Huhuu, onks täällä ketään?

Sain taannoin sähköpostia eräältä graduntekijältä joka kyseli suostumustani lainata blogin tekstejä tutkielmaansa. Jaa että blogi, mikä blogi?? Hetken yövuorokoomaisia aivojani heräteltyäni muistin vanhan kunnon Hirnakan torpan ja pitihän se tulla kurkkaamaan.

Julmettu homma oli kirjautua sisään, en nimittäin millään muista mitä salasanaa ja mitä käyttäjätunnusta olen täällä käyttänyt ja siksi toisekseen googlekin on näemmä muuttanut erinäisiä tietosuojakäytänteitään since then. Edellinen postaus näytti olevan keväältä 2022.

Kuvien lisäyksessä näyttää olevan pientä synkronoinnin tarvetta, ilmeisesti myös Blogger on vuosien saatossa muuttunut.

Jos on tämä blogimaailma muuttunut, niin taidan olla minäkin.

Sain opinnot kunnialla ja stipendin verran etuajassa päätökseen. Vakituisen työpaikan otin vastaan harjoittelupaikastani ja töitä riittää. Koetan edelleen kamppailla kyynistymistä vastaan ja jaksaa puskea kaivoksessa työurani jäljellä olevat vuodet. 

Sen verran on raskasta ollut, että teen välillä 80%:n työaikaa palautuakseni.

Mitäs torpalle?

Noh, suurin muutos lienee se, että Äitikulta siirtyi taivaalliseen puutarhaseuraan keväällä 2023. Onneksi siirtymävaihe oli nopea ja rauhallinen, juuri niinkuin hän itsekin hoitoalan ihmisenä aina toivoi.

Perilliset asuvat omillaan, vanhempi Helsingissä, nuorempi Tampereella (voi nääs nääs nyt taas).

Me Iso-J:n kanssa asutaan tätä järjettömän isoa taloa kahdestaan. Tai no onhan meillä vielä kattivanhukset Oscar ja Felix joiden edesottamuksista olisi tuhannen tarinaa kerrottavana. Leffe ja koronakeväänä tänne ilmestynyt Mia alkavat olla nekin elämänsä ehtoopuolella, Leffekin jo 10-vuotias, Mia about 9.

Mitäs muuta kaikesta vuosien mittaan tapahtuneesta nostaisin esiin? Noh, kun Äitikulta lopetti neulomisen, piti minun vihdoin opetella sukanneulonta pitääkseni perheen varpaat lämpöisinä tässä vetoisassa torpassa. Onhan niitä jo kertynyt muutamat, vävykokelaillekin omansa. Vauvansukkia ei ole vielä minulta tilattu.

Torpan tilukset ovat kutakuinkun samoissa rajoissa kuin ennenkin, aluevaltauksia ei ole tehty eikä menetetty, samat 1,5 hehtaaria täällä edelleen on emännöitävänä.

Se ruma leikkimökin röttelö on vihdoin purettu, tilalla suosikiksi noussut tulipaikka. Kasvihuone sai kivet ympärilleen ja muutama muukin ikuisuusprojekti on taputeltu uusien alta pois. Kuvia tulee varmaan jossain vaiheessa mikäli tässä innostun enemmänkin kirjoittelemaan.

Suomen surkein taimikasvattaja jaksaa yrittää, edelleen ja kaikesta huolimatta *tirsk*

Tomaatteja ja chilejä alkaisi olla vävyjenkin tarpeisiin, ensimmäiset tomaatit olen saanut jo maistella. Daalioita lukuunottamatta kaikki kesäkukat ovat vasta unelmina ja siemeninä paikassa jota en nyt millään muista enkä löydä...

Mikäli tämän postauksen lähettäminen onnistuu, saatan kokeilla seuraavaa ihan piakkoin. Yllättävän kiva on taas kirjoitella ihan arkisia juttuja.

Voi hyvin, missä lienetkin!