Ulospuhallus

Saunatonttu

Tänään on ollut vaihteeksi sellainen päivä jolloin on saanut hönkäistä ulos ihan sielun pohjasta saakka, semmoisia helpotuksen huokauksia. Nyt saisi tasoittua tämä elämä justiinsa tämmöiseksi kun nyt on. Ei mitään akuutteja vaivoja, ei pahemmin kipujakaan, ihan tasaista jomotusta vaan.

Ja sitä samaa toivon moneen muuhun osoitteeseen myös, hyvät uutiset ovat harvassa näinä ankeina aikoina.

Tallihommien jälkeen oli ainoa oikea ratkaisu tuikata sauna tulille ja seurustella Oscarin kanssa. Katti kipaisi lauteille heti kun saunan ovi aukeni ja siellä se sitten heitti lauteilla pellavaliinoissa kuperkeikkojaan ja keikisteli niin kuin Oscar vain osaa. Joku toinen olisi ehkä nakannut kissan niska-persausotteella pois mutta tänään ei jaksa niuhottaa.

Nyt yksi jakso Netflixiä, vannoutuneena brittirojalistina olen aivan haltioissani The Crown -sarjasta jonka toistaiseksi ainoaa tuotantokautta pihistelen ja pitkitän. Sitten joutaa unille, niiden toivon riittävän tällä kertaa aamuun asti.

Lissee löylyä

Tähän väliin vielä pikainen katsaus alkaneeseen viikkoon.

Pakkasta on pitänyt, ihan reilustikin. Lunta ei ole ihme kyllä isommin satanut, ehkä sentin verran mutta ei se peittänyt edes koirapoikien kellastamia penkanreunoja.

Kengittäjä kävi heti maanantaina. Otto oli kuin enkeli, taas ropisee käytöskukkasia. Ponimieskin sai talvipohjalliset kenkiinsä, loppuu se lumikokkareiden pakkaantuminen tilsoiksi kavionpohjiin. Oli niin ärsyttävää hakata niitä pois taltan ja vasaran kanssa eikä liikkumisesta kentällä tahtonut tulla oikein mitään. Siksi piti oikein hillitä itseään etten olisi kipaissut kengittäjän kaulaan kun hän vääntäytyi ulos autostaan. Tarpeetonta mainita (mainitsen silti), että se naapurikylän mies ei vieläkään ole vastannut viestiini.

Eläinlääkäri kävi eilen, tarkasti Oton silleen päällisin puolin, taivutteli ja tutki. Ja taas sulka Oton päitsiin, on se vaan kiltti ja fiksu. Mikrosirukin löytyi ja numero täsmäsi eli poni on se kuka sen sanotaan olevan. Tähän pitää laittaa merkintä hevosihmisten pohjattomasta uteliaisuudesta. Muuan paikallinen suuruus kantoi 'vilpitöntä' huolta hevoskaupoistamme. Hän sitten muilta kiireiltään päästyään (eli heti) tonki hevosen omistushistorian ja ilmaisi huolensa.

Tästä Neiti Etsivän touhusta hieman nyppiintyneenä soitin hevosen myyntiä hoitavalle ihmiselle ja sain vahvistuksen uskolleni, poni on se mitä pitääkin, kaikkia byrokratian kiemuroita ei ole tehty rekisteröinnin suhteen koska poni on tuotu tänne myyntiin. Kaupat teen henkilön X kanssa ja Oton passin välissä on jo ostajan nimeä vaille valmiiksi täytetty omistajan vaihdosilmoitus. Sillä saadaan ponin omistajatiedot pyhään rekisteriin ajan tasalle. Ja toivottavasti näille uteliaille neitietsiville mielenrauha. Tai siis estetään heidän vahingonilonsa, tällä kertaa.

On se eräillä uteliaisuus ylivoimaisen vahva.

Koirapojat saivat rokotukset ja vielä kun haen matokuurit kaikille jätkille on hommat hoidossa.

Esikoinen oli tänään ensimmäistä päivää koulussa sitten onnettomuuden. 

Iso hivakka joulukortteja on postissa.

Sain Costa Ricasta tuliaisena kahvipaketin. Olen iloinen.

Tästä on hyvä jatkaa.

Pikkaisen parempaa Costa Ricalaista

Uusi viikko

Ota löysin rantein, älä jännitä...

Pakkasta -14°, lumensyvyys n. 40 cm, tyyntä ja pilvistä. Sellainen on tämän viikon aloituskeli.
Toivottavasti viikko ei tuo tuimia tuulia eikä muitakaan vastamäkiä eteen, alkaa olla takki tyhjä tämän vuoden osalta.

Tallissa asuu nyt rauha ja tyyneys, ruunaduo ottaa rennosti ja leppoisasti. Otto on puhelias kaveri, hörhöttää ja hirnahtelee mutta ei sillä tietyllä hysteerisellä tavalla joka ainakin minussa aikaansaa välittömän verenpaineen nousuhuipun. Ollakseen kuusivuotias, tämä ponipoika on harvinaisen fiksu ja rauhallinen. Ei jyrää eikä rieku, ei säpsy eikä kuikuile peikkojen perään.

Eilen soviteltiin loimia, kaikki entiset passaavat eli loimikaupoille ei tarvitse pakon edessä lähteä. Yksi toppa toki otettiin kun nettikaupassa oli ihan huipputarjous pyhäillan kunniaksi. Ja taas kerran pääsen pätemään, ei ole Horsewaren loimien voittajaa olemassa.

Tänään haetaan vähän rehuja, nahanhoitoaineita ja muuta pientä. Ja mikäli tuuri käy, uusi kengittäjä tulee tänään laittamaan Otollekin nastakengät alle. Pääsee sitten hankihölkälle ja ehkä pyörähtää kentälläkin jotain kuvioita. Ilman satulaa mennään toistaiseksi, satulansovitusurakka on toki edessä. Tänne saa tarjotella keskileveää, 16,5":n kaarevarunkoista yleissatulaa, ihan vinkiksi lukijoiden keskuuteen.

On yksi asia jota minä hevosihmisenä aidosti kaipaan etelä-Suomesta, se on kengittäjät. Täällä toki on hyviäkin kengittäjiä, mutta ovat kyllä melko tympeitä asiakassuhteiden hoidossa. Se, joka meillä on viimeiset kerrat käynyt, ei vastaa puhelimeen. Se joka kävi aiemmin, on ilmeisesti jättänyt ne hommat toistaiseksi kokonaan. Onneksi kaveripiiristä löytyy hätäapuja. On se vaan silti erikoista, että paikallinen mies ei vaivaudu tähän lähelle mutta naapuripitäjästä, 60 km:n takaa kyllä lähtee ukko taipaleelle.

Esikoinen notkuu vielä kotosalla. Päätä särkee kyllä mutta vähemmällä särkylääkkeellä näyttää pärjäilevän ja liikunta alkaa sujua paremmin, pahin kipu lonkassa on poissa eikä isompia mustelmiakaan enää ole. Henkisen puolen mustelmat ja kolhut pitää vielä työstää, siihen auttaa hevosterapia. Otto on poni paikallaan, rauhallinen ja turvallinen turpaterapeutti.

Töttis on kotiutunut kotiinsa hyvin. Minulla on sen asian suhteen hirveän levollinen olo, näin tämän pitikin mennä.

Ja tämän viikon toivosin menevän nätisti, ilman suurempia tunnekuohuja. Tiedän, että vain yksi puhelu voi muuttaa taas kaiken. Sitä odotellessa,
iloa viikkoosi!

Zzzzzz-Zen

Läpsystä vaihto

Tämmöinen sieltä purkautui

Tänään oli hevosenvaihtopäivä.

Nämä viimeiset päivät olen kärsinyt jumalattomat tunnontuskat kun niin epäisänmaallisen teon olen päätynyt tekemään, että lähetän Suomenhevosen taipaleelle ja otan tilalle ties minkä risteytysponin.

Mutta kun päätöksen pystymme itse hyväksymään, ei siihen tarvita enää muiden puumerkkejä.

Töttis pääsi takaisin synnyintalliinsa, omiensa pariin. En minä ainakaan keksi parempaa 'uutta' omistajaa tälle hevospersoonalle kuin oma kasvattajansa. Ensi keväänä ei vielä punnerra Suomi100-juhlavarsaa, mutta tiedä vaikka alulle semmoisen laittaisivat, sataykkösen.

Palataan Töttikseen myöhemmin, nyt on pakko purkaa nämä räpsyt. Teitä kuvien odottajia on siellä niin paljon, että minun nyt kertakaikkiaan pitää jättää Töttiksen lähtöitkut odottamaan aikaa parempaa ja julkistaa Otto!

Otto (on virallinenkin nimi) on 6-vuotias risteytysponi. Sukutaulu on pidempi kuin minulla ja siellä on suomalaisesta ponikasvatuksesta tuttuja nimiä. Walesinponia ja arabiakin.

Tuo väri on vielä ihan hassu, talvikarvainen nuori kimo. Vaalenee ja haalistuu kyllä vuosien myötä ja kesäkarva onkin jo paljon vaaleampi muutenkin.

Otto löytyi hirmuisella tuurilla, parin videon, muutaman puhelun ja yhden yön yli nukkumisen jälkeen päätimme järjestää ponille kyytiä. Sattui nimittäin niin, että Töttiksen hakijan traileri oli ajamassa aivan Oton kotitallin ohi. Niinpä tänään aamuviiden aikaan Otto talutettiin koppiin ja matka kohti Karjalan kunnahia alkoi. Traikusta laskeutui rento ja vähän ihmettelelevä ponipoika. Itäinen kylmä viima puhalsi persauksiin mutta poika sipsutteli Esikoisen vanavedessä kentälle koipiaan oikomaan. 

Pari tuntia Otto sai vielä hengailla rauhassa tarhassa, otimme Ponimiehen ja Töttiksen talliin. Kun Töttis sitten lähti, nämä kaksi pääsivät tarhaan. Ruunat ovat niin helppoja, ruoka yhdistää:

Jätkäjätkät

Niin se Töttis. Käveli koppiin nätisti ilman tyttömäisiä temppuiluja tai jalkaa polkematta. Ovet kiinni ja moikka, hyvää matkaa. Sinne män. Nyt tätä kirjottaessani purkavat hevosta kopista kaukana Kauhajoella, ei kai se sieltä ainakaan ihan tietämättä enää takaisin tule.

Matka oli sujunut hyvin. Pari ekaa tuntia oli hionnut ja stressannut, sitten rauhoittui ja oli ihan rentona mussuttanut heinäeväitään. 

Uskon, että iltapuuron jälkeen heittää oikoseen ja nukkuu päivän käänteitä vähemmäksi. 

Sinne lähti Pohjanmaan likka

Poltergeist iski?

Kauheesti väsynyt

MUOKS:
hiton bloggeri. Tästä on nyt useampi versio näemmä, puuttuu iso pätkä tekstiä ja kuvat päin helkkaria. Korjaan huomenna, nyt en jaksa. Sori.

Kiireestä toiseen

Oscar pienenä

Alan toistaa itseäni näissä päiväkirjamerkinnöissä.
Kiirettä ja muita (teko)syitä blogihiljaisuudelle, viikosta toiseen.

Hengissä täällä kuitenkin ollaan.
Esikoinen toipuu hitaasti mutta varmasti, piti viettää pari lisäyötä sairaalassa kun päänsäryt ja huimaus eivät millään meinaa lieventyä. Tehtiin magneettikuvaus, siinä ei onneksi näkynyt mitään hälyyttävää. Mutta hirvittävä migreeni tuli entisen päänsäryn lisäksi.
Nyt on kotona ja toipuminen näyttää hissukseen etenevän, lonkka ei kuulema enää ole kipeä, selkä vielä aristaa ja päänsärky on ainainen seuralainen.
Onneksi on koeviikko eli normaaleja oppitunteja ei ole ollenkaan. Yksi englannin koe täytyy jotenkin käydä hoitamassa pois, sitten se onkin siinä.

Töttis lähtee tämän hetkisen tiedon mukaan lauantaina ja haemme vanhan kunnon Vallupapan Ponimiehen kaveriksi. On meillä tässä viritteillä kaikenlaista, eiköhän hevoshommienkin osalta voida tiedottaa jotain ihan lähipäivinä. Ponimies pääsi eilen hankilaukalle, hartiavoimin sai tehdä töitä sillä meillä todellakin on lunta, koko ajan sataa lisää ja lumen syvyys on valehtelematta jo 35 cm.
Itsenäisyyspäivän kunniaksi Suomenhevonen sai taas yhden vapaapäivän.

Muilta osin elämä sujuu omalla painollaan. Eihän se ikinä helppoa saati kepeän kuplivaa ole, mutta kyllä minä tässä myllytyksessä vähitellen tasaisempaa jaksoa toivoisin. Odottelu on kauheaa, etenkin kun ei tiedä mitä odottamisen lopuksi saa tietää.

Joulu pakkaa päälle enkä ole vielä(kään) pistänyt tikkua ristiin valmistelujen suhteen. Tai joo, on meillä adventtikynttilät ja hyasintteja sentään.

Nyt jos olisin oikein ahkera, lähtisin lumitöihin. Sen sijaan taidan ottaa vielä yhden kahvimukillisen.
Mukavaa viikkoa, missä lienetkin!

Oscar isona

Hyvää Itsenäisyyspäivää !

Traumahälytyksestä kotirauhaan

Iso ja hieno

Tämä on niitä viikonloppuja, joita en kaiholla muistele.  

Perjantaina Esikoinen lensi pitkän ja hirmuisen rynnistyslaukan jäljiltä kenttään ja lanssi kiidätti tytön sairaalaan pillit ujeltaen.

 

Kun itse ennätin sairaalaan, siellä oli jo täysi rähinä päällä, kirurgit ja nukutustiimi valmiina. Onneksi magneettikuvauksen jälkeen tuli tieto, että hälytys voidaan peruuttaa, ei tarvitse kriisileikkauksia eikä hätäsiirtoja mihinkään. Lujasti paljon kipulääkettä ja kärsivällisyyttä sekä lepoa, sillä tästä mylläkästä selvittäisiin.

Tänään Esikoinen tuli kotiin, pitivät kaksi yötä kirurgisen vuodeosastolla varuilta tarkkailussa. Onneksi perjantaina tehdyt tilannearviot pitivät kutinsa eikä sisäisiä verenvuotoja eikä muitakaan inhottavuuksia ilmennyt. 

Ainekset todella pahaan vammautumiseen olivat olemassa, tällä kertaa selvittiin ruhjeilla, kolhuilla ja kunnon tärskyllä. Huonompi tai heppoisempi kypärä olisi haljennut kuin munankuori, onneksi oli panostettu turvallisuuteen. Nythän se menee uusiksi, samoin kuin jokaikinen päältä leikkaamalla poistettu vaatekappale. Mutta en niitä sure, vakuutus on juuri näitä tilanteita varten. Ihmisiä ei voi korvata.

Hevosetsintä jatkuu, tämä yksilö on kyllä ihana ja hieno ja kaikkea. Mutta en kuitenkaan tapahtuneen jälkeen näe meillä yhteistä tulevaisuutta. Hevosen käytös tuli yllätyksenä kaikille paikallaolleille, eikä vähiten myyjälle joka järkyttyi silminnähden. Mietin hetken pitääkö toisen paikalle tulleen piipaa-auton ottaa hevoskauppias kyytiinsä. 

Tuiskutti akkunat tukkoon

Lauantaiaamuna heräsin hirvittävään tuulen ulvontaan ja tajusin lumimyrskyn hakkaavan Torpan seiniä. Kävin nakkaamassa hevosille heinät eteen, täytin vedet ja jätin ne tallin suojiin. Vasta myöhemmin päivällä kävin ulkoistamassa ne. 

Tapahtuneen johdosta viikonlopun suunnitelmat heittivät volttia ja minulta jäi näkemättä lätkänäytös jossa paikalliset legendat ottivat mittaa toisistaan, ukkoja oli vyörätty kaukaloon kautta kapoisan maamme. Nuorimmaisen kummisetäkin kaiveli pelivehkeet koipallojen seasta ja väläytteli kuulema haamupelastuksiaan.  Itse en siis paikalle päässyt mutta olin toki hengessä mukana. Ja voi sen matsin kuulema netistäkin katsoa.

Käytiin sairaalassa katsomassa toipilasta ja koska hänellä oli vakaa vointi ja kivut kurissa, uskalsin minäkin jo vähän höllätä huolestumistani.

Lauantain aikana tuli reilut 10 senttiä lunta ja nyt sitä on jo 15 senttiä. Alkaisi piisata jos minulta kysytään.

Nyt näyttää sade vähän laantuvan ja ilma jäähtyy entisestään, tuuli käy kylmän puolelta. Iso-J loittonee parhaillaan kohti etelän valoja ja on sillä suunnalla koko ensi viikon. Se on yleensä varma ennusmerkki jatkuville lumipyryille. No, teen minkä jaksan ja traktorimies hoitaa suuret linjat. Mikäli alkava räkäflunssa saa minusta niskalenkin, jätän senkin tekemättä. 

Lohturuokaa

Lauantaina muuten jumpattiin Iso-J:n kanssa 550 kg:n suursäkki olkipellettiä peräkärrystä riihen lattialle. Ilman traktoria. Kyllä se onnistuu ja kaikki vehkeet säilyivät ehjinä, meistä puhumattakaan. Vähän sisua, voimaa ja kekseliäisyyttä tarvittiin. Rakensivathan ne pyramiditkin ilman koneita. Meillä oli vähän samat systeemit, vinssiä ei värkätty riihen kattohirsiin vaan ihan aitatolppia ja puretun pihakeinun osia käyttämällä se säkinpiru saatiin muljautettua sijoilleen. Nyt on tallin kuivike vähän väärässä paikassa mutta eihän tuo ole aurattua pihaa pitkin mikään ongelma sitä kottikärryllä kuljetella.  

Vuosi on hujahtanut jo ensimmäiseen adventtiin ja suoraan sanoen olen ihan hirmuisen tyytyväinen, että tämä kauhujen ja koettelemusten vuosi alkaa kääntyä loppusuoralle. Perjantaina sain toisenkin jobinpostin, siitä sitten tarkemmin myöhemmin. Saa nähdä miten mustaksi tämä tästä vielä voikaan kääntyä. 

Niin kauan kuin on elämää, sitä toivoakin ehkä on. Toivottavasti.

Rauhallista adventin aikaa, missä lienetkin!

Lauantai-illan valot

Tilannepäivitys

Töttiksen muuttopäivä on sovittu. 10.12.2016

Huomenna menemme katsomaan ensimmäistä ruunaa.

Olen pitänyt ensimmäisen täyden alkeistason mattosarjan Pilatesohjaukseni. Esikoiselle. Tuli hiki ja otti koville. Aivo kiehuu. Huomenna treenaan jos hevoskaupoilta ja leffaensi-illoilta ehdin. Torstaina veri punnitaan.

Lumi suli. Vesi tuli. Pääsen istuttamaan valkosipulia.

Viikko on vasta alussa ja nyt jo närästää.

Savon reissu meni kai ihan hyvin. Toimenpideradiologi oli hyvällä tuulella ja bunkkerin hoitokööri hilpeä. Perjantai on ilmeisesti kiva päivä, Savossakin. Tuloksia toivottavasti tulkitaan perjantaina, sitä odotellessa.

Päätän päiväni (hihhhii) nykyisin katsomalla jakson tai pari House of Cardsia. Francis on ÄIJÄ ja Claire on BOSS. Nehän on niinkuin me.

Nyt unta. Palataan.

PeeÄääs:
munintatauko loppui, taas munataan! Jei!

Ympyrä sulkeutuu

Tänään se puhelu tuli.

Töttiksen kasvattaja soitti ja kertoi saaneensa asiat siihen malliin, että voidaan hoitaa kaupat finaaliin. Hän järjestelee lähiviikoiksi kyydin ja kuljetuksen, Kauhajoelle vie tamman tie takaisin.

Onhan tämä aika onnellinen lopputulema, melko harvoin kai näin käy, että hevonen palaa takaisin kasvattajansa hoiviin. Minulla on melko luottavainen fiilis tällä hetkellä, näin tämän kai piti mennäkin. Katsotaan sitten miten pitkäksi naamat täällä Torpalla venähtää kun kuljetustraileri kääntyy pihasta pois.

Nimet eivät ole vielä papereissa ja kaikkea voi tapahtua. Meillä on kuitenkin maaliviiva määrättynä ja sitä kohden edetään, päivä kerrallaan.

Tähän asiaan palataan myöhemmin, nyt näyttää melko valoisalta. Ja meidän pitää perehtyä markkinoiden tarjontaan. 

On vähän hassu olo.

Jokapäiväinen leipämme

Paras vaalea

Leipä ihmisen tiellä pitää.

Minulla on vähän kausiluontoinen suhde leipään. Tykkään kyllä leivästä, mutta voin hyvin olla ilmankin. Ja silloin kun leipää syön, siinä pitää olla suutuntumaa. Tehdastekoiset eivät maistu sitten yhtään, niissä kun ei ole makua. Eikä tuntumaa.

Eilen sain tämän hetken parasta vaaleaa leipää, Savonlinnan Kansakoulun (ravintola Kansakoulu) jyväleipää. On se kallis (5,90 €/kpl), mutta kun ei ole ihan jokapäiväinen eväs niin kyllähän sen maksaa. 

Jännä tuote, joka leipä on vähän eri makuinen, riippuu miten jyvät sattuu osumaan, miten suolahiput asettuvat ja miten ronskilla sudilla on vuoka öljytty. Ihan tuoreena en ole tätä herkkua maistanut, pitää ehkä mennä ihan kyseiseen ravintolaan kyselemään syntysijoiltaan josko lämpimäistä saisi.

Tätä pitää hakea Savonlinnasta. Eilen hain. Kun oli muutakin asiaa sinne. Hopianuoli kävi huollossa ja minä sain kampaajalle ajan. Tukasta lähti reilut 10 cm pois ja nyt on kevyttä. Ihan hullu olo.

Niin, tuota leipää ei voi syödä vain yhtä palaa. Vähintään kolme menee ihan samoilta seisomilta. Päälle se ei kaipaa mitään, ehkä siivun juustoa. Ja säilyy syötävänä useamman päivän. Käyttöpäiviä saisi varmasti lisää jos viimeiset palat käyttäisi paahtimessa.

Yksi pala ei riitä

Paras tumma

Ja tummista paras on oman kylän oman leipomon ikiaikaiseen taikinajuureen tehty pitkä ruis. Pitkä juuri siksi, että se on helppo leikata. Parasta tämä on leivontapäivänä (ma, ke, pe), silloin sisus on ihanan tahmeaa ja kuori kovaa. Siitä seuraavina päivinä maku topakoituu. Ja viimeiset palat veistelen hevosille herkuksi. Voi että, on se vaan hyvää. 

Pitää vielä erikseen mainita, että kylän leipomon leipuri ei ole niin estetiikan perään kuin voisi ehkä odottaa. Nämä tuotokset ovat aika rujoja puikeloita, leipomon karjalanpiirakoista puhumattakaan. Siinä on kirkkovene karilla ja pahasti. Vaan maku on kohdallaan ja sehän se on tärkeää. Ruisleipää syo silmillään vain hetken, mutta suussa sitä jäytää kauan. Siksi arvostan maun korkeammalle kuin ulkonäön puutteet. Hiivatonkin tämä on mikä tekee paksun plussan +++

Saattaa mennä viikkojakin, etten näitä leipäherkkuja syö, silloin rouskuttelen Leksandin näkkäriä tai elelen muilla eväillä. Mutta on se vaan aina ilon ja onnen päivä kun jompaakumpaa herkkua löytyy kotoa. Eilen oli Suuri Päivä kun oli molempia. Loppuviikon leipäjuhlat taattu!

Siellä Savonlinnassa piti useampi tunti tuhota ja kävin jopa vapaaehtoisesti Sokoksen tavaratalossa ihmettelemässä joulun esillepanoja. Ostin yhden Pentikin pitkän liinan kun oli niin kiva amarylliskuvio. Sopii tuvan pitkälle pöydälle hienosti. 

Iso-J:n kanssa meillä oli treffit ja juotiin osulassa kahvit. Että yskitti tuplaespresson hinta... ja se oli vielä kylmänhaalea, kylkiäissuklaa ties miten vanhaa (maistui ikävältä) eikä muutenkaan ollut hommassa hurraamista.

Kotiin Torpalle laskeuduin vasta iltakuuden kieppeillä. Kökkö ajoreissu mutta leipähuolto on nyt hetkeksi turvattu.<3 div="">

Ihanan kallista!

PeeÄääs:

tämä postaus sisältää tuotesijoittelua, mutta lanttiakaan en sponssirahoja tästä(kään) saa. Ihan vaan merkitsen muistiin hyviä asioita ja elämän pieniä iloja. Kahvia en kiittele vaikka maksettaisiin.

Fylli-täti

Työkaluja

Maanantai oli kiva päivä. Aamusta kun aloittaa, ehtii puoleen päivään mennessä tekemään vaikka mitä, eilen myös erityisen roiman annoksen liikuntaa. Pakko oli ahtaa ne samalle aamulle kun loppuviikko on melkoista mylläkkää siellä sun täällä.

Illan pimettyä nakkasin Ponimiehen satulan Hopianuolen konttiin ja hurautin Esikoisen kanssa eteläiseen naapurikaupunkiin satulan toppauksen merkeissä.

Olipa se mielenkiintoista! Olenhan minä toppauttanut satuloitani, mutta ne on aina lähetetty jonnekin Ypäjän seudulle ja takaisin ovat tulleet viikon, parin päästä topattuna ja lasku kyljessä. Nyt pääsin ihan vierestä kurkkimaan tätä tuikitärkeää toimitusta.

Ensin tutkittiin satulahuopa, sen mahdolliset epätasaiset painaumat. Satulan ongelmana on ollut sen valuminen vasemmalle puolelle.

Seuraavaksi tarkassa tunnustelussa olivat satulan toppaukset. Oli siellä ihan selviä tyhjempiä kohtia  joten ainakin osatoppaus oli tulossa. Sisätilan tarkastelu kertoisi enemmän. Joten ripsraps etukaaren kohdalta ompeleet auki. Jotkut osat (nimet jäi kysymättä) sieltä nykäistiin pois taskuistaan ja satula aukeni nätisti, istuinosa siis nostettiin ylös ja auki. Järkytyin siitä hevosenkarvojen määrästä joka satulan sisälle oli varastoitunut. Keltaisten vuonohevosen karvojen lisäksi sieltä löytyi ainakin punarautiaan karvaa.

Sitten tsekattiin runko, se oli oikein hyvä, kaikki niitit ja naulat paikoillaan, vastinhihnat olivat myös (ne joihin satulavyö kiinnitetään soljillaan) hyvässä kunnossa. Osatoppauksessa voitiin tällä kertaa ujuttaa villat paikoilleen entisistä aukoista, ei tarvinnut avata enempää eikä varsinkaan vaihtaa möykkyyntyneitä ja litistyneitä villoja. Jos vaihdetaan fyllit kokonaan, satula avataan ja toimitus on pidempi. Ja kalliimpi.

Nyt päästiin vähemmällä työllä. Toki tämä toppaus tehdään tarvittaessa uudelleen ja seuraavalla kerralla täällä meillä niin, että voidaan välillä nakata satula Ponimiehen selkään ja katsoa ihan ratsastajan kanssa miten se istuu. 

Villaa ylle -ja alle

Näppituntumalla

Vajaat kaksi tuntia siihen meni. Toki välillä ihasteltiin toppaajan omien hevosten kuvia. Mukava iltapuhde ja ehdottoman hyödyllinen. Hyvillä mielin pakkasimme satulan takaisin kyytiin ja ajelimme lauhtuvassa (pliukasta oli) pakkaskelissä kotiin.

Tänään se maailman pienuus taas nähtiin. Nimittäin tämä toppaaja on sama henkilö jonka valmistamat suitset kuvattiin entisen hevoseni Herra Harmaan jalomuotoisessa kyömynenäisessä päässä joskus kymmenisen vuotta sitten. Emmehän me toisiamme silloin tienneet, hevoseni vain sattui olemaan samalla tallilla kuin kädentaitokilpailujen järjestäjän edustajan hevonen ja kuvausstudio järjestettiin tallin käytävälle. 

Niitä suitsia ei kuulema enää ole alkuperäisessä kokoonpanossaan, mutta otsapanta kuulema pitäisi olla jossain tallessa. Mikäli se löytyy, olen enemmän kuin innokas sen lunastamaan meille. Jonkinlainen kohtalon kiertohan siinäkin on. Ja mitä tulee muihin sulkeutuviin ympyröihin, Töttiksellä taisi käydä vallan peikkomainen flaksi, toivottavasti voin lähipäivinä julkistaa erittäin iloisen asian! Siihen saakka, pitäkää peukkuja niinkuin viimeistä päivää!

Tästä satulantoppauksesta suurkiitos Saranialle, nopeaa ja ystävällistä auttamista!

Nyt tulee heinäkuorma, pitää mennä!

Yksinkertaisen tyylikästä

Tuontitavaraa

129 min silkkaa iloa. Tai sitten ei.

Otetaan vielä pikakurkistus menneeseen viikonloppuun. Isänpäivä ehti väliin ja tämän julkaiseminen jäi muihin kiireisiin.

Perjantaina hyppäsin siellä 'astetta paremmalla salilla' Keiserin satulaan ja parituntinen maratooni polkaistiin käyntiin. Hirvittävä, korvista verta valuttava kattaus kotimaista iskelmää ja vähän uudempaa ulkolaista poppia (onneksi sitäkin oli). Mutta voi pojat kun me hullut poljettiin! Pikkuisen meinasin hätääntyä kun sadan minuutin kohdalla aikalaskuri nollaantui. Lopulliseen aikaan sai siis lisätä 1:sen eteen, noin 130 minuttia silkkaa liikunnan riemua.

Kilometrejä kertyi ihan mojovasti, vajaat 60. Hurjimmat polkivat yli 70 km, siihen vaikuttaa sekä polkemisnopeus että vastus (gear tuosta vasemmalta alhaalta). Omaan kuntooni nähden olen hyvinkin tyytyväinen tähän suoritukseen. Uuteen maratooniin olen jo ilmoittautunut ja alkukevään ultramatkatkaan eivät ole poissuljettu vaihtoehto. Oikeastaan alan koukuttua.

Sillä aikaa kun minä poljin, Iso-J ohjasti omaa kuljetintaan kotia kohti. Kyydissä oli myös vähän Hakaniemeläisen itämaan kaupan tuliaisia. Piti olla erilaista chilimajoneesia, mutta kun se oli molemmista kaupoista loppu, tuli tuota tuttua srirachaa, eli räksäsoosia. Ei ole räksäsoosikaan pahaa, hyvin menee höystön höystönä.

Tuontitavaraa

Ja kun nyt näihin tuontitavaroihin päästiin, tämä oliiviöljy ansaitsee kehut, kuvan ja kiitoksen.

Sain elokuussa maistaa elämäni parasta oliiviöljyä, kiitos vaan S ja O. Tehtiin itse asiassa pikainen kotikeittiötasting, otettiin kaikkia kotoa löytyviä oliiviöljyjä lusikallinen (joo, vessaan tuli sitten myöhemmin asiaa). Ihan laadukkaana pitämäni öljy maistui aivan kauhean tunkkaiselta ja tahmealta tämän raikkaan ja hapokkaan (!!) öljyn jälkeen. Uskomaton ero.

Onneksi S & O, nuo iloisen Espanjan ystävät ovat jo harjoitelleet tämän herkun rahtausta ja tiesivät mistä ja miten tilaus tehdään. Meillekin tulee 5 tuollaista kahden litran pönikkää, laskeskelin sen riittävän muutaman kuukauden. Litrahinnaksi ei jää rahdin jälkeenkään kuin rapiat 8 euroa. Ja laatuhan on aivan omaa luokkaansa. Meinaan hillota pöntöt sillanaluseen pimeään ja viileään, sieltä sitten pönttö kerrallaan vajuttelen pienempään öljykannuun ja nautin joka lurauksesta.

Nämä parhaat maut näköjään löytyvät aina vähän sattumalta ja kun hyvän makuun pääsee, ei enää muuta kelpuuta.

Öljyjen aatelia, Mestral

Nämä eivät sen sijaan ole tuontitavaraa vaan ihan ehtaa oman paikkakunnan tuotantoa, Äitin pojat!

Lauantaina hevosten aamu-ulkoistuksen jälkeen kipusin vielä toviksi sänkyyn ja tokihan pojat tulivat kaveriksi. Tankkasin unta reilun tunnin ja kun avasin silmäni, näky oli kutakuinkin tämä.
Ovat ne vaan hassut ja kivat. 

Kivaa viikkoa sinulle, missä lienetkin!

Aamunaamat lauantaina

Niin mikä oli ihmisen oma tila?

Me ollaan ne. Äitinpojat.

Isänpäivänä 2016

Leppoisaa Isänpäivää kaikille isille ja isänmielisille, missä lienettekin!

Torpalla mentiin ihan perinteisellä tyylillä, Iso-J sai kahvit sänkyyn hoilotuksen kera ja laiskan aamupäivän lämpimässä tuvassa kruunasivat ensimmäiset luumutortut. 

Päivään kuuluu hevoshommia ja ihan tavallista puuhaa ja askaretta. Sisällä ja ulkona. 

Iloa päivääsi!

PeeÄäs:
kl. 21.06 on vielä pakko tulla vähän editoimaan.
Ensinnäkin, nuo ruusut ovat ihan huikean hauskan näköiset. Ihan pirsman kukkaämpäristä nipun ostin, ovat jotain afrikkalaisia tertturuusuja. Mutta tuo punakeltainen väritys on hieno! Ihan tulee espanjan värit mieleen. Pitää huomenna uhrautua uudelleen ja luikkia kaulukset pystyssä osulan ovesta sisään pari ruusunippua hakemaan. Hintaakaan ei ollut kuin muutama hikinen euro per puntti joten lissee pitää saada. Kaipa siitä hinnasta jokunen euro menee reilun kaupan hengessä sille afrikkalaiselle ruusukasvattajallekin?

Juttu 2. Töttis teki ihan valtavan uutterasti töitä, ei tainnut olla koko elukassa yhtään kuivaa karvaa, semmoiseen hikeen itsensä puksutti ettei ole ennen nähty. Ja millä tyylillä ämmähevonen askelsi! Voihan vieteri, ravisuvusta huolimatta ja ehkä juuri siksi askel oli pitkä ja lennokas.
Esikoinenkin hyppäsi kyytiin ja pääsi herkuttelemaan kunnolla läpiratsastetun hevosen letkeydestä ja kuuliaisuudesta. Kyllä Töttiskin osaa olla kuuliainen vaikka omanlaisensa puksujuna onkin. Hyvä siitä tulee ja ällistyttävän pienellä laitolla! Tästä on hyvä jatkaa.

Pojat

Hiphei, sain kuin sainkin aikaiseksi siirtää kameralta kuvia. Vähän se opettelutti kun viime kerrasta on aikaa, mutta läppärin työpöydän Marraskuu -kansiossa niitä nyt on. Mitään kunnianhimoista the photoartist -tuotosta ei ole luvassa.

Marraskuun valo on tänä vuonna ollut poikkeuksellisen hieno, aurinko on nimittäin paistanut ja se jos mikä on näillä leveysasteilla harvinaista.
Tietysti juuri sillä hetkellä, kun retuutin kameraa ulkona, taivaalla ajelehti jotain pilvihuttua mutta sehän ei haittaa oikeastaan yhtään.  Valkoista koiraa jos yrittää kuvata, liikaa valotehosteita ei tarvita. Otin nimittäin jätkät laidunpellolle juoksemaan. Jäinen, kova maa, rapiseva ruoho ja myyränkolot, sehän on maalaispojille onni ja autuus. Bonuksena jäätyneitä lantapalleroita joita etenkin Leffe rakastaa juoksuttaa paikasta toiseen.

Nättipoika-Leif on aina yhtä hauska, milloin on huuli vinksallaan tai korva nurin, ryhti vähintään on johonkin suuntaan hassusti. Mutta se johtuu vain siitä, että Lefalla on aina niin kova meno päällä, ettei se ehdi poseerata. Poistin kuvaerästä noin 99% Leffekuvista juuri siitä syystä, että kuvassa oli epämääräinen suttu tuommoista vaniljafudgen väristä liikkuvaa kohdetta. Jäljelle jäi näitä stand-by -kuvia joiden ryhtiä ei kasvattaja tahi tuomari kiittelisi. Mutta Leffeä ei haittaa! Sitä ei haittaa muutenkaan ikinä mikään vaan kaikki on aina ihanaa, just great!

Minä tykkään tuosta jenkkispanielin asenteesta, kaikki on niin aidon kivaa ihan koko ajan. Hirveän vaikeaa, käytännössä mahdotonta olisi kuvitella Leffe murisemassa, ärisemässä kiukuissaan tai vihaisena. Leffe on niin innoissaan, kaikesta. Ja se on semmoinen kokovartalokoira, että kun häntä heiluu, posketkin lopsahtelevat ikeniä vasten. 

Osaa se kyllä mököttää. Ainakin muutaman sekunnin. Ja syyllistää, sen se ryökäle osaa. Vetistävät silmät ja vetoava katse.

Pikkukoira Peetu on jo aikamies. Tietynlaista harkitsevuutta on (vihdoin) tullut ja aika on tasinut myös luonteesta terrierille tyypilliset itsestään syttyvät kipinät vähemmäksi. Pinna ei pala enää niin herkästi eikä niin vähästä kuin ennen. Osasyynä on se, että Peetun asema alfauroksena on kiistaton, ei Leffe ymmärrä vallasta taistella, samat raksut ja lihat ropisee kahdesti päivässä kuppiin olipa pomona kuka tahansa. Eli Peetu.

Nasse-pappa asuu mummolassa ja rauha on maassa sielläkin, pois ovat kiistat ja jäpitykset. Liian kovat luonteet eivät saman katon alle mahtuneet, onneksi mummolassa oli juuri Nassen mentävä aukko. Ja Nassehan on pennusta saakka ollut yhteishuoltajuudessa Äitikullan kanssa. 

Peetu ei ole nyt vähään aikaan käynyt näytillä, syytä olisi kyllä taas lähteä kylille sertijahtiin, komia Mieskoira pojasta on kypsynyt. Ja vaikka näytillä ei ole käyty, morsmaikkuja on käynyt. Kolme pentuetta saa kunnian kantaa Peetun nimeä sukutauluissaan isäsarakkeessa, viimeisimmät tassuttelevat Iisalmen suunnalla.

Peetun viimekeväinen anaalirauhastulehdus lääkekuureineen aiheutti paljon murhetta, lääkekuurista tuli nimittäin jonkinlainen outo ihoreaktio ja karvat tipahtelivat pois silmien ja suun ympäriltä. Kesti kauan kasvatella ne takaisin. Nyt karvaa on taas vaikka muille jakaa ja Peetu anteliaasti valkoisia karvojaan ripottelikin kaikkialle. Kunnes Kasvistäti otti koiran kanssa istunnon ja virtaviivaisti koiran sporttisen ulkomuodon taas normaaliksi. Sinne jäivät hapsut ja hipsut.

Viikko on edennyt jo keskiviikkoon ja piti oikein ottaa tuima tuijotus kalenteriin, kaikenlaista sinne on taas kertynyt. Tänään sain nivaskan papereita kirjanpitäjälle ja kurvasin pikakeikan maatalouskauppaan, parin muun vähäisemmän pysähdyksen lisäksi. Huomiselle on bonushommana vuorossa kanalan siivous, sulkasato alkaa olla loppusuoralla ja nyt on jonkinlainen järki siellä siivota.

Voi kun muistaisin kaiken sovitun, satulan toppausta ja auton huoltoakin on luvassa lähipäiville. Ilahduin muuten aidosti kun satulaseppä lupasi katsoa Ponimiehen penkkiä per heti. Koska välimatkaa on vain reilut 50 km, huitaisen keikan alta pois hetimmiten. Jos nyt en ihan väärin muista, tämä samainen toppaaja on tehnyt aikanaan opinnäytetyönään suitset. Ja ne suitset kuvattiin Herra Harmaan päässä. Maailma on pieni, MOT.

Ai niin, ne vaalit. Ne vaalit hyvinkin. Aamulla kurkkasin puhelimen uutisvirtaa jo kuuden aikoihin, silmät lävähtivät renkaiksi otsikot nähtyäni, Mr. T oli ällistyttävässä johdossa. No eipä siinä enää kannattanut unta yritellä. 

Jännäksi menee maailmanmeno, niinkuin jännää ei olisi tarpeeksi joka kolkalle jo nyt. Luotan kuitenkin siihen, että byrokratia toimii tehokkaana jarruna mikäli Mr. T meinaa jotain aivan päätöntä huseerata. Sille, mitä se hyypiö suustaan päästää, ei tietenkään voi mitään. Omaa oksaansa sahaa, uskoisin.

Päivääkään en ole amerikassa asunut, enkä sikäläistä ajatusmaailmaa ole sisäistänyt. Uskallan silti omana mielipiteenäni sanoa, että pettymys tulee olemaan valtava. Suulla suuremmalla on äijä haastellut sitä ja tätä, luvannut ties mitä. Ja samalla ärsyttänyt loukkauksin ja uhkauksin valtavan joukon ihmisiä. Ei tule olemaan helppoa ei.

Pitää vastedes iltarukoukseen lisätä se maailmanrauha. 

Lähden tästä talliin hakemaan oman rauhallisen hetkeni, sieltä se löytyy. Iltafanfaarit töräyttelee Ponimies ja niin on hyvä.

PeeÄääs:

No nyt tuli päivän pelastus!

Puhuin juuri pitkän puhelun Töttiksen kasvattajan kanssa ja hän on -mikäli asiat sujuvat hyvin- halukas hankkimaan hevosen takaisin omistukseensa. Nythän tämä menee todella mielenkiintoiseksi...