Olen nähnyt parempaakin

Iltapäivän mollukka

Päivän tuhannes huokaus. Piti tämäkin perjantain versio nähdä. Ja kokea.

Aamulla kaikki oli vielä niin hyvin. Koska Esikoisen koulu alkaa perjantaisin niinkin älyttömään aikaan kuin 09.25, sain lillua ihanassa aamutössehtimisessä hurjan pitkään. Aivan heti kun olin ensin aamupissattanut koirat, ruokkinut ne, käyttänyt pidemmällä ulkoilulla, palauttanut ne sisään oikeaksi havaitussa järjestyksessä, laskenut hevosten lämpimät vedet ämpäreihin, loimittanut hevoset, vienyt vedet, hevoset ja heinät ulos, tsekannut sähköt ja portin ja palannut takaisin kotiin ja saanut taas naamaan ja käsiin jonkinlaisen tuntoaistin. Sitten alkoi minun hidas ja miellyttävä aamuni jugurttimyslijyväröppökipponi ääressä puhelimen nettilehteä selaten.

Sitten oli aika saatella Nuorimmainen kouluun (viskata teini ovesta pihalle ja käskeä juoksemaan, että ehtisi bussiin) ja herätellä Esikoinen.

Riittävän monen kahvikupillisen jälkeen olimme valmiit lähtemään. Viskasin treenikassini Hopianuolen takapenkille, tuikkujahtikeräyksen saaliimme sievästi pussiin pakattuna sinne sekaan ja Hopianuoli hyrähti käyntiin. Miellyttävä ja mukava ajomatka koululle... kunnes jotain tapahtui. Hopianuolen näyttö sekosi, se vilkkui kaikenlaisia valoja ja ilmoituksia. Käyntiääni muuttui jyminäksi ja tuntui, että koko hiivatin auto posahtaa seuraavaksi yläpystyssä ilmaan. Ryömitin auton ruuhkasumpusta ulos ja pääsin jollain ihmeen konstilla vieriteltyä viereiselle parkkipaikalle.

Pikainen syvä henkäys ja puhelut a) Iso-J:lle b) Korjaamopäällikkö R:lle. 

Korjaamopäällikkö käski käynnistämään auton uudelleen. Hyrähti nätisti. Peruuttaminen onnistui ja eteenpäin meno oli ihan pirteää. Siispä sain kehotuksen ajaa merkkihuollon pihaan jossa hän ottaisi vastuun. Näin tein.

Istahdin hetkeksi odottelemaan. Hetki venyi toviksi ja tovi tunniksi.

Halovalo ja Ihana Valo

Siinä odotellessani näin kuinka pari johtotähtikeulaista autoa miehissä työnnettiin korjaamohallin jonoon, kuinka paikallinen hinausliike rehki parilla autolla hommia tuoden kyydissään aina uusia kohmettuneita kyytipelejä. Tuli ambulanssia, tuli postiautoa, uutta ja vanhaa. Huoltotöiden vastaanottotiski oli kuin Tokion pörssisali, hullua hulinaa. Kuulin kuinka huoltojono oli venynyt eilisen kahdesta viikosta kolmeksi. Sähkövikaa, akkuvikaa, totaalikuolemaa ja enemmän tai vähemmän ärtyneitä mörripersauksia (autojen kuskeja ja kyytiläisiä). Ei ollut hyvä henki ei. Mutta henkilökunta osasi ottaa ihmeen rennosti ja hyväntuulisesti vastaan asiakkaiden purkaukset sekä kasvotusten että luurin kautta. Pointsit heille. Minä olisin kyllä jo parille hyypälle sanonut vähemmän valitut sanat.

Ilokseni kuulin, että Korjaamopäällikkö R. ujutti Hopianuolen korjauksen maanantaille, joku ehkä luopui ruokatunnistaan, mutta pääsee sen sijaan kurkkaamaan pintaa syvemmälle Hopianuolen sieluun. Olin käynyt edellispäivänä nollauttamassa silloin harmittomaksi kuitatun virheilmoituksen, enpä tiennyt, että siitä sittenkin syntyisi isompi urakka.

Sattuneesta syystä (pakkanen -25 ympäri maamme) olivat maahantuojien ja merkkikohtaisten tiepalveluiden puhelimet tukossa eikä kolmen vartin jonotus edistänyt asiaa tuumaakaan. Niinpä Korjaamopäällikkö teki oman hiihdon ja tilasi minulle vara-auton. Sattuneesta syystä, jota on ehkä turha enää korostaa, kaupunkimme autovuokraamoiden autokanta oli lähes ylibuukattu. Avikselta löytyi minulle pieni musta kiesi (kyllä, samaa merkkiä kuin Kiesi). Se palasi vielä kerran kostamaan julman kohtalonsa tulla jätetyksi yksin autoliikkeen parkkipaikalle.

Niinpä siirsin treenikassin (treenit peruttu) ja ne tuikkuhylsyt lainakiesiin ja kurvasin eteenpäin.  Sinne jäi Hopianuoli viikonlopuksi, haikeasti hyvästelin rakkaan kulkupelini ja totisesti toivon pikaista jälleennäkemistä ja yhteisiä kilometrejä. Esikoisen koulupäivä oli päättymässä, joten piipahdin pikaisesti ruokamarketissa ja toimitin tuikkujahtipussin eteenpäin.

Päivän ansioiksi jäi täten vaihtunut auto, talon tarjoamat pullakahvit (lue: vihreä tee ja banaani) ja puutunut persaus.

Ajelimme kotiin vaisuina. Ärsytti ja väsytti. Yritin käydä soffalle pötkön pötkön mutta ei, Peetu pikkukoira änkesi naamalle ja Leffe kytisti jalkopäässä tilaisuutta päästä temmeltämään päälleni.

Ei hetken rauhaa

Iltapäivällä yritin pikkuisen rauhoittaa kivistävää ohimoani ja toviksi torkahdin. Heti kun koirapojat olivat saaneet riittäväksi katsomansa määrän huomiota ja rapsutuksia.

Pikkuisen närästää henkisesti. Eikä ihan vähänkään. Eiliset treenit oli peruttu koska salilla ei tullut vettä vanhan putken posahdettua koko korttelin pituudelta, olisin niin kaivannut kunnon jumpattelua tämän viikon päätökseksi. Vaan kun ei. Toivottavasti Hopianuoli tulee kuntoon eikä joudu pitkälle telakkakomennukselle.

Savonmuan tietäjät ovat kokoustaneet ja tänään postissa tullut päätös on, että Torpan Armon pääkoppaan kurkataan ja pikkuisen asennellaan mutkia suoriksi ja paremmin toimiviksi. Aneurysman koko on 8x9 mm ja koska vuotoriski on, ennaltaehkäisevä hoitomuoto on leikkaus. Lääkkeillä tämä vaiva ei parane.

Olen jotenkin oppinut sietämään lääkkeen sivuvaikutuksia ja nyt jaksan vielä paremmin kun tiedän, ettei tämä ikuisesti näin jatku.

Muilta osin hommat etenee niinkuin kaavailtu on ja kunhan tämä autokeissi on ohi, voin taas keskittyä olennaisiin. Ero Hopianuolesta on kuin vastarakastuneella, tiedättehän sen sydänalaa puristavan ikävän kun Armas ei ole siinä vierellä.

Aamulla ohjelmassa on Nuorimmaisen kyytiminen TeamGym -joukkueen kokeilutreeneihin ja kyllä, olen kaikkia karman virityksiä uhmaten ilmoittautunut Body Step -tunnille. Ei voi olla niin kökkö tuuri, että kolmannen kerran samalla viikolla joudun pettymään peruutuksen takia.

Maata kurittavan pakkasen on lupailtu hellittävän, saattaa siis olla niin, että Ponimies liikehtii ohjatusti ja heinääkin pitäisi hakea ennen lumentuloa. Joka on vääjäämätön seuraus pakkasen lauhtumisesta. Huomenna on myös Leffen synttärit, jostain pitäisi löytää sopivan hönö tötteröhattu sen päähän.

Ehkä tämäkin päivä tarvittiin. Palautti ihmisen taas sopivasti maan pinnalle ja perusarvojen äärelle. Kasvoinko ihmisenä? En.

Hyvää illanjatkoa, missä lienetkin.

Tämä on sitä hevosenomistajan glamourimpaa elämää

Ovi

Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää... no ei.
Nyt on vaan kuulkaa semmoinen urakka takana, että ei oikein itsekään ymmärrä miten siitä niin hiton hidas keikka tuli.

Kaikki alkoi siitä, kun muinaisen Herrasväen eteisen sivuhuoneeseen (ns. kura-allashuone) asennettu ja jo ammoin poisblokattu vesihana valui ja kasteli vähän lattiaa. Kotivakuutus korvasi kuivatuksen ja remontin. Rempassa ei suinkaan tehty uutta vesieristettyä tilaa, vaan kaadettiin väliseinä kokonaan pois. Vakuutusyhtiö ei millään olisi halunnut halvemmalla päästä, mutta tyytyi sitten lopulta.

Remppa saatiin valmiiksi pintamateriaalien puolesta Esikoisen konfirmaatiopäivänä jolloin Iso-J heilui vielä Ryobinsa kanssa kun ensimmäiset vieraat jo saapuivat.

Kesän eteinen sai olla sillään, ilman väliovea. Syksynkin sai olla, minä nyt sentään aloitin välioven (painava, puinen, leveä lasi-ikkunallinen ovi) maalaamisen valkoiseksi.

Talvi tuli ja vuosi vaihtui. Piti maalata oven karmit ja vaihtaa pari listaa ja tehdä samoin tein samat temput tupaan johtavassa oviaukossa josta on ovi poistettu jo aikoja sitten. Meillä siinä on ollut koirien Berliinin muuri (lapsiportti) jonka läpi terrieriegot ovat julmistelleet toisilleen.

Nyt vihdoin vuoden vaihduttua Iso-J kaivoi pensselit ja maalit esille ja suti karmit valkosiksi.
Olipa juhlavaa eilen ruuvata uusvanhaan oveen uudet painikkeet ja ripustaa tuo huovutettu hevonen paikoilleen. Entisestä kellastuneesta puusta se ei edes erottunut, nyt näkyy nätisti. Paitsi noissa kuvissa.

Puhdistuskuukausi

Ovesta päästäänkin kätevää aasinsiltaa pitkin uusiin kuvioihin.

Juttelin eilen iki-ihanan koutsini kanssa salilla jumpan jälkeen kevään kuvioista. Nyt alkoi putsauskuuri ja turhan hötön kuivatuskausi. Pitäisi taas palata normaaliin viiden aterian päivittäiseen ruokailurytmiin ja pikkuisen viilata pääateriaa. Ei paljoa, mutta sen verran, että höttö lähtee, eikä uutta tule.

Koutsi tekee uuden treeniohjelman jota noudatan hamaan leikkaukseen saakka. Sitten toivun sen aikaa minkä toipuminen ottaa, mutta enpä ainakaan kovin huonoon fyysiseen kuntoon ehkä pääse, jos lähtötilanne leikkauspäivänä on kunnon puolesta hyvä. Treeni tulee olemaan maltillisempi, salin puolella vain kahtena päivänä viikossa, ryhmisjumpissa useammin. Toki kaikessa mennään oma vointi etusijalla. Jos on huono päivä eikä lääke auta, silloin levätään.

Järkevän syömisen ja järkevän liikunnan lisäksi otan käyttöön kuukauden putsauskuurin. Tuommoiset kanadalaiset (!) valmisteet hommasin ja nyt jännityksellä odottelen vaikutuksia. Lisäksi paljon nestettä eli vettä ja vihreää teetä. Aiemmin väitin, että vihreä tee maistuu kalanpesuvedelle, mutta sitten törmäsin ruotsinlautalla Kusmin teevalikoimaan ja peruin pahat puheeni. Espanjasta löytyi Pompadour -merkki ja samaa kamaa myydään Suomessa Teekanne -merkillä. Tästä vinkistä kiitos Nollikselle.

No joo, eheytynyt suhteeni vihreään teehen kärsi pienen kolauksen. Katsokaa nyt tätä, sievä Greengaten kuppi ja reunassa roikkuu näppärän näköinen teesihti.

Moni kuppi päältä kaunis

... vaan on suttua sisältä, kiitos Ikean teesihdille

Että kysymys ikealaisille teesihdin suunnittelijoille; miten meni noin niinkuin omasta mielestä?
Vaikka miten varovasti minä teen tuohon siivilään ujuttaisin, se holahtaa aivan liian suurista reijistä läpi suoraan teekuppiin. Ja jos noita sattumia katsoo tarkemmin, aika hemmetin iso lehdenriekalekin siellä killuu. Tuosta on makunautinto kaukana.

Pitää nöyrtyä kaivelemaan entiset hyväksi havaitut teesihdit esiin ja nakata noilla ikean heräteostoksilla kierrätyslaatikon kitaa kohti.

Onneksi harmini aiheet ovat näin pienet. Ulkona on nyt -27° pakkasella, isossa uunissa roihuaa tuli ja Torppa lämpenee. Paikoilleensaatu väliovi takaa sen, että lämpö todella jää Torppaan, eikä valu hataramman Herrasväen eteisen kautta harakoille. Ulkoeteisessä on nyt +12° eli talvetettaville pelargoneille just passelin viileää.

Hevosten jumppaliikutus jäi väliin tänään, Ponimies pääsee pienelle verryttelykävelylle. Täytyy kai ensin vetää pitkää tikkua kuka tuonne pakkaseen joutuu Ponia taluttelemaan. Töttis saa notkua tarhassa, hällä ei niin väliä. Liikkuu vain hyvällä säällä ja yleensä sunnuntaisin.

Huomenna on vaihteeksi aivan arkinen torstai, männäviikkoina torstait ovat olleet aattopäiviä. Ihan kiva tämä pehmeä lasku arkeen, ensi viikko onkin jo totisempaa puurtamista.

Paljon olisi kerrottavana kutkuttavia juttuja, mutta joista en nyt vielä hiisku sanaakaan, Karma tuskin huilaa pyhinäkään. Sen verran herutan, että työhommeleihini taitaa vihdoin tulla kauan funtsailtu ja kaivattu muutos. Muutoksen suhteen kärsivällisyys palkitaan ja vasta loppuvuodesta pääsen nauttimaan alustavan työn hedelmistä. Sitä ennen ollaan hissuksiin. Se on vielä mainittava, että loppuvuoden sadonkorjuun hetki pitää todellakin ansaita, ei ole ehkä helpoin valinta mutta sitäkin kuumottavampi.

Mukavaa Loppiaisiltaa, missä lienetkin! Pipo päähän!

Se todellakin on YKSIsivuinen... 

PeeÄäs: ei meiltä Torpasta maalattavat puunväriset ovet lopu, alakerrassa on vielä yksi, vessan ovi joka äljöttää keskellä muuten rempattua tilaa rumana kuin syylä nenässä. Yläkerrassa on kaksi makuuhuoneen ovea samassa jamassa.

Ah ma nauran

Karhu on kaadettu

Komeasti kiiltelöö

Aina yhtä kaunis

Ei minulla tänäänkään ole oikeastaan mitään lisättävää. Tiukaksi meni, osaa matsista en pystynyt katsomaan (koska verenpaine) osan matsista Nasse a.k.a Kemikaali-Ali pyrki kaasutteluillaan terrorisoimaan ja osan matsista seisoin kuin paskahalvauksen saanut enkä ymmärtänyt näkemääni.
Mutta edelleen, uusi polvi, uusi kulttuuri, uusi asenne! Tästä uuteen nousuun ja suupielet korviin vaikka Puljujärven malliin jos ei Elastisen smaili ole vielä riittävän leveä.

En tiedä millä pikkuleijonat juhlivat, varmaan pillimehuilla kippistelevät, syytä juhlaan on!
Tänään(kin) on hieno päivä olla suomalainen!

Venäläisten poikien touhusta ei voi mitään sanoa, niin meni mauttomaksi. Hyvin ovat isommistaan mallia katsoneet. Zero points to Russia, hopeaakaan ei tuolla käytöksellä ansaittaisi.

Hyvää yötä, missä lienetkin!

Kiitos Junnuleijonat!

Hehehee!

2-1

Ei mitään lisättävää!

Riemukasta maanantaita, missä lienetkin!

Reppu reissuun ja me rempataan taas!

Pientä laittoa

Kyllä vaan, sain ystävällisen meilin Kristianilta Trollhättanista ja hän kertoi, että repussa on vika. Antoi myös ohjeet repun palauttamiseksi ja sitten saamme uuden kun ovat tutkineet, että repussa on vika. Että näin. Vika todetaan ensin kuvasta ja sitten vielä tuote tutkimalla. Uuh, tuo on varmaan seurausta liiallisesta työyhteisön terapoinnista ja yhteisistä lesekeksien nakertelutalkoista, ruotsalaiset ovat kiva kansa mutta joskus hieman pitkästyttävä. Aina niitä hiton lesekeksejä ja joukkohaleja.

Toivottavasti Kristian ei ole kova lätkämies, sillä jos Pula-ahon ketju huomenna höykyttää tre kronorin junioreita, voi repun vika muuttua eipäs olekaan vikaa jutuksi. Jekkujekku vaan sinne Suomeen.

Suurin toivein aion kuitenkin repun huomenna postittaa ja illalla pidän suurin toivein peukut tanassa junnuleijonien pelin alkaessa.

Tähän väliin vähän veistä haavassa. Oli jonkun aiemman postauksen kommenteissa juttua kuvista. Minäkin hönö joskus kuvittelen olevani jonkinlainen harrastelijakuvailija. Sitten tulee kotiin Iso-J ja näyttää kuvia ison veden rannasta. Just näin...

Kuva: Iso-J 

Eipä yhtään käy kateeksi (no eipä vissiin...) kun tuommoisia kuvia eräät (onnekkaat) räiskii ihan vaan puhelimellaan, mokomalla vanhalla nokialaisellaan. Tietysti voisin nyt nostaa sitä kissanhäntää ja kehua, että kyllähän mieskin voi oppia kuvaamaan kun on minun superotoksiani katsellut. Mutta tuo kissanhännän nostokeino vaikuttaa vähän kakkahädän nostattamalta kissanhännältä. Vilpittömät onnittelut siis Iso-J:lle, hienot kuvat otit.

Ja remonttirintamalla kun on ollut saunaremontista lähtien hiljaista, päätti Iso-J samoin tein polkaista tulille yhden pikkurempan joka on ollut tekeillä jo vuodesta 2009 saakka ja jonka minä aloitin viime syksynä. Nimittäin tuvan oviaukon puulistojen maalaamisen valkoiseksi sekä eteisen välioven valkaisemisen ynnä karmien maaluun.

Ovi on maalattu ja ovilasin ristikkokin hiottu ja maalattu. Lasi säilyi ehjänä.
Tänään koitti se päivä kun planeetat olivat kohdillaan ja remontti edistyi. Sisään kannettiin monta sylystä työkaluja ja tarvikkeita, valkoista maalia ja muuta kamaa.

Nyt on ovien karmit valkoiset, muutama listametri pitää vielä hakea kaupasta ja ampua paikoilleen. Sitten juhlavasti kannamme välioven varastosta ja ihastelemme työn tulosta.

Kuvat: Iso-J

Nasse muutti remonttievakkoon mummolaan ja Leffe sekä Peetu vetivät lyhemmän tikun, ne muuttivat takaeteiseen. Tämä koirien siirtojärjestely siksi, että siellä missä valkoista maalia, siellä karvainen koira tai kissa ja kohta valkoisia käpälänjälkiä herrasväen parketilla.

Tuvan ja eteisen välisen oviaukon koiraportti on väliaikaisesti otettu pois joten vasta kun maali on kuivunut ja porttikin paikoillaan, voivat koirat päästä luvan kanssa takaisin entisiin asumiskuvioihinsa. Peetu etenkin ei jätä tilaisuutta käydä nostamassa koipea Nassen hallinnoimassa olohuoneessa.

En vielä uskalla toivoa remontin hiipimistä yläkertaan, siellä se meidän oma makuuhuone on odottanut remonttia myös hamasta muuttovuodesta 2009. Ne tapetit jotka sinne valitsin, ovat jo ihan vääränlaiset, sain paremman idean vuonna 2012.

Yksi uusi (ja huomattavasti remppaajaa innostavampi) kohdekin on, ulkosauna pitää saada ensi kesänä kuntoon. Jätän oman kommenttini mainitsematta ja viittaan edelliseen kappaleeseen.

Semmoista tänään. Pakkanen kiristeli otettaan, aamulla saatiin kaksi senttiä huttuhöttölunta, semmoista jonka voi puhaltaa pois. Ratsastustunti siirrettiin kuitenkin Loppiaiseen.

Otin yhteyttä erääseen toiseenkin valmentajaan, hän tulee katsomaan hevosia lähiaikoina ja sitten suunnitellaan vähän kevään lukujärjestystä, lähinnä Ponimiehen opintojen suhteen. Tämä uusi ihminen ei tietenkään korvaa Ponimiehen omaa Personal Traineria vaan auttaa lähinnä ratsastajaa. Eipä sillä, lähes täydellinen istuntahan kummallakin Perillisellä jo on. Aina on vara parantaa ja siksi apuvoimiin otetaan yksi uusi ihminen. Ehkä, riippuu kemioista.

Töttis pääsi tänään höntsäilemään Esikoisen kanssa eikä sitäkään pariskuntaa kauaa tarvitsisi viritellä kun olisivat valmista väkeä ainakin paikallisiin kinkereihin. Katsotaan muuttuuko mieli ja jos niin mihin suuntaan.

Nyt sunnuntai-illan rutiineja etsimään ja kohti huomista maanantaita.
Kivaa viikon alkua, missä lienetkin!

Onko nyt lauantai?

Kenttämies Leffe

No onhan nyt lauantai, onhan?
Ihan menen sekaisin näistä pyhistä ja päivistä ja kun kaupatkin ovat nykyisin auki miten sattuu, ei vanha enää pysy rattailla.

Tänään oli onneksi apteekki auki, kävi pieni laskuvirhe Lyrican kanssa ja pillerit loppuivat uudenvuodenaattona. Eilen ei kertakaikkiaan jaksanut liikahtaa kaupunkiin päivystävään apteekkiin joten tänään olin jotakuinkin aivokuollut. Unohdin apteekkiin pankkikorttini jonka Iso-J joutui sitten marketista takaisinkurvaten hakemaan. Minulla ei ole suoraan sanoen juurikaan muistikuvaa koko apteekkireissusta, muistona on päädystä aukipurrun näköinen paketti ja se, että yritin saada apteekin vesiautomaatista vesitilkkaa irti. Ilmeisesti siinäkin onnistuin, koska olo helpotti melko pian.

Kipu on muuttunut. Nyt kun oli turha tauko lääkityksessä, tuntui kuin kivikova koura olisi puristanut niskaa, samalla koko oikea puoli kasvoista oli yhtä kihelmöintiä ja ihonalaista kutinaa. Melkein teki mieli pyytää kurvaamaan sairaalanmäelle. Tuli taas todettua, että vain otettu lääke auttaa. Ilmeisesti voisin vieläkin nostaa päiväannosta, mutta koska tässä on enää jokunen viikko aikaa kunnes lääkäri ottaa yhteyttä, en lähde omin päin mitään muuttamaan.

Näillä verenpaineilla ei ehkä pitäisi katsoa näin jänniä telkkariohjelmia, mutta hyvinhän se trilleri päättyi. Se mistä tykkään, on tuo junnuleijonien ketään pelkäämätön asenne. Jokainen matsi lähdetään voittamaan eikä menneisyyden haamut roiku gorillana niskassa. Nyt siellä roikkuu takajeejee.

Minulla roikkuu vähän huono omatunto niskassa, pitäisi kai vähitellen katsastaa kuntosalin jumppatarjontaa ja tehdä hyviä päätöksiä vapaapainopuolella. Eli valita rohkeasti vähän isommat puntit. Minä niin inhoan vipunostoja, mutta kun niillä tehty työ palkitaan niin ihanasti möyhennetyin lihaksin niin pakkohan se on uskaltaa.

Tänään en nosta mitään, korkeintaan jäätelöpurkin pakkasesta. Se olkoon tämän vuoden ensimmäinen ja toistaiseksi viimeinen. Toki jos ns. huutava pula iskee, on jätskiterapia aivan oikeutettua. Pitää kuunnella itseään ja mahdollista jäätelön kutsua myös.

Hauskaa illanjatkoa, missä lienetkin!
Tähän loppuun vielä kysymys, onko tässä jotain outoa? Minä lähetin kuvat repun myyjälle ja odottelen vastausta. Minusta tuo solki on vähän väärin päin. Vai onko??

PeeÄäss:
Säätiedotus; pakkasta oli, enimmillään -16°, yöllä varmasti vielä enemmän. Ratsastustunti peruttiin pakkasen takia mutta ehkä se onnistuu huomenna. Lunta ei ole satanut senttiäkään, ihan on vain koristeeksi vähäsen maassa. Äsken kun taapersin iltatallista kotiin, tuntui paljon lauhemmalta. Ehkä sää todella nyt hieman lauhtuu ja saadaan kasveja suojaavaa lumipeitettä edes pikkuisen.
Puita on saanut kärrätä tupaan ihan urakalla, Torppa lämpenee hitaasti.

Susirajan pelastajat 2016

Siinä se on!

Hahhhaaa, kuinka monta turhautunutta sivun päivitystä täällä on tänään käyty klikkaamassa. Ihan kiusallani vetkutin. 

No ei vaiskaan. Unohdin ihan tyystin kun oli niin kivat päivät tässä vuoden vaihteen tienoossa.

Mutta aloitetaan nyt, tässä on Herra Nuoriherra Tammikuu.  Kyllä on hyvä vanheta Susirajalla kun pelastuslaitos on hyvässä kunnossa ja valmiina lähtöön. Harvoinhan sinne 112:een iloisissa asioissa soitellaan mutta koskaanhan ei voi tietää minkänäköistä  pelastajaa sieltä kömpii hädässä rimpuilevaa auttamaan.

Ja hyvällä asialla ovat nämä kalenteripojat, kalenterin tuotto meni johonkin yhteishyvään asiaan joten ilolla vaatimattoman korteni kekoon kannoin. Eikä sovi unohtaa miten montaa ihmistä nämä kuukauden ensimmäisen päivän kuvat ilahduttavat.

Nuori polvi hyvässä nousussa

Vuosi vaihtui mukavasti. Nemppakuoma kurvasi kaupunkiin ja treffit tehtiin sen paikallisen ison autokaupan kalliimmalle kulmalle. Jätän nyt osan vaiheista kertomatta ja kuvatkin on kameralla mutta muutama vannottu asia tuli Nempallakin nyt kumotuksi. Muistaakseni ne olivat tälläkertaa nämä:

1) ei enää ikinä asioi ko. autoliikkeessä (koska leijonalogoisen auton huolto ei toimi missään kaupungissa)

2) ikinä ei itselleen pitkäperäistä autoa osta, sedan sen kuulema olla pitää.

3) automaattivaihteisto on täysin no-no.

Kaikki vannomukset on nyt unohdettu, kaupat teki nätistä ärjyn punaisesta touringista jossa on automaatti ja kukapa muu kaupat saikaan kun paikallinen L:llä alkava yhtiö. Myyjä oli ja on edelleen hyvä perhetuttumme.

Onnea siis vielä kerran uudelle autolle ja tietenkin turvallisia kilometrejä!

Omalla vaatimattomalla panoksellani pidin lyhyen oppimäärän automaattivaihteisella autolla ajamisen iloihin (koeajolla) ja ohjeistin myös muutaman aikaasäästävän oikoreitin pikkuisen kaupunkimme pahimpiin sumppuihin. Sukkelan ajon kursseja saatavilla jatkossakin.

Maljoja monelle tärkeälle

Illalla kohoteltiin maljoja loppuvalle vuodelle, ystävyydelle, uudelle vuodelle, uusille autoille ja monelle muulle.

Pitkästä aikaa valettiin tinaa. Rahaa tuntuu tulevan kuin rännistä joten oikein levollisin mielin tässä uutta vuotta aloittelen. Tosin pitää kai sitä vähän yrittää rimpuilla ansioiden eteen muutenkin, pelkällä tinarahalla ei taideta asuntolainoja kummoisesti maksella.

Mukavaa ja leppoisaa viikonvaihdetta, missä lienetkin!

Nyt otti köyhyys kolmiloikkaa, tina lupasi!

Päivä pitenee, askel kevenee

Pakkanen -12° ja aurinko, sellainen on tämä vuoden 2015 viimeinen tiistai. Ponimiehen monipuolinen liikunta jatkui. Ensin juoksutettiin turhat pään sisäiset viserrykset ja siritykset pois.

Pakkaskeli nääs on semmoinen juttu, että ainakin minun vähäisen kokemukseni perusteella hevonen kuin hevonen on vähän höpelö ja höntti pakkasen puraistessa perskurkkanoita. Tokihan ne talven mittaan pakkaseen tottuvat eikä koko talvi ole päätöntä riekkumista, ei tietenkään. Nämä ensimmäiset pakkaset ovat niitä kirpakoimmin puraisevia ja siksi ainakin meidän hevoset hömeltävät.

Eipä silti, kova on luotto Nuorimmaisella Ponimieheensä, juoksutusliina lojuu kiepillä maassa kun hän sitoo ohjia solmulle niskaan... älä tee näin, paitsi jos hevosesi on Ponimies.

Ja kuten alimmista kuvista huomaat, ihana kotikenttämme on ensimmäistä pintasenttiä lukuunottamatta kuiva ja sula. Ehkä vähän jäykempi mutta sula ja hyvä. Edelleen olen enemmän kuin tyytyväinen kenttään. Hittojako tuohon kumirouheita sun muita sotkemaan, hyvä on hyvä semmoisenaan.

Ja kuten jo otsikossa sanoin, päivä todellakin pitenee. Kello oli kolme kun ulkona oli vielä valoisaa, nyt kun on yli neljän, on pimeää. En tiedä montako virallista minuuttia päivä on pidentynyt, minun mielessäni ollaan jo ihan oikeasti kevättä kohti menossa.

Aamutallin aikaan etelätaivaalla näkyy joku planeetta, olisikohan Venus. Siellä se on ollut jo monta viikkoa, tänään huomasin sen painuneen alemmas. Pallo siis pyörii ja täältä noustaan kohti aurinkoa.

Viis siitä mitä säätieteilijät lupailevat ja povailevat. Kylmä tulee kuulema Siperiasta ja lunta työntää minkä ehtii. Ihan vapaasti, mahtuu tulemaan.

Tänään päivä oli kirkas kuin Jeesuksen otsa ja se tekee mielelle paljon. Edes kirpeä tuuli ei haitannut (kasvohermoja) koska aurinko hyvitti ilkeän tuulen. Eihän se aurinko vielä lämmitä, lämpöä kaipaava virittää klapihellaan tulet. Isoa uunia en tänään lämmitä, kun ei ole mitään paistia tai pataruokaa sinne jälkilämpöihin jonottamassa.

Nätisti sujuneen juoksutuksen jälkeen Ponimies ja Nuorimmainen painelivat kävelylle. Ihan rauhassa ja iisisti, nätisti ilmaa nuuhkien kävelivät ensin ladolle ja sieltä jyrkässä kaarrossa metsään.

Valtavat kuuset ovat kuin porttipuina metsätielle jota pitkin pääsee metsäpellolle. Se on ihan sama reitti jota hirvetkin käyttävät joten koskaan ei voi olla varma minkälaiseen kulkijaan tuolla törmää.

Lenkki ei ole järin pitkä, mutta kiva siellä on käydä kävelyllä. Nasse saa lähes aina vainun jäniksestä ja ajaa sitä pienen lenkin verran, Leffe ei tajua ja Peetu ei pääse hihnansa vuoksi ajokoiraksi. Nasse tulee aina takaisin koska tietää, että taskussa on aina leipää hevosta tai ansioitunutta koiraa varten.

Joulupukki toi Ponimiehelle hienon kirkkaanpunaisen fleecenutun kylpytakiksi (kuivatukseen), mutta se on pikkuisen liian lyhyt joten pitää kysellä vaihtoa. Ihme ja kumma,  kaulaosa näyttäisi olevan sopiva. Olin jo ihan varma, ettei mistään löydy sopivaa fullneckloimea johon mahtuu sekä vuonohevosen massiivinen kaula että tönkkö pystyharja. Niinpä vain taisi löytyä eikä ollut hinnan kiroissa, kolme kymppiä ja kiitos.

Samaan aikaan kun Ponimies kävi päiväkävelyllä, Töttis touhotti omiaan. Kas tässä muutama otos näin lopuksi.

Eikä mullakaan mitään järkevää uutisoitavaa ole, kivaa tiistaita, missä lienetkin! Ota lumikola esiin ja pipo valmiiksi.

Kieli poskessa

Tuulitunnelissa viheltää

PeeÄääs:
olihan mulla yksi juttu vielä. Eka Esikoinen toi muassaan paperikassillisen kuivia leipiä hevosille. Muuten ihan hieno homma, mutta kun lähettäjänä on hänen äitinsä, se kalsea mureena. Pitäisikö kuitenkin toimittaa leivät kompostiin ja toivoa Torpan nurkkien hiirikantojen kokevan massiivisen myrkytyksen vai uskaltaako niitä antaa (pieninä annoksina) hevosille?

Epäilyttävä asia, hyvinkin epäilyttävä. Hänellä oli kuulema ollut iso kasa leipäkasseja, josta oli yhden antanut kyytiin, toisaalta hänellä on hyvin paljon vihamiehiä vaikka kuinka yrittäisi vanhoilla päivillään hankkiutua hurskasten piireihin. Peli on jo menetetty, turha edes yrittää parannusta. Etenkin kun sillat vieläkin roihuavat takanaan.

Löytöjä matkan varrelta

Meidän aitan keskikammarissa on nyt tämmöinen kulttuurihistoriallinen aarre. Vanha kunnon tuulimylly vanhoista kunnon tarpeista tehty. Nämä hätäiset räpsyt talven pimeimpänä päivänä eivät millään lailla tee oikeutta tälle hienolle esineelle.

Kyseessä on tuulimylly. Korkeutta n. 180 cm ja leveyttä vähän vähemmän. Ihan kaikkia yksityiskohtia en edes tiedä, tekijämies on ikämies ja vielä vanhempaa tavaraa ovat tekotarpeet. Seinälaudat parisataavuotiaat. Paljon hienoja pieniä juttuja, saranat ja oven haat nättejä kuin nukkekodissa, ei mitään uutta hongkongin kamaa vaan ihan aitoja juttuja.

Tälle tulee kuulema asemapaikaksi Torpan nurkan pyöreä perennapenkki, se jossa asustavat kaikkein kalleimmat pionit ja jossa on pyöreä kivi keskellä. Mietin jo kauhukuvissani miten nuo siivet hakkaavat pioninnuput soseeksi, mutta eivät ne yllä, eivät millään yletä. Joten olkoon, jos kivi on tarpeeksi iso ja sileä, tuulimylly olkoon sitten pyöreän penkin keskellä.

Mutta ennen asennusta minä aion mitata myllyn ulottuvuudet ja verrata niitä pionin ulottuvuuksiin. Better safe than sorry.

Iso-J näitä aarteita reissuillaan bongailee ja junailee myös näiden aarteiden kotiinkuljetuksen. Välillä venytetään auton kantokykyä, välillä pitää ottaa peräkärry lainaan ja vyörätä sillä löydöt perille. Onneksi perheen elanto ei tule huutokaupoista, täällä olisi semmoinen keisari joka pitäisi kaikki aarteet itsellään eikä raaskisi myydä mitään.

Kerran oltiin yhdessä huutokaupassa ja melkein piti käyttää ei-niin-perheterapeuttisia-vaimennusotteita, ettei mukaan lähtenyt pari rekeä ja muutamat kärrynpyörät. Painavan maton se ryökäle kerkesi ostamaan. Onneksi oltiin autolla reissussa, fillarilla olisi jo ollut raskaampi polkea, kotiin kun oli sieltä lähestulkoon pelkkää ylämäkeä.

Arki alkoi, vaikka sieltä ei tunnu. Vähän päästä oli pakko tarkistaa mikä päivä on kyseessä ja etenkin, onko kaupat muka auki tänään. Juu oli auki, hirveä tungos niissä ja väkeä käytävät pullollaan.

Matkahuolto oli auki ja sain Nemppakuoman joulurekilähetyksen. Kiitos rakas ystävä, jokaiselle oli jotain mieluisaa ja jopa koiratkin saivat omat nyssäkkänsä.

Peetu sai tänään ikioman mökkinsä, poikamiesboksin johon ei edes kissoilla ole asiaa. Leffe yritti ängetä sisään, mutta sai kipakkaa näädän ärinää tervetuloamenoa toivotuksena joten jätti sikseen ja näpisti sen sijaan Peetun lahjaluun. Oman vinkuporsaansa kierrätti Peetulle, joka tosin viekkaudella ja vääryydellä sen nappasi itselleen ja vingutti sitä mökissään.

Samoilla kaupoilla kun Peetun yksiö ostettiin, piti napata Leffelle hengenraikastinta. Kaikki olivat loppu. Olisikohan tuossa jonkinsortin markkinarako, suunraikastimia koirille? Pitäisikö tuoksun miellyttää ihmistä vai koiraa? Kumman sinä ostaisit, raikkaan mintun, muhineen putkiluun, rosmariinin ja muut villiyrtit vai kenties tunkkaiset pallit?

Näitä ja elämän muita suuria kysymyksia pohtien vetäydyn hetipian makuulle.
Mukavaa vuoden viimeistä viikkoa, missä lienetkin!

Seitsemän

Nyt alkaa olla Joulu 2015 käännetty historiaan. Paljon kivaa yhdessäolemista ja -tekemistä, hyvää ruokaa ja rentoa olemista. Siitähän se meidänlaisemme joulu on tehty. Ei hirveästi suoriteta joulua vaan omalla rutiinilla mennään.

Ajatus kääntyy kuin kiusallaan kohti kevättä, mutta onhan tässä vielä tammikuu ja helmikuu välissä. Ne tapaavat olla yleensä tiukkaa talvea. Vasta maaliskuu maata näyttää ja huhtikuussa kevät repeää täyteen riemuun.

Oikeasti odotan innoissani kevättalveakin, sillä jos nämä minun opintosuunnitelmani toteutuvat ja päänvaiva saadaan kuntoon, tästä on tulossa huisan kiva elämänjakso. Varmaan seilaan tunnetilasta toiseen ja taatusti täällä Torpan päiväkirjassakin asioita pohdin puoliääneen.

Joskus jostain luin, että yleensähän ihmisen elämässä asioita tapahtuu seitsemän vuoden sykleissä. Enkä sano sillä, että kaikkin asioihin voisi ihmiskurja juurikaan itse vaikuttaa. Terveys, oma ja läheisten, on asia jolle ei yleensä ole paljoa tehtävissä. Niinkuin ei moneen muuhunkaan, aina voi toivoa, mutta siihenpä se usein jääkin. Itsestäänselvää on se, että tietoisesti toimimalla tiettyyn suuntaan, asiat ehkä tapahtuvatkin niin. Mutta koskaan ei voi olla varma, että niin jatkuu ikuisesti.

Minulle tämä seitsemän vuoden sääntö on jo monta kertaa osoittanut mahtinsa. Nyt tulee seitsemän vuotta täyteen Torpalla ja nyt alkaa uusi jakso, mitä ilmeisimmin siihenkin mahtuu paljon muutoksia. Perikunta saavuttaa täysi-ikäisyyden, me kaikki vanhenemme. Toivon, että seuraavina seitsemänä vuotena voin liikunnan keinoin auttaa ihmisiä eteenpäin ja aivan varmasti se on minullekin keino pitää pää kirkkaana tulevissa koitoksissa.

Joo, en ehkä ihan itsekään ole varma mitä tuossa edellä yritin selittää, mutta kovasti paljon toivon, että vihdoin alan päästä jäljille siitä, mitä edessä olevina vuosina haluan tehdä, sitten aikuisena, isona.

Tänään tuli eteen pieni pettymys. Ponimiehen kakkoskuski jättää hommat ja etsii oman hevosen. Kysyi toki Ponimiestä ylläpitoon läheiselle tallille kun niin kovasti pitää tästä meidän norjalaisesta kiiturista. No ei lähde Ponimies nyt kotoaan mihinkään kun on kenttä ja systeemit kunnossa. Talven pimeys kun hellittää, harrastaa voi myöhäänkin eikä taatusti ole kentällä ruuhkaa.

Sikäli harmittaa, että tänään(kin) hän perui tulonsa vasta kun ryhdyin kyselemään tuleeko tänään koska pimeä laskeutui jo. Pikkuisen tuli semmoinen tunne, että joku unohti luvanneensa tulla tänään. Eikä ollut edes ensimmäinen kerta. Minusta olisi huomattavasti reilumpaa kertoa jo aamulla, ettei jouda tänään. Tai ettei huvita enää. Meillä olisi ollut monta hyvää päivänvalon tuntia ratsastaa.

Nyt on päätetty, että hoidetaan omat hevoset kokonaan itse. Ei lainata eikä lahjoiteta, eikä varsinkaan odoteta, että liikutus tapahtuu toisten toimesta. Itse kun tekee niin tietää mitä tapahtuu. PT käy sentään viikottain pitämässä valmennusta ja kevään myötä päästään harrastamaan estehyppelöitäkin.

Maanantaille on kaavailtu kaupunkireissua, alennusmyynnit houkuttavat Perikuntaa. Peetu lähtee mukaan talokaupoille, Joulupukki ei tuonut Peetun toivomaa iglua, joten koira lähtee mukaan ja valitsee semmoisen mihin mahtuu.

Vielä on onneksi viikko vapaata joten jää hyvin aikaa palautella joulutunnelmista.

Mukavaa illanjatkoa, missä lienetkin.