Niukka tiedotuslinja valitettavasti näyttää jatkuvan.
Ei sillä, etteikö olisi paljonkin kerrottavaa ja mielelläni kertoisin. Mutta kun koskaan ei ole se kuuluisa ja tavoiteltava hyvä hetki istahtaa tuoliin ja hautua läppärin alla postauksen verran.
Kerään tähän, epäilemättä pitkäksi venähtävään Elokuu-päiväkirjamerkintään kuvia kuukauden varrelta ja merkitsen muistiin edes isoimmat käänteet.
Espanjaan lennähdettiin heti kun sain kesätyöpestini päätökseen. Pikkuisen kuumottavaa oli lähteä reissuun jatkuvasti muuttuneiden matkustussääntöjen takia, Espanja on melkomoisen tarkka ja joustamaton näissä asioissa. Matkaan päästiin eikä maahantulossakaan ollut mitään hankaluutta.
Nuo Andalucía valkoiset kylät ovat pakahduttavan kauniita. Ihastelen jokaisella käynnillä kauniita yksityiskohtia, siisteyttä ja tunnelmaa. Ei näy töherryksiä eikä kuseksittuja nurkkia.
Samaisessa kylässä (10 min ajomatka talolta) on ihana ruokaravintola jossa on pakko käydä useammankin kerran. Tälläkin reissulla annoimme Koco Bistron hoitaa ruokahuoltomme useamman kerran.
Olikin aivan uusi kokemus olla Iso-J:n kanssa kahdestaan reissun päällä. Edellisistä kahdenkeskisistä reissuista on aikaa likipitäen pari vuosikymmentä, ehkä vähän ylikin.
Huoltohommia ja hoidettavia asioita oli paljon mutta niinpä vain yksi kerrallaan saatiin asioita työlistalta ruksattua.
Auton katsastus tuotti hieman päänvaivaa eikä valmiiksi tullut vieläkään. Nyt kuitenkin tiedämme missä katsastuskonttuuri on ja miten siellä toimitaan. Tiedämme myös mistä voi saada odottaessa uudet rekisterikilvet, sellaisetkin nimittäin piti hommata.
Oman vaikeusasteensa näiden sinänsä arkisten asioiden hoitoon tuo se, että me emme todellakaan puhu sujuvaa espanjaa, eivätkä espanjalaiset kovinkaan sujuvaa englantia. Niin vain hommat hoituivat.
Syntymäpäiviäni pääsin viettämään huikeassa Rondan kaupungissa, sekin on lähes kaikkien reissujemme vakiokohteita. Iso-J oli varannut meille näköalahuoneen ja hotellin isäntä otti meidät vastaan paukkukorkkijuoman kanssa. Ensimmäisessä kuvassa hotellimme sisäpiha, rotko heti kaiteen takana. Toisessa kuvassa vanha rotkon ylittävä silta. Sillan keskellä ja sisällä on ollut vankila. Karmiva paikka, käytiin kerran katsomassa.
Ehdin minä muutaman rantapäivänkin viettää ja nautin suunnattomasti lojuessani joutilaana. Välillä kuuntelin äänikirjoja, välillä aaltojen pauhua ja lomailevien espanjalaisten puheenpulinaa. Skandituristeja oli todella vähän, brittejä vähän ja kaikki muut olivatkin sitten lähinnä espanjalaisia tai ranskalaisia.
Marbellan Puerto Banus oli tällä kertaa melkein vastenmielinen kokemus maskittomien turistien (lähinnä venäläisiä, brittejä ja marokkolaisia) käytöksen vuoksi. Siellä oli kuitenkin 'pakko' piipahtaa ja kun sinne asti mentiin, pitihän hartaasti haaveillut ja harkitut ostokset kippistellä ökykalliin cocktailbaarin drinksuilla.
Haikein mielin hyvästelin Malagan lentokentän, sillä tiedän, että seuraavan kerran minulla on realistisia mahdollisuuksia päästä sinne joskus ensi kesän keskiviikkona. Mikäli otan taas kesäksi töitä, reissu siirtyy elokuulle.
Suomi oli kolea, sateinen ja vihreä ja niin hiljainen. Jännästi sitä parissakin viikossa kotiutuu espanjalaiseen rytmiin ja tottuu kuumuuteen. Ja minusta on aina jotenkin väkivaltaista palata tänne tihkusateeseen, kontrasti on niin hurja. Nyt olen taas jo suunnilleen tottunut viileään vihreyteen, aurinkoa on ikävä. Onneksi viikonloppu oli aurinkoinen eikä isompia sateita näy ennusteissakaan.
Kotiin palattua pidettiin ihan varuiksi vähän karanteenia. Vilustuin ilmaston vaihtuessa, ärsyttävää nuhaa ja kurkkukipua riitti muutamaksi päiväksi.
Oikeastaan tässä elämänvaiheessa on lähes pelkästään plussapuolia. Naperot ovat itsenäisiä, omillaan ja aivan päteviä myös talkkareina.
Tämmöistä tänne. Remontti-inspiraatiota odotellaan ja hyvä olisi senkin löytyä ennen syksyn sateita. Kaikenlaista korjaamista ja kunnostamistahan olisi, mutta kuka jaksaa töitään luetella?
Tällä hetkellä, elokuun viimeisiä päiviä elettäessä daaliat ovat huikeimmillaan. Aivan kaikki eivät välttämättä ehdi edes kukkia mikäli syksy rynnii päälle totisella tarmollaan. Harmi, sillä olisin niin mielelläni nähnyt punaisen Cafe au laitin kukinnan. Melkoiset paineet talvisäilytykselle luvassa...
Välikasveina daalioilla on suklaakosmosta ja koristeporkkanaa, aivan huikean ihania kumpainenkin, ehdottomasti jatkoon!
Samettiruusuista olen enemmän kuin iloinen myös, ne eivät kyllä ikinä petä:
Juuri nyt meillä alkaa olla omenat kypsiä, mehustusaika on jo varattu. Naapurin kanssa viedään meidän omenavanhusten satoa puristamolle ja saadaan edes ne herkut talteen. Pensasmustikat menivät verkosta huolimatta jonkun muun suihin, meille niitä ei riittänyt.
Mustaherukoita ennätin keräämään vain vajaan sankollisen, nekin jo parhaat päivänsä nähneitä. Toivon silti, että Seniorikansalainen saa keiteltyä niistä edes yhden maijallisen mehua talven vilustumisia torjumaan.
Hänen ikälisänsä karttuvat nyt kiivaalla tahdilla ja nyt tuli ajankohtaiseksi turvarannekkeen hankkiminen. Pihassa pyörähti paluumme jälkeen myös ensihoidon yksikkö hänen vointiaan selvittelemässä, kaatuminen on hänen kymmenillään sekä todennäköistä, että pelottavaa ja lähes aina kohtalokasta. Nyt 'onneksi' kellahti ulkona nurmikolle eikä sen suurempaa vahinkoa tapahtunut.
Opintojen kolmas lukukausikin alkoi ja olipa mukava nähdä opiskelukavereita pitkästä aikaa. Moni on luopunut leikistä matkan varrella, kuka mistäkin syystä. Minä ja muutama muu aiomme kuitenkin katsoa tämän kortin loppuun saakka ja nauttia opiskeluajasta. Kohta meillä alkaa mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu ja heti perään ikääntyneiden hoitotyön harjoittelu. Ensi keväänä sukellamme sisätautien ja neurologian harjoitteluihin ja ennen kesää vuorossa on vielä pitkä kirurgian harjoittelupätkä.
Vähintään yksi harjoitteluista on suoritettava maakunnassa, poissa kotikonnuilta. Päätin hoitaa sisätautien harjoittelujakson jossain maakuntamme terveyskeskussairaaloista. Opiskelijoille on maakunnissa tapahtuvaan harjoitteluun varattu ilmaisia asuntoja joten otanpa tuon lyhyen ajanjakson tervetulleena vaihteluna. Jos en pääse Espanjaan, menen Nurmekseen.
Perikunnan nuorempi aloitti ensimmäisen lukionjälkeisen opintaipaleensa samassa koulussa, tosin eri kampuksella ja englannin kielellä.
Kävi ihan järjetön tuuri sillä siskolikan nuorin, meidän kummipoika sai samalta vuosikurssilta opiskelupaikan kesän täydennyshaussa ja asuu nyt täällä. Asiat järjestyivät ihmeen sujuvasti kun hänelle löytyi kiva yksiö parin kilometrin päästä koulusta. Pieni ihme sekin, opiskelija-asunnoista on huutava pula vaikka niitä rakennetaan koko ajan.
Siellä ne nyt istuvat vierekkäin luennoilla, serkukset.
Torpan eläinosasto voi hyvin, käy ja kukkuu entiseen malliin. Kanalassa vanha valkohuntukana siirtyi taivaallisille matomaille, muu lössi porskuttaa.
Leffeä piti käyttää tänään eläinklinikalla ja saatiin kymmenen päivän lääkekuuri korvatulehdukseen. Muikkeli on aivan yhtä outo kuin ennenkin. Manu-russeli on samanlainen pieni tättähäärä kuin ennenkin ja inhoaa edelleen märkää nurmikkoa ja vesisadetta, samaistun ja jaan Manun tuskan.
Kissoja meillä on sama entinen lössi ja samat metkut, Felix on oppinut avaamaan ulko-oven, se ei ole hyvä juttu ollenkaan koska se ei viitsi sulkea ovea perässään.
Olin pitkään haudutellut ajatusta blogin siirtämisestä enemmänkin kuvapäiväkirjaksi Instagramin puolelle kun se on itselle 'helppo' sosiaalisen median kanava. En kuitenkaan saanut lomalla mitään aikaiseksi sen suhteen joten ehkä se oli jokin merkki. Pysytään täällä blogistaniassa vaikka sitten tällä niukalla tiedotuslinjalla, toistaiseksi.
Teen muutaman työvuoron kesätyöpaikassani ennen harjoitteluja ja joululomalla, keväälle en välttämättä uskalla ottaa mitään. Töitä kyllä olisi tarjolla, se on tullut selväksi.
Eiköhän se elokuu suunnilleen tässä ollut? Hyvä, lämmin ja hellä se ainakin oli. Nyt on syytä viritellä hellaan tulet ja kysellä leivinuunilta kuinka nätisti meinaa vetää savut taivaalle vai yskiikö tupaan.
Hasta pronto!
