla kaksi komeaa ja pulskaa valkosipuliksi tunnistettavaa murikkaa multaisiin käsiini. Mikä tuoksu! Mikä aromi!

Ennen pesua ja leikkausta

... ja pesun jälkeen

Sielu heittää volttia ilosta ja riemusta! Jos sato on todella näin mahtava jo tässä vaiheessa elokuuta, on syytä odottaa, että näiden murkuloiden ansiosta kiinalaiseen tuontivalkosipuliin tarvitsee turvautua vasta joskus keväällä. Tuosta kun otan ensin siemensipulit istutusta varten, jää varmasti jokunen kilo keittiökäytöön. Meillä käytetään paljon valkosipulia, jos sen jostain ruuasta jättää pois, tahtovat syöjät marista, ettei oikein maistu miltään, jotain puuttuu.

Ja tässä vaiheessa ne, jotka irvistelevät valkosipulin kärystä. Mikäli tärvelet sipulinkynnet murjomalla ne puristimen läpi, saat ruokaasi kitkerän maun ja jumalattoman katkun uloshengitykseesi. Nakkaa ne perhanan valkosipulinpilaajapuristimet nyt lähimpään metalliromun keräyslaatikkoon ja varaa terävä veitsi sipulin hienontamiseen.

Valkosipulia ei sovi murjoa. Sitä pitää hellin kätösin, terävin veitsin leikkoa sieväksi silpuksi. Kuullottaa kevyesti (äläkä mene ruskistamaan) tai nakata silppu melkein valmiiseen ruokaan. Sipulissa olevat rikkiyhdisteet (whatever) vapautuvat puristettaessa ja aikaansaavat pahan hajun ja pahan maun. Hienonhieno aromi sen sijaan vapautuu kyllä suoraan kastikkeeseen tai muuhun ruokaan nätisti silputusta kynnestä. Pataruokiinhan kynsiä voi laittaa sellaisenaan.

Tuliko nyt selväksi??

Vadelman monta vaihetta

Chiliäkin tulee paljon, mikäli ehtii valmiiksi. Hyvin ne kyllä punastuvat sisätiloissakin, uuninpankolla on hyvä chilin punastella. En uskalla ajatellakaan minkä riemuliiterin Oscar ja Felix sinne kehittävät kun a) pääsevät punnertamaan uunille c) löytävät ihanat rapisevat aarteet. Lohtua tuo se, että kumpikin maistaa chilipalkoa tasan kaksi kertaa. Ensimmäisen ja viimeisen.

Muita maaemon antimia tulee enemmän tai vähemmän. Kuten jo aiemmin mainitsin, perunoista muhkeimmat ovat suuruusluokkaa pesäpallo. Pienimmät marmorikuulan mitoissa. Monipuolisia kesäperunoita, vaihtelevan kokoisia ainakin. Eihän me talviperunoita edes ajateltu laittaa, syödään nyt mitä syödään uusina ja haetaan kaupasta talvella se mitä tarvitaan.

Mansikkasato jäi kehnonlaiseksi, lumeton talvi teki tihunsa eikä kylmä alkukesä ollut mansikan kukinnan kannalta suotuisa. Ompuista en sano vielä mitään enkä porkkanoista tiedä sen enempää. Hitaasti itivät porkkanat, toivottavasti syksy on suotuisa ja saadaan edes jonkinlainen sato.

Ja saskatoon, tuo hassu marja jota jotkut pitävät suurena herkkuna, toiset rikkakasvina. Minä olen oppinut tykkäämään saskatoonin pehmeästä mausta. Äitikulta keitteli punaherukoista ja saskatoonista marjamehua ja se on hyvää. Saskatoon issekseen mehustettuna on ihan pliisua. Kaipaa happoisamman keitinkaverin.

Lähiseudun lukijat saavat pitää kiirettä mikäli meinaavat tulla poimimaan omansa. Räksät viihtyvät puskissa hyvin. Pitäisi oikeastaan latvoa koko pensasto jotta sinne saisi tulevina vuosina jonkinlaiset harsot päälle marjoja suojaamaan.

Tänään on meillä vietetty viimeistä lomapäivää. Aamulla kello 9 Perilliset astuvat kumpikin omiin kouluihinsa. Nuorimmainen kotikylälle, Esikoinen vanhaan tuttuun Norssiin.

Illallinen syötiin (taas) Takapihan Tavernassa eikä kyllä tunnu yhtään siltä, että kesä olisi lopuillaan. Ehei, hellepäivän ilta on mukavan leuto. Ruokailun jälkeen Esikoinen kävi vielä jumppaamassa Töttiksen kanssa, kiva kun on inspiraatio löytynyt. Hevonen tekee mielellään ja on kerännyt vähän lihastakin kesän aikana. Hyvähyvä.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, ihanaista iltaa sinulle, missä lienetkin!

Pee Ääs: nyt sitten vielä matkailuvinkkiä naapurimaakuntaan:
Kiitos vinkeistä Vuoden siivoojalle!

Pienet koirat

Peetu turvaa selustan

Tiistai olkoon Pikkukoirien päivä. Tarkemmin ottaen Pikkuterrierien päivä.
En koskaan lakkaa hämmästelemästä näiden rekkujen touhuja.

Minulla on elämäni varrella ollut muutamia rinnallatassuttajia, isompia ja pienempiä. Kaikki fiksuja ja mukavia koirakavereita. Jokainen omalla tavallaan erityisiä.

Käytönnön syistä vaihdoin 2000-luvulla koirieni kokoluokkaa, samaan autoon olisi ollut haasteellista tunkea lasten turvaistuimet ja airedalen häkki plus kaikki perheen romppeet. Pikkukoirissa on puolensa, ne voi pestä lenkin jälkeen lavuaarissa ja trimmaaminenkin on nopeampaa vähäisemmän ihopinta-alan ansiosta. Eivätkä kyllä häviä karismaattisuudessa isommille sukulaisilleen yhtään.

Jos pikkuterriereillä on jotain Napoleonkompleksia, sen luen näiden meidän otusten kohdalla pelkkänä positiivisena lisänä persoonaan. Onhan se huvittavan näköistä kun pikkurekku kiipeää korkeammalle nähdäkseen ikkunasta ulos tai pomppii superpallona saadakseen jemmaan nostetun lelunsa.

Sekä Nasse että Peetu ovat saaneet kunnian kasvaa kissalauman opastuksella. Ehkä ne juuri sen vuoksi tykkäävät nukkua sohvien ja tuolien selkänojilla. Varmaan kiipeäisivät uuninpankollekin jos se olisi mahdollista.

Minulle on joskus sanottu, että pitäisi ehdottomasti hommata laumanvartija turvaamaan Torppaa ja sen pihaa. Ei kiitos, eivät ole jättiläiskoirat mun juttuni, eivät ole ikinä olleet.

Muutaman kaupustelijan ovat nämä rekut räkyttäneet matkoihinsa. Yhdelle kuuromykälle palautui kuulo ja puhekyky kun pojat olivat ovella vastassa. Kipaisi takaisin tielle ja puhua molotti kännykkään kuin tyhjää vain. Vaikka oli hetkeä aikaisemmin anellut almuja ja tyrkyttänyt tauluja ostettavaksi, esitettyään sitä ennen hoonolla soomella kirjoitetun lapun syntymävioistaan ja nälkää näkevästä perheestään.

Jos ja kun ovella kolistelee joku ventovieras, nappaan rekut kainaloon ja käyn avaamassa oven. Toki usutan (ihan vähän) poikia haukkumaan 'mikä koiranruokarosvo tulee?' -käskyllä.

Nassella tulee mittariin tänä vuonna 9 ja Peetu täytti heinäkuussa 2. Nasse harmaantuu ja ukkoutuu vääjäämättä, mutta toivon tuolle kultaiselle rekulle vielä monia työteliäitä virkavuosia Torpan touhuissa. Terveenä on onneksi saanut elellä, mitä nyt kerran on eturauhasvaivoja lääkitty, kerran tappeli supin kanssa saaden pari puremaa kaulaan ja nulikkana oli silmävaivoja ripsien kasvaessa sisäänpäin.

Nasse vietti lapsuutensa ja elämänsä ensimmäiset vuodet tallikoirana. Istui autossa, nukkui maneesin penkillä tai hölkkäsi Herra Harmaan perässä. Kusi kerran Harmaan heiniin ja sai hevosen kiukut päälleen ikiajoiksi.

Ruokahalu on pohjaton. Joka ikinen kerta kun Nasse rymistelee tupaan, se muistaa kurvata ruokakipolle katsomaan onko kuppiin osunut sattumia. Ja joka päivä, aamulla kl. 7 ja päivällä kl.17 tuo tunnollinen kaveri aloittaa intensiivisen tuijotuksen jonka tarkoitus ei jää tyhmimmällekään epäselväksi, ruoka-aika.

Peetu Peijooni tuli juuri sopivaan aikaan, tupaukko Nassen elämää piristämään. Vauhtia on riittänyt mutta ennakkoluuloni russeleita kohtaan ovat romuttuneet. Eivät ne kaikki näemmä ole hyperaktiivisia superpalloja jotka louskuttavat aamusta iltaan ja vaikenevat vain syödessään.

Aktiivinen Peetu toki on, siksi se on väsymätön lenkkikaveri ja aina innokas agilitytykki. Vauhtia radalla on enemmän kuin malttia, joten ohjaaja saa todella tehdä töitä ennakoidakseen koiran aikeet.
Näyttelyissä on käyty ja Tenavatähtihän oli aivan lyömätön.

Nyt näyttelytahti on harventunut, mutta eiköhän ne loput muotovalioon vaadittavat sertit haeta pois kuleksimasta, jossain vaiheessa. Minulle tuo koira on ihan yhtä tärkeä titteleittäkin.
Tytöistä Peetu ei parien treffien perusteella perusta, toivottavasti joskus hiffaa senkin homman ja saadaan niitä PikkuPeetuja ihmisten riesaksi iloksi. Nasselta ei taida jälkeläisiä jäädä, ei perusta tytöistä vähän vertaa.

Ja se Peetun lempinimi Sulju, sen synnylle on kaksi tarinaa. Toinen jääköön perheen sisäiseksi vitsiksi, toinen johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että suljua syntyy vähän kaikesta, etenkin vinkuleluista.

Elämä olisi todella tylsää ja tyhjää ilman Torpan Poikia. Toivotaan, että tämä duo jyllää vielä kauan ilonamme.

Ei mulla tänään muuta. Mukavaa tiistaita, missä lienetkin!

PeeÄäs: Päivän erityismaininnan kuittaa Margit 95-v joka hyppäsi kuulema Benji-hypyn, korkeimman sellaisen. Siinä on todellinen terrieri naiseksi!

Lomat lopuillaan

Eilen tarvittiin vähän happea ja irtiottoa kotikuvioista.
Leppoisaa pyhäpäivää viettivät Villasika ja muut kärsäkkäät kaverinsa, tismalleen oikea asenne helteiseen kesäpäivään. Nämä kaverit ja monta muuta otusta tapasimme sunnuntaiajelun määränpäässä, Pikkukilin kotieläinpihassa. Käykeehän katsastamassa jos kulmilla pyöritte. Ei siitä kyllä vahingossa ohi aja, täytyy kurvata soratielle ja kurvailla kymmenisen kilometriä vaaramaisemissa ylös ja alas.

Meille tuo on tuttu paikka, kummipoikaa käytin katsomassa lampaita jo hamalla 90-luvulla, sen jälkeen omia perillisiä ja viimevuosina on haettu kanoja ja tehty yhteistyötä muutenkin.

Esikoinen sai sukulaistytön kaverikseen lauantaina ja täällä on ollut teinienergiaa (sark.) oikein reilusti.

Laiskotelkoot nyt ihan sydämensä kyllyydestä, torstaina alkaa koulu. Asia joka tuo sekä päänvaivaa, että tarvittuja omia tunteja arkipäiviin. Tästä se taas lähtee, aikataulutettu arki, aamuherätysten ja bussiaikatauljen mukaan eläminen. Asiaa ei yhtään helpota se, että Periliset menevät eri kouluihin ja niissä on tietysti aivan erilaiset systeemit, onneksi sentään Wilma-systeemi on tuttu.

Sievä kuin sika pienenä, tässä villisianporsaan persaus

Pöllön viisautta kaipaan tuleviin viikkoihin, mistä sitä saa? Tunnen itseni lähinnä räkättirastaaksi, räpistelen ja rätkätän.

Välillä tuntuu, että kaikki elämän palikat on laitettu pussiin, ravistettu rivakasti ja lennätetty mikä minnekin. Välillä on jonkinlainen huojuva torni ja välillä ollaan ihan vakaalla pohjalla. Ei tämä ainakaan tylsää ole.

Tulevakaan viikonloppu ei hengähdystaukoja isommalti anna. Perjantaina lähdemme Äitikullan kanssa ajelemaan etelään. Lauantaina on raskas päivä ja sunnuntaiaamuna ajamme Siskolikan kanssa auton laivaan ja lilluttelemme sinileväpuurossa Tallinnaan. Illalla tullaan takaisin. Maanantaiaamuna ajellaan takaisin Torpalle. Iso-J on siitä eteenpäin reissussa useamman päivän joten arki hyökyy päälle oikein kunnolla. Ei mitään pehmeää laskua luvassa.

Onneksi tykkään autolla ajamisesta, saa olla melko rauhassa omien ajatustensa kanssa.

Tallinnassa pääsen helpolla, Siskolikka tuntee kaupungin kuin omat taskunsa asuttuaan siellä useamman vuoden. Yhden talonkin sinne rakennutti muiden hommiensa ohella. Puhuu sujuvasti eestiä ja hoitaa luonnollisesti kokeneena kuskinhommat. Mun ei tarttee kuin istua kyydissä ja katsella maisemia. On varmasti paljon muuttunut siitä kun siellä viimeksi kävin, olisiko ollut joskus kymmenisen vuotta sitten?

Stoalaisuuden tyyneyden huipentuma

Tänään iltahommina olisi kolmen kanamummon häkittäminen ja kuljetus teatteriharkkoihin.
Luvassa on kuusi esitystä parin seuraavan viikon aikana ja meidän kanasia tarvitaan maalaispihapiirin tunnelman äänitehosteina. Varoittelin jo, että saavat varata monta pullapitkoa rouvien ruokintaan.
Valikoin vanhimmat ruskeat tehomunijan hommista eläköityneet mummelit, ne ovat niin kesyjä ja säyseitä, etteivät varmasti ole milläskään vaikka välillä maaperä vaihtuukin. Nuorempia maatiaisia en uskalla antaa, karkaavat mokomat vielä kokonaan.

Olisi hyvä jos kanat voisivat asustaa teatterin lähellä, en nimittäin aivan kaikkiin näytöksiin ehdi niitä kuskaamaan. Tänään tiedän asiasta enemmän kun sovitaan käytännön kuvioista. Kukkoa en anna, Savolaista ei ota kiinni pienet pirutkaan eikä vanha silkkikukko välttämättä kestä reissaamista. Vappupilli on niin naurettavan näköinen, ettei sitä tohdi muille näytellä. Lisäksi se rääkyjä asettaisi näytelmän äänimiehet tekemättömän paikan eteen.

Tämä kattohaikara oli hiljainen ja tyyni. Enkä nähnyt missään vauvanyyttejä, joten se vanha myytti  haikarantuomista vauveleista taisi tulla tiensä päähän.

Iltapäivästä on tulossa hikinen, pitää hätistää teinit marjapuskiin ja ehkä siellä on hyvä piipahtaa itsekin. Mehumaija pääsee taas pulputushommiin. Torpan ratsutkin pitäisi liikuttaa mutta vasta viileämmällä. Lauantaina käväisin itsekin Sörsselsonin kyydissä ja onhan se mukava peli. Hurjasti edistynyt.

Että näin, tämmöistä tänään. Arvelin vielä päättää päiväni riuskaan fillarilenkkiin, en tosin ihan kirjaimelliesti mutta muuten. Tunniksi luurit korville ja polkemaan pidempi lenkki. Eiköhän ensi yönä Nukku-Matti tule pyytelemättä.

Mukavaa elokuista helleviikkoa, missä lienetkin!

Puppe hei, kokoo nyt ittes!

Niistä sä nokkas!

Sekalaista kuva-albumista

Kantapäät alas!!

Tarkasti kun asettelen jalat niin en kompastu

Laitan tähän tietoisella riskillä muutaman kuvan Ratsuoppilas Sörsselssonin jumppatunnilta. Unohtakaa paarmanpuremat, tervatuhrut ja tahmeat jouhet. Nämä ex-kermapärsset, nykyiset tervaperssaukset löysivät mukavasti yhteisen soundin ja sävelen vaikka Esikoinen kiipesi elämänsä ensimmäistä kertaa Norjalaisen katapultin kyytiin. Meno oli letkeää ja alkujäykistelyjen jälkeen molemmat puhkuivat tyytyväisinä. Vähän oli sitä 'emmä ton kaa' -juttua, mutta hyvin löytyi yhteinen sävel.

Vielä mennään maalaistyyliin "viherkentällä", toivottavasti saadaan se hiekkakuorma ja kaivurimies hommiin vielä näillä lämpimillä.

Kyllä minä olen oikeasti melko iloinen tuon Poninketkun kuulumisesta Torpan ruokakuntaan. On hän vaan niin mahdottoman metka kaveri. Mukava ratsu, taipuisa ja lunki tapaus mutta aina on pientä jekkua mielessä. Skogspojke on löytö, ei voi muuta kuin iloita, että tämä helmi saatiin omaksi.

Lopuksi venytellään

Nohevimmat huomaavat kuinka satula valuu oikealle. Muuten on hyvä penkki, mutta tarvitsee tällä tynnyrimallisella ratsulla säkätoppaukset satulahuopaan. Mikäli jollakulla on joutavana Horsewaren Rambo pad -huopaa, passaa tarjota tänne. Meillä on tasan yksi sellainen ja silloin kun se on pyykissä, olemme totisen ongelman edessä. Täytyy koittaa lampaankarvapadia. Ja parempaa satulavyötä.



Asia toki korjaantuu uuden satulan myötä. Nyt mennään tällä ja koetetaan tuunaamalla paikata tilannetta.

Älkää siis huolestuko, ongelma tiedostettu ja ratkaisua työstetään. Hevosta ei vahingoiteta näiden sessioiden yhteydessä. Eikä niiden jälkeen.

Korppikotkanpoikaset

Raptorit

Kyllä tämä on kukko, osta pois!

Kanalan suunnalla riittää vipinää. Neljä kiuruveteläistä tipua pitää lystiä ja vanhemmat kanat ovat näiden korppikotkien ja raptorien jälkeläisten kanssa helisemässä. Yksi noista taitaa olla kukko, samoin tämä alimmaisen kuvan valkoinen tyyppi. Yksi mamma löhnää pesässä ja hautoo nyt toisen viikon loppupäiviä. Reilun viikon päästä saattaapi olla yksi tipu lisää.

Myrsky lennätti yhden ipanan tarhasta kokonaan pois ja vähintään kerran päivässä saa hätistellä eksyneitä sieluja osastolta toiselle.

Selkeästi huomaa, että kun kissavartio ei päivystä enää Sir Miltonin toimesta salavanoksalla, kanatkin riehaantuvat käyttämään ilmatilaa rohkeammin. Tarvitaan kipeästi uutta lennonjohtajaa.

On niin vaikea uskoa, ettei Sir Milton enää tule yöksi kotiin, ei tingi ruokaa aamuisin, ei nuku niskatyynynä eikä kuumota kinttuja öisin. Joka kerta kun jossain päin Torppaa tiuku helkkyy, sitä vaistomaisesti ajattelee, että kas, Milton tuli. Ei tule. Tulee ikävä.

Näin hurskain katsein syntejä kadutaan...

... tai sitten ei! Eikun uutta narraamaan säynävää!

Viikonlopulle ei ole isompia ohjelmia. Onneksi. Joutilaana ei silti ole vara notkua, kaikenlaista pikkupuuhaa ja askaretta toki riittää näihin leppoisiin maalaiselämän päiviinkin.
Tehdään mitä on tehtävä, kerätään vähän mehustettavaa ja keitellään saskatoonmehua. Herukkasato näyttää ihan kohtuulliselta, vadelmien kanssa on vielä maltettava pari päivää ja katsottava mitä sateet ja tuleva lämpöaalto tekee niiden kasvulle. Perunat ovat pesäpallon kokoisia. Valkosipuleitakin jo uteliaana kopeloin ja hymyissä suin odottelen sadonkorjuun juhlaa. Sitä se totisesti tulee olemaan. Oi onnea!

Näin nyt, huomisen antia odotellessa toivottelen leppoisaa lauantaita, missä lienetkin!

PeeÄäs: erityisterveiset Suppurin suomalaisille, oli mukava kuulla viestiä ison veden takaa!

Pihlaja

Näin sille rajapuulle kävi. Ei kiva.

Onneksi hevoset olivat rysäyksen aikaan laitumen toisessa laidassa. Tuuli repi aitakepit irti maasta ja mukana meni langatkin. Eivät onneksi lähteneet hepat hatkaan vaikka tilaisuutta oikein tyrkytettiin luontoäidin toimesta. 

Yöllä salamoi ja satoi taas, sähköt säilyivät ja nyt porottaa pilvettömältä taivaalta. 

Aurinkoista perjantaita, missä lienetkin!