DaySpa

Keskiviikko on kylpypäivä, pikkulauantai.
Torpan DaySpan ensimmäiseksi vieraaksi valikoitui ihan pärstäkertoimen perusteella Pipana pikkukananen, se kaikkein pienin ja sievin.

Ihan ensimmäiseksi pikkuinen sai luvatun kylvyn. Kylpy oli tällä kertaa osittainen, punaiseksi suttaantunut rintapieli jäi seuraavaan kertaan. Jalkakylpy oli ilmeisen miellyttävä kokemus, Pipana nimittäin kurnutti oikein tyytyväisenä tiskialt... ammeessaan. Lämmin vesi varmaan tuo mieleen muistot ajasta munassa, siellähän sitä kellutaan kuin lapsivedessä konsanaan.

Peräloosterin pesun jälkeen tarjolla oli hellävarainen kuivaus, kynsien tarkistus ja punnitus.
Vaaka asettui näyttämään melkein 400 g eli kyllä tämä pikkuinen mikropoppari on. Mikro -kokoluokitus ei ole virallinen, kunhan on kääpiömpi kääpiö.

Seuraavaksi vuorossa oli luvattua lounasta. Tarjolla oli Paulunsin mysliä sekä jälkiruuaksi tuorekurkkua, ruokajuomaksi vettä ilman vitamiineja. Kaikki maistui oikein hyvin.

Kesken aterian huomio kiinnittyi ikkunalaudalla norkoilevan talitintin esitykseen, tintti antoi palautetta lintulaudan antimien vähyydestä vs. sisätarjoiluihin. Ilmeisesti ns. paremmissa liinapöydissä ruokailijat saavat tottua rahvaan lähentelyyn.

Saman tinttiselkkauksen aikaan toinenkin onnenonkija pyrki lähempään kanssakäymiseen Pipanan kanssa. Onneksi kyseessä oli sangen harmiton Felix.  Lintua eikä kissaa ei vahingoitettu vaikka kissa poistettiinkin ruokailutilasta ns. niska-persaus -otteella.

Hieman törkeämpi tunkeilija oli aina ahnas Elmo joka kyttäsi mysliylijäämää kahvinkeittimen ja veitsitukin siimeksestä. Lähdöt tuli sieltäkin, DaySpassa on armoton portieeri.

Maistuvan lounaan päälle oli mukava pullahtaa päiväunille. Kupu pulleana ei tee mieli juosta ja silloin on päiväunien aika.

Tyytyväinen asiakas sai aikansa huilattuaan kotiinkuljetuksen takaisin kanalaan. Tästä kaunokaisesta tulee Torpan DaySpan vakioasiakas.

Pipana ei vielä tiedä, mutta hänelle on sulhanenkin jo valmiiksi katsottu. Jahka kyydit kulkee, sulho saapuu ja sitten aikanaan mikropoppareita on ehkä tarjolla muidenkin iloksi.

Näihin kuviin ja tunnelmiin !

Silppua ja soppaa

Pesukone mallia retro

Otin uhmakkaasti sysikurjan marraskuun kunniaksi jonkinlaisen urakan selättää Google+:n tarjoamat haasteet. Hermot menee ja nyt on vasta päivä nr. 6/30. Onko tuo Google+ ihan oikeasti ihmisen luoma hökötys? Tulee jotenkin mieleen suuri soteuudistus ja siihen liittyvät hallintohimmelit. Selvää ei ota enää kukaan.

En pääse edelleenkään kirjautumaan käyttäjänimellä Hirnakka sinne saakka, että voisin kommentoida toisten blogeihin Hirnakkana. Tai omaan kommenttiboksiin tulleita viestejä.  Toisaalta en uskalla poistaa kumpaakaan tiliä, sillä varmaan silloin blogiin pääsy on lopullisesti lukossa. Lisäksi toinen blogini sivuista eli Hirnakan talli on kadonnut kokonaan.

Saa nähdä mitä saan aikaan jahka siirryn tutkimaan tarkemmin googleplussan syövereitä. Varmaan aikamoisen munauksen !

Tämä pieni sievä munaus on nuorien bobtailien ensimuna, tänään pesästä löytyi toinen. Voi herttinen sentään kun on pieni! Näistä ei varmaankaan jouluksi loihdita herkkuleivonnaisia tai munavoita piirakoiden päälle joulupöytään. Siksipä teen uskollisesti Munaeggspressille tilauksen ja otan aina saman 90:n munan setin.

Munasta kanaan... sulkasadosta näytetään selviytyneen hienosti. Siivoilin kanalaa osasto kerrallaan ja samalla tietysti tiirailin tirppoja. Niistä on kehittynyt niin kauniita, uteliaita, seurallisia ja ihania siipiveikkoja. Munista viis, tärkeintä on tämän periharvinaisen värin ylläpito ja geenipohjan laajennus. Minulla on ns. pullat hyvin uunissa sillä uusia siitosporukoita saan järjesteltyä helposti vaihtelemalla kukkoja päittäin eri kanaporukoiden kanssa eivätkä kukot kesken lopu. Aina niitä on liikaa ja loppusijoituspaikkoja ei löydy muualta kuin koiranruokakupista. Ei tosin meidän koirien.

Tämä alemman kuvan tirppa on mikropopcorni, Pipana nimeltään.

Homma on nähkääs niin, että näissä kääpiökocheissa on vielä minimpi versio, mikroiksi niitä sanotaan. Harvoin niitä syntyy, mutta nyt eräs geeneistä hyvin perillä oleva velho niitä ihan asiakseen jalostaa. Ja kävipä sitten niin, että geenilotossa osui pikkupotti minullekin. Minulla on siis bobtailia kahta kokoa, normaali kääpiö ja mikro. Koska minä kutsun bobtail -värisiä tirppoja poppareiksi, tämä pieni on tietysti mikropoppari, loogista !

Näissä kochineissa on lisäksi jätti ja eipä tarvitsisi kauaa yllyttää kun minä ja geenitieteilijä alkaisimme jalostamaan jättipopparia. Siitä se vasta möly ja haloo nousisikin.

Näitä projektilintuja ei tule myyntiin vielä moneen (lintu)sukupolveen, haluamme olla varmoja värin puhtaudesta ja lintujen terveestä rakenteesta.

Poppareista aasinsiltaa pitkin kipitellään takapakkia aina sunnuntaille saakka. Silloin minä ja Iso-J jätimme haravat ja kuokat sikseen ja parkkeerasimme pitkästä aikaa eläviin kuviin. Kyllä Bohemian Rhapsody on iso elokuva ja roolitus on aivan loistava. Popparipurkkiin tipahti muutama kyynel sekä ilosta että surusta, musiikki on vahva voima. The Queenin musiikki on ollut olemassa suunnilleen yhtä kauan kuin minä, eli varmaan olen kuullut jokaisen biisin vähintään kerran, parhaat noin tuhat kertaa.

Paras on tietysti minulle henkilökohtaisin.

Pihahommista sen verran, että kaikki istutettavaksi kuutioidut kasvit on nyt polkaistu maahan. Löydettiin yhdelle hopeakuuselle aivan mainio paikka ja muutkin päätyivät suunnilleen sinne, minne niitä oli kaavailtukin.

Pihalla seuraava operaatio on talvisuojausten laittaminen. Siinä olen jo osittain hirveän myöhässä, joku ilkiö oli nimittäin käynyt pätkimässä pallesorvarinpensaasta oksat. Koska puska on ihan hyvin juurtunut paikoilleen, annan sen vielä olla ja katsotaan keväällä minkälainen karahka siitä kehittyy.
Pallesorvarinpensas kiinnostaa minua oikeastaan vain sen huikean syysvärin takia, toisaiseksi se on ollut varsin vaatimaton esitys.

Mitäpäs muuta? No ruusuhan se kukkii ja kivistää koivessani edelleen, viimeksi otettujen verikokeiden tuloksia pitää odottaa vielä reilu viikko. Minulla on vähän semmoinen hytinä, ettei sieltä mitään löydy koska nyt etsitään vääriä asioita. Mutta koska en ole lääkäri, en myöskään kokeita tai tutkimuksia määrää.

Näillä mennään, päivä nr. 6/30 alkaa olla paketissa. Tästä ne päivät lyhenee.

Iltaa, olisiko teillä hetki aikaa puhua marraskuusta?

Lupaava alku

Semmottis sitten.

Pikkuruisista alkuhankaluuksista huolimatta Hirnakan Torpalla ruikutetaan marraskuusta ihan niinkuin aikaisempinakin vuosina. Ehkä minä vielä joskus saan kirjoitusoikeudetkin -viralliset siis. Nyt joudun kikkailemaan "en ole robotti" -pakkotunnistusten kanssa mikäli meinaan minkäänlaista mölähdystäni saada julki toisten blogeihin.

Noh, tämänvuotinen marraskuu alkoi harmaana ja tuhnuisena, lämpöasteet plussalla ihan niinkuin aina ennenkin.

Jokunen toiveikas orvokintynkä yrittää vielä sinnitellä, joku kultapallon kukintokin näyttää selvinneen viikonlopun ja alkuviikon pakkasista. Muuten maa näyttäisi olevan valmis talveen. Salavissa on toki vielä noin sata miljardia lehteä visusti kiinni ja ne saamme maahan sitten joskus maalis-huhtikuussa.  Että ei pääse harava hämähäkin seittiä lykkäämään.

Talveen on valmistauduttu niinkuin ennenkin, riihessä on polttopuuta, tallissa on heinää ja kaikkea saadaan lisää. Vielä kun saisin survottua isot kanaset tallin eteiseen ja varjeltua heinien pölyyntymisen orppirouvien hilsepäästöiltä. Ilmeisesti joudun laittamaan jonkinlaisen pressuviritelmän heinäpaalien eteen tai päälle.

Siinäpä saavat ponitkin kätevästi siedätystä äkillisiin ja yllättäviin ilmiöihin, pakkasessa rapiseva pressu tutun ja turvallisen tallin sisällä pistää paatuneimmankin ruunan pyörimään helikopterina. Aivan extremehommiin päästään jahka pihalla norkoileva naapurin katti keksii pressussa roikkumisen ja hevosten säikyttelyn ilot.

Tämmöistä jännää tänään.

Heippa ja koeta kestää, 1/30 lusittu !

PeeÄääs: villi arvaukseni on, että syypää näihin kirjautumismurheisiin on tuo paholaisen keksintö nimeltä Google+. Minulla on jostain syystä KAKSI tiliä joista molemmat on linkitetty tähän blogiin. Jos uskaltaisin, poistaisin ainakin toisen. Mutta kun en tiedä kumman poistamisesta on vähemmän harmia *gnnnnnhhh*

Lokakuun loppupuolen ajatuksia

Säätila on kylmennyt päivä päivältä, hevosten vesipalju on aamuisin tukevasti jäässä.
Lokakuu on edennyt vääjäämättä kohti marraskuuta ja kieltämättä aika alavireisellä moodilla. Harvoin on ottanut näin koville.

Tuntuu, ettei mikään määrä unta ole tarpeeksi eikä mikään maistu eikä tunnu miltään.
Toista se on Elmolla, kissalle maistuisi vähän turhankin hyvin. Muutamassa minuutissa katti repi lahjaksi saamaani mahtavaan Lindtin suklaakalenteriin melkein kissankäpälän mentävän reiän.

Yllättävän vikkelästi, ollakseen niinkin pullava ja paksu, Elmo luikahti karkuun ja minä jäin tutkimaan tihutyötä. Sen sai teippaamalla umpeen ja kalenteri pysyy läjässä toivottavasti ihan käyttöikänsä loppuun saakka.

Elmo on erityistarkkailussa, etenkin kunhan koittaa aika nostaa kalenteri esille. Voin jo nyt vannoa, että epatto on ronkkimassa aloittamaansa työmaata heti jos/kun silmäni välttää.

Syksy on antanut tänä vuonna kaunista ja hyvää, etenkin säätilojen osalta. On ollut kauniita, kuulaita ja kirpeitä pakkaspäiviä, on ollut märkää sumusäätä ja kaikenlaista välimuotoa.

Lunta ei juuri nyt ole näkyvissä ja etelän suunnalta puhaltava tuuli ei sitä lupailekaan.  Jokunen valkoisempi läntti on ollut maassa ja rakennusten katoilla, ei sen enempää. Siinä mielessä ihan hyvä näin, minulla on vielä valkosipulit laittamatta, samoin talvisuojaukset puuvartisille. 

Seuraavaksi askaroin kuitenkin sisätiloissa, meinaan tuikata ison uunin tulille. Lämmitys on aloitettu varovasti ja maltilla niinkuin joka syksy. Savupirtti-ilmiötä en ole toistaiseksi saanut aikaan, komiasti vetää hormit.  

Torpalla arki rullaa eikä suurempia mullistuksia ole näköpiirissä. Tähän voisi toki laittaa kolkkoa naurua kuvaavan hymiön, eihän sitä koskaan tiedä mitä eteen tulee. Mutta jos näin saadaan olla niin hyvä on.

Ai niin, talviaikaan siirtyminenkin on suoritettu. En minä kyllä tajua, mitä iloa näistä yhä nopeammin pimenevistä illoista kenellekään on. Minua ainakin ottaa suunnattomasti päähän tämä lisätunti pimeydessä, en nauti enkä ymmärrä sen iloja taikka ihmiselle koituvia etuja. Mahdollisesti kohta satava lumi on laiha lohtu, tokihan se tuo vähän lisää valoa mutta mieluummin nauttisin auringon valosta.

Noh, seuraavat kuukaudet ollaan kuin mörrin persiissä -pimeyden puolesta.
Onneksi uusi kasvukausi on melkein kulman takana. Tänä vuonna meidän on syytä kytistää saapuvaa postia erityisellä huolellisuudella ja tarkkuudella, joulupostin joukossa on kuulema ainakin tomaatinsiemeniä. Eikä mitä tahansa tomaatteja olekaan. Niistä toivottavasti lisempää tuonnenpana -ja mojova sato ensi kesänä. Kunhan nyt saisin ne viruteltua ensin taimiksi.

Varoitus, seuraava kuva ei ole kaunis.

Kuvassa ei ole joulukinkku eikä paranormaali ilmiö. Se on minun siro oikea nilkkani. Tuommoiseksi se iltaisin ja pitkän jalkeillaolon jälkeen muuttuu. Minulla alkaa vähitellen huumori loppua, tuo mikään kyhmyruusu ole. Koska koipi on tuosta ylöspäin vielä vistomman näköinen, en piinaa teitä enemmillä kuvilla. Sinisenmusta alkaa laimentua punaisen sävyihin, patteja on eri kokoisia ja eri muotoisia, molemmissa jaloissa. Lääkekuuri nr. 2 loppuu tänään ja vaivan pitäisi olla hoidettu.

Eniten tässä kuitenkin arveluttaa se, että turvotus senkun pahenee enkä tohdi enää iltaisin yrittääkään nousua yläkerran makuuhuoneeseen. Alastulo kun on silkkaa au-au-auh -vinkunaa ja hidasta kuin mikä.

Noh, oli mikä oli, mukana se kulkee eikä hetken rauhaa anna.
Sinnillä yritän hoitaa edes osan arjen rutiineista, tallihommissa pärjää väljissä pyjamanhousuissa ja vetelissä villasukissa, ne kun ei purista lahkeesta eikä nilkasta.

Kaupunkiin lähtö vaatisi pikkuisen enemmän panostusta pukeutumiseen -joten pysyn kotona. Ja näytän pultsarilta.

Pärjäillään !

Kerran vielä

Kerran vielä kaikille Nassen lähdön eri tavoin, eri kanavilla huomioineille, teitä on paljon ! Tästä voi myös päätellä, että Nassella oli paljonpaljon ystäviä.

Jos joskus pohdit oman koirakaverin hankintaa, säänkestävä borderterrieri saattaa hyvinkin olla ratkaisu aika moneen kysymykseen. Itse sain aikoinaan (toki jo koiran hankittuani) jossain 'mikäkoirarotusopiisinulle' -hömppätestissä vastaukseksi juurikin borderin.

Verrattuna moneen turkkirotuun borderi on sangen helppo. Sen turkki on säänkestävä ja 'likaahylkivä', kotirekun trimmaus (nyppimällä) noin neljännesvuosittain riittää. Kun karva on ns. kypsää, se irtoaa helposti ja trimmaustarpeen huomaa mm. sohvasta, autonpenkeistä ja lattialla ajelehtivista irtotupsuista.

Ulkonäöllään borderi ei koreile. Se on aika arkisen näköinen kaveri. Mutkaton ja rehti. Helppo nostaa suunnilleen suoraan tunkiota kaivamasta näyttelykehään.

Vaikka kyseessä on terrieri, borderi ei ole ns. perinteinen terrieri. Se on paljon enemmän ja silloin riittää vähemmän ärinää, rähinää ja jonninjoutavaa egonpönkitystä.

Tämä koira sopeutuu niin hevostallille katsomokoiraksi, pihahommiin piällysmieheksi, lenkkikaveriksi ja sohvalle, kaikissa se on kuin kotonaan. Eikä se MTV3:n studiokoirakaan näytä olevan milläskään.

Mikäli oman borderin hankinta joskus kiinnostaa, laita ihmeessä viestiä. Voin ehkä kertoa jotain vinkkiä mistä lähteä tietoa etsimään. Itse odotin Nassea reilun vuoden, halusin juuri yhden tietyn kasvattajan pennun. Riemu oli suuri kun sain syliini hieman palaneen sämpylän värisen pennunpullukan!

Tähän vielä linkki yhdistyksen kotisivuille: http://www.borderi.fi/borderterrierikerho/sopiiko-rotu-sinulle

Kevyet mullat

Grindstones Vice President

Nasse

2005-2018

Meidän pitää nyt pärjätä ilman sinua,

kiitos yhteisistä vuosista