Tallessa ollaan, koko perhe yhes koos ja muutenkin asiat ihan mallillaan.
Tässä on pidetty vähän pakolla taukoa bloggaamisesta ja kuvaamisesta. Toimeliaan toukokuun jälkeen tervehdin oikeastaan ihan ilolla viileitä kesäkuun alkupäivien säitä. Oli aikaa totutella täysjäseniseen perheeseen, raivata myrskyn jälkiä ja kunnostaa pihaa.
On myös ollut huippukivaa saada tallihommiin avuksi Etänapero, paljon on taas saatu aikaan ja Oton kuntokuurin ensimmäiset tunnit on nyt pidetty.
Kaikkea tekemistä kun kuitenkin rajoittaa tolkuton väsymykseni joka ei totisesti armoa anna kohdalle osuessaan.
Vaateriin on päästävä asap, ainakin auton ratista. Joskus riittää ihan vaan istahtaminen hetkeksi. Yleensä nukun huoletta pari tuntia. Ja niin se ilta venyy kun on taas levännyt ja pirteämpi.
Pihalla ei iltaisin voi nyt tuulten tyynnyttyä tehdä paljoakaan ilman, että Thermacell suhisee vieressä, mieluiten kaulassa roikkumassa.
Ensi keväänä meille niin tulee se Mosquito magnet. Semmoinen härveli pitää kuulema asentaa heti keväällä niin, että ensimmäinen verenimijöiden sukupolvi imeytyy itse suoraan pömpeliin ja sitä kautta kadotukseen. Jos sen kesken kesän laittaa, laitteen teho ei ole niin hyvä. Ainakaan ekana kesänä.
Turha olla huolissaan, pääskyt ja muut pikkulinnut saavat tältä tilukselta riittävästi evästä poikasilleen vaikka ihan tuosta oleskelualueilta niitä vähemmäksi imuroidaankin.
Totesin taannoin, että tämä piha alkaa nyt olla sellainen ikiaikaisten toiveideni mukainen satupuutarha. Alkuvuosina raivattiin tilaa nurmelle ja istutuksille, tuhottiin ohdaketta ja muita vähemmän toivottuja kasveja. Olen varmaan aiemmin jo kertonutkin, meillä kasvaa valtavan elinvoimainen vuohenputkikasvusto, haaraoksaisia horsmia ja taivaita tavoittelevia ohdakkeita.
Uskallan nyt yhdeksän vuoden kitkemisen ja ruohonleikkuun jälkeen sanoa, että alamme päästä voitolle.
Voi kun vielä jostain löytäisin ensimmäisen kesän kuvia pihalta, oli se aikamoinen savotta mihin ryhdyttiin. Alussa pihalla etenemiseen tarvittiin moottorisahaa, raivaussahaa, viikatetta ja muita järeämpiä työkaluja. Lammaskatras oli aivan huipputehokas tuhoamisyksikkö hevosille ajatellulla alueella.
Katsoessani tallin kulman maisemia nyt, en voi uskoa tapahtunutta muutosta. Oikeastaan ainoa toteutettava asia sillä nurkalla on itse rakennuksen uudelleen verhoaminen, ovien uusi panelointi, maalaus ja vähän pihatöitä. Sitten passaakin jo kiikuttaa paikalle kukkasia ja kalusteita.
Nuo kolme edellistä kuvaa ovat Torpanmäen vastakkaiselta kantilta, omenatarhan laidalta. Istutimme sinne kuusentaimia joita edellinen asukas oli ripotellut vähän sinne sun tänne. Vailla mitään suunnitelmaa. Tänään ihmettelin valtavia vuosikasvustoja, nuohan ovat jotain nakkisormikuusia. Ei semmoisia totutunlaisia pihakuusia ensinkään. Ja kyllä minä kuuset käsittääkseni tiedän. Mikä lie luikerolajike. Onko jossain paikkaa jossa voi tehdä geenitestejä havupuille?
Huomaa kuvien oikeassa reunassa rehottava tyylikäs vuohenputkiaidanne.
Täällä viihtyvät erinomaisen hyvin pohjoisesta tuodut kasvit, kiitos Toveri Tita ja Särkän Perennataimisto.
Olen kantanut tänne myös valtavat määrät kalliita, kauniita ja ihania erikoisuuksia. Osa on mennyt myyrien, rusakoiden ja kauriiden ravinnoksi, osan ovat vieneet väärin valitut kasvuolosuhteet, tappotalvi 2015-16 ja muuten vaan huono tuuri.
Mutta ne jotka täällä nyt pärjäävät, viihtyvät ja suorastaan rehottavat ovat sitäkin rakkaampia. Unikot, pionit, päivänliljat, leimukukat ja monet muuten vaan ihanat. Saa rönsytä, saa rehottaa. Kiitos Iso-J:n aherruksen, penkkien kiveykset ja särmät viimeistelijällä tehdyt leikkaukset korostavat kukkapenkkien rehevyyttä.
Erilaiset akileijat näyttävät viihtyvän. Yhdessä vaiheessa pidin tummanlilaa versiota lähes rikkakasvina, sitä on kitketty pois valehtelematta kymmeniä kiloja. Esiin onkin nyt noussut aivan upeita erikoisversioita. Tämän ballerinamaisen hennon pinkinlilan kerrottukukkaisen nimeä en millään muista, aivan ihana se on.
Seuraaviin kuviin latasin White Barlow'n ja Black Barlow'n. Muita, jotain sekoituksia ja mitälie sötköksiä pilkahtelee vähän kaikkialla. Seniorikansalainen näkyy kasanneen ns. Keräilyerien penkkeihin omia kokoelmiaan. Siellä on valkoista, pinkkiä, tummaa lilaa ja välivärejä.
Keräilyerien penkkejä meillä on vähän siellä sun täällä. Sinne kärrätään liikaa rehottavia yksilöitä ja toivotaan luonnon hoitavan homman. Lisääntykää ja täyttäkää maa. Tai hävitkää.
Iso unikko meillä onneksi viihtyy. Kerrottukukkainen pioniunikko taisi kadota tai pitää välivuotta, se on aivan ihana ja toivotan tervetulleeksi jahka päättää taas tarjoutua esille.
Lisäksi on keltaisia pieniä, punaisia espanjalaisia ja jotain muutakin. Ne tulevat ja menevät mielensä mukaan, ihania ovat kaikki. Sinivaleunikko on ihan omaa luokkaansa. Onneksi ne näyttäisivät viihtyvän täällä, minulla niitä on jemmassa kolmessa eri penkissä ja jokainen kukkii.
Muutenkin olen rohkaistunut hankkimaan enemmän näitä vähääntyytyviä vanhanajan pensasruusuja. Punalehtiruusu on aivan huikea puska ja vanhasta mummolasta tuotu 'maamonruusu' on sekin juurtunut.
Alppiruusujen kanssa sen sijaan en pärjää, kaksi viime vuonna lahjaksi saamaani yksilöä ovat täysin pystyynkuolleita. En tiedä saivatko kusimyrkytyksen jouduttuaan koirapoikain päivittäisen ruikkimiskierroksen etapeiksi vai mikä ne vei ensimmäisenä talvenaan.
Pikkuisen harmittaa, mutta joku vahva varjon kasvi tuvan itäikkunan alla toivottavasti löytyy.
Sillä arvaa mitä ! Minä lähden perjantaina Hopianuolella kohti Raahea. Sieltä löytynee taas vaikka mitä. Menomatkalla seuranani on muutama ponteva kanatyttö, tulomatkalla kurvaan kainuun kautta. Luvassa hyvää seuraa ja kuulumisten päivittämistä. Ihan parhautta tähän arjen keskelle.
Kivaa viikonjatkoa sinulle, missä lienetkin !
