Kesäkuussa kukkii

De ja vu?

Moi taas.
Ihan kuin olisi tuo juhannusruusu ennenkin komeillut Torpan päiväkirjain etusivulla. No siinä se on taas.

Tässä on mennyt kaikenlaisessa hässäkässä ja säädössä koko pikkukesä ihan ohi, hätäisesti olen huomioinut viikkojen juoksun ja päivien kirin, sen kummemmin en ole joutanut dokumentoimaan mitään, mihinkään.

Nuorimmaisen rippijuhliin jäätiin edellisen kerran. Siitä alkoi kesäarki. Perikunta uppoutui kesätöihin ja ensimmäinen työviikko oli minun kannaltani katsoen autonkuljettajan tehtäviä. Parhaina päivinä kävin kaupungissa 4 kertaa á 20 km per suunta eli ... ööh... 160 km pelkkää ohitustien suhaamista eestaas. No hyvin siitä selvittiin ja toisella viikolla jo helpotti kun Esikoiselta loppui kesäpesti ja jäi pelkkä Nuorimmaisen kuskaus. Mutta olihan siinä jotain muitakin muuttujia eli kello kaulassa sai päivänsä sompailla.

Säät ovat olleet kesäkuisen vaihtelevat, lämmintä ja koleaa, vettä ja kuivempaa kautta. Juuri nyt, kun eletään juhannusviikonlopun viimeisiä tunteja, ulkona on mukava tuulenviri, reilut +20° lämmintä ja aurinkoa. Sääskiä, paarmoja, mäkäröitä ja muita lentäviä piruja on aivan riittämiin. Niistä onkin saatu hienot näytteet kun hevosilla oli omansa ja meidän riemuksi tuli laaja tarjonta muita.

Lentävistä ihmissyöjälaivueista huolimatta olemme kolmena iltana syöneet ulkona Takapihan Tavernassa.

Kukinnoista on nähty myös laaja kattaus, oikeastaan kaikki paitsi syysleimut on kukkimatta. Liljat toki vielä tulevat, mutta niitä me emme näe, koska ylihuomenna ollaan jo Hipsaaniassa -tai ainakin matkalla sinne.

Juhannuksena kukkivia olivat tänä vuonna laukkojen lisäksi perhoangervo, hanhikki ja pionit. Pionien kukinta onkin ollut katotalven jälkeen ihastuttavan runsas ja antelias. Ne ruojat ovat suorastaan hullaantuneet, ilmeisesti tajusivat selvinneensä hengissä ja syytivät nuppua sitten kahta kovemmalla tarmolla. Ikinä ei ole ennen ollut noin pulskia pionikasvustoja, muuan valkoinen herkkäpersaus töhöttää ylivoimaisen komein ja tuoksuvin kukin ja jopa kallisarvoinen kartanonpioni herutteli ekana kesänään kaksi kukkaa. Iloa ja onnea niistä. Pitäisi vielä keretä kuvaamaan todistusaineistoa.

Ilolla tervehdin kaikkia viimekesänä istuttamiani ihanuuksia, kasvihuoneen kylkeen tuli pitkä uutuuspenkki ja sieltä ponnistavat monet upeudet ylös. Ihan kaikkien nimiä en muista enää ja räksät ovat kantaneet nimisäleet. Toveri Tita ehkä kertoo mikä tuo ylempi sininen söpöys on, toinen on sinivaleunikko (enkä kyllä ymmrrä miksi se on valetta kun näyttää ihan unikolta kuitenkin). Tässä alla on joku valkea akileija. Leviää kuin synti.

Mansikka vääntää ihan kauheaa satoa, raakileita ja ensimmäisiä punastuneita on jo ihasteltu ja maisteltu, pääsato tulee lähiviikkoina. Kun en muuta voi sadonkorjuun eteen tehdä, ostan huomenna sokeria muutaman kilon ja pakastusrasioita. Äitikulta ehkä huolehtii kesän maut pakkaseen, muodossa tai toisessa.

Tänään otin niskalenkin valkosipulipenkeistä ja riivin kaikki vesiheinät ja muut turakot irti, levittelin ne katteeksi sipulin juurille ja toivotin hyvää kasvukautta. Komeastihan se valkolööki kasvaakin, ehkä nyt vielä innostuu enemmän kun tuli tyvelle uutta boostia katteesta.

Porkkanaa meillä on vain muutama höntti irtorivi, hevosten porkkanat ostamme tuottajalta.

Puutarha on kaiken kaikkiaan ihan kivalla mallilla. Kasvihuone pukkaa chiliä, tomaattia, munakoisoa ja ties mitä. Mitään en voi omiksi ansiokseni ottaa, Äitikulta on kaiken hoitanut ja korjaa sekä sadon että kunnian.

Muutakin mainittavaa toki on, palataan niihin ihan lähipäivinä. Kanat ja hevoset nyt ainakin ansaitsevat oman postauksensa.

Nyt on syytä kammeta itsensä vaateriin, alkava viikko on vauhdikas. Huomenna vielä hoidetaan erinäisiä rästejä pois, täydennän koiranruokavarastot ja tiistaina on aamuvarhain lähtö etelän suuntaan. Keskiviikkona lennetään.

Palaan tänne päiväkirjalle, pikemmin kuin arvaatkaan.
See you sitten.