Varjoja Paratiisissa

Tuntuu jotenkin jo niin kaukaiselta ajatus, että tätä illallista syötiin yli viikko sitten.
Arki on alkanut ja elämä näyttää (kaiken päällisin puolin ihan hyvän lisäksi) mustaa puoltaan.

Meilla sairastetaan. Yhdellä on diagnoosi ja koko perhe on kipeä. Kukin oireilee omalla tavallaan, kaksi on lisäksi rehellisessä ilmastoinnin aiheuttamassa räkätaudissa. Olen tähän saakka yrittänyt hissutella ja tasoitella säröjä, rientänyt sinne missä eniten hiertää.

Tänään kilahdin rikki. Teki mieli huutaa: mene muualle olemaan hankala, en minä osaa sinua parantaa. Mutta eihän niin voi sanoa. Eikä saa. Sanoin silti ja tunsin heti olevani hiton surkea ja täysin epäpätevä ihminen.

Kaikki pyörii ruuan ympärillä. Koska yksi ei osaa enää syödä. Koska inhoaa itseään, inhoaa kaikkia.
Aika menee ruokapäiväkirjan merkintöjen tahdissa, ateriasta toiseen. Mietin miten esittäisin tulossa olevan välipalan, mikä maistuisi, mitä tekisi mieli. Oikeasti minun tekisi mieleni läväyttää jääkaapin ovi auki ja sanoa: syö jumalauta nyt mitä mieli tekee, monella perheellä ei pala jääkaapissa edes valo ja sinä valitat kun on väärää jugurttia! Mutta ei niin voi tehdä. Vertaistukiryhmä (jos sellainen olisi) huutaisi nyt kuorossa: kyllä saa, kyllä voit.

Äiti ei nyt vaan jaksa olla Äiti vaan äitiä lapsettaa ja kiukuttaa. Kun ei osannutkaan olla Äiti. Eikä huomannut silmiensä edessä käytävää mieli vs. keho -taistelua. Jossa keho on nyt häviöllä ja mielen ympärillä rautanyrkki. Siellä jossain alla on pieni ja pelokas ihmisenlapsi.

Nyt ei eletä päivä kerrallaan, vaan ateria kerrallaan. Viisi ateriaa päivässä pitäisi saada ruokapäiväkirjaan ja minä kirjaan jokaisen näkkäripalasen, keittokinkkuviipaleen ja kurkkusiivun ylös. Yritän saada ne näyttämään isommilta aterioilta kuin ovatkaan. Vaikka tiedän, ettei niillä kasva, ei kehity. Ja kaikki luetaan tarkasti ensi viikon lääkäritapaamisessa. Tiedän, että osastohoito on seuraava hoitomuoto jos ja kun kotona ei osata eikä edistytä.

Mitäpä tätä enää peittelemään tai hyssyttelemään. Tässä tilanteessa ollaan ja parasta toivotaan. Parhaamme teemme ja usko on vahva. Juuri nyt se on kovasti hukassa, mutta jostain se taas löytyy.

PeeÄäs: kiitos teille kaikille, jotka olette tuskastani palasen kanssani märehtineet, olette tehneet paljon!

Tipi tii…

Brand new, ihan uus

Hei, olen Blondi 

Hattarapää

Olga

Katsaus kanalaan. Tässä ylhäällä Torpan silkkikanat. Neljä kanaa ja yksi kukko, se iänvanha kukonrähjä Gaddafi. Kiekuu kun muistaa ja nuokkuu välillä omaa ukkokukon untaan keskellä kanatarhaa.

Poissaolon aikana väki oli lisääntynyt, kiuruveteläismammat hautoivat tomerasti ja neljä vikkelää tipua sisäkanalan pikkuosastossa nyt piipittää. Pahuksen vaikeita ovat kuvattavaksi, tusasin monen monta kertaa ja sain tulokseksi muutaman räpsyn. Onneksi suurin osa näistä piippareista näyttää minun silmissäni kanoilta, ehkä siksi, että kovasti paljon kanoja toivoin.

Katsokaa nyt itse, niitä on kaksi vaaleaa ja kaksi tummempaa. En saanut tietenkään kaikkia neljää samaan aikaan samaan paikkaan, vähintään joku pomppi jossain toisaalla. Minusta nuo ovat niin kanamaisia, että saattoi kerrankin käydä mäihä ja säästymme kukontappotalkoilta. Jos nyt joku kukoksi osoittautuu, niitä saa täältä kahvipakettia vastaan.

Ruskea

Tummempi ruskea 

Ruskea ja toinen vaaleista

Vaalea

Sama vaalea

Vaaleat ja tummin

Lopuksi vielä omituisten otusten kerho, kaunis kana ja hemmetin kalliiksi tullut kukko. Kaunis kana on Olgan (musta silkkikana) hautoma tänä keväänä kuoriutunut tipu. Isä on joko se perhanan Vappupilli tai vanha Gaddafinrähjä. Muna on joko Olgan tai Hattarapään tai sitten jommankumman vanhan kanamummon teos. Ei tästä kyllä puhdasrotuista silkkikanaa saa tekemälläkään. Kaunis kana siitä joka tapauksessa taitaa varttua ja ilolla pidän porukoissa.

Ja sitten se Hemmetin Kallis Kukko. Kuten moni ehkä tietää, olen jahdannut Vappupillille morsianta. Toukokuussa vihdoin onnisti, omasta maakunnasta löytyi konehaudottuja chabotipuja. Eka kuormassa toin kotiin kolme. Niistä kaksi heitti ns. heltan nurin melko pian saapumisen jälkeen. Kävin hakemassa yhden lisätipun ja kaverille samalla kaksi tipua. Kaverin tiput toimitin Sipooseen ja ovat käsittääkseni hengissä. Lomalle lähtiessä meille jäi vanhaan marsuhäkkiin kaksi chabotipua. Odotusarvo oli kohdallaan, fifty-sixty toinen olisi kana?

Niinhän siinä sitten kävi, että toinen heitti veivinsä reissumme aikana. Äitikulta hoiti niitä kellontarkasti ja huolella, mutta pettymyksekseen löysi yhden tipun kuolleena. Samalla tavalla sekin oli aloittanut nuupahtamisen ja vaappumisen ja sitten kellahtanut viimeisen kerran nurin, koivet oikosenaan. Ilmeisesti se oli sitten se varmana kanana pidetty tipu.

Jäljelle jäi yksi joka mitä ilmeisimmin on kukko. Eli Vappupillin kehnolainen ei saanut lapsivaimoa vieläkään. Toivoa kuitenkin on. Paikka josta hain kaksi uusinta silkkikanaa, ilmoitti haudottavansa chaboja ja tälläsin oitis nimeni varauslistalle.

Olkoon HKK vielä tuolla muiden joukossa, pirteä ja puuhakas tipu kun on. Myyn sen pois, kyllä hyvälle chabokukolle luulisi ottajan löytyvän.

Ei se vaan mene läheskään niin kuin elokuvissa. Eläinten kanssa pelatessa ei voi olla varma mistään.

Nyt meillä alkaa olla mukavan sekalainen sakki kanasia. Kukko Savolaisella on samanrotuiset rouvat ja pari tehomunijamummelia. Ja uutta polvea on kasvamassa.

Kunhan nyt malttaisivat pysyä varjoissa kun kanahaukka tuo kesälapsensa liitoharjoituksiin peltojen ylle.

Ja vielä loppuun, tämä ei ole vale vaan sinivale. Unikko.
Ensimmäiset kukat ever! Kolme istutin, yksi elää ja nyt jopa kukkiikin.

Mukavaa viikonjatkoa, missä lienetkin!

Uuteen nousuun

Taakse jäivät Puerto Banúksen ökyautot ja jahdit, täällä sitä aloitellaan uutta viikkoa Torpan tutuissa maisemissa.

Ruoho on leikattu ja ikuinen taistelu vuohenputkea, vesiheinää ja muita rikkaruohoja vastaan jatkuu. Taistelu tuntuu lähinnä selän väsymisenä, mutta vielä tämän viikon pidän täydellisen treenivapaan.

Korkeintaan loppuviikosta polkaisen pari kevyttä fillarilenkkiä. Ensi viikolla sitten herkutellaan uusilla treenivermeillä, saas nähdä mahtuuko vatsanpuolelle lomalla kasvanut reppu pöksyihin vai pitääkö penkoa vanhojen vaatteiden varastosta joku väljempi malli.

Saatiinhan sitä näille Perä-Kurjalan sateenpieksämille kunnaillekin lämpimät lukemat. Siitä riehaannuttiin ja syötiin eilen illallinen Takapihan Tavernassa.

Sääskiä ei juurikaan ole, jotain pieniä viinilasisukeltelua harrastavia ötököitä lenteli ilmassa. Jokainen koki hukkumakuolon punaviiniin. Kesäkeittohan sekin omalla tavallaan on, en tosin tykkää semmoisista 'sattumista' ensinkään.

Tänään illalla käydään katsomassa Torpan hevosvoimia. Siellä on kuulema Poni Sörsselsson ominut lauman itselleen ja vallastasyösty entinen johtajaruuna synkistelee Töttiksen kanssa. Töttis sai siis vihdoin toisen jäsenen mielensäpahoittajien kerhoon.

Poni S. on nyt kuulema niin vahvassa vedossa, että jää mitä ilmeisemmin toistaiseksi sinne. Töttis ja joku joutilas tulevat meille. Mitä ilmeisimmin tuo joutilas on vuosikas Suomenhevostammavarsa. Kuulema myynnissäkin on jos oikea ihminen osuu kohdalle. Varokaa vaan, laitan kyllä kuvia tännekin, nätti se on ja hyvää sukua.

Poni S:n ratsun peruskoulutus voidaan katsoa suoritetuksi ja nyt harjoitellaan mm. laukannostoja käynnistä. Jätkä on niin priimusoppilas, että saattaa hyvinkin käydä lähiviikkoina näyttämässä letkeää liikehdintää kisa-aitojen sisäpuolellakin jos sopivat kisat lähiseudulta löytyvät. Sielu ilosta laulaa. Tiesin minä, että se on hyvä hevonen, mutta että niin hyvä… huhhuh. Joskus sitä käy ihmisellä tuurikin hevoskaupoilla.

No, Töttis tietysti omalla panoksellaan kompensoi onnistuneiden hevoskauppojen lopputulosta. Onhan se nätti, sitä ei käy kieltäminen.

Täytyy hoitaa tamman kohdalta viralliset paperiasiat kuntoon ja ottaa se vihdoin omiin nimiin. Olen ihan tahallani vitkastellut niiden kanssa, tammahan on meillä ollut ns. ylläpidossa.

Tässä onkin ratkaisujen ja siirtojen aika edessä. Se on selvä, että Poni S. on ykköstykki johon panostetaan ja Töttis sellainen kotitonttu, pellonkoriste.

Vaan eipä toinna hättäillä, aika kyllä näyttää suunnat ja kertoo oikeat nuotit. Ajopuu kolahtaa aina rantaan, rakas teoriani ei voi tälläkään kertaa pettää.

Tiistaina aamun ensimmäinen virallinen homma on lääkärivisiitti Nuorimmaisen kanssa. Uskon vakaasti, että elämää viimekuukaudet varjostanut asia saadaan nyt vähitellen kuntoon ja elämä jatkuu, uuteen nousuun, kirjaimellisesti.

Elämä antaa ja elämä ottaa. Nyt joudun ottamaan osumaa vihulaispusikoista, meinaan siivota valkosipulipenkin loppuun ja harata pottumaan käytävät. Ja siellä rivin päässä rehottaa vihulaispuskat. Ne näkee, muttei muista ja sitten taas persauksessa kirveltää.

Illalla yritän purkaa kamerasta kuvasatoa ja mikäli intoa riittää, kuvaan sekä Pikkupojat että kanatipuset. Ovat molemmat kohteet niin pomppivaisia, ettei kunnon kuvia saa oikeastaan mitenkään muuten kuin tuurilla.

Sitä odotellessa kitken, kitken ja kitken.
Onneksi sitä ei tarvitse nyt tehdä sadekamppeissa ja villahousuissa vaan ihan shortseilla pärjää.

Mukavaa maanantaita sinullekin, missä kuljetkin!

PeeÄäs: ylemmät kuvat Marbellan Puerto Banúksen satamasta, alemmat Malagan vanhasta kaupungista sekä Castillo de Gibralfarolta.

Kotka on laskeutunut

Andalucian El Toro vartioi Torpan tupaa

Kaikki hyvin! 

Kotona ollaan ja yritetään sopeutua arkielämään. Täällä on poissaollessamme vietetty Vesiheinäkuuta, pakko oli vähän kopaista kukkapenkkejä. 

Tipuja on neljä ja minusta ne kaikki näyttävät kovin kanamaisilta. Aika näyttää. Pikkupojat majoitettiin Nuorimmaisen huoneeseen ja Setä Milton tapaa kisällioppilaat huomenna. 

Nassen ja Peetun jälleennäkeminen oli sopuisa, kumpikaan ei jäpittänyt.

Näihin palaamme huomenna, siirryn toipumaan kulttuurishokista. Pienehkön sydänkohtauksen meinasin saada cittarin kassalla. Pari nyyttiä ruokaa maksoi saman verran kuin monen päivän sapuskat viineineen Mercadonassa. 

Oijoi. Tämä vaatii hieman sulattelua.

Oskar ja Felix

Oskar

Oskar kokeilee ajotuntumaa

Pikkupoikien perhepotretti

Hasta Pronto!!

Niin. Se on loma nyt loppuitkuja vailla loppu. Matkalaukkuja vyöryy parvekkeelle asti ja aamulla taputellaan loput pakaasit umpeen.

Hitokseen hyvin on syöty ja levätty. 

Miss Piggy (kanaversio) oli erinomaista ja muutenkin Andalusian aurinko antoi parastaan.

Ikävä jää, ei voi kuin toivoa pikaista jälleennäkemistä. 

Fb-kaverit näkevät paljon kuvia, ehkä teen tänne koosteen, joskus. 

Seuraavaksi Karjalasta kajahtaa, kunhan sinne asti pääsemme. Matka alkaa aamulla. Koetan muistaa poimia pari sitruunaa mukaan, muistoksi ja mauksi.