Kemikaali-Alina

Iloista maanantaita vaan kaikille! Onneksi se loppuu kohta.

Kuvassa ei ole henk.koht. sielunmaisemani vaan tämän päivän työmaa. Se, että olen päässyt hiljentymään tuon seinän eteen, vaati tänäänkin paljon katkenneita kynsiä, kirosanoja, märkiä hanskoja, liotinpesuaineita ja muita mustissa purkeissa myytäviä autonpesuaineita. Ihan kaiken suihkin seiniin minkä suinkin yletyin varaston hyllyiltä hamuamaan.

Ensin olin kamppaillut seinistä irti eilen erävoiton ottaneet munintapesät ja sen peehanan parvekelaatikon. Siirsin appelsiinilaatikossa hautovat kanarouvat seinähäkkiin ja kuuntelin niiden mäkätystä koko sen ajan minkä otti lapioida lattia tyhjäksi purusta, pskasta, höyhenistä ja sulista ynnä muusta roinasta mitä kanalauma onnistuu ripottelemaan ja kuoputtelemaan ympäriinsä pitkän talven aikana. Se on kuulkaa aika paljon se.

Töitäni enempää luettelematta (ainakin kahdeksan kottikärrykuormaa myöhemmin) pääsin lakaisemaan lattiaa ja hakkaamaan taltalla viimeisiä kakkelikerrostumia. Mietinkin miten munintapesän kohdalla oli niin hirvittävä kerrostuma. Ne Light Sussex -poikasethan hilluivat kanalassa kevättalvella ja sontivat matalamma tasot tukkoon. Unohdin ne roikaleet jo.

Naapurin isäntä pyörähti pihassa volvollaan ja ensimmäistä kertaa näkyi säikähtävän oikeasti habitustani kun hoipuin ulos kanalasta hämähäkkejä syljeskellen. Paljon on sekin ukkoparka nähnyt tällä mäellä käydessään vaan nyt taisi tulla pohjakosketus.

Iltapäivällä viiden jälkeen pääsin kirnuamaan eilistä kemikaalicocktailiani, sitä karvasta kalkkia jossa mausteena pari kourallista suolaa.

Tätä kirjoittaessani kuvassa näkyvä seinä (ja vähän siitä oikealle) ynnä eteisen kolme seinää ovat saaneet ensimmäisen voitelun. Jo valkeni!

Sen verran tanakat vellit keittelin, että kertakäsittelyllä näkyi vissi ero entiseen. Ja kuivuessaan paranee. Huomenna lutraan toisen kerroksen, kyllä nuo hirret imevät litkua aika tavalla.
Tänään meni ehkä nelisen litraa velliä. Näillä näkymin se tekemäni kymppilitrainen satsi riittää hienosti, loput kaadan lattialle ja levitän harjalla.

Nyt kaikki perinnerakentajat kääntäkää katseenne pois. Seuraa pienimuotoinen pyhäinhäväistys.

Päivällä kurvasin Lidlin kautta ja rynnistin suorilta käyttötavaralaareille. Kahmin viimeiset kolme rullaa haluamaani kuosia dc-fixiä syliini. Minä meinaan vetäistä muovitarratapetilla nuo hirvittävät vanerit piiloon! Kyllä, muovia perinneriihen seiniin!

Nonnih, saa hengittää. Hirsiin tulee siis vain se kalkkivelli. Nuo jälkeenpäin rakennetut väliseinät ja levytetty osio saa tarrat pintaansa. Mitään ei pilata pysyvästi.

Kaverit ovat jakaneet kanala-dc-fix -kokemuksiaan ja tuo pinnoitus helpottaa elämää kummasti. Roiskeet lähtee pyyhkäisemällä ja halutessaan tarran saa vuotana irti. Kestää kuulema ihmeen hyvin lämpötilavaihtelut ja kanalaolosuhteet. Pohja pitää vain olla mahdollisimman puhdas ja kuiva.

Urakka etenee.

Netin "helmiä"

Myrkynkeittäjä.

Otsikosta huolimatta kaikki Torpan kaksi- ja nelijalkaiset voivat oikein hyvin. Piti vain ikuistaa tuo pikkuinen mieliharmi, sillä on ihan omat kuviot. Jostain syystä se on mieltynyt takaeteisen hanskalaatikkoon. Se on hyvä paikka lepuuttaa ja ladata. Etenkin tuo  kissan alla näkyvä beige hevosenhajuinen Rambon lippis on ihan paras unipesä.

Talvella tuo puulaatikko on piukassa lapasia, rukkasia ja myssyjä. JJos Elmo kasvaa tuota vauhtia, pian pitää ajatella out of the box koska välttämättä kohta ei mahdu.

Sunnuntai on minulla ollut perinteinen kanalansiivouspäivä. Toki nukuttiin pitkään, kävin vain siirtämässä hevoset ulos ja kipaisin takaisin petiin.

Puolenpäivän jälkeen ryhdistäydyin ja tarmoa puhkuen ryhdyin etsiskelemään kalkkivellin tekoon tarvittavia elementtejä. Kalkki minulla oli jo valmiiksi hommattu, samoin hieno suola.
Olin googlettanut parhaat kalkkivelliohjeet joten kerrankin olin oikein hyvin valmistautunut, suojalaseja ja hengityssuojainta myöten.

Näillä varustuksilla (oli hanskatkin) ammensin kalkkisäkistä viitisen kiloa kalkkia ämpäriin. Roiskaisin sekaan kourallisen suolaa (antaa maalille kiiltoa ja kestoa, kuulema) ja roikotin ämpärin vesipisteelle. On se kalkki oikeasti aika pöllyävää ja inhottavaa. Hengitysmaskista huolimatta tuntui kurjalta kun se pöllähteli niin pahuksen paljon.

Kymmenisen litraa kaivovettä sekaan ja sitten lientä kirnuamaan. Aika pitkään sai sekoitella kunnes kokkareet liukenivat. Kun velli oli mielestäni sopivasti tasaista, peittelin keitoksen muovilla ja jätin puskan alle tekeytymään.

Huomenna on tarkoitus levittää tuo liemi vanhan kanalan hirsiseiniin ja lattiaan. Toki hirret pitää putsata pölystä ja irtoliasta, niinpä seuraava osoitteeni oli kanala. Koska Iso-J on kaukana Kölnissä, sain mellastaa työkaluvalikoiman äärellä aivan vapaasti. Otin mukaani Ryobin ruuvinvääntimet, hohtimet, leikkurit, sorkkaraudan ja pari muuta sopivaksi arvelemaani astaloa. Yhdelle en nimeä muistanut, olkoon vaikka nipistin. Sillä sai kätevästi irti seinään kiinnitetyt sähköjohdot, tiedäthän ne valkoiset kiinnilyötävät johdonpitimet? Hyvä, minä en tiedä. Siis niiden pidikkeiden virallista nimeä. Ne kuitenkin poistetaan nipistimellä, ok?

Ensin piti tyhjentää eteinen, harjata seinät ja katto ja lattia. Nylkyttää välioven hilseilevää maalia irti ja siivota lattia. Ensimmäisessä kanalaosastossa katsoin parhaimmaksi harjata ensin seinät, vasta sitten ryhdyin irroittamaan orsia ja seinällä olevaa lämpöpatteria. Voi kiesus sitä ruuvien määrää!
Onneksi oli kaksi ruuvinväännintä, toisessa tähtipää, toisessa ristipää. Niillä heiluin kuin revolverisankari ja nakkelin ulos irtisaamiani rakennelmia.

Ja sitä pölyä, sitä riitti.

On tämä yks työmaa

Siirryin tyhjentämään viime talvena rakennettua seinähäkkiä, siihen tarvittiin jo uusia työkaluja. Lasten metallinen hara ja harava ovat ihan parhaat välineet kuivikkeiden kaapimiseen.

Isojen puolella piti irroittaa orsi, sen lukuisat kiinnityspalikat, paskalauta (täynnä sitä ihtiään), seinällä olevat munintapesät ja seinään ruuvattu parvekelaatikko. Avuksi tarvittiin jo sorkkarautaakin. Silti munintapesät jäivät seinään, en käsitä miten ne eivät irtoa ruuvinvääntimellä. Iso-J konsultoi Saksanmaalta jotain torxeista. Pitää siis koittaa erilaisella vääntimen päällä. Käsikäyttöiselläkin meisselillä yritin, turhaan.

Kaksi appelsiinilaatikossa hautovaa Light Sussexia kommentoi touhujani välillä närkästyneesti, välillä ärtyneesti, väliin alistuneesti. Ihan selkeästi ne potpottivat jotain typerä nainen -tyylistä.

Koska Light Sussex kukko ja ainoa ei-hautova kana pyrkivät jo yöpuulle, minun oli jätettävä kamppailuni kesken ja päästettävä linnut nukkumaan.

Siirryin hiomaan kanalan välioven maalipintaa. Sitten totesin, että rustiikkinen voi ihan hyvin olla vähän ruttuisempaa ja vetäisin ensimmäisen kerroksen Ladylike -sävyistä maalia. Ihan hyvältä se ensimmäinen kerroskin jo näytti, katsotaan sitten aamulla miltä se oikeasti näyttää.

Ilta pimeni liian äkkiä ja minulle tuli maalatessa kylmä joten pakkasin Ryobit ja muut arvokkaammat vempeleet pois.

Huomenna on hyvä jatkaa jahka palaudun kaupunkireissulta. Ensin ohjelmassa on toinen osa viime viikolla alkaneesta työhönpaluuprojektista, sitten pitää tehdä hankintareissu Lidliin, siellä on dc-fixiä uusi erä myynnissä huomisesta alkaen. Sitten hopiloikkaa kotiin ja hommiin.

Homma jatkuu vaikkei osaiskaan!

Tähän loppuun vielä muutama kuva eilisillalta. Laitoin syyskuun kunniaksi tuikkuja tulille. Oli kiva istuksia saunan jälkeen tovi pihalla salavan alla ja fiilistellä pimeää iltaa. Syysleimut hehkuvat pimeässä, ovat ne aivan upeita kasveja, kuuluvat suomalaiseen pihaan.

Perjantaina sataa aina

Otsikkoon voisi tämän viikon perusteella vaihtaa kunkin päivän nimen. Sataa aina.

Onneksi Texasissa taitaa sade sentään laantua, aivan kaameita kuvia ja videoita sieltä on saatu nähtäväksi. Siellä on kaikki aina suurempaa, myös tuho ja kärsimys. Siihen nähden on tietysti aivan näpertelyä täällä ruikuttaa säistä.

Mutta eihän se käy kieltäminen, että lähes tauoton sade estää monen ulkotyön tekemisen tai ainakin siitä lähtee mielekkyys. En pidä kovin järkevänä lähteä pesemään matto- tai loimipyykkiä ulos, kuivatustilat sisällä ovat varsin rajalliset ja nurmikonleikkuukin sateella on oikeastaan bensan ja ajan tuhlausta.

Viikonlopuksi minulla on varattuna säkillinen kalkkia ja muita kemikaaleja kanalan valkaisemiseksi. Tulisi nyt edes yksi kuiva yö, että voin häätää muutaman sisälläyöpyvän kanasen yöksi ulos ja kanala kuivuisi.

Kitkemishommiahan voi toki sateella tehdä ja tavallaan kitkemisen kurjuushan maksimoituu potenssiin sata kun vesi ropisee niskaan. Voi vain kuvitella millä voittajafiiliksellä urakan jälkeen leijuukaan.

Eilen torstaina saatiin vielä kaiken muun ankeuden lisäksi iloita matalapaineen aiheuttamasta ilmalukosta hormissa. Laitoin hellaan tulet ja kas, kohta kaikki sanoivat kuorossa köhköh kun savu puskeutuikin ulos hellan levyistä ja luukuista. Kahden klapin ja sytykepapreiden savut saatiin tupaan ja loput lähtivät hormia pitkin ylös ja ulos. Ai että.

Savupirtti saattaa olla kansallisperinnettä ja suomalaista sieluntunnelmaa (en muuten yhtään epäile, kyllähän se vtuttaa kun silmät vuotaa ja yskittää), onneksi tässä tilanteessa apuun tuli ranskalainen ystäväni, Lampe Berger. Varsinainen taikalamppu jonka hommasin jo keväällä, mutta en ole muistanut kehua.

Koska sateisena ja matalapaineisena päivänä ei läpivedosta ollut mainittavaa apua, tuo ranskan lahja savupirttiläiselle helpotti tilannetta hieman puhdistamalla ilmaa savunhajusta. On täällä vieläkin mieto savuaromi, mutta kaipa se kuuluu puulämmitteiseen torppaan. Ja haihtuu ajan myötä.

Lyhkäisesti, tuo lamppu toimii niin, että pulloon laitetaan neutralointineste ja halutessaan sinne voi lurauttaa jotain tuoksua, minulla on nyt Jardins de Riviera (voittaa savunhajun). Polttimeen tuikataan tuli, annetaan palaa pari minuuttia ja puhalletaan liekki pois. Sitten päälle laitetaan kuvassa näkyvä reikäkorkki ja lampun henki saa höyrytä ilmaan parikymmentä minuuttia. Sitten tiivis korkki kiinni ja homma on hoidettu. 

Kokeile jos kohdalle osuu, voin suositella (eikä tämä muuten ollut maksettu mainos). Koirahuushollissa ilma on joskus sakeana aromeista ja koiranhöngästä, ilma on tunkkainen tai muuten vaan tympeä. Tuo toimii ainakin meillä.

Nyt muihin hommiin, sateisena perjantaina voi vaikka laskeskella veroja ja niputtaa tositteita. Iltapäivällä on vuorossa kaupunkikeikka ja erittäin outoa kun Iso-J ei ole tulossa kotiin viikonlopuksi. No, kyllä me likkaporukallakin pärjätään. Otetaan vaihtelun kannalta. Voitaisiin mennä vaikka syömään kiinalaista. Tai jotain.

Kaikesta huolimatta, mukavaa viikonlopun alkua sinulle. Missä lienetkin !

Jopas jotakin

Rouvien täysistunto

Just. Kesä on ihan kohta ohi ja täällä rouvat makaavat tuon näköisinä pesässä. Eivätkä ole ainoat. Kääpiökochien puolella kesämökki on täynnä kurnuttavia emäntiä ja kukko nuorikoineen istuksii yöt ulkona orrella.

Kanalahommat ovat muutenkin nyt ajankohtaisia. Se kanala jota kaveri myi pois ja joka olisi meille justiinsa passeli, taitaa nyt jäädä saamatta. Kuljetus tulee niin valtavan kalliiksi, ettei ole järkeä lähteä ilmeisestikään kuskaamaan. Itse asiassa, kuljetus maksaa varovaistenkin arvioiden mukaan enemmän kuin itse rakennus. Plus verot päälle.

Onhan se vähän omaakin saamattomuutta kun en heti kevättalvella tajunnut pyytää tarjouksia kuljetuksista ja ottaa selvää niinkin olennaisesta asiasta kuin kuljetuksen leveydestä.

Nyt pitää sitten miettiä koko kanalahomma uusiksi. Kaikki eivät talveksi mahdu, osa on pakko laittaa pakkaseen tai myydä. Niin että lissee tipuja ei välttämättä olisi tarvittu tähän tilanteeseen.

Tarttuva tauti tuo istumakuume 

Tänään olin todella mielenkiintoisessa tilaisuudessa jossa käytiin äärimmäiseen tarkkaan koko työhistoriani. Parituntisen tapaamisen jälkeen sain kotitehtävän ja seuraava tapaaminen on jo ensi viikolla. Jos ja kun tämä homma etenee maaliin saakka, pääsen ilmeisesti työkokeilun kautta syksyllä muutamaksi kuukaudeksi töihin ja sitähän ei tiedä mitä homma poikii jatkossa.

Parasta tässä on se, että tässä kokeilussa on ns. kaikki väylät auki. No en minä ehkä hävittäjälentäjäksi päädy tai ryhdy balettitanssijaksi. Mutta noin muuten, monta reittiä on tämän myötä auki. Myös ne alat, joita olen aina tuntenut omikseni mutta joille en syystä jos toisesta johtuen ole kuitenkaan päätynyt.

Oli oikeasti piristävää kelailla auki työhistoriaani ja muistella entisiä työpaikkoja. Tajusin, että olen saanut tehdä ihan äärimmäisen mielenkiintoisia juttuja. Eihän minun työurani ole hohdokkaan nousujohteinen ollut, niin että nyt olisi komea titteli ja virkaura huipulla. Mielenkiintoista on ollut ja pääsääntöisesti aina on ollut kiva duuniin lähteä.

Sokerina pohjalla, nyt minulla on tilaisuus hakeutua työkokeiluun juuri sille alalle joka on ollut jollain tavalla haaveena ikiajat. Sittenhän tuo selviää, onko kutsumus ollut oikeaan suuntaan vai vieläkö kurssia reivataan uusille ulapoille.

Tämmöistä tänään.

Töitä tarjolla

Nyt ei tarvita valtion johtajaa eikä muutakaan päällikköä, niitä on tällä mäellä ruuhkaksi asti.
Bannerin tekijää tarvitaan.

Semmoinen nuori, multitalentti ja muutenkin reipas visionääri (vanhakin on ihan ok) voisi suunnitella ja toteuttaa uuden ilmeen Torpan vanhalle blogille. Johan täällä on vuodesta 2009 asti kukuttu Karjalan käkösenä ja vasta kertaalleen on paita pesty/käännetty.

Että nyt saisi uutta kuosia laitella. Semmoista Suomi200 -asennetta vanhoilla kuvilla. Kuvat saapi vapaasti valita Torpan arkistosta, uusiakin otan jos kysyntää ilmenee. Ja toki saapi tänne tulla inspiraatiota hakemaan. Koneet ja kamerat annetaan käyttöön eikä netin käytöstä peritä mitään. Mieluummin ulkoistan koko homman ja kerään kiitokset.

Hyvästä työstä maksan palkan.
Tarjottele tekelettäsi, jutellaan.

t. Hirnakan Armo

Joka aamu armo uus

Niin hieno nimetön perenna

Tässä voidaan vähitellen katsoa tämä armon kesä 2017 nähdyksi. Ei ole enää montaa almanakan lehteä käännettäväksi kunnes syksy ja syyskuu saa.  Vielä on vähän rusketusta jäljellä käsivarressa, muualta on turha rusketusraitoja enää etsiä. Onneksi saatiin viettää lomaviikkoja Hipsaaniassa, ihminen tarvitsee aurinkoenergiaa ja luontaista d-vitamiinia, parhaiten sitä saa auringosta. 

Villasukista ja välihousuista minä saan vain syyhyttävää ihottumaa ja ankaraa pingotusta korvien väliin. Etenkin kesäkuussa (jolloin satoi vielä lunta) ja elokuussa (jolloin pitäisi olla intiaanikesän lämpö).

Onneksi ei sentään sada. Taivas on harmaa ja ankea, lämmöt rehvakkaasti +14° ja ihan oikeasti oli tosi vaikea repiä positiivista energiaa maanantaihin ja alkavaan viikkoon. Iloitsen siis sateettomuudesta kun en muutakaan keksi. Eikun joo, keksin! Tämä viileys aiheuttaa sen, että kukat kukkivat ennätyspitkään. Vieläkin on pioneissa nuppuja ja muutama ruusu ei kertakaikkiaan saa ensimmäistäkään nuppuaan auki. Pitäisiköhän ne leikata ja tuoda maljakkoon? Leimukukkia ja päivänliljoja saa vieläkin odotella, kultapallo ei taida edes ehtiä kukkaan. Mulla loppuu kuulkaa maljakot tätä menoa jos ennen halloja meinaan kaikkien kukinnan nähdä.

Vara-aurinko

Aamulla Torppa hiljeni kun yksi toisensa jälkeen katosi harmauteen. Iso-J onkin tällä kertaa pisimpään reissussa, piipahtaa ennen kotiintuloaan Saksassakin. Yritin kyllä ankarasti vihjailla, ettei Piha/puutarha/vapaa-aikamessuilta voi tulla kotiin ilman, että tuo vähintään viisi kiloa kukkasipuleita mukanaan. Veikkaan, että ne viisi kiloa tuliaisia ovat erilaisia makkaroita.

Tuntuu vähän oudolta, että ensi viikonloppukin ollaan ihan keskenään ja ruohonleikkuukin on nyt minun vastuullani.

Toisaalta nyt voin keskittyä kaikenlaisiin puuhasteluihin joissa nyt poissaoleva henkilö on toiminut ns. jarrumiehenä. Kunhan saan pakolliset pakkotyöt eli siivouksen ja paperihommat tehtyä, ryhdyn sekoittelemaan kalkkimaalia ja suttaamaan vanhan kanalan seiniä uuteen uskoon. Muutama muukin työmaa on aloittamista vaille valmis.

Ensin pitää kuitenkin tehdä huolellinen inventaario niin maalivarastossa kuin tallissakin ja sitten ajaa muutama hankintakeikka kaupunkiin. Harmillisesti väliin on muutama tapaaminen joissa pitää olla ns. ihmisvaatteissa. Toivottavasti olen oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja asiat lähtevät rullaamaan. Niistä lisää tuonnempana jos aihetta ilmenee.

Pikku-Elmo on kotiutunut vähän turhankin hyvin, sillä killiäisellä on järisyttävän kokoinen ego ja sairaan nopeet kintut. Paksut sedät Felix ja Oscar ovat ihan vastaantulijoita kun elosalama nimeltä Elmo pääsee vauhtiin.

Tästä on hyvä jatkaa tiistaita päin, joka aamu armo uus.

Koipeliinit

Taannoin sain illalla hälytyksen pihalle, Iso-J touhotti kovasti ja hosui eteläpellon alalaitaan. En minä mitään nähnyt (ei oo ikänäkö ongelmana, ei). Vasta kun älysin ison tumman möhkäleen olevan kohde, minulle vihdoin valkeni, että hirvihän se siellä laidunsi. 

On se iso, on se ruma ja on se ihmeen ketterä. Noin isoksi elukaksi todella äänettömästi se liikkui eikä pelännyt meitä yhtään. Iso-J löntysteli laitumen alalaidalle asti, noin 20 metrin päähän tästä elukasta. Sitten se otti muutaman askeleen ja siirtyi pajupuskan taakse jääden sinne ruokailemaan.

Kyllähän tässä hirviä liikkuu, mutta en ole vielä noin läheltä nähnyt. Ainakaan toistaiseksi ei ole yhtään hirvikärpästä näkynyt, ei tarvitse näkyäkään.

Saskatoon

Tämä päivä on mennyt vähän pelastusarmeijalle. Vettä sataa tasaisen tympeään tahtiin eikä pihahommiin oikein pääse. Eikä kyllä kovin kummoisia venetsialaisia vietetä tänään. Ei ainakaan syödä ulkona.

Näitäkin virransäästöpäiviä tarvitaan, otan mallia Elmosta ja lataan oikein kunnolla.
Tänään se koipeliini oli meiltä hävöksissä. Aika iso on tämä talo kun täältä yrittää pientä kissanpentua löytää. Lopulta se löytyi toisesta vessasta, oli nukkumassa vessapaperivarastossa.


Mielessä kävi jo vaikka minkälaisia kauhuvisioita, Elmo kun tykkää ryömiä nukkumaan ahtaisiin koloihin. Pesukonettakin katselin jo pelonsekaisin tuntein. Onneksi ipana oli turvassa ja herättyään nälkäinen. Ensi viikolla tyrkkään ahmatin kitusiin matokuurin.

Nyt kuitenkin venetsialaisten hengessä piiitkä rivi tuikkuja palamaan ja nauttimaan lauantai-illan rauhasta.

Mukavaa iltaa!

... Loading ...

Ullatuuus

Elmo Killinki on asettunut taloksi!
Hurisee ja pärisee, naukuu ja murisee. Laaja ääniskaala löytyy, aina oikea ääni tilanteen mukaan.

Isot Setäpojat ovat ottaneet Elmon vastaan setämäisen arvokkaasti ja kohteliaasti. Ei turhaa murinaa tai ukkomaista jupinaa. Ainakaan niin pitkään kun pentu ei pysty loikkaamaan setäkissojen perässä samoille korkeuksille. Eivät tosin paksut sedät kovin korkealle hypi, maha on painava kun se on iso.

Peetun ja Leffen mielestä Elmo on jännä ja kiinnostava ja ehdottomasti pitäisi päästä hoitamaan pientä. Pieni vain on vähän vastaan yliaktiivista hoitamista.

Näillä lähdetään viikonloppuun, Heipatsut!

Laidunkausi loppui sateiden myötä

Silppua

Meillä ei ole mitään salattavaa. Ei.

Yllätysmunat

Joku näistäkin munii jo

Räjähtänyt 

Syksyinen aurinko

Punaista kultaa

Mustaa kultaa

Niin ei mulla muuta ollut kuin laittaa tänne muistiin näitä kuvia.
Kanalian väki puuhaa ihan omiaan, nuo pari ekan kuvan emäntää jemmaa selkeästi jotain vaikka muuta väittävät.

Sinisiä yllätysmunia löytyy lähes päivittäin. Yllättävää tilanteessa on se, että sinisiä munia munivia kanoja on yksi. Tekeekö se siis munia kahdessa vuorossa?
Kanatarhasta isojen tyttöjen osastolta löytyi myös aivan uusi vaaleanpunainen munaelma. Jännää seurata millä tahdilla orpingtonit, rockit ja faverolle alkavat munatuotantonsa. Kohta ollaan taas omavaraisia munien suhteen.

Vaikka kesä kääntyy vääjäämättä lopuilleen, värit senkun paranevat. Hempeys on nyt jo mennyt, nyt saadaan räikeää oranssia, kirpeää punaista ja mustanpuhuvaa. Syysleimut aloittelevat huikeaa loimotustaan.

Väriä elämään!

Ikinä en oo hampaita pessyt.
Enkä pese.
t. Ponimies

Muistiinpanoja

Tähän alkuun vähän synkempiä sävyjä, viimeaikaiset uutiset meiltä ja maailmalta eivät ole millään tavalla mielialaa kohentaneet ja taivaalta vihmova vesi omalla tavallaan tahdittaa murheenpieksämää mieltä. Aurinko pimeni Barcelonassa ja seuraavassa hetkessä mustuus iski Suomen Turkuun. Maailma on rikki, nyt pitää koota sirpaleet ja jatkaa elämää.

Enempää en tästä sano, mielestäni on sanottu jo liikaakin. Nyt tarvitaan tekoja eikä sanoja. Viisautta päättäjille ja voimia kaikille muille.

Tuo ylläoleva ruusunnuppunen on (muistaakseni) nimeltään Hope for Humanity, kanadanruusujen kestävyyskokeilun testiruusuja. Sopii nimeltään oikein hyvin tähän aikaan jolloin toivoa ei saisi menettää vaikka usko onkin koetuksella. Erityisesti usko ihmisyyteen.

Teen täällä varsinaista kestävyyskoetta, ihan epävirallista mutta sitäkin rankempaa, ruusujen kannalta. Viime syksynä unohdin kolme ruusunreppanaa koirien kustavaksi purkkeihinsa, vähän ennen routaa kaivoin niille hätäpäissäni pienet poterot ja peittelin lehdillä, turpeella ja lannalla. Ihme ja kumma, keväällä niitä punnersi valoa kohti ja nyt on kukittu jo monta viikkoa.

Lajikkeet ovat Hope for Humanity, Aspirin ja (muistaakseni) joku Mrs. Cabot. (Tita, auta!)

Tämä nuppunen onnistui keplottelemaan läpi hyttysverkkojen ja parkui pihamaalla. Ensin kylläkin havahduin kukkapenkkiin eksyneen Oscarin surkeaan ujellukseen, tämä roisto oli jo lyllertänyt kauemmas. Mitähän siitä olisi tullut jos Felix olisi survonut paksun persauksensa aitan kissanluukusta ja törmännyt siellä majaileviin siileihin? Tai naapuruston kissoihin jotka paiskivat ylitöitä ja kuutamokeikkaa myös meidän pihalla kun eräät kuorsaavat saunanlauteilla ja näkevät hiiriä korkeintaan painajaisissaan.

Kissakysymys on juuri nyt vähän akuutti. Nimittäin havahduin siihen, että minä siivoan näiden ronttien sotkuja ja kannan ruokaa niiden pohjattomiin viemäreihin vatsoihin. Eikä kumpikaan katti edes ole minun. Tiedäthän, sillä tietyllä tavalla minun henkilökohtainen kissani? No nyt on sitten olemassa Elmo -niminen killinpentu ihan joutilaana ja uutta kotia vailla. Se olisi justiinsa minun kissani. Mutta koska eräs jarru nimeltä Iso-J on niin pahuksen suppea ja rajoittunut, hän ei minulle edes kissaa suo (tihihhii)... Oi jospa salama iskisi sen miehen päähän vähän järkeä ja suopeutta.

Talli koki vuotuisen kasvojenkohotuksen Perikunnan vanhimman toimesta. Ryönät ja roiskeet on kuurattu pois ja pinnat maalattu. Vielä olisi maalattavaa ennenkuin otetaan kuivikepaalit sisään ja tarjoillaan poneille ensimmäinen iltapuuro sisätiloissa.

Ne ryökäleet ovat olleet kotona jo viikon. Toistaiseksi ovat päivät laitumella ja yöt tarhassa. Totutelkoot kuivaheinään ensin ulkona niin pitkään kun säitä riittää ja sitten otetaan uuden sadon paalit syöttöön ja ponit sisään.

Ponien kotiinpalusta ei irronnut minkäänlaista draamaa. Ne marssivat traileriin kiltisti ja kotona lampsivat laitumeen niinkuin aina ennenkin. Päät alas ja syömään. Ei villejä ilopukkeja, ei niin ensimmäistäkään. Ponimies taisi päästää pitkän pierun.

Laidunreissu oli tehnyt hyvää molemmille, ne nimittäin tekivät töitäkin reissullaan. Eli eivät ihan valtavia silavapalleroita sentään ole.

Toki 24/7 pellossa eläminen näkyi jouhissa ja karvoissa, yksi jos toinen paikka repsotti ja tasainen rapakerros löytyi kummankin nahkasta. Huolella on hankauduttu mutakuoppaan ja kirputettu toisiaan.

Molemmilla helisee takakengät viittä vaille irti joten aivan ykkösluokan akuuttiasia onkin soittaa kengittäjä paikalle. Sitten pestään ja puunataan ja esitellään vähän varusteitakin, töitä pitäisi kumpaisenkin aloitella.

Syksyn urakoista suurin on Oton uuden satulan etsiminen.

Muita juttuja:

Koulut ovat alkaneet ja meillä on jälleen ekaluokkalainenkin. Tämän ekaluokkalaisen aapiset ovatkin aivan uutta kokoluokkaa, englanninkielisiä opuksia. Lukion IB-linja on tässä Torpassa aivan uusi tuttavuus.

Siskolikan pojat kävivät pikavisiitillä mummolassa, tänään kumpikin vaihtoi Suomen sateet Skotlannin vastaaviin, toisella alkoi jo kolmas vuosi, toisella ensimmäinen.

Leffe osui trimmeriin ja kuosi muuttui taas sileäksi. Tässäkin oli asialla Perikunnan vanhin jonka vastuulla alkaa olla Torpan väen ulkomuodon fiksaaminen lähes kokonaan. Vain kampaamopalvelut on (toistaiseksi) ulkoistettu.

Peetulla oli treffit ja seurauksia odotellaan.

Tätä kaikkea ja paljon muuta, tästä se on vaan jatkettava arkea eteenpäin !