Vihdoin

Perjantai.
Pitkästä aikaa se tuntuu siltä, että arkiviikko päättyy ja viikonloppu alkaa.

Toki oli tynkäviikkokin. Tosin minä herään joka aamu viemään hepat ulos ja yleensä päivä jatkuu siitä. Tänään oli poikkeus, kipaisin takaisin yläkertaan ja maastouduin lakanan alle jatkamaan unia. Koska mä voin.

Helteiset päivät jatkavat Torpan ilmatilassa.
Ulkona on heti aamusta vähintään +20° ja siitä se nousee. Tänään korkein näkemäni lukema oli +31°, en viitsi enää edes ajatella paljonko lukema auringon puolella oli.

Näitä lukemia kaivataan muutaman kuukauden päästä, kun räntää sataa ja sukat on märät.

Ilta sujui oikein rattoisasti.

Takapihan Tavernassa grillissä tirisivät herkut vegaanista luolamieheen, parilalla käristyivät hevosenpaisti ja kesäkurpitsa ja muut herkut lisukkeineen.

Huomasin itse syöneeni punaista lihaa viimeksi melkein kuukausi sitten ja valkoistakin söin viimeksi ... öööh... aikoja sitten. Ei vaan tee mieli, eikä maistu. Uudet perunat, juustot ja vihannekset riittävät oikein hyvin. Mitään ideologiaa tässä ei ole, kyse on puhtaasti valinnoista.

Valinnoistakin sen verran, että hyväosainen voi valita lihan ja muun välillä. Ja olen iloinen, että kuulun siihen porukkaan joka saa valita ruokansa, enkä siihen joka syö mitä annetaan. Puhtaasta vedestäkään ei ole edes näillä helteillä pula, hanasta tulee.

Puhtaalla vedellä on pesty tämäkin ikkuna.
Ikkuna on sikäli tärkeä, että siitä tarjoillaan Torpan hevosille herkut, ponien stop and go -luukku siis kyseessä.

Otto vähän arastelee istutusalueiden liepeillä tepastelua, mutta tuli kyllä luukulle kun tajusi, että kuivattua leipää oli tyrkyllä.

Kasperille mikään maaperä ei ole vieras, eikä ongelma. Tuohon luukkuun Kasper ei yllä, mutta varmasti oppii pian ilmaisemaan läsnäolonsa.

Täytyy jokin kissavarma salpasysteemi kehitellä, jotta luukkua voi pitää auki ilman, että kytistää itse vieressä. Oscar etenkin on nykyään erittäin hanakka seikkailemaan, ei yleensä missaa tilaisuutta livistää längistä tahi ikkunoista jos tilaisuutta tarjotaan.

Felix alkaa olla oma itsensä.

Meillä oli heinäkuussa totinen hätä Felixin voinnista.
Kissa oli kuin nenilleen saanut, kipeä ja masentunut.

Nyt kun tuota nenänpielen palkeenkieltä katsoo, ei ole oikeastaan epäilystä. Pataanhan poika oli saanut. Missä lie aitan kulmalla törmäsi kylän pomokolliin. Eihän siihen pitkääkään karkureissua tarvita. Irtokissoja näillämain riittää.

Lääkärin kokeissa ei mitään ihmeellistä löytynyt, lääkittiin minkä voitiin ja maksettiin sangen rasvainen lasku.


Nyt ei enää masenna eikä pelota, ihan on entisellään. Kehrää, puskee ja vaatii huomiota (ja ruokaa).

Torpan kaikki kissat ovat nyt kuitenkin dieetillä, Elmolla alkaa oikeasti kohta olla diabetesriski hälytystasolla. Oscar livistää karkuun aina kun voi, syö hyttysiä ja oksentaa sisällä matoille.

Tämmöistä tänne.
Ilta pimeni, lämpö jäi.Tätä minä niin kaipaan parin kuukauden päästä kun sataa vettä ja paleltaa. Elokuiset perjantai-illat ovat elämän hohtohetkiä ihan semmoisenaan.

Mukavaa viikonloppua !

Ollos tervehditty, Arki !

Antaa tulla vaan !

Kuvituksena tällä kertaa kanalan aina ahkeraa väkeä.

Näin se kuumin kesäsesonki jäi taakse ja arki alkoi. Tätä näpytellessäni istun ihan keskenäni tuvassa ja kaadoin kolmannenkin mukillisen kahvia. Aivan yksin en tietenkään ole, kissat ja koirat lojuvat kuka missäkin. Vieno kuorsaus paljastaa Leffen sijainnin, Peetu kaivautui tapansa mukaan tyynyihin.

Perikunta juoksi bussiin ja kohti koulujaan. Meillä on nyt Abi ja tokaluokkalainen, lukiossa hänkin.
Sitä minä en varmaan eläissäni ymmärrä, kuinka näin nuorella voi olla niin vanhat lapset.

Iso-J:kin pyörähti reissulleen. Perhekalenterin merkinnöistä päätellen reissua pukkaa paljon, tuliaisia on luvassa ainakin Puolasta ja Saksanmaalta.

Onneksi arki on tällä viikolla lyhyt, vain tämä ja huominen päivä.

Maakuntaradion aamuohjelmassa muistutetaan autoilijoita olemaan tavallista tarkempana liikenteessä ja syystä. Siellä on taas untuvikkoja ja keltanokkia liikenteessä. Ainakin koulujen lähistöllä pitäisi malttaa katsoa ja odottaa, antaa tietä ja varmistaa pikkuisille turvallinen koulutie.

Kuvassa etualalla valkoinen, hyvin todennäköisesti kukkopoika. Takana bobtail -värinen kana. Näyttää hyvinkin siltä, että kesän tipusaldossa valkoisia kukkopoikia on enemmistö ja bobtailit liki kaikki kanasia.

Tälle päivälle on luvattu lisää lämpöä ja mittari kertoo nyt lukemiksi reilusti yli +20°. Onneksi mitään isompaa jumppaa ei ole työlistalla. Kaikesta lomailusta huolimatta olen saanut pestyksi jo monta ikkunaa, juuri nyt en viitsi ajatella kuinka monta pientä ruutua ja lasipintaa vielä on jäljellä. Ikkunanpesussa (niinkuin monessa muussakin hommassa) vaikeinta on aloittaminen. Kyllä se sitten sujuu kun saa homman alulle. Voi olla, että tänään pesaisen etukuistin ikkunat. Voi olla, että en.
Akuutimpi tarve läsnäololleni on mustaherukkapensailla.

Arki on ollut silkkaa juhlaa tällä viikolla muutenkin.
Tiistaina 7. elokuuta Torpalla oli taas uudenvuoden aatto. Tuli täyteen 9 vuotta elämää tällä mäellä. Ensi vuonna eka kymppi täynnä, se on totisesti juhlan paikka. Aika on kieltämättä kulunut kuin siivillä. Taidankin selailla blogiarkistoa ja palauttaa mieleen tunnelmia ja tapahtumia matkan varrelta. Ei välttämättä mitään hirveän hohdokasta, mutta täyttä elämää ja sehän se on kaikkein arvokkainta.

Eilen juhlistin omaa vuosijuhlaani koeponnistamalla upouuden pyykkärini. Voi varjele kun on mahtava peli ! Etupaneeli on kuin lentokoneessa, paljon vilkkuvia valoja. Eikä siitä puutu kuin Netflix. Yksi on vielä kokeilematta, nimittäin koneen höyrytysohjelma. Tässä käy varmasti niin, että istun nokka konetta päin ja ihmettelen täysin uutta ohjelmaa. Ainakin Elmo tulee varmasti kaveriksi katsomoon, sitä kissaa kiinnostaa kaikki hurina ja suhina, vesi ja varmasti höyrykin. Meillä tulee olemaan Elmon kanssa niiiin jännää.

Jännä sekin, että kyllä se edellinenkin kone ihan hyvin hommansa toimitti. Siitä vain meni ohjelmat sekaisin, eikä osannut enää toimittaa viimeisiä huuhtelu-linkouus -toimenpiteitä. Vehje vietiin myymälän kautta kierrätykseen ja uusi tuli tilalle. Nyt vasta ymmärrän, mitä tarkoittaa syväpuhdas.

Arki tarkoittaa ainakin meillä joitakin aika suuria muutoksia. Ainakin unirytmi pitää korjata, hyvällä mallilla ollaankin jo sen suhteen.

Ruokarytmin fiksaaminen onkin vähän toinen juttu. Täällä kun on noudatettu lähes välimerellistä ruokailurytmiä, päivän isoin ateria syödään illalla, päivän viilennyttyä. Kun on kuitenkin pakko huomioida aikaiset aamuherätykset, illallista ei voi ihan puoleen yöhön venyttää.
Eiköhän tässä päästä ihan säädyllisiin ruokailuaikoihin viimeistään iltojen ja ilmojen viilennyttyä ja pimennyttyä. Jätetään illallinen pois ja siirrytään päivälliseen, kuudelta kattilat pöytään.

Hevosten osalta arki ei tuo mitään muutoksia. Paitsi syksy tuo loimituksen, sitten kun se syksy joskus sateineen koittaa. Kasperille pitää ostaa sadeloimi ja varmaan joku toppanuttukin, ainakin Horsewarella on Petite -mallisto, ne ovat aivan huippusöpöjä ja jokaikisen sijoitetun euron arvoisia koska kestävyys on aivan huippuluokkaa. Toivottavasti Kasper ei ole loimentuhoaja. Mikäli se semmoiseksi osoittautuu, pitää ryhtyä kemialliseen sodankäyntiin ja hankkia jotain pahanmakuista loimenkyllästettä. Otolla varmaan niin palaa hihat ja hermot mikäli poninrääpäle roikkuu loimenhelmoissa.

Minä vietän enemmän aikaa tallissa, ylläpitohommat siirtyvät kontolleni lähes kokonaan, tuttua puuhaa sekin aiemmilta vuosilta. Olen menettänyt tallimestarin tittelini Perikunnan vanhimmalle ja palautetta tulee milloin mistäkin.

Tallinpäätyremontti oli suunnitelmissa tälle(kin) kesälle. Vielä se on aloittamatta ja laudat sun muut kaupassa. Se on kuitenkin pikkuinen pakko aloittaa, meinaan nimittäin siirtää osan kanoista tallin neliöihin. Pölyasia on kuitenkin ensin ratkaistava. Minä en halua höyheniä hevosten vesiastioihin enkä kanapölyä heiniin.

Tämmöistä kaikkea arki tuo tullessaan. Kaiken tähän mennessä kokemani perusteella toivon, että arki pysyisi kohtuullisen ennustettavana ja tasaisena. Se on sellaisenaan hyvää ja arvostettavaa.

Tasaista arkea sinullekin, missä lienetkin !

PeeÄäs:

tänne loppuun vielä sangen osuva kuva siitä, miltä minä ainakin tulen näyttämään muutaman viikon kuluttua kun arki on tehnyt ns. tehtävänsä:

Uhkeata elokuuta

Vilvoittavien vesisateiden myötä puutarhakin villiintyi entistä huimempaan kukintaan. En kyllä olisi ikinä osannut ennustaa, että muutaman kolean ja sateisen kesän jälkeen täällä päästään näin hurjiin lämpölukemiin. Ihan keikahti koko homma uusille säädöille, liekö tämä nyt sitä ilmastonmuutosta? Toisaalta en kauheasti kehtaa valittaakaan säistä, minulle passaa Andalucian lämmöt kotimaassa.

Kun puutarha puhkuu ja uhkuu runsauttaan, myös minä totean puhkuvani entistä helpommin ja ilmeisesti olen jotenkin runsastunutkin kun yksi jos toinen vaate on kaapissa kutistunut. Huomaan valitsevani mieluiten päälleni jotain jossa on joustava vyötärö ja väljä mitoitus muutenkin. Asialle täytyy varmaan tehdä jotain, sillä talvi tuppaa muutenkin varastoitumaan minuun, vuosi vuodelta runsaammin ja sitkeämmin.

Toistaiseksi olen lohdutellut itseäni sillä, että hellepäivään nyt kuuluu olennaisesti jäätelö ja muut herkut, ei roseeviini maistu marraskuussa yhtä hyvälle ja suun myötäiselle kuin kesäiltaisin. Ja hyvänen aika, kyllä grillattu halloumijuusto nyt vaan on ihan parasta. Kuin myös grillattu maissi, uudet perunat ja voinokare. Onhan noita herkkuja.

Takaisin puutarhaan. Keväällä suurin toivein virittelin lavakaulusviljelyksiä. Kylvin, kastelin, kitkin ja harvensin. Aivan sama muffinssi-ilmiö kävi lavoissa kuin mikä minulle housunkaulusten kanssa, yli tulvii. Eli onnistuin jotenkin ylenpalttisesti. Eniten iloitsen taaemman laatikon ristikossa kiipeilevistä hajuherneistä, ne näyttävät todella viihtyvän. Odottelen kukintaa alkavaksi aivan näinä päivinä.

Yrttimaalla on muutenkin aivan hillitöntä. Yrtit kukkivat, tuoksuvat ja leviävät, sipulit punkevat jo ylös maasta, valkosipulit nostettiin jo. Lipstikka tulee vuosi vuodelta hullummaksi, nyt se kaatui omaan suuruuteensa helteissä ja etenkin niitä seuranneissa rankkasateissa.

Kasvihuone on yleensä ollut varmin paikka saada satoa. Nyt se osoittautui aivan liian kuumaksi paikaksi vaikka miten tuuletusta ja kastelua yritettiin tarjota. Ulkolavoissa kesäkurpitsa viihtyy mainiosti, kasvihuoneessa kitui. Kasvihuonekurkku antoi aluksi hienosti satoa, helteiden myötä kurkut lötkähtivät yksi toisensa jälkeen.

Mansikkasato jäi minimaaliseksi, pensasmustikoita saatiin vajaat kymmenen maistiaismarjaa. Kauriit söivät talven pimeydessä vadelmarivistöt melkein tasaiseksi ja säästyneet vadelmat kuivuivat paahteeseen. Hernepenkki kärähti, ensimmäistä kertaa ikinä.

Vähän jo suunnittelin, että pienennän vadelmarivistöjen osuutta, aivan liikaa siellä niitä on ollutkin. Toisaalta olen kutsunut ystäviä ja naapureita poimimaan itselleen talveksi herkkuja ja hyvin ovat kelvanneet. Kun nyt kuitenkin ainakin jotain paikkausistutuksia on tehtävä, meinaan kokeilla jotain uusia lajikkeita. Ottawa on meidän vadelmalajike, saa ehdottaa uusia tuttavuuksia.

Viinimarjoja tulee ylenpalttisesti. Omenoita näyttäisi vaivaavan pihlajanmarjakoi, hedelmät ovat ihan rupisia. Viime vuonna omppuja vaivasi rupi, mätä ja mikälie muumiotauti, sadekesän satoa sekin.

On niin kiva käppäillä marjapuskakierrokselle, erityisesti rakastan karviaisia. Ne ovat ihan parhaita suoraan puskasta syötynä. Valitettavasti myös Leffe ja Peetu ovat mieltyneet karviaisiin ja hotkivat minkä ehtivät. Vapaana löntystelevä kukkokin löytyy yllättävän usein marjapuskista. Se on aivan tohkeissaan saskatooneista ja onkin nyppinyt alimmat oksat aivan tyhjiksi.

Saskatoonia täällä on aivan liikaa, tekisi mieli pistää ainakin yksi rivi tasaiseksi. Mikäli nämä kesät jatkuvat tämmöisinä, täällä voi oikeasti alkaa vaikka viininviljelijäksi. Mesimarjaa meinasin ainakin laittaa osaan vadelmarivistöjen aukkopaikoista, se vasta on herkkua.

Onhan tämä kieltämättä aika ihanaa ja ylellistä kun voi kasvattaa paljon syötävää omalla maalla, omalla tavallaan. Seniorikansalaisella on lisäksi omat rivinsä retiisiä, pinaattia ja mitähän lie muutakin. Perunalajikkeemme Afra on aivan valtavan ihana ja maukas peruna, suosittelen lämpimästi.

Näillä mennään uutta viikkoa etiäpäin. Perikunnalla alkaa opiskelu vielä tällä viikolla, Iso-J lähtee reissuun ja arki alkaa muutenkin. Itselläni toki on luvassa silkkaa hauskaa ja hemmottelua, kampaajalla aloitan huomisen ja ties mitä tällä viikolla vielä ehdinkään. Luvassa olevat leivoskahvit, pullavohvelit ja kreikkalainen katuruoka pitävät minutkin varsin runsaana ja uhkeana.

Pulla päivässä pitää pyllyn pyöreänä ja nutturan löysällä.

Tähän loppuun vielä muutama kuva silmänruuasta, sitäkin tarvitaan ja sitähän täällä piisaa.
Mukavaa viikkoa, missä lienetkin.

Torpan harmaat

Nämä kuvat on nähty ennenkin, mutta se suotakoon. Kun toisessa kädessä on poni, ei järjestelmäkameran käyttö ole maailman helpoin nakki. Siinä missä Otto nyt tallin vanhimpana on ns. sometusvarma, Kasper kaksivuotias ei sitä todellakaan ole.

Onhan se hauska epeli tuo Kasper. Harmaan pilkullisen nahkan sisällä asuu kuitenkin ihan ehta hevosvoima. Se on vain pakattu tiivisteeksi. En minä sano, että Ottokaan isompana mitenkään laimea olisi, kyllä runsaasti täyttä verta perimässä pitää huolen varsin eloisasta ratsusta. Maasta käsin Otto on kuitenkin sometusvarma ja kulkee perässä kuin hyvin koulutettu koira.

Voi olla, että juuri kun oletat, että Kasper on hetken kauniisti turpa ruohikossa ja päätät lukea juuri puhelimeen saamasi viestin, tunnet hampaat pohkeessa. Tai perskankussa. Ja ponin ilme; 'ei pahalla mut tahallaan koska et ollut läsnä'. Että parempi pitää focus ponissa ja somettaa joskus toiste.

Tähän nyt täsmennän, että näin ei ole vielä kertaakaan käynyt, mutta minun kokemuksellani tähän vasta ruunattuun kaksivuotiaaseen ei ole niin paljoa luottaminen, että selkänsä kääntäisi.

Kasper on kuin kala vedessä kaikissa ympäristöissä. Ainakin tällä kotipihalla. Ei haittaa haukkuva koira, ei korvanjuuressa kiekuva kukko, ei hulluksi tullut vesiletku eikä yhtään mikään. Näin pikkuinen tyyppi mahtuu käymään kasvihuoneessa, kasvimaalla, syömässä mansikoita ja karviaisia. Emme ole vielä keksineet paikkaa johon Kasperia ei voisi viedä. Helppo kävelyttää jopa pyykkitelineen ohi jossa on kuivamassa iso kasa lakanapyykkiä. Olisin vienyt Kasperin lakanoiden alta ja välistäkin, mutta poni oli aivan liian pölyinen.

Uskon, että eletty elämä kotieläinpihan vilskeessä on siedättänyt ääniin ja tapahtumiin.
Kavioiden taannoinen vuolu oli ihan helppo homma ja siitä tuli kyllä hieno kukka kiitoskukkasten kokoelmaan.  Hammashoito ja eläinlääkärin tarkastus rokotuksineen on vielä edessä, niistä ei toinna huolia.

Minä uskallan väittää, että Kasperin suunnaton itseluottamus myös korreloi suoraan sen nulikkamaisen röyhkeään käytökseen. Peruskäytös on toki hyvää ja kaunista, mutta satunnaiset ylilyönnit ovat varsin röyhkeitä. Minulla on kohtuullisen hyvä toleranssi nuoren hevosen rajojenhakuun, mutta on myös sinniä pitää ihmisen omasta tilasta ja hevoselle sallituista rajoista kiinni. Se tietty hajuraon pitäminen eli ns. kättelyetäisyys on homma, joka hevosen pitää hoksata. Muuten saattaa osua nokkaan, hevosella.

Kuopiminen on yksi asia jota en kertakaikkiaan jaksa sietää.  Seuraavana tulevat näykkiminen, potkiminen ja yläpystyyn pogoaminen, kertakaikkinen ei näille kaikille. Kasper on kokeillut kahdesti kaikkia, ensimmäisen ja viimeisen kerran. Toistaiseksi. Tiedän, että kapinakausia tulee ja menee. Kunhan orihuurut päästä tasoittuvat, elämä varmasti rauhoittuu.

Otto on ollut aivan loistava isäntä. Ottopoloinen joutui kylmiltään astumaan isäntäruunan rooliin. Yhden vuorokauden oli Torpan ainoana hevosena ja sitten kun Kasper tepasteli trailerista ulos, Otto oli selkeästi innoissaan hevosseurasta. Se, että tuttu keltainen seuralainen olikin vaihtunut pieneksi harmaaksi, ei Oton tasaista maailmankatsantaa hetkauttanut mihinkään. Tietysti nyt pitää olla paljon varovaisempi leikkiessä kun vastustaja on niin pieni eikä Kasper yllä kyhnyttämään harjaa tai persauksen päältä.

Otto ottaakin nyt  hoitotilanteista irti enemmän, pitää harjata ja rapsuttaa ja suihkuttaa ja puunata.
Kasper on myös tottunut seisomaan tallinkäytävällä puunattavana ja selkeästi näillä helteillä se on tervetullutta lepoa viileässä. On ainakin jouhia mitä letittää.

Eroahdistustakaan ei ole, Otto saa lähteä omiin hommiinsa ja laitumelle ihan vapaasti, Kasper saattaa huutaa moikat kerran. Peräänhuutelua saati hullua rääkymistä ja paikasta toiseen laukkailua ei ole ilmennyt. Sähkö räppäsi pari kunnon tälliä korville alalangasta ja siitä lähtien poni on ollut liikuttavan tarkkana miten pitkälle ylähuulella kurkottaa tuoreemman vihreän perään.

Enemmän sähkön läheisyys ahdistaa Ottoa, pari korville räpsyä riittää pitämään Otonkin kaukana langoista.

Mitään suurempia suunnitelmia meillä ei Kasperin varalle ole. Kunhan toimii kaverina Otolle, pärjäilee yksin Oton poissaolojen aikana ja on aikanaan turvallinen kaveri pienemmillekin naperoille. Tavoitteena on asiallinen poni. Ehkä joskus jopa somevarma.

Tällä hetkellä annetaan penskan olla penska ja ehkä ensi keväänä kokeillaan jotain valjashommia. Onneksi lähistöllä on paljon pikkuponien kanssa aktiivisesti puuhaavia ihmisiä ja ponivaljaatkin saadaan lainaan. Ties vaikka laskiaishangilla kaahaamme joskus ponivetoisella pulkalla?

Hyvä kun ei ole kiire mihinkään. Kyllä tästä satunnaisesti silmiäänpyörittelevästä  Mr. Sassypantsista ihan kelpo perheponi kehkeytyy.

Vaikka katseeni hakee vielä kauan tallista ja tarhasta Ponimiehen ilkikurisen suloisen hurmaavaa katsetta, tämäkin pieni pentele saa mielen iloiseksi. Hevosilta voi oppia niin paljon, myös pieniltä.