Pari kuvaa laitumelta

Hirnakan Torpan kesälaidun 2016 oli lyhyt mutta aktiivinen. Kauden aloittivat hajasijoitettu Töttis ja Vallu, tuo tumma komistus johon Töttis on aivan lääpällään. Ne saivat touhuta ja kirmailla laitumella toukokuun lopulla keskenään, syömistä riitti.

Seuraavaksi laitumelle tuotiin Skipi, vanha viisas vuonohevosherra. Skipin suhteen oli hieman huolta kylmistä öistä ja vatsan toiminnasta, mutta hyvin kaikki meni kuitenkin. Heräsin usein öisin kytistämään laidunta, yläkuvassa näkyykin Torppa ja makuuhuoneen ikkuna yläkerrasta, sieltä oli hyvä aitiopaikalta pitää laidunvahtia.

Sitten saatiin vielä kolmas kuorma hevosia kun Tuulikummusta tulivat liinaharjalikat Usva ja Pouta kyläilemään. Olihan se komeaa kun liinaharjat pötkivät rintamassa maisemaan ja ruunat pitivät vahtia.

Ainoat 'taloudelliset tappiot' syntyivät kun sekä Usva että Töttis hukkasivat päitsensä peltoon. Yksi riimunnaru meni rikki ja yksi laidunnauhan liitoskappale katosi maastoon kun eräs nuori tamma päätti poistua tilusten toiseen laitaan. Onneksi mitään isompaa ei tullut kenellekään, jotain rohtumia ja nirhaumia nahkaan tietysti.

Usva puuhasi geokätköjen parissa ja löysi mm. pari muoviputken pätkää ja jotain muita muovinkappaleita. Nätisti se viskoi ne aidan yli meidän puolelle. Yksi litistynyt ikivanha oluttölkkikin laitumen pohjasta löytyi, ei panttia, ei palautusta.

Kauneimpia hetkiä olivat ne kesäyöt jolloin kaikki kolme tammaa makasivat rintamassa keskellä kumpua ja pojat vahtivat, tai siis Vallu vahti ja Skipi asetteli ahterinsa vaivihkaa sivummalla pötköttelyasentoon. Niin rauhallista ja kaunista. Tuo on niin hyvä ja tasapainoinen lauma, että olisi synti se särkeä.

Niinpä siinä kävi sitten niin, että kun hevoset poistuivat tulojärjestyksessään, Töttiksen matkareitti muuttuikin viime hetkellä ja sekin matkusti Vallun kylkimyyryssä takaisin Tuulikumpuun. Sen piti mennä Ponimiehen laidunnaapuriksi tuohon lähemmäs. Ehkä kuitenkin parempi näin.

Kesän jälkeen onkin edessä ankara pohdinta hevosten suhteen, minkälainen kokoonpano meille tulee ja muuttuuko mikään. Noh, sitä sitten tuonnempana. Nyt ne saavat nauttia elämästään sillä kesä ja laidun on hevosen elämän parasta aikaa!

Kiitos vielä kerran Tuulikumpuun että saimme Torpanmäellekin aivan uskottavan laidunkattauksen ja kiitos myös luottamuksesta kun ne aarteet saivat tänne tulla.

Kesäkuussa kukkii

De ja vu?

Moi taas.
Ihan kuin olisi tuo juhannusruusu ennenkin komeillut Torpan päiväkirjain etusivulla. No siinä se on taas.

Tässä on mennyt kaikenlaisessa hässäkässä ja säädössä koko pikkukesä ihan ohi, hätäisesti olen huomioinut viikkojen juoksun ja päivien kirin, sen kummemmin en ole joutanut dokumentoimaan mitään, mihinkään.

Nuorimmaisen rippijuhliin jäätiin edellisen kerran. Siitä alkoi kesäarki. Perikunta uppoutui kesätöihin ja ensimmäinen työviikko oli minun kannaltani katsoen autonkuljettajan tehtäviä. Parhaina päivinä kävin kaupungissa 4 kertaa á 20 km per suunta eli ... ööh... 160 km pelkkää ohitustien suhaamista eestaas. No hyvin siitä selvittiin ja toisella viikolla jo helpotti kun Esikoiselta loppui kesäpesti ja jäi pelkkä Nuorimmaisen kuskaus. Mutta olihan siinä jotain muitakin muuttujia eli kello kaulassa sai päivänsä sompailla.

Säät ovat olleet kesäkuisen vaihtelevat, lämmintä ja koleaa, vettä ja kuivempaa kautta. Juuri nyt, kun eletään juhannusviikonlopun viimeisiä tunteja, ulkona on mukava tuulenviri, reilut +20° lämmintä ja aurinkoa. Sääskiä, paarmoja, mäkäröitä ja muita lentäviä piruja on aivan riittämiin. Niistä onkin saatu hienot näytteet kun hevosilla oli omansa ja meidän riemuksi tuli laaja tarjonta muita.

Lentävistä ihmissyöjälaivueista huolimatta olemme kolmena iltana syöneet ulkona Takapihan Tavernassa.

Kukinnoista on nähty myös laaja kattaus, oikeastaan kaikki paitsi syysleimut on kukkimatta. Liljat toki vielä tulevat, mutta niitä me emme näe, koska ylihuomenna ollaan jo Hipsaaniassa -tai ainakin matkalla sinne.

Juhannuksena kukkivia olivat tänä vuonna laukkojen lisäksi perhoangervo, hanhikki ja pionit. Pionien kukinta onkin ollut katotalven jälkeen ihastuttavan runsas ja antelias. Ne ruojat ovat suorastaan hullaantuneet, ilmeisesti tajusivat selvinneensä hengissä ja syytivät nuppua sitten kahta kovemmalla tarmolla. Ikinä ei ole ennen ollut noin pulskia pionikasvustoja, muuan valkoinen herkkäpersaus töhöttää ylivoimaisen komein ja tuoksuvin kukin ja jopa kallisarvoinen kartanonpioni herutteli ekana kesänään kaksi kukkaa. Iloa ja onnea niistä. Pitäisi vielä keretä kuvaamaan todistusaineistoa.

Ilolla tervehdin kaikkia viimekesänä istuttamiani ihanuuksia, kasvihuoneen kylkeen tuli pitkä uutuuspenkki ja sieltä ponnistavat monet upeudet ylös. Ihan kaikkien nimiä en muista enää ja räksät ovat kantaneet nimisäleet. Toveri Tita ehkä kertoo mikä tuo ylempi sininen söpöys on, toinen on sinivaleunikko (enkä kyllä ymmrrä miksi se on valetta kun näyttää ihan unikolta kuitenkin). Tässä alla on joku valkea akileija. Leviää kuin synti.

Mansikka vääntää ihan kauheaa satoa, raakileita ja ensimmäisiä punastuneita on jo ihasteltu ja maisteltu, pääsato tulee lähiviikkoina. Kun en muuta voi sadonkorjuun eteen tehdä, ostan huomenna sokeria muutaman kilon ja pakastusrasioita. Äitikulta ehkä huolehtii kesän maut pakkaseen, muodossa tai toisessa.

Tänään otin niskalenkin valkosipulipenkeistä ja riivin kaikki vesiheinät ja muut turakot irti, levittelin ne katteeksi sipulin juurille ja toivotin hyvää kasvukautta. Komeastihan se valkolööki kasvaakin, ehkä nyt vielä innostuu enemmän kun tuli tyvelle uutta boostia katteesta.

Porkkanaa meillä on vain muutama höntti irtorivi, hevosten porkkanat ostamme tuottajalta.

Puutarha on kaiken kaikkiaan ihan kivalla mallilla. Kasvihuone pukkaa chiliä, tomaattia, munakoisoa ja ties mitä. Mitään en voi omiksi ansiokseni ottaa, Äitikulta on kaiken hoitanut ja korjaa sekä sadon että kunnian.

Muutakin mainittavaa toki on, palataan niihin ihan lähipäivinä. Kanat ja hevoset nyt ainakin ansaitsevat oman postauksensa.

Nyt on syytä kammeta itsensä vaateriin, alkava viikko on vauhdikas. Huomenna vielä hoidetaan erinäisiä rästejä pois, täydennän koiranruokavarastot ja tiistaina on aamuvarhain lähtö etelän suuntaan. Keskiviikkona lennetään.

Palaan tänne päiväkirjalle, pikemmin kuin arvaatkaan.
See you sitten.

Juujuu...

Kiirettä pitää ja tahti vain kiristyy mitä lähemmäs lähtö tulee.

Rippijuhlat juhlittu ja perikunta painaa kesätöissä. 

Kaikki on hyvin, paitsi kiire.

Palataan pytylle kun aikaa löytyy, kuviakin on.

Tanner tömisee

Blondit tuloo

No nyt on Hirnakan Torpalla hirnakoita, viiden hevosen lauma löntystelee pellolla edestakas. Kuvassa nähtävää riehakasta liikehdintää aiheutti leipätervehdys jonka uusimmat tulokkaat saivat, toki muillekin riitti. Jos nyt jäi jollekin epäselväksi, Tuulikummun hevosvoimat siirtyneet Hirnakkaan, vuoroin vieraissa nääs. Hyvin mahtuvat laitumeen kaikki ja vatsojen pullotuksesta päätellen syömistä on ollut ja tulee riittämään, eivät nälkään tuuperru aivan lähipäivinä.

Blondit menöö

Norjalainen kylpyhetki

Pappaheppa nauttii

Illan aikana niitimme Esikoisen kanssa koko aitauksen rajat, lankojen alta ja suojavyöhyke myös. Sinne kaatui koiranputkea, mesiangervoa ja kurjenpolvea, jokunen horsmakin rojahti nurin kun kaupunkilaiset riehuivat viikatteen kanssa. 

Meillä oli loistava työnjako. Sillä aikaa kun toinen niitti, toinen heilutteli hyttyskiekura-astiaa kuin suitsukekuppia konsanaan. Sääskenpirut ottivat savustettuina etäisyyttä ja hevoset vastaavasti läheisyyttä. Ne norkoilivat aivan niskassa koko ajan, onhan se niillekin kiva kun sääsket poistuivat vähän kauemmas.

Vaihdettiin vielä akku ja korjattiin aitalangasta puuttunut lenkki. Nyt napsuu paimen ja ilmeisen tehokkaasti napsuukin, Usvan pöhelö änkesi jo naamansa liian lähelle ja sai otsatukkaansa tuikkauksen. Ehkä se nyt älyää pysyä lankojen sisäpuolella. Suotavaa se ainakin olisi.

On se vaan sydäntä lämmittävän vaikuttava näky kun kolme liinaharjaa, yksi salamaseepra ja Valtte vaeltelevat parijonossa ympäri laidunta. Oli niillä yhteinen kylpyhetkikin, jokainen vuorollaan lyyhistyi maahan kihnuttamaan ja piehtaroimaan, muut nyökyttelivät kannustavasti vieressä. Näissä kuvissa mallia näyttää tietysti Skipi, tuo mainio pappahevonen.

Näinköhän maltan nukkua ensinkään, nojailen Leffen kanssa ikkunalautaan ja ihailen kulttuurimaisemaa jossa laiduntavat hevoset viettävät kesäyötä.

Melko ihanaa. 

Huomenna jatkuu poikkeusviikko, Nuorimmainen on rippileirillä, Esikoinen painaa kesätöissä ja Iso- lähtee reissuun. Minä suhaan kodin ja kaupungin väliä useamman kerran, alkavat hommat sakkautua mitä lähemäksi lomalle lähtö tulee. Kolmen viikon päästä ollaan jo lähtötunnelmissa. Sitä ennen on kuitenkin vielä yhdet juhlat, Nuorimmaisen konfirmaatio.

Viime viikonlopun ylioppilasjuhlat olivat erittäin mukavat eikä ajaminen tunnu työltä ensinkään kun Hopianuoli on niin kiva kulkupeli.

Yritän päästä purkamaan kameran antia, sitä nimittäin on. Pitäisi vain semmoinen joutilas hetki ottaa, että saisin ajatuksella kuva-aineiston ruopia kuosiinsa.

Sitä odotellessa, mukavaa viikonjatkoa!

Tuulikumpulaiset Hirnakassa

15

Paljonpaljon onnea Nuorimmaiselle! Nyt tuli rippi-ikä täyteen ja rippijuhlat ovatkin jo reilun viikon päästä. 

Tänään aamiaisella oli tarjolla myös kakkua, perinteinen Prinsessatorttu (pakaste, Pirkka) ja omatekemä raparperi-mansikkatorttu. Ulkonäkö ja stailaus eivät onneksi vedä vertoja maulle.  

Päivään mahtuu vielä paljon, mm. vähän yli 400 ajettavaa kilometriä. 

Ihanaa perjantaita!

Kotona taas

Naavametsässä

Oijoi mikä kiva viikonloppu. Tuhannen kilometria ajoa kauniissa kevätmaisemassa poikki Suomen. Kevät on edennyt idästä länteen ja ehkä myös toisinpäin, idässä on jo tasaisen vihreää, pohjoispohjassa näkyi vielä kauniita vihreän sävyjä, hennosta tummaan.

Issekseen sai perjantaina ajella, eipä ollut 88-tiellä liikennettä, ei edes niitä lietelastissa pellolta toiselle vaappuvia traktorikyytejä. Pääsimme hyvissä ajoin perjantaina liikkeelle ja ensimmäisen kanalaatikon luovutin kyydistä Iisalmessa puoli kuuden kieppeillä. Mikä ilo ja innostus kananhakijan kasvoilla kun sai ensimmäiset valkohuntukanansa!

Majakarin pihaan kurvattiin hyvässä järjestyksessä hieman puoli yhdeksän jälkeen. Kolme kyytiläiskanaa päästettiin Kukkenheimiin. Ne pöljän kukkuivat yön valveilla ja vetäytyivät aamulla orrelle, talon entisten kanojen laskeutuessa orrelta alas päivän hommiinsa. Kana on kana...

Ilta meni tiluksia kierrellessä ja kuulumisia vaihtaessa. Olipa kivaa ja rentouttavaa. Kello kävi jo pikkutunteja kun vihdoin köllähdin makuulle. 

Onneksi aamulla ei ollut mikään tuhoton kiire. Leppoisien PANNUKAHVIEN jälkeen vielä pikkuinen kierros pihalla, Tita kaiveli vähän penkkejään ja mm. pikkuorvokkia, Raili -esikkoa ja jotain pähkämöä lähti matkaan. Seuraava stoppi oli Särkän perennataimistolla jossa koriin lastattiin talven tuhoaminen paikkaukseksi erilaisia syysleimuja ja esikoita.

Suurkiitos Titalle ja perheellesi majoituksesta, seurasta ja terapiasta. Ja niistä kasveista! On se aina vaan yhtä kiva teillä käydä. Kattirykmentti on aina yhtä mainio ja Nuorimmainen näki sen kuuluisan saukonkin.

Päivällä pysähdyimme käpälöimään vastasyntyneitä karitsoita ja noutamaan omat uutuuskanasemme. 

Lauantaina iltapäivällä maisema näytti tältä:

Muuan mökkiranta kainuussa

Jo perinteisen kevätajelumme (Kanakierros) toinen etappi on keskellä Kainuuta, Nuasjärven rannalla. Nuorimmaisen kummeilla on siellä oikea rauhan tyyssija aarteenaan, mikä parasta, mekin saamme sieltä yösijan reissuillamme.

Ja taas oli leppoisan kiva ilta. Hyvää ruokaa, ihana sauna, parasta seuraa ja leppoisa tunnelma, tarvitseeko enempää? Ei. Siinä on kaikki tarpeellinen ja kaiken lisäksi jää hyvä ja rento mieli.

Kevätyössä

Sunnuntain laiskan aamun, loistokkaan aamiaisen ja laavulla vietetyn aurinkotunnin jälkeen pakkauduimme kanoinemme autoon ja suuntasimme viimeiseen etappiin ennen kotimatkaa. Sieltä kyytiin nostettiin kaksi pikkuruista peippoa, Karjalan kunnaille vähän uutta sirkuttajaa.  Eivät  sentään päätyneet Torpalle vaan kaverin siipikarjaa sulostuttamaan. 

Tuossa pysähdyspaikassa saimme nähdä hilpeitä kanoja, pirteitä peippoja, kyyhkyjä, vuohia, kissanpentuja ja hienoja vanhoja huonekaluja, muun mukavan muassa.

Kotimatka sujui hienosti ja kotiin Torpalle saavuimme melko minuutilleen neljältä. Takana tuhat ajettua kilometria ja kaksi mahdottoman kivaa iltaa ja päivää.

Laavunvahti

Kotona Torpalla oli vietetty koiranäyttelyviikonloppua, Peetu oli Erittäin hyvä ja erinomainen, luokassaan toinen ja kolmas. Ei prenikoita eikä pokaaleja, mutta hyvät arvostelut ja runsaasti taas tsemppihenkeä tulevaan. Leffe oli kärsinyt ikävästä ja oli hyvin hengästynyt syöksyessään sylistä toiseen. Leffe oli osoittanut tottelematonta mieltä ja venyttänyt Iso-J:n pinnaa.

Että ihan mahdottoman lysti viikonloppu, monella rintamalla.

Siihenpä se lysti sitten loppuikin. Lähdin viemään Nuorimmaista illan treeneihin ja puolessa välin matkaa auton näytölle lävähti tämmöinen ilmoitus:

On se nokkela kone

Äkkiä auto tienposkeen ja puhelin rallattamaan. Ensimmäisenä paikalle riensi Iso-J ja reilun tunnin odottelun jälkeen myös hinauspalvelun päivystysauto. Soitto vakuutusyhtiön 24/7 -numeroon antoi kummasti asioille vauhtia. Kun Hopianuoli oli nykäisty lavetille, me kurvasimme kaupunkiin ja hetken päästä istuin jo sijaisautossa matkalla kotiin. Olihan eksoottinen vekotin se sijaisauto, otin nimittäin vaihtelun vuoksi automaattivaihteistoauton. 

Onneksi jo tänään sain soiton Hopianuolen korjaamolta, rengas oli korjattu ja saisin oman armaani takaisin vielä samana iltapäivänä. Viipymättä omani pois hainkin.

Nyt on taas hommat hanskassa. Perjantaina olisi uusi startti, tällä kertaa etelään. Kummipoika saa lauantaina valkoisen lakin ja sitähän sietää juhlia. Oma Perikunta viettää koulun päättäjäisiä Iso-J:n valvonnassa. Olisin minä heille yhteen kesähippaloon liput ostanut, mutta eipä heitä kuulema kiinnosta nähdä kavereita jotka hihittelevät ja pöljäilevät siellä siideripäissään. No ihan hyvä niin. Tosin jään hieman ihmettelemään miten nykynuorisosta on tullut noin tiukkapipoista...

Kaunista säätä on luvassa koko viikoksi, en valita. Muutenkin tälle viikolle on luvassa kaikenlaista, siitä sitten tuonnempana.

Näkyillään!

Purukumilla me paikkaamme sen

Matka jatkuu

PeeÄäs:
sunnuntai oli kohtalonpäivä muutamalle muullekin renkaankuluttajalle. Kainuun emäntämme auton vasen etukumi poksahti aivan mökkitien loppusuoralla ja vararengas vaihtui huoltotiimin toimesta kuulema sukkelasti. Hieman myöhemmin eräs tuttava oli onnistunut puhkomaan fillarin kumin. Ja sitten illalla minulle. Hassua tässä oli se, että meidän kaikkien kolmen polut ristesivät tänä viikonloppuna.

Majakari

Hyvissä ajoin perillä. Tänne on aina kiva tulla.

Nyt on hyvä

Vallu pellossa

Tötsä pellossa

Siellä ne nyt on, pellossa. 

Vanha kunnon Vallu ja oma armas Töttis. Vaikka se varsa nyt ei tuolla kirmailekaan Töttiksen rinnalla, asiat ovat hyvin.

Olipa todella mukava saada hevosia maisemaan. Noilla kahdella on ihan kunnioitettava kesätyömaa tuossa pellonläntillä, hyvä jos saavat kertaalleen syötyä ennen kesäkuun loppua. Olivat heti tultuaan pari tuntia vihreällä ja yöksi siirrettiin tarhaan. Onhan sielläkin vihreää kasvustoa, laitoin lisäksi säkillisen kuivaheinää. Ettei vaan nälkä pääse yllättämään.

Sääskiä ja muita lentäviä piruja on aivan käsittämätön määrä. Koska en älynnyt tsekata karkoitusainevarastoja (tyhjänä tietenkin) ajoissa, jouduin kokkailemaan ihan omat cocktailit. Onneksi löytyi päiväysvanhaa jodopaxia, eukalyptusöljyä, tervaa ja tyhjä pullo jossa miksata veden kanssa hiton pahanhajuinen liemi. Sitä molemmille roimat lorottelut pitkin selkää, mahan alle, jalkoihin ja päähän. Ehkä ne pärjäävät yön yli ja huomisen aamupäivän. Luvattua vesisadettakaan ei näy eikä kuulu. Ilma on hellepäivän jälkeen hiostava ja tyyni. Pilviä toki kertyy ja matalapainetta pukkaa, mutta vettä ei.  Ja sääsket ja örkit juhlivat. Ei ole hevosen osa aina ihan helppo -vaikka polviaan myöten seisoisi ruuassa. Aina on joku hiertämässä hännän alla.

Ensi viikko tuo lisää hevosia Torpanmäelle, mahtuuhan tuohon peltoon vielä jokunen.

Nyt olisi syytä siirtyä raapimaan omia osumia ja puremia, korvaankin joku jo ryömi inisemään. Esikoisella on naama paiseilla, häneen ne purevat ja iskevät ihan kauhean voimakkaasti. Pitää huomenna kysyä apteekista apuja.

Kauniita kevätyön unia!

Vapise myyrä, hevosvartio partioi!

Laidun

Siinähän sitä, keltaista

Radiossa kehuttiin tulevan kuuma päivä. Niinpä ajattelin (!) olla itseäni fiksumpi ja hoitaa laitumen aitaamisen hyvissä ajoin ennen päivän kuumimpia tunteja.  En sitten tullut ajatelleeksi, että kuumalla päivällä on lämmin aamu. Ennenkuin ensimmäiset vajaa sata keppiä oli maastossa, oli paita märkä ja niskatukkaa sai kohotella viilennyksen toivossa usein. Juuri kun jaksaminen oli äärirajoilla, loppuivat kepitkin vähän kesken. Puuttumaan jäi hätäisen arvion mukaan 25 kpl. 23 niitä sitten lopulta sinne meni.

Tuo peltoalue on Torpasta etelään, meidän tilusten raja on tuossa missä on leikattu ruoho ja laidunkeppi merkkinä. Oikein nätti kumpu jossa on varjoa laidoilla noiden kuvassakin näkyvien puiden ansiosta. Keskipäivän kuumin aurinko ei paista ihan tuohon metsän rajaan ja sinne hevosetkin varmaan maastoutuvat. Oikealla on pikkuinen suojametsän riekale ennen maantietä. Ja mikä parasta, laidun näkyy koko laajuudessaan meidän makuuhuoneen ikkunaan. Kun on vielä ikkunakin auki öisin, on helppo kurkata oudot äänet ja vilkaista nuppiluvun tarkistuslaskenta.

Eihän tuo ole ravitsemuksellisesti optimaalisinta ravintoa kun on apilaa, voikukkaa ja jotain heinää, ei ole vuosikausiin hoidettu sen ihmeemmin, niitetty vain. Omille olen syöttänyt joka kesä, hyvin on maistunut.

Ensimmäisenä saapuvat Töttis ja Vallu-Pappa. Meinaan pari päivää niitä puljata tarhan ja laitumen väliä, ovat sekä aamuun että iltaan pellolla jokusen tunnin ja sitten taas yöksi tarhaan. Talliin en näillä keleillä hevosia meinannut viedä. Sitä paitsi, Töttiksen karsinassa asuu juuri nyt kolme kanaa ja kukko. Toki ne voi vyörätä lammaskarsinaan jos tarvis sisämajoitukselle tulee.

Katsotaan nyt miten homma lähtee rullaamaan. Ensi viikolla pitäisi tulla vielä pari hevosta lisää, katsotaan keihin Heidin valintasormi osoittaa. Usva kyllä aiheuttaa vähän kylmiä väreitä, se ketkale keksii taatusti kaikenlaista jäynää vaivaista tätiä juoksuttaakseen. Ehkä sieltä löytyy joku vähän iisimpi polle?

Se tuli hulluksi

Muuta tähän hellepäivään ei juuri maininnan arvoista kuulukaan. Kanalan rauha on palannut, nyt ei ole turhaa metakkaa ja hulinaa. Sussexit pylleröivät tarhassa Kukkeuksen johdolla ja tänään löysin jo kolme munukkaa. Niitä on nyt pantu visusti talteen, hautomakone on jo matkahuollossa ja ensimmäiset tilaustipuset lähtevät haudontaan heti koneen saavuttua.

Muutenkin munakauppa käy kiivaana. Kerään kaikki kääpiökochien munat talteen, ensimmäiset 20 toimitin viime lauantaina Lahdessa, seuraavat postitin eilen ja uutta satsia kerään parhaillaan. Ovat sen verran harvinaisia kanasia, että harrastajat haudottavat sitten ostomunista itselleen tipuja. Meillä on vielä valttina hihassa se höntti Pölypallo joka on erinomaisen harvinainen suliltaan, friseerattu. Ei friteerattu.  

Ja kanasta toiseen, nyt oli niin veret seisauttava seiskan kansi, etten oikein pystynyt sanomaan yhtään mitään. Voi jestas tuota rakkauden määrää... tai sen katoavaisuuden raadollisuutta. Vastahan tuokin pari kuumotteli onneaan hääpäivänään ja nyt ollaan jo tässä. Oi aikoja...

Minä lähden nyt saunaan. Sääskenpuremat vaativat tehohoitoa.

Ehkä vähän tyly?

Aamusta iltaan

Kukkeus jumpalla

Turha kai arvuutellakaan, mihin suuntaan tämän päivän kulku kävi useimmiten? No Kanaliaan tietysti.

Heti kun kotiuduin aamulla kaupungilta takaisin, kipaisin kiireesti grahamleipäpussin kanssa kanalaan. Isojen puolella oli tarha tyhjänä ja Kääpiökochin kukko seistä tönötti mökkinsä katolla odottelemassa turhaan kilvanlaulajia aamumittelöön. Niillä oli maatiaiskukkojen kanssa raivoisa suohonlaulanta joka ikinen aamu, alkaen kolmen jälkeen. Nyt oli hiljaista ja kukonpätkä hyvin hämmentynyt.

Kävin yksi kerrallaan nostelemassa sussexrouvat ulos, kyllä ne luukusta mahtuivat mutta eivät heti älynneet. Pikkuisen piti persauksesta pukata ja sitten ne jo pomppasivat maahan. Kukko on niin kunnioitustaherättävää kokoluokkaa, että pitkään arvailin mistä suunnasta mokomaan pitää tarrata kiinni. Päädyin vanhaan taktiikaan ottaa siipien ympäriltä kiinni ja painaa lintu rintaa vasten. Niin se meni nytkin. Vähän piti tunkea ja survoa, että kukko putkahti luukusta ulos. Kyllä se mahtuu, mutta eka kerta oli opettelua hänellekin. Ja nimi on sitten Kukkeus, ihan koska on niin mahdottoman kukkea ja komea.

Samalla nostettiin pienet silkkitipuset, ne uudet hopeiset, ulos ja valkea 'hautova' kana sekä vanha Gaddafi. Nyt on koko lössi ulkona. Koko kesän.

Monta tovia sitä hengailtiin kanatarhan aidalla ja ihmeteltiin uutuuksien upeutta.
Kaksi munaakin löysin jo isojen puolelta kanalasta, siitä se ränni aukenee.

Tänään oli hyvä päivä hyökätä etupihan ruusurydön kimppuun. Aloitin nostamalla ylös pelastettavat kasvit, niitä oli talven tuhojen jäljiltä vähän, yksi päivänliljan sintti, mantsuriankärhö, ternivuokko, joku jonka nimeä en muista ja kottikärryllinen akileijaa. Ja sitten ruusun kimppuun.

Onneksi Esikoinen tuli hätiin ja käytti äärimmäisen paljon sinnikkyyttään repiessään ruusunjuuria irti maasta. Sitkeässä istui vaan Teini oli sitkeämpi ja niin saimme kärrätä ison rytökärryllisen tallinpäätyyn, sinne A-katsomon takarinteeseen ne ruusut dumpataan, kasvavat minkä kasvavat. Ja kyllähän ne kasvavat.

Sitten riivittiin rautaharalla ja kuokalla multapenkki puhtaaksi niin ruusunjuurista kuin rönsyleinikistä. Lopuksi levittelin parisataa litraa uutta pussimultaa pinnalle ja voilá, pari neliötä uutta kuohkeaa istutuspintaa oli valmiina palvelukseen. Polkaisin multiin säälittävän näköiset taimenruippanat jotka Viherpeukalot toimitti teemalla 'Purppurapenkki' (tai joku semmoinen). Siinä on periaatteessa täysi istutussetti kasveja jotka ehkä kukkivat keväästä kesään, sammalleimusta ajuruohoon ja pikkuliljasta syysleimuun. Well, nähtäväksi jää mihin peukalo pannaan muutaman viikon päästä kun jotain pitäisi penkissä vihertää.

Pitää kuitenkin ensi lauantaina napata Särkältä mukaan riittävä arsenaali syysleimuja, talven tuska tuhosi nekin lähes täysin.

Sitten vielä piti pyörähtää parin istutusalueen äärellä kitkemässä, vuohenputkea ja rönsyleinikkiä ei kyllä mikään routa tai jääpolte tuhoa. Ne talvehtivat aina. Jotain pieniä lentäviä öppiäisiä oli jo niin paljon, että ne ampuivat hikisen nihkeään ihoon kiinni kuin pedot ja oli pakko poistua sisätiloihin. Korvassakin rahisi multa ja kädet ovat kipeänä ruusunpiikeistä (oli hanskat kädessä).

Onpahan nyt sekin savotta tehty, vasta sitä on sen kuusi vuotta suunniteltu.

Ansaittuun lepoon!

Superviikonloppu

Kutsutuille

Hengennostatusta

Yömyssyt ja hopiatossut

Samaan aikaan Osama...

Super-Sussexit

Aivan mahtavaa! Niin mukava viikonloppu takana ja lätkäfinaali meneillään.
Töölön sairaalan potilas voi päivä päivältä paremmin ja tuli hyvä mieli kun Iso-J pääsi itse toteamaan potilaan voinnin. Toivoa on paremmasta.

Super-Sussexit laskeutuivat Torpanmäelle ja kaikki viisi kanaa ja jättiläismäinen mahtikukko ovat upeuksia.  Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia seikkailuja.

Palataan taas,

anna sen soida!

Keekki!

Palleroiset

Iltarauhan aika

Aurinkoinen viikko on jo perjantaissa, uskomaton ajanjuoksu!
Tässä loppuvat viikonloput kesken, on nimittäin enää 40 herätystä Hipsaaniaan. Sitten se onkin lepo muutamaksi viikoksi. Enkä kyllä valita, onhan tässä kaikkea kivaa luvassa kotimaassakin, lakkiaisia, rippijuhlia, ystävien tapaamisia ja paljon ajettavia kilometrejä. Ei haittaa, ajetaan kun vielä jaksetaan.

Huomenna startataan het aamusta Iso-J:n kanssa etelän suuntaan, illalla minä tamppaan Nemppakuoman avecina lattiaa Hartwall Arenalla Elastisen tahtiin (paitsi J.Kurkelan kohdalla poistun baariin peltorit korvilla) ja sunnuntaina palataan kanalastin kanssa kotiin.

Kolmessa ensimmäisessä kuvassa rakkaat armaat kanaset, Kääpiökochit kukkoineen. Kukko onkin satumaisen komea pussihousuineen, kanat tuommoisia palleroita. Tulevat jätti kochit ovat muuten samanlaisia, mutta noh... jättejä. Toki pieniä vielä mutta kesän mittaan muhkeutuvat semmoisiin mittoihin, että onkin työ ja tuska survoa niitä kanalan luukusta sisään. Pitää varmaan tehdä maantasalle käyntiaukko, nehän putoilevat nousurampilta ja katkovat koipensa. Semmoisen jötkäleet kun eivät oikein sulavasti lentele. Toista se on nuo maatiaiset, lentelevät kulkuaukosta kuin pääskyset.

Tänään maatiaisparvemme kutistuu entisestään, neljä kanaa ja kaksi kukkoa poistuvat uuteen kotiinsa. Jäljelle jää muutama kana ja jokunen kukko, toivottavasti nekin saavat kotinsa äkkiä. En ole vielä Tori.fi -palstalle niitä laittanut, en nimittäin ehkä jaksa sitä tauotonta puhelimen rallatusta, ihmisillä ON kanakuume. Puskaradion kautta muut ovat kotinsa löytäneet, toivottavasti nuo jämätkin. Eivätkä muuten ole mitään jämiä, hienoja munivia kanoja ovat.

Nyt kaupunkiin, moro!

Pomppufiilis

PeeÄäs: jos on Peetulla pomppufiilis supersoakerin ansiosta, Ponimiehellä oli eilen pomppufiilis estetunnilla. Nuorimmainen suistui kerran satulastakin kun tykinkuula suuntasi vähän laajemmalle kaarelle yläpystyyn. Aamulla sain ihanat varsakuvat, tallin ainoa varsa näki täysikuun ja on pahuksen nätti tamman alku. Jos tilanne olisi toinen, olisin hyvin houkuteltu esittämään omistajalle tarjouksen. Onneksi päässä on vielä hitunen järkeä, aneurysman lisäksi.

Keskiviikko

Jälleen yksi kaunis, keväinen aurinkopäivä. On kyllä harvinaisen mukavat säät ja toukokuu tarjoaa parastaan. Lämmöt olivat tänäänkin +20°, sopivasti tuulta ja riittävästi aurinkoa.

Aamulla totesin olevani aivan puhkiväsynyt ja pikkuisen oikaisin selkääni tuvan soffalle. Heräsin 10.20 puhelimen sointiin. Puhelun jälkeen olin laittanut silmät kiinni, heräsin 11.53 ja puolilta päivin piti jo olla tallilla kengittäjää vartomassa. No en minä montaa minuuttia myöhästynyt, sain Ponimiehen talliin ja silti jäi luppoaikaa odotella.

Kerkesin jo kiroamaan kengittäjää, että näinkö tämänkin pitää asiakasta kouluttaa. Joillakin kun on viheliäinen tapa skipata joku käynti ihan tuosta vaan eikä varsinkaan soittaa ja kertoa aikataulumuutoksista. No, tämä mies tuli kuitenkin ja teki hyvin hommansa. Ponimies sai sopivat kengät jalkoihinsa ja nyt kelpaa taas humpata.

Ponimiehestä riittää puhetta. Kuulin tänään tallinpihalla Ponimiehen edesottamuksista ja olin jokseenkin tyrmistynyt, meille asti tietoa ei kiirinyt yöllisestä karkuretkestä, rikotuista heinäpaaleista ja porteista. Kysyin tallin vastuulliselta ja selvisihän se sitten, huomattavasti vähemmän oli vaurioita kuin mitä minun annettiin ymmärtää. Mieliharmia sen kerran tallivuorolaiselle oli ilmeisesti tullut ylimääräisestä työstä. 

Olen joltisenkin nollatoleranssilla mitä tulee eläinteni edesottamuksiin, jos jotain sattuu, se pitää heti kertoa, jälkeenpäin on turha huudella.

Enkä oikein ymmärrä saati hyväksy sitäkään, että jotain omia antipatioita puretaan eläimen kautta. Jos ihmistä toinen ihminen tai jokin muu korpeaa, sitä ei pidä kanavoida eläimeen. Niin mielelläni minä omat hevoseni hoitaisin täällä kotona, mutta kun asiat meni niinkuin meni... Onneksi tallin vastuullinen on rauhallinen ja vähemmän dramaattinen ihminen. Ja joka ymmärtää vuonohevosen maailmankatsomusta, näkee myös ne harmaan sävyt.

Huoh. 

Peetu sen sijaan rakastaa vesipyssyä ja kaikkea vesiurheilua. Kuvissa pompitaan vappuna ja kuten näkyy, hieno sää oli silloinkin. Melkein tekisi mieli sanoa, että pikkuisen liian kuivaa on nytkin, kasvit kaipaisivat jo vähän vettä. Mutta enpäs sano, sataa vielä monta viikkoa maahan asti. Kostoksi kiittämättömälle.

Tämän viikon hommiin pitäisi sisällyttää yhden kukkapenkin ylöskaivuu, muutama pelastettava kasvi pääsee ruukkuihin epämääräiseksi ajaksi. Koko penkki myllätään multia myöten nurinniskoin. Ja paikalle polkaistaan tarkka lajitelma kasveja. Saas nähdä mitä siitä tulee.  Pikkuisen huvittaa uskollisen Mantsuriankärhöni alituinen muuttoliike, taas tuli lähtö. Mutta sitkeä se on, pinnistää aina vaan yhä korkeammalle.

Nyt minä pinnistän yläkertaan yöpuulle.

Se on sitten jo torstai käsillä, kiivas on viikolla tahti.