Loppuviikon käänteistä

Yhtenä päivänä otettiin kohteeksi naapurikaupunki Benalmadenan Parque de Paloma, kaikki puhuvat joko Palomaparkista tai lintupuistosta. No ihan sama. Kyseinen alue on kohtuullisen iso, aidattu alue jossa on vapaana kymmeniä/satoja kanoja. Muut linnut tietysti lisäksi. Kunnioitettavan kokoisessa lammikossa uiskenteli kuikkaa ja uiveloa joutsenista sorsiin ja muihin hämäriin hyyppiin. Mukana toki kilppareitakin.

Ainoat aidatut eläimet olivat Malagan vuohet ja aasit.

Pupujakin siellä oli mutta ei ehditty bongaamaan niiden reviiriä. Loppui kunto ja aika. Mielelläni tuolla toisenkin kerran visiteeraan enkä ihmettele yhtään, että monenmoista hölkkääjää viipotti ylä- ja alamäkeen.

Tykkäsin kovasti, kanat saivat elää ihanaa vapaan kanan elämää, papukaijat mekastivat puissa mutta kuitenkin ilmapiiri oli hurjan rauhallinen. Merkillepantavaa oli siisteys. Kukaan ei viskonut roskiaan maahan, ainoat roskat olivat satunnaiset patonginmurut joita nokkiinsa napsivat sorsat ja pulut sulaassa sovussa kanojen kanssa. Ainoa lintuja jahdannut, huonosti käyttätynyt lapsi oli suomalainen.

Päättelin opastauluista, että puistossa esiteltiin erityisesti andalusialaista linnustoa ja eläimistöä, kasveja unohtamatta. Opastaulut ja kyltit kertoivat nimet latinaksi/espanjaksi/englanniksi.

Tällä käynnillä en löytänyt kanalintujen rodun nimeä, mutta villi veikkaus on, että kyseessä on andalausialainen maatiaiskana. Enimmäkseen nähtiin kukkoja, kanat ja tiput lymysivät tiuhassa puksipuupensaikossa.

Tämä on kuulema suosittu piknik -kohde eikä ihme. Paikka oli osittain kunnostuksessa, monet ravintolat ja palvelut olivat kiinni ja vessaa sai todella etsiä.

Perjantaina ajelin Perikunnan kanssa uudemman kerran Marbellaan. Homma alkoi sujua jo rutiinilla, seuraava ajokohde olisi varmaankin Malagan laitakaupunki, etenkin lentokentän liepeillä on monta kiinnostavaa kohdetta joihin minäkin osun autolla varsin tuskatta.

Vähän kuumotti kikkailla autoa ulos parkkiruudusta kun lähin mahdollinen törmäyskohde oli jättiläismäisen Bentleyn nokka. En törmännyt, en edes hipaissut. Mutta Marbellassa kaikki on pikkuisen hienompaa.

Perjantai-iltana jätettiin Perikunnan vanhin potemaan lievää ilmastionnista johtuvaa flunssaa kotiin, nuorempi jäi seuraneidiksi. Me lähdettiin moikkaamaan Iso-J:n sukulaispojan perhettä. He tekivät lyhyen, toukokuulta elokuulle kestävän irtioton kotimaasta ja tulivat tänne. Käytiin yhdessä syömässä  mukavaksi osoittautuneessa brittipaikassa, angushärkäburgeria on todella lyhytnäköistä katsoa nokkaansa pitkin. Se on nimittäin aivan mahdottoman hyvää. Palvelu mutkattoman mukavaa ja kaikki ovat kaikille darling. Iso-J sai lempinimen young man. Absolutely fabulous1

Paikan emäntä Pam on oikeasti ja aidosti sydämellinen ihminen ja britit suopeita suomalaisille, formulakuskit ja tennistä mätkivä Kontinen ovat kova sana sielläkin. Meillä oli mukana kymmenkuinen pikkuneiti Minttu joka hurmasi melkein hampaattomalla hymyllään brittieläkeläiset mennen tullen.

Lauantai-iltana tavattiin toinen tuttava/ystäväpariskunta oman kaupungin satamassa. Samalla löydettiin ns. varman saannin parkkipaikka.

Mukavan illallisen jälkeen oli kiva tulla kotiin ja nyt tässä on vaan notkuttu. Ei puutu edes lauantaisaunaa, riittää kun avaa ovet.

Jännästi sitä tottuu tähän lämpöön. Siinä missä viikkoturistit viilettävät shortseissaan, minä hiihtelen farkuissa ja kaupoissa karttelen kylmätuotekäytäviä koska sinne oikeasti paleltuu.

Huomenna olisi kuitenkin meininki lähteä rantaan, laajennetaan rantareviiriä pohjoisemmaksi. Parin kilometrin päässä Torreblancan ja Carvajalin (karvahali) kieppeillä on mukavan näköisiä rantoja ja chiringuitoja (rantaravintoloita) ilman isoja hotellikomplekseja. Siellä on lähinnä paikallisasutusta ja apartomentoksia jossa asuu enimmäkseen sisämaan helteitä paenneita espanjalaisia. Poissa ovat porsaanpunaiset britit ja skandit.

Illalla saadaan grillausvieraita ja kenties ehdin tapaamaan entistä duunikaveriakin, hän on perheineen täällä sukelluslomalla. Olisi kiva saada vinkkejä kirkkaista snorklausvesistä. Paineilmalaitteita tuskin enää selkääni nostan.

Täällä kaikki kivasti ja hyvin. Loma jatkuu ja sillä mennään. Loppuun vielä muutama räksä.

Kesäkeitolla

Perinteinen Puerto Banuksen rantakävely on tehty, tarjottiin Naperoille vähän silmäkarkkia upeiden autojen ja jahtien muodossa eikä kauppojenkaan tarjontaa voi laimeaksi moittia. Puerto Banus on rikkaiden hiekkalaatikko ja me tavikset poistumme sieltä takaisin tavalliseen elämäämme. Ihan hyvä näin.

Mukava oli kuitenkin istahtaa jo tutuksi tulleen Astral Cocktail Bar -laivan penkeille ja nautiskella kesän ökyimmät drinkit. Tarjolla olisi ollut 28 €:n alkoholittomia drinkkejä ja mm. kolmelle hengelle rakennettu yhteismalja, hintaa hitua vaille satanen per pytty. Semmoisia ryystäneellä porukalla näytti ja kuului olevan todella hauskaa, maljan pohjalla piileskelleellä rommipohjalla saattoi olla jotain vaikutusta asiaan.

Meidän tiimin väkevin anti tuli minulle, kuvassa näkyvän Blanco di veranon muodossa. Valkoviiniä pitkänä. Nuoriso tilasi pöydän näyttävimmät juomat, niistä ei hedelmiä puuttunut ja makukin oli kuulema taivaallinen, arvostan sitä, että alkoholittomat drinkit olivat todella hienoja ja huolella rakennettuja.

Mukava kesäperinne jatkui eikä päivässä ollut muutenkaan moittimista.

Tepasteltiin tovi Puerto Banuksen käsityöläismarkkinoilla. Kivaa ja kaunista, kekseliästä ja piirun verran fiinimpää. Tuolla ei piraattiroinaa myydä.

Elämä jatkuu, eilen saateltiin Naperot yölennolle ja kotia kohti. Tänään vuorossa uusia juttuja ja varmaan ihan tavallista torstaista arki-iltaa kotosalla. 

Hasta pronto!

Ansaittua

Así es la vida

Napero

Kiirettähän se pitää, lomallakin. Onneksi on ns. positiivista kiirettä. Hirveesti kivaa tekemistä ja käyntikohdetta. Tavallaan aikaa on paljon ja tavallaan tosi vähän. Etenkin kun kummipojan reissu tänne kääntyi jo loppusuoralle ja heille tahtoisi näyttää vähän kaikkea. Edes ne valikoidut helmet yltäkylläisestä Andalusian nähtävyyksien aarrearkusta.

Mietin hiljaa mielessäni, että hevospainotteiset jutut säästämme kevääseen, siihen jaksoon kun Perikunnan vanhempi on täällä opiskelijavaihdossa. Sitten käydään Jerezissä katsomassa ratsastustaidetta ja syyntätään Sunshine Tour alusta loppuun, ihan kotikulmilla kun sekin on. Meillä on täällä silloin aivan superhyvä opas AAA-passeineen joten päästään varmasti ottipaikoille katsomaan ja oppimaan.

Kuluneella viikolla pyörähdettiin Rondassa, se on aina yhtä kiva kohde. Meille sattui toinen viikon pilvisistä päivistä ja lämmöt kuin tilauksesta sopivat +24, hyvällä tuulenvireellä tuuletettuina. Ensimmäinen Rondan kierros jolloin en nyykähtänyt ensimmäiseen varjoon huilaamaan.

Pyörähdettiin myös Antennivuorella, Mijas Pueblossa ja Benalmadena Pueblossa. Kivoja paikkoja kaikki, semmoisia kerran kesässä tsekattavia.

Haahka poistuu maisemasta

Talveksi aurinkoa

Palasia muistoksi

Nämä värit

Minä en ikinä väsy tähän värimaailmaan. Siitä niin haluaa tuoda palasen kotiin. Olkoon sitten pikkuruinen jääkaappimagneetti kerrallaan. Torpan tupa säilyy ennallaan perinneväreissä mutta mieli kaipaa tätä kirkasta valoa ja vahvoja ja kuitenkin luonnollisia sävyjä. Onneksi edes kerran vuodessa pääsee tänne väriterapiaan. Tuskin maltan odottaa ensi kevään kukkaloistoa Mijasin kukkuloilla, silloin saa Canuuna laulaa.

Puutarhahommat alkavat olla tältä kesältä pulkassa. Viimeiseksi saksien hampaista sai osumaa Bougainvillea, tuo vauhkona versova hulluyrtti. Kaikki rännin yli pyrkineet versot pätkittiin ja pidettin vanhoja sidontaköysiä ohjemittoina. Kun tuon kasvuenergian saisi suunnattua kaariportin yli, olisi suunta oikea.

Monta metriä sitä hakkuujätettä kertyi ja silti jäi näyttävä ja nätti kasvusto. Olen tuota alapihaa parkkipaikan vierestä mielessäni fiksaillut ja edullisin vaihtoehto olisi viherrakentaminen. Mikäli lupa heltiää, kuokin keväällä muurin reunaan kelpo kaivannon muurimuratille. Sopivin välein laitetaan aidaksi ruukkuja joista voisi kasvaa jotain värikkäämpää. Ja ruukuilla tarkoitan semmoisia oikeasti isoja pyttyjä, niitä tuolla puutarhamyymälöissä kyllä piisaa. Yksi erityisen upea kohde on käyntitoiveissa, Guzmanin puutarha Alhaurin de la Torressa.  Veikkaan että sen käynnin jälkeen on runsaudenpula ideoiden suhteen.

Harvennusleikkaus

Lauantaiana istahdin Perikunnan Vanhemman kanssa kynsistudioon. Puolessa tunnissa loihtivat nätit ranskalaiset manikyyrit kestolakkauksella ja käpälät niin nättinä taas. Hintakaan ei ollut paha, käydään toistekin ennen kotiinlähtöä.

Mukava oli nähdä, että paikan omistava/vastaava (?) mieshenkilö ei tullutkaan vain kassaa laskemaan vaan hoiti itse yhden hieman haasteellisemmaksi osoittautuneen asiakkaan ja päästi tytöt kahville.

Mintissä

Pulu kalassa?

Mijas Pueblo

Että ei tässä vieläkään oloja valitella. Tiedän, että ensi talvena hiki virtaa spinningtyrmässä ja varmaan jotain punttejakin pitäisi liikutella jotta kaikki tämä kertynyt elämänilokilosto saadaan kuivateltua vähemmäksi. Nyt en niitä mieti vaan ihan valtoimenaan vyöryn rantatuoliin, mereen ja rantabaariin. Ja vetelehdin pokkari käpälässä koti-iltoina.

Loma se on maalaisillakin, edes yhden kuukauden verran. Muu aika pidetään maaseutua asuttuna ja kikyssä rimpuillaan sen minkä pienyrittäjän rahkeista riittää.

Tässä vielä iltavenyttelyt parvekkeelta, Rusina on sulava.

Hasta luego!

Isommat kuviot

Kukkulat länteen (kuva M.W)

Auringonlasku oli hieno, etenkin tiistaina ja kummipojan kuvaamana. Hirmuisen kiva oli saada Napero ja Tyttöystävä illalliselle tänne mummolamäelle. Aiemmin päivällä sain tuta lämpöhalvauksen äkäisen version, onneksi iltaan mennessä selvisin. Siksi tuolle auringonlaskulle melkein hurrasin.

Kävi nimittäin niin, että kipitin turhan kiivaasti, turhan vähällä nesteytyksellä alas kaupunkiin. Auto piti hakea huolto/katsastuskeikalta pois ja jatkaa matkaa siitä eteenpäin, torin kautta uusiin seikkailuihin. Kun vihdoin pääsin autoon, lähti tunto käsistä ja jaloista eikä hien virtaamiseen auton serlarulla riittänyt. Sitten lähti taju ja kun se palasi, tuli paha elämä. Onneksi oli muovipussi matkassa ja osuin uudellensijoittamaan aamiaiseni. Paha elämä jatkui ja torin sijasta päädyin takaisin kämpille pimennettyyn, viilennettyyn makuuhuoneeseen kylmä rätti otsalla makaamaan. Olin aivan jääkylmä ja valuin kylmää hikeä, sen verran mitä kropasta enää irtosi. Hampaat kalisten ryystin maratoonarigeeliä ja lopulta nukahdinkin hetkeksi.

Kun siitä tokenin, googlettelin lääkitystä ja oireita ja huomasin, että eräs kiistanalainen pilleri dosetissani saattaa altistaa lämpöhalvaukselle. No saattaa ja saattaa, kyllä se sen teki. Olinhan napannut pillerin noin tunti ennen hellehölkälle lähtöä. Tästä pilleristä yritän kovasti jo vieroittautua, entisen pilleri per päivä sijasta otan vain parillisina päivinä ja yritän hilata ottoaikaa aina vaan myöhemmäksi. Seuraava askel on pariton päivä. 

Illalla olo oli hyvä ja saatiin Napero ja Tyttis kyläilemään. Ilta oli kiva ja istuttiin antaumuksella yli puolen yön. 

Aamusta etupihalla jo kalkatti, vanha kunnon Paimen siellä mekasti laumoineen.

Paimenäijä

Katras on pienentynyt vuosi vuodelta, nyt oli ennätyspienellä porukalla liikkeellä. Taitaa ukolla jo ikä painaa, oli nimittäin ennennäkemätön apupoika mukana ja vain kolme koiraa.  Ennen hurttia oli vähintään viisi ja laumakin kolme kertaa isompi. Mukava oli silti seurata aamukahvin aikana tätä näytelmää jossa ensin tuli ukko ja pari päkättiä mäkeä alas. Sitten tuli joku äänekkäämpää kelloa kantava kellokas joukkioineen alas, muutama koira ohjasi. Loppukatras tuli kun joutui ja viimeisenä könysi toinen äijä koirineen.

Kävivät vain kääntymässä tuossa mutkassa ja lähtivät takaisin ylämäkeen. Ennen ovat rynnineet puskista läpi alas kylälle asti ja siitä ties minne. Voihan se olla, että ovat jo aiemmin käyneet syömässä rännin tyhjäksi ja nyt hakivat vain maistiaisia.

No, mekin lähdettiin tyttöporukalla alamäkeen. Iso-J jäi sopottamaan rukouksiaan kun käänsin volkkarin nokan rinteeseen. Naapuri oli sopivasti poistunut tieltä, joten minun ei tarvinnut peruuttaa tuota ränniä alas, sain ajella herraskaisesti nokka edellä. Huomatkaa, että tuolla keskellä näkyvän keltaisen muurin kohdalla pitää kääntyä erittäin jyrkästi vasemmalle, alamäkeen. Semmoinen neulansilmä. Kadun yhteinen kissa, Rusina hiippaili reitillä,  mutta älysi onneksi loikata naapurin portista turvaan. Huomasi kattiparka, että nyt on ihan uusi kuski kadulla. Ja loikkasi turvaan.

Meillä oli suuntana naapurin portin sijasta Marbella.

Antaa mennä kun on alamäki vaan!

Kuolemankurvi

Kohteessa

Ostosparatiisiin, La Canadaan päästiin oikein sukkelasti ja nätisti. Sain parkkipaikan melkein pääoven edestä, suoritus johon välttämättä edes onnekkain Hannu Hanhi ei ekalla kerralla pysty.

Melkoisen reteästi askellettiin sisään ja mieli teki kätellä vartijat, olinhan ylittänyt taas yhden henkisen rajan ja siirtynyt isompiin ympyröihin kun kurvailin ensimmäiset kilometrini Hipsaanian maaperällä. Silloin kun ajelin Napolin ja Rooman ja erityisesti Sorrento-Positano alueen teitä, olin perheetön ja sillä tavoin huoleton, autokaan ei ollut perheen. Nyt oli vähän enemmän suorituspainetta ja vastuu isolla V:llä painaa äiti-ihmisen sydäntä paljon. Kaikki sujui kuitenkin nätisti.

Kun vielä sattui ostohousut jalkaan, sain hoidettua monta 'joskus sitten parempana aikana' -ostosta. 

Perikuntakin sai monta rastia ostoslistoihinsa, joka vuosi järkevämpää hankintaa. Nyt matkaan tarttui lenkkaria ja tennaria ja muuta vuoden aikana tarpeelliseksi tiedettyä asiaa. Kun vielä huomioidaan massiiset alennusmyynnit, voidaan katsoa kierroksen ollen superhyvän.

Tyttöjuttui

Ahkeruuskahvit

Kotiinlähtöä varten kuitattiin rohkaisuryypyksi Ahkeruusakahvit (isävainaan lempisanontoja) ja todettiin, että tähän Amorinoon pitää tulla uudelleen. Niin hyvä kahvi, niin houkuttava jäätelö- ja kakkuvalikoima, varsin järkevään hintaan.

Käytiin vielä kierroksella huonekalukaupassa, melkein kannettiin mukaan ihana lintutuoli. Olisi siellä ollut myös pihakalusteet aurinkopeteineen kaikkineen, mutta eipä nyt lähdetä touhuamaan. Tuoli on kyllä upea.

Kikkailin volkkarin läpi kahden kiivaan liikenneympyrän aina moottoritielle saakka. Pikkuisen kaipasin kytkimen käryssä oman Hopianuoleni mäkilähtöavustajaa mutta kaikesta selvittiin. Näköjään hyvään tottuu ja nöyryyttä ihmisessä ei ole koskaan liikaa. Volkkari ei kuitenkaan sammunut yhteenkään rinteeseen eikä kukaan edes töötännyt meille tai puinut nyrkkiä eikä edes nähty keskisormia. 

Kotimatkan lasettelin jo melkein rutiinilla ja viimeiset neulansilmäjyrkänteetkin tultiin ylös hienosti. Iso-J:llä oli ihmeen kiire autonpesuun, tarkasti kaikki puskurit ja pellit naarmujen varalta. Niitä ei ollut, pisteet ropisivat Armon laariin, ähäkutti.

Rinta kaarella tepastelin loppuillan, nyt vielä viimeiset röyhistelyt ja sitten unille. Huomenna viedään Team Napero Rondaan. 

Hasta pronto!

Melkein...

PeeÄäs:

ja se soi: https://www.youtube.com/watch?v=FwjFIJ6lD9U

Shakira: Me enamor (behind the scenes)

Savotassa

Paineessa

Enpä olisi tätäkään päivää uskonut näkeväni.
Ihan pantiin karjalan likka pystymetsästä harventamaan yhden sitruunapuun kokoinen pihasavotta. Harjoittelin takapihan muurinvälyksen orjantappuralla (riivin ranteet auki, kirjaimellisesti) ja tänään pienillä oksasaksilla varustautuneena lähestyin sitruunapuuta.

En minä siihen muuten olisi kajonnut, mutta hirmuisen täyteen versonut pikkupuu alkoi homehtua sisältä päin. Hedelmät kypsyivät varjossa huonosti ja kukkaterttu peittyi valkeaan 'homeharsoon'. Päättelin, että puun sisäinen ilmastointi on tukossa ja versoja pitää vähentää. Etenkin kun isoin osa näytti olevan pelkkiä 'vesioksia', niitä joutavia versoja joista ei ikäpäivänä heru muuta kuin isoja lehtiä.

Yksi tärkeä tavoite oli raivata puun alunen niin auki, että ruohonleikkurilla pääsisi tuskitta tuikkaamaan ympäri. Naapurikasvina rehottaa hillittömällä kasvulla huonekasvina tuttu rahapuu. Se saa vettä ilmastointilaitteen poistoputkesta ja osansa pihan kastelujärjestelmästäkin. Rahapuuta ilmastoitiin eilen. Sekin oli osittain homeessa sieltä mihin kasteluvesi töhöttää ja mihin läpiveto ei käy. Koska tukossa.

Alkujäykistelyiden jälkeen alkoivat sakset louskuttaa tarmokkaammin ja rohkeammin. Lajittelin hedelmät kahteen läjään, basuraan (biojäte) ja kypsytettäviin. Lopputuloksena oli reilu kymmenen kiloa potentiaalisia limoncellositruunoita likööriä ja kyökkikäyttöä varten, toinen mokoma keskenkasvuisia tai muuten ruppanoita päätyi roskapussin kyydissä biojätteeseen.
Puuhun jäi kypsymään valoon ja tilaan vielä toinen mokoma.

Loppujen lopuksi oli pakko nakata sakset pois ja lopettaa homma kun vielä ehti ja puuhun jäi oksia. En siis vielä aloittanut typistämään Bonsaipuuta.

Tein myös löydön, en tiedä mikä tuo köynnöstävä kasvi on, kukinnon muoto puhuisi passifloran puolesta mutta ne kärsimyskukat jotka meillä on joskus ollut, eivät muistaakseni ole olleet köynnöksiä. Laitan varmaan kyselyn paikalliseen FB-ryhmään ja toivon saavani tunnistusapua. Hassun hedelmänkin oli ryökäle kasvattanut:

Jos joku lukija tietää mikä tämä sydämenmuotoisin lehdin kasvava siro köynnös on, kertokoon oitis. Jätin sen sijoilleen kun en tiennyt mistä yrtistä on kyse. Helppo on nyppiä pois jos ihan riesaksi paljastuu.

Lakaisun ja roskien poisviennin jälkeen olin ihan tyytyväinen. Jos ja kun tein törkeitä leikkausvirheitä, ne varmasti korjaantuvat nopeasti, täällä kaikki kasvaa kiihkeästi ja vahvasti. Eivät ne hedelmät ainakaan tänä kesänä homehdu enempää.

Savotassa tuli lämmin vaikka muuten onkin ollut aika viileää. Tai siis no... viileää ja viileää. Aurinko kyllä toimii ihan hyvin ja lämmittää, mutta joku outo tuulensuunta on tehnyt päivistä varsin raikkaita.

Muilta osin pihahommat alkavat olla tehtynä. Huomenna leikon ruusuja ja kitostelen köynnösruusut aitaan kiinni, toivoisin niiden kasvavan eteen ja ylös, ei alas. Lannoitteet saivat jo tänään.

Hirveen kiva päivä, aamulla viedään auto katsastusta varten laittoon ja sitten ollaankin sormet ja varpaat ristissä. Kummipoika tulee huomenna tänne lomalle ja muutakin mukavaa luvassa, odotettavissa kelpo maanantai.

Hasta luego!