Aina sattuu kun tapahtuu

 

Muutamaan otteeseen kesän tiimellyksessä olen pohtinut miten purkaisin tämän kesän tänne blogiin, enkä ole vieläkään sitä keksinyt.

Listaus olisi helpoin -ja tylsin tapa. Kesä on ollut tähän saakka vähintään vaiherikas eikä kaikkia käänteitä saa millään tikistettyä luettavaan mittaan. Uskon, että syntyisi uusi Sinuhe egyptiläinen vähintään neliosaisena. Eikä se sitäpaitsi kiinnostaisi ketään. 

Teen varmaankin Kreikan reissusta oman postauksensa, sillä niitä kuvia haluan jakaa kanssanne. Ehkä saan vielä tunnelmastakin kiinni.

Nyt heittelen tänne randomilla kuvia ja koetan vähän muistella.

Säätilasta on oikeastaan turha todeta mitään muuta kuin että parasta oli lämpö ja valo, sitä riitti. Kääntöpuolena toki se, että kasvihuoneessa kuului vain sihinä kun kurkut nääntyivät yli 40 asteen lämmöissä ja tomaatin kukat kuivettuivat nuppuihinsa. Piha kyllä kukoisti, joskin hoidettu nurmialue alkoi ruskettua Elokuun alkupäivinä. 

Edellisestä kesästä viisastuneina nurmikkoa ei kasteltu ja kas, näin kaivossa riitti vesi kaikkeen muuhun kasteluun.

Golden hour Joonianmerellä

Viikko Kreikassa oli ihana, siihen palaan myöhemmin jonkinlaisen kuvapläjäyksen muodossa. Mikäpä virkistäisi ihmisriepua kaamoksen keskellä paremmin kuin kuvat kesäisestä viikosta Kreikassa? Minua se inspiroi suunnittelemaan ensi kesän reissuja. Eletään nyt kuitenkin tämä syksy loppuun ennen uusia varauksia.

Reissulta oli tuliaisena murtunut kantaluu ja sitähän tässä onkin nyt 8 viikkoa paranneltu. 

Veneestä uimarantaan laskeutuessa olin kyllä varovainen, mutta ohi ajaneen veneen yllättävän voimakas peräaalto keikautti meidän paattia ja putosin uimaportaalta kananmunakivikkoon vasen jalka edellä. 

Onneksi kyseessä oli loman viimeinen retki ja viimeiset lomapäivät joten mitään ei mennyt ns. pilalle.

Matkavakuutus korvasi ensimmäiset lääkärikäynnit ja MRI-kuvauksen, työterveydenhoito kuittasi loput.

Keskimäärin nämä paranevat 8-12 viikossa, kipsiä ei siis laitettu. 

Rehellisyyden nimissä, eipä hirveästi harmittanut lekottelu terassilla hyvän kirjan ja kylmän juoman kanssa, helleputki näes seurasi meitä kotimaahan saakka. Ja jatkui ja jatkui...

Kaksi viikkoa olen notkunut kustannuspaikallani, arkisin kahdeksasta kahteen. Sitä sanotaan SISU-työksi ja meillä se tarkoittaa, että olen ollut pois suorasta potilastyöstä. Olen hoitanut lääkkeenjaon niinä päivinä kun osaston farmaseutti on poissa ja autellut kollegoita toimistohommissa. Eli ollut just se omaisten moittima hoitaja joka istuu persus homeessa kansliassa, näpyttää konetta ja puhuu puhelimessa. 

Runonlaulajan pirtti Parppeinvaarassa, Ilomantsissa

Koipitoipilaana on aikaa istua autossakin ja tehdä pieniä päiväretkiä oman maakunnan kohteissa. Ilomantsissa pyörähdettiin useamman kerran.

Hirnakan isänäidin puoleisesta sukupuun haarasta löytyy mm. Mateli Kuivalatar joka oli jonniin sortin parantaja silloin kun runonlaulannaltaan ja muulta raadannalta jouti. Kuvassa taitaa puhallella savua toisen vaivaisen korvaan.

Matelin aitta löytyy Parppeinvaaralta. Jos minulla olisi aikaa ja innostusta, tutkisin tarkemmin isänäidin eli maamon sukuhaaraa, sillä sielläkin on ilmeisesti jos jonkinlaista virsunkuluttajaa ollut.

Ainakin maamon jollotusta on nauhoitettuna Kansallisarkistoon, niitä runonlauluhommia siis. Minä en hänestä muista muuta kuin julmetun paksun mustiin pukeutuneen mummon joka aina lauloi ja jonka sylistä liukui ikävästi pois liukasta leninkiä pitkin. Siitä mihin tissit loppui alkoi maha ja polvet jäivät jonnekin alle, ei siinä pikkulikka pysynyt istumassa vaikka maamo mielellään minua hyppyyttikin sylissään.

Kepeät mullat maamolle ja muille suvun omintakeisille naisille.

Pakastamaankin ehdin, mansikat olivat vielä tänä kesänä ostotavaraa sillä oma maa antoi vasta maistiaisia. Laatu ostomarjoissa oli superpriimaa ja maku taivaallinen. Kyllä taas talvella kelpaa puuroa höystää.

Ostin myös mustikoita itselle ja siskolikalle. Sama tuttu luottopoimija toimitti huippulaadun marjat, minulle jäi pussittamisen vaiva eikä se ollut kummoinen.

Perikunnan Vanhin kävi poimimassa herukoita pakkaseen ja hetken jo pohdimme tarvitaanko meille neljäs pakastin. Tulevan talvikauden ajan etelä-Suomen reissuilla kulkee mukana kylmälaukkuja kun rahtaamme siskolikalle ja perillisille marjoja. 

Pieni kukkaniitty laajenee ensi kesänä

Torppa yläilmoista

Yksi kesän kivoista käänteistä oli se sunnuntai, jolloin Perikunnan tamperelaistunut napero tuli appivanhempineen sunnuntailounaalle ja katsasti tilukset ensin yläkautta. Tulivat pienkoneella Pirkkalasta Joensuuhun sillä vävypojan puolella on näitä ilmojen veijareita monessa sukupolvessa. 

Kesä-Brita

Eräällä heinäkuisella viikolla vietimme Kässäkerhoa Sotkamossa Nuasjärven rantamaisemissa. Skumppaa ja kässäbingoa, kiireettömiä neulomishetkiä terassilla ja paljon höpinää kaikesta ja sen vierestä.

Ystävät = parhautta. 

Uusia kässäkerhon treffejä on jo suunniteltu, Marraskuussa pyörähdämme Tampereen kädentaitomessuilla, hotelli varattu ja vapaat anottu.

Eikä nurin-oikein-kierrä-pura -Toscanassa ole millään tavalla mahdoton toteuttaa. 

Ostin cittarin kesäalesta tuplasetin Victorinoxin tomaattiveitsiä ja sitten pitikin lähteä päivystykseen. Veistelin etusormesta palasen pois ja verenvuoto oli aikamoista. Ei voinut tikata eikä liimata eikä laapistaminenkaan tyrehdyttänyt vuotoa. Niinpä siihen sitten puuhasteltiin kahden lääkärin ja yhden hoitajan voimin tuollainen tuppelo.

Pomon huokaus oli pitkä ja syvä.

Tänään olen ensimmäistä kertaa ilman minkäänlaista sidosta ja outoa on. Mutta hei, ehkä tästä kesästä selvitään sittenkin.

Kivaa on ollut ja ihanaa. Kahden viikon päästä on kesäloman toinen pätkä ja silloin sattuu ja tapahtuu Hipsaanian syysauringon alla. Tuskin maltan odottaa!

Niitä lapsenlapsia en tohdi odottaa saati kysellä, ei ole minun käsissäni ne hommat.

Mutta uusi jäsen sukuun on saatu, kuvassa Enzo Purrari. Tämä pussihousu temmeltää Hatanpäässä Bamsen kaverina ja on kuulema just niin ihana kuin pyhän Birhanan pennut osaavat olla.

Semmottis.

Pidä itsestäsi huolta, missä lienetkin!

Kevät karkasi kesäkuuksi

 

Kesäkuu on kanojen vapautuskuukausi ja se on aina ilon ja onnen päivä. Heti kuun alussa kannoin pölyiset ja talven nuhjaannuttamat kanat illan kähmyssä ulkotarhaan. Aikansa ne siristelivät silmiään ja pakkautuivat seinän viereen kunnes ensimmäinen heittäytyi kylpemään. Voi sitä kihnutusta ja hinkutusta kun iso kana löhnöttää hiekkakuopassa siivet levällään. Näyttää, ettei elikossa ole henkeä helmen vertaa, mutta sitten se laiskasti siipeään nytkäyttää ja kihnuttaa itsensä vielä mukavampaan asentoon. Kesä höllii!

Yksi kaunokainen villisielu lennähti aitojen yli ja hengasi pitkälle yöhön portailla tai välittömässä läheisyydessä. Muistikohan se, että ovelta tuodaan pullaa ja muuta evästä ja ottautui eturivin paikoille. Oli se yön aikana lentänyt takaisin kanatarhaan ja nykyään pysynytkin siellä.

Tuomi, kirsikka, luumu ja saskatoon kukkivat huikeana valkoisena ryöppynä ja tuimana tuivertanut tuuli puhalteli maan valkoiseksi kukkien terälehdistä. Ne kukinnat olivat nopeasti ohi. Nyt kukkii omena ja pihlaja, syreeni aloittelee.

Töissä on ollut aikamoinen loppurutistus ja vielä olisi kaksi iltaa ja kaksi yötä ennen ensi sunnuntaina alkavaa lomapätkää. Ensi töikseni karautan Helsingin reissulle, autoa pitää käydä siellä asti huollattamassa. Tai mitälie tekevätkään, täyssähköauto on minulle edelleen hieman mysteeri vaikka viime syksystä alkaen olen siihen totutellut. Kivahan sillä on huristella töihin, pidempiä reissuja pitää suunnitella paremmin. Enää ei taida onnistua yhden pikastopin taktiikka. Ainakin kerran pitää malttaa syödä istualteen ja latailla autoa. Olisipa mainiota jos reitillä olisi joku kiva puutarhamyymälä jonka pihassa latauspaikka...

Tulotiessä mulla pitäisi olla kyydissä sekä Perikunnan vanhin, että siskolikka. Juhannusta vietetään kerrankin ihan oman perheen kanssa. Mukava uutuus juhannukseen ovat kaksi vävyehdokasta ja toisen pikkupojat. Eipä täällä ole naperoita pyörinytkään sen koommin kun omat perilliset teineiksi muuttuivat.

Pörriäispelto

Pihahommissa on paljon valmista tullut -ja paljon on tekemättä. Pensasmustikoiden alue on taas siisti mutta kyllä sieltä katteen välistä pintaan ovat löytäneet vuohenputket ja se hiivatin peltokierto mikä hirttää kaiken.  Kasvihuoneessa enää kurkut odottavat istuttamistaan ja astioita pitää siellä myllätä hieman uuteen järjestykseen. Chilit eturiviin aurinkopaikalle ja kurkut taakse varjompaan, tomaatit entiseen tapaan keskelle.

Kesäkukista pitäisi vielä istuttaa auringonkukat ja tsinniat, jättiverbenaakin on vielä odottamassa.

Nyt on ollut niin koleaa ja tylsät säät, ettei niillä ole mielestäni mikään kiire ollutkaan. Ja saattaa olla, että unohdinkin muutaman taimilaatikon, ainakin yllätyin iloisesti kun ne huomasin.

Mansikkamaa 2.0 on nyt valmis. Tein kunnon kohopenkit. Niin paljon kuin muovista mansikkakangasta inhoankin, sitä oli vielä tähän versioon pakko laittaa. Seuraavaan versioon tulee jo kunnon kate, uskon nimittäin vakaasti, että vuohenputki nääntyy ällöttävän mansikkakankaan alle. 

Hankkijalla oli näppäriä kymmenen taimen kennoja eli ostin sitten Fridan, Maijun, Kaunottaren ja Koronan. Lisäksi kahta erilaista ahomansikkaa sekä keltaisen ja valkoisen mansikan taimet. Vielä yksi mahtuisi, pitää katsoa mitä puutarhalla olisi tarjolla. Eihän noista vielä pakkaseen asti marjoja tule, mutta ehkä maistiaisia sentään. Enemmän joka tapauksessa kuin parina viime vuotena yhteensä.

Ja Äitikullan istuttamista ensimmäisistä mansikoista pelastin muutaman taimen, nekin näyttävät viihtyvän.

Eilisen iltavuoron jälkeen oli taas pään nollaushetkelle tarvetta. Tein tulet ja istuin kauniissa kesäillassa. Äitinpoika änkesi tietysti ihan siihen makkaranpaistotikun välittömään läheisyyteen. Saivat osansa kumpikin koira.

Ihailin nättiä maisemaa, kukkivia tulppaaneja ja kuuntelin pihan linnuston metakointia. Kanat olivat jo kukon kyljessä unillaan. Tulen rätinä, lintujen laulu ja rauhallinen iltayö rauhoittivat ajatukset ja uni tuli pyytämättä. Työasiat pyyhkiytyivät pois mielestä ja heräsin tähän vapaapäivään levänneensä.

Aamulla alkoikin sitten vimmattu stigalla kurvailu sillä pihan nurmikko oli kipeästi leikkausta vailla. Neljän tunnin päristelyn jälkeen olin tyytyväinen.  Ihan kaikkiin paikkoihin ja jyrkempiin mäkiin en minä isolla koneella uskalla mennä. 

Huomenna apumies J tulee kuulema hoitamaan loput pienemmällä koneella. Meillä on täällä muutamana päivänä viikossa työkokeilussa muuan heppu, joka vointinsa mukaan tekee pieniä hommia pihalla ja tarvittaessa Iso-J:n varastolla.

Itse aion huomisen vapaapäivän viettää ihan kotosalla. Ystävä tulee lounaalle ja pidetään pienimuotoista kässäkerhoa. Iltapäivällä pitäisi varmaan istuttaa loput istutettavat. Jos sataa, kasvihuoneessa on kyllä tekemistä myös.

Kässähommissa minulla on ihan vähän kesken yksi villasukkapari, puolessa tunnissa saisin sen varmaan valmiiksi jos oikein yrittäisin. Sitten on vähän enemmän kesken unelmankevyt salvianvihreä mohairsilkkineule ja tosi paljon kesken islanninvillasta ja mohairsilkistä aloittamani huppukaulurikokeilu. 

Novita x Arabia Juhlapeitto on sitten kokonaan kesken eli aloittamatta, langat toki on hommattu. Sen työmaan meinaan ottaa mukaan syksyllä Espanjaan, vajaa sata erilaista palaa olisi neulottavana.  En onneksi taida tajutakaan millaiseen urakkaan olen ryhtymässä. No, valmistuu sitten kun valmistuu, eihän se leipää pyydä keskeneräisenäkään.

Ties vaikka vauvanpeittoja pääsisin jossain välissä neulomaan.

No, ne asiat eivät ole minun käsissäni, eikä pidäkään olla.

Pelloille oli ilmestynyt viikonlopun työvuorojen aikana mukavia kesäasukkaita. Kolme hevosta siellä arvioi ruohonleikkuun suoritustani, kaunis maisema nykyään tuollakin suunnalla. Ja hirmuisen haikea olo, kun omia hevosia ei enää ole.

Kivaa kesäkuista viikkoa sinulle, missä lienetkin!

Stereokäki ja muita hämäriä havaintoja

 

Värinälkään pinkkiterapiaa

 

Jahas, Hirnakan kamppailut bloggerin kanssa jatkuvat, nyt se mokoma heitti hakemani kuvat ihan väärään järjestykseen. No heittäköön, minä heittelen tekstiä sopiviksi katsomiini väleihin.

Yövuorojen jälkeiset vapaat ja hyvät kevätsäät osuivat kerrankin yhteen.  Onneksi yöt olivat rauhallisia eikä mitään ihmeempää jälkipureksintaa tarvinnut tällä kertaa. Päivystyksen kanssa on toki ainainen vääntö, kun sieltä mielellään siivotaan yötä vasten kaikki ns. pommit pois joko teho-teva -osastolle tai sitten meille sisätaudeille. Siitähän tulee kunnon sotku kun yöllä elvytellään ja jahdataan lääkäreitä hoitolinjauksia tekemään. 

Niitä tilanteita minä ainakin pyörittelen mielessäni myös vapailla ja mietin mitä olisin voinut tehdä itse toisin tai paremmin.

Kun sain pahimmat univelat kuitattua, hiihtelin pyjamassa pihalla tutkimassa kevään kehittymistä. Tykkään myös aivan valtavasti istuksia kasvihuoneen edessä ja ihan vaan kuulostella luontoa.  Luontainen laiskuus vetää minua istuksimaan yhä useammin, kitkeä ehtii myöhemminkin.  Tänä keväänä olen olevinaan huomannut aivan uusia ääniä lintujen mekastuksen joukosta. 

Mainio Muuttolintujen kevät -äppi on ollut ahkerassa käytössä. Heräsin tuttuun ruisrääkän ääneen, mokoma on taas välivuoden jälkeen ilmestynyt pellon laitaan.  Välillä äänessä on korppi, sitten kuovilla on asiaa. Joskus joku kyyhkykin kujertaa ja tikka päristelee tolpan nokassa menemään. Haukoilla taitaa olla nyt kiireitä pesissään sillä niiden naukumista ei ole vielä kuulunut. Eniten ääntä lähtee ihan peruslinnustosta, rastaita, varpusia ja tiaisia täällä on paljon. Harakoitakin vakiolössi.

Erästä siritystä ihmettelin pitkään, ensin en edes tajunnut, että kyse on linnusta. Se oli mitä ilmeisimmin Viitasirkkalintu kavereineen. Todella kova siritys, ihan tuli kreikkalaiset kaskaat mieleen. Sirittää yölläkin. Ja vesisateessa. Alatontin pajukoista kuuluu kovin metakka.

Ja sitten on tietysti käki, niillähän on nyt oikein duo kun hieman epävireisesti hihkuvat. Toinen tulee ihan pihan viereen, toinen vastaa naapurin puolelta. Voisin kuvitella, etteivät ne ainakaan toisiaan kehu kun reviirien rajoja selvittelevät, sen verran agressiivista se mekkala välillä on.

Kun mikään ei riitä

Kun en kotosalla saanut oikein mitään aikaiseksi, kävin hakemassa vähän lisää hommia. 

Minun piti ostaa vain pari yrttiä ja valmiit samettiruusut tomaattien juurelle. Ostinko? No joo, mutta värinälkään piti hommata pinkkiä lievitystä. Budjetti paukkui yli mutta mieli oli hyvä, eikös se silloin voiton puolelle mene?

Toisenlaiseen nälkään nappasin perinne-eväät kun tutun kotileipomon ohi kurvailin. Kyseissä paikassa on seinälle kehystetty leipomon miljoonas piirakka ja on niitä itsenäisyyspäivän juhlissakin tarjolla ollut. Hyviä ovat.

Perinneherkut

Minäkin halusin talvella kokeilla trendikästä ikkunakurkkua kun niin monen instassa niitä on näkynyt. Ruotsalaisten villitys on rantautunut meillekin ja pitihän sitä laittaa yksi Iznikin siemen purkkiin.  

Olin jo lähes unohtanut kurkkukokeiluni ja sieltä se löytyi, oliivipuun takaa. Oli luikertanut eteisen kuistilla verhon taakse ja sitä pitkin kiivennyt.  Tokihan olin sitä kastellut, mutta en sen ihmeemmin tutkinut minne taimi matkaansa suuntasi.  

Kun sen sitten sain narulla ohjattua parempaan suuntaan, löysin tuollaisen muotopuolen kurkun. Varmaan painunut jossain vaiheessa ikkunan ruudun rimoja vasten. Nyt vaan vähän lisää pituutta ja sitten maistoon! Pikkuisia kurkun alkuja on useampi eli juhannuksena saadaan omista kurkuista tzatsikia. 

Onpa kiva kokeilu ollut tämä, on ne ruåtsalaiset viisaita.

Hassuista hassuin Himalajan jalkalehti

Heittämällä kevään hämärimpien havaintojen joukkoon menee kasvihuoneen vierustan penkistä punnertanut Himalajan jalkalehti. Se on ehdottomasti kasveistani omituisin, hassuin ja ilmeikkäin esitys. Aina se jaksaa yllättää omalla ällistyttävyydellään. 

Se on kalju, rujo ja kaunis silloin kun ensimmäiset nystyt nousevat kohmeisesta maasta. Ei voi välttämättä tietää, nouseeko esiin kasvi vai jonkun toukan roudan runtelema kotelo. Teininä se on kömpelö ja mihinkään tilaan sopimaton hontelo, epävarma esitys. Sitten kukinta. Se on helakan pinkki, tulehtuneen näköinen. Kesän se möllöttää omissa ankeissa nahoissaan, kasvattaa koiran oksennuksen värisiä veteliä lehtiään. Syksyllä huomaan helakanpunaisten hedelmien kypsyneen. Siellä ne loimottavat epäterveellisen ja niin houkuttelevan, jotenkin turmeltuneen näköisinä. 

En tiedä kuka kurja ravintoketjun osanen tämän kasvin hedelmiä uskaltaa syödä tai kuka joutuu niitä henkensä pitimiksi syömään. Vielä joskus asiaan perehdyn ja selvittelen. Siihen saakka nautin tämän omintakeisen makeisen läsnäolosta. Kiitos toveri TITA kun tämän kummajaisen kyytiini pakkasit.

En tosin tiedä pitääkö olla huolissaan vai todella huolissaan koska emo(hirviö)kasvin lähistöllä kasvaa nyt epäilyttävästi siementaimilta näyttäviä jälkeläisoletettuja.

Tähtien soturi

Ja loppuun sitten annos avaruutta. En tiedä, mistä ajatus päähäni pälähti, mutta noteerasin nämä kauan kärsineet kartanonpionin chewbaccamaiset töyhdöt etupenkin vuohenputkien seasta. Siellä ne punnersivat valoa kohti. Juurakkoa on siirretty, tallottu, runneltu ja unohdettukin kaikkina niinä keväinä kun se on Torpan mullissa kitunut. Ja nyt, useampi tanakka varsi ahtautui pionituen ristikon läpi.  Ensimmäiseksi mieleeni nousi Chewbaccan  karvainen naama ja nykeröinen nenä. 

Josko nyt olisi se kevät kun saan nauttia kartanonpionin pystypäisestä kukinnasta?

Pystypäin viikonloppuun, missä lienetkin!

Kartanonpioni

Kevättä kaikkialla

Vaahterakin kukkii

Suomi on pitkä maa. Etelässä tuomi taitaa olla jo kukkinut ja pohjoisemmassa vielä lumikinoksia potkitaan. Meillä eletään nyt kiivaan kasvun ja luonnon uudelleen värittymisen aikaa, koivuissa on hennon vaalea viherrys, aluskasvillisuus vielä maltillista. Ai että kun minä nautin näistä viikoista. Rikkakasvien kitkeminenkin on ihan juhlaa, kosteasta maasta ne nousevat ilman kiivasta väkivaltaa ja linnut säestävät aamusta iltaan. 

Eilen tänne vyöryi ennätysmäiset parvet kaakattavia valkoposkihanhia ja käkikin on avannut sanaisen arkkunsa. Kirjosieppo varasi vakiopönttönsä ja harakka luikahtaa risulinnaansa. Kovasti vaikuttavat kaikki kiireisiltä.

Pihalla on reuhattu lähes kaikki vapaa-aika ja mikäs siellä reuhatessa, tekemistä riittää. Ulkosaunan terassia ei passaa vielä käsitellä eikä kalustaa, koivun siitepölyä on vielä paljon. Mutta kylvöt on suunnilleen tehty ja kasvihuoneessa pitää tarkkaan katsoa mihin astuu; laatikoita, purkkeja ja kylvöalustoja on kaikkialla. 

Tämän päiväinen vesisade on oikein tervetullutta, eipähän tarvitse kastella niin paljoa. 

Yksi uusi kokeilukin täällä on meneillään. Meillä on hoidetun nurmialueen laidassa koivikkoa jonka edellinen omistaja istutti ja jonka Ponimies tehokkaasti harvensi. Siinä alueella ei oikein kasva mikään koska koivu imuroi maasta kaiken voiman ja kuivina kesinä pölisee ikävästi. Virittelin siihen välikankaan ja sen päälle viitisensataa litraa pussimultaa ja sen päälle monen monta kottikärryllistä pihamultaa. Sitten kesäkukkaseosta reilulla annostuksella, kastelu ja harsot päälle. 

Ties vaikka jotain itäisi ja kasvaisi kukkaan saakka, valon puute ei ainakaan tule olemaan siinä ongelma. Kuvasta ei todellinen koko tietenkään välity mutta on se sellaiset 20 m2. Ihan kiva kokeilu, seassa oli monivuotisiakin siemeniä eli mikäli onnistuu, iloa riittää ehkä seuraavillekin kesille.

Perhosten oma kukkaisbaari

Ei näitä voinut Hankkijalle jättää, eihän?

Yövuoroja on näissä listoissa ollut tuplasti (en ole pyytänyt) ja sen kyllä huomaa jaksamisessa. Töistä sain kotiintuomisina ärhäkän noron ja muutama päivä meni tiiviisti vessan välittömässä läheisyydessä. Pari päivää meni ihan sairauslomaksi ja ne vietin lähinnä nukkuen ja pihalla satunnaisesti koirien hölmöilyjä seuraten. Onneksi nyt takana on jo muutama paremman voinnin päivä, huomenna sitten taas aamuun ja viikonloppuna yövuorot.  

Ensimmäinen pätkä kesälomaa häämöttää jo seuraavien työvuorolistojen aikana, kokonaiset kolme viikkoa kaikkea muuta paitsi suolakaivoshommia, ai ettien että.

Rusokirsikka

Muilta osin elämä torpalla on ihan entisellään. Käpäläkansa nauttii kevään tuoksuista, siili tyhjentää öisin sille katetut kipot ja kanat kököttävät arestissa vielä tämän kuun ajan, sitten niillekin koittaa muutto kesäresidenssiin.

Lähden tästä purkamaan erästä kasvilähetystä ja lajittelen monivuotiset kesäkukista ja koetan löytää kaikille kasvihuoneesta jonkinlaisen paikan vielä vähäksi aikaa. Ulos näillä meidän leveyksillä ei passaa vielä ihmeemmin istuttaa, viileitä öitä on luvassa, hallakin saattaa kylmällä kouralla kopaista.

Sitten voisikin vaan istua ilta-auringossa ja vaania harakan pesähommia ja samalla suunnitella ruukkujen istutuksia, ainakin jättiverbenaa, suklaakosmosta ja laventelia niihin tulee, paljon.

Työkavereille olen luvannut lipstikan alkuja, nekin on syytä kaivella ylös kosteasta maasta just nyt.

Kivaa viikkoa, missä lienetkin.

Äitienpäivänä

Toivotan kaikille äideille, äidiksi tuleville, äitinä olleille ja kaikille joilla on ollut äiti, oikein omannäköistä äitienpäivää. Ja jos ei mikään edellä luetelluista osu omalle kohdalle, oikein mukavaa toukokuista sunnuntaita. 

Iloisia asioita päivääsi, missä lienetkin!

Joskus jotain valmistakin

Vuosien varrella Torpan mäellä on värkkäilty niin talossa kuin puutarhassakin. Talo on nyt kutakuinkin kaikilta pinnoilta läpikäyty ja päivitetty viimeistä pikkuvessaa ja lämminvesivaraajaa myöten. Viime kesänä talo sai uuden ulkomaalin ja yläkerran ikkunat uusittiin.

Koska ikkunaremppa on noin tonni per reikä, alakerran 13 vanhaa ikkunaa saavat odottaa vaihtoa vielä hetken. Eikä ulko-oviakaan uusita vielä vaikka säiden ravistamat ja kauhtuneet ovatkin. Ei tässä enää itsekään ihan tuorein painos ole.

Keittiöremontti, johon vuoden -22  postauksessa taisin viitata, valmistui ajallaan. Siitä tuli just niin kiva ja hyvä kuin toivoin.  Taloudellisten ja ajallisten realiteettien vaatimat kompromissit tiettyjen laitteiden ja pintamateriaalien suhteen tuntuivat aluksi kipeiltäkin. Mutta jännästi sitä on saanut keittiössä hommat tehtyä ilman hybridiliettä ja marmoritasojakin.  Saarekkeen jääminen hitusen hiertää vieläkin, mutta tuvan kiinteät asiat eivät mahdollistaneet sellaista ainakaan tässä remontissa.

Tämän vuoden suurin ponnistus sisätiloissa tulee olemaan leivinuunin uudelleenmuuraus arinatasosta ylöspäin.  Yläosasta tippuu lämmittäessä nyrkinkokoisia murikoita arinalle.

Hartaasti toivon, että löydän jostain hieman esteettisemmän uunin muodon kuin tuo vm-1985 laatikkomainen tiilikasa. Sattui vielä niin, että uunimestari jolle soitimme, oli sama joka tämän nykyisen on muurannut. Hyvän uunin teki, nyt on aika uuden. Myös uuden muodon.

Uuni oli tummaa tiiltä, maalasimme sen vuosia sitten pitkän harkinnan jälkeen valkoiseksi ja kuvastakin näkee, että jo parin talven lämmitys jättää jälkensä. Hyviä vinkkikuvia leivinuunista vm-2025 otetaan vastaan. Lasiluukku nyt ainakin pitää olla. Mieluummin vähän leveämpi, olisi käytännöllisempikin.

Ja sitten mennään pihalle, on sielläkin paikoitellen valmista tullut, ainakin osittain.

Tässä talvenhuurteinen kuva yläpihalta eli takaovelta. Tämä on pääasiallista ja toiminnallisinta aluetta pihasta. Emme me paljoakaan aikaa tienpuoleisella etupihan osalla vietä. Saunan remontti tehtiin muutama vuosi sitten ja samalla rakennettiin terassi ja paljun paikka. 

Takalaidalla irvisteli aivan järjettömän ruma leikkimökin raato josta suurista suunnitelmista huolimatta ei tullut viihtyisää vierasmajaa eikä kesäkeidasta. Enkä todellakaan laita kuvaa, niin ruma se höskä oli.

Rumilus purettiin ja ajatuksissa vain epämääräisenä visiona häälyneestä nuotiopaikasta jalostui työn edetessä ulko-olohuone terassialueen jatkeeksi.

Niin monet työjälkeiset oman pään sisäiset purkupalaverit olen tuossa pitänyt tuleen tuijotellen. Syksyllä siinä on kiva istua katselemassa tähtiä ja revontulia, keväällä pihakauden aloittavat ensimäiset talkootulet ja -makkarat.

Reunakasveina on sekalainen lajitelma havuja, lamohietakirsikkaa ja sulohelmipihlajan taimia, portin pielessä jasmike. Alueen lähellä on myös kaksi tuurenpihlajaa ja läheistä (rumaa) kanalan aitaa vasten erilaisia köynnöskuusamoita. Kunniapaikalla vartioi pikkuisena taimenpiiskana istutettu lehtikuusi joka on venynyt jo varsin pätevän kokoiseksi. Jonain sopivana syksynä jolloin energiaa on vielä tarpeeksi, piilotan havujen sekaan paljon kevätkukkien sipuleita.

Toinen ikuisuusprojekti on mulkoillut syyttävällä olemuksella myös since koronakevät...

Tilanne vuodelta 2023 tai jotain

Tuo tiilikasa hiersi sielua kaikki ne vuodet jotka se jökötti paikallaan oikeaa hetkeä odotellen. Kissat tykkäsivät lekotella auringon lämmittämillä tiilillä ja olihan se kätevä laskupaikka kaikenlaiselle tavaralle. Mutta ei niitä sitä tarkoitusta varten ostettu vaan tätä:

Koska hommat aina lähteävät laukalle, pelkän kasvihuoneen etupihan ja sivujen kiveämisen sijaan vedettiinkin ympäri. 

Tietenkään tarjolla ei enää ollut tuota ensin hankittua jämäerää jäljellä, uudet lisätiilet olivat ihan erinäköiset. Pystyn kyllä elämään värierojen kanssa, kukapa tässä täydellinen olisi.

Kasvarin takana havut pääsevät nyt paremmin esiin. Olen typistänyt sinnikkäästi vuorimännyn vuosikasvuja ja nyt se on tuollainen hassun epämääräinen pörhö. Marjakuusikin kasvaa hassusti harottamalla, antaa kasvaa. Ihme ylipäätään, että se täällä viihtyy koska käsittääkseni tuo paikka ei ole sille edullinen, vahingossa Iso-J sen siihen tökkäsi. Kauriitkaan eivät ole sitä vielä älynneet.

Olin ajatellut havujenkin juurelle sipulikasveja mutta Iso-J ehti ensin kivikuormineen.

Pihasaunan takaseinän kasvilavoissa kasvaa lähinnä kesän leikkokukkia, salaattia ja kuvan ulkopuolle jäävän lavan viiniköynnös jonka kaverina laventelirivistö. Ihmeekseni laventelikin on muutamana vuonna talvehtinut, yleensä ei.

Viime kesänä siellä oli jo kiva aurinkoinen kesäkeidas, yksi kauan tavoitelluista visioistani. Monet työntäyteiset pihapäivät kruunasi istuskelu raukeana ilta-auringossa. Jokunen uusi ideakin niinä hetkinä saattoi ehkä syntyä.

Yksi tärkeimmistä oppimistani asioista taitaa kuitenkin olla se, että osaan jo kääntää katseeni pois -ei niin täydellisistä, tuollekin pitäisi tehdä jotain- kohdista. Nautin siitä mikä on valmista, kaunista ja iloa tuottavaa.

Teen tätä itselleni ja täällä oleville, siihen tahtiin kuin elämä sallii. Kaiken tekemisen keskellä muistan jo nykyisin ottaa aikaa havainnoida äänet, värit ja tuoksut. Iloita valmiista asioista.

Puutarhassa eletään nyt, ei sitku.

Kasvihuoneen edessä kesälomailivat myös sitrukset, oliivipuu, lyijykukka, bougainvillea ja hirmuisen kasvupyrähdyksen tehnyt sinisade.

Ajoittain siinä oli ilmatila sakeana eksoottisten kukkien medestä juopuneita pörriäisiä, perhosia ja mitälie lentäviä jurriaisia, tykkäsivät nekin.

Uusina lomailijoina kannan sinne tuoksunuijakukan ja toivon sen tuovan tuulahduksen huikean huumaavaa tuoksuaan lämpimiin kesäiltoihin.  

Ties vaikka sinisadekin intoutuisi kukkimaan, lehtiä se ainakin työntää ihan hurjana. Kukinta olisi kyllä tosi jees yllätys.

Työmaa jatkuu tulevina vuosina kasvihuoneen eteläpuolelle, siellä vanha mansikkamaa oli pakko kääntää ympäri. Vuohenputki ja muut ikiriesat ottivat niskalenkin kitkijästä ja mansikka tikahtui omaan ankeuteensa. Satoa ei moneen kesään saatu ja pakastemarjat piti ostaa ammattilaisilta.

Otin talteen muutamia Äitikullan aikoinaan istuttamia mansikantaimia rönsyineen ja toivon niille monia satoisia vuosia pikkuhiljaa valmistuvan kivikäytävän laidalla.

Projektithan sitä aina huimuuksissaan ja voimansa tunnossa päräyttää käyntiin, mutta lopputulosta saakin usein syystä tai toisesta odotella. Onneksi lopputulos on useimmiten odotukset ylittävä ja kaiken vaivan väärti.

Sinniä ja sisua projekteihesi, missä lienetkin!