Kurpitsanuppi

Terveiset etelän valoista!

Täällä sitä keräilen itsetuntoni rippeitä ja yritän pitää äärimmilleen puserrettujen vatsalihasteni kramppaamista jotenkin aisoissa. Koulutusviikonloppu on ollut tähän saakka rankka, opettavainen ja antoisa, en osaa laittaa noita kolmea adjektiivia järjestykseen. Se on ollut sitä kaikkea ja enemmän. 

Huomenna on viimeinen rutistus, työtä, opiskelua ja sitten kokeet. Teoriakoe luovutetaan tarkastukseen aamulla ja näytöt tehdään kahdessa erässä. 

Onneksi olen niin väsynyt, että en jaksa niitä ennakkoon murehtia, menee miten menee ja huomisen opit ovat vielä saamatta.

Siskolikka tarjosi majoituksen, saunan, ruuat ja muut eväät ja paljon henkistä tukea. Suostui myös koeoppilaaksi. 

Tästä Höyhensaarten kautta uuteen nousuun!

Paljon olisi muutakin tarinaa, niistä ehkä tuonnempana lisää, katsellaan nyt mihin tässä venyy, ihan kirjaimellisestikin.

Välihuuto

- Leif

- nii mitä?

- sun naama roikkuu ihan hassusti.     Pussihuuli oot.

- kato peiliin!

Ei mulla muuta. Syyslomaviikko hyvässä vauhdissa. Lounas astetta paremmassa seurassa tänään.

Huomenna pikareissu Räntäsalmelle.

Sieltä ja täältä

Peltohevonen

Taas katosi yksi viikko, en huomannut sen alkamista ja loppuikin vähän ennen aikojaan. Siskolikka piipahti kylässä ja kivaa oli.

Hevosrintamalla ei vielä(kään) mitään uutta, entisellä kokoonpanolla mennään. Kenttä on saanut aidat ja portin ja hiekkaa on pöllytetty ratsukoiden toimesta ilahduttavan aktiivisesti. Töttiskin on päässyt vallan aktiiviliikkujaksi eikä näytä hevosta haittaavan. Todettiin, että tuon eläjän pääkoppa toimii ratsastuksessa parhaiten aloittamalla ns. avaavalla liikkeellä eli pitkässä ja letkeässä ravissa. Se taas on helpommin kirjoitettu kuin tehty, hevosella nimittäin on aina aluksi 

hermostuttavan tikittävä lyhyt köpökäynti eikä se ravikaan heti aukene eikä askel pitene. Aikaa ja kierroksia se vaatii. Mutta lopputulos palkitsee, meillä on nätisti käynnissäkin myötäävä hevonen.

Laukkaa pitää työstää varmaan niin pitkään kuin hevosella vuosia riittää. Asia, joka ei todellakaan tullut yllätyksenä meistä kenellekään.

Ponimies on entisellään. Paitsi lellipentu hiiltyy kun tamma pääsee humpalle ja hän jää joutomiehenä tarhaan. Silloin viimeistään pinna katkeaa kun tamman persaus katoaa horisonttiin ja itse jää tarhaan pajunlatvusta jyrsimään. Pitää joskus ottaa sitä rodeopukittelua videoksi, hillitöntä kierretwistausta.

Tein todellakin naapuritontilla risukarsintaa ja retuutin tarhaan ison pajunpuolikkaan. Ihan ite sahasin. Naapuri katsoi hieman hitaasti kun lupaa kyselin. Puhtaalla ja hyvällä omallatunnolla sitä pajua sitten sahailin kun oli lupa ja suostumus.

Samalla reissulla totesin, että metsäkauriit (tai mitä peuroja ne nyt ovatkaan) ovat vakioasukkaita näillä kulmilla nykyään. Polkuja ja papanoita on paljon. Saa nähdä syntyykö puutarhaan peuravaellus kun saadaan kesälaitumen aitaus purettua. Viimetalvena joku sorkkaniekka kävi jo vadelmarivistöä harventamassa, ehkä se tuo kaverit mukaan nyt kun reitti taas aukenee. Niinkuin rusakoissa ei olisi tarpeeksi, vielä pitää tuokin nelijalkainen vitsaus tulla!

Vaativat maasto-olosuhteet

Siskolikan kanssa käytiin pohjoisessa kaupunginosassa maamon ja ukin haudalla, kanervat ja kynttilät laitettiin. Ajettiin sinne pikkuisen eri reittiä, meillä kun on tuo joki ja joen varressa useampi voimalaitos. Tämä on yhden voimalaitoksen yläjuoksulta. Tyyntä ja tasaista. Ja harmaata. Miten monta harmaan sävyä voikaan olla?

Lokakuu on harmaudestaan huolimatta aidosti ilahduttanut ja yllättänyt tänä vuonna. Sateita ei ole juurikaan ollut, jotain aamuyön tihkusadetta vain, sekin on kuivunut päivän vanhetessa. Aurinkoa ei tosin ole nähty viikkoon, mutta senkin kestän kun ei sada.

Nyt saisi jo vähitellen kylmetä ja jäähtyä hissuksiin, ei mitään yhdessä yössä tapahtuvaa pikapakastumista kuitenkaan. 

Ne maahan hautaamani ruusut saavat ehkä sittenkin jonkinlaiset selviytymismahdollisuudet jos syksy jatkuu näin kuivana. Siellä ne kököttävät kaulaansa myöten mullassa lehtikatteen alla. 

Kasvimaa on möyhennetty ja mylläköity, valkosipuli odottaa vielä maahanpanijaisiaan. Meinaan kokeilla sille uutta asuinsijaa ylemmältä kasvimaalta.

Harmaan monet sävyt

Syyslomaviikko alkoi tänään ja viikon ohjelmassa on yhtä sun toista aktiviteettia täällä kotona. Loppuviikosta pyörähdetään ehkä Savonmualla ja yövytään yksi yö Rantasalmella. Tavoitteena olisi sitä ennen purkaa kesälaidun ja pari muuta hommaa talven tieltä pois. Iso-J katosi reissuun aamuhämärissä ja me Perikunnan kanssa pidetään Torppaa kuosissa. 

Eiköhän tämä tästä pyörähdä käyntiin. Mukavaa viikkoa sinulle, missä lienetkin!

Pelkkää betonia

Patapata

Making of

Tuli vain tässä mieleen, viikon ruokia kun vähän ennakoin, että pataa pitää taas saada. Toivottavasti ei tule pataan, hehheh. Meinaan mieleni tekevi kunnollista, pitkään hautunutta nautaeläimen lihaa.

Jostain syystä se on minulle aina ehdottomasti syksyruokaa, en enää kevällä saati kesällä patoja hauduttele. Ja joka ikinen 'ekakerta' mietin, missä astiassa se oikein tehtiinkään. Sieltähän se kaapin perukoilta pilkottaa, rakas punainen le Creusetin pata. On muuten hyvä pytty.

Ja koska olen höveli ja reilu, laitan jakoon melko toimivaksi osoittautuneen reseptin. Tarkkoja mittoja en osaa harrastaa (paitsi leivonnassa tehdään pilkulleen ohjeen mukaan), loraus sitä ja liraus tätä. Varman päälle jos pelaat, niin puolita mausteiden määrä. Tokihan sovellat myös lihan määrän tarpeittesi mukaan?

Ostoslistalle:

Naudan paistia, palana tai kuutioina, 600-800 g (kotimaista lähiluomua tietysti)

Tomaattipyre, pussi tai purkki

Porkkanoita (2-4 kpl)

Mustapippuria (monta kierrosta myllystä)

Chiliä (mieluummin tuoretta, mutta kuivattukin passaa) 1/2 - 1, riippuen chilin vahvuudesta

Valkosipulia (3-5 kynttä)

Yrttejä (reilusti)

Suolaa (vähintään 1 tl)

Voita + hyvää öljyä paistamiseen (saa olla reilusti padan pohjalla sulamassa)

Punaviiniä (1 dl pataan, vähän kokille ja loput ruokapöytään)

Vettä

Miten:

Kuivaa liha ja kuutioi tarvittaessa n 2 x 2 cm:n paloiksi

Silppua valkosipuli ja chilinpätkä pieneksi silpuksi

Pätki porkkanat parin sentin pätkiksi

Laita uuni lämpenemään n. 100°

Sulata voi paistopadan pohjalla, lisää öljy. Anna tummua vähän.

Kaada lihat voi/öljyseokseen, sekoittele lastalla ja anna ottaa väriä kauttaaltaan

Lorauta reilu desi punaviiniä lihoille, sekoittele ja anna viinin vähän haihtua. Pienennä levyn lämpöä ettei keitos pala.

Lisää valkosipulichilisilppu lihoille, sekoittele

Mausta mustapippurilla, yrteillä ja suolalla, sekoittele

Lisää tomaattipyre lihoille ja sekoittele

Lisää vettä niin, että lihat peittyvät. 

Anna poreilla kannen alla ihan hissuksiin.

Kun uuni valmis, tyrkkää lihapata (kansi päällä) uuniin alatasolle, unohda sinne vähintään kolmeksi tunniksi. Sekoittele välillä ja jos neste haihtuu, lisää vettä tarvittaessa.

Liha on valmis vasta kun liha on hyvin mureaa.

Valmis ja täydellinen pata on seisottuaan muutaman tunnin. Tarjoa lisänä pottuja, pastaa, kasviksia, mitä nyt haluatkin.

Ei mulla muuta, mukavaa alkuviikkoa!

Hosumatta parasta!

Sylillinen lankkuja kerrallaan

Se on vaakalinja x 2

Lankkuja on tasan 70 kpl, pitkiä ja painavia. Kaikki kannettu maisemaan ja yläkerros on jo kiinni. Alakerros aloitettu, melkein puolet tehty. 

Eipä tänään juuri muuhun joutanut. Sää oli virkistävä, tuuli koillisesta ja hetkittäin idästä. Yhtään sääskeä ei ollut, kanahaukka ja kissa bongattu. 

Nyt on oikeasti hyvä hetki hiippailla saunaan. Kivaa lauantaita, missä lienetkin!

Se on Homekorva x 1

PeeÄäs: ihan oikeasti, ovat aivan järjettömän työn takana kun nuo naisvoimin kantaa hiekkakentän peränurkkaan ja siitä levittelee tolpanväleittäin, kintut kirkuvat hoosiannaa eikä selkäkään sulosäveliä lurittele. Mutta kun kerralla tekee kunnolla niin eipä tarvitse ensi vuonna parsia. Ratsastuskentän lankut ovat meillä muuten jykevämpää tavaraa kuin tarhan lankut, siellä tosin on sähkö varmistamassa, että hevosvoimat pysyvät sillä puolella aitaa kun on tarvis.

Mietin tänään mikä on kentän aitojen perimmäinen tarkoitus, ehkä se on hevosen pysäyttäminen sillä hetkellä kun kuski suistuu satulasta. Rajataan vahingot pienemmälle alueelle. Turvallista matkaa vaan, Norwegian Ponylinesin kyydissä...

Lokakuulla on huumorintajua

Lyhtykoisokos tämä nyt oli?

Lokakuu, tuo kuukausista toiseksi tympein, on hyvässä vauhdissa. Ja huonompaan suuntaan vain mennään, seuraavana nimittäin väijyy musta, märkä ja pimeä marraskuu. Ja ihan totta oikeasti, minun on vaikea virittäytyä joulun tunnelmiin ja tuoksuihin kun on märkää ja pimeää ja kaikkia ärsyttää. Mutta koska kevään ja kesän kuukaudet eivät tuntuisi niin upeilta, meillä on oltava vertailukuukausina nämä kylmät, pimeät ja märät inhottavuudet.

Tulihan nyt selväksi? Meikämandoliini ei nauti märästä viidennestä vuodenajasta, kevät, kesä, syksy ja talvi kelpaavat kunhan ne ovat aurinkoisia ja vähäsateisia.

Mutta on tällä lokakuulla huumoriakin. Oranssi on kuukauden ykkösväri. Kurpitsat, ruskan riemunkirjavat sävyt ja sitten nämä perennapenkistä löytyneet lyhtykukat. Herttinen sentään miten pirteitä luonnon omia värivaloja sieltä kuunliljojen pystyynkuolleiden lehtien välistä löytyikään! Minulla ei ole minkäänlaista käryä siitä, milloin ja miksi olen tämän penkkiini tyrkännyt. Mutta ei haittaa, kiva tuo on ja maljakossa näyttää viihtyvän hyvin.

Penkkiin tyrkittäviä on muuten taas kertynyt. Männäviikonloppuna Jypinkylässä ostin erilaisia laukkoja (allium) ja yhden hienon punaisen tulppaanilajitelman. Sitten on muutama istutusinspiraatiota odottanut taimipurkki (köhhöhökköh) ja talvivalkosipulit. Ja koska maa näyttää taas jäätyvän öisin, tänäänkin oli aamulla -3°, pääsen kohta rautakangen kanssa istuttamaan valkosipuleita, perinteet velvoittavat. 

Monena vuotena olen ihastellut paria lilana mollottavaa jättilaukkaani ja joka kerran päätän hankkia niitä lisää. Nyt ryhdyin vihdoin sanoista ja tuumista tekoihin ja ostin muutaman pulskan sipulin. Ukkolaukka, mustalaukka, jättilaukka ja vielä joku neljäskin. Lilaa ja valkeaa. Paikatkin niille on tiedossa joten homma vaatii vain viimeisen ryhtiliikeen, aloittamisen. 

Oranssia on myös uunissa, Torpassa on sakea chiliaromi, koetan epätoivoisesti kuivattaa paksuimpia chilejä kiertoilmalla. Äitikullalla on toki kuivuri, mutta tilanne vaati välitöntä toimintaa ja siksi nakkasin chilit uuniin. Nyt ne ovat kutistuneet huomattavasti, ehkä ne siitä kuivuvat. Pitäisi vain muistaa, että nämä nimenomaiset chilit ovat aivan kauheita pommeja ja käyttö pitää mitoittaa varovaiseksi. Jää muuten hutut syömättä kun nielu lyö tulta.

Ja koska pinkkikin on lokakuun teemaväri, minäkin mussutin eilen Roosanauhakampanjan nimissä korvapuustin. Paremmalle kanelipulla tuoksuu kuin chili, myönnetään!

On tässä kaikkea muutakin taas värkätty. Palataan savun hälvettyä!

Ite tein!

Mitä musta jää kun mä lähden täältä?

Taivaaseen temmattu

Koko kansan keekin (Cheek) räpin riimit soivat päässä kun tätä Sussex -rouvan (RIP) kalmoa katselen. Lähtö on ollut arvaten nopea ja tuli yllättäen ja pyytämättä.

Rehellinen kun olen, on pakko myöntää, ettei kanarouvan lähtö nyt ihan yllättäen päässyt käymään. Kaikki ne vuodet, jotka olemme Torpan mäkeä asuttaneet, seuraa meille on pitänyt kanahaukka. Joka kesä on kahdesta neljään poikasta ja lentoharjoitukset ovat melko tasan tismalleen tässä meidän yläpuolellamme ja ympäröivillä pelloilla.

Kanalaan ei ole tehty iskuja, yksi pöllönviemä villisieluisen kanan sulkakasa löytyi eräänä aamuna pihalta. Aina kun haukka on naukunut taivaalla, kukot ovat ohjeistaneet rouvansa jemmaan ja hiljaisiksi. Ja niin on eletty rinnakkain vuosikaudet.

Nyt sitten sunnuntaina haukalta petti hermo ja huimuuksissaan iski pulskaan sussexrouvaan.

Eikä siinä kaikki, rikollinen oli löytynyt rikospaikalta. Aivan tarkkaa tapahtumienkulkukuvausta en ole saanut, Äitikulta se on ilmeisesti ensin huomannut outoa toimintaa kanatarhassa.
Jotain kummallista hässäkkää siinä oli sitten ollut haukan poistumisaikeissa, ilmeisesti oli räpistellyt päin verkkoa ja jotenkin tuupertunut tuumailemaan verkolle.

Ota tuosta nyt sitten selvä. Kanankalmo oli joka tapauksessa kanatarhan sisällä ja murheellinen sulkakasa muistuttaa asiasta vieläkin. Haukka oli poistunut kupu pulleana ja ilmeisen hyvissä voimissa pois.

Kanat ovat viettäneet hiljaiseloa sunnuntaista saakka, tänään sussexkukko kävi tepastelemassa aidan vieressä mutta liukeni paikalta nopeasti turvaan sisätiloihin. Sama meininki pienten puolella.
Vain jättikochkukko käy oikomassa koipiaan ulkona.
Haukka oli kuulema tänään käynyt kaartelemassa kanalan ilmatilassa, lähti pois tyhjin suin, ei kai sekään niin tyhmä ole, että jättikochia yrittäisi kaataa.

Noh, viikonloppuna on kanalan kesäkauden päättäjäiset ja herrasväki muilutetaan sisätiloihin. Ensin pitää vain siivota ja vähän rakennella.

Vuodesta toiseen lykätty kanalan remontti on pakko tehdä ennenkuin keväällä pääsevät ulos, tarhan katto on syytä viimeistellä, nyt siellä on haukan mentävät reiät isojen puolella. Ne tukkoon ensimmäiseksi. Onhan tässä nyt talvi aikaa miettiä sopivia ratkaisuja. Jätit joutuvat asumaan talven tallinvintille vievien rappusten alla, siihen tulee ihan hyvä, plussan puolella pakkasillakin pysyvä häkki. Porkkanavarasto on se joka väistää.

Kepeät mullat kanarouvalle, keväällä saavat hautoa parveen lisäväkeä.

---

Niin kylmä päivä on ollut, että tänään oli hyvä päivä lämmittää iso uunikin. Suloinen lämpö.

Katupartio

Kotona taas

Kas niin, kotona taas.
Oli mukava ja kiva käydä maailmalla kääntymässä, nyt sitä jaksaa taas tätä kotoista kuviota pyöritellä. Outoa herätä aamulla ilman, että ensimmäinen homma on sonnustautua ulkoilmavaatteisiin, kerätä koirapojat matkaan ja lähteä ulkoistamaan hevosia. Että aamukahvin saa juoda rauhassa ilman juustonpalaa kärkkyviä karvakorvia, lehden lukea ilman, että kenenkään kuono tai käpälä änkeää lehden reunan ali tai yli.

Ja miten mukava istua valmiiseen pöytään johon edeskäypä ketterästi kuljettaa herkut ja lisukkeet. Joo, mukavaa on arkeni, mukava on vaihtelukin. Ja mukava on palata kotiin. Kaikki balanssissa. Seuraava reissu on kuun lopussa, sitä ennen toki on syysloma jonka ohjelma on vielä kutakuinkin miettimättä. Kovin kummoisia reissuja ei voi tehdä, koska hevosten siirtely vaatii täysvoimaisen ihmisen, ei voi Seniorikansalaiselle vastuuttaa. Voihan se toki olla, että jostain löytyy vapaaehtoinen kotitonttu joka hoitaa hevoset aamuin illoin ja siivoaa tallin, silloin voitaisiin piipahtaa yönylireissussakin.

En jää henkeäni pidätellen kotitontun ilmiintymistä odottelemaan. Keksitään jotain muuta. Tai liikutaan hajaantuneella kokoonpanolla.

Tänään oli aamulla hemmetin kylmä, ihan nollassa jökötti mittari. Sumuakin oli kohtuullisen paksut lautat ihan portailta lähtien.

Hevoset irvistelivät kylmää ruohoa ja tyytyivät jauhamaan aamuheinänsä kuivana versiona. Eilen muuten tuli ensimmäinen heinäkuorma talliin. Hienoa ja hyvää heinää onkin, vaikka heinänteko oli kuulema varsin haasteellista viime kesän sateiden vuoksi. Tällä tekijällä on kuivurit ja systeemit joten heinä on hyvää.

Tästä se viikko taas pyörähtää käyntiin. Esikoisella on koeviikko ja Nuorimmainen viettää päivänsä kaupungilla TET-harjoittelussa, kuntosalilla tietenkin. Vaihtelua arkeen silläkin saralla.

Katsotaanhan miten maailma makaa kun viikko vanhenee, näillä nyt mennään eteenpäin.

Ihan viimeiset kukkijat

Jypinkylä

Terkkuja!

Ei mulla muuta...

On se taitolaji tuokin!

Tässä kaikki tänään. Hmph.

Pojat, monessa mukana

Pojat saunoo

Morjensta pöytään!

Tiistaihin on tultu ja tänään meinaa ajatus karata. Syy numero 1 on hiton huonosti nukuttu l. valveilla heittelehditty yö. Jalat olivat jälleen kerran ärsyttävän kipeät, kuumat sisältä ja kylmät ulkoa ja särky siinä luussa. Aion seuraavaksi kysyä tohtori Googlelta sekä luuvalon että aavesäryt, ei ole yhtään kivaa. Joka ilta suoritan itselleni viimeisen voitelun Voltarengeelillä ja suihkin vähän myöhemmin päälle Magnesiumsprayta. Yleensä sprayn laventeliaromi tainnuttaa uneen, eilen ei.

Syy numero 2 on muuan ostotarkastus jonka tulosta odottelen enemmän kuin jännittyneenä. Että tuleeko puhelu ja millainen se on. Minun hevostani siellä ei tarkasteta, mutta kuten edellinen päiväkirjamerkintä ehkä kertoi, lumipalloefekti on lähtökuopissaan ja tuo mahdollisesti tuleva puhelu on se lähtökäsky.

---

Huonosti nukutun yön jälkeen saattelin etelän valoihin lähtijät matkaan. Nyt ovat kuulema jo Johanneksen kirkon liepeillä ja likat pääsevät muutamaksi tunniksi ihan ydin-Helsinkiin humppaamaan. Illalla sitten sinne konserttiin. Vähän minua ärsytti aamun nettilehden kriitikon nuiva arvio eilisen keikasta, ei kuulema yllä vuoden 2013 keikan tasolle. What the hittoa, joillekin eilisen ja tämän illan konsertit ovat monille faneille ihan ensimmäisiä  kokemuksia joita ei himmennä ärsyttävän kriitikon 'olen nähnyt tämän ennenkin' -asenne. Päivän kunto lienee ihan hyvä Kanadan ihmepojallakin ja toivon sydämestäni likoille kivaa iltaa. Ja tietysti kaikille muillekin Areenalle vaeltaville.

---

Eilen saatiin hevosten talvitarhaan sähköt. Testerin mukaan tälli on hyvä ja pitäisi olla talviuskottava viritelmä. Laitoin eilen viimeiset nauhat paikoilleen ja iloitsin uusista kunnollisista liittimistä. Tänään meinaan vielä korjata kentänpuoleisen pitkän sivun ylärivin eristiminen korkeutta, esteettistä silmää hiertää hirveästi kun ei ole viivasuorassa.

Lievällä kauhulla odotan Leffen ensimmäistä tälliä, se reppana kun varsin huolettomana hutkeltaa lankkujen ali ja häntä huitoo välillä vaarallisella korkeudella sähköaitaa ajatellen. Peetu ja Nasse eivät enää tälliä ota, ovat sen verran kokeneita kettuja kumpikin.

Aloitimme myös ratsastuskentän lankkujen asentamisen. Nopeasti se etenee ja upealta näyttää (ainakin omaan silmään, pinkkien lasien läpi katsottuna), kyllä kelpaa sitten hiekkalaatikossa kurvailla. Odotan itsekin ihan innoissani ensimmäistä ratsastuskertaani ikuisuuksiin. Nuorimmainen saa toki juoksuttaa ja läpiratsastaa Ponimiehen huolella pariin kertaan, niin että minulle on sitten tasainen kyyti.

Eikä työmaa olisi työmaa ilman pomoa. Meillä on Ryobin ruuvinvääntimen kutsuun välittömästi reagoiva pomo, eikä pettänyt nytkään. Turpa asentajan olalla (tai omenaeväiden toivossa taskulla) työn edistymistä kyttäävä keltaiseen karva-asuun sonnustautunut pomo, el Jefe on mainio. Ei sitä oikein raaski poiskaan hätistää, toinen on niin innoissaan surisevasta koneesta ja rapisevasta varustekassista.

Tämänpäiväiseen eristinkerroksen siirto-operaatioon saan varmasti valvonnan, Ponimies on valppaana. On se mainio.

Security check

Omena päivässä ei pidä ponia loitolla

PeeÄäs:
olin hieman huolissani hevosten talvitarhan koosta, se pieneni kentän verran ja minusta se on melko pieni nyt. Mutta aivan heti emme lähde paaluttamaan lisätilaa, antaa tilusten takalaidan vähäisen koivikon ensin vähän kasvaa ja rotevoitua. Huonomminkin voisivat päivänsä viettää, 12 tuntia kuitenkin saavat talviaikaankin ulkoilla ja mahtuu ravailemaan ja laukkapyrähdyksiäkin tekemään. Töttiksen liukupysähdys portilla on aika hieno, on se jotain oppinut jo. Alussa liukui päin porttia.

Odottavalla kannalla

Bougainvillea ja punamulta

Niiskniisk.
Ensimmäinen (ja toivottavasti viimeinen) syysräkätauti on vielä tykönäni. Mieluusti mokoman jo pois lähettäisin, vaan sitkeässä istuu tauti. Männäviikolla ensin Nuorimmainen aloitti niiskuttamisen ja sitten minä ja Esikoinen perässä. Minä olen ainoa meistä jolla tauti on lämpöäkin nostattanut, nuoremmilla vain takiainen kurkussa ja ankara nuhastus.

Onneksi nyt alkaa kääntyä ainakin Perikunnan osalta voiton puolelle, oma olo on vielä kehno ja kurja. Peruutin kaikki liikunnatkin, tiistaina olisi seuraava yritys. Senkin perun jos tämä ei tästä vieläkään asetu.

Alkava viikko tuo kaikenlaista jännää, Esikoinen lähtee pikkuserkun kanssa Isolle Kirkolle Justin Bieberin keikalle. Vielä muutama vuosi sitten se olisin ollut minä joka keikalle lähtee, mutta näin on aika muuttunut ja jään ihan sovulla pyörittämään arkea. Iso-J vie tytöt tiistaina ja lähettää junalla kotiin keskiviikkona.

Nuorimmainen odottaa kieli pitkällä tiistain ruokailua, tulin kai epähuomiossa luvanneeksi, että voimme mennä ulos syömään ja kaupungin nepalilaista ravintolaa on useampikin tuttu kiitellyt, sinne siis.

Ja jos kaikki menee niinkuin on kaavailtu, voipi Hopianuoli ampaista Jypinkylän suuntaan perjantaina. Sepä olisikin lystiä viettää viikonloppu Nempan seurassa.

Lisäksi alkavalla viikolla saattaa Töttiksen kauppa-asiakin nytkähtää eteenpäin, kaikkein potentiaalisimpana pitämäni ehdokas näyttää nyt saavan omansa myytyä ja sehän tietää kaikenlaisia mielenkiintoisia kuvioita jos ketjureaktio etenee toivotulla tavalla. Niistä sitten aikanaan lisää mikäli aihetta ilmenee. Peukkuja saa toki pitää.

Hevosten talvitarha alkaa nyt olla kunnossa, huomenna saavat isomman alan käyttöönsä. Kaikki pystytolpat on vaihdettu, eristimet on ruuvattu ja lankut maalattu. Iso-J teki ison maalausurakan sillä aikaa kun minä makasin lapamatona sängyssä räkimässä. Nyt pitää väsätä huomiseksi Iso-J:lle ostoslista, yksi lisärulla leveää nauhaa ja kaikenlaista muuta roinaa vielä tarvitaan ennenkuin aidassa sähkö kiertää ja Ponimies saa tällin jos änkeää liian kauas nurmen puolelle. Ensimmäinen uuden sadon heinäkuormakin mahtuu jo talliin, ylivuotista olen syötellyt tähän asti. Yhden päivän jumpat korvaa kesälaitumen purku ja nauhan rullalle kierittäminen. Hitollinen savotta jonka vaikein kohta on aloittaminen. Kyllä se sitten etenee kun alkuun pääsee.

Kentän valaistus taitaa tulla sittenkin voimakkaista ledheittimistä, se on tähän mennessä kaikkein järkevimmän tuntuinen ratkaisu. Eikä ole edes kallis.  Katsotaan nyt mihin päädytään, tolppa on valmiina. Illat pimenevät järkyttävän nopeasti eikä aamuisinkaan kovin valoisaa ole, ainakaan näinä pilvisinä päivinä. Tänään tuli vähän vettäkin, näyttää ihan syksyltä.

Mukavaa viikkoa, missä lienetkin!

Syyspäiväntasaus

Tänään voi kai sanoa, että kesä on mennyt ja syksykin tekee jo jonkinlaista viivytystaistelua,  tänään on käsittääkseni syyspäiväntasaus. Ja kamala kaamos väijyy ihan kulman takana. Jo huomenna se alkaa hivuttaa otettaan vallankahvassa yhä ylöspäin. Voihan rähmä sentään, vielä olisin jaksanut kesää ja syksyä pitkittää, en ole vielä ensinkään valmis räntään, pimeyteen ja kylmyyteen. Käsi ylös jos joku on?!

Eikä muuten lohduta yhtään että jouluun on alle 100 päivää aikaa. Taidanpa ostaa mielenpiritykseksi  lomalennot Hipsaaniaan ensi kesäksi, laitan siitä sitten laskurin päälle ja herkuttelen ajatuksella... mmmmm, muy bien!

Koska tänään on jo torstai (se toivojuttu nääs), otin itseäni niskasta kiinni ja puskin kaikki vähäisen bisnekseni tositteet päiväntasalle, rouva Kirjanpitelijä ehkä ilahtuu, etenkin jos vien hyvät paakelsit kylän leipomosta lahjuksena. Toivottavasti auttaa. Tilinpäätöskin olisi samassa rytäkässä eikä siitä taida selvitä ihan pullapitkolla, tarvitaan ehkä liuottimiakin paakelsien kyytipojaksi.

Mutta koska työpöytäni pintakerros näkyy jo (osittain), tiedän että siellä on herkkuna pohjalla koulutusmateriaali. Siksi jaksan reijittää, nitoa ja aikajärjestää, selvittää ja selittää kuitteja, tositteita, tulevia ja meneviä laskuja ja ottaa sen seitsemänkymmentä kopiota. Jospa tämä tilinpäätös menisi ihan puhtaasti ilon kautta, seuraavaan on vielä vuosi ja siinäkin kesä välissä.

Just. My ass. Onneksi on se koulutusmateriaali odottamassa. Ja kurssit.

Vuotuinen pähkinäkysymys Titalle

Sitten vuotuiseen tunnistamispähkinään, ettei peräti olisi joku pahuksen pähkinä tämä ihan kirjaimellisesti. Mikä on tämä pieni puu? Sen juurella kököttää Prunus tenella (mikälie) mutta tämä on ihan huimaksi herennyt ja kasvaa kuin viimeistä päivää. Toiselta puolelta nääntyi magnolia mutta tämä rehottaa.

Huolestunut puutarhuri tiedustelee kasvin toimittaneelta Titalta onko kenties kyseessä isoksikin puuksi kasvava tapaus?  Tuossa vieressä nimittäin asustaa penkillinen pioneja ja muita ihanuuksia eikä ole millään tavalla suotavaa, että ne jäävät ihan paitsioon tämän karahkan rehotuksessa.

Japanin siipipähkinä tämä ei ole, se asustaa tallipihalla maakellarin takalaidalla jonkun toisen viuhokkeen kanssa.

Eihän se nimi autuaaksi tee, tämä on minusta oikein nätti tapaus nimettömänäkin. Ja jos oikein muistan, kysyn tämän saman kysymyksen vuosittain.

Tämän minä tunnen ja tätä minä rakastan. Tämä on ihana ja iso (ainakin kolmimetrinen) ja olen ikuisesti Titalle kiitollinen siitä, että voimakkaasti vihjailit tämän olevan must -hankinta Särkän ihmeellisestä perennataimistosta. Niin onkin, aivan ihana ja upea Purppuraheisiangervo:

Pihalla on ilahduttavan paljon kauniita kukkijoita ja jonkinlaisissa ruskaväreissään keimailevia kasveja. Varsinainen ruska on tänä vuonna mitätön, koivut ovat likimain kaljuja, ruostuneen ruskeita ja rumia. Olisikohan ensi talvi kohtalokas koivuille, niitä nimittäin piinaa useampikin sienitauti tänä vuonna?

Nyt kun seitsemän vuotta on Torppaa asuttu, piha alkaa olla sitä mistä joskus haaveksin. Runsautta ja näyttäviä kasvustoja. Ainakin etäältä katsoen. Lähempi tarkastelu kertoo kyllä kuinka rikkakasvien kitkijä on ollut laiska ja kuinka viime talvi teki kamalaa tuhoa monivuotisiin. Edelleen on paikkaistuttamatta monta kasvinpaikkaa, jätän sovinnolla ensi vuoteen.

Ainakaan en hirveästi enää kitke ja revi, ihan kohtahan ne jäätyvät kuitenkin ja kuolo korjaa myös rikat. Se on hetkellinen voitto!

Tallin siivouksen jälkeen meinaan kuitenkin pari ruusua istuttaa, nyt niille on se asuinsijakin kirkastunut ja myöhemmin saavat turvakseen pari sinikuusta, katajaa ja jotain havuhommelia, riippuu vähän siitä, mitä taimistolta löytyy jahka sinne saakka ennätän.

Hankintalistalla on myös paljon jättilaukan sipuleita ja toki muutama muukin keväänkukkija, niitä on niin hauska istuttaa ja sitten unohtaa. Kevät sitten aikanaan kertoo ja näyttää mitä tuli laitetuksi.

Tämmöistä tällä kertaa, nyt hommiin kun on vauhti päällä!

Taiston latva, reilussa metrissä huojumassa