Talviteloituksia

Kotilieden kuihtuvaa kauneutta lokakuussa

Lauantaina oli vihdoin valoisan aikaan inspiraatio kohdillaan joten sonnustaudin islantilaiseen villapaitaani ja ryykelsin pihalle puutarhahommiin. Ei olisi oikeasti huvittanut, mutta uuden kaivoksen ympärille nakellut talvisuojaturvesäkit olivat niin kamalan näköisiä lumihunnutettuina. Näytti ihan tekemättömiltä töiltä joten hommiin mars. Otsikon termin on lanseerannut Tita, pohjoisen armoitettu kielivirtuoosi ja ruusutaituri.

Pakkohan ne säkit oli purkaa ja pölistellä hortensioiden ja 'Kotiliesi' -ruusujen niskaan. Osansa turvesateesta saivat myös kesällä istutetut kurjenmiekat ja pari kanadalaisruusua kaivoksen toisella laidalla.

Myös köynnösruusut saivat hupun niskaansa. Flammentanz on lannistettu maata vasten kuormalavan avulla, John Davis on vielä niin pieni, että se on vain turpeella tainnutettu. Runko- ja rusakkosuojat on viritelty jo, haasteeksi jää muistaa kopistella lumitaakkaa verkkojen päältä vähemmäksi ainakin tallinmäen kuutamohortensioilta. Rusakot typistivät ne bonsaiksi viime talvena, toivottavasti en itse toimillani niitä tuhoa kun kuitenkin kesän kasvoivat ja tuuhettuivat niin hienoiksi.

Kuluneen viikon huippuhetkiin kuului DHL:n jakeluauton pihavisiitti, sieltä ne minun ihanat pioniunelmani tulivat ! Kolme tuhdin pulskaa 'Myrtle Gentry' -pioninjuurakkoa saapui Mielyltä.

Touhuissani petasin niille jo hienon talvipedin yhteen isoista tomaattialtaistani. Menin (onneksi) leuhottamaan tekemisistäni Toveri Titalle joka oitis muistutti turpeen olevan pioneille huonoa seuraa. Niinpä seuraavana päivänä verotin ratsastuskentän reunaan pakkautunutta hiekkaa ja jemmasin pioniaarteeni kunkin omaan ruukkuunsa, huolella hiekkaan haudattuina. Nyt ne köllöttävät tallilla omalla hyllyllään ja ovat erityistarkkailussa päivittäin.

Koskaan minulla ei ole ollutkaan näin paljon talvetettavia ruukkuja. Kanalan seinähäkissä asustavat sinisarjat ja valkoisen bougainvillean juurakko, tallilla pionit. Yksi pioni on vähän niinkuin  valeistutuksessa. Toivotaan nyt kovasti ja kiivaasti, että ne kaikki ovat talviteloilla, palataan niihin toteutuneisiin teloituksiin sitten keväällä. Kompostin äärellä vietän epäilemättä muutaman hiljaisen hetken ruukkuja tyhjentäessäni, toivottavasti en kuitenkaan näitä pioneja ja sinisarjoja menetä.

Jännitystä talveen luvassa siis muutenkin kuin Eurojackpot -jahdissa.

Myrtle Gentry (kuvat näpistetty netistä)

Myrtle Gentry (kuva Zetas trädgården)

Vielä on ihan pakkopakko mainita ihanasta tukholmalaisesta puutarhakohteesta, Zetas on Kungenskurvanissa ja ihan kaikkina vuodenaikoina ihana. Eivät toimita ainakaan toistaiseksi Suomeen joten ostohousut jalkaan ja ruotsinlauttaan ! Itseä houkuttaa ihan valtavasti ainakin ihanan yksinkertaiset öljylamput.

Tämä synkeäntympeä marraskuun loppu onkin oivallista aikaa suunnitella uusia reissuja ja kartoittaa matkakohteita, Tukholman runsaudesta ammentaa monta kertaa ja esimerkiksi virolaiset puutarhamyymälät ovat itsellä ihan kääntämätön kortti.

Oikein hyvää talvehtimista kaikille talviteloitetuille, missä lienettekin !

Kuva: Zetas

Yks oikein, yks nurin, lopuksi solmuun

Pihalla on juuri nyt niin liukasta, että koiratkin menevät nurin jos innostuvat kaahaamaan, kaksijalkaisista puhumattakaan. Tarkkana saa olla ja tossunsa huolella asetella. Oscar (kuvassa) heittää mieluummin katolleen tuvan lämmössä kuin märällä ja jäisellä pihamaalla, viisas killiäinen.

Itselläni on vasen kylki ja kankku hellänä torstaiaamuisen lentokuperkeikan jäljiltä. Aamupimeässä klo 07 jäiseen ja märkään maahan mätkähtäminen ei kuulu henkilökohtaisten huippuhetkieni kärkijoukkoon saati tavoitetiloihini. Onneksi ei sentään luita katkennut ja kainalossa ollut sanomalehtikin pysyi melkein kuivana. Koirapojat näyttivät hieman järkyttyneiltä kun äitiä silleen viskasi.

Eihän tämä marraskuun kurjuus yllätyksenä tullut. Lähes aina on lupaavan ensilumen jälkeen saatu niljakas ja jäinen kausi jossa jäävesi lainehtii joka suuntaan viettävän jääkannen päällä. Jääkansi luonnollisestikin peittää pihat ja tiet ja kadut ja kaikki. Hurjia sumuja, harmaassa maisemassa.

Minä jo hätäilin talvisuojaturpeiden kanssa, turhaan. Turpeet on kuitenkin hankittu ja odottavat ensi viikolle luvattua säiden kylmenemistä. Turha niitä juuri nyt on laitella, kastuvat suotta.

Se on kyllä jännä, miten marraskuu ja maaliskuu ovat niin samanlaisia -ja erilaisia, odotuksen kuukausia kumpikin. Marraskuussa odottaa jäähtymistä, maaliskuussa lämpöä. Marraskuussa kirotaan vesisateita ja toivotaan lunta, maaliskuussa toisinpäin. Pitkiä ja piinallisia kuukausia kumpikin. Parasta on kuitenkin se, että kummankin kuukauden jälkeen alkaa lähtökohtaisesti mukavampi vuodenaika.

Joulukuussa saadaan toivottavasti kestävämpi lumipeite ja viritellään kotia ja mieltä jouluisiin tunnelmiin.

Pienet joulun maistiaiset otetaan meillä aina perinteisesti isänpäivänä jolloin ensimmäiset tortut paistetaan. Aina ne ovat yhtä ihania ensipuraisusta alkaen ja heti joulupäivän jälkeen alkaa kiintiö olla täynnä, lyhyen sesongin leivonnaisia ainakin minulle.

Kuin tilauksesta marraskuisen harmaaseen tylsyyteen tuli reissu 'naapurilähiöön'. Oltiin ilmoittauduttu paikallisten Marttojen järjestämään Makramee tutuksi -iltaan ja sinnehän sitä sumuista ja mutkaista tietä pitkin illankähmyssä kurvailtiin.

Ensin tuntui, ettei tästä tule ikinä mitään, en osaa tavallista rusettisolmua tehdä. Mallikuvaa tuijottamalla eivät mielen solmut auenneet ja vasta kun ope kädestä pitäen näytti riittävän monta kertaa, älysin miten tasosolmu tehdään. Sitten vain jostain syttyi pikkuinen ymmärryksen tuikku pimeyteen ja solmeilu alkoi sujua. Pakko oli kuitenkin vielä opelta varmistaa ovatko kyhäämäni solmut toivotunlaisia vai olinko kehitelly itsekseni jonkin ihan nurinkurisen viännöksen. Oikein oli ja sekös tuntui mukavalta.

Solmujen värkkääminen ja makrameehommille ilmeisen tyypillinen symmetria vetoavat kieltämättä kovasti, etenkin symmetria on itselleni tärkeää (koska olen itse niin pahuksen epäkesko) ja miellyttää silmää. Voihan se olla että pitää tuota hommaa opiskella vähän enemmän, ainakin jatkokurssille menen kyllä jos semmoisen Marttakerho järjestää.

Sattui vielä niin sopivasti, että Iso-J oli Lapissa juuri niihin aikoihin kun kurssille ilmoittauduin ja toi pyynnöstäni poronsarvia tuliaiseksi. Vähän semmoista 'villi pohjola meets happy hippie' -menoa tähän viikkoon. Eihän tuo ensimmäisen kyhäelmäni kovin häävi ole, mutta enpä lähtenytkään vanhoja mestareita haastamaan vaan ihan itseäni. Kivaa oli piipahtaa tälläkin tavalla oman mukavuusalueensa hämärän rajamailla, aina sitä kaikenlaista voi oppia. Kiitos Satu kun lähdit mukaan.

Tasaisen harmaata ja siksikin leppoisan mukavaa viikonloppua,  missä lienetkin !

Isäinpäivän iltana

Talven ensimmäinen tuleminen päätyi tuhnuksi, vettä sataa ja kaikkialla on liukasta.

Isää on kiitelty, onniteltu ja juhlistettu perinteisin menoin. Meillä se tarkoittaa ensimmäisiä luumutorttuja, kaiken muun hyvän lisäksi. Lisäksi istahdettiin wingsien ja pizzan äärelle kun innostuttiin ihan kaupungille asti ruuan perässä. Potentiaalisille turisteille tiedoksi, kaupungin kunnostetuissa puutalokortteleissa majailee uudelleen avattu Wanha aitta ja sieltä niitä herkkuja löytyy.

Syksyn ulkohommat ovat vaihtuneet kausivalojen virittelyyn ja ainaiseen vääntöön niiden määrästä, värisävyistä ja esillepanon ajankohdasta.

Lauantaina piilotin ruukkuihin kurjenmiekkojen sipuleita ja kiikutin ne kanalaan talvehtimaan. Katsotaan sitten keväämmällä mitä ruukuista löytyy. Kieltämättä jäi vähän myöhäiseen viimeisten sipulien kanssa.

Se vähän harmittaa, että talvisuojaturvetta ei tästä kaupungista tahdo löytyä, se olisi niin hyvä pakkaspeite uusimmille ruusuille ja hortensioille. Toisaalta, ei ole vielä liian myöhäistä suojata jos turvetta jostain löytyykin, maa on nimittäin vielä sula ja ensi viikon lämmöissä sulaa lisää.

Alkava marraskuun jälkimmäinen puolisko on harmaassa tylsyydessään vuoden ankeimpia ajankohtia. Sataa ja on harmaata. Ehkä ne kausivalot ovat sittenkin ihan kiva valonpilkahdus märkään pimeyteen. Onneksi voi vähitellen värkkäillä joulukukkien parissa. Amaryllikset puskevat jo tomerasti vihreää, sammalvarasto kasvihuoneessa on ilahduttavan muhkea ja olen katsellut jo valmiiksi asetelmia varten erilaisia pyttyjä ja vaaseja.

Rohkeasti uutta viikkoa päin !

Tomaateista

Maineeni tomaatinkasvattajana on ollut tähän vuoteen saakka jossain surkuhupaisan ja yltiöoptimistin välillä. Niinpä tämän kirjoituksen ensimmäiset kuvat ovat ennennäkemätöntä materiaalia, ne ovat nimittäin ihan itse omasta kasvihuoneesta kerättyjä omakasvattamien taimien tuotoksia.

Keväällä kärräsin tuulessa huojuvia kalvakankelmeitä taimenruippanoita kasvihuoneelle, silloin arvelin tekeväni turhaa työtä. Perustin kuitenkin kasvulaatikot huolella. Meinasin niihin lykätä ostotaimet kun omakasvatit ensin heittävät henkensä, viimeistään uudelleenistutuksen jälkeiseen ahistukseen.

Eivät ne taimet henkeään heittäneet. Pari päivää kyyhöttivät lyyhistyneinä ja auringosta ihmeissään, sitten tapahtui ilmeinen ihme ja ne suorastaan pongahtivat uuteen ryhtiin.

Kun kasvun kohina kiihtyi, päätin pysytellä kasvihuoneesta poissa ja hoitaa vain välttämättömimmät jutut. Kaikenlainen turha sorkkiminen olisi pahasta, näin sanoivat minulle sekä vaisto että logiikka, nuo viisaat äänet päässäni.

Lannoitin kasvualustan jo perustamisvaiheessa Neudorffin Bio-tomaattilannoitteella ja siinäpä se lannoitus sitten saikin olla. Kun tuli tukinarujen virittelemisen aika, kiinnitin melkein jokaiseen lankaan tahma-ansan lentäville örkeille. Näiden puuhastelujen aikana tunsin itseni melkein päteväksi tomaattitarhuriksi.

Kukinnan aikaan vähän pöyhin ja ravistelin varsia, pörräsin siis pölyttäjänä. Kasvusto tuuhistui viikottain hurjasti ja pelkkä liikkuminen kasvihuoneen käytävänpätkällä aikaansai kuhinaa lehdistössä.

Jossain vaiheessa muistin varkaiden katkomisen ja totesin olevani myöhässä, katkoin silti varkaat ja niiksi olettamani kasvustot. Luonnollisesti nämä hoitohommat osuivat kesän kuumimpiin päiviin ja lämpöhalvaus oli pari kertaa todella liki.

Kastellahan niitä piti liki päivittäin. Ajoitin kastelun iltaan, mokomat juopot nuokkuivat silloin jo aivan nuupahtaneina ja arvelin iltajuoton kantavan niitä pitkälle seuraavaan päivään. Ihan parina hellepäivänä kastelin  jo iltapäivällä. Ja illalla lisää.

Muuten ne saivat olla rauhassa, mitä nyt kävin ovia ja luukkuja aukomassa ja sulkemassa säiden mukaan.

Olihan se valtava riemu kun raakileet alkoivat saada väriä, muotojaan olivat esitelleet jo varsin varhain.

Ensimmäiset maistiaiset olivatkin ihmeitä suun täydeltä. Sielussa soi melkoinen paraatimarssi, minun voitonmarssini tomaatinkasvattajan urapolulla.

Harvinaisuus, elävä chilintaimi

Pienessä kasvihuoneessa pysyy mielestäni parhaiten siisteys ja järjestys kun kasvupytyt ovat suunnilleen samankokoisia ja samanlaisia. Meillähän siis ei ole isoja kasvualtaita, minä halusin helposti siirreltävät ja tarvittaessa tyhjennettävät astiat. Tämä toki vaatii kastelua, mutta onneksi on letkuja ja pihasaunan vesi vieressä.

Jokaisessa astiassa (laastipaljuja Puuilosta, n. 7 € kpl) oli samaa lajiketta. Osa pytyistä oli käytöstä poistettuja hevosten ulkotarhan vesipaljuja. Chilit istutin vanhoihin hevosten puuroastioihin ja kaikkein suurimpiin puuvartisten taimien ruukkuihin. Vanhoihin muoviamppeleihin tälläsin amppelitomaatit. Yrteistä vain basilika sai lämmitellä kasvarissa ja hyvin viihtyi.

Melkein kaikkien tomaattien juurelle istutin samettiruusuja. Osittain siksi, että uskoin niiden karkoittavan lentäviä örkkejä, osittain silmäniloksi. Söpöjä ne olivatkin kunnes kukistuivat tomaatinlehvästöjen alle. En nimittäin heti muistanut, että lehvästöä voi harventaa.

Olisin toki voinut laittaa jokaisen lajikkeen nimisäleen lisäksi muistini tueksi tiedon, onko lajike pensas- vai puska- vai pöheikkötomaatti. Osasta ei olisi tarvinnut poistaa varkaita ollenkaan, osa olisi varmasti voinut paremmin vapaalla kasvutavalla. Minä hirtin ne kaikki nauruilla kiipeämään suoraan.

Jossain vaiheessa kasvukautta tajusin, että latvoa pitää ja karsia kans. Niinpä toimin taas kerran tasapäistäen ja lajikkeen vaatimuksista viisveisaamatta karsin (mielestäni) turhat lehdet pois ja pistin päät poikki latvasta katsoen.

Lajikelistaa ei nyt löydy, tietenkään. Joukossa oli muutamia puolalaisia lajikkeita, muutamia italialaisia luumutomaatteja, punainen pullukka ja keltainen luumumaisempi kanadalainen ja jokunen ruotsista tilattu.

Ehdottomiksi suosikeiksi jäivät jellybeankarkkeja muistuttavat keltainen miniluumutomaatti 'Naranja' sekä Pirkka parhaat -pakkauksesta napatut 'Red desire' -karkkitomaatit. Näistä onkin siemeniä jo varattu seuraaviin kylvöksiin. Amppelitomaatti 'Ravello' oli kitkerä ja monet puolalaiset menettivät makunsa koon kustannuksella. Italialaisille lajikkeille Suomen 'kesä' oli ilmeisen karu kokemus. En silti lannistu, vaan aion jatkaa italiaanojen kanssa kesäromanssin virittelyä ensi keväänäkin. Ehkäpä metsästän jostain espanjalaisenkin lajikkeen.

Kyllä se vaan niin on, että sitkeys palkitaan ja joskus sokeakin kananen jyvänsä löytää. Tässä tapauksessa tomaattinsa. Vaikka tomaateista saatu sato ei ollut panos-tuotosvertailussa minkäänlainen, niiden kasvua oli hurjan palkitseva seurata ja jokainen maistiainen oli ihana. Tulevana talvena keittelen kastikepohjat edelleen purkkitomaateista.

Kokeilut jatkukoot.

PeeÄäs, 

ei tämä ihan pelkkää voitonjuhlaa ollut. Kasvihuoneessa kurkut olivat pettymys, vain muutama pötkylä. maku oli kyllä hyvä. Peruspaprika tikahtui omaan mitättömyyteensä, suippopaprika nääntyi ja chilisato oli kohtalainen. Yrttejä riitti kuivattavaksi asti.

Perinteitä vaalien

Voi että ! 

Posti kiikutti Toveri Titan lähetyksen. Hänellä oli kuulema ylenmäärin valkosipulin istukaskynsiä ja minulla ei yhtään. Niinpä tämä kysyntä/tarjontaongelma tuli ratkaistuksi parilla WhatsApp -viestillä. Voi miten hillittömiä murkuloita paketista sitten löytyikään! Tita sanoi valinneensa pienempiä jotta mahtuvat koteloon. Kyllä mää sulle pienet näytän jahka seuraavan kerran nähdään.

Torstai oli juuri sopiva päivä ryhtyä valkosipulin istutuspuuhiin. Sääkin näytti suosivan, lunta pyrytti aamuyöstä lähtien sakeasti ja sitten välillä vielä sakeammin. Perinteinen valkosipulin istutuskeli.

Ei ole kuulkaa ensimmäinen syksy kun aloitan valkosipulin istukaskynsien maahanpanijaiset lumilapion kanssa. Tällä kertaa putsattava alue oli helppo, olin jo aiemmin putsannut yhden lavakauluslaatikon kesän kukkaiskylvöksistä. Nyt se oli kuin tarjottimella valkosipulia varten ja sinnehän minä ryhdyin maata perustamaan.

Ensimmäiseksi kumosin kärryllisen lantaa vanhojen pohjien päälle. Sitten ämpärillisen tuhkaa. Ja turvetta ja multaa, tuli paksu ja hyvä peti. 

Pulskien kynsien multiin tökkiminen sujui suorastaan naurettavan nopsaan ja jokaiselle jäi ihan hyvä oma tila ympärilleen, ei tarvitse ahtaudessa kärvistellä ja päätyä kitukasvuiseksi yritelmäksi. 

Hyväksi lopuksi loitsut perään, vähän multaa päälle ja kaiken kruunuksi paksu kerros olkikatetta. Kyllä siellä nyt kelpaa valkosipulin juuria kasvatella ja kevään lämmittäessä kurkotella ylöspäin. Saattaa sieltä mullasta ponnistaa jokunen kehäkukka tai hajuhernekin väriksi vihreyteen. Varmasti on siemeniä jäänyt ns. kytemään.

Vanhat olkikasat lienevät nähneet useammankin hiiripesueen koska paikalle hirmuisesti parkuen loikkinut Felix herkesi hellyttävään kehräykseen olkia nuuhkiessaan.

Nuuhkia saa, kunhan ei ota lavaa henkilökohtaiseksi toiletikseen.

Hyvää kasvua valkosipuleille, Felixin mahdollisesta lannoituspanostuksesta huolimatta kasvakaa maukkaiksi! Titalle kiitos, vielä kerran.

PeeÄääs.. kuvissa näkyvät siniset hanskat ovat ihan parhaat. Ne ovat sopivan paksut kylmän kelin hommiin, silti notkeat ja joustavat. Mikä parasta, ne pitävät käpälät kuivina vaikka märempää mullikkoa tonkisikin.