Pitkästä aikaa, täällä taas.
Eihän tässä oikein malta kone sylissä istua, kun ulkona kohisee kevät täydellä höngällä. Lokit kirkuvat pelloilla, joutseet tööttäilevät ylilentäessään, rastaat viheltävät nyt lähes tauotta ja pensaissa käy vimmattu sirkutus. Vaikka olen aika sivistymätön lintujen tunnistuksen(kin) suhteen, melkein kaikki ovat saapuneet västäräkkiä ja pääskyjä lukuunottamatta.
Lumi sulaa vallan vimmattua tahtia ja piha kuivuu ennätysvauhtia. Toki lunta vielä on, eihän tässä missään Skånessa olla. Se on jokavuotinen ihme, kuinka ei kummoista länttiä paljasta maata tarvitse olla kun sieltä jo puskee uutta kasvustoa esiin. Ruttojuuret pönöttävät jo punakoina, osittain lumen keskellä. Leskenlehdet helottavat aitan aurinkoisella seinustalla ja scillat jo kukkivat. Eilen kuivahtaneesta aurinkopenkistä löytyi syysleimujen risujen alta ihana krookusmeri. Pionien asuinsijoillakin punoittaa jo. Tuskinpa sinivuokkojakaan tarvitsee enää kauaa odotella.
Kaikenlaista, jopa kivaakin, on tapahtunut.
Tampereen reissu oli ihan tosi hauska kun sain kaverikseni Nemppakuoman. Maailma on taas pikkuisen parempi paikka. Messuilla osuin paikalle sunnuntain happy hourin aikaan jolloin sai lastata pusseihin paljon sipuleita ja juurakoita kahden eurituisen kappalehintaan. Nyt minulla on vanhaa sinisarjan juurakkoa, sinisenä ja valkoisena. Ne ovat jo kasvihuoneessa isossa multalaatikossa jatkamassa juuriaan. Pionien kodin -osasto oli runsas, tällä kertaa en motivoitunut ostoksille.
Messut sinänsä olivat ennakko-odotuksia laimeammat, (liian) paljon sekalaista sälää. Ehkä minulla on Piha- ja puutarhamessujen suhteen paino sanalla puutarha, ei paljoa paljut kiinnosta.
Hautomakoneessa alkoi hytkyvien ja piipittävien munien esitys ja kiirastorstaina meillä olikin ensimmäiset palleroiset kuoriutuneena. Pitkäperjantaina suoritin nuppiluvun laskennan ja kaikkiaan 12 sirkuttajaa siellä oli, 3 kääpiökochinia ja 9 orpingtonia, toivottavasti mahdollisimman monta kanapuolista, se on aina niin ikävä niiden kukkopoikien kohtalo sinetöidä.
Nyt ipanat ovat jo muuttaneet lämpölevyineen marsuhäkkiin ja Torppaan tuli taas rauha. Leffestä melkein jo huolestuin, uskollinen kummisetä vahtasi koneen tapahtumia herkeämättä ja silmät jo verestivät väsymyksestä. Peetukin kävi vähän kierroksilla.
Kissoilla oli omat intressinsä tipulaatikon suhteen ja Felix opetteli oitis oven avaamisen. Niinpä katsoin parhaimmaksi siirtää tiput hieman ennenaikaisesti turvallisempiin tiloihin.
Kasperponi on saanut kevään kunniaksi oman personal trainerin ja viimeksi tänään pikkuponi viiletti kentällä narun jatkona. Kun se on niin pieni, ettei oikein ratsuksi pysty, ajattelimme panostaa ohjasajoon. Ihan ensiksi pitää kuitenkin hommata jostain hyvin pienet kuolaimet ja suitset.
Otto nauttii kevätauringosta ja on vaihtanut värinsä hienostuneesta harmaasta syvään ravanruskeaan. Tämä vimmattu maassa mynttääminen yhdistettynä karvanlähtöön aikaansaa ponin, jonka ihan mielellään jemmaa takapihalle, ei ole jaloa eikä kaunista katsottavaa hevoseläin tähän aikaan vuodesta. En edes kuvaa kehtaa laittaa.
Pääsiäisenpyhiä vietimme ihan omalla porukalla ja erittäin epämuodollisesti. Grillasin lankalauantaina kevään ensimmäiset pihaburgerit ja hodarit. Suurta kattausta ei näille laadittu ja viinilistakin oli sangen lyhyt.
Iso-J on sairastunut ison miehen intensiteetillä flunssaansa, tänään passitin hänet takaisin lääkärin pakeille kun ei saadut lääkekuurit näytä tepsivän. Keuhkokuumeen kanssa ei ole sankarin leikkiminen millään tavalla suotavaa.
Nyt takaisin ulos, siellä on ihan varmasti taas jokin paikka haravointikuivana! Vadelmapensaat pitää ainakin siivota ihan näinä päivinä. Ja ostaa uusia, kauriit ovat viihtyneet valitettavan hyvin niiden äärellä.
PeeÄäs, tässä viimeisessä kuvassa urhoollinen Taisto, tammi jota rusakonryökäleet runtelevat joka talvi, suojauksista huolimatta. Latva on sentään jo turvallisessa korkeudessa, sitä eivät edes nämä meillä hengailevat monsterirusakot yllä katkomaan.
