Jos nyt lähtisin Pacosin mäeltä kiipeämään campolle eli maaseudulle Mijaksen kukkuloiden suuntaan suosittua ulkoilupolkua pitkin, näkisin varmaankin paljon esikoita, vaaleanpunaisia kukkapilviä mantelipuiden latvuksissa ja keltaisena ryöppyäviä mimosoita.
Koska sinne ei nyt ole tilaisuutta lähteä tallustelemaan, keräsin tähän postaukseen muutaman kuvan. Kerronpa samalla satunnaisessa järjestyksessä millaisia puuhasteluja pikkuinen puutarha teettää, sitten kun sinne taas pääsee. Huoltokäynnin aika olisi ehdottomasti aivan lähiviikkoina, ennen kuumimman kesäkauden alkua.
Vaikka täälläkin päivän valoisa aika lisääntyy hurjaa vauhtia, minun mieleni ja sieluni kaipaa aurinkoa ja lämpöä. Tässä maailman ajassa matkustuskynnys on ennennäkemättömän korkea ja sekin on uutta. Joskus oli aika jolloin matkustamisen suurin este oli rahapula, sitten aikataulut eivät suosineet ja nyt kun olisi periaatteessa melko helppoa sumplia arjen sujuminen ettäämmältäkin, ei ole muuten soveliasta reissata. Ilmakehä kiittää kun koneet pysyvät maassa ja turistikohteiden herkkä ja valitettavan ryöstöviljelty luonto on saanut kaipaamaansa toipumisaikaa.
Toisaalta kiinni pantu maailma ja pannaan pistetty turismi näkyy äkkiä alueiden elinkeinossa ja paikallisten matkailusta elantonsa saavien ihmisten ja yritysten toimeentulossa.
Talo sijaitsee korkealla kukkulalla, naapurin porttiin päättyvän pihakadun varrella. Katu on lyhyt ja reisilihaksia kiduttavan jyrkkä kujanen, jonka varrella on muutama erillistalo ja lyhyt pätkä rivitaloa. Kaikki on rakennettu maaston muotojen mukaan ja korkeuserot ovat sanalla sanoen hengästyttäviä. Tietää kiipeävänsä. Jokainen tonttineliömetri on käytetty huolella.
Takapiha on muurien rajaama. Molemmilla sivuilla on naapurin pihat. Suoraan edessä muurin takana on jyrkkä pudotus alapuolella olevan taloyhtiön uima-allasalueelle, arvioisin seinämän olevan 15-20 metrinen. Siksi muurin lisäksi siinä on vielä (hirveän ruma) verkkoaita turvana. Olen jo oppinut katsomaan ilta-aurinkoa verkon 'ohi', maaseudun kukkulat ja kauempana siintävä vuoristomaisema on kaunis. Auringon laskettua Mijas Pueblon valot tuikkivat vuoren rinteellä helminauhana.
Talvella vuorilta päin puhaltava tuuli on kamalan kylmä ja kuiva ja se repii auki jääneet markiisit riekaleiksi parissa vuodessa.
Muuria pitää säännöllisin välein huoltaa. Pisin pätkä (juuri se vuorille aukeava) on juuri huoltomaalattu mutta toisen naapurin puoleinen muuri vaatii enemmän kunnostusta. Parasta olisi kuoria tiilten päältä kaikki rappaukset pois, tasoittaa ja rapata uudelleen ja vetää kunnon maali. Luulen kuitenkin, että peruskorjaus saa odottaa ja muuria vain tasoitellaan ja maalataan. Toisen naapurin puoleisen muurin edessä on jokin tiheäkasvuinen pensasaita, se ei vaadi toistaiseksi muita toimenpiteitä kuin tasausleikkausta.
Takapihalla on mandariinipuu, muurin ja verkkoaidan välisellä maakaistaleella viikunapuu. Molemmat tekevät satoa kiitettävästi. Huoltoa ne eivät juurikaan kaipaa, pudokkaiden keräily on ehkä suurin homma. Pihan automaattinen ajastettu kastelujärjestelmä pitää ne hengissä silloin kun taivaalta ei vettä tule.
Huoltohommia vaativan muurin vieressä on vanha sitruunapuu jossa on aina sekä kukkia, että eri kypsymisvaiheessa olevia sitruunoita. Yksi ihanimpia asioita on lämpimässä illassa leijuva sitruunankukan huumaava tuoksu. Seuraavassa kuvassa yksi monista sitruunapuun harvennushakkuista. Tämä näky nousee usein mieleeni kun yritän etsiä elonmerkkejä täällä kotona kituvasta sitruksesta.
Saimme äskettäin naapurin pojalta viestiä, tammikuun myrsky rojautti etupihalla eli kadunpuoleisella osalla kasvaneen bougainvillean irti ja autohan siinä tietysti parkkipaikallaan osuman otti.
Etupihalla ei ole muuta kuin parkkipaikka, portti ja portaikko, talon pääovi on kadulta katsottuna talon toisessa kerroksessa, seitsemäntoista porrasaskelmaa on kiivettävä sinne päästäkseen. Talon edessä kasvaa pienellä täyttömaalla johanneksen leipäpuu jota on saksittava säännöllisin väliajoin mikäli haluaa nähdä puun latvuksen lisäksi pienen siivun välimerta.
Tällä pienellä pläntillä on lisäksi ihmeen hyvinvoiva hibiscus. Minä laittaisin mielelläni tämän etupuolen alueen laatoille ja ehkä jonkun kasvin ruukkuihin. Talon alla oleviin varastotiloihin mennään hyvin epäkäytännöllisesti tämän 'joutomaan' kautta. Ei mikään kaunis sisääntulo nykyisellään.
Näkymä bougainvillean hätäkiinnityksestä.
Niin kaunis kuin bougainvillea onkin, se on suoraan sanottuna melko katala kaveri. Pitkät oksat ovat kuin piikkisiä ruoskia, niissä on ihan oikeasti monisenttisiä piikkejä. Tämä yksilö on kasvattanut todella paksun, puumaisen rungon ja sitä on pakko sahaamalla sahata ja jykevillä saksilla leikkoa siivommaksi. Sitä ei oikein tohdi päästää kiipeilemään kattotiilien sekaan.
On se kaikesta huolimatta niin ihana ja ehdottomasti olennainen osa välimerellistä kasvistoa.
Minusta on valtavan ihanaa tutustua paikallisiin puutarhamyymälöihin, Viveroksiin. Niitä on seudulla paljon ja valikoima näin pohjoismaisin silmin katsottuna huikea. Hintataso naurettavan halpa. Toki isot palmut ja satoikäiset oliivipuut ovat hinnoissaan, niinkuin pitääkin.
On aina yhtä ihanaa kuljeskella myymälöissä ja ihmetellä näkemäänsä. Esillepanoihin on yleensä panostettu huolella ja henkilökunta pitää paikat siistinä ja kasvit huippukunnossa
Puhelimeni muistiossa on ihan oma sivunsa välimeren kasveille, osa on sellaisia joita koetan tilaisuuden tullen tuoda matkamuistona kotiin ja pitää täällä hengissä. Osa on sellaisia joita olisi kiva kokeilla talolla. Muun muassa naapurin puutarha-aidan takaa iltaisin tuoksuva tuoksunuijakukka Cestrum nocturnum, tuttavallisemmin Dama de noche joka pääsee ostoskärryyn heti kun sellaisen löydän. Minulla on sille mielessä mukava paikkakin takapihan muurin nurkasta. Ja yhden taimen tuon kyllä Suomeen, pakko kokeilla menestymistä täysin väärällä vyöhykkeellä.
Yleensä olemme yhtään pidemmän oleskelun alussa hakeneet viverokselta lastin kukkia ja yrttejä. Autoon saa lastata multaa ja kasveja tolkuttomat määrät ja kassalla korttia on vingutettu vain parilla kympillä.
Takapihan pitkällä muurilla on keraamisia ruukkuja joihin laitetaan aina jotain värikästä ja rönsyävää.
Mikäli minä saisin päättää, laittaisin ruukut mieluummin maahan tai eri muotoisia ryhmiksi muurin harjalle mutta nyt ne ovat kiinni muurissa enkä lähde asiaa muuttamaan.
Vaikka mieleni miten tekisi, en lähde mestaroimaan pihaa enkä istutuksia, sisustusta enkä muutakaan. On ihan tarpeeksi tylsää jättää hyvinvoivat ja kukoistavat kukka- ja yrtti-istutukset jälkeensä ja tietää, että talolle seuraavaksi menevät eivät uhraa ajatustakaan niiden hoitamiselle. Istutushommat aloitan aina kippamalla edelliset istutukset maanparannusaineeksi pihan kasveille.
Omaksi ilokseni laitan sen minkä laitan ja kiinteistön huolto on muiden vastuulla.
Lyijykukka on ilahduttavan yheinen muureilta ja aidoilta alas ryöppyävä kasvi. Nappasin kerran pienen taimen matkamuistoksi ja ihme kyllä se on pysynyt hengissä, kasvanut ja kukkinut myös täällä kylmässä pohjolassa. Ensi kesänä vien sen suotuisalla jaksolla kasvihuoneelle siivottavaksi, uudelleen istutettavaksi ja muutenkin nauttimaan elämästään. Kiitokseksi ihanuudestaan ja sitkeydestään.
Hibiscus on toinen 'taviskasvi', niitä pidetään yleisesti ihan pensasaitakasveina. Kaupungin ja taloyhtiöiden puutarhurit veistelevät niistä hyvinkin määrämittaisia kuutioita ja tasasivuisia vihermuureja. Talon pihalla kasvaa kaksi punaista hibiscusta. Matkamuistolistallani on kerrottu kukkainen lohenpunainen taimi ja sen pakkaan laukkuun heti kun kohdalle osuu.
Palmuja ei oikein suosita tavallisten talojen pihoilla. Tuttavan puheista käsitin, että niissä saattaa pesiä aikamoisia rottayhdyskuntia eikä semmoisia kukaan pihalleen vasiten haali.
Toinen palmuissa viihtyvä 'haittalaji' on pieni vihreä papukaija, munkkiaratti. Ne ovat rantakadun varren palmuissa todellinen rääkyvä riesa ja nyt tuttu rääkyminen kaikuu Pacosin rinteilläkin.
Takapihalla on pieni nurmialue jonka leikkaamiseen menee vähemmän aikaa kuin koneen varastosta raahaamiseen ja käyntiin manaamiseen. Silloin kun talolla ei ole ketään, nurmikon leikkauksesta maksetaan paikalliselle tekijälle, viime aikoina naapurin teini-ikäinen poika on homman hoitanut.
Nurmikoksi kutsuttu kasvi on mielestäni enemmänkin jotain maanpeitekasvia joka leviää kiemurtelemalla maan pinnalla, ei se minun mielestäni juurru oikeastaan ollenkaan.
Tunnen ja tunnistan muutenkin ihan tosi huonosti välimeren alueen kasveja ja olenkin säännöllisen epäsäännöllisesti jahdannut divareista loppuunmyytyä opusta välimeren kasveista.
Talon portaikkopäädyn tasanteella, sitruunapuun siimeksessä kasvaa valtava rahapuu. Siis se meille huonekasvina tuttu tapaus. Se saa vettä automaattikastelun avulla ja kun talon ilmastointi on päällä, tippuveden poistoputki on suunnattu suoraan rahapuun niskaan. On aina hauska seurata sen lehtien pullistumista kun tippuvesi alkaa elvyttää.
Puutarhatonttuna siellä on Rusina -niminen kissa. Se on suunnilleen parikymppinen rescuekissa. Rusina tietää talot joista ruokaa saa ja löytyy paikalle heti kun portti saapumispäivänämme kolahtaa. Joskus sen mukana kulki keltainen laiha kolli, ilmeisesti se oli Rusinan pentu ajalta ennen sterilointia. Rusina päätyi kadunpätkän kimppakissaksi anopin ja hänen ystävättärensä toimesta. Nyt heistä kukaan ei enää taloillaan pääse käymään joten Rusinan hoitovastuu on meidän satunnaisten kävijöiden vastuulla.
Osa ruokkii osa ei. Turha varmaan sanoa, että silloin kun me olemme talolla, Rusina saa emännöidä kissojen illalliskutsuja ja porukkaa on paikalla useampikin viiksiniekka.
Edellisissä kuvissa etupuolen sisäänkäynnin parveke juuri saavuttuamme. Johanneksen leipäpuu oli koronakeväänä hieman villiintynyt ja tulikin heti parturoiduksi. Se tukkii tehokkaasti maiseman vastapäisen kukkulan talojen ohi merelle. Olen tuonut siitä siemeniä kotiin ja yrittänyt niitä idättää, toistaiseksi aivan turhaan.
Olen joskus sanonut, että tärkein puutarhatyökalu talolla on sakset, sellaiset järeät oksasakset. Pitäisi viedä sinne joskus mukana kunnolliset oranssivartiset.
Olisipa mukava päästä sinne taas kohentelemaan paikkoja, tekemistä olisi paljon.
Mukavaa helmikuun alkua, missä lienetkin!
