Muistiin merkittävää ja maahan pantavaa

 

Näin se homma etenee. Jäykästä ruohosta ei ole pitkä matka ensimmäisiin hiutaleisiin ja tällä kertaa ne saatiin heti seuraavana aamuna 16.10. mikä muistiin merkittäköön.

Ihana ruusuni 'Drottningen of Sweden' kukkii vielä täyttä häkää, nyt Silvia sai lumihunnun niskaansa. Ehkä oikeampi termi olisi märkä rätti...

Tämä syksy on ollut suorastaan ällistyttävän 'helppo' elettävä tähän saakka. Kiva, lämmin ja ennen kaikkea pitkältä tuntunut kesä teki valohoidollisen tehtävänsä ja Välimereltä haettu lisäbuusti kantavat pitkälle syksyn pimeyteen. Nyt tuntuu siltä, että virtaa on vaikka kuinka.

Elokuussa alkanut opiskelu on alkujärkytyksen jälkeen alkanut sujua. Tekemistä on paljon ja uusissa asiakokonaisuuksissa riittää opiskeltavaa. Onneksi en ole ihan ensimmäistä kertaa opiskelijan statuksella - joskin edellisestä kerrasta on jo hyvä tovi kulunut. 

Ihmisen anatomia ja fysiologia ovat valtavan kiinnostavia kokonaisuuksia jota opiskelen mielelläni. Samoin farmakologian, lääkehoidon ja kirjaamisasiat koen tärkeäksi. Kielten opiskelu sujuu kitkatta kun on jo niin vahva pohja. Viestintä vieraalla kielellä on huipputärkeä kokonaisuus.

Latinankieliset nimet ja termit ovat toki oma lukunsa, pikkuisen ehkä kuumottaa joulukuinen verisuonitentti jossa nimet pitäisi jo hallita.

Lääkelaskenta on tärkeää ja vaikeaa,  mutta pakkohan sekin on klaarata, muuten jää tutkinto saavuttamatta.

Ensimmäiset käytännön harjoittelut ovat edessä ensi keväänä. Toivottavasti sitä ennen on edes jonkin verran treenattu koulun klinikkatuntien hiljaisilla potilailla. Toisaalta, ei kai missään pitkäaikaishoidon harjoittelupaikassa odoteta, että ensimmäisen vuoden opiskelija osaisi heittämällä ujuttaa nenä-mahaletkun ja hoitaa katetroinnin ilman käsien tärinää.

Nämä tutkinnon kannalta olennaiset perusasiat pitäisikin asettaa ensimmäisinä lukukausina kaiken edelle. 

Mutta ei, ohi ajaa oikealta ja vasemmalta moniammatilliset tiimit ja tiimityöt.

On ihan käsittämätöntä, että meidän vasta aloittaneiden opiskelijoiden pitäisi osata ottaa ammatillista roolia tiimeissä kun mitään ammatti-identiteettiä ei meistä kenelläkään ole. Niinpä vain kuitenkin me juuri aloittaneet hoitaja-, sosionomi- ja fyssariopiskelijat istumme muodostamassa moniammatillista näkemystä. Eiköhän näiden aika olisi vaikkapa kolmannella tai neljännellä lukukaudella?

Jossain opintosuunnitelman laatimisvaiheessa joku on rakastunut hurjasti ideaansa ja puskenut läpi nämä tiimityöt ja sen järjettömyyden, että ne aloitetaan heti opintojen alussa. Julmetun työläitä kokonaisuuksia kun vielä ovat. Jotenkin olisi mielekkäämpää kuitata ensimmäiset opintopisteet vaikkapa Farmakologiasta ennen tiimitöiden opintopisteitä.

Työryhmässä toimiminen on tärkeä taito, sitä en millään tavalla väheksy. Mutta ihan oikeasti, onko tämä ajankohta oikea ja tarkoituksenmukainen?

Kaikkiaan kuitenkin tämä syksy on ollut todella mielenkiintoista aikaa. On ihan älyttömän hieno asia ja etuoikeus, että saan vielä tämän ikäisenä opiskella uuden tutkinnon. Odotan todella innoissani harjoittelujaksoja ja yritän päästä tekemään jonkin harjoittelun ulkomaille. Se, mihin aikanaan työllistyn on itsellekin arvoitus. Ihan varuilta aloitan myös espanjan kieliopinnot vuoden kuluttua. Vaihto-opiskelijaksi voi hakea melkein mihin päin maailmaa tahansa.

Se, kuinka ja miten koronapirulainen asettaa vaikeuskerrointa asioille on omanlaisensa arvoitus. Toivon tietysti kampusten aukioloa mahdollisimman pitkään, ettei esimerkiksi pistoksia tarvitse opetella Youtube-videoiden avulla vaan päästäisiin toisiamme neuloilla tökkimään.

Meillä muuten on aivan mahtava opiskelijaryhmä. Monimuotoporukassamme on alan vaihtajia, lähihoitajia ja pari tuoretta ylioppilastakin. Osa meistä opiskelee täyttä päivää, osa tekee kolmivuorotyötä opiskelujen rinnalla ja jotkut siltä väliltä. 

Nyt on kuitenkin syytä keskittyä hetkeksi lajittelemaan kukkasipuleita. Niitä on kertynyt jo mukava setti ja lisää on tulossa. Aamulla satanut lumi antoi muistutuksen siitä, ettei syksykään ikuisesti lämpimänä ja leppoisana jatku vaan kylmemmät ja märemmät ajat ovat vääjäämättä edessä.

Olisi siis syytä saada sipulien jemmaus hyvälle alulle ennen routia. Valkosipulithan olen perinteisesti istuttanut aina myöhään. Joskus on pitänyt koloja kaivella melko kohmeiseenkin maahan.

Kivaa alkavaa viikkoa ja pelotta talvea kohti !

Jäykkää ruohoa - ja mitä siitä seuraa

Tänään oli se aamu kun ruoho oli kahisevaa, huurteista ja jäykkää. Ensimmäistä kertaa tänä syksynä.

Onhan kylmä hönkä jo useampana yönä täälläkin käynyt, ruttojuuret kaatuvat aina ensimmäisenä, ne ovat pötkötelleet jo ainakin viikon. Tänä aamuna spanielit juoksentelivat aamuhommissaan erityisen lennokkain askelin ja ainakin M.Muikkeli silmin nähden järkyttyi jäykän ruohon pistellessä tassunpohjissa. Itsekin totesin, että paljaiden kinttujen aamut ovat tältä vuodelta mennyttä, jatkossa tarvitaan pitempää lahjetta.

Vaahteran lehdet olivat kovia ja alimmat hieman huurteisiakin. Ja sitten kun menin niitä uudemman kerran katsomaan kuvausmielessä, ne olivat enää märkiä.

Meillä on ollut tänä vuonna valtavan kaunis ruska. On ollut kyllä tosi kaunis ja kiva syksykin. 

Hiljalleen hiipuvaa lämpöä, aurinkoisia ja kuulaita päiviä ja ihan sopivasti sateita. Tylsiä ja ankeita harmaan pilvisiä päiviä on varmasti luvassa, nekin kuuluvat syksyyn. Tauottoman sateen kausia olen oppinut hevosellisina vuosinani inhomaan, eikä niitä ole onneksi tänä vuonna vielä mainittavammin edes ollut. Tulisi vaan suoraan pysyvänä lumena ne väistämättä saatavat sateet.

Sääennusteet lupailivat jatkossakin kylmiä öitä ja jostain bongasin jo sanaparin räntäkuurojen mahdollisuus. Semmoiset ennusteet pistivät vipinää kinttuihin. Niinpä päivän pakollisten kuvioiden jälkeen hain sinisen rautatalikon ja ryhdyin ponteviin toimiin daalioiden ylösnousemuksen vuoksi. 

Minun piti tänään leikellä niistä viimeiset kukinnot maljakkoon ja nuppujakin oli ihan kamalasti kaikissa. No ei ollutkaan enää mitä leikellä, halla oli käynyt niitäkin yöllä kopaisemassa ja ankean näköisiä olivat kaikki. Varret poikki ja juurakot ylös !

Lopulta kaikki kolmetoista juurakkoa pötköttivät nurmikolla. Olivatkin komeita ja pulskia. Vain yksi nimisäle on kesän tiimellyksessä kadonnut ja joudunkin kaivelemaan taannoisen tilauslistan ja etsimään sieltä puuttuvan nimen. Nyt juurakot ovat tallin heinävarastossa kuormalavojen päällä kuivahtamassa. Seuraavaksi asettelen jokaisen putsatun juurakon omaan nimikoituun paperikassiinsa ja ropsautan hieman turvetta niskaan, kepeät mullat ja hyvää talvehtimista. Kassit saavat majailla tallissa pakkasiin saakka ja sitten siirrän ne tuvan sillanaluseen, se ei mene pakkaselle ikinä.

Toivottavasti talvehtivat hyvin ja pukkaavat keväällä silmuja uuden kasvukauden kunniaksi. Ihan varuilta teen maltillisen täydennystilauksen talven aikana. 

Ehdottomia suosikkejani ovat Cafe au lait, Totally Tangerine, Bright Diamond ja Sunshine. En moiti muitakaan, komeasti kukkivat kaikki.

Sitten säntäsin tutkimaan tuoksuherneitä. 

No vaikka miten ovat sinnikkäitä ja sitkeitä, kaikki retkottivat enemmän tai vähemmän surkeina säleiköissään. Olivat niin märkiä ja ankeita, etten lähtenyt niistä siemeniä etsimään, ei kai niitä enää olisi löytynytkään.

Huomenna on aivan pakko nostaa lavoista ylös viimeiset porkkanat ja aloittaa lavojen siivous. 

Ihastuin tänä kesänä aivan hirmuisesti erääseen samettikukkaan. Selvittelin sen nimen ja sehän on Linnén samettikukka 'Burning Embers', kulttuuriperintökasvi. Siitä onnistuin näpistämään talteen muutaman kukinnonjämän ja ilokseni sain paljon siemeniä. Mikäli jotakuta blogiystävää kiinnostaa kokeilla, muutamalle liikenisi siemeniä. 

Nämä jäykän ruohon ajat pistävät tossuun vipinää ja aloitan huomenna sipulien jemmaamisen. Uusia kevätkukkijoita kaipaavia alueita onkin kesän aikana kertynyt useampi. Eteisessä on jo hyvän aikaa odotellut kaksi kassillista kukkasipuleita ja kunhan Eurobulbin tilaus kotiutuu, niitä onkin sitten jo ihan hyvänkokoisen urakan edestä (penteleen Blogger, taas se sotki tämän tekstin tasauksen).

Pitää ottaa sipulien lukumäärä ylös, taitaa olla ennätysmäärä istutettavaa. 

Reissulta tarttui mukaan myös ruusuorapihlaja, se pääsee pihasaunan uuden terassin portaiden reunuspuuksi, hieno kasvi saa upean estradin, kiitos taas kerran Tita yllytyksestä.

Onneksi tämä viikko on ollut itsenäisen opiskelun viikko eikä meillä ole tällä viikolla edes etäluentoja. On jäänyt aikaa toipua männäviikonlopun kisajännityksestä ja hirmuisesta ajokilometrimäärästä. Napero menestyi mainiosti, kotiintuomisina oli pokaali. Sijoitus ei kuitenkaan ollut hänelle tarpeeksi hyvä ja tappion karvas kalkki on ollut katkeraa nieltävää.  Totesin tarvetta myös mentaalivalmennuksellekin joten sellaisen opastajan napero tapaa jo ensi maanantaina. Ehkä sitä kautta löytyy toimivat työkalut, seuraavat kisat ovatkin kansainväliset ja yllättävän nopeasti edessä.

Tähän loppuun vielä pari räpsyä kotoa ja kauempaa. Hortensiat ovat kertakaikkisen hurmaavia, rusokirsikat loimottavat punaisina huutomerkkeinä ja mökkijärvi Kirkkonummella oli jälleen kerran niin kaunis.

Kivaa viikonloppua !

Pitkän kuuman kesän saldontarkistusta

Kummallinen vuosi on kääntynyt pimeimmälle jaksolleen. Pihalla koirien kanssa kävellessäni muistelin kummallista kevättä ja kertasin mielessäni mitä kaikkea onkaan jo saatu aikaiseksi. Yksi sana riittää: paljon.

Keväällä touhusin innoissani tomaatteja kasvihuoneeseen ja hölmöyksissäni palellutinkin muutamat. Eipähän murhetta mitään, samainen 'Naranja' puski uusilla taimilla kesän kuumuudessa runsaan sadon - ja niin tekivät oikeastaan kaikki muutkin kasvarin asukit. Chilit viihtyivät kasvihuoneen eteläisellä seinustalla ja kuivumassa on ennätysmäisen muhkea sato. 

Tajusin vasta syksyn yksinäisinä päivinä, ettei chileille ja valkosipuleille oikeastaan enää olekaan niin valtavaa satotavoitetta kun paljon pienemmällä kattilalla nykyisin kokkailen. Toisaalta Perilliset vievät kaupunkikoteihinsa mielellään maalaiskotinsa antimia. Joten eiköhän tämän kesän mahtava sato saada hyödynnetyksi ennen seuraavaa. 

Viimeiset tomaatit ovat kypsyneet tuvan lämmössä ja maistuvat erinomaisen kesäiselle vieläkin. Muutama suosikkilajikekin löytyi, 'Brandywine' ja 'Oxheart' liittyvät jo mainitun 'Naranjan' kerhoon ja pääsevät kylvömultaan ensi keväänäkin. Koetan olla riehaantumatta tomaatinsiementen suhteen, sillä oikeasti en tarvitse kasvihuoneeseen kymmeniä hoitoa ja kastelua vaativaa tomaatteja. Siis oikeasti.

Paksuimmat chilit pujottelin parsinneulan kanssa kalastajalankaan ja virittelin köynnökset hellan päälle kuivumaan. Täytyy muistaa puhallella niitä enimmät pölyt ennen käyttöä. (tähän iski taas bloggerin outous, teksti keskittyy vaikka asetusten mukaan pitäisi olla tasaus vasemmalle...)

Leivinuunin pankollakin on chilejä kuivamassa. Nykyinen kissakaarti ei jostain syystä vietä aikaansa uuninpankolla joten chilit saavat siellä köllötellä ihan rauhassa, ilman niitä uuteen järjestykseen asentavia käpäliä.

Kevät oli lämmin ja kesä helteinen, nyt sen tohtii jo sanoa. Sadetta saatiin oikeastaan niin ani harvoin, etten muista juuri kertaakaan harmitelleeni 'ainaista sadetta'. Vaikka muualla maakunnassa satoi, meidän tiluksilla ei. Olisin kieltämättä hetkittäin toivonut sateen auttavan uusien istutusalueiden kastelussa. Onneksi älysin jättää osan taimista purkkeihinsa ja kastelin niitä keskitetysti yhdessä paikassa.

Sain istutettua kaikki odottamassa olleet pioninjuurakot ja aika monta muutakin hankintaa. 

Erityisen iloinen olen etupihan uudesta ilmeestä. Resuiset angervot siirtyivät syrjemmälle tontin laitaan, etupihalla tulijaa tervehtivät kauniit rusokirsikat. Toivotaan suotuisaa talvea niille ja kaikille saman alueen uusasukkaille.

Kaikki istutusalueet ovat nyt sillä lailla kuosissa, että ainoa homma on kukkasipuleiden multiin piilottaminen ja daalian juurakoiden ylösnosto. Kannattaa muistaa edellä mainittujen hommien työjärjestys kun kuitenkin samoissa multapoteroissa operoin. 

Daalioihin ihastuin tänä kukkeana kesänä ikihyviksi ja ideoin niille jo aivan uuden paraatipaikan. 

Keväälle on siis ainakin yksi laajennusoperaatio luvassa.

Samettiruusuihin ihastuin tänä kesänä uudelleen ja päivittäin iloitsen hauskan näköisestä penkistä tuvan 'takaikkunan' alla. Pitää kaivella lajikenimi esiin ja laittaa Impectalle tilausta hyvissä ajoin. Kuva on äkkiä räiskäisty kuva roskaisesta penkistä eikä tee millään lailla oikeutta samettiruusulle.

Tämä on reilu puolimetrinen, yksinkertainen lajike joka kasvaa melkoiseksi puskaksi kesän aikana, ehdottomasti uusi suosikkini. Ettei vaan olisi ollut joku Herra Linnen perintökasveista? Sitkeä sissi jaksaa kukkia ja kasvaa pohjoisseinustan penkissä ja siinäpä saa kasvaa ensi kesänäkin.

Tuoksuherneiden suhteen kesä oli silkkaa onnistumisen iloa. Cecilian ohjeilla ei voi kuin onnistua! 

Mahtisato saatiin omenastakin, liki satavuotiaat puut puskivat hedelmiä aivan villisti, vanhoista vaivaisin teki eniten. Pelkäsin jo, että loppukesän myrskyt kaatavat lehti- ja omenalasteissaan huojuvat puut nurin. Joko meillä puhalsi vaatimattomammat myrskyt tai sitten meillä on vaan niin paljon sitkeämmät puut. Veikkaan jälkimmäistä.

Kerättiin naapurin kanssa kahdeksan isoa pahvilaatikollista omenoita ja hän vei ne mehustamolle. Muutaman päivän päästä hän haki ne mehuina takaisin. Itselle otin muutaman kolmen litran tonkan mehua, naapuri lunasti loput. 

Luumujakin tuli enemmän kuin jaksetaan tuoreena syödä, en saanut aikaiseksi hillojakaan keitellä. Ehkä yhden pienen purkillisen rommiluumuja voisi vielä tehdä?  Ei ole halla pannut eikä pakkanen kopaissut, puun viimeiset ovat aivan priimakuntoisia.

Kirsikoista makeimmat menetin rastaille, pensasmustikoita sain pakkaseenkin ja karviaiset syötiin suoraan pensaista. Viinimarjoista seniorikansalainen keitteli omat taikaliemensä talven tauteja vastaan.

Kaiken kaikkiaan, taakse jäänyt kesä oli ihan oikea pitkä, kuuma kesä. 

Akut, patterit ja mieli on ladattu. Tuleva pitkä, pimeä ja märkä vuodenaika ennen valaisevaa lunta ei vielä ahdista edes ajatuksen tasolla. Se tulee kuitenkin -ja sen jälkeen tulee taas kevät.

Elokuussa alkanut opiskelu vie nyt ison osan ajastani eikä iltaisin enää tee mieli naputella läppäriä. Postailutahti on siis harventunut entisestään. Olen vähän miettinyt avaisinko Torpalle oman tilin Instagramiin, sitä jaksan joutohetkinäni selailla. Mutta toisaalta, kaikki eivät instaa käytä ja jäävät sitten paitsi näistä jorinoista. Pitää punnita vaihtoehtoja, toistaiseksi tekohengitän blogia edes harvakseltaan.

Torpalla on kaikki hyvin, ulkosaunan remontti edistyy ja marraskuussa päästään lillumaan paljun lämpöön, varmasti kiva elämys pimeänä räntäsateisena iltana.

Tulevana viikonloppuna jännätään Perikunnan Nuoremman kisoja, hyvin se vetää !

Voi hyvin ja pysy terveenä, missä lienetkin.

PeeÄääs: terveisiä Otolta, se on onnekas poni ja juuri oikeiden ihmisten luona.

Yksin kotona

 

Elän omituisia aikoja - nyt sitä omaa aikaa sitten on. Ei olekaan yhtään niin hohdokasta kuin ruuhkavuosien tiimellyksessä unelmoin.

Reilu viikko sitten juhlittiin paukkukorkkijuomalla kilistellen kohtuullisen pitkää yhteistä taivaltamme Iso-J:n kanssa ja perikuntakin oli mukana kippistelemässä. Seuraavana päivänä tajusin katselevani  loittonevia auton perävaloja, Iso-J lähti kohti napapiiriä ja sen yli.

Myöhemmin illalla saattelin nuoremmankin perillisen kaupunkikotiinsa. Kun palasin kotiin, odottamassa olivat vain nälkäkuoleman partaalla hoippuvat spanielit. Onneksi on edes nelijalkaiset ystävät vaikkei niistä juttukaveriksi olekaan.

Hiljaista on ollut - ja ihan kummallista.  Oma aika on tässä iässä ihan ylimainostettu juttu.

Ensimmäinen viikko meni tenttiin lukiessa, levittäydyin tuvan pitkän pöydän ääreen. Ajattelin, että annan kirjojen, muistiinpanojen, läppärin ja muiden kamojen rönsytä pöydällä ihan vapaasti ja siivoilen ne sitten joskus tentin jälkeen pois. Päivällisaikaan huomasin jo raivaavani pöytää puhtaaksi. Eihän rutiinia hetkessä unohdeta.

Vuosikaudet kun muistuttaa toisia siivoamaan ruokapöydältä kaiken ajelehtivan irtoroinan pois, ei itsekään osaa niitä sinne ajelehtimaan jättää. Laiskana ihmisenä en taida opetellakaan.

Huomasin elämäni keskittyvän varsin vähäisiin neliöihin. Tuvassa on kaikki tarpeellinen ja siellä viihdymme sekä minä että koirat.

Hämärän tullen kiersin sytyttelemässä lamppuja ja valoja muihinkin huoneisiin, pimeät huoneet tuntuivat oikein huutavan tyhjyyttään. Samalla kierroksella varmistin ovien ja ikkunoiden lukituksen ja pihavalojen palamisen.

Iltaisin tuntui ihan kummalliselta kiivetä koirien kanssa yläkertaan nukkumaan ja hetken ihan oikeasti harkitsen kannanko petivaatteetkin tuvan soffalle. En kantanut.

Voin tunnustaa, ensimmäisinä öinä heräsin usein kuuntelemaan talon risauksia ja kolinoita. 

Yhtenä yönä olin ihan varma talossa kulkevasta kirvesmurhaajasta, sillä havahduin kamalaan kolinaan. No, sehän oli vain kömpelö erityiskissamme Elmo joka kieritti saunassa löylykiulun lauteita pitkin lattialle. Kiitossanat eivät vuolaasti virranneet kun kävin tilanteen toteamassa ja Elmon pettynyt ilme oli ikimuistoinen.

Kovasti etukäteen kuumottanut myrskykään ei aiheuttanut isompia tuhoja. Yhden kastelukannun lennätti nurin ja muutama salavan oksanpätkä oli tipahtanut nurmikolle. Vettä kyllä satoi myrskyä edeltävänä yönä ihan kaatamalla ja se tulikin ihan tarpeeseen.

Kaikkein vaikeinta on ollut opetella elämään oman ateriarytmin mukaan. Edelleen päivittäin tulee jonkinlaisia pakkoliikkeitä hellan suuntaan ja huomaan edelleen katsovani jääkaapin sisältöä 'sillä silmällä'. Nyt ei kuitenkaan ole tarvinnut pitää huolta kuin omista syömisistään eikä niin vähäisen asian takia toinna kattiloita ja kasareita sotkea.

Lauantaina sain kuuden tunnin kertauksen jälkeen tentin tehdyksi ja illalla hain perilliset kotiin. Olikin mukavaa kun täällä oli taas ääntä ja puhetta. Sunnuntaina pyörähdettiin savonmualla Ottoponia katsomassa ja pikaisella ikeahölkällä. Mukavaa vaihtelua sekin ja Otolla elämä enemmän kuin mallillaan.

Illalla palailin taas tyhjään kotiin, mutta enää se tuntunut ihan niin pakahduttavalta. Kaikkeen näköjään tottuu ja onhan se ihan eri asia olla yksin kuin jos olisi yksinäinen. Vaikka olenkin nyt yksin kotona, minulla on kuitenkin ne tärkeimmät ihmiset elämässäni.

Tällä viikolla Iso-J palaa pohjoisesta ja elämä palaa sikäli normaaliksi. Saunamökin remontti etenee tällä viikolla lattioiden laatoitukseen ja terassin laudoitukseen. Seuraavaksi työmaa siirtyy takkatuvan puolelle. Siellä ei onneksi ole muuta kuin hirsiseinien ja lattian käsittely, sitten pääsee sisustamaan.

Erinomaisen mukavaa viikkoa sinulle, missä lienetkin!

Kurkistus kaivokselle

 

Taisin edellisessä päiväkirjamerkinnässä lupailla, että laitan muutaman kuvan kanatarhan edustan kaivoksesta. Sadepäivänä näpätyt puhelinkuvat eivät ehkä ihan parasta näkymää anna, mutta ainakin pihalla jossain vaiheessa pyörähtäneet näkevät ison muutoksen.

Hommahan on niin, että nuo kolme isoa terijoen salavaa ovat imuttaneet juuriltaan lähes kaiken ravinteikkaan maan ja kasvualustassa viihtyivät vain rikkaruohot ja salavan omat juuret. Ravinteita toki puskee kanatarhan puolelta mutta yleisnäkymä oli karu ja ankea. Meille salavien kaataminen ei ollut vaihtoehto joten vanhaa periaatetta korosta sitä mitä et voi muuttaa (poistaa) noudattaen päädyimme nostamaan komeat salavat kunnolla esiin.

Niinpä keväällä pihaan tuodusta multakuormasta iso osa päätyi salavan juurille. Sekaan kärräsin kymmeniä kuormallisia tallin terveisiä ja sitten taas lisää multaa. Tuli komeat kohopenkit.

Takaosaan siirrettiin etupihan kaivannosta jättimäiseksi kasvaneet kuunliljat, niitä oli monta ja suurimpien siirtopaakkujen halkaisija noin metrin. Ei lähdetty jakamaan, antaa rehottaa vaan.

Kaivannon pihanpuoleisen etureunan kaikkein valoisimpaan kohtaan istutin kirjavalehtisiä kuunliljoja ja niiden kanssa limittäin muutamia pioneita. Kanalanpuoleinen takareuna näyttää tältä:

Salavien runkoja kiipeää sitkeiksi toivomiani alppikärhöjä ja yksi loistokärhökin, muistaakseni valitsin valkokukkaisia lajikkeita jotta näkyisivät kauemmaskin.

On siellä seassa valkokukkaisia liljojakin ja kevään kukkijat ovat vielä sipuleina eteisen nurkassa. Valitsin paljon vaaleanpunaisia ja valkoisia kukkijoita.

Ylimmässä kuvassa (se jossa tököttää kukkopatsas) näkyy revontuliatsaleojen alue ja salavan runkoa kiipeää hyvin ponteva köynnöshortensia. Tuohon päätyyn on mätetty kuoriketta paksu kerros ja nyt mietinkin, kuinka saan nypittyä sieltä salavanlehdet aikanaan pois. Onneksi alue ei ole kuin vajaan aarin kokoinen, ehkä sen saa siivottua.

Istutusalueet rajattiin isoilla kivenmurikoilla joita tältä tilalta löytyy ihan etsimättäkin. Multaa riitti paksu kerros istutusalueiden ulkopuolellekin ja nurmikonsiemenet lähtivät vinhaan kasvuun kun vihdoin saatiin vähän sateita. 

Kanatarhaan johtaa punaisten lyhtyjen polku, se on tarkoitus pitää talvisinkin auki vaikka kanat pääsääntöisesti sisätiloissa talvensa viettävätkin. Vähälumisena ja leutona aikana saavat ulkoilla halutessaan. 

Takaoikealla repsottaa vielä leikkimökin raato, se on ulkosaunan remontin ajan varastona ja sitten se puretaan. Vihdoin.

Leikkimökkirumiluksen eteen tulee ulkosaunan terassin vasen puoli paljuineen ja paljun päälle tulee pergola. Pihasaunan terassi tulee olemaan koko rakennuksen levyinen. Seuraavasta kuvasta leikkimökki ei näy mutta se on kuvan vasemmassa laidassa, nelisen metriä kottikärryistä poispäin.

Jo olemassa olevat istutukset ympäroivät terassikokonaisuutta toivoakseni aika onnistuneeksi eikä mitään tarvitse terassin tieltä siirtää. Kunhan pihasaunan remppakokonaisuus valmistuu, oleskelupiha alkaakin olla valmis. Alue on melko iso joten siitä on aika hankala ottaa yleiskuvaa mutta ehkä joskus sellaisen saan otettua.

Terijoen salavat ovat majesteetillisia puita ja ne vaativat runsaasti tilaa ympärilleen. 

Pienessä pihassa niistä ei ole kuin riesaa. Meillä onneksi tilaa riittää ja nuo jättiläiset saavat kaiken haluamansa tilan. Niiden juurille on saatu ennenkin rakennettua reheviä istutusalueita enkä yhtään epäile etteikö tämä viimeisinkin lähtisi hyvään kasvuun.

Nyt kun syksy vähitellen hyökyy päälle, pihalla riittää haravajumppaa ja lehtien kärräystä kaikille vapaille hetkille. Eipähän siinä mitään, luentojen ja esseiden kirjoittamisen välissä on oikein tervetullutta vaihtelua tarttua haravaan. Rakkaat salavat pitävät huolen, ettei se urakka ihan heti lopu.

Tänään on ilmeisesti tyyntä myrskyn edellä, keskiviikoksi on luvattu tuulta joka voimistuu täälläkin myrskyksi torstaihin mennessä. Saa nähdä valmistaudunko ensimmäiseen anatomian tenttiin kynttilän valossa vai pysyvätkö sähköt, elämme jännittäviä aikoja.

Mukavaa syksyistä viikkoa, missä lienetkin !

Uusia alkuja ja arjen paluu

 

Kynnys postauksen aloittamiselle on vähän huomaamattakin kasvanut yllättävän korkeaksi. 

Juuri nyt elämässäni tapahtuu niin valtavan paljon asioita, että vapaa-aika menee lähinnä niiden sulatteluun ja ymmärtämiseen. On kuitenkin syytä uhmata bloggerin uudistuksia ja merkitä muistiin havaintoja Torpan arjen uudesta normaalista.

Tämän kummallisen koronavuoden sadonkorjuuseen kuuluu ehdottomasti opiskelujen alku. Yhtään opintopistettä ei laariin ole vielä satanut, mutta lupaava alku niitäkin antaa odottaa.

Ensimmäiset kaksi viikkoa ovat menneet lähinnä kampusalueen hahmottamiseen ja uuden rutiinin sisäistämiseen. Suurimmaksi tavoitteekseni otin oikeassa paikassa oikeaan aikaan olemisen ja ainakin toistaiseksi olen tavoitteessa onnistunut. Kursseille ilmoittautuminen ja kirjautuminen on käsittääkseni omalla kohdalla ajan tasalla. Opetuksessa olemme hybridimallin mukaisesti osittain verkossa, osittain läsnä, muuan viruspirulainen pitää pientä jännää yllä ja muutokset ovat mahdollisia. Hämmästyin kuinka sujuvasti teams-kokoukset ja etäluennot onnistuvat.

Kouluruoka on kieltämättä kokenut aikamoisen muutoksen. On kertakaikkiaan ylellistä kerätä linjastosta erittäin maistuvaa ja monipuolista ruokaa kohtuulliseen hintaan 2.50 €  per annos. En ole varmaan vielä koskaan syönyt niin monipuolisia kasvisruoka-annoksia. Kyllä kannattaa etäviikoillakin ajoittaa kaupunkireissut ruokatuntien aikaan ja kurvata kampuksen kautta.

Edellisen tutkintoni opiskeluajoista on jo sen verran aikaa, että oikeastaan kaikki on mullistunut. Äkkiseltään en keksi moitittavaa.

Vaikka lähes kaikki tieto ja opetus on verkossa, vanhaa kunnon kirjakäyttöliittymää tarvitaan edelleen. Tuvan pöydän kulmalla on varsin kunnioitusta herättävä pino oppikirjoja. Etenkin lääkehoidon perusteet on pienoista kauhua nostattava opus, melkein 800 sivua pelkkää asiaa.

Anatomian ja fysiologian tenttejä varten hankin anatomian värityskirjan ja setin värikyniä. Visuaalisena oppijana hahmotan verisuoniston ja muut ihmiskropan ihmeet paljon varmemmin itse osallistuen, vaikkapa sitten värittämällä. 

Kaikki rehelliset ja lailliset oppimisen tukimuodot lienevät tarpeen.

Sähköiset tentit eivät juurikaan jännitä, olivathan pääsykokeetkin verkossa ja niissä ainakin lopputulos oli mieluinen. Kunhan vain yhteydet pelittävät, kaikki on hyvin. Kielten lähtötasotestit menivät ihmeen hyvin läpi ja etenkin ruotsin osalta yllätyin iloisesti. 

Tallin tyhjyys on korvia raastavaa.

Kasper paranteli pallihaavansa ja siirtyi kokeilemaan ponilaumassa elämistä uudemman kerran.  Se on ottanut ruunan roolinsa nyt uudella asenteella ja huomattavasti menestyksekkäämmin kuin heinäkuinen, lyhyeen loppunut kokeilu. 

Otto elää onnellista, aktiivista ja liikkuvaa elämäänsä uusien ihmistensä silmäteränä. On valtavan palkitsevaa nähdä ja kuulla yhteiselon sujuneen niin hyvin ja positiivisen kokemusten kautta. Meiltä lähti tasapainoinen ja siivotapainen hevonen jonka kanssa on hyvä elää ja harrastaa. 

Koska hevosillamme on elämässä kaikki hyvin, minun täytyy vain tottua sietämään ajatusta tyhjästä tallista. Kasperin lähettyä heräsin pari kertaa tuhannen tuskassa keskellä yötä tajuten, etten ole koko päivänä käynyt tallissa. Kesti hetken tajuta aamuyön hämärässä, ettei minun tarvinnutkaan käydä.

Aamuisin seisoin monta kertaa pihalla epätietoisena suunnasta ja kesti varmaan viikon opetella uudet askelmerkit aamurutiineihin. Koirien kanssa pellolle, ei enää Felixin kanssa tallihommiin.

Koiraporukkakin meni uusiksi, ryhmä hau on nykyisin spanieliduo. Peetu muutti karanteenin tiimellyksessä kaupunkiin ja on jo sopeutunut urbaaniin ympäristöön.

Mian elokuinen juoksu yllätti meidät kaikki ja pisti koirapojat riutumaan lemmentuskissa melkein kuukaudeksi. Nyt on taas rauha maassa ja soittopyyntö jätetty eläinlääkärille jotta koettu juoksu jäisi muikkelin viimeiseksi.

Arki mullistui lisäksi siten, että nyt me Iso-J:n kanssa elämme taas kahden aikuisen taloudessa. Se näkyy kaikessa; jääkaapissa ja pyykkikorissa, kylppärin hyllyillä ja pankkitilillä. Onneksi tiivis yhteys naperoihin säilyy välimatkasta huolimatta ja kumpainenkin hankkiutuu mielellään loppuviikon kauppareissulle mukaan ja käyvät kotikotona viikottain. Perikunnan vanhempaan saatan törmätä myös kampuksella, jahtaamme opintopisteitä saman katon alla. Hän muuten sosialisoi järkkärinkin. Hyvästä riittää usealle ja hänelle kamera on juuri nyt tarpeellisempi kuin minulle.

Eivät muutokset tähän lopu.

Pihasaunalla ahertaa nyt toista viikkoa timpuri. Saunaremonttia on vatuloitu jo vuosia ja kaikki tarvittavat materiaalitkin ovat odottaneet töiden alkua varastossa useamman kuukauden. 

Otettiin sitten vihdoin järki käteen ja palkattiin ammattimies asialle. Eikähän homma olisi omantyylisemme ellei työmaa vähän paisuisi. Nyt tulee pihasaunalle ulkoterassi paljuineen ja laajennettuine oleskelualueineen samassa rysäyksessä.

Mikäli saan ideani terassin pergolasta ujutettua Iso-J:n mieleen hänen omaksi oivalluksekseen, pääsen ehkä vielä tänä syksynä suunnittelemaan uusia istutuksia, köynnöksiä nyt ainakin tarvitaan.

Pihahommat ovat muuten varsin hyvällä mallilla. Kitkemistähän toki olisi varmaan maailman tappiin saakka, mutta ei nyt puhuta siitä. 

Viikonlopun reissulta Jyväskylään kyytiin tarttui ihana syyshortensia Wim's red ja ensimmäiset nyytin kevätkukkien sipuleita. Rusokirsikoiden juurelle tarvitaan röykkiöittäin kevätkukkijoita.

Daaliat kukkivat aivan käsittämättömän komeasti ja niitä riittää leikoiksi maljakoihinkin.

Kanalan edustan salavien alustan kaivos saatiin hienosti valmiiksi ja ehkä jo seuraavaan päiväkirjamerkintään saan kuvia sieltäkin. Se kaivos kyllä kannatti tehdä, piha otti taas uutta ryhtiä. Kaiken lisäksi kaivos linkittyy hienosti nyt tulevan ulkosaunan terassiin. Kärhöt ja köynnöshortensia kiipeävät jo pontevasti salavien rungoilla, ei niiltä kiipeäminen ihan heti lopu.

Kaiken kaikkiaan tämä hullun vuoden syksykin vaikuttaa varsin kutkuttavalta. On mukavaa, että sain elämääni taas ihan tavallisen arjen jossa perjantai oikeasti tuntuu viikon viimeiseltä arkipäivältä.

Kohta minulla alkavat omanlaisensa hiljaiset viikot kun jään Torpalle aivan yksin, Iso-J lähtee parin viikon työreissulle. Saan keskittyä oikein huolella pänttäämiseen ja ensimmäisiin tentteihin. 

Jännä nähdä millaiseksi tämä uusi arki nyt lopulta muotoutuu. Siitä sitten enemmän seuraavissa päiväkirjamerkinnöissä.

Kaikkeen kuulema tottuu ja kaikella on tapana järjestyä.

Mukavaa viikkoa sinulle. Missä lienetkin.