Yksin kotona

 

Elän omituisia aikoja - nyt sitä omaa aikaa sitten on. Ei olekaan yhtään niin hohdokasta kuin ruuhkavuosien tiimellyksessä unelmoin.

Reilu viikko sitten juhlittiin paukkukorkkijuomalla kilistellen kohtuullisen pitkää yhteistä taivaltamme Iso-J:n kanssa ja perikuntakin oli mukana kippistelemässä. Seuraavana päivänä tajusin katselevani  loittonevia auton perävaloja, Iso-J lähti kohti napapiiriä ja sen yli.

Myöhemmin illalla saattelin nuoremmankin perillisen kaupunkikotiinsa. Kun palasin kotiin, odottamassa olivat vain nälkäkuoleman partaalla hoippuvat spanielit. Onneksi on edes nelijalkaiset ystävät vaikkei niistä juttukaveriksi olekaan.

Hiljaista on ollut - ja ihan kummallista.  Oma aika on tässä iässä ihan ylimainostettu juttu.

Ensimmäinen viikko meni tenttiin lukiessa, levittäydyin tuvan pitkän pöydän ääreen. Ajattelin, että annan kirjojen, muistiinpanojen, läppärin ja muiden kamojen rönsytä pöydällä ihan vapaasti ja siivoilen ne sitten joskus tentin jälkeen pois. Päivällisaikaan huomasin jo raivaavani pöytää puhtaaksi. Eihän rutiinia hetkessä unohdeta.

Vuosikaudet kun muistuttaa toisia siivoamaan ruokapöydältä kaiken ajelehtivan irtoroinan pois, ei itsekään osaa niitä sinne ajelehtimaan jättää. Laiskana ihmisenä en taida opetellakaan.

Huomasin elämäni keskittyvän varsin vähäisiin neliöihin. Tuvassa on kaikki tarpeellinen ja siellä viihdymme sekä minä että koirat.

Hämärän tullen kiersin sytyttelemässä lamppuja ja valoja muihinkin huoneisiin, pimeät huoneet tuntuivat oikein huutavan tyhjyyttään. Samalla kierroksella varmistin ovien ja ikkunoiden lukituksen ja pihavalojen palamisen.

Iltaisin tuntui ihan kummalliselta kiivetä koirien kanssa yläkertaan nukkumaan ja hetken ihan oikeasti harkitsen kannanko petivaatteetkin tuvan soffalle. En kantanut.

Voin tunnustaa, ensimmäisinä öinä heräsin usein kuuntelemaan talon risauksia ja kolinoita. 

Yhtenä yönä olin ihan varma talossa kulkevasta kirvesmurhaajasta, sillä havahduin kamalaan kolinaan. No, sehän oli vain kömpelö erityiskissamme Elmo joka kieritti saunassa löylykiulun lauteita pitkin lattialle. Kiitossanat eivät vuolaasti virranneet kun kävin tilanteen toteamassa ja Elmon pettynyt ilme oli ikimuistoinen.

Kovasti etukäteen kuumottanut myrskykään ei aiheuttanut isompia tuhoja. Yhden kastelukannun lennätti nurin ja muutama salavan oksanpätkä oli tipahtanut nurmikolle. Vettä kyllä satoi myrskyä edeltävänä yönä ihan kaatamalla ja se tulikin ihan tarpeeseen.

Kaikkein vaikeinta on ollut opetella elämään oman ateriarytmin mukaan. Edelleen päivittäin tulee jonkinlaisia pakkoliikkeitä hellan suuntaan ja huomaan edelleen katsovani jääkaapin sisältöä 'sillä silmällä'. Nyt ei kuitenkaan ole tarvinnut pitää huolta kuin omista syömisistään eikä niin vähäisen asian takia toinna kattiloita ja kasareita sotkea.

Lauantaina sain kuuden tunnin kertauksen jälkeen tentin tehdyksi ja illalla hain perilliset kotiin. Olikin mukavaa kun täällä oli taas ääntä ja puhetta. Sunnuntaina pyörähdettiin savonmualla Ottoponia katsomassa ja pikaisella ikeahölkällä. Mukavaa vaihtelua sekin ja Otolla elämä enemmän kuin mallillaan.

Illalla palailin taas tyhjään kotiin, mutta enää se tuntunut ihan niin pakahduttavalta. Kaikkeen näköjään tottuu ja onhan se ihan eri asia olla yksin kuin jos olisi yksinäinen. Vaikka olenkin nyt yksin kotona, minulla on kuitenkin ne tärkeimmät ihmiset elämässäni.

Tällä viikolla Iso-J palaa pohjoisesta ja elämä palaa sikäli normaaliksi. Saunamökin remontti etenee tällä viikolla lattioiden laatoitukseen ja terassin laudoitukseen. Seuraavaksi työmaa siirtyy takkatuvan puolelle. Siellä ei onneksi ole muuta kuin hirsiseinien ja lattian käsittely, sitten pääsee sisustamaan.

Erinomaisen mukavaa viikkoa sinulle, missä lienetkin!

Kurkistus kaivokselle

 

Taisin edellisessä päiväkirjamerkinnässä lupailla, että laitan muutaman kuvan kanatarhan edustan kaivoksesta. Sadepäivänä näpätyt puhelinkuvat eivät ehkä ihan parasta näkymää anna, mutta ainakin pihalla jossain vaiheessa pyörähtäneet näkevät ison muutoksen.

Hommahan on niin, että nuo kolme isoa terijoen salavaa ovat imuttaneet juuriltaan lähes kaiken ravinteikkaan maan ja kasvualustassa viihtyivät vain rikkaruohot ja salavan omat juuret. Ravinteita toki puskee kanatarhan puolelta mutta yleisnäkymä oli karu ja ankea. Meille salavien kaataminen ei ollut vaihtoehto joten vanhaa periaatetta korosta sitä mitä et voi muuttaa (poistaa) noudattaen päädyimme nostamaan komeat salavat kunnolla esiin.

Niinpä keväällä pihaan tuodusta multakuormasta iso osa päätyi salavan juurille. Sekaan kärräsin kymmeniä kuormallisia tallin terveisiä ja sitten taas lisää multaa. Tuli komeat kohopenkit.

Takaosaan siirrettiin etupihan kaivannosta jättimäiseksi kasvaneet kuunliljat, niitä oli monta ja suurimpien siirtopaakkujen halkaisija noin metrin. Ei lähdetty jakamaan, antaa rehottaa vaan.

Kaivannon pihanpuoleisen etureunan kaikkein valoisimpaan kohtaan istutin kirjavalehtisiä kuunliljoja ja niiden kanssa limittäin muutamia pioneita. Kanalanpuoleinen takareuna näyttää tältä:

Salavien runkoja kiipeää sitkeiksi toivomiani alppikärhöjä ja yksi loistokärhökin, muistaakseni valitsin valkokukkaisia lajikkeita jotta näkyisivät kauemmaskin.

On siellä seassa valkokukkaisia liljojakin ja kevään kukkijat ovat vielä sipuleina eteisen nurkassa. Valitsin paljon vaaleanpunaisia ja valkoisia kukkijoita.

Ylimmässä kuvassa (se jossa tököttää kukkopatsas) näkyy revontuliatsaleojen alue ja salavan runkoa kiipeää hyvin ponteva köynnöshortensia. Tuohon päätyyn on mätetty kuoriketta paksu kerros ja nyt mietinkin, kuinka saan nypittyä sieltä salavanlehdet aikanaan pois. Onneksi alue ei ole kuin vajaan aarin kokoinen, ehkä sen saa siivottua.

Istutusalueet rajattiin isoilla kivenmurikoilla joita tältä tilalta löytyy ihan etsimättäkin. Multaa riitti paksu kerros istutusalueiden ulkopuolellekin ja nurmikonsiemenet lähtivät vinhaan kasvuun kun vihdoin saatiin vähän sateita. 

Kanatarhaan johtaa punaisten lyhtyjen polku, se on tarkoitus pitää talvisinkin auki vaikka kanat pääsääntöisesti sisätiloissa talvensa viettävätkin. Vähälumisena ja leutona aikana saavat ulkoilla halutessaan. 

Takaoikealla repsottaa vielä leikkimökin raato, se on ulkosaunan remontin ajan varastona ja sitten se puretaan. Vihdoin.

Leikkimökkirumiluksen eteen tulee ulkosaunan terassin vasen puoli paljuineen ja paljun päälle tulee pergola. Pihasaunan terassi tulee olemaan koko rakennuksen levyinen. Seuraavasta kuvasta leikkimökki ei näy mutta se on kuvan vasemmassa laidassa, nelisen metriä kottikärryistä poispäin.

Jo olemassa olevat istutukset ympäroivät terassikokonaisuutta toivoakseni aika onnistuneeksi eikä mitään tarvitse terassin tieltä siirtää. Kunhan pihasaunan remppakokonaisuus valmistuu, oleskelupiha alkaakin olla valmis. Alue on melko iso joten siitä on aika hankala ottaa yleiskuvaa mutta ehkä joskus sellaisen saan otettua.

Terijoen salavat ovat majesteetillisia puita ja ne vaativat runsaasti tilaa ympärilleen. 

Pienessä pihassa niistä ei ole kuin riesaa. Meillä onneksi tilaa riittää ja nuo jättiläiset saavat kaiken haluamansa tilan. Niiden juurille on saatu ennenkin rakennettua reheviä istutusalueita enkä yhtään epäile etteikö tämä viimeisinkin lähtisi hyvään kasvuun.

Nyt kun syksy vähitellen hyökyy päälle, pihalla riittää haravajumppaa ja lehtien kärräystä kaikille vapaille hetkille. Eipähän siinä mitään, luentojen ja esseiden kirjoittamisen välissä on oikein tervetullutta vaihtelua tarttua haravaan. Rakkaat salavat pitävät huolen, ettei se urakka ihan heti lopu.

Tänään on ilmeisesti tyyntä myrskyn edellä, keskiviikoksi on luvattu tuulta joka voimistuu täälläkin myrskyksi torstaihin mennessä. Saa nähdä valmistaudunko ensimmäiseen anatomian tenttiin kynttilän valossa vai pysyvätkö sähköt, elämme jännittäviä aikoja.

Mukavaa syksyistä viikkoa, missä lienetkin !

Uusia alkuja ja arjen paluu

 

Kynnys postauksen aloittamiselle on vähän huomaamattakin kasvanut yllättävän korkeaksi. 

Juuri nyt elämässäni tapahtuu niin valtavan paljon asioita, että vapaa-aika menee lähinnä niiden sulatteluun ja ymmärtämiseen. On kuitenkin syytä uhmata bloggerin uudistuksia ja merkitä muistiin havaintoja Torpan arjen uudesta normaalista.

Tämän kummallisen koronavuoden sadonkorjuuseen kuuluu ehdottomasti opiskelujen alku. Yhtään opintopistettä ei laariin ole vielä satanut, mutta lupaava alku niitäkin antaa odottaa.

Ensimmäiset kaksi viikkoa ovat menneet lähinnä kampusalueen hahmottamiseen ja uuden rutiinin sisäistämiseen. Suurimmaksi tavoitteekseni otin oikeassa paikassa oikeaan aikaan olemisen ja ainakin toistaiseksi olen tavoitteessa onnistunut. Kursseille ilmoittautuminen ja kirjautuminen on käsittääkseni omalla kohdalla ajan tasalla. Opetuksessa olemme hybridimallin mukaisesti osittain verkossa, osittain läsnä, muuan viruspirulainen pitää pientä jännää yllä ja muutokset ovat mahdollisia. Hämmästyin kuinka sujuvasti teams-kokoukset ja etäluennot onnistuvat.

Kouluruoka on kieltämättä kokenut aikamoisen muutoksen. On kertakaikkiaan ylellistä kerätä linjastosta erittäin maistuvaa ja monipuolista ruokaa kohtuulliseen hintaan 2.50 €  per annos. En ole varmaan vielä koskaan syönyt niin monipuolisia kasvisruoka-annoksia. Kyllä kannattaa etäviikoillakin ajoittaa kaupunkireissut ruokatuntien aikaan ja kurvata kampuksen kautta.

Edellisen tutkintoni opiskeluajoista on jo sen verran aikaa, että oikeastaan kaikki on mullistunut. Äkkiseltään en keksi moitittavaa.

Vaikka lähes kaikki tieto ja opetus on verkossa, vanhaa kunnon kirjakäyttöliittymää tarvitaan edelleen. Tuvan pöydän kulmalla on varsin kunnioitusta herättävä pino oppikirjoja. Etenkin lääkehoidon perusteet on pienoista kauhua nostattava opus, melkein 800 sivua pelkkää asiaa.

Anatomian ja fysiologian tenttejä varten hankin anatomian värityskirjan ja setin värikyniä. Visuaalisena oppijana hahmotan verisuoniston ja muut ihmiskropan ihmeet paljon varmemmin itse osallistuen, vaikkapa sitten värittämällä. 

Kaikki rehelliset ja lailliset oppimisen tukimuodot lienevät tarpeen.

Sähköiset tentit eivät juurikaan jännitä, olivathan pääsykokeetkin verkossa ja niissä ainakin lopputulos oli mieluinen. Kunhan vain yhteydet pelittävät, kaikki on hyvin. Kielten lähtötasotestit menivät ihmeen hyvin läpi ja etenkin ruotsin osalta yllätyin iloisesti. 

Tallin tyhjyys on korvia raastavaa.

Kasper paranteli pallihaavansa ja siirtyi kokeilemaan ponilaumassa elämistä uudemman kerran.  Se on ottanut ruunan roolinsa nyt uudella asenteella ja huomattavasti menestyksekkäämmin kuin heinäkuinen, lyhyeen loppunut kokeilu. 

Otto elää onnellista, aktiivista ja liikkuvaa elämäänsä uusien ihmistensä silmäteränä. On valtavan palkitsevaa nähdä ja kuulla yhteiselon sujuneen niin hyvin ja positiivisen kokemusten kautta. Meiltä lähti tasapainoinen ja siivotapainen hevonen jonka kanssa on hyvä elää ja harrastaa. 

Koska hevosillamme on elämässä kaikki hyvin, minun täytyy vain tottua sietämään ajatusta tyhjästä tallista. Kasperin lähettyä heräsin pari kertaa tuhannen tuskassa keskellä yötä tajuten, etten ole koko päivänä käynyt tallissa. Kesti hetken tajuta aamuyön hämärässä, ettei minun tarvinnutkaan käydä.

Aamuisin seisoin monta kertaa pihalla epätietoisena suunnasta ja kesti varmaan viikon opetella uudet askelmerkit aamurutiineihin. Koirien kanssa pellolle, ei enää Felixin kanssa tallihommiin.

Koiraporukkakin meni uusiksi, ryhmä hau on nykyisin spanieliduo. Peetu muutti karanteenin tiimellyksessä kaupunkiin ja on jo sopeutunut urbaaniin ympäristöön.

Mian elokuinen juoksu yllätti meidät kaikki ja pisti koirapojat riutumaan lemmentuskissa melkein kuukaudeksi. Nyt on taas rauha maassa ja soittopyyntö jätetty eläinlääkärille jotta koettu juoksu jäisi muikkelin viimeiseksi.

Arki mullistui lisäksi siten, että nyt me Iso-J:n kanssa elämme taas kahden aikuisen taloudessa. Se näkyy kaikessa; jääkaapissa ja pyykkikorissa, kylppärin hyllyillä ja pankkitilillä. Onneksi tiivis yhteys naperoihin säilyy välimatkasta huolimatta ja kumpainenkin hankkiutuu mielellään loppuviikon kauppareissulle mukaan ja käyvät kotikotona viikottain. Perikunnan vanhempaan saatan törmätä myös kampuksella, jahtaamme opintopisteitä saman katon alla. Hän muuten sosialisoi järkkärinkin. Hyvästä riittää usealle ja hänelle kamera on juuri nyt tarpeellisempi kuin minulle.

Eivät muutokset tähän lopu.

Pihasaunalla ahertaa nyt toista viikkoa timpuri. Saunaremonttia on vatuloitu jo vuosia ja kaikki tarvittavat materiaalitkin ovat odottaneet töiden alkua varastossa useamman kuukauden. 

Otettiin sitten vihdoin järki käteen ja palkattiin ammattimies asialle. Eikähän homma olisi omantyylisemme ellei työmaa vähän paisuisi. Nyt tulee pihasaunalle ulkoterassi paljuineen ja laajennettuine oleskelualueineen samassa rysäyksessä.

Mikäli saan ideani terassin pergolasta ujutettua Iso-J:n mieleen hänen omaksi oivalluksekseen, pääsen ehkä vielä tänä syksynä suunnittelemaan uusia istutuksia, köynnöksiä nyt ainakin tarvitaan.

Pihahommat ovat muuten varsin hyvällä mallilla. Kitkemistähän toki olisi varmaan maailman tappiin saakka, mutta ei nyt puhuta siitä. 

Viikonlopun reissulta Jyväskylään kyytiin tarttui ihana syyshortensia Wim's red ja ensimmäiset nyytin kevätkukkien sipuleita. Rusokirsikoiden juurelle tarvitaan röykkiöittäin kevätkukkijoita.

Daaliat kukkivat aivan käsittämättömän komeasti ja niitä riittää leikoiksi maljakoihinkin.

Kanalan edustan salavien alustan kaivos saatiin hienosti valmiiksi ja ehkä jo seuraavaan päiväkirjamerkintään saan kuvia sieltäkin. Se kaivos kyllä kannatti tehdä, piha otti taas uutta ryhtiä. Kaiken lisäksi kaivos linkittyy hienosti nyt tulevan ulkosaunan terassiin. Kärhöt ja köynnöshortensia kiipeävät jo pontevasti salavien rungoilla, ei niiltä kiipeäminen ihan heti lopu.

Kaiken kaikkiaan tämä hullun vuoden syksykin vaikuttaa varsin kutkuttavalta. On mukavaa, että sain elämääni taas ihan tavallisen arjen jossa perjantai oikeasti tuntuu viikon viimeiseltä arkipäivältä.

Kohta minulla alkavat omanlaisensa hiljaiset viikot kun jään Torpalle aivan yksin, Iso-J lähtee parin viikon työreissulle. Saan keskittyä oikein huolella pänttäämiseen ja ensimmäisiin tentteihin. 

Jännä nähdä millaiseksi tämä uusi arki nyt lopulta muotoutuu. Siitä sitten enemmän seuraavissa päiväkirjamerkinnöissä.

Kaikkeen kuulema tottuu ja kaikella on tapana järjestyä.

Mukavaa viikkoa sinulle. Missä lienetkin.