Kesäkuuta laukan tahtiin

 

Lomaviikollani kesäkuun alussa nipistelin itseni 'onko tämä edes totta' -mustelmille kaiken sen kauneuden äärellä jonka keskellä saan elää. Mihin tahansa katseensa käänsi näkyi kukkia. 

Ja rikkaruohoja. Ja leikkaamatonta nurmikkoa ja tekemätöntä työtä. Keskityin kuitenkin olennaiseen eli kukintaan. Talven näivettämä ihminen suorastaan syttyy roihuun kaiken tämän alkukesän kukinnan takia. 

Syksyllä konttasin märässä mullikossa ja tässä osa palkinnosta

Torpan satavuotiaat kukkivat aivan hillittömästi ! Jos sato on kukinnan mukainen, puut eivät sitä jaksa kantaa. Tätä kirjoittaessani kukinta on jo ohi ja raakileita näkyvissä. Rusakoiden runtelema nuori omenapuu on korvattu uudella samanlaisella ja sen ympärille on kaivettu hyvät bunkkerit talvisuojausta silmällä pitäen. 

Moneen kertaan siirretty kartanonpioni on ikuinen optimisti asuinpaikkansa pysyvyyden suhteen ja päkisti tänä keväänä kaikkiaan kolme kukkaa. Nyt se on uskoakseni oikealla paikallaan ja saa rauhassa pulskistua aivan niin suureksi kuin tahtoo.

Tämä muhkujen muhku, vuokkopionina minulle myyty onkin tunnistettu kuolanpioniksi. Ihan sama, se on niin iso ja hieno, että olkoon vaikka kummitus kunhan kukkii jatkossakin.

Katsastin äskettäin tämän pionin asuinpaikan ja laajennusvaraa on vielä muutama neliö. Mieluummin siirrän muita, pienempiä pois tieltä. Tässä on kerrankin osunut oikea kasvi oikeaan paikkaansa.







Huomaan nyt suhtautuvani hyvin hyvin paljon rennommin ja sallivammin puutarhaani.

Kiireessä ei jaksa niuhottaa ja nykyisin menen puutarhaan lähinnä rauhoittuakseni, en stressatakseni vääristä lajikenimistä tai ontuvista väriyhdistelmistä. Tottahan toki minua ärsyttää vuohenputki joka änkeää pilaamaan kaikki kuvat ja äljöttää kitkemisestä huolimatta keskellä upeinta kukkamerta. Tai voikukan hahtuvapallero, niissäkin on jotain niin voitonriemuista vahingoniloa, erityisesti kun ne sojottavat keskellä perennapenkkiä. Joskus nyppäisen juurineen ylös, joskus en.

Annan niiden levitä jotka näyttävät viihtyvän ja aivan sovulla merkkaan syksyn siirtokuljetuksia varten ne, jotka näivettyvät. Kalliit oppirahat olen tähän mennessä maksanut monestakin kasvikokeilusta, mutta mitä sitten. Toivottavasti olen saanut opin lisäksi edes jonkun kivan kuvan kuva-arkistooni.

Forget me not, lemmikki joka saakin levitä.

Issaanvaaran perintösyreeni kukkii valkoisista ekana

Siiri-mummon syreeni

Sain minä helteiseksi äityneellä lomaviikollani sentään kasvihuoneen säädylliseen kuosiin. Tomaatit, chilit ja munakoisot kasvavat pontevasti kukin omissa poteroissaan. Kaikkien helmassa istuu ötökkävahtina samettiruusu ja siellä täällä töröttää myös basilikaa. Osan tomaateista siirsin heti alussa ulkoruokintaan ja ainakin 'Evakossa' on jo kaksi hyvän kokoista raakiletta.

Esikasvatetuista taimista istuttamatta on enää noin miljoona 'Sulikka' maatiaislantun tainta ja salkopavut. Homma hoitunee loppuviikon aikana. 

Juhannusviikon satunnaisiin vapaisiin ja kesäyön valoisiin tunteihin riittää kuitenkin puuhaa ja askaretta, kasvihuoneen etupihan tiililattia odottaa tekijäänsä.

Tätä kirjoittessani ollaan jo ohitettu kesäkuun puoliväli.

Olen ollut kesätöissäkin jo reilun viikon enkä voi kuin ihmetellä kuinka nopeasti kymmentuntinenkin työvuoro sujahtaa. Hyvällä porukalla maanantaiaamun vuoro kilpaa kellon kanssa (lämminvesikatkos alkaa kello 10) on silkkaa iloista tekemistä!

Erityisen iloinen olen sunnuntaille osuvista kymmentuntisista. Teen (onneksi) vain kahta vuoroa, en yövuoroja ollenkaan. Ensinnäkin, natsat eivät riitä itsenäiseen lääkehoitoon eikä osaaminen yksinäiseen yövuoroon. Toisaalta, jätän yövuorot niille joille ne ovat oikeasti vahvempaa osaamisaluetta ja joilla tahtoa niiden tekemiseen.

Villin veistoksellinen 

Otsikon aasinsillalle laukkaamme multaiset crocsit kopisten, nyt kukkivat laukat! Olen kirjoittanut muistilistaani isoin kirjaimin: HANKI LISÄÄ LAUKKOJA. Ne ovat niin hienoja, pitkäikäisiä ja kiitollisia. Saavat tehdä laukkarynnäkön puutarhaani, nämä majesteetilliset pallerot ovat upeita ja vaikka värivalikoima on varsin rajallinen, ne toimivat hienosti rauhallisina taustakasveina. Minulla näitä kyllä laukkailee varsin villisti myös eturivissä, ehkä siirrän, ehkä en.

Camassiaakin tarvitaan lisää!

Joo, ihan hengästyttää kaikki tämä kauneus ja kasvun voima.

Jotenkin tänä keväänä niin moni homma on loksahtanut mukavasti paikoilleen ja vaikka tekemistä on ihan hullun paljon, olen onnistunut hölläämään stressiruuviani. Ihan huolettomasti saatan istahtaa kahvimukilliselle terassin lepotuoliin ja olla vain. Ohitan sujuvasti rikkaruohot ja keskitän katseeni kukkiviin tulppaaneihin. Iloitsen salavien runkoja kiipeävien kärhöjen (ne elävät sittenkin!) sinnikyydestä ja unohdan hetkeksi istuttamista kipeästi kaipaavien jalompien serkkujensa huutelut, kaikki aikanaaan hoi te aateliset.

Päällikkö ei väsy

Kukin omalla vahvuusalueellaan

Ja sitten on nämä...

Torpan spanielit ulkoilevat muuten näillä viikoilla hyvin rajatusti, Leffe lähtökohtaisesti remmissä. Se nimittäin villikoi hönön Muikkelin perunannostoon eikä se ole ollenkaan toivottavaa puuhaa. Justiinsahan ne perunat on maahan pantu ja nämä urvelot juoksuttavat maasta kaivamiaan siemenperunoita pitkin pihoja. Se on jyrkkä ei moiselle kurivajeelle ja remmi kaulaan rikkureille.

Maisemakin korjaantui hienosti kun tuttu hevosihminen toi pienen varsalauman ja pontevan mummotamman pohjoispuolen laitumille. On se niin mukava nähdä aamuvarhaisella pellolla lepäilevä lauma. Nyt saa vain katsella ja ihastella, vailla omaa vastuupanostusta aitojen sähköistä ja vesisäiliöiden tankkaamisesta.

Kipuilen edelleen tyhjän tallin syndroomaa, jopa enemmän kuin Perikunnan itsenäistymistä. Tallissa on vieläkin tuttu tuoksu ja tänään viimeksi katsoin seinällä roikkuvaa talikkoa sillä silmällä. Heinävarastossa on vieläkin vajaa paali, otan siitä katteeksi valkosipuleille. Fillarit on parkkeerattu toistaiseksi heinävarastoon ja kävinkin polkaisemassa pikku lenkin. Ihan vaan todetakseni, että tasapaino on sittenkin palautunut. Perjantain iltavuoroon polkaisen uskollisella maastofillarillanii eikä jonkinlaisen mummoponin hankintakaan ole millään tavoin poissuljettu ajatus.

Just nyt on kuitenkin hyvä näin.

Torstai on vielä vapaapäivä ja teen inspiraation mukaan. Ehkä pesen pari ikkunaa, ehkä kitken vuohenputkea. Ehkä aloitan kärhöjen poteroiden kaivamisen, ehkä luen naistenlehtiä lepotuolissa. Kesä on ihmisen parasta aikaa!