Ihan tavallista arkea

Kesäkuun juhlahulinoiden jälkeen tuntui suorastaan mukavalta kun tavallinen arkinen viikko alkoi. Tiedossa ei ole oikeastaan mitään tutusta arjesta poikkeavaa, toki iloinen ja yllättävä asia olisi kutsu erääseen työhaastatteluun. Henkeäni pidätellen en sitä kuitenkaan odota, realisti kun olen.

Arjesta saa kuitenkin juhlan ihan sillä samalla sekunnilla kun avaa jomman kumman Torpan ovista ja astuu pihalle, kaikkialla on jotain kaunista ja ihastuttavaa nähtävää.

Leikkokukilla ei koskaan saa aikaan sitä hehkua, mitä pionit ja muut kaunokaiset tarjoavat puutarhassa. Tai noh, ehkä minulla vaan on aika pieni budjetti varattu leikkokukkaostoksiin.

Edes muutama kohtuullisen rivakka sadekuuro ja ukkospuuska eivät ole latistaneet pioneiden hehkua, se vain jatkuu ja jatkuu.

Hivenen harmittaa, etten hataralla muistillani osaa enää yksilöidä kuka näistä kaunokaista on 'Bowl of Beauty', 'Sarah Bernhardt', 'Festiva Maxima' tai ihan vaan 'Alba'. Sen tiedän, ettei 'Eden's Perfume' kuki tänä kesänä, leikkasin sen nimittäin ihan itse ja omakätisesti ns. tapille, kaikki nuput olivat kuivaneet ja taittuneet. Kasvatelkoon juuriaan tämän kesää.

Hauskoja ovat myös pionin kukinoista löydettävät vaihtuvat hyönteisnäyttelyt.  Jos minä olisin koppakuoriainen, kipittäisin varmasti suorinta tietä kelliskelemään pehmeisiin ja tuoksuviin kukintoihin.

Vaikka kaikkialla kukoistaakin aivan pakahduttavan ihanasti, muutama vitkastelijakin löytyy. Portaille ruukkuihin istutut valkoiset orvokit kukkivat ilahduttavan runsaasti mutta varsinaiset päätähdet, sinisarjat, eivät kasvata muuta kuin lehtiään, kukkavanoista ei tietoakaan. Höh ja pyh.

Ehkäpä nekin kasvattelevat juurakkoaan kuntoon ja täräyttävät ensikesällä kukinnallaan epäilevän puutarhurin nurin ja kumoon?

Ylioppilaan omenapuu vm-2019

Minua niin ilahduttaa omenatarhan näkymä, siellä on uusi ja tuore yrittäjä pyrkimässä satavuotiaiden klaaniin. Pitkää ikää ja leppoisia kasvuvuosia uutukaiselle toivoisin, sotavuosia ei ensimmäistäkään.

Kasvihuoneessa on aika sakea tunnelma nykyisin. Tomaatit, ne omakasvattamat ruipelot ovat nykyisin ihan hulluruohojen sukua. Kukkia on, raakileita on ja jännää on.  Koska olen tomaattikasvatuksessa ihan nöösi, en ole lannoitusta ja kastelua radikaalimpia toimenpiteitä juurikaan tehnyt.

Jossain vaiheessa nostelin taimet tukinarujen varaan, laitoin muutaman liima-ansan lentävien örkkien varalta ja kastelun yhteydessä poistelen varkaita. Eilen poistin muutamista altaista mielestäni liian alhaalla lötköttäviä lehtiä, etteivät homehtuisi ja mädättäisi koko kasvia. Muistan jostain lukeneeni, että latva pitäisi katkaista jossain välissä, en vain oikein osaa päättää milloin semmoinen hetki olisi jotta voisi pistää päitä poikki. Pitää varmaan googletella netistä, varmasti siellä on jokin Tommies for dummies -opastusvideo.

Osa lajikkeista on jotain ihan kamalia jättiläisiä, onneksi en niitä änkenyt amppeleihin. Ja Kanadaan tiedoksi, komiasti kasvaa ja kukkii sekä keltaisten, että punaisten laatikko, raakileitakin on jo.

Ihmeiden aikaa tämä tomaattien kasvu. Hyvässä kasvussa ovat myös chilit ja basilikat, melkein maistan jo itse tehdyn peston maun... kanadan reseptillä tietenkin.

Nyt olisi jo korkea aika kerätä yrteistä satoa. Pitää miettiä jokin järkevä kuivatusysteemi ainakin oreganolle ja lipstikalle, molempia on taas kerran hirmuisesti yli oman tarpeen.

Onhan se melkoista luksusta hakea pihalta tuoreet yrtit ruuanlaittoon, mansikatkin alkavat olla makeimmillaan, ensimmäiset litrat ovat jo pakastimessa. Toki nahkasäkkiin säilöttyinä eli tuoreeltaan ne ovat aivan omaa luokkaansa.

Syksyllä pistämme vadelmarivistöt nurin ja kutsumme traktorimiehen mylläämään rivistön. On nimittäin niin heinittynyt, ettei kauriiden viimetalvisten ruokapitojen jälkeen montaa oksaa jaksa heinikosta esiin nousta. Parasta uusia koko höskä, samalla on hyvä hetki miettiä kuinka paljon vadelmaa edes tarvitaan ja voisiko osan alueesta korvata jollain muulla marjalla. Pensasmustikoita meillä jo on ja lisää on syksyllä tulossa.

Nyt ei kuitenkaan tarvitse vielä miettiä syksyn töitä, nyt on aika iloita kesästä.

Tässä vielä ensimmäistä kesäänsä kukkivat iki-ihanat itoh -pionini. Viimeisenä kukkiaan panttaa Bartzella -niminen lajike. Muistaakseni se on keltainen, saa nähdä mitä sieltä tulee, taas pidetään höpelöä jännässä.

Kivaa viikon jatkoa sinulle, missä lienetkin !

Itoh -pioni 'Cora Louise'

Itoh -pioni 'Scarlet Heaven'

Tallinmäen A-katsomo

Kun meille muutama vuosi sitten tehtiin ratsastuskenttä, aloitettiin maansiirtotöillä.

Pintamaata läjättiin kentän päätyyn, paikalla jo olleen kiviraunion päälle. Se oli semmoinen kurja ja viheliäinen rytö, johon edelliset asukkaat olivat vuosikymmenten aikana läjänneet purkamiensa rakennusten peruskiviä ja ympäröiviltä pelloilta nousseita lohkareita.

Taitava kaivurimies taputteli suurella kauhallaan alueen tasaiseksi ja kauniiksi kukkulaksi ja paikkahan sai oitis nimen A-katsomo, siitä on kohtuullisen hyvät näkymät kentällä temmeltävien satunnaisten ratsukoiden tarkkailuun.

Vuosia mietin, miten elävöittää sinänsä kaunista kukkulaa. Aloitin kaivamalla penkin kanadanruusuille, joita minulle oli hetken hulluuspuuskassa kertynyt muutaman purkin verran.

Sitten se visio alkoi hahmottua, halusin sinne väriä ja muotoja, havuja ja värikkäitä pensaita, ruskanvärejä keväästä syksyyn. Yksi legendaarinen ostosreissu Särkän perennataimistolle Raaheen ja homma oli hoidossa. Pääpuutarhuri Särkkä ja Toveri Tita valikoivat kasvit annetun budjettikehyksen ohjeistamana ja minulle jäi työksi ajaa lasti kotiin, kaivaa alue ja istuttaa kasvit. Olihan sitä siinäkin.

Nyt siellä alkaa jo hahmottua se visio, minkä vuosia sitten kitkiessäni kehittelin.

Istutusalue on puolikaaren muotoinen. Oikeasta päädystä kun lähdetään, väriä antavat kaksi hurmehappomarjaa ja hopeakuusi. Reunoissa on jonkinlaisina ryhminä erilaisia kirjavalehtisiä kuunliljoja.

Suunnilleen keskivaiheilla aluetta on lehtikuusi 'Puli' jonka hippimäinen ulkomuoto puhutteli minua väkevästi Titan puutarhassa.

Väriä tuovat heisiangervo 'Jefam',  kuutamohortensiaryhmä, matalat jaloangervot ja muutamat valikoidut perennat kuten kuvassa näkyvä liila sinivaleunikko.

Joukossa on ryhminä erilaisia havukasveja. Tuivio tekee havumattoa, mustakuusi nousee matosta kauniisti ja muut pienemmät havut rytmittävät aluetta nyt jo aika kivasti.

Meconopsis 'Henson Violet'

'Puli'

Sinipallo-ohdake

Tänä keväänä sain homman viimeisteltyvaiheeseen, kitkin sen huolella ja tälläsin kasvien alle aika monta säkillistä kuorikekatetta. Työlistalla lukee vielä 'reunojen kanttaus tai muu pätevä viimeistely' --ja sitten saavat kasvaa rauhassa. 

Syksyllä voin nakata sekaan vielä lisää laukkoja ja ehkä jonkun pinkin palloperennan, isotähtiputki sopisi hyvin.

Kentänpuoleiseen reunaan olen vähitellen kuopannut lisää ruusuja ja sitkeiksi arvelemiani perennoja, punaväriminttu siellä ainakin töpöttää, pieni vielä.

Pitäähän se ruusuporttikin laittaa, hyvä alku minulla sinne on. Omatoimisesti lainasin energiayhtiön tolppaa kun semmoisen ovat tontilleni laittaneet. Sen juurella asuu paksulla hevosenlantapatjalla rautakaupan taimipihan jämäruusuja, vanhaa kunnon Flammentanzia. Ihme ja kumma, ne lähtivät kasvuun ja viime kesänä kukkivatkin. Tämän kevään kasvu on aivan huikeaa ja nuppujen perusteella kohta on väriä tolpassa.

'Flammentanz'

Toistaiseksi kukkulan keskialue on nurmikkoa, kovasti mietin pitäisikö siihen kehitellä vielä jotain. Oleskeluryhmää ei ainakaan vielä, istutukset eivät anna tarpeeksi näkösuojaa maantielle. Jos ja kun on tehnyt mieli istuksia siellä pidempään, olen kantanut korituolin mukanani.

Kyllä tästä hyvä tulee, antaa ajan kulua ja kasvien rauhassa tuuhistua.

Kerroksia vihreydessä

Amerikan jalopähkinä

Sadepäivän to do -listalla on jo monta viikkoa roikkunut Torpan pihan vihreä kerroksellisuus ja sen esittely Torpan päiväkirjassa. Tänään vihdoinkin sataa. Sateen ansiot ovat epäilemättä suuremmat kuin näiden kuvien, mutta käydään kuitenkin kierroksella.

Torpalle on kertynyt jo varsin rehevä kokoelma erilaisia puuvartisia, puita ja pensaita. Havuja ja lehtipuita. Toki meillä on pihakuusi, kotipihlajat, koivuja, metsävaahteroita, tuomia, pari mäntyä, lehtikuusi ja kaiken yllä muhkeilevat valtavat terijoen salavat.

Suurella pihalla kasvitkin voivat olla suuria ja mielestäni nämä pikkupuut tuovat hienosti rauhallista kontrastia hetkittäin varsin läkähdyttävästi kukkiville suurille perennapenkeille.

Puutarhan rauhallisessa kulmassa meillä on nurkkaus jota ei välttämättä odota löytävänsä vanhasta maalaispihasta. Kahden tuomen välissä on Nassen hauta, sen takana rivissä viiden kissamme haudat. Paikalle on istutettu surukuusi, hopeakuusi, toisaalta siirretty angervo ja pari muuta erilaisempaa vihreyttä edustavaa kasvia, mm. koristetyrni 'Hikul'.

Raikasta vihreyttä 

Seljasta ja vanhoista heinäseipäistä on ihan vaivihkaa syntynyt hieno seinämä riihen harmaan hirsiseinän jatkoksi. Tämän seinän edustalla tuuheuteensa pakahtuu vuokkopioni ja ruusupioni sekä mm. suuri ja mahtava liila konnanyrtti. Näistä ei nyt ole kuvaa koska pioneiden kukinta meni jo eikä konnanyrtti kuki ennenkuin loppukesästä.

Purppuraheisiangervo 'Diabolo' 

Purppuraheisiangervo 'Diabolo' on paisunut mahtavaksi, tänään se rötkötti sateen jälkeen varsin masentuneen näköisenä.

Se ja naapurinsa tyrniperhe muodostavat hienon yhteisön. Taustalla asuu Joutenvaaran mummolasta kuokkimani metsävaahtera. Vaikka kaikki ovat samalla kulmalla riihen, hevostarhan ja maakellarin triangelissa, alueen läpi pystyy puikkelehtimaan päältäajettavalla ruohonleikkurilla ja onpa jätetty tallin huoltoajoreittikin, tietäjät tietää reitin ja rohkeimmat ajaa.

Paikalla oli aikoinaan myös nätti taalainmaankoivukin, mutta sen Iso-J ja siimaleikkuri sivalsivat kuolioon.

Taustalta näkee myös punalehtiruusun rehotuksen jos osaa seuraavasta kuvasta katsoa ja tulkita näkemäänsä. Myös valkomarjapihlaja siellä on, nyt siinä ei ollut mitään kuvattavaa kukinnan jo mentyä.

Mantsurian jalopähkinä

Nämä jalopähkinät (juglans) saattavat mennä minulta komeasti sekaisin. Tämä yksilö on viihtynyt kaikki nämä vuodet maakellarin pohjoislaidalla, tallipihalla. Edes meillä majailevat kengurun kokoiset rusakot eivät siihen ole (toistaiseksi) koskeneet.

Vieressä on japaninsiipipähkinä joka näyttäisi olevan ainoa kehnosti voiva puuvartiseni tällä hetkellä. En oikein tiedä mikä sille on tullut, eihän viime talvi ollut edes paha. Lehdettömiä oksia ja kuiva karahka muutenkin.

Japanin siipipähkinän kukinto

Isoon pihaan mahtuu myös isoja perennoja. Näitä ei tarvitse hillitä millään tavoin, saavat kasvaa omaan kokoonsa ihan vapaasti, eivät ne yhdessä kesässä kovin hirmuisiksi kuitenkaan ehdi. Ne tuovat kaivattua kerroksellisuutta ja sävykkyyttä muuten melko tasaiseen pihaan. Koska nimimuistini on tajuttoman huono, en nyt millään muista mikä on tatar ja mikä töyhtöangervo, mikä röyhyjotain tai jokin muu. Isoja ja hienoja kaikki tyynni.

Tässä alempana vielä pikaräpsy puhelimen kuvista, punalehtiruusu on muhkea, vasemmassa laidassa valkomarjapihlaja, taustalla Joutenvaaran vaahtera ja kaiken keskellä perintöruusu, se nimetön vanha venäläinen aarteeni.

Sulohelmipihlaja

Pihlajien kohdalla sydämessäni on aina ollut pehmeä paikka ja heikko kohta. Pihalla on hieno kolmen kotipihlajan ryhmä ja sen lisäksi vaatimaton kokoelmani käsittää valkomarjapihlajan,  sulohelmipihlajan ja tietysti pohjolan palmun, tuurenpihlajan.  Pihlaja on huikean kaunis puu, kaikkina vuodenaikoina mielenkiintoinen.

Tuurenpihlajan kukkalautanen

Vuosikausia minulta vei, että sallin ensimmäistäkään tuijasuvun edustajan muuttaa Torpalle. Onneksi Iso-J piti päänsä ja kuskasi rautakaupan taimipoistokompostista tänne ison läjän karahkoita. Ne istutettiin kolmen ryhmissä autotallin tien varteen, isojen salavien länsipuolelle. Vuosien myötä niistä onkin kehittynyt ajotien laitaan komea rivistö, antaa talvisin näkösuojaa maantielle ja on ihan hieno muutenkin.

Isoista lehtiperennoista ei voi puhua ilman mainintaa Ruttojuuresta. Meillä on kesäisin komea vihreä muuri aitanpäädyn  ja ajotien välissä ja antaahan se syksyn ensimmäisiin pakkasiin asti näyttävän näkösuojan talolta  maantielle.

Hieman harmittaa, että lähes kaikissa netin puutarhakeskusteluissa kehotetaan tuhoamaan ruttojuuret, ikäänkuin se olisi haitallinen, jättiputkeen verrattava vieraslaji, tapettava tavattaessa. Kyllä jokaiselle kasville on paikkansa, kunhan vaan paikka on oikea.

Juuri nyt, kun kukassa on vain pieni osa ruusuista ja pioneista, nämä pihan vihreitä kerroksia tekevät kasvit osoittavat suuren arvonsa. Jonkun silmään saattaa näyttää vihreältä massalta, minulle se tuo rauhaa ja kauniita kokonaisuuksia.

Irlanninkataja (vasemmalla)

Väripilkkuna tähän vihreyden ylistykseen lykkään hyväksi lopuksi perhoangervon. Se on uskomattoman kaunis kasvi jonka vuotuinen kasvukaari päättyy komeaan ruskaväriin. Jostain syystä perhoangervo on ollut minulle aina hullun vaikea kuvauskohde, sen suurta kokoa, samanaikaista siroutta ja kukkien hentoutta en kertakaikkiaan saa kuvattua hyväksi kokonaisuudeksi, en edes osiksi.

Hieno kasvi se kuitenkin on, kuuluu ehdottomasti tänne tuomaan oman hattaraisen kerroksensa.