Vuosikymmen

Päivälleen eilen kymmenen vuotta sitten meillä oli muutto.
Espoossa tyhjennettiin kaksi asuntoa ja paluumuuttajien karavaani nytkähti liikkeelle. Oli jättimäinen muuttorekka, oli iso paku, sen perässä kuomukärry ja tila-auto. Kaikki kattoon asti täynnä tavaraa. Kun viimeinenkin laatikko rekasta oli kannettu ulos, oli elokuun kahdeksas ja paukautimme skumppapullon auki.

Sama ydinporukka meitä täällä on edelleen, kukaan meistä ei tietenkään sama ihminen kuin tänne tullessa. Pikkukoululaiset ovat jo isoja, täysi-ikäisiä nuoria aikuisia.  Me vanhemmat aikuiset kukin omalta osaltamme elämän koulimia. Paljon on vettä virrannut Pielisjoessa ja moni asia muuttunut. Kaikista muutoksista ei voi pitää, osan kanssa on oppinut elämään ja osaa ei kannata ajatella.

Olemme viettäneet Torpalla joulut ja juhannukset, rippijuhlat ja lakkiaiset. Syntymäpäiviä on juhlittu viidesti vuodessa, välillä isommin, välillä vaisummin. Pyöreitä kymmeniäkin.

Täältä on lähdetty häihin ja hautajaisiin, on itketty jälleennäkemisen riemusta ja lähdön lopullisuudesta.

Hyvästit on jätetty Nasselle, Winstonille, Miltonille, Patsylle, Justiinalle ja Ellille. Marsutrioa unohtamatta. On haudattu lukuisa joukko kanoja ja kukkoja. On vilkutettu heipat lampaille, toivotettu onnea elämään kissanpennuille. On saateltu Ponimies ja Töttis kotimatkalleen uusiin koteihinsa.

Paljon on ollut, tullut ja mennyt elämää. On eletty.

Elämä jatkuu ja elämässä varmaa on vain muutos.

Onneksi en tiedä mitä seuraava kymmenvuotisjakso eteen tuo. Ei ole ihmisen oikeus eikä velvollisuus kaikkea etukäteen nähdä tai tietää. Niitä muutoksia, jotka vääjäämättä edessä ovat, ei kannata etukäteen arvailla. Ainahan sitä saa toivoa kaikenlaista hyvää ja kaunista, elämä sitten aikanaan näyttää mitä kohdalle osuu.

Uskotaan, että asiat järjestyvät ja menevät juuri niin kuin niiden kuuluukin mennä.

Hirnakan Torpan päiväkirjaa olen pitänyt muutamaa kuukautta vaille kymmenen vuotta.
En tiedä, tuleeko seuraava päiväkirjamerkintä huomenna -tai jääkö tämä nyt tähän.
Aikansa kaikkea ja kaikelle aikansa.

Kaikkea hyvää sinulle, missä lienetkin.

Kesäisenä sunnuntaina Tampereella

Viikonloppuna kohdalleni osui mahdollisuus, tilaisuus, miten sen nyt ottaakin. Joka tapauksessa lauantaiaamuna suuntasin nokan kohti Tamperetta. Koska oli ns. suurtapahtumien superviikonloppu, päätin kiertää Jyväskylän kaukaa ja etelän kautta kulki tämä väistöreitti. Hyvin väisteltiin myös pahimmat kuninkuusravienkin ruuhkat, vaikka niistä pientä riskiä ilmassa olikin. Vastarintaan hevoskuljetusautojen kanssa mentiin.

Mukava reitti, osittain täysin ennenajamattomia taipaleitakin.

Sunnuntaina oli pienen turistikäynnin paikka ja annoimme rouva Navigaattorin ajattaa meidät Pyynikin näkötornille. Kahvilan munkki-kahvi -combo on erittäin hyvä ja navakka tuuli pyyhki munkkisokerit pois naamasta ja hiuksista tornin näköalatasanteella.

Ihan pienen lenkin ajaksi jalkauduimme Pyynikinharjun (vai onko se jo Pispalaa ?) mukulakivikaduille ja ihastelimme epäilemättä erittäin kalliiden neliöiden herraskaisia huviloita. Pihoilla seisovista Bentleystä ja mersuista päätellen kyseessä oli ns. vihreämmän oksan väen asuinalue, kultahammasrinne tai joku muu arvoalue. Valtavan kaunista, rauhallista ja raikasta, aivan kaupungin keskustan vieressä.

Kun seuraava vapaan ajan pätkä koitti, suuntasin Hatanpään Arboretumiin. Se on ollut Tampere Bucket list -kohteeni pidemmän aikaa. Eikä turhaan.

Aloitin alueen tutkimisen kiertelemällä rantojen kävelyteitä. Sieltä päädyin vähän tuurillakin suoraan puulajipuistoalueelle, aika hyvin meikäläisen tuurilla osua kaiken keskelle 11 hehtaarin alueella.

En edes yritä muistaa kaikkien näkemieni kasvien, puiden ja pensaiden nimiä. Hauska homma oli muuten bongata milloin mihinkin oksaan ripustettu nimikyltti. Toki niitä oli säntillisesti kasvien edessäkin -mutta ei onneksi aina. Kiersin kohdetta joskus tovin jos toisenkin ennenkuin nimikyltti pompsahti näkyviin.

Vaikuttavaa oli nähdä puut ja pensaat täysikokoisina, varsinkin kun itse katselen niitä täällä pikkupuina ja -puskina. Oikealla vyöhykkeellään kasvi kuin kasvi pääsee oikeuksiina, me ns. väärän vyöhykkeen puutarhahörhöt saamme onneksi edes näytteitä lehtimuodoista ja kukinnoista vaikka täysikasvuisen puun mahtavuutta emme saisikaan.

Visakoivut tekivät minuun kieltämättä vaikutuksen, sateenvarjojalavan alta löytämäni puron alku oli kuin satukirjasta.

Tässä alimmassa kuvassa olevat mollukat ovat Japanin siipipähkinän hedelmiä. Jotta nääs nääs vaan, tuommoisia ei kannata ihan lähivuosina omasta pikkupuustani etsiskellä.

Perenna-alue oli vaikuttava, monet loppukesän kukkijat leiskuivat huikeassa kukinnassa. Ilmeisesti eteläisempää Suomea kuumottanut hellekausi verotti jo kukintaa, mutta hienosti suunnitellut istutusalueet tarjoavat näköjään aina jotain ihasteltavaa. Kävelypolkuihin ja reitteihin oli todella panostettu ja nurmikollekin sai astua. Pari piknikseuruettakin bongasin.

Ja lopuksi vuorossa oli vielä ruusujen alue. Ensimmäisen kukinta-aallon alue oli nopeasti nähty, kiulukoissakin oli jo väriä eli kukinnasta on aikaa. Mutta se toinen...

Ymmärrän oikein mainiosti muuatta tätiä joka kellahti istumaan ruusutarhan nurmikolle ja yritti selvästi ymmärtää näkemäänsä.  Käänteli päätään ja ihasteli joka suunnasta silmiin hyökyvää upeutta.

Yritin itse edetä järjestelmällisesti, tutkia ruusurivistöjä ja napata edes jotain kuvia muistoksi. Nimiä en edes yrittänyt muistaa. Muutaman tutun ruusun tunnistin ja nytpä tiedän mitä saattaisi olla odotettavissa tulevilta kukinnoilta mikäli säät sallivat ja kesät pysyvät kesinä ja talvet inhimillisinä.

Kyllä tämä Hatanpään kartanon puisto on aivan ehdoton kohde mikäli kasvit, kukat ja luonto yhtään kiinnostavat. Voin vain kuvitella miltä alue näyttää keväällä, sipulikasveja oletettavasti on ja paljon.

Kahvilaan oli pitkät jonot joten päätin reissuni kartanon pääsisäänkäynnille jossa istuin sulattelemassa näkemääni. Bougainvilleat seisoivat komena kunniavartiostona sisäänkäynnin molemmin puolin, enpä olisi uskonut moista näkyä Suomesta löytäväni.

Ihmettelin vielä parisataavuotiasta tammea ja mietin mitä kaikkea senkin oksien katveessa on tapahtunut, Tampereen historiahan on erittäin tapahtumarikas. Vieressä seisoi kuulema yksi maamme vanhimmista tiedetyistä päärynäpuista. Osuin nimittäin onnekkaasti paikalle kun opastettu puistokävely päättyi ja kuulin oppaan loppusanat. Päätinkin siltä istumalta, että jollekin opastetulle puistokävelylle tässä kohteessa on pakko päästä, aivan varmasti on mielenkiintoinen ja hyödyllinen.

Sommoro Tampere, nähdään taas !