Mahtava Maanantai

Maanataiaamu alkaa parhaimmillaan hyvällä aamukahvilla, hyvässä seurassa, kauniissa maisemissa. Ja kun joen kaupungissa asutaan, joki ja iso vesihän ne kauniin maiseman muodostavat.

Täällä on semmoinen paikka kuin Jokiasema jota kehun, kiitän ja suosittelen ihan ilman korvausta, pyyteettä ja vilpittömästi. Sinne suuntasin Nuorimmaisen kanssa maanantaina. Meillä oli myös Tehtävä joten starttasimme kesäkruisailumme joen suusta, Joensuusta (kehehehe miten hyvä sanaleikki).

Tuolta sukkuloimme Ilosaarirockin jälkiä ihmeteltyämme kohti pohjoista. Pitää vielä mainita, kuinka ihmeen ripeä talkoolaisten joukko on. Ilosaarirockin tapahtuma-alue oli kuin roskapommin jäljiltä ja jostain roskaläjistä könysi esiin etäisesti ihmistä muistuttavia otuksia, ilmeisesti niitä rokkenrollityyppejä. Vajaan tunnin kahvittelun jälkeen roskaläjät ja ne örkit olivat siivoutuneet isoihin kasoihin, pullot ja purtilot lajiteltu ja kaikki oli jätteenkuljetusta vaille valmista.

Pohjoisen suunnassa poikkesimme valtatieltä ja löysimme nämä, monelle tutut kansallismaisemat. Ensin toki liikutaan noin 400 metriä lähinnä pystysuuntaan...

Kunnes vihdoin saavutaan tälle lukuisista maalauksista, kuvista ja matkailumainoksista kuuluisalle paikalle. Siinä on sininen Pielinen ja lukuisat saaret ja korkeus merenpinnasta on roimasti yli 300 metriä. Paikalla oli pari muutakin ja kuvausvuoroa joutui odottelemaan tovin. Mikäs oli odotellessa, sileillä kallioilla oli kiva istuksia ja katsella kaunista maisemaa.

Vaikka meri onkin omin elementtini, tunnen aina pakahduttavaa iloa Kolin, eritoten Ukko-Kolin laella. Siellä pieni ihminen tuntee itsensä vahvaksi.

Rankka kiipeileminen ja muurahaisten hyökkäyksen kohteeksi joutuminen vaati virvokkeita, kas näin:

Mieli ja sielu ravittuina siirryimme gondolihissillä parkkipaikalle ja söimme hyvän lohikeittolounaan. Kun nyt päivärahakeikalla oltiin, pistin tarjoomuksen firman piikkiin. Pikkuinen rötös ja vähäinen synti joka ei tässä maailmassa merkitse verottajalle mitään mutta meille reissulaisille paljon.

Seuraava etappi oli Pielisen toisessa päässä, sieltä pyydystimme kyytiin 6 uutta siipiveikkoa. Koska helle oli ankara ja kanasilla kuuma, pysähdyimme juomatauolle. Enpä olisi uskonut, että joskus minäkin kanoja juotan huoltiksen pihalla.

Toinen kanojen tankkaus oli muutaman kymmenen kilometrin päässä, haukkoivat ilmaa sen näköisinä, että kohta heltta kalpenee ja kanasta henki pakenee. Kanat virvoiteltuamme ajelimme Pielisen ympäriajomme viimeistä lenkkiä, takaisin Joensuuhun.

Kotona auton matkamittari kertoi reissun pituudeksi noin 350 km mutta yhteinen aika Nuorimmaisen kanssa ja hauska päivä olivat jokaisen ajetun kilometrin väärtejä.

Mukava, kerrassaan mahtava maanantai. Eilinen toivoa herättänyt tiistai oli omassa sarjassaan hyvä päivä. Eikä tässä keskiviikossakaan ole moittimista. Mitä nyt taivas meni vähän pilveen ja ukkonen yrittää jyryyttää pahaa ilmaa tähän suuntaan. Sadetta saa tulla pikkuinen ripsaus, muuten on hyvä näin.

Tässä vielä reissumme kanallinen anti, saatiin kolme lapsivaimoa Vappupillille ja laajennettiin kanarotuvalikoimaamme kolmella Kääpiökoch -rotuisella kanalla. Kukkoa näille ei ole, katsotaan sitten ensi kesänä onko meillä mahdollisuus ottaa kolmas kukko pikkuväen porukkaan vai täytyykö kanalaa laajentaa.

Mukavaa viikonjatkoa, missä lienetkin!

Kaksi chaboa ja kääpiokoch (oikealla)

Kääpiokoch -kanaset

Kääpiökoch nukkuu ja chabot unta valvovat

Tiistaista toiseen

Töttiksellä on uusi Paras Kaveri, nuori hevosneiti samalta laitumelta.
Enää ei ahista vaikka Poni S. paiskii hommia kentällä ratsukoulussa, tamma Töttis rapsuttelee kaverin kanssa ja elelee kohtuullisen leppoisaa kesäelämää.

Sen verran on kentällä käynyt pyörähtämässä, ettei unohda kaikkea oppimaansa. Tuommoinen 5/2 työtahti sopii Tammalle hyvin, viisi päivää huilia, kahtena vähän ratsuvarustein tapahtuvaa liikehdintää. Laidun on iso ja mäkinenkin joten laumahölkkä (likkojen lenkki) pitää nivelet vetreinä.

Tuntui hyvältä nähdä Töttis noin lunkina ja rentona.
Tänään käydään taas moikkaamassa, Poni S. saa jossain vaiheessa syksyä uudet suitset ja vähän otetaan  jo mittoja. Meinataan panostaa kotimaiseen laatuun ja ottaa Wahlstenin mallistosta kunnon remelit. Alan olla otsatappia myöten täynnä mukalaadukkaita suitsia joista ratkeilevat ompeleet ja niitit ensimmäisellä käyttökerralla.

Loimipyykki on pesty. Kaksi sadeloimea ja kaksi ulkotoppista. Muita ei viime talvena tarvittu. Ihastelen edelleen hevosten sadeloimia, ne ovat nyt kolmen vuoden sateet kestäneet eikä moitteen sijaa. Sisäpuolelta on vuorikangas pikkuisen kärsinyt kun joku (köhhhöh) täräytti painepesurilla pikkuisen turhan roimalla teholla ja kangas repesi. Mutta päällisin puolin niissä ei ole mitään vikaa ja menevät varmaan vielä seuraavat kolme vuotta.

Nilkanojennus taakse vie...

Työergonomia vaatii niskan venyttelyä

Hop ja hop, askel kaks vasen oikee ota … eiku

Pesevät kuin ravihevosta vaikka minä olen RATSU!

Hei ruipelo, anna leipää ja heti. Nyt kuule huikoo!

Eilen maanantaina meillä oli Nuorimmaisen kanssa mukava päivä, mutta koska kuvat ovat vielä kameralla, en asiasta kerro enempää. Tänään käytiin viikkotapaamisessa hoitotiimin luona ja pieni edistysaskel on otettu, tyttö saa jatkaa kotona.

Ensi viikolla tapaamme uudet ihmiset, lomakausi nääs. Toivottavasti väen vaihtuminen ei murra haurasta luottamusta.

Mansikkakausi on alkanut. Omavaraisuuteen emme tänä vuonna yllä mansikoiden suhteen, täytyy ostaa jokunen laatikko jotta talven marjat on turvattu. Mansikkamaan vanhempi osa antaa pelkkää kuivaa rupeloa, uudelta alalta sentään saadaan ihan hyvää marjaa. Työnjako on mennyt uusiksi, me nuoremmat keräämme ja Äitikulta säilöö. Eikä mummoa enää pellolle paahteeseen päästetä, turhan raskasta kyykkimistä hänelle.

Paahteita todellakin riittää. Yöllä oli ukkonen, mutta nyt taas paistaa selkeältä taivaalta eikä sadepilviä näy.

Siirryn siis takaisin ulos. Siellä on kaikenlaista värkättävää ja kaikin keinoin yritän työllistää itseni ulkosalla, sisätiloissa odottaa nimittäin Torpan ikkunoiden pesu. Motivaatio pakkasella.
Ainahan sitä voi vaikka kanojen kanssa rupatella ja toivoa, että ikkunanpesuun tarvittava motivaatio löytyy kanan ja munan arvoituksen pohtimisesta.

Jos löydät ikkunanpesuinspiraation, pidä hyvänäsi :D
Mukavaa viikonjatkoa, missä lienetkin!

Pikkupojat

Nyt kuuntelet, kuulitko? Kuuntele!

Olisitpa nähnyt sen koiran ilmeen… mä halkeen!!

Me? Ei muuten oltu? Kysy Nasselta, Peetu se oli!!

Tiedän, että näitä kuvia on odotettu. Tässä tulevat Pikkupojat, Oskar ja Felix. Torpan nuori, nouseva polvi (ei muuten hyvältä näytä Torpan tulevaisuus jos näistä pallopäistä pitäisi koulia nuoria isäntiä).

Nyt hei se kamera veks, heti!!

Jippikayjee!!

Minulle tulee elävästi mieleen muistikuvia jostain Speden tuotannosta jossa 'pikkupojat' tekivät isukkinsa hiljalleen käristäen hulluksi esittämällä viisastelevia kommentteja Punahilkasta ja muista iltasatujutuista. Meillä Setä Milton on se joka tulee hiljalleen hulluksi ja onkin tätä nykyä hyvin kantaaottavasti juurtunut Mummolan sohvaan.

Olisitpa nähnyt sen ilmeen!

Sanoitko, että hiljaisella liekillä voi käristää??
Kerro toki lisää...

Nääääin pitkän kielen mä sille näytin!

Päivä on ollut helteinen. Yöllä heräsin kolmen aikaan ja odottelin aamun sarastusta. Myöhemmin päivällä sain kuulla, että serkkupoika oli kolmelta siirtynyt taivaalliseen Big Bandiin, rumpupatteristoon.

Seuraava ukonilma on serkkupojan rymistelyä, odotan innolla. Paukkuu isosti. Ja kovaa. Lähtö ei tullut yllätyksenä, mutta lopullisuus on aina niin lohduton. Toivon sydämestäni voimia ja jaksamista Jugin äidille, veljelle ja vaimolle. Sekä kaikille ystäville täällä Suomessa ja toisessa kotimaassa Espanjassa.

Tänään olisin kaivannut omaa isääni sanomaan, että elä tyttö huoli, kaikki järjestyy. Muisto isän äänestä ja tavasta jolla hän olisi sen sanonut, lohdutti. 

Nyt on tullut aika pakata pari piskiä ja pari akkainlehteä lomavinkkeineen kainaloon ja hinautua yöpuulle. Yöpöydällä kierii 800 -sivuinen teos, se kaikissa lehdissä kilvankehuttu kirja jonka nimeä en millään muista, joku totuus jostain tapauksesta. Pelottaa melkein tarttua siihen. Entäs jos se onkin ihan kuin se Sofian maailma, kaikkien kehuma ja minä en ymmärtänyt siitä mitään? Maailman tylsin kirja?

Toisaalta se voi olla juuri niin koukuttava kuin arvostelijat ovat sanoneet ja vietän pari seuraavaa päivää vällyjen välissä kirja käpälissä. Uusi Sormusten Herra?

Pikkupojat kasvavat ja yläkerrasta kuuluu pahaenteistä kopinaa, pienet sievät ja pehmoiset kissantassut kopisevat kuin pirunsorkat Torpan paljon nähneissä kattorakenteissa. Vielä Pikkupoikia ei voi päästää alakertaan eikä etenkään innokkaan rottakoiramme Peetun saaliiksi. Nimittäin en oikein usko, että Peetu malttaa tyynen rauhallisna katsella pikkuväen temmellystä. Nasse on niin paatunut, että pari kattisenpentua ei tunnu enää missään. Peetulla ottaa kovemmin tunnon päälle.

Katsellaan mitä huominen tuo tullessaan.

Kaikkea hyvää, missä lienetkin!

Purrpurrpurrpurr, olen pärisevä pieni Jönsered

Nope, olen Oskar, aina valmiina

Make-up, koska olen sen arvoinen

Harras ja viaton

Mun polut, mun säännöt

Yrrrrks, liian terävä drinkki

Kohti uusia seikkailuja