Kanalian tuuletuspäivä

Ettei nyt vaan nauruksi menisi?

Ylemmissä kuvissa on muuan muotovaliokukko. Pyrstö tältä 'komistukselta' puuttuu, koska se jäi minun käteeni. Jahtasin kukkoa kynsienleikkuuta ja muuta tarkastusta varten ja nappasin kukkoa pershöyhenistä. Ote oli vähän turhan pitävä ja kukko turhan ketterä. Sen pituinen se. Kukko on muuten myynnissä, koska ei istu mihinkään väriparveen millään muotoa.

Laitan tähän muutaman muunkin siipikansalaisen kuvan, nämä onnekkaat pääsevät oikomaan koipiaan ulos näin aurinkoisina päivinä. Virallinen ulkoilu alkaa vasta 1.6. kun oletettavasti muuttolintujen pääjoukko on jo kiiruhtanut yli kohti itää.

Sisällä lymyävät vielä Orpingtonit ja araucanat ja näitä etujoukkojakin majailee sisällä vielä kolme hautomahimoista pikkukanaa ja Kukkosen uusi rouva. Raitapaitarouvat antavat nokkaa hyvin hanakasti uusille tulijoille ja nyt tämä uusi rouva on tulilinjalla. Kuvia tästä uusimmasta kaunokaisesta vähän myöhemmin.

Orpingtonit pääsevät ulos vasta kesäkuun alussa. Ne ovat niin pulskia, etteivät mahdu maatiaisille mitoitetusta luukusta ulos. Ne pitää kantaa ovesta ja saavatkin asustaa ulkotarhassa syksyyn saakka.

Ukko Kukkonen

Taas tämä karvahattu 

Espanjalainen vellikello

Kedon kaunein kukkanen

Kanalan pehkuista löytyi myös yksi iso ja pullava partainen rouva. Ei ehkä kedon kaunein kukkanen, mutta rauhallinen ja ahkera munaaja. Tämä on tullut minulle ihan heräteostoksena ja pitkään oli epäselvää kuka ja mikä hän on sorttiaan. Onneksi pullautti munan ja sai pitää helttansa.

Puhdasrotuinen ei ole, vaikka ranskalainen faverolle oli oletus kun tipua valittiin. En ole tuosta väristäkään ihan varma, yksi kaveri heitti värimääritelmäksi 'mummolan verhot'. Vaikka minun mummolassani oli ruutuverhot, mummolla oli kyllä tuon väriset tohvelit.

Ehdottomat lempparini ovat kääpiökochien lisäksi raitapaitakanat. Niitä on kaksi ja ovat tosi kivoja. Munivat suhteellisen tasaiseen tahtiin ja ovat mukavan uteliaita. Ihan rotumääritelmän mukaisia nämäkään eivät ole, mutta ei haittaa yhtään. Kinttujen pitäisi olla kantarellinkeltaiset, meillä on vähän valkoisemmat silosääret.

Kintut ristissä 

Lumppa on niin nättinä

Lumppa ja sisarensa Hömppä saavat toukokuussa oman valkoisen kukon, Kupu-Kallen. Porukkaan liittyy toivottavasti muutama muukin valkoinen tipunen. 

Reissusta liftaa kyytiin ihan kokonaan uusi väri, palataan asiaan kun on jotain näytettävää. Väriprojekti käynnistyy aika pian. Hautomakone jysähtää tulille heti kun se tänne saakka saapuu ja posti kiikuttaa munatilauksen perille. Toivottavasti ei tule vatkulia, vaan runsain mitoin uusia tipulaisia uuteen väriryhmään.

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan odotan kesää kotimaassa ihan oikeasti innoissani. 

On niin paljon kaikenlaista hommaa täällä Torpallakin. Niitä on ollut kiva suunnitella samalla kun pötköttelee hamacalla ja kuuntelee välimeren laineita. Mutta eiväthän ne projektit sieltä käsin edisty maaliin saakka. Nyt sitten laitetaan useampikin pihahomma kuntoon. Kunhan lumet sulavat lopullisesti, pääsen tsekkaamaan mm. A-katsomon talvituhot. Rusakko on typistänyt muutamasta kasvista varsin tehokkaasti kaikki oksat, toivottavasti eivät kuoleudu ihan kokonaan.

Nämä tipuhommelit ja muut kanalaprojektit sujuvat omalla painollaan siinä samassa.

Lumet todellakin vajuvat, mittakeppinä talon päädyn kukkapenkissä pönöttävä kukko alkaa paljastua. Se seistä pönöttää kivellään ja oli ihan umpisukkeluksissa koko talven. Nyt näkyy kohta varpaatkin.

Lumi on jo vajunut Kukkopenkissäkin

Tunnistan itseni

Tunnistan paljon itseäni tästä raitapaitarouvan kuvasta. Suunnilleen samalla tavalla käppäilen pihalla ja tutkin elonmerkkejä. Päivittäin niitä löytyykin, aina uusia. Tämä rouva ilahtui silminnähden löytäessään jonkun öppiäisen maasta. Ankara pulina ja potpotus ja sitten nielaus.

Kevätlannoituskin hoituu samalla kun rouvat partioivat, minä koetan isompia kikkareita viskellä vähän syrjempään. Kohta täytyy näitä kanatuisten pihapartiointeja vähän rajoittaa, ei nimittäin ollenkaan suotavaa, että nokkivat pionien pulskat ja punaiset nupopäät kupuihinsa. Tai oikeastaan mitään tarkoituksella istutettuja juttuja ei tarvitse nokalla kurittaa.

Kanalan ulkotarhoissa on kertynyttä korjausvelkaa ja maaperä kaipaa kipeästi uutta sorakuormaa. Viime kesän vesisateet liejustivat kanatarhat aivan kaameaan kuntoon. Kanoilla oli helppoa kun seisoi vain paikallaan ja odotti, että sateen huuhtoma mato kellui nokkaan. Muut ruuat sitten vetistyivät piloille, kuppi kerrallaan liejuuntuivat, vaikka miten sateen suojaan niitä yritti jemmailla.

Nyt sitten paljon uskoa ja toivoa ja jaksuhaleja Luontoäidin suuntaan.
Ettei ihan lekkeriksi löisi tätäkin kasvukautta.

Toiveikasta tiistaita !

Inspiraatio, missä olet ?

Siinä se on, tämän päivän tilanne.
Tässä kevään edistymistä odotellessa ylikierroksilla käyvä komentokeskukseni yrittää saada kiinni ideasta, mieluummin kahdesta. Auttakee ihmiset.

Ylemmästä kuvasta ei ihan koko totuus näy, Torpalle nouseva pihatie ei ole ihan noin lyhyt, pituutta tällä tienpätkällä on hyvinkin sata metriä. Tietä pitää taas vähän parsia, se on painunut aika tavalla. Eikä ihme, onhan edellisestä maa-aineskuormasta jokunen vuosi.

Asiaan. Minua on nyt alkanut vähän vaivaamaan tuon pihatien alkupätkän vasen laita. Se on ihan nurmialuetta ja semmoisenaan vähän tylsä. Siinä olisi ainakin kymmenen metriä pituutta laittaa joku tyyliin sopiva istutusjuttu. Mieluummin niin, että olisi kerroksia ja näkyisi edes osittain talvellakin.

Vasemmalla alatiellä on salavien rivi ja välissä tuijakolmikoita ja niiden edessä kaikenlaista sekalaista kukkivaa, tähän malliin:

Lisää salavia en ota enkä laita, se on tuhannen vissi.
Tuo alatien pätkä on muuttunut, kuvat vuodelta 2015, reunuskiveys on tehty ja tuijatkin kehystetty kivirakennelmin.

Mitä sinä tekisit pihatien reunalle? Oikealla (talon puolella) on iso perennapenkki ja tuuhea ruttojuurikasvusto aitan päädyssä. Perennapenkissä on pioneita, päivänliljoja, syysleimuja, kuunliljoja, esikoita, sipulikasveja, liljoja ... jajajaja.

Osa minusta näkee ajotien suuntaisen rivistön kauniita pihlajia joiden edessä kenties ruusuja tai pioneja ja ehkä jotain täytejuttuja.

Entäpä aitan länsiseinusta? Minä näkisin siinä ehkä mieluiten jotain kaunista korkeaa ja rentoa ruusua, punalehtiruusu tai torniolaakson ruusu voisi kasvutapansa vuoksi olla kaikkein kaunein.
Kaunishan tuo vanha hirsiseinäkin on, mutta mahtuisi siihen kai jotain värikästäkin?

Aivan pihatien liittymässä, postilaatikoiden luona, on muutama vaahtera ja niiden edessä muutama hanhikki.

Jätän tämän ideahomman hautumaan ja mielelläni kuulen vaihtoehdoista. Pitäisi olla kuitenkin maalaistalon pihamiljööseen sopiva ratkaisu.

Sitten takaisin kevään penkkipunnertajiin:

Vähitellen ne sieltä puskevat esiin. Tunturipoimulehti on ihana, akileijan ruusuke löytyy ensimmäisten joukosta ja laukkojen pönäkät lehdet  kurkottelevat kohti korkeuksia. Varmasti tämän päivän paiste ja porotus antavat lisäkyytiä lumelle. Lumi onkin muuttunut ihan sohjoksi ja suhina kuuluu sen sulaessa.

Sunnuntaina oli niin hieno sää, että viskottiin monen monta säkkiä kalkkia pihalle. Sitä ei olekaan aivan viime vuosina muistettu/ehditty tekemään, joten tarpeeseen tuli.

Reipasta viikon alkua !

Päiväkirjamerkintä nr. 1800

No hitto joo

Tämä huhtikuinen perjantai näytti aluksi olevan taas niitä päiviä, kun mikään ei meinaa sujua. Ei edes käynnistyä.

Kävin sentään pelastamassa pestyt soffanpäälliset ja matot ulkoa, siellä nimittäin sataa hirveän kylmää ja inhottavaa jäävettä. Se tietysti edistää lumien sulamista, mutta toisaalta kastelee ennestään litimärkää maata. Lunta on pahimmissa paikoissa pitkälti toista metriä, onneksi niitä pahimpia paikkoja on vain muutama.

Sade ja matalapainehan se veteläksi vetää, ponitkaan eivät olisi tahtoneet tallista ulos, eivät vaikka miten heinäkassia heiluttelin. Siellä ne lopulta seisovat, synkkinä ja märkinä. Ponimies pääsi jumpalle, kenttäkin on sula, mutta ei todellakaan kuiva.

Loading Elmo

Eilen pyörähdin pikaisesti hakemassa yhden kanan, Outokummussa oli treffit. Mulle on kyllä jo kehkeytynyt aika hyvä silmä bongata parkkipaikoilta kanaihmisten autot, aika paljon tuota kontista konttiin kauppaa on viime vuosina tehty. Kerrasta osasin oikean auton viereen.

Iso-J:n paksu rouva (ei puhuta minusta) teloi koipensa ja siirtyi ylisille. Nyt on kukon hyvä lähteä uuteen kesään uuden rouvan kanssa. Toivottavasti pariskunta hynttää ympäri pihaa jahka kelit tästä taas paranee. Muutenkin siipikarjan osalta näyttää elämä aktivoituvan taas. Kaikenlaisia mielenkiintoisia 'projekteja' on käynnistelty ja niistäpä sitten tuonnempana lissee. Ei käy elämä tylsäksi. Sitten jos alkaa mopo keulimaan, voi piipahtaa Eviran sivuilla tutkimassa erilaisia säännöksiä harrastesiipikarjan osalta. Voin kertoa, että sääntöjä on, kaikesta.

Hyvähän se on, että valvontaa ylipäätään, en minä siitä valita. Mutta joskus tuntuu, että maahan olisi helpompi tuoda vaikka ydinase kuin kananmunia ulkomailta. Paria riviä aiemmin Evira kuitenkin toteaa, että munissa tautiriski on huomattavasti pienempi kuin elävissä linnuissa. Mutta varmuuden vuoksi on hirmuinen sääntöviidakko hedelmöittyneille munillekin.

Lellun aamunaama

Päivä parani huomattavasti kun Heidi ilmoitti tulevansa pikkupoikien kanssa käymään. Niinhän savolaestuneet karjalaiset porhalsivat pihaan ja voe hyvä ihme kuitennii kun oli kiva nähdä pitkästä aikaa.

Kiva kun kävitte, Pollekin sai kaipaamaansa huomiota. Ja pikkupojat ovat ihan huippuja. En muistanutkaan miten paljon kaikenlaista mielenkiintoista roinaa Iso-J:n kokoelmissa on.
<3 p="">
Viikonlopuksi ei ole oikeastaan mitään suunnitelmia. Mikäli säät yhtään sallivat, veikkaan pihalta kuuluvan haravan rapsutusta. Kasvihuoneessakin varmaan multa pöllyää.

Mukavaa viikonloppua !

Kasvihuoneen työpöytä valmiina

PeeÄäs: tämä on bloggerin tilastojen mukaan 1800. päiväkirjamerkintä. On sitä 'asiaa' näköjään ollut paljon. Julkaisukynnykseni on tunnetusti matala. Kiitos kaikille mukana roikkuneille, kaikkea ei todellakaan ole pakko lukea, voi vaikka katsella kuvia. Jotka nekään eivät kummoisia ole. Kiitos ja anteeksi.

Kuckelicuu ja muita kevään merkkejä

Nonnih. Kyllä se etenee, kevät meinaan. Eilen ei kukosta näkynyt hattuakaan ja tänään jo perssulat.
Kyllä aurinko vaan on tehokas epeli ja kun kaksi edellistä yötäkin on oltu plussalla, voi kai jo sanoa kevään koittaneen meillekin. Välillä tosin meinasi usko loppua ja toivokin oli koetuksella.

Tänään ne kevään merkit suorastaan huusivat olemassaoloaan. Touhotin pihalla niin innoissani, että en edes älynnyt hakea kameraa, puhelimen räpsyillä sitä taas mennään.

Lumi pakenee, hähhähhää.
Päivittäin sula (ja litimärkä) ala laajenee ja kohtahan tuonne mahtuu haravan kanssa heilumaan.
Autolla ei passaa heittää kunniakierrosta riihen edessä vaan pitää yrittää kikkailla käännökset pienemmässä tilassa. Piha menee nimittäin ihan velliksi jo pelkästä kävelystä. Eilen jäteauto jauhoi alatien aivan tohjoksi. Kyllähän se siitä toki kuivaa ja palaa ennalleen, nämä kelirikkoajat ovat vaan niin surkeita.

Jahka Iso-J palaa reissultaan, hän varmaan laittaa kävelyreiteille edellisvuosien tapaan pitkospuut.

Penkkipunnertajat

Jotain narsissin sipuleita olen näemmä polkenut alppiruusujen penkin jatkoksi, saa nähdä mitä tuolta tulee. Muistan kyllä touhunneeni ainakin alliumien kanssa vähän joka puolella. Toivottavasti olen edes ne älynnyt istuttaa niin, että joku rehevä kasvusto peittää niiden kukkineet puskat alleen. Yleensä tällään laukat eturiviin ja manailen loppukesän niiden rupsahtaneita kasvustoja.

Lumen alla on aivan mahdoton lataus, aivan hetkessä pongahtavat pintaan ja kurkottavat kohti valoa. Voin vaikka vannoa, ettei noita ollut eilen näkyvillä.

Naapuri oli lapioinut penkeistään lumia vähemmäksi ja postasi tänään kuvan kukkivista valkovuokoistaan. Minä en lapioinut penkkejä, mutta löysin silti jo kevätkaihonkukan alun kurkkimassa valoa kohti.

Ja kun kukolla aloitettiin niin kukoilla on hyvä lopettaa. 

Kaikenlaisia sitä löytyy kun alkaa avelsägg -hakusanalla kollaamaan Sveamamman muna-antia.

Iloa viikkoosi.

Se ärsyttävä tyyppi

'Mulle niin riitti, nyt just'

Ei varmaan epäselvää kenellekään, että tämän postauksen aihe on valkoinen karvaturri, Boltsi-Polleroinen.

Kun Polle suuttuu, se sanoo iiiih ja sinkauttaa takakinttunsa ällistyttävän ylös. Kuitenkin nämä pienen ponin mielenilmaukset tehdään aina turvallisen matkan päässä Ponimiehestä. Korkeintaan rapaa ja roinaa lentää Ponimiehen upouudelle kesäkarvalle.

Olen jo oppinut ripottelemaan heinäsatsit pitkin tarhaa, niin että molemmille riittäisi kasa jauhettavaksi ja kaksi parhaalle. Tänään tein sen vihoviimeisen virheen, että otin porkkanoita mukaan tarhaan. Ponimies sattui silmäkulmastaan näkemään kuinka livautin oranssin herkun Pollen pieneen turpaan. Kuin kostonjumalana hän rynnisti paikalle, loska ja pska roiskuen. Pollen oli turha sanoa yhtikäs mitään kun henki haisi porkkanalle ja suupielessä vielä törrötti oranssi todistuskappale.

Oi mikä traaginen ruunien draama siitä alkoikaan! Ponimies autuaasti unohti saaneensa omat porkkanansa hetkeä aiemmin. Ahnetta ärsytti herkkujen katoaminen toisen ahneen kitaan, tietysti.

Porkkanagatea selviteltiin vimmatulla laukkaamisella, pukittelulla ja pystyynhyppimisellä (Polle). Piti puhkua ja puhaltaa ja päristä. Ja sitten taas piti ottaa laukkaspurtti heinäkasalta toiselle. Ponimies tietysti tutki kasat piilotettujen porkkanoiden varalta ja Polle yritti näpistää aina suullisen heinää jostain kasasta.

Oli jotenkin kauhean vaikeaa olla nauramatta pienen poninpätkän kiivaalle laukalle, se vain on niin leluhevosen touhua. Omasta mielestään Polle ei todellakaan ole leluhevonen, vaan ihan vakavasti otettava kavioeläin. Jolla muuten on ihan hirmuisen pienet ja sievät kaviot. Kuin leluhevosella.

Jossain tiimellyksessä Ponimies sinkosi toisen etukenkänsä hatelikkoon, ei se auta muuta kuin hälyyttää kengittäjä paikalle. Parasta toki olisi jos löytäisin kadotetun kengän, täällä kun ei vielä kannata kesätossuja asentaa -ei autoille eikä hevosille.

Hieman harmittelin, ettei kamera osunut mukaan, oli ns. tuhannen taalan paikka hyville tilannekuville. En minä yleensä jokaiselle heinänvientireissulle ota puhelintakaan, nyt sentään se sattui mukaan.

Kun puhina laantui ja turvat pysyivät yhä pidempään heinäkasassa, katsoin tilanteen päättyneen ja poistuin itsekin sateesta. Piti vahtia vähän aikaa kun Polle vilistää sujuvasti porttina toimivien aitalankojen ali. Tyyli on niin puhdas, että sitä on aivan selvästi harjoiteltu hartaasti. Monella toistolla se täydellinen tekniikka hioutuu huippuunsa. Laitoin nyt hätäjarruksi portille yhden nauhan lisää.

Kun lumet sulavat vielä vähän (ja ennenkuin vihreä puskee maasta), on totinen pakko virittää vielä kolmas kierros sähkönauhaa aitaukseen. Aitaus on nimittäin tehty isommille otuksille, pikkuinen ponihan kipaisee salamana aitojen ali, ainakin kentän pitkällä sivulla. Töttistamman viime töikseen tuhoama portti pitää myös vihdoin laittaa paikoilleen.

Jotenkin minusta tuntuu, että tänä keväänä minulla pysyy nivelet notkeina kun kirmailen Pollen perässä ympäri mäkeä.

Tällä kertaa kaikki tässä, kukaan ei vahingoittunut, mutta kaikkia ärsytti.

Västäräkistä vähäsen, kanasta kaikenlaista

Queen Lilibeth

Viime viikolla se tuli, mustarastas. Ja toi kevään mukanaan. Päivittäin lämpöennätykset paukkuvat uusiksi ja kinokset vajuvat vauhdilla. Pikkuisen niitä on lapiolla ja muilla työkaluilla pieksetty enemmän hajalle ja kieltämättä se nopeuttaa sulamista. Paitsi tallinpihalle mentäessä, siinä on vieläkin semmoinen reilusti yli metrin penkka.  Muualla maata on jo näkyvissä ja kertaalleen haravoitu.

Tänään bongasin mustarastaitten trion, ihanaa kun ne vihdoin ovat saapuneet ja lurittelevat jo ensimmäisiä säkeitään. Lintulaudat pidetään ladattuina vielä pitkään, ei niille ihan heti evästä luonnosta löydy, etenkin kun öisin käydään pakkasella.

Västäräkit löysivät tiluksille tänään ja ainakin yksi kirjosieppopariskunta on jo varannut tallinpäädyn pesäpöntön, istuvat kauhean tärkeän näköisinä pöntön katolla. Ei heiltä pesänpehmukkeita ainakaan puutu, vaaleita tuppoja on kaikkialla, poniaitauksen liepeillä eniten.

Iso isäntä käytti tilaisuutta hyväkseen ja johdatti kanatuisia aurinkoon kun kanalan ovi 'unohtui' hetkeksi auki. Kanojahan ei saisi taivasalla ulkoiluttaa ennen kesäkuun 1. päivää. Jos on jokin verkko kattona niin sitten saa ulkoilla, lintuinfluenssa nääs. No, tarha on ihan tukossa lumesta ja pari kattopalkkia romahtanut, joten nämä saivat tänään oikoa koipiaan pihalla. Yhtään muuttolintua ei lentänyt yli, no harm done.

Kanalian väen suhteen on taas uusia suunnitelmia. Minä eriytän nuo pikkuiset kääpiökochit omiin väriryhmiinsä ja ryhdyn hakemaan erästä harvinaisempaa väriä. Pitäisi onnistua, kunhan käyn hakemassa aloituslinnut Lohjan ettäänperältä. Lisäksi pistän aikaspaljon paukkuja valkoiseen ryhmään, ne saavat ikioman kukon ja luvan lisääntyä.

Orpingtonit pylleröivät omassa porukassaan ja niin on hyvä. Niiden seurana häärää kolme laventelin väristä araucanaa, niitä rouvia joilla on parta ja jotka munivat mintunvihreitä munia.

Tässä kuva kaverin keittiön munatelineestä jossa ladattuna meidän rouvain tekeleitä.

Soma tuommoinen teline olisi, meille tosin aivan liian pieni.

Kaksi tukkapäätä, Töyhtö ja Hyyppä, joutuvat väistymään. Niiden tilat tarvitaan jalostuskäyttöön. Eli jos haluat itsellesi kaksi äärimmäisen rasittavaa ruikuttajaa, ota yhteyttä. Ne kaksi ihan oikeasti narisevat ja marmattavat koko ajan ja kaikesta. Ikinä eivät ole tyytyväisiä, perhanan räähkät. Mutta hauskoja ne kyllä ovat, ilolintuja parhaimmillaan. Rouva munii lähes päivittäin ihan pätevän kokoisia munaelmia. Kukko lähinnä ruikuttaa ja näyttää hölmöltä.

Sitten muihin asioihin.
Nythän on niin, että tätä meidän lumenpaljoutta ei oikein tahdo uskoa. Käsittämisestä puhumattakaan. Minä lataan tänne nyt kuvat lumitilanteesta kaksi viikkoa ennen vappua, tämä ennenkokematon lumimäärä on pakko tallentaa Torpan päiväkirjoihin.

Ihan aluksi kuitenkin pari kuvaa prunus tenellan eli Kääpiömantelin karvamarjasta. Toveri Tita varmaankin osaa minua valistaa enemmän, ikäpäivänä en ole tuommoista mörriä nähnyt. Ensin luulin, että se on joku roska tai elukka. Tai joku loiskasvusto. Mikälie punkki.

Pihakierroksella löytyi myös varsin viheliäisiä näkymiä, hiirten koloja ja myyrän multakasoja. Täällä on kuulema hyvin ohut routakerros ja siellähän ne ovat sitten mellastaneet, maantasalla lumen suojassa. Saa nähdä kuinka monta kasvia keikahtaa nurin kun lumimassojen tuki haihtuu pois. Pätevä hiirikissa olisi kieltämättä oivallinen ase niitä tihulaisia vastaan. 

Naapurin urhea Vinski partioi myös meillä. Ilmeisesti meiltä löytyy parhaat ja pulskat hyvinsyöneet myyrät sekä hiiret. Pitkää ikää Vinskille, t. minä. Torpan omilla kissoilla on muuta puuhaa.

Ja nyt sitten niihin pihakuviin. Varoitus; kuvat voivat järkyttää herkimpiä katsojia.
Olkoon huominen maanantaisi aurinkoinen ! Hyvää viikon alkua, missä lienetkin.