keskiviikko 23. maaliskuuta 2022

Tähän mennessä tapahtunutta

 




Kylläpä on taas asioita tapahtunut sitten edellisen päiväkirjamerkinnän. Jos tässä yritän kaiken muistiin kirjailla, tulee ennätyspitkä postaus eikä sellaista jaksa kukaan kahlata. Otan käyttöön sekalaisten kuvien hajasijoittamistaktiikan ja lisäilen kuvien väliin asioita jotka kuva tuo mieleen. Osa osuu varmasti ihan hyvin yhteyteensä, osa ei sitten millään.

Ihan ensiksi, A niinkuin aurinko. Sitä herkkua ja ihanuutta on täällä meillä saatu todella runsaasti. Kuukauden edetessä valoisan ajan määrä on lisääntynyt huimasti ja nyt tulivat lämmötkin vihdoin päälle. Alkukuussa peltolenkillä näki eteensä vielä neljän maissa, nyt edes kuudelta ei ole vielä liian pimeää lähteä metsänlaitaa kohti. Ja pipossa tulee hiki.

Ö niinkuin öljy. Olipa riemullista kun ystävä hokasi, että maailman parasta espanjalaista oliiviöljyä saa Tallinnasta. Aiemmin ovat tilanneet sitä suoraan tuottajalta Espanjasta, mutta viime vuosina rahdit ovat olleet niin poskettomat, että tilaamisessa ei ole ollut mitään järkeä. Espanjan sisäinen toimituskulu on vain 10 euroa per lähetys, Suomeen rahti oli 80 euroa kun viimeksi kävin sivuilla pöyristymässä. 

Joten riemulla ei ollut rajaa kun sain kaksi litran pönttöä kotiin kannettuna, suoraan Tallinnasta. Loraus tuota tuoreen leivän päälle, muuta ei tarvitsekaan.


J niinkuin jäljet... onhan tuo nyt aivan posketonta miten näin rauhallisella Torpan mäellä onkin noin vilkas yöelämä.. Olisi ehkä lohdullista saada tietää, että täällä heiluu vain yksi jänis jolla AHDH, mutta pahaa pelkään, että tiluksilla öiseen aikaan partioiva lössi on huomattavasti suurempi.

Toistaiseksi en ole havainnut isoja tuhoja puiden ja pensaiden lumenpäällisissä osissa. Toki vielähän ne ehtivät hampaitaan moneen runkoon iskeä ennenkuin kaikki lumi on sulanut ja tuoretta evästä löytyy maan pinnastakin. Eikös niillä ole maaliskuussa myös pikkupuput mielessä, eli vauhti vain kiihtyy öisessä rallissa *syvä huokaus*

V niinkuin vahtikoira - juu ei Torpan koirista ole vahtimaan muuta kuin ruoka-aikoina kuppejaan. Tämäkin kreikkalainen komistus tulee tänne maalle 'mummolaan' ja tyytyy lähinnä makoilemaan auringossa. Toisaalta, Torpan nelijalkaisilla on nuppiluvun laskenta ja nimenhuuto joka ilta, ettei yksikään vahingossakaan unohdu yöksi ulos -rusakoiden armoille.

L on yhtä kuin lumi, ainakin tähän vuodenaikaan. Lumipeite on enimmillään kun sulaminen alkaa ja tänä vuonna enin on määritelty moneen kertaan uudelleen. Ikinä koskaan ei ole hevostarhan ylin laitalankku ollut minun polveni korkeudella mutta nytpä on sekin sääntö kumottu. 

Moottorikelkkareitti pihaan on lumivuorten takia ajettu tallin päätyyn ja se kulkee jonkin matkaa hevostarhan aidan vieressä. Siitä on ollut hyvä ällistellä lumen syvyyttä. Tähän hätään en muista tarkkaa yläjuoksun korkeutta, mutta kyllä se pitkälti yli metrin on. Aidan tarkoitus on kuitenkin ollut pitää hevosen kokoinen eläin aidan sisäpuolella eikä siihen ihan matala aitaus riitä. Kun ottaa huomioon millainen tynkätappi meikäläisen koipi on, voidaan nopeasti päätellä, että lumen syvyys on ollut suunnilleen 90-100 cm tuossa kohtaa.

T on taivaan tulet ja valot. Molempia on maaliskuussa ihasteltu pihalla niskat kipeinä. Revontulista en saanut kunnollista kuvaa, eivätkä nämä ilta-auringon värit mitenkään erinomaisen upeina hätäisestä puhelinräpsystä välity. Mutta komeita ovat taivaan valot olleet ja näkymistä on ollut suurta iloa näinä aikoina jolloin mikään ei olekaan itsestään selvää tai pysyvää.


S olkoon tämän kuvan kirjain. Sota, suru, sisu.  Melko lähellä kulkee pitkälti yhteistä rajaa varsin arvaamattomaksi osoittautuneen itäisen naapurin kanssa ja kieltämättä se pistää miettimään mitä tekisin jos. 

Olen aidosti iloinen, ettei seniorikansalaisellamme ole tietokonetta eikä älypuhelinta käytössään. Ei ole myöskään reaaliaikaista kuvaa savuavista raunioista. Hänellä on elävästi ja  kipeänä muistoissa kuinka on lähdetty evakkoon itsenäisyyspäivänä.

Päätin, että ensi kesäksi istutan paljon auringonkukkia. Olkoot ne sisun ja toivon kukkia.



H tarkoittaa harjoittelua. Kolme edellistä kuvaa kertovat siitä. Oma pukukaappi jolle on suunnistettava melkoinen matka maanalaisia reittejä pitkin parkkitalosta B-rakennuksen kautta takaisin K-taloon. Alimmassa kuvassa kurssikaverin koipi Hoitopolkupäivän leikkaussalirastilla.

Juuri nyt on meneillään ensimmäinen sairaalaharjoittelu ja sehän on huisan mielenkiintoista. On myös surullista itse todeta aitiopaikalta missä paineessa, miten vähillä ihmisillä osastoa välillä joudutaan pyörittämään.  Osastolla on todella vakavasti sairastuneita ihmisiä ja heidän omaisiaan, heistä osa hyvinkin herkässä tilassa. Näiden ihmisten kohtaamisessa tarvittava inhimillinen lämpö ja lohtu jää valitettavasti aivan liian usein ohueksi tai näkymättä. Opiskelijana on onneksi lupa tehdä asiat rauhassa ja ajan kanssa, ilman ainaista tehokkuuden vaatimusta.

Juhlapuheissa ja vaaliteltoilla kyllä vesissä silmin kiitellään hoitohenkilökuntaa, mutta kun pitäisi oikeasti tehdä jotain kiihtyvän kurjuuden poistamiseksi, alkaakin hiljaisuus humista korvissa.


K on kukka ja tämä tässä on chilin kukka. Suomen surkein taimikasvattaja on tehnyt tänä keväänä jotain todellakin oikein, koska tilanne taimihuoneessa on nyt tämä.

Olen toistaiseksi pysynyt (suunnilleen) päätöksessäni hillitä kylvösten määrää. Tomaatit ovat pontevia, chilit reheviä ja munakoisot lupaavia. Kesäkukkia minun ei pitänyt kylvää juuri mitään, mutta satuin arpajaisissa voittamaan kaikenlaisia ihanuuksia. Huhtikuussa on taas ruuhkaa lamppujen alla ja ikkunalaudoilla.




K-kirjain tarkoittaa myös kasvihuonetta ja kivityömaata. Molemmat odottavat minua uskollisena ja paljastuvat pikku hiljaa lumen alta.

Kunhan kasvihuoneen ympärystä ja edusta paljastuu, aion vihdoinkin ottautua kaivuuhommiin ja latoa tiilet maahan. Tähän projektiin liittyy olennaisesti myös parit kaariportit joita olen suunnitellut jo kauan tälle alueelle. Homma on parasta hoitaa heti keväällä kun intoa ja tarmoa on eniten.

Muita työmaita ovat vanhan poispurettavan leikkimökin paikalle tuleva tulipaikka ja sen sipistely, mutta ensin on vuorossa kasvihuoneen tienoo. K on myös kaivos ja niitähän ensi kesällekin piisaa.




H-kirjain tarkoittaa tässä yhteydessä hulluutta, hillittömyyttä ja hurahdusta. 
Kellarissa köllöttää monta paperikassillista viime kesäisiä daalian juurakoita ja eteiseen on melkein huomaamatta kertynyt paljon uusia, muutama on vielä matkalla tänne. Monta kuoppaa saan kaivaa jos mielin kukkivia upeuksia loppukesästä ihastella ja kimppuihin kerätä. Ja minähän kaivan.


Tämä edellinen kuva on R niinkuin ärräpäät.
Keittiöremontissa on toistaiseksi tapahtunut seuraavaa: ruokapöytä on käännetty itä-länsi suuntaan, kaikki muu on entisellään.

No joo, suunnittelija meni vaihtoon koska yhteistä näkemystä siitä mitä halutaan ja mikä on mahdollista ja järkevää toteuttaa, ei löytynyt. Paljon piirustuksia ja iso lasku. Niiden pohjalta virisi kuitenkin muutama hyvä idea ja lopullinen versio on ihan itse hinkattu. Teippasin havainnekuvan keittiön kaapin oveen ja visioin siitä missä mikäkin työvaihe tapahtuu, missä suunnassa liikun ja mistä mitäkin tarviketta otan. Samalla valmistin ihan oikeasti ruokaa ja leivoin eli oli totinen työote siinä hommassa. Testaus kannatti, idea jalostui ja vastaus on nyt lukittu.

Nyt on jo muutama kalustetarjouskin pöydällä, vielä yksi visionääri tulee katsomaan ja tekee oman yhtiönsä kalustetarjouksen. Sitten päätetään ja tilataan. 

Muilta osin enimmäkseen rauhallista ja näin olisi suotavaa jatkuakin.
Palataan taas, voi hyvin -missä lienetkin !


Peeäääs, mappi Ö eli äänet joita kuulen.
Maaliskuussa lintujen talvihiljaisuus ja mykkäkoulu päättyy. Ihan ensiksi kuului varovaista sirittelyä varpusten asuttamasta lumipalloheidestä, sitten eka tintti sanoi titityy. Öisin kuuluu helmipöllön puputusta läheisestä ikikuusikosta. Ja eilen kuulin vienon viheltelyn, herra mustarastas on palannut! Käpytikka siirtyi lintulaudalta takaisin metsään ja päristeli menemään oikein ponnella. Kyllä tämä tästä kevääksi taas kääntyy !