Vuodesta vuoteen

Äkkiä aika rientää, vuosikymmenen verran paluumuuttajan maalaiselämää Torpalla on huiskahtanut kuin siivillä. Toki joukkoon mahtuu päiviä joita ei mielellään muistele, on aikoja joita ei olisi tarvinnut ollakaan ja joidenkin hetkien olisi suonut pysähtyvän ikuisiksi ajoiksi. Elämäksi sitä sanotaan.

Nyt uuden vuosikymmenen kynnyksellä ollaan taas uuden edessä. Perikunta pyrkii kiivaasti itsenäistymään -ja niinhän sen pitääkin olla. Nuorimmainen asuu nyt omillaan ja vanhemmankin lähtö lienee ajan kysymys. 

Tätä vuoden ja vuosikymmenen vaihdon iltaa vietämme Iso-J:n kanssa, edellinen kahdenkeskinen uudenvuoden aatto osui vuosituhannen vaihteeseen. Silloin oli erilailla jännää, neuvolan täti kielsi raskauden loppusuoralla matkustamisen ulkomaille milleniumjuhliin ja niinpä kökötimme illan kotona Espoossa. Muistaakseni minulla oli rekvisiittana lasillinen skumppaa ja tähtisadetikku. Skumppa jäi pieneen lipaisuun ja tähtisadetikku rätisi hetken, närästys nimittäin kirveli silmissä saakka joten mitään en käytännössä nähnyt.

Mitään kovin hurjaa tässä tuskin tänäänkään tehdään, ei ole edes tähtisadetikkuja, eikä muuten närästä. Lasilliset skumppaa puolen yön pintaan ja sitten unille. Tallissa piipahdan yhden ylimääräisen kerran, ihan vaan katsomassa ettei poneilla ole mitään hätähommia.

Oikeastaan näin on just hyvä.

Uudenvuoden päivänä yritän pikkuisen listailla joitain (puutarha)suunnitelmiani paperille ja ihan pikkuisen vain vilkaisen paria nettisivua jossa on jo vuoden 2020 uutuuksia tilattavissa. 

Oikein hyvää ja onnekasta uutta vuotta sinulle, missä lienetkin!

Jouluna 2019

Kukkia ja kynttilöitä pitää jouluna olla, muu voikin jäädä vähemmälle

... paitsi koristeet, niitäkin tarvitaan. 

Ja mieluummin vähän hassuja,  niinkuin tämä Alessin Babborenne. 

Jouluun tarvitaan myös vähän hassuja eläinystäviä, ihmisläheisten lisäksi. 

Lellu on aina yhtä kuvauksellinen rotunsa edustaja. Kuvassa joulutrimmauksen jälkeen pestynä ja föönattuna, polkkatukkamallin korvat kuohkeina nutturakampaukseen aseteltuina.

Joulupöytään meillä kuuluu olennaisena osana kunnolliset karjalanpiirakat.
Ei riisipiirakat tai muut korvikkeet. Jo useana vuotena olemme luottaneet piirakoiden suhteen naapurikylän kotileipomon ammattitaitoon. Seniorikansalaisen piirakkapulikasta alkaa voimat ehtyä eikä omani kieputa taikinaa tarpeeksi näppärästi. Onneksi on ammattilaisia !

Adventin aika on kivaa aikaa, etenkin nykyisin kun olen opetellut pois turhasta 

höösäämisestä ja täydellisyyden tavoittelusta. 

Kaikkea ei tarvitse olla, tehdä tai ostaa. Joulu tulee loppujen lopuksi varsin vähällä ja sitä kaikkein tärkeintä ei voi ostaa tai tehdä.

Siskolikan jouluperinne, appelsiinien koristelu.

Muistoissamme

Kyllähän se nyt kelpaa viettää Cocktail o'clockia kun voi nautiskella moskovan muulinsa komeasta kuparimukista. Kiitos Nemppa!

Ulkoilma-aktiviteetteihin kuuluivat nelivedot, kuvassa kolme erilaista 

joista Otto on luonnollisesti paras.

Viattomien lasten päivänä paistoi aurinko

Puuteroitu pikkukuusi

Pikkupoikien metsämörriseikkailulla riitti haisteltavaa.

Voi nuuh nuuh kun on kuonolle töitä

Harvinainen huima aurinkohetki joulukuisena päivänä

Joulukukista rakkain, ritarinkukka. Jättisipuli puskee jo toista kukkavanaansa ja kolmas tekeillä. 

Tätä kannattaa yrittää pyöritellä kesän yli ensi jouluun

'Bogota' -lajike vasta suunnittelee kukintaa, sitä odotan mielenkiinnolla.

Täyttä vauhtia kohti uutta vuotta !

Meillä oli mukava ja leppoisa joulun aika, paljon väkeä pöydässä. Kiitos kaikille osallisille !

Kukkien ja kynttilöiden aika

Adventin aika on minusta parasta joulukuuta. Ulkona on tasaisen hämärää tai sysipimeää. Silloin on enemmän kuin kiva vetäytyä tuvan lämpöön. Voi hyvällä omallatunnolla keskittyä kaamosarjen läpi raahautumisen ohella ihan vaan olemaan. Jouluvalmistelut ovat joulukortteja lukuunottamatta alkutekijöissään. Joulukuuset tuotiin pihaan pyhäiltana. Tästä viikosta valmistelu kyllä vääjäämättä alkaa ja viikon päästä onkin jo täysi rähinä päällä. Kaupallinen joulu iskee lekan lailla päälle -ja tuntuu vuosi vuodelta raskaammalta.

Mutta nyt on tyyntä myrskyn edellä. Vielä eivät joulurallatukset raikaa täydellä teholla, kaupoissa mahtuu vielä kulkemaan ja muutenkin on ihan leppoisaa. Minun puolestani adventin aika saisi olla vaikka tuplasti pitempi, niin kivaa se minusta on.

Adventin myötä annan itselleni luvan hankkia joulukukkia. Amarylliksiä on luonnollisesti jo tovi kasvateltu ja hämmästyttävän usein kauppareissulta mukaan tarttuu joku uusi joulukukka.
Tänä vuonna löysin jo ihanan hohtavan valkoisen prinsettian, hauskan pyöreälehtisen punaisen joulutähden ja punaisia hyasintteja. Yhtään atsaleaa ei ole (vielä) ja hyasintteja kertyy varmasti lisää.

Syksyllä muistin piipahtaa lähimetsässä ja keräsin vähän sammalta talteen, se näyttää kivalta istutusten pohjana.

Joulukuusia muuten hankittiin tänä vuonna kolme, Perikunnan nuorin tahtoi omaan kotiinsa pienen kuusen ja se hänelle vietiinkin.

Huonekasveista huimimmat intoutuvat kukkimaan vuoden pimeimpään aikaan. Erityisen ihana yllätys oli hentoinen kukkavana joka kohosi Amazoninliljasta. Emokasvi on varmaan kolmekymppisensä jo aikaa sitten viettänyt, tämä minun poikaseni päkisti nyt ensimmäisen kukkansa. Emokasvi on mahtavan kokoinen puska, Äitikullan hoivissa viihtyy ja kukkii vuosittain. Ei ole ihan helpoin huonekasvi tämä, mutta palkitsee kyllä kärsivällisen kastelijansa aikanaan.

Muutama orkideakin kukkii. Tai siis jotain niitä markettiorkideoita ovat, ei mitään spesiaalilajikkeita. Oman kokemukseni mukaan ne pärjäävät hyvin kun niille ei tee mitään. Silloin tällöin annan vettä. En lannoita, en lisäile multia, en hoida. Ja komiasti kukkii.

Nyt kun Perikuntakin alkaa olla aikuisia, ei tuleva joulu ole enää niin iso juttu. Tai onhan se kun aattona pöydässä istuu tusinan verran väkeä. Mutta enää pääosassa ei ole tonttuhommat, pukki ja lahjasäkit. Ja innosta kihisevät naperot.

Epäilemättä innosta kihiseviä naperoita tulevaisuuteen kuuluu, se on sitten taas ihan erilaista ja uusi elämänvaihe.

Nykyisissä aikuisten jouluissa pääosassa onkin ruoka ja ihana joutilaisuus. Kyllä siinä ollaan mielestäni aidon asian äärellä kun joulunpyhinä saa vetelehtiä rauhassa, lukea lahjakirjoja, katsella jouluhömppäleffoja ja syödä milloin tahtoo, mitä tahtoo, vaikka glögiä aamupalalla ja karjalanpiirakoita yön kähmyssä.

Nyt on kuitenkin vielä hetki aikaa nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta, kukista ja kynttilänvalosta.

Ihanaa adventin aikaa sinulle, missä lienetkin!

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Vaikka tämä joulukuinen perjantai on harmaa, sateentuhruinen ja vähän ankea, mieli on kuitenkin kiitollinen. Suurin uhka tänään on liukastumisen pelko jäisellä pihamaalla.

Tästä ja monesta muusta itsenäisen maan kansalaisen etuoikeudesta  kiitollisena ryhdyn valmistelemaan paistia uuniin.

Hyvää itsenäisyyspäivää, missä lienetkin.

Ohi on!

Nyt voi jo vähän vaikka leijua, marraskuulle on vilkutettu iloiset hyvästit, ilahduttavan pitkäksi aikaa.
Tuntuu, että on pienoinen iäisyys siitä, kun tuo pitkä, pimeä ja tympeä kuukausi alkoi. Ja nyt se on ohi.

Ei muuten ihan sysipaska kuukausi ollutkaan, ainakaan säiden puolesta. Muutama aurinkoinen päiväkin saatiin, sopivasti sateiden sekaan. Sateitakin tuli vaihtelevasti, vettä, lunta ja kaikkea siltä väliltä. Välillä maassa oli 10 senttiä lunta, seuraavana aamuna sohjoa. Sekaan mahtui sulaa maata, jäätä, vihreää nurmea, jäistä nurmikkoa ja näiden erilaisia yhdistelmiä.

Ylimmät kuvat ovat marraskuun lopulta kun tuli pitkästä aikaa viileä ja selkeä sää. Kirmaistiin oitis luontolenkille, sille vanhalle tutulle Kalliojärven kierrokselle joka on näillä meidän kulmilla. Moni muukin otti marraskuun kuivasta kelistä ilon irti ja parkkipaikalla oli tungosta. Samoin laavulla.

Käytiin Kuopijossa

Savonmualla pyörähdettiin myös ja sinne jäi Ikean roskikseen yksi kappale takalaseja, se vain poksahti parkkipaikalla ilman, että kukaan siihen koski. Onneksi on jesari jolla korjaa suunnilleen puoli maailmaa kun oikein tiukka paikka tulee. Toisen puolikkaan korjaa muuten paalinarulla, sitä ei tällä kertaa tarvittu eikä sitä sattunut mukaan.

Ikean ihmeitä haettiin Perikunnan nuoremman ensimmäiseen itsenäiseen kotiin. Nyt sekin on ihan totista totta. Ipana heitti työvaihteen pykälään, etsi asunnon, hoiti byrokratian ja tätä kirjoittaessa muuttokuorma on jo uudessa osoitteessa kaupungin ytimessä. Perillinen onneksi vielä täällä meidän kanssamme.

Eihän tuo muutto nyt ihan yllätyksenä tullut, on tässä muutama vuosi katseltu aina vain muhkeammaksi kohonneita astiakasoja, liinavaatepinoja ja muita nyssäköitä mitä kumpainenkin neidonkammarinsa nurkkaan on kerännyt lahjoina ja lahjakortteina. Kivahan se on aloittaa oma ja itsenäinen elämä kun on perusvarasto valmiina.

Parasta on kuitenkin se, ettei tässä ole minkäänlaista draamaa takana vaan ihan luonnollinen askel nuoren ihmisen elämässä. Meidän vanhempien pitää vain opetella hölläämään omaa kontrolliamme ja luovuttaa nuorelle vetovastuu omasta elämästään. Tukena ollaan jos tiukka paikka tulee ja tänne lapsuudenkotiin saa aina tulla vetämään henkeä jos aikalisän tarvetta ilmenee. Lukkoja ei vaihdeta.

Lapsi pakkasi kamansa

Päivien pimentyessä kynttilöiden ja tuikkujen kulutus on kohonnut ja Iso-J on virittänyt pihavaloja varsin reilulla kädellä. No, mitä vähemmän pimeitä katvepaikkoja rusakoille ja muille puuvartisten tuhoajille jää, sitä iloisempi olen keväällä talviteloituksia tutkaillessani. Olen myös uutterasti kierrättänyt koirapoikia pitkin pihaa ruikkimassa sinne ja tänne. Eihän koiranpissa pitkään haise eikä paatunutta vanhempaa rusakkoa hämää mutta yritetään nyt kuitenkin karkoittaa edes nuorempaa rusakkosukupolvea.

Joulukuu on lähtökohtaisestikin jo paljon valoisampi kuukausi vaikka siihen nyt sattuukin osumaan vuoden pimein päivä. On kuitenkin mukava ajatella, että kuukauden kuluttua alkaa päivä pidetä ja viikko viikolta ollaan lähempänä kevättä.

Puolen vuoden päästä ollaan jo kesäkuussa ja tomaatintaimet kasvihuoneessa !

Tänään on kuitenkin ensimmäinen adventti ja lähtölaskenta jouluu on alkanut, siitä sitä riemua sitten seuraaville viikoille.

Palataan taas, mukavaa joulukuun alkua sinulle, missä lienetkin !