torstai 17. kesäkuuta 2021

Kesäkuuta laukan tahtiin

 


Lomaviikollani kesäkuun alussa nipistelin itseni 'onko tämä edes totta' -mustelmille kaiken sen kauneuden äärellä jonka keskellä saan elää. Mihin tahansa katseensa käänsi näkyi kukkia. 

Ja rikkaruohoja. Ja leikkaamatonta nurmikkoa ja tekemätöntä työtä. Keskityin kuitenkin olennaiseen eli kukintaan. Talven näivettämä ihminen suorastaan syttyy roihuun kaiken tämän alkukesän kukinnan takia. 



Syksyllä konttasin märässä mullikossa ja tässä osa palkinnosta


Torpan satavuotiaat kukkivat aivan hillittömästi ! Jos sato on kukinnan mukainen, puut eivät sitä jaksa kantaa. Tätä kirjoittaessani kukinta on jo ohi ja raakileita näkyvissä. Rusakoiden runtelema nuori omenapuu on korvattu uudella samanlaisella ja sen ympärille on kaivettu hyvät bunkkerit talvisuojausta silmällä pitäen. 


Moneen kertaan siirretty kartanonpioni on ikuinen optimisti asuinpaikkansa pysyvyyden suhteen ja päkisti tänä keväänä kaikkiaan kolme kukkaa. Nyt se on uskoakseni oikealla paikallaan ja saa rauhassa pulskistua aivan niin suureksi kuin tahtoo.

Tämä muhkujen muhku, vuokkopionina minulle myyty onkin tunnistettu kuolanpioniksi. Ihan sama, se on niin iso ja hieno, että olkoon vaikka kummitus kunhan kukkii jatkossakin.

Katsastin äskettäin tämän pionin asuinpaikan ja laajennusvaraa on vielä muutama neliö. Mieluummin siirrän muita, pienempiä pois tieltä. Tässä on kerrankin osunut oikea kasvi oikeaan paikkaansa.







Huomaan nyt suhtautuvani hyvin hyvin paljon rennommin ja sallivammin puutarhaani.
Kiireessä ei jaksa niuhottaa ja nykyisin menen puutarhaan lähinnä rauhoittuakseni, en stressatakseni vääristä lajikenimistä tai ontuvista väriyhdistelmistä. Tottahan toki minua ärsyttää vuohenputki joka änkeää pilaamaan kaikki kuvat ja äljöttää kitkemisestä huolimatta keskellä upeinta kukkamerta. Tai voikukan hahtuvapallero, niissäkin on jotain niin voitonriemuista vahingoniloa, erityisesti kun ne sojottavat keskellä perennapenkkiä. Joskus nyppäisen juurineen ylös, joskus en.


Annan niiden levitä jotka näyttävät viihtyvän ja aivan sovulla merkkaan syksyn siirtokuljetuksia varten ne, jotka näivettyvät. Kalliit oppirahat olen tähän mennessä maksanut monestakin kasvikokeilusta, mutta mitä sitten. Toivottavasti olen saanut opin lisäksi edes jonkun kivan kuvan kuva-arkistooni.

Forget me not, lemmikki joka saakin levitä.

Issaanvaaran perintösyreeni kukkii valkoisista ekana

Siiri-mummon syreeni

Sain minä helteiseksi äityneellä lomaviikollani sentään kasvihuoneen säädylliseen kuosiin. Tomaatit, chilit ja munakoisot kasvavat pontevasti kukin omissa poteroissaan. Kaikkien helmassa istuu ötökkävahtina samettiruusu ja siellä täällä töröttää myös basilikaa. Osan tomaateista siirsin heti alussa ulkoruokintaan ja ainakin 'Evakossa' on jo kaksi hyvän kokoista raakiletta.

Esikasvatetuista taimista istuttamatta on enää noin miljoona 'Sulikka' maatiaislantun tainta ja salkopavut. Homma hoitunee loppuviikon aikana. 

Juhannusviikon satunnaisiin vapaisiin ja kesäyön valoisiin tunteihin riittää kuitenkin puuhaa ja askaretta, kasvihuoneen etupihan tiililattia odottaa tekijäänsä.


Tätä kirjoittessani ollaan jo ohitettu kesäkuun puoliväli.
Olen ollut kesätöissäkin jo reilun viikon enkä voi kuin ihmetellä kuinka nopeasti kymmentuntinenkin työvuoro sujahtaa. Hyvällä porukalla maanantaiaamun vuoro kilpaa kellon kanssa (lämminvesikatkos alkaa kello 10) on silkkaa iloista tekemistä!

Erityisen iloinen olen sunnuntaille osuvista kymmentuntisista. Teen (onneksi) vain kahta vuoroa, en yövuoroja ollenkaan. Ensinnäkin, natsat eivät riitä itsenäiseen lääkehoitoon eikä osaaminen yksinäiseen yövuoroon. Toisaalta, jätän yövuorot niille joille ne ovat oikeasti vahvempaa osaamisaluetta ja joilla tahtoa niiden tekemiseen.

Villin veistoksellinen 

Otsikon aasinsillalle laukkaamme multaiset crocsit kopisten, nyt kukkivat laukat! Olen kirjoittanut muistilistaani isoin kirjaimin: HANKI LISÄÄ LAUKKOJA. Ne ovat niin hienoja, pitkäikäisiä ja kiitollisia. Saavat tehdä laukkarynnäkön puutarhaani, nämä majesteetilliset pallerot ovat upeita ja vaikka värivalikoima on varsin rajallinen, ne toimivat hienosti rauhallisina taustakasveina. Minulla näitä kyllä laukkailee varsin villisti myös eturivissä, ehkä siirrän, ehkä en.



Camassiaakin tarvitaan lisää!

Joo, ihan hengästyttää kaikki tämä kauneus ja kasvun voima.
Jotenkin tänä keväänä niin moni homma on loksahtanut mukavasti paikoilleen ja vaikka tekemistä on ihan hullun paljon, olen onnistunut hölläämään stressiruuviani. Ihan huolettomasti saatan istahtaa kahvimukilliselle terassin lepotuoliin ja olla vain. Ohitan sujuvasti rikkaruohot ja keskitän katseeni kukkiviin tulppaaneihin. Iloitsen salavien runkoja kiipeävien kärhöjen (ne elävät sittenkin!) sinnikyydestä ja unohdan hetkeksi istuttamista kipeästi kaipaavien jalompien serkkujensa huutelut, kaikki aikanaaan hoi te aateliset.

Päällikkö ei väsy

Kukin omalla vahvuusalueellaan

Ja sitten on nämä...

Torpan spanielit ulkoilevat muuten näillä viikoilla hyvin rajatusti, Leffe lähtökohtaisesti remmissä. Se nimittäin villikoi hönön Muikkelin perunannostoon eikä se ole ollenkaan toivottavaa puuhaa. Justiinsahan ne perunat on maahan pantu ja nämä urvelot juoksuttavat maasta kaivamiaan siemenperunoita pitkin pihoja. Se on jyrkkä ei moiselle kurivajeelle ja remmi kaulaan rikkureille.


Maisemakin korjaantui hienosti kun tuttu hevosihminen toi pienen varsalauman ja pontevan mummotamman pohjoispuolen laitumille. On se niin mukava nähdä aamuvarhaisella pellolla lepäilevä lauma. Nyt saa vain katsella ja ihastella, vailla omaa vastuupanostusta aitojen sähköistä ja vesisäiliöiden tankkaamisesta.

Kipuilen edelleen tyhjän tallin syndroomaa, jopa enemmän kuin Perikunnan itsenäistymistä. Tallissa on vieläkin tuttu tuoksu ja tänään viimeksi katsoin seinällä roikkuvaa talikkoa sillä silmällä. Heinävarastossa on vieläkin vajaa paali, otan siitä katteeksi valkosipuleille. Fillarit on parkkeerattu toistaiseksi heinävarastoon ja kävinkin polkaisemassa pikku lenkin. Ihan vaan todetakseni, että tasapaino on sittenkin palautunut. Perjantain iltavuoroon polkaisen uskollisella maastofillarillanii eikä jonkinlaisen mummoponin hankintakaan ole millään tavoin poissuljettu ajatus.


Just nyt on kuitenkin hyvä näin.
Torstai on vielä vapaapäivä ja teen inspiraation mukaan. Ehkä pesen pari ikkunaa, ehkä kitken vuohenputkea. Ehkä aloitan kärhöjen poteroiden kaivamisen, ehkä luen naistenlehtiä lepotuolissa. Kesä on ihmisen parasta aikaa!











12 kommenttia:

  1. Hieno, elämänmakuinen postaus kauniiden kuvien kera. Ihanasti kukkivat valkoiset syreenit. Laukoista niiiin samaa mieltä. Ovat kerrassaan upeita.
    Mukavaa kesäkuun jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunuvuokko. Oikein hyvää viikonloppua ja kesäkuuta sinullekin.

      Poista
  2. Jestas miten iso on tuo sinun kuolanpionisi,,,, minä tässä ajattelen omaani jos se kasvaa noin suureksi niin 🤔
    Ehkä kannattaa alkaa suunnitella sille jotain muuta paikkaa... mutta mihin. Kaunis valkoinen syreeni ja laukkoja on minulla myös paljon ja aion siirrellä niitä kyllä vähän vielä toiseen paikkaan. Mutta upeita ne on myös kukkimisen jälkeenkin ja myös kuivakukkana maljakossa. Camassi on minulle outo kasvi. Nautinnollisia hetkiä. Tressiä ei minullakaan ole vuohenputkien ja voikukkien kitkemisestä, meinaan sitä on tullut tehtyä mutta selvä vitu... on kyllä . Ei mitenkään mieluisaa hommaa. Hyvää loppuviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se kuolanpioni on ihan oikeasti ällistyttävän kokoinen. Se on vähän hassussa paikassa, puolivarjossa riihen edustalla. Ilmeisesti kuitenkin viihtyy kun on tuollaiseksi paisunut. Reilun metrin päässä asuva ruusupioni ei sitten ollenkaan viihdy, samaan aikaan istutettu ja kukkii parilla kukalla vuosittain. Kaivelen sen syksyllä ylös ja siirrän toisaalle.
      Camassia on hieno kasvi, laukkojen tavoin ryhmänä upea.
      Hyvää viikonloppua sinullekin Nila.

      Poista
  3. Olipa melkoisen paljon ihania kuvia, minulle on syntynyt armoton tarve hankkia tuo kuolanpioni, on se niin upea.
    Tosiaan kaiken kasvu on ollut hurjaa, eikä perässä tahdo pystyä. Pitää vain määrätietoisesti opetella rentoa asennetta ja keskittyä nauttimiseen.
    Minäkin pidän kovasti laukoista.
    Tsemppiä sinulle työn touhuihin joka rintamalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi. Kuolanpioni on aina ensimmäisenä kukassa. Lyhyt mutta kiivas kukinta on hieno kesän merkki.
      Olipa vapauttavaa seisoskella aamulla kasvihuoneen ovella ja todeta kaiken olevan hyvässä kasvussa ja töiden siellä olevan lähinnä lannoitusta ja kastelua. Juuri oikeaan aikaan sain hommat jiiriin, nyt voi keskittyä kesätöihin ja tankata hyvää mieltä pihalta, ilman stressiä.

      Poista
  4. Kesä on parasta aikaa vuodessa. Laukat ovat upeita mutta niille ei oikein kelpaa meidän savimaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näin on! Nyt tarjolla onkin ihan hurjaa lämpötykitystä, kasteluhommissa virkistyy itsekin hyvin. Ainoa vaan, että sääsket kyllä löytävät kasteluletkun pitelijän kaveriksi serenadejaan inisemään.
      Savimaassa ei varmaan kyllä laukat viihdy, harmillista.

      Poista
  5. Jäi hymy huulille tästä postauksesta :) Valtava, mikä kuolanpioni! Sehän on oikea mammutti! Laukat ovat hienoja, vaikka värejä ei tosiaan ihan mahdottomasti ole. Joku saisi jalostaa pinkin ukkolaukan, sellaisen ostaisin saman tien. Ei sillä, etteivät valkoiset ja violetit olisi myös kauniita. Myöhemmin kesällä kukkivista laukoista kyllä löytyy myös vaaleanpunaisia (kuten esim. lehtolaukka), mutta eivät ne ole ihan niin hienoja kuin komeat ukkolaukat.
    Voi karvakuonot, minkä keksivät! Seuranneet silmä kovana sinun puutarhurointejasi :D Karo ei ole keksinyt kaivella kasveja ylös, mutta joka ikisen maahan haudatun kanankakkarakeen se kyllä löytää, jos vain kuono sattuu sopivasti lähistöllä liikkumaan. Huomasin tässä eräänä päivänä, että ahkeraliisojen väleihin oli kaivettu kuoppia juuri istutusta seuraavana päivänä. Ei tainneetkaan lannoitteet mennä lissuille... Kai se pitäisi vain luovuttaa itsekin ja laittaa koissu hihnaan, vaikka onhan tuo kanankakan maastoetsintä varmasti hyvää aivojumppaa ja nenätyöskentelyä sohvaperunakoiralle.
    Tsempit työrintamalle ja aurinkoisia, lämpöisiä vapaapäiviä sopivasti siihen sekaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna.
      Kuolanpioni on nyttemmin levähtänyt pitkin pituuttaan ja pitäisi vähän keräillä sitä kasaan, peittää tehokkaasti alleen kaikki muut lähiseudun kasvitkin. En minä voinut kuvitellakaan, että se noin huimasti kasvaisi.
      Kanankakkarakeet ovat hirmuisen kiinnostavia ja ainakin yhdestä papulavasta oli tyylikkäästi kaiveltu pois varastolannoitepatteri. Kiva jos sinulla on sivistyneempi koira ja jättää edes perunat rauhaan.
      Ja sitten taas töihin...

      Poista
  6. Just näin, tehdään sitä mikä huvittaa ja välillä istutaan pitkään ja hartaasti ihailemassa puutarhaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amen to that. Näillä helteillä onkin syytä pitää vielä tiheämmin taukoja ja lepuuttaa silmiä puutarhan huikeassa kukkaloistossa.

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com