Likapyykki pestään kotona

Loimet valmiina

Sunnuntai oli mitä aurinkoisin ja parhain pyykkipäivä. Niinpä retuutimme painepesurin tykötarpeineen pihalle ja levitimme pressun. Siihen ensin muutama matto, sitten satulahuopia ja lopulta neljä loimea.

Kyllä se on vaan niin, että minä en enää muita loimia osta kuin Horsewaren Rhinoja ja Ramboja. Tuo yksi Wahlstenin fleece saa armon, se on hyvä kuivatusloimena. Vanhin Rambo -sadeloimi on vuosikertaa 2011 eikä siinä ole vielä mitään muuta vikaa kuin Ponimiehen repimä toinen etulukko. Oman nuttunsa jäbä tuhosi viime keväänä, samana yönä kun nosti karsinan oven saranoiltaan ja tuhosi saranat. Ihme virtuoosi se eläin kyllä on.

Mutta vielä noihin loimiin. Toki ostohetkellä yskittää, koska eivät todellakaan ole markkinoiden halvimpia loimia. Mutta mieluummin minä maksan kerralla pikkuisen enemmän, kuin ostan joka vuosi kaksi halpisloimea joita ei kannata ensimmäistäkään kertaa pestä.

Onneksi meillä hevoset eivät juurikaan harrasta toistensa loimien tuhoamista vaan antavat nuttujen olla kiltisti paikoillaan.  Paitsi Ponimies joka saa joskus äärimmäisen tuhoisia ideoita. 

Kun loimet oli ripustettu kuivumaan, oli aika laittaa kaikki munat yhteen koriin ja kokeilla miten laukkujen pesu painepesurilla onnistuu. Minulle on kertynyt vuosien aikana useampi Longchampin nailonkassi. Suurin osa on lojunut käyttämättömänä koska niihin on tullut joku ruma tahra tai muuten näyttävät nuhjuisilta.

Don´t try this at home

Siitä vaan pressulle, kastelu ja mäntysuopa pintaan. Vähän jynssäystä juuriharjalla ja sitten painepesurilla huuhtomaan.

Pikkuisen hirvitti niitä viritellä kuivumaan, lopputulos kun saattaisi olla ihan mitä vaan. 

Tänään kurkkasin varovasti ja kappas, ihan käyttökelpoisia ja puhtaita laukkujahan niistä oli tullut.

Yhteen isoon tummansiniseen oli tullut valkoinen pieni viiru, ilmeisesti paine oli raapaissut väriä veks, muuten ei mitään havaittavia vaurioita.

Joten kyllä laatu kestää vähän kovempaakin käsittelyä. Viime viikolla pesin muutamat kuolaimet astianpesukoneessa ja sekin oli oikein toimiva ratkaisu.

En nyt kuitenkaan ryhdy Niksi-Marttana ketään ohjeistamaan, omalla riskillä voi tehdä näitä kokeiluja. Tällä kertaa tarina ei päättynyt harmitukseen.

Kassialman pyykkipäivä

Pyykkipäivän parasta antia olivat puhtaan pyykin lisäksi entisestään ruskettuneemmat kintut. Aurinko näyttää nyt majoittuneen Torpan ilmatilaan ja se kyllä kelpaa. Tuuleekin juuri sopivasti.

Tänään olisi tarkoitus desinfioida talli ja katsoa mitkä kohdat kaipaavat paikkamaalausta. Karsinat on jo pesty.

Yritän lisäksi tehdä jonkinlaista päätöstä ensi talven kuivikkeesta. Meillähän on ollut olkipelletti hevosten alusena ja se on kyllä ollut hyvä ratkaisu. Nyt mainostetaan kovasti hamppukuiviketta ja naapurikaupungissa sitä valmistetaan. Täytyy varmaan vierailla tehtaalla ja tutustua aiheeseen paremmin. Turve ja puru eivät ole vaihtoehtoja, olkipelletillä tai hampulla mennään. Olisi kiva kokeilla hamppua, ainahan sitä voi palata olkipellettiin jos homma ei jostain syystä toimi.

Hevoset tulevat kotiin loppukuusta, katsotaan nyt miten saadaan hommat kuntoon.

Tähän loppuun haaviin jäänyt Haapaperhonen, koiras se kuulema on. Hieno kuin mikä ja melko harvinainen näillä seuduilla. Hevostarhassa olen joskus noita nähnyt, nyt Iso-J nappasi haaviin.

Nyt kun likapyykki on pesty, on syytä sukeltaa tilinpäätöspuuhiin. Älyttömän kiinnostavaa puuhaa tämän kesän ainoina aurinkoisina päivinä, mitenkä sattuikin?

Aurinkoista viikon jatkoa, missä lienetkin !

Haapaperhoskoiras

Kiitos!

Mielenrauhaa ja aromalyhty... vihje??

Kiitos kaikille muistamisesta!

Sain ikioman värityskirjankin. Ja tussit!

Kukkia ja kaikkea.

On kiva olla aina 25 v.

Illan vietän perheen parissa, Nuorimmainen rehkii kyökissä bataattien kimpussa, luvassa ennennäkemätön herkkuspektaakkeli!

Mukavaa iltaa missä lienetkin.

Seitsemän

Postipoika tipautti lootaan kauniin kortin, kiitos Seija!

Isompi juttu kuin synttäripäivä (aina vaan 25.) on se, että tänään, seitsemän vuotta sitten ajelin muuttokuorman kärkiautoa Espoosta tänne Perä-Kurjalan kunnahille. 

Pitkään täällä on jo oltu ja yhä vaan enemmän kodilta tuntuu. Ratkaisua ei ole kaduttu, korkeintaan joskus hiljaa huokaistu rivitaloasujan helppoutta kun taivaalta on tullut kolme vuorokautta lunta solkenaan. Onni on joskus ihan vaan huoltoyhtiön mies. Täällä sitä on ihan itse oma huoltoyhtiönsä joka fiksaa, korjaa ja kunnossapitää. 

Näin on hyvä. Tästä alkaa kahdeksas vuosi eli tänään on tavallaan uuden vuoden aatto. 

Takaisin kanalaan... Party on!

Kiutos kun olet pysynyt Torpan päiväkirjan lukijakunnassa, missä lienetkin!

PeeÄäs: tuo Seppo Rädyn twiitti on kyllä yksi parhaista ikinä!

Koerarallia

Koira nimeltä Kermit temmelsi pihaan ja Torpan Koerapojat saivat ihmetellä kaupunkilaista. Tai noh... ehkä se oli Kermit joka ihmetteli näitä meidän härveleitä.

Kermit on vielä ihan pikkuinen pentu, isona hänestä tulee (vasikankokoinen) suursnautseri. On kuin varsa, pelkkää jalkaa ja uteliasta mieltä koko pötkylä.

Peetu tuli ekana tutkimaan vierasta. Ei rentoa hetkeä minuuttiakaan, tiukkaa tuijotusta, jäykin jaloin pompahtelua ja tuimaa äkseerausta, se oli Peetun anti tälle koiralapselle.

Sitten tuli Nasse joka on Torpan virallinen Seuramies. Haistelua, nuuhkimista ja sitten lopuksi kunnon rallikyydit vieraalle. Kermitparka sotkeutui omiin koipiinsa Nassen muuvien vauhdissa mutta hauskaa näytti olevan. Nasse ainakin nautti kun sai pienempänä ja ketterämpänä jallittaa isompaansa ja ainakin kolmen rallikierroksen mitalla jätti Kermitiä.

Lopuksi Torpan nättipoika Leffe pääsi liehumaan ison mustan rinnalla. Jänskätti ja vähän arveluttikin mutta kyllä Lefakin lopulta vähän näytti liehuvaa liikehdintäänsä. Joka hevostermein on erittäin matkaavoittava ja ilmava.

Hassupentu sai liikuntaa ja koiraseuraa ja ihan hyvähän se on välillä sekoittaa tämän meidänkin trion pakkaa. Kyllä Nasse on ehdoton kingi, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Äijäkoira on aina päällikkö ja niin on hyvä.

Peetu pyrkyri haluaa kalifiksi kalifin paikalle kuin Ahmed Ahne konsanaan. Ja Liehuva Leffe keskittyy olemaan rakastettava, suloinen ja söpö. Mokoma karvamato joka rakastaa ruokaa ja hakee aina tilaisuuden tullen lämpimäiset kissanvessastakin. Silloin eivät söpöt spanielin silmät auta vaan täytyy teljetä koira suunraikastimien kanssa vähäksi aikaa jäähylle.

Kermitillä on kova kasvuvauhti päällä ja kuten kuvista näkyy, utelias kaveri tunkee naamansa jopa maalaushommiin. Kohta se on iso rontti joka iskee päänsä ruokapöydälle ja ottaa tiukan katsekontaktin. Kermitillä on kaverina isoveli Remo joka on todella kunnioitettavan kokoinen ja näköinen epeli.

Mutta niinvain tuonkin lauman pomo on pikkuinen valkoinen pallero, Romeo.
Mukavaa illanjatkoa, missä tassutteletkin!

Hevosvoimia

Pikkuhiljaa laiska ihminen (saattaa) saavuttaa kuvien ja tapahtumien tahtia. Pienellä viiveellä vielä mennään, sunnuntain Kuninkuusravikäynnistä kuvat tiistaina, huimaa edistystä aiempaan tahtiini. Täytyy vielä vähän himmailla tahtia, ettei nyt ihan lähde jopo keulimaan näiden kuvien ja blogipäivitysten kanssa. Kun on kesä kuitenkin vielä. Eikä kesällä tarvii hosua.

Nuo ylimmät kuvat ovat tammojen kuningatarkisan mailinmatkalta. Voiton korjasi Saaga S joka kuten hyvin tiedetään, korjasi lopulta koko potin ja suuren seppeleen kaulaansa.

Noita ravihevosten härpäkkeitä minä en ymmärrä, en kuuna päivänä saisi noita remmejä oikeaan järjestykseen ja oikeaan paikkaan. Ehkä ne kaikki ovat tarpeellisia ja raviurheilu on oma taiteenlajinsa, onhan ratsuillakin paljon semmoista 'apuhihnaa ja remmiä' joiden nimiäkään en osaa oikein sanoa. Joskus kymmenvuotiaana osasin kyllä valjastaa työhevosen heinärattaiden eteen, mutta nyt menisi sormi suuhun ja sitten kysyittäisiinkin jo googlelta.

Mitä tulee Kuninkuusraveihin, komiat kinkerit oli kyllä. Kaikki oli niin älyttömän hienosti viimeistelty, mietitty musiikit ja kaikki. Ainoa pettymys oli ns. ravitori. Odotin siellä olevan varustemyyjiä enemmän, hyviä tarjouksia ja muuta kivaa. Mutta ei, ainoa juttu mikä muistoksi ostettiin oli Kuninkuusravien käsiohjelma. Pikeepaidan olisin Nuorimmalle ostanut, mutta kun myyjille kelpasi vain käteinen niin jäi sekin hommaamatta.

Tilasin kyllä Suomenhevonen -arjen sankari -kirjan, tuhannen kappaleen painos joista yksi opus tulee lähiviikkoina minulle. Jää Perikunnalle käteen muutakin kuin Torpan avaimet, Armon kirjasto on vielä joskus kovaa valuuttaa. Täytyy testamenttiin laatia pykälä, joka estää ahneet vävyt ja muun heikomman aineksen välistävetämismahdollisuudet.

No, ainakin minä yritän.

Taisin jo mainita, että Ponimiehen ratsuttaja kuului myös ravijuhlan esiintyjiin omalla Suomehevosellaan. Sydän pakahtui ylpeydestä kun airueet tulivat muodostelmassa laukaten varikolta ja liput liehuivat. Perässä jolkottivat lähdön osallistujat.

Alimmissa kuvissa oriiden mailin kisan loppuvenytykset, Jokivarren kunkku voitti komeasti tuonkin matkan. Ovat ne kyllä mahtavia voimanpesiä, nelivedoista parhaimpia ja uljaimpia.

Meillä oli Nuorimmaisen kanssa sen verran ahdas aikataulu, ettemme voineet jäädä katsomaan loppuhuipennusta vaikka mieli teki.

Hieno kokemus kuitenkin, se on vaikea turkulaisten laittaa ensi vuonna paremmaksi. Täällä meillä Perä-Kurjalassa on ihan oma tunnelma jota ei voi ostaa, viedä eikä tuoda. Se tehdään. Sydämellä.

Tässä vielä kuninkaallisten loimet ja seppeleet, komiaa on.

Ennen viikonlopun päälähtöjä kuninkaallisten ohjastajat saivat valita lähtöpaikkansa, jotain taktiikkajuttuja tuossakin piilee, minä en ymmärrä pätkääkään. Ohjastajat vietiin varikolle vanhalla keltaisella postibussilla.

Vaikka kilpailu on kovaa ja isoista rahoista ajetaan, ainakin päällisin puolin ja ulkopuolisin korvin kuskien välinen sanailu oli toisiaan arvostavaa, silleen leppoisalla tavalla. Radallahan kaverille ei tarvitse olla kiva ja kiltti vaan jokainen on siellä oman ajokkinsa kanssa kisomassa sijoituksesta. Mutta arvostan sitä reilun pelin henkeä joka tuosta eliittikuskien porukasta välittyi.

Katsomossa kullakin hevosella oli oma enemmän tai vähemmän äänekäs ja näkyvä kannustusjoukkonsa.

Eikä raveja ilman paria isäntää jotka olivat nauttineet muutakin kuin kansalaisluottamusta. Topakka haju ja siksakkia steppaava ravimies terve viinanpuna poskilla, se on näky johon tiivistyy jotain hyvin suomalaista. Ehkä jopa vähitellen katoava ilmiö, mutta kuitenkin. Isännät ottivat ilon irti. Arvattavasti arki alkoi enemmän tai vähemmän voittajafiiliksissä itse kullakin. Onhan se saattanut traktorin käyntiinlähtöjyrähdys vihlaista ohimossa maanantaina kun on pitänyt pellolle lähteä. Mutta kun kunkkarit on vaan kerran vuodessa ja tässä pitäjässä kerran viiteentoista vuoteen niin pitäähän sitä juhlistaa.

Se heille suotakoon.

Tänään Ponimies oli päässyt estehyppelön makuun. Nuorimmainenhan kapusi Ponimiehen selkään perjantaina ja heti oli pitänyt ristikoita loikkia, kivaa oli kuulema. Tänään Ponimiehen estekuski hyppäsi pikkuisen lisää ja hauskaa oli kuulema ollut, ratsukosta molemmilla ja katsojilla.

Oli ollut pientä ristikkoa ja jopa pystysarja. Korkeus ei tietenkään ole pääasia vaan se, että Ponimies saa mukavaa vaihtelua ja opettelee asettelemaan kinttunsa oikein. On hällä kyllä luontainen taju tuostakin hommasta, hakee valmiiksi ponnistuspaikkaa eikä pelleile yhtään. Työmoraali on kunnossa ja sehän tässä on koko ajan ollutkin tavoitteena. Tehdä hommaa niin, että Ponimies tekee työnsä mielellään, temppuilematta ja saa tuntea olevansa maailman taitavin, upein ja osaavin. Silleen tehdään hyviä monitoimihevosia joilla on itseluottamus ja pää kunnossa.

Itse en paikalle päässyt, mutta noista kuvista kyllä näkee miten Ponimies on aikuistunut ja kasvattanut melko hyvin lihasta. Suurin kasvu on tapahtunut korvien välissä. Enkä puhu nyt harjasta tai otsatukasta.

Tässä loppuun pari tunnelmakuvaa, Nuorimmaisen otoksia. Tälle viikolle on luvassa ainakin koirarallikuvia ja pari muutakin juttua on muistikortille kertynyt, niistä sitten lisää tuonnempana.
Mukavaa tiistain jatkoa, missä lienetkin!

Sukua kyläilemässä

Olipa mukava maanantai, serkkupoika puolisoineen kurvasi pihaan. Minulla on melkoisen pieni suku ja väki hajallaan ympäri maailmaa joten näiden ylen harvinaisten vieraiden visiitti vaatii oman mainintansa Torpan päiväkirjaan.

Meillä on sukuvikanaominaisuutena vähän semmoista, että kuulumisia kysellään harvakseltaan ja kyläillään vielä vähän harvemmin. Sitten kun jossain kinkereissä nähdään, on aina huisan mukava nähdä ja vaihtaa niitä kuulumisia. Ja sitten taas kuluu pahimmillaan vuosia seuraavaan tapaamiseen.

Onneksi tässä viime vuosina on ollut myös iloisia tilaisuuksia joissa sukua on nähty, ei aina niitä hautajaisia.

Suurensuuret kiitokset kun kävitte. Pidempäänkin olisi pidetty teitä täällä, mutta ehkä jo ensi kerralla jäätte vaikka yön yli?

Tähän loppuun ne mainitsemani surkeat kurkikuvat. Iso-J hihkui viime viikolla, jotta nyt on pitkäkoipisia lintuja pellolla. Minä nappaan kameran käteen ja kirmaan pellolle. Räps ja räps ja sitten ne rimppakintut jo lensivät kauas. Luonnollisesti, siis aivan vissinvarmasti minulla on tämmöisissä tilanteissa kamera tuhannen väärillä säädöillä ja siinä kuvaa sohlatessa vielä törkkään vahingossa jonkun erikoisasetuksen päälle. Että ei näillä(kään) kurkikuvilla rehvastelemaan tohdi. Katsokaa nyt itse, ei oo lintukuvaus mun vahvin laji, ei todellakaan.

Mukavaa viikon alkua, missä lienetkin!

Sataa niin saamaristi

Eipä tässä Suomen suvessa ole tänä vuonna ihmeemmin kuvattavaa. Vesiheinää ja märkää luontoa, kuka hitto niitä kehtaa enää kuviksi tallentaa kun koko ajan muutenkin harmittaa. Oikein sieluun sattuu.

Palataan siis vielä ehtymättömän auringon maahan, nämä kuvat ovat Marbellan vanhasta kaupungista. Mahdottoman kaunis pikkuinen paikka, johon on syytä tutustua tarkemmin seuraavilla visiiteillä.

Tästä viikosta ei ole Leffen lisäksi juuri mitään positiivista mainittavaa. No on yksi positiivinen asia lisää, nimittäin se, että Nuorimmainen kävi perjantaina pitkästä aikaa Ponimiehen selässä ja heti ekalla kerralla hyppelivät vähän ristikoita. Hauskaa oli kuulema ollut. Maanantaina olisi seuraava ratsastus ja silloin on käsittääkseni tehtävänä erilaisia askellajien tempon vaihteluita. Eli kanuunankuularallilaukasta rauhalliseen käyntiin arvaan ma.

Kuninkuusravit on polkaistu täyteen vauhtiin. Tänään oli ravien ajan sateeton aika, nyt taas tulee kuin saavista kaatamalla. Kiva oli kaupungilla nähdä, että todellakin panostetaan ravivieraiden viihtyvyyteen, uusia pop-up -ravintoloita pystytettiin torin kulmille kiireellä ja muutenkin on hyvä meininki päällä.

Viime vuonna olivat savonmualla kuulema olleet ihan ihmeissään, kun "sitä hevosväkkee tulloo niin helevetisti"  eikä kukaan hoksannut varata pikkuisen enempää juomaa ja syömäpuolta. Joenkaupungissa ei lopu särvin kesken ja juomarekat ovat rahdanneet janoisalla ravikansalle kurkunkostuketta kaikissa vahvuuksissa. Jopa sitä kuuluisaa Laitilan lonkeroa jota ravintolassa saa tarjoilla vain senttilitroittain.

Tämä kuva ei ole meiltä kotoa, vaan eräästä Marbellan baarista jossa pysähdyimme virvoittavien eväiden äärelle.

Huomenna sunnuntaina meilläkin on tarkoitus lähteä raviloihin ja totoloihin, pitäähän se nyt hyvänen aika liikahtaa kun omilla nurkilla on noin ison luokan hevoskinkerit.

Illalla piipahdan vielä katsomassa omia hevosia ja moikkaan samalla ne Koffin hepat jotka majailevat samalla tallilla meikäläisten kanssa. Ovat täällä pr-keikalla, hieno juttu!

Kovasti odotan myös ravien välinumeroita, Suomenhevoskatrillissa pyörii Ponimiehen ratsuttaja omalla hienolla suokillaan ja tekevät myös muutaman lähtöjen esittelyvedonkin. Lipunkantamista on treenattu ja hyvin se sujuu.

Mitä tulee niihin vihjaamiini Suomenhevostalkoisiin eli Varsa vm-2016, matkaan tuli minusta johtumattomista syistä niin isoja mutkia, että puhalsin pelin poikki. Ei sitä sopimusta voi ihan tuosta vaan ilmoitusluontoisesti muuttaa. Katsotaan nyt Plan-B, semmoinen toki on olemassa. Joko ne hommat loksahtelee kohdalleen, tai sitten ei. Kaiken ei ole määrä tapahtua ja joskus tapahtuu asioita joita ei edes osaa aavistaa.

Edellisissä kuvissa on kahdenlaisia vesipetoja. Ylemmässä näemme entisen luokkakaverini koiran, Simban vilvoittelemassa oman pihan uima-altaassaan, alemmassa ui potentiaalinen käsilaukku.
Hitokseen ruma tuo alempi.

Viikolta on toki positiivisuusasiana mainittava pienimuotoiset pentutreffit (kuvia myöhemmin) täältä kotoa. Kaverit toivat suursnautseripentunsa Kermitin tutustumaan uusiin maisemiin ja koiriin. Torpan koirat muodostivat tavallaan vähän pettymyksen ja toisaalta tuloshan oli ennustettavissa. Peetulla aika meni tuijottamiseen ja jäpittämiseen, Leffe liehui karvoineen hieman hämmentyneenä mutta vanha kunnon Nasse veti kunnon sikarallia ja uunotti Kermitin mennen tullen, oikealta ja vasemmalta.

Ne Peetun heimolaisten treffit tiistaina sujuivat muuten hienosti. Oli yllättävää, kuinka hiljaista yhdessäoloa parikymmentä eri-ikäistä russelia pystyvät elämään. Pelkkää plussaa siitäkin.

Tänäänkin oli kiva juttu kun Heidi piipahti pikaisesti kananhakureissulla. Ja sori hei tää rusketus, kyllä se tästä haalistuu :D

Huomenna ohjelmassa vesisadetta (kuka yllättyi), ravikuninkaallisia, bodybalancea ja laidunvierailu omien heppojen lomamaisemiin.

Minä hinaan nyt itseni saunaan ja jään vakavasti harkitsemaan kannattaisiko tässä lotota. Poimin nimittäin männäviikolla neljä isoa neliapilaa. Mikäli voitto kosahtaisi, tiedän kyllä mihin osan sijoitan;

Letkeää lauantaita, missä lienetkin!

PeeÄäs: sauna teki tehtävänsä, kyllä tämä viikko ihan positiivinen oli vaikka ainainen sade nostaakin ärsytysmittarit tanakasti plussalle. Edes ne, lämpömittari on hätäisesti punaisella.

Uusi moppi

Joko nyt, joko nyt?? 

Niinhän siinä sitten kävi, että Torpan tantereilla tallaa yksi nelijalkainen lisää. Maanantaina illalla ajelimme naapuripitäjään ja siellähän se Remuna tutuksi tullut härvä pörräsi kasvattajan kintuissa.

Kotiin meitä lähti yksi enemmän eli Remusta taisi nyt tulla Nuorimmaisen koira. Samalla vaihtui nimi, uusi nimi on vaalean vehnälagerin mukaisesti Leffe. Tai Lefa. Tai Leif... rakkaalla moppikuontalolla on monta nimeä.

Illalla Leffe pääsi (joutui) pyykille, Perilliset kylvettivät ja föönasivat koiran kuohkeaksi ja mustikkamuffinsin tuoksuiseksi (todellakin on olemassa sellaistakin turkinhoitoainetta). Lähinnä tuvassa lemusi Eau de Märkä Koira, mutta aamulla aromi oli jo neutraalimpi.

Iso-J pyöritteli päätään ja totesi jääneensä pahasti alakynteen ja vähemmistöön. Pöh, onhan hänellä tukenaan jo kolmas UROSkoira, kaksi POIKAkiss... konsulttia, yksi Mieshevonen (ruuna)  ja hitosti paljon kukkoja. Että äijävalta täällä on, ainakin teoriassa *tirsk*

Pöljä pellavapää

Aamulla totesin, että aamutoimet on syytä suorittaa melko ripeästi, jäin koirien ruokinnan jälkeen tyhjentelemään tiskikonetta ja odottelemaan, että porukan hitain (ruokailija) Peetu saa kuppinsa puhtaaksi. Se oli virhe. Tuvan pitkän maton päähän ilmestyi köntsät. Niin tahmeaa mallia, ettei ollut putsattavissa vaan vaati pesun. Ja näillä keleillä maton kuivaminen vie muutaman päivän. Perhana.

Muutenkin aamujen aikataulutus on syytä pohtia uudelleen, etenkin sitten kun hevoset tulevat kotiin ja täytyy sovittaa aamuaikataulut koulujen lukujärjestyksiin sun muihin elämää mutkistaviin elementteihin.

Leffe ja Nasse ovat ihan iisejä tapauksia, kulkevat pihalla vapaana ja etenkin Leffe seuraa mukana eikä näytä mitään elkeitä omille teilleen poistumiseksi. Peetu onkin sitten aina narunjatkona, sillä tappijalka on sairaan nopee jos sikseen tulee eli jos tiellä menee auto tai taivaalla lentää lintu. Mitä vaan voi tapahtua ja Peetua viedään. Silloin ei löyty jarruja eikä järkeä eikä varsinkaan kuuloaistia.

Onneksi Leffe on niin easygoing -tapaus, että Peetu ja Nasse ovat todenneet sen täysin harmittomaksi eikä terrieriegoilua tarvita. Pikkuisen kun ylähuulta rypistää ja ääritapauksessa päästää ärähdyksen, lopettaa Leffe tekemisen ja poistuu sivuun. 

Nyt! Nyt! NYT! HETI!!!

Kissat eivät Leffeä noteeraa, niitä kiinnostaa paljon enemmän ikkunoissa surisevien kärpästen jahtaaminen. Joka on muuten jätkien nykykunnolla sangen huimannäköistä puuhaa. Paksut kissankoltiaiset yrittävät olla ketteriä ja elastisia mutta kun maha ottaa kiinni niin se ottaa. Onneksi vielä ei ole mitään aineellisia vahinkoja kirjattu. Lähinnä pientä nolostelua kun sulava tiikerinloikka muuttuukin mahalaskuksi tai jää lyhyeksi.

Että tämmöinen lisäys Torpan kansalaiskirjaan. Menopuolelle kirjataan yksi miinus kananuorikoiden listaan. Löytyi hengettömänä tarhasta. Veikkaisin, että sitä on kuritettu joko harakoiden tai haukan toimesta. Haukka nimittäin kiertää taas tiluksien ilmatilassa. Se tarha, jossa ne toukokuussa kuoriutuneet nuorikot ovat silkkikanojen seurana jäi lähtökiireissä kattamatta eikä sitä verkkoa ole vieläkään siihen viritetty. 

Illan ohjelmassa on Peetujengiläisten tapaaminen ja sille reissulle pitää sonnustautua melkolailla heti.

Ponimies on tänään saanut uudet tanssikengät jalkaansa, ainakin kengittäjän piti asia hoitaa tänään mutta tallilta ei ole vielä kuitattu tehtävää suoritetuksi. 

Tälleensä alkoi tämä viikko ja nyt ollaan vasta tiistaissa. Viikonloppuna olisi Kuninkuusravit omassa kaupungissa mutta saas nähdä pääsenkö kumpanakaan päivänä raviloihin ja totoloihin.

Säästä ei muuta mainittavaa kuin maanantain vastaisena yönä tehty sade-ennätys.

Mukavaa viikkoa, missä lienetkin!

Illinlillin lieru, lälläslää !

Sadepäivän aktiviteetteja

Pitihän se arvata, että eilisen shortsikelit vaihtuivat aamupäivän aikana reilusti viileämpään suuntaan. Siispä raappahousut jalkaan ja pihahommiin.

Vatukko siivottiin nokkosista ja muusta ryönästä, Perilliset haravoivat roinat kasoihin, minä tein kuormat ja kuskasin pois. Nuorimmaisen paino riitti (vihdoin) ruohonleikkurin kuskin paikalle (joku istuinlukko) ja kohta hän jo pöristeli ympäri pihaa suu korvissa. Nurmialueet on nyt sliipattu golfversioon ja pienemmät alueet viimeistelty pienemmällä leikkurilla.

Minä siirryin askaroimaan pihapensaiden ja kukkapenkkien pariin, näytti nimittäin pahasti siltä, että syysleimut ja päivänliljat kasvavat varjossa vinoon. Ensiavuksi otin järeät puutarhasakset ja kuritin puskia oikein tunteella.

Jokuhan voi nyt ihan aiheesta kysyä kuka käski istuttaa angervot ja perennat liian liki. En se minä ollut, se oli joku edellinen asukas. Minä kyllä laajensin penkkejä ja istutin reunat täyteen monivuotisia. Angervothan ovat siitä helppokasvuisia kasveja, että rehottavat hoitamatta ja kun saavat lähistölle hevosenpapanoita, ne suorastaan ryöpsähtävät hillittömään kasvuun.

Sakset napsuivat ja angervon valta-asema väistyi. Vielä olisi paljon saksille hommaa, mutta jääköön huomiseen. Tai jollekin muulle päivälle, ensiapu on nyt annettu. Seasta löytyi monta liljaa, kultapallo ja ne leimut.

Tuvan ikkunan alla oleva ruusupuska-perennapenkkiyhdistelmä sai samaa katkaisuhoitoa. Ruusua kurittaessani päätin, että koko räähkä lähtee tänä syksynä muualle, vaikka tulevan uuden hevostarhan aidan luo. Laitan tilalle jotain sopuisampaa kasvia. Onhan se ihan kiva, että ruusu tuoksuu tuvan ikkunan alla, mutta ehkä rosae-suvusta löytyy jotain maltillisempia vaihtoehtoja. Kirjoapteekkarinruusu kituu isompien varjossa, se saa varmasti jäädä.

Korjattiin yksi futispallosta osumaa ottanut sadevesiränni, Iso-J katkoi salavan liian matalalla roikkuvia oksia ja jotain muutakin pientä on tehty.

Nyt voisi vähitellen survoa itsensä joogatrikoisiin, me lähdemme Nuorimmaisen kanssa kohta kaupunkiin venyttelemään. Voi olla, ettei mitään superelastisia sotureita tänään irtoa, mutta jostainhan se on aloitettava.

Kuntosalin puolelle siirryn vähitellen, käyn ensin ottamassa vauhtia aineenvaihduntaan ryhmäliikuntasalin jumpista.

Kuten jossain aiemmin totesin, ns. kevätkireä kuntoni on mystisesti kadonnut. Jotenkin se Hipsaaniassa ilmeisesti lämpölaajentumisen ansiosta pehmeni ja ... noh... laajeni. Vähän niinkuin talipallo plösähtää auringossa.

Ja koska on niin hiton harmaa ja sateinen päivä, en laita kuviakaan. Kameralla on vielä kymmeniä räpsyjä reissusta ja kotipihaa en ole kuvannut vielä yhtään.

Kaikki aikanaan.
Hyväksi lopuksi kaikkein tärkein:

Hyvää syntymäpäivää Rakas Nemppa-Kuomaseni, missä lienetkin!

Kotona taas

Kaikki kotona ja kaikki hyvin.

Vesiheinää voisi paalata ja kissat ovat valtavia roikaleita. Kuukaudessa kasvaa muukin kuin ruoho, kitkin valkosipulipenkit päivänvaloon, Iso-J osti siimaleikkurin tilalle raivaussahan.

Kyllä tämä tästä asettuu.

Palataan pian!

Letkeää lauantaita, missä lienetkin!

PeeÄäs: sydärin paikka, prisman kassalla. En kestä!!!!