Päivä pakettiin

Kuva-arkisto kolisee tyhjyyttään joten mennään nyt parilla latauksella.

Tänään kopsahti inboksiin lentoliput ja rejseinformation. Äkkiä se tapahtuu kun rattaat lähtevät rullaamaan. Hotelli on arvoitus, mutta kolmesta premium -luokan hotellista joita tarjolla on, ei varmasti yksikään tuota pettymystä. Otetaan mitä annetaan. Ilolla.

Päivään mahtui vähän muutakin. Aamu oli tahmea, heti kun Torppa tyhjeni, hautauduin hetkeksi soffaan särkylääkkeiden tehoamista odottelemaan. Palelsi ihan järjettömän paljon. En kuitenkaan saanut kuumelukemia, en edes lämpöä. Mitä lie torstain väsymysvilutusta.

Piipahdin pikavisiitin kaupungille ja sitten olikin jo kiirus tutustumaan Perillisten uuteen ratsastuksenopettajaan ja tallialueeseen.

Tallissa kuuntelin hetken ihan vaan hiljaa. Tallin äänimaailma oli rauhallinen ja rento. Hevoset nuokkuivat karsinoissaan, leppoisan ja tyynen oloisina. Sama yksityishevosten käytävällä. Ei kolinaa, ei pauketta, ei metelöintiä. Minusta tallin ilmapiirin voi oikeasti vainuta katsomalla ja kuuntelemalla hevosta. Kyllähän hermostunut hevonen meteliä osaa pitää.

Puoliveriset koipeliinit olivat niiiiin isoja, pelkkä ajatus mokoman hirvieläimen selkään noususta huippasi. Olen näemmä siirtynyt ponikokoisiin ja hyvä niin.

Tuoksui puhtaalle, raikkaalle ja säilöheinälle. Karsinat olivat tilavat ja siistit, varusteet nätisti paikoillaan ja käytävä priimapuhdas. Hevoset puhtaita ja hyvinvoivia, kiiltäviä ja sanonko vielä, rentoja.

Opettaja oli mukava, aikuinen naisihminen joka oli oikeasti kiinnostunut Perillisistä, haastatteli ja kyseli. Hänkin on paluumuuttaja, tavallaan.

Niinpä me sitten tunnin rupattelun jälkeen sovimme, että ensimmäinen tunti on ensi viikon torstaina. Toivotaan, että pakkanen pysyy maltillisena eikä kukaan sairastu.

Hyvillä mielin ajelin kotiin (n. 35 min per suunta) ja klikkailin nettikaupasta Esikoiselle uudet ratsastushousut ja kengät. Ja alesta toppatakin.

Tunnin hintakin tipahti kympin per nuppi joten nyt ei kyllä ole mitään syytä jättää tätä tilaisuutta käyttämättä.

Illan ikäviin velvollisuuksiin kuului visiitti nettipankkiin. Jostain syystä yhteys oli superhidas ja jokaista maksettua laskua sai odotella iät ja ajat. Jäi aikaa arvioida kunkin laskun tarpeellisuutta ja tärkeyttä. Ilmeisesti moni muukin maksoi tänään Trafille autoverot, sen kohdalla takkusi eniten.

Muuta kummempaa ei tähän pakkaspäivään kuulukaan. Illalla pakkanen taisi vielä vähän kiristää ruuviaan, kädet kohmeessa räpelsin autohallin ovien lukitusta. Se purtu sormi on viheliäinen, ottaa pahuksen herkästi kylmästä osumaa.

Kaivelin varastosta rukkaset ja järeämpää pipokalustoa, talvi tulee nyt.
Tulkoon vaan talvi kun sen aika on,  mutta lunta ei enää olisi tarvis sataa tälle tontille.

Huomenna onkin jo perjantai. Kaikenlaista ohjelmaa sillekin päivälle. Viikonloppu näyttää toistaiseksi ihmeen vapaalta, ihan kun tarjoutuisi tilaisuus katsoa pari rästielokuvaa ja tallennetta. Ei huono!

Ja koska päivä pitenee, ajatus siirtyy vähitellen kevääseen. Ja keväthakkuisiin.
Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, moikka!

No hups...

… hups hyvinkin!

Kyllä tämä elämä näköjään antaakin, vaikka välillä kynnetään elämän polkua otsa savessa.
Tänään tuli Nemppakuomalta puhelu. Sen ja lyhyen harkinnan sekä vielä lyhyemmän perheneuvottelun seurauksena olen matkalla *tit-ti-di-dii* Islantiin maaliskuussa. Kyllä!

Paikka, johon tuskin ikinä tulisin muuten matkustamaan, onkin ihan muutaman viikon kuluttua jalkojeni alla.

Viisi päivää Reykjavikissa, valasretki, kuumia lähteitä, islanninhevosratsastusta, jäätiköitä, putouksia, geysirejä, revontuliretki, rikinkatkua, tulivuoria ja vain vähän virallista ohjelmaa. Oikeastaan ainoa kauhua herättävä asia on keskiviikkoillan pukukoodi, minulla ei todellakaan ole käypäisää rytkyä palkintogaalaan. Minua siellä ei ansioistani palkita, mutta pääsen aveciksi :D
Eikös avecin panos ole pitää suu kiinni ja hymyillä nätisti kaikkiin suuntiin? Hoituu.

No, se pukukoodi on pikkujuttu joka selvinnee aikanaan. Pitää kipaista vaikka pukuvuokraamoon jos ei muuten löydy sopivaa settiä.

Matka osuu sopivasti Perillisten hiihtolomaviikolle, pääsevät junakyydillä etelään ja palaavat alkuviikosta Torpalle jossa Iso-J huolehtii arjen säntillisestä rullaamisesta. Lupasin tarjota kesällä Espanjassa oluen, pistänkin kerralla pöydän koreaksi ja ostan Lidlistä sixpackin.

On aika hassua pakata reissuun kumpparit, kamera, uikkarit ja pipo, aurinkolasit, lapaset ja goretextakki. Yleensä lomalaukkuun mätetään aurinkorasvaa ja hellevaatteita. No, totuttuja kaavoja voi olla ihan terveellistäkin vähän rikkoa, saattaapi tulla sitä perspektiiviä asioihin ihan uudelta kantilta. Ja kuva-arkistoon ainutlaatuista materiaalia *hysteeristä käsien taputusta*

Innolla odotan, ei käy kieltäminen. Yleensä nämä Nemppakuoman kanssa toteutetut keikat jäävät historiaan. Tavalla tai toisella.

Päivä oli muutenkin antoisa. Aamulla Johanna taikoi kuontalostani kirkastuksen kautta pari astetta vaaleamman ja raitaisemman. Sakset louskuttivat tyhjää, ei ollut huonoja latvoja leikattavaksi. Näin siis tuli toteen näytetyksi sekin homma, että sali-ilmasto, hevosen räkä, pellavapuuro ja melassimönjä tekee hyvää hiuksille.

Pankkiasiat sujuivat sukkelasti ja kaupungilla sai kurvailla rauhassa ilman ohimosuonten tarpeetonta pullistelua. Ainoa takapakki tuli shiatsuhoitajalta, huominen hoito on peruutettu koska minulla on keskeneräinen case appendix. Siirrettiin hoito reissun jälkeiselle elämälle.

Juu, näin se elämä ottaa ja antaa. Mikähän tapahtumien vyöry tästä alkaakaan, yleensä näitä hyviä (ja huonoja) juttuja tulee tuutista solkenaan kun korkin poksauttaa auki?

Iloitse kanssani, missä lienetkin!

Lunni (Puffin),  fish and chips

Rantapallo.fi/Islanti

Mondo.fi/matkakohde/Islanti

Tammikuun 15.

Tämä on nyt Torpan uusin tirppa, Tiutiu. Maanantaina minä ja Esikoinen kävimme pikatreffeillä raviradan varikkoparkkiksella ja illan kähmyssä tapahtuneen setelien vaihdon jälkeen saatiin kyytiin laatikko. Kovasti piippasi ja hälyytti kotimatkan ajan se boksi. Kotona kylppärissä varovasti avattiin, voi ihme miten pieni! Hän on silkkikana (toivottavasti kana) ja sai metelöintinsä ansiosta nimen Tiutiu. Piippaa ja tiittaa lähes tauotta, asiaa on nuorella eläjällä ja paljon.

Hetken päästä tirppa istui jo laatikon reunalla ja kohta Nuorimmaisen kädellä. Illalla boksi kannettiin kanalaan ja pikkutipi pääsi hautovan Hattarapään boksiin tutustumaan muihin omituisiin siipiveikkoihin.

Eilen se pomppasi häkin ovesta ulos ja isompien sekaan. Vappupilli vilkaisi ja parkaisi, vanha Silkkikukko vilkaisi ja nokkaisi, Olga-silkkikana (se musta) vilkaisi ja nokkaisi, kaksi kanamummoa ei tainnut edes huomata tulokasta. Niinpä Tiutiu lehahti muina kanoina orrelle. Helppo kotiutus, reipas kananen.

On tosi jännä nähdä minkä värinen tuosta lopulta tulee, hopeainen olisi odotus.

Tässä välissä on yksi ruskea vanhan liiton rouva noudattanut ilmavoimien kutsua ja uskon lähiaikoina parin muunkin ruskean seuraavan samaa kutsua. Lyhyt on kanasen elämä. Toivottavasti on edes onnellinen. Keväämmällä ulos marssii vähemmän ruskeita kanoja mutta toivottavasti uusi, nuori sukupolvi siirtää meidät vähitellen omavaraisuuden uudelle asteelle myös tipujen myötä.

Kunhan nuo meidän maatiaisnuorikot hoksaavat hautomisen, sitten piisaa tipuja myytäväksi asti. Vielä eivät ole sitä tehneet, eikä olisi näillä pakkasilla vielä väliksikään.

Rajatarkastaja toimessa

Hevosvoimien talviviikko sujuu leppoisasti. Kuvat ovat sunnuntailta jolloin Töttis oli humpalla ja Poni pääsi huoltomieheksi, tallin joulukuusi lensi täysin palvelleena ulos ja jatkaa elämäänsä hevosten suunraikastimena. Poni varsinkin tykkää tuoksahtaa freesille ja rassaa hampaitaan neulasilla enemmän kuin mielellään.

Kiitos vaan kaikille jotka piditte peukkuja, Perillisten ratsastusopetus taisi justiin siirtyä uudelle tasolle. Yksityistunti järjestyy ja huomenna menemme tutustumaan sekä opettajaan, että talliin, seuraavalla viikolla olisi tarkoitus aloittaa tasontarkistuksella ja opetussuunnitelman teolla.

Mä olen suoraan sanoen ihan yhtä innoissani kuin molemmat tytöt.
Huomatkaa, molemmat…
Esikoinen taitaa tehdä paluun hevoshommiin, intoa ja motivaatiota ainakin tuntuisi löytyvän. Tauko teki hyvää. Uudessa koulussa on niin paljon erilaista väkeä ja kaikkien kaikenlaisille harrastuksille tilaa aivan eri tavalla kuin alakoulun puolella.

Tuolla ei tarvitse ryhmään kuuluakseen luopua harrastuksista tai peitellä niitä. Alakoulun puolella niin valitettavasti oli, ryhmän paine osaa olla joskus kova. Nuorimmalla on sen suhteen pikkuisen paremmin pullat uunissa, paras kaverikin ratsastaa eivätkä luokan muut tytöt ole yhtä jyrkkiä mielipiteissään kuin Esikoisen alakouluaikaiset luokkakaverit.

Eikä ole ollenkaan poissuljettua, että minäkin otan joskus tunnin tai pari. Hyvää se tekee päästä välillä ratsastamaan osaavalla hevosella, arkea eletään omien keskeneräisten kanssa ja hyvä niin.

Tänne mennään.

Äitikullan monsteriamaryllis

Mainitsinko jo, olen toiminut Äitikullan IT-apuna ja oppaana? Meillä kun on semmoinen Seniorikansalainen joka ihan itse hoitaa nettipankkiasiansa, sähköpostinsa ja jolla on oma FB-profiili. Se, että hän jää välillä jumiin on ollut etenkin hänelle melkoisen turhauttavaa. Nyt kuitenkin löysi sosiaalisen median ilot ja tykkäys -nappulan. Jää sukat kutomatta ja kalat perkaamatta kun netin pahin aikavaras vie kuin huomaamatta päivän tunnit. Pitää tarkoin harkita mitkä nettipelit hänelle näytän, kuplapeli vie äkkiä mennessään.

Pysyypähän mielensä virkeämpänä ja jollain tavalla asioista perilllä kun voi ihan itse googlettaa ja tutkia asioita. Valtuutin hänet tekemään puolestani ostokset kevään siemenkylvöjen varuilta. En tiedä oliko viisas veto, sillä voipi olla, että ostoskoriin klikkaillaan kaikenmaailman villiviikunat ja hulluruohot. Se kun on niin helppoa se klikkailu… *punastus* Ja niin tulemme hämmästymään laskun suuruutta. Taas.

Jäin tuossa yhtenä iltana miettimään kuinka voin kylliksi varoittaa ja ohjeistaa häntä kohdennetun markkinoinnin suhteen. Siellä kun näkyi jo mainoksia mm. uskovaiset sinkut ja valoisat vanhukset -seuralaispalveluilta. Nettitreffeille en häntä lähde kyytimään, sen sanoin jo. Painokkaasti.

Itse kävin tänään hakemassa Johannan tuolista kampaamoterapiaa ja huomenna olisi aamulla shiatsu. Pitää nyt ottaa tästä sairauslomaviikosta ilo irti, kohta tämä lysti ja lokoisat rouvanpäivät loppuvat kun Iso-J siirtyy taas reissuvaihteelle ja käy kotona vain kääntymässä.

Nyt kuitenkin taidan ottaa pienet päivänokoset Torpan Poikien kanssa. Peetu näyttää mallia. Pikkukoira on ikionnellinen ikiomasta kyttäyspaikastaan, tuoli siirtyi nurkasta ikkunan eteen ja Peetu nappasi heti paalupaikan.

Mukavaa viikon puoliväliä, älä anna täysikuun häiritä, missä lienetkin.

Äkkiä, pikaisesti

Onnea vaan uudelle viikolle, täältä tullaan jo melkein entisellä höngällä. Pikkuisen vielä käsijarru päällä, mutta kyllä tästä vielä noustaan.

Kikkailin jo kalenterinkin ajan tasalle, vain yksi päällekkäisbuukkaus täytyy junailla pois. Lisäksi oma kampaaja-aika on jo keskiviikkoaamuna. Nyt kun homma pyörii niin, että kaikkea ei tarvitse sälyttää Iso-J:n harteille, homma myös helpottuu.

Enää tarvitsee käyttää oma kiesi tankilla ja näyttää sille vähän lämmitysterapiaa.

Töttistamma pääsi eilen töihin. Työmoraali oli aluksi ihan ala-arvoinen, mutta kummasti se siitä koheni. Naapurin Minna kävi ravailemassa omalla pihatielläänkin ja Töttiksen maailma avartui taas paljon. Eteläpellollakin on nyt kurvailtu ja metsäpolkua taivallettu. Poni Sörsselssonia harmitti ihan mahdottomasti jäädä yksin tarhaan ja katsella tamman loittonevaa hahmoa.

Se reppana hirnui tamman perään pari epätoivoista epistäääääääh -huutoa, mutta totesi, että heinäkasalla ei ole ruuhkaa ja keskittyi olennaiseen. Hieno homma, että arkea hieman hankaloittanut hevosten läheisriippuvaisuus on selätetty.

Illalla sain taluttaa talliin oikein tyytyväisen hevosen, semmoisen tehneen oloisen. Eikä ponikaan muistanut pahalla.

Hevosaitaus on nyt uudelleenlangoitettu ja akku koteloitu niin, että pärjätään.  Enää se poninroisto ei twerkkaa itseään vapauteen mistään kohtaa. Tai jos tekee niin villahousut käryää siinä savotassa.

Päätimme myös tehdä huomattavan panostuksen tulevaisuuteen ja hankkia Perillisille ratsastuksessa yksityisopetusta. Jos se vaatii Kiteelle asti ajon, niin sitten se vaatii. Olkoot kevätkauden teho-opissa ja hoitakoot siinä sivulla omien kanssa hankihumputtelua. Pistäkää peukut pystyyn että a) kemiat open kanssa sujuvat b) saadaan pari kuukausittaista yksityistuntia soviteltua arki-iltojen aikatauluihin.

Päivän ohjelman highlight on uuden hopeaisen silkkitipun haku. Niitä tuleekin vain yksi, sillä toinen meille alustavasti varattu onkin mitä ilmeisimmin kukko. Oma Hattarapää hautoo kuutta munaa, saa nähdä mitä örkkejä niistä kuorituu, vielä reilu viikko taitaa olla haudontaa jäljellä.

Tämä tästä näin tällä kertaa, nyt siirryn IT-hommiin Äitikullan puolelle, hän ei löydä (taaskaan) tietään Facebookiin.

Pidä pipo päässä, missä lienetkin. Se on talvi nyt.

Vähitellen

Koskaan ennen eivät ole kanat ulkoilleet tammikuussa. Piti tämäkin nähdä.

Toipilasviikko kääntyi lopuilleen ja nyt alkaa viimeinen sairauslomaviikko. Senkin kanssa on vähän miten on, hommia on kuitenkin pakko tehdä eikä tämä leikkaushaava enää muuten juurikaan tunnu, paitsi kumarrellessa ja kyykkiessä. Eilen kokeilin ihan uteliaisuuttani miten liikkuvat sontakärryt. No tasaisellahan rullaa, mutta yhtään ei kärsi työntää ylämäkeen, vatsassa lehahtaa heti kuuma kivun aalto eikä se ole kiva ensinkään.

Tikit eivät ole vielä sulaneet, joten en minä lähde riekkumaan.

Perjantaina lähdin asiakseni perheen mukaan kaupunkireissulle. Sinnikkäästi jaksoin norkoilla farkkukaupan ulkopuolella kun Esikoinen etsi uusia pöksyjä ja Iso-J tarvittiin myymälään lompakoksi. Itse jätin taas kerran sovittelut muille, ei huvita yhtään sovituskopeissa pyllistely.

Lauantaina käytiin Iso-J:n kanssa kirpparikierros, löysin vielä yhden varaosan mummon tarjoiluastiasarjaan, nyt on aika hyvä setti kasassa. Selkeää valkoista ovaalimalliaa, en tiedä sarjan nimeä, mutta ei se nyt kai ihan perusarcticaa ole. Nätti ja ajaton.

Löysin myös nätin pienen kipon Torpan Armon Konttuurin miljoonapurkiksi. Hämärästi näkyy tuommoinen möykky oikeassa ylälokerossa. Jotain vanhempaa posliinituotantoa tuokin kai on, nätti oli ja koska hinta kohtuullinen 3,90 €, raskin sen investoida. Siinä on hyvä säilytellä klemmareita. Tai jotain.

Johtajan toimistohan on nyt kannettu tupaan. Painava oli, ähinästä päätellen. Sohva on nyt Luovan Suunnittelun Osasto, nojatuolini on Kehitysosasto ja tuossa on Hallinto. Kaikki noin viiden askeleen päässä toisistaan. Työsuhdevillasukat eivät isommin kulu työmatkoilla.

Jotenkin niihin joulukoristeisiin ähkyyntyy nopeasti. Kiva niitä on laittaa adventista alkaen, mutta kyllä niistä kiireesti hankkiutu eroon kun uusi vuosi vanhenee. Meillä jäi tänä vuonna kuusi ja muut kilkkeet tupaan ihmeen pitkäksi aikaa, sattuneesta syystä. Eilen otettiin pois viimeiset. Yksintein verhojen tampitkin vaihdoin takaisin pirteään beigeen. Poispois punainen. Ei jaksa enempää.

Peetupoika pyörähti eilen näyttelyssä Kajjaanissa. Oli NUO ERI, NUK2. Siinä kaikki. Loistokas, ylistävä arvostelu tietenkin. Ja koska tuomarina oli Herra Kares, voi olla sangen tyytyväinen. Pitkä miinus Peetulle tuli pöytäkäytöksestä, oli väistänyt ja luimuillut eikä se ole hyvä ensinkään.
Pitää kiireesti kitkeä moinen tapa pois, ehkä se kuuluu ikään ja menee ajan kanssa pois. En kuitenkaan uskalla riskeerata tulevian näyttelyitä ja siksi asian puututaan nyt eikä kohta.

Ihan turha antaa kilpakumppaneille yhtään eteen, käytöksen on oltava moitteetonta arvostelun ajan ainakin. Kehän laidalla saa räyskyttää mielipidettään, kehässä ei.

Tänään tyrkkäsin ison uunin tulille heti aamu kahdeksalta, tuvassa oli nimittäin hilpeät +18°. Nyt alkaa olla taas mukavan lämmintä. Päivän ohjelmassa on jonkintasoista hevosurheilua, naapurin Minna tulee katsomaan minkälaisiin immelmanneihin Norwegian Airforces tänään kykenee ja mikä on Töttiksen vastaus.  Onko se entiseen malliin paikoillaan laukkaamista vai kenties jotain korkeampaa koulua, levadea tai capriolea kenties? En ehkä uskalla katsoa.

Aurinko paistaa ja on ihmeen valoisaa. Tuntuu melkein aidolta talvelta.
Mukavaa talvisunnuntaita, missä lienetkin.

Tammikuu 2014 -Never forget!

Mother Nature, you are so drunk!
Hawaijilla rämpytetään ukulelea sormet kohmeessa, Niagara Fall´s on jäässä ja Perä-Kurjalassa on leuto, sumuinen ja sateinen ilma. Lunta vähän koristeeksi. Suomi varmaan pelaa futiksen mm-finaalissa.

Torstaina tuli tarve jättää tuvan koiranpierunhajuinen interiööri ja siirtyä pihalle, hengittämään hapekasta ja puhdasta ilmaa. Otin kameran mukaan tarkoituksena ikuistaa tämä neljän vuodenajan sinfonian riitasointu nimeltä Tammikuu 2014.

Kuvausta haittaa pahuksen paljon nykyisin se (uusi tekosyy jonka varjolla voi edelleen surutta julkaista samanlaisia räpsyjä), että vasen käteni on tätä nykyä surkea romu. Kylmänarka ja muutenkin hankala.
Lapanen vasemmassa kädessä on kohtuullisen haastavaa räplätä säätöjä, kun jo pelkän kameran pitoasennon hakeminen on opeteltava uudelleen. Jokainen järkkärimurikkaa käsissään käännellyt tietää, että siitä on pidettävä kiinni kaksin käsin, tuettava kätensä omaan kehoon ja säätönamiskoita riittää molempien käsien sormille.

Noh, mulla sentään on kaikki kymmenen nakkia paketissa eli kaikki sormet mukana vaikka kaksi onkin talviunilla.

Pikkuisen on eteläpellolla outo tunnelma, yleensä tuolla on tähän aikaan vuodesta kymmeniä senttejä lunta, hiihtolatuja ja ratsastuspolkuja. Nyt tarjolla on laaja näyttely myyrien talviliikkeistä, kekoja, tunneleita ja muita muodostelmia.

Ryytimaalla näyttää rauhalliselta. Talvivalkosipulit ovat ihmeen suorissa riveissä, hennon lumihunnun alla. Vaikka miten tiirasin, uuden kasvun piippoja ei vielä sojottanut näkösälle saakka. Hyvä niin. Toistaiseksi näyttää myös siltä, että valkosipuli todella toimii myyrämuurina. Yhtään kekoa ei (eiliseen mennessä) ole noussut valkosipulirivien lähelle. Vatturivistön luona sen sijaan kekoja on ja maa notkuu jalkojen alla.

Mikäpäs ne perhanan läppäkäpälät lopullisesti karkoittaisi. Olen jo alistunut siihen, että tulppaaneja on turha multiin taputella, parempiin suihin katoavat kumminkin.

Teki mieleni kävellä syvemmälle metsään. Jätin lähtemättä kun pikkuisen huippaa. Eilen vähän. Tänään enemmän. Tuntuu koko ajan, että pää tulee aina askeleen jäljessä. Taidan olla niin vahvasti lääkitty, että tämä kuuluu taudin kuvaan. Eilen onneksi nappasin viimeiset antibiootit ja särkylääkkeitäkin tarvitaan päivä päivältä vähemmän.

Niin siitä metsästä, oli ihan viisasta olla lähtemättä. Äitikulta vahtaa kulkemisiani niin tarkasti, että olisi kohta hiippaillut perään. Eilen minun oli pakkorako ajaa koulukuljetus ja tuo uskollinen Seniorikansalainen vahtasi silmä kovana lähdöstä paluuseen. Varmaan seisoi samoilla jalansijoillaankin.

Olihan se aika hiottavaa ajaa aamulla ekaa kertaa pitkästä aikaa. Pimeää oli. Satoi ja oli loskaa. Hissuksiin köröttelin ja koetin nähdä seuraavankin mutkan taakse. Onneksi koulu on ohjeistanut valaisemaan pimeässä kävelevät lapset ja heijastinliivit ovat todella yleisiä.

Hassuja yksityiskohtiakin löysin kuvauskävelylläni. Tuo yläkuvan liljanjämä on kuin hulluksi tullut lentokentän käsiohjauksesta huolehtiva puikko-ukko. Sohii ja huitoo joka suuntaan niin, että sekoaa itsekin omaan näppäryyteensä. Ei ihme, ettei talvi osannut tulla kun tuommoinen hullu on vastaanottamassa.

Alakuvan kaikkensa antanut auringonkukka on melko traaginen hahmo.
Melkein masennuin sitä katsellessani.

Päättelin eläinosaston tarjoavan hauskempaa katseltavaa joten suunnistin isojen eläinten osastolle.

Hevoset tuijottavat minua nykyisin kuin vierasta. Kävin kertomassa niille, että minulla oli suolisolmu ja ähky. Eivät ne onneksi tiedä mitä se tarkoittaa, toivottavasti eivät opi tietämäänkään.

Tarhanmäki vuosimallia 2014:

Voi Ponia, tuo bambisilmäinen Suruton ja Huoleton, niin paljon pelkkä olemassa olonsa tuo mielihyvää. Kiepsahti toiveikkaana ympäri ja tarjosi oitis ahteriaan, rapsutusta kaivaten. Karvanlähtö taitaa olla aluillaan, niin pontevasti poni twerkkasi tarhan pylväitä vasten, villahousut hiertävät jo.

Töttis on mitä on. Jotenkin se oli onnistunut venkuloimaan päitsetkin osittain nurinpäin päähänsä. Tai sitten Poni oli asialla, taas. Huomasin tuossa eräästä hevoslehdestä jotta tamman sukulaispoika, komea orhimies kantaa samanlaista karvankirjautta mukanaan. Ja asuu näillä selkosilla. Pitäisi joskus hankkiutua juttusille omistajan kanssa ja nähdä orhikomistus livenä. Nätiltä näyttää ainakin näyttelykuvassa.

Saapa nähdä miten tämän talven hankilaukkojen käy. Tamman maha viistää kohta maata ja hengetön peräpää roikkuu sekin kohta vuohisissa. Poni spurttailee aktiivisesti ja sporttaileekin välillä. Naapurista tuli viestiä, että kaipuu vauvalomalta satulaan on kova. Lupasin oitis kaksi ratsua käyttöön.

Näin tämä talvikatsaus. Unohtumaton tammikuu, tosin vasta alkupuoliskollaan joten paljonhan tässä vielä ehtii tapahtua. Luntakin ehtii sataa vielä vaikka miten.

Otin kuitenkin ensimmäisen askeleen kohti kesän takuuvarmaa aurinkokuuria, varasin hevosille laidunpaikat kesäkuun alkupuolelta lähtien. Nyt sitten kytistämään edullisia Hispaanian lentoja.
Niitä väijyessä vieteään tätä talvea semmoisena kun se nyt tänä vuonna meinaa tulla ja olla.

Mä meen nyt. Mukavaa perjantain jatkoa, missä lienetkin. Pidä tassut lämpiminä.

PeeÄäs: Peetu sai villapaidan. Tämä on ns. treffineule jolla varmasti hurmataan koiraneidit ja vähän vanhemmatkin rouvakoirat joiden kanssa Peeturyökäle pääsee peuhaamaan kunhan kevät tästä etenee.
Äitikulta värkkäsi. En tiennytkään hänen osaavan manata niin pitkään ja hartaasti kuin mitä tuota neuloessaan teki. Vaan komia tuli. Istuu kuin hansikas.

Raskaasti rullaa

Valvoin viime yön. Nukuin aamulla kahdeksasta kymmeneen, sitten toisen pätkän puolesta päivästä kahteen. Ei sovi lääkekuuri tälle pääkopalle, parantaa toisaalla, hajottaa toisaalla. Onneksi tätä douppausta ei enää montaa päivää kestä ja särkylääkettä vähennän sitä mukaa kun totean pärjääväni edellisellä annoksella.

Ravasin viime yönä kerroksesta toiseen, ikkunasta toiseen ja olin liian levoton nukkuakseni. Ulkona oli sumuista ja sateista. Kävin takaovella hengittelemässä raikasta yöilmaa ja totesin nykyisen tammikuun säätilan olevan Perä-Kurjalan ihmiselle vieras, luonnoton. Ei pauku kuusen kyljet pakkasen kourissa, ei narise hanki rusakon alla. Pelkkää märkää lätinää.

Sehän tässä tietysti on hyvä puoli, ettei talvikengistä pohjat kulu eivätkä toppatakista hihansuut. Pipokin pölyttyy ihan rauhassa. Hevosille voisi kohta hommata jotain levänestoainetta ja toivoa, etteivät ne muunnu sateessa lilluessaan merihevosiksi.

Iloa elämään tuo se, että olen kuitenkin kotona ja parantuminen ei ole ottanut takapakkia. Yksi valvottu yö ei tunnu oikeastaan missään, sillä uskon ensi yön kuittaavan univelat. Eikä niitä joutilaalle kerry, nytkin lojun ihan kaikessa rauhassa tuvan sohvalla.

Kun on aikaa ajatella, päässä pyörii kaikenlaista. Niinkuin nyt tämä edellisissä postauksissa rääpäisty aihe hyvinvointiyhteiskunnasta.

Minunkin on ollut luvattoman helppo ummistaa silmäni kaikkein räikeimmiltä epäkohdilta, sillä en ole joutunut juurikaan taistelemaan oikeuksieni puolesta. Kaikki on tullut mitä on tarvittu, muodossa tai toisessa. Ja mitä ei ole yhteiskunta tarjonnut, se on hankittu yksityisiltä palveluntuottajilta.

Siellä ensiavun nurkassa pötkötellessä sitä pääsi näkemään myös asioiden toista puolta, ei niin kaunista, ei niin helppoa, elämää kaikissa sävyissään, etenkin niissä tummemmissa.

Minulle se oli visiitti, palasin takaisin turvalliseen arkeeni omieni pariin.
Maksan veroni taas vähän aikaa nurkumatta. Mutta totisesti toivon, että verovarojen käytöstä pystyttäisiin lohkaisemaan edes pikkuisen pulskempi siivu sinne missä sitä oikeasti tarvitaan, hyvinvointiyhteiskunnan huojuvien vankkureiden perusteisiin.

Noin äkkiä ajatellen, taustoja sen kummemmin pohtimatta, minun leikkauslistallani olisi muunmuassa näitä kohteita:

Puolueet
Tulkoot toimeen omillaan. Miksi niiden toimintaa pitää vapaassa valtiossa tukea verovaroin? Niilläkin tukimiljoonilla saisi palkattua jokusen opettajan, hoitajan tai yöpäivystäjän.

Hallinto-organisaatioameebat
Tuhannen monta miljoonaa irtoeuroa lilluu päällekkäisissä hallintorakenteissa kaikissa maamme verovaroin rahoitetuissa kunnissa, kaupungeissa, virastoissa, laitoksissa. Sinne höylää ja leikkuria hemmetin äkkiä.

Tietorakennelmat
Oikeasti, miksi pitää olla loputon suo tietoverkkoja jotka kulkevat limittäin, ristiin, rastiin ja päällekkäin, kuormittavat toisiaan mutta eivät vahingossakaan keskustele keskenään, vaihda tai toimita tietoja useampaan suuntaan? Siksi kai, että rakenteiden purkamisen ja yksinkertaistamisen tielle ei kukaan uskalla lähteä.  Mikä suunnaton rahasampo tuo moniportainen mutta keskenään mykkä tietorakennelmaverkosto onkaan monikansallisille yhtiöille. Niinpä.

EU:n rahankäyttö
Tarvinneeko perustella? Kansalaisjärki vaatii kunnostamaan kotimaan perusrakenteet ensin säädylliseen kuntoon ja auttamaan sitten muiden maiden hallintorakenteita.

Joo. Huokaus.

Lista olisi vielä yksityiskohtaisempi jos minulla riittäisi rahkeita pohtia asioita isommin.
Harmikseni veroeurot valuvat ihan hassulla jakaumalla ja varsin vinoutuneesti. Lähtökohdat valtion budjetissa ovat jossain ihan muualla kuin oman maan omien kansalaisten asioissa.

Tälleensä tänään, täältä sohvanpohjasta. Synkkiä aikoja eikä lumikaan sada lumena vaan valkeana vetenä.

Onneksi nuoret jääkiekkoilijat osaavat lyödä hokia niin, että länsinaapurissa purraan terapiaistunnoissa lesekeksejä koko joukkueen voimin!

Katsaus lähihistoriaan: Suolet solmussa ja putket karstassa

Edellinen osa: Katsaus lähihistoriaan: Oodi Parantajille

Kotihoidossa: Vadelma-mysli-jugurttipirtelö

Ikisuosikkini Putous -sarjan hahmoista on se teräsmummeli Hieno Ahlgreen joka vannotti: Varjele minua laitoshoidolta ja ummetukselta.

Ei mitään lisättävää.

Paitsi että laitoshoito oli kohdaltani tälläkertaa lyhyt ja tehokas. Sunnuntaipäivän lekottelin kirurgisen vuodeosastolla ja kun aamukierto n. kl 17.30 osui kohdallemme sain kotiinpääsyluvan. Laput käteen, pilleripussit toiseen ja totisen komennuksen palata takaisin jos seuraavia….. en toista… oireita ilmenee.

Iso-J tuli ja toi reinot joilla hiihtelin laina-autoon. On se semmoinen pirun sukkula, että maavaraa ei ole kyllä kolmea senttiä mutta toimiva mimmikippi on. Melkein vaaka-asentoon pääsin etupenkillä.

Kotona komentokeskus pystyyn sohvalle ja Armo pötkölleen. Ei paljoa naurattanut, tikit kiristivät ja muutenkin olo oli kohtuullisen hutera. Mutta olin kotona. Se on paljon se, näinä tautisina aikoina.

Sunnuntaista ei mitään lisäkerrottavaa, suihkuun pääsin ja se oli päivän toinen hohtohetki.

Maanantaikin taisi olla joku pyhäpäivä, Loppiainen. Oi soisin tämän koettelemuksen jo loppuvan! 

Katselin ikkunasta tihkusateisen harmaata maisemaa ja vihreää nurmikkoa. Kukko Savolainen vei rouvansa päiväkävelylle ja kovasti rouvilla riitti pulinaa. Myyränkoloja! Pot-hyväihmekuitennii-kot! Marsunpaskaa!  Vot-kato-siePot! Talipallonjämät! Potpotipot!

Iso-J piipahti apteekissa ja jysäytti kassillisen pillereitä tuvan pöydälle. Nyt se sitten alkoi, totisen tipaton tammikuu. Toinen antibiooteista on sitä sorttia joka tekee antabusvaikutuksen yhdessä alkoholin kanssa joten nyt ei terästetä teetä edes munkkitipoilla. Ei minulla omakohtaisia kokemuksia antabushoidoista ole, mutta olen toki tietoisuuttani lisännyt ja aiheesta lukenut. Ei huvita kokeilla miltä se reaktio oikeasti tuntuu. Olen oksentanut viime aikoina ihan riittävästi.

Suolistosta puheen ollen. Koko sunnuntain ja maanantain ja vielä tänäänkin kovasti kuritettu suolistoni yritti järjestäytyä jonkinlaiseen toimintavalmiuteen. Laparoskopialeikkauksessa ihmiseen käsittääkseni (anteeksi jos oikaisen) pumpataan hiilidioksidia (-monoksidia, ei kai?) jotta tähystäjä näkee paremmin sisuskalujen siimekseen ja löytää ns. miinat. No se kaasuhan toki poistuu/poistetaan leikkauksen lopuksi ja pärinä lienee melkoinen näinkin pienen ihmisen kyseessä ollessa. Mutta osa siitä jää sisään ja poistuu jahka löytää reitin ulos. Ja jokahemmetinikinen kylkiluu, solisluut ja muut pienemmät puikot minussa ovat olleet venymiskykynsä äärirajoilla kun minua on pullistettu leikkauskaasuilla. 

Hartiasärky, arpisärky, suolisärky. Onneksi se umpisuolen tihulainen ei enää tee kiusaa ja nämäkin säryt lähtevät aikanaan.

Nälkä ei ole ollut mutta puoliväkisin olen tunkenut alas pirtelöä ja lisää pirtelöä ja kahvia ja näkkäriä ja tomaatteja ja muutakin sopivaa elintarviketta, pienissä määrin ja harvakseltaan.

Tänään suolenmutkat taisivat sitten lopuilleen oieta ja löytää arkisäädöt kun tuli totinen vessa-asia. Asiaankuuluvalla hartaudella toimituksen jälkeen ihmisen elimistön venymiskykyä kiittelin. Se toimii, sittenkin. Tästä se alkaa, parantuminen!

Ihan yhtä hyvin ei toimi Pösöttimemme putkisto. Se on kuulkaa niin tuhannen karstassa, että uusiksi menee putki jos toinenkin. Ja koko hemmetin polttoaineensyöttöjärjestelmä menee jos ei uusiksi niin pyykkiin ainakin. Huollosta soittivat tänään ja kysyivät, mitä hel-vettiä Iso-J on tankkiin yrittänyt survoa? Mitennniin, diisselikiisseliä käteisellä kylän huoltikselta. Onneksi käteistä ei ollut enemmän eikä se niillä tolppahinnoilla riittänyt paljoon. Silti syntyi iso ja sotkuinen vahinko. Tankissa oli kuulema lillunut jotain harmaata sakkaa, mitälie huoltoaseman säiliön pesuliemiä ja muita karstoja.

Tästä oli sitten kehkeytynyt sananvaihto, hyvässä hengessä ja miesten kesken. Iso-J kysäisi, ettei vaan joku ko. kulkupelin muihin takuunalaisiin ongelmiin jurppiintunut huoltoheppu käynyt perjantain 'huollon' päätteeksi kusaissut täyskepillistä tankkiin. No ei ollut huoltoheppu kusaissut ja ne muut ongelmat ovat maahantuojan murheita, se asia koskee nimittäin kohtuullisen isoa määrää autoja jos vian olemassaolo myönnetään. Maahantuoja ei toistaiseksi myönnä mitään, vaan taputtelee tämän meidän automme osalta asiakkaan hiljaiseksi. Siitä ei enempää, asia on kesken monessakin portaassa.

Jeps. Suolisto tuli remontoitua ja turhat osat poistettua. Pösön putkisto tulee kuntoon aikanaan ja ehkä tämä tilanne tästä vähitellen normalisoituu.

Lähiseudun lukijoita kehoitan valppauteen, samalta huoltikselta, samasta tankista on samana päivänä tankattu muitakin autoja. Joten vikaavikaavikaa on liikkeellä. Tai eivät ne enää liiku, sammuivat jo.

Ymmärrätänette nyt, että kun minä en toivo maailmanrauhaa, lottovoittoa (kelpaisi se kyllä) tai yllätysvauvoja vaan tasaista ja turvallista arkea, niin se tarkoittaa juurikin sitä!  Tasaista, ennustettavaa, vähän tylsää mutta omalla tavallaan nättiä arkea ilman turhia sivupomppuja tai muita hyppyreitä. 

Otsa kurtussa kynnämme näinä alkaneina härkäviikkoina kukin omaa polkuamme ja toivomme, ettei pahasti satu jos kaatuu.

---

Katsaus lähihistoriaan päättyy nyt tältä erää tähän. Appendixit poistettu ja askel kepenee, kunhan kunto kohenee. Sairausloma, tuo yrittäjän suurin vitsi, jatkuu vielä pari viikkoa. Ymmärrän ottaa rauhallisesti eikä minusta ole kenellekkään mitään iloa jos itseni särjen turhalla riekkumisella.

Vaikka Iso-J oli omasta mielestään nokkela ja otti varmuuden vuoksi Visakorttimme mukaan kaupunkiin lähtiessään, vedin minä sittenkin pinnat kotiin. Miespolo arveli tietysti, että minä turhautuneena surffaan nettikaupat kortti hampaissa ja klikkailen kaikenmaailman hilppeet ja kiikarit mieleni iloksi alennusmyynneistä. Hähhhää, hän unohti, että netti on myös puhelimessa. 

Niinpä ostin kanan. Itse asiassa kaksi kanaa. Ne ovat noudettavissa tutusta kananhakupaikasta, raviradan parkkipaikalta seuraavana ravi-iltana joka on ensi viikon maanantai. Silkkikanoja samalta ihmiseltä jolta musta kaunokaisemme Olgakin tuli.

Vielä minä sen punaisen mahtikollinkin ujutan tänne, Tita valmistautukoon valikoivaan paritukseen jahka Hutsu-Hattara taas kykenee niitä asioita ajattelemaan. Mustien Veljesten huippaustouhuja valvomaan tarvitaan järeää kalustoa ja uskoisin, että peräpohjolan lakeuksilta tietyn joen mutkasta semmoinen Isäntä löytyy!

Näin päättyy maratonpäivitykseni. Huomisen taidan vetää henkeä ja huilailla vaan.

Hopeanhohtoinen silkkitipu, arjen luksusta!

Katsaus lähihistoriaan: Oodi Parantajille

Edellinen osa: Katsaus lähihistoriaan: Auttavat Puhelimet

Kirpparisaalis, ehtaa arabiaa 5 € (nokassa lohkeama)

On tämä jukoliste vaan semmoinen episodi, että taidan nyt kerralla tyhjentää blogihistoriani pajatson. Kaikista karuinta, tämä tarina on tosi. Melkoinen epeli tai Väinämöinen saisi kyllä olla, että nämä kaikki käänteet keksisi ja loruttelisi totena maailmalle. Mutta onhan sitä hullumpaakin kuultu ja luettu. Tällä kertaa kyseessä on fakta, ei fiktio eikä varsinkaan chick-lit. Kanoista sitten tuonnempana.

Tuo kuva symboloikoon kiitoksen kannua. Sitä ei voi kyllin kallistella sillä kiiteltäviä tahoja on niin monta.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin takaisin lauantai-iltaan. Ilman mitään pillien vonguttamisia ja valojen läikytystä kurvattiin keltaisella pakulla paikallisen Hiltonin pihaan ja rytyytettiin ensiavun ovista sisään. Siellä oli niin mahdottoman leppoisia ihmisiä joilla oli niin mahdottoman hauskat jutut, että minätyttö se vaan hihittelin. Vastaanoton kaljupäinen vilkkusilmä sanoi, että peremmälle vaan, siellä on Tarzani vastassa… No varsinainen Weismulleri olikin, Iso-J:n kokoinen ja ehkä pikkuisen leveämpi(harteinen) Veli 'hento' valkoinen otti minut hoteisiinsa ja parkkeerasi päivystyksen tarkkailutilan petipaikalle numero neljä. 

Vieressä pötkötti sekava mummeli joka huuteli Terttua paikalle liinoja laittamaan, ei tullut Terttu sen illan aikana. Hänen vieressään örisi katujen kulkija jolla polttoainetta veressä 2,7 promillea. Sitten oli muuan A. joka väitti, ettei ole mitään ottanut, mutta mömmöseulan perusteella autoilua oli harrastettu huippausaineiden alaisena. Hälle tuli miekkataksi noutamaan ja ilta jatkui Putkistossa.

Vastapäisellä paikalla eräälle (pitkän linjan sekakäyttäjä) naispotilaalle asennettiin nenämahaletkua ja kohta pestiinkin jo seiniä kun tuli ns. huuto-oksennus. Hoitajan ääni oli niin tyyni ja rauhallinen: saisinko tänne vitoseen lisäkäsiä, paperia ja laitoshuoltoyksikön. Se pillerinpyörittäjä siirtyi vatsahuuhteluun. Toivottavasti löysivät leveimmän letkun jotta vähän aikaa olisi ryystämättä pilsuja ja pilsnereitä muuhun kuin oikeaan tarkoitukseen.

Minä kyykötin ihan hissuksiin siellä nurkassa ja toivoin, että tämä tästä vielä iloksi muuttuu. Paskanmarjat. Tuli lääkäri, Elli (!! sen kissan kosto, uudelleensyntynyt Ellimme!!) ja tökkäsi minua erittäin ikävästi kylkeen. Siihen kipeään kylkeen. Piirsi kylkeen isolla tussilla rastin ja tökki vielä vähän lisää. Moukaroi ja murjoi. Ellin kosto.

Jonkin ajan kuluttua tuli lääkäri nimeltä Ville. Joka oli vielä ikävämpi tapaus. Koputteli selkäni nyrkillä, paineli ja vanutti vatsaani niin, että meinasin purra itsepuolustukseksi. Hän sanoi, että nyt tarvitaan gynekologia. Voi kilin v-ttu minä meinasin sanoa, ei tässä totisesti mitään yllätysvauvaa, iltatähteä ensinkään olla pusertamassa. No ei oltu ei, tuumi Villekin, mutta hoitoketju etenee niin, että tietyt vaihtoehdot suljetaan pois ja yllätysvauva on ilmeisesti sen verran yleinen vatsavaivojen syy, että sekin kortti on käännettävä.

Weismulleri kärräsi minut synnärille -ja haki kohta pois. Ei löytynyt iltatähteä. Gynen(kin) veikkaus oli umppari.

Kohta Ville puikahti verhon raosta tyköni ja kertoi totisena leikkausasioista, laparoskopiasta sopotti ja muillakin latinankielisillä termeillä jutteli. Appendix acuta gangrenosa cum perisonitis localis. Nih!

Ja niin Weismulleri iltavuoronsa päätteeksi kärräsi minut leikkuriin. Siellä pyöri sakkia kuin SaiPan matsissa ja kohta olkani yli kurkisti mies joka sanoi: hei, olen Matti, anestesialääkäri. Nukku-Matti, ehdin sanomaan ja sitten joku sammutti valot.

Seuraavan kerran palasin tähän tietoisuuteen heräämön hiljaisessa hurinassa. Lempeä naisääni kyseli vointia ja kertoi mittaavansa vähän verenpaineita, korjasi happiviiksiä ja rupatteli mukavia. Sain puhelimen käteeni ja luvan soittaa kotiin. Olin soittanut, en muista mitä puhuin mutta Iso-J:n kanssa puhuin.

Yö sujui heräämössä. Maailman parasta vettä tarjotaan juurikin siellä ja koskaan ikinä ennen ei yksi ainoa jääpala ole maistunut suussani niin hyvältä kuin se minkä sunnuntaiaamuna sain.

Ja nyt se oodi. En laula. Kirjoitan.

Ne ihmiset, jotka tekevät työtään kansalaisten opetuksen, ensihoidon, terveyden ja turvallisuuden parissa, pitäisi palkita kaksinkertaisen kuukausipalkan lisäksi muhkealla vuosibonuksella ihan siitä syystä, että tekevät työtään. Hoitajat, lääkärit, poliisit, palomiehet, ensihoitajat ja kaikki muut ovat syy miksi edelleen -enimmäkseen- iloisin mielin maksan veroja tämän yhteiskunnan ratisevien rattaiden pyörimisen turvaamiseksi.

Jos sinne joukkoon joskus joku valelääkäri tai muu ketku eksyy, se ei syö näiden oikeiden arjen sankareiden työn arvoa vähääkään. Lauantai-illan huuma itä-Suomalaisen pikkukaupungin ensiavun tarkkailussa kertoo karua tarinaa arkimaailmasta. Eivät taida määrärahoista päättävät tyypit sinne joutua ikänään. Se sakki kai hoidetaan jossain ihan muualla. Tyhjäpäiden pumppaamolla?

---

Tarina jatkuu, älä luule että tässä vielä kaikki olisi vaikka kuvat loppuvatkin.

Katsaus lähihistoriaan: Auttavat puhelimet

Edellinen osa: Katsaus lähihistoriaan: Hornan liekit

Kirpputorilöytö: uusi sorvi

Miten paljon mahtuu yhteen lauantaihin kitumusta, kärsimystä, ketutusta, potutusta?

Samaan aikaan kun minä kieriskelin hiljaisella hiilloksella unenpuutteesta ja pahoinvoinnista verestävin silmin, Iso-J tankkaili autoaan ja meinasi suunnata siitä saunapuiden hakuun. 

Valmista pinomottia odotteli ihan pienen matkan päässä, senkun haki vaan. Peräkärrynkin sai aina tarvitessaan lainaksi ja pinot tehnyt papparainen antoi lastausohjeita ja turisi entisestä elämästään laajemmilla jängillä. Parhaat jutut yleensä kuulee vanhan kansan vanhoilta parroilta. Niissä ruma sana sanotaan niinkuin se on ja turhista ei valiteta.

Kylän huoltiksella on harvoin ruuhkaa, sillä siellä myydään varmasti tämän läänin kalleinta menovettä, diiselikiisselinkin tolppahinta on rapsakat 1,76 €/l tai ainakin lähes tuota luokkaa. Lauantaina paikalla oli paikan entinen omistaja ja joku huoltohemmo fiksaamassa mittareita, maksu käteisellä käteen. Parilla kympillä kiisseliä tankkiin ja menoksi. Voi veikkoset se menovesi oli semmoista nektaria, että tämänhetkinen litrahinta lasketaan satasissa! Malttakeehan, juttu etenee.

Eipä kiitänyt kiituri kymmentä kilometriäkään kun hyyyyyyyytyyyyyyyi ja jurahti ikävästi. Käryävän muovin katku ei houkuttele innokkaintakaan ajomiestä yrittämään uudelleenkäynnistystä, joten huoltokansio käpälään ja luuri käteen. 

Onneksi on näitä Assistancevakuutuksia ja ajoturvajuttuja jotka pitävät huolta tielle hyytyneiden autojen poiskorjaamisesta. Nykyautojahan ei pajavasaralla enää korjatakaan vaan niille kytketään piuhat ja usb-liittimet tietokoneeseen ja katsellaan sitä reittiä missä vika luuraa.

Iso-J odotteli tienposkessa aikansa. Paikalle tuli Avikselta vara-auto ja Pösötti hinattiin hinausauton kyseenalaisen kunnian podiumin korokkeelle. Iso-J muisti sanoa vara-auton tilavaatimuksista niin, ettei sieltä tuotu pienintä rellua vaan pitkälle miehelle jalkatilaa tarjoava octavianpötkylä.

Puut lastattiin ja Puuntoimittaja-Pappa ajeli omalla johtotähdellään kuorman Torpan riihelle, Iso-J parkkeerasi skodzillan pihaan ja oletti illan ajojen olevan siinä.

Samaan aikaan minä vihdoin oivalsin, että kas, keho tyhjeni, kipu jäi. Ja kipukeskittymä oli kiivaimmillaan oikealla puolella runnottua kroppaani. Sieltä entisen (poistetun) sappirakkoni tienoilta tuntui nytkin lupaava syke. Äitikulta paikalle, tilanneanalyysi ja luuri kouraan.  Nyt ei soitettu sen kummempaan Assistanceen kuin sairaalan ensiavun neuvontanumeroon.

Hoitaja oli varsin ystävällinen ja asiallinen, mutta siinä vaiheessa kun minun olisi pitänyt kyetä puhumaan, meinasin vain sähistä. Sain kuitenkin asiani selväksi ja ohjeet soittaa 112, lanssilla sairaalaan ja äkkiä.

Ehdin juuri ja juuri laskeutua alakertaan, vaihtaa vähemmän röhnäiset lökärit jalkaan ja etsiä puhtaan hupparin kun kyyti jo kaarsikin pihaan. Tupaan marssi (Iso-J:n kauhuksi kengät jalassa) kaksi reipasta ja riuskaa ensihoitajaa jotka toivat mukanaan mittareita ja pakkeja ja mitälie härpäkettä. Heilläkin oli auttava puhelin mukanaan ja sieltä saamiensa ohjeiden mukaan tuikkasivat tippaletkun paikoilleen ja tropit valumaan. Hups hei kun heilahti olo mukavan puolelle, kunnolla keinutti ja kipu läksi. Melkein laulatti.

Niin sitä sitten lähdettiin, ensin Torpan ovista paareilla ulos ja portaita alas (onneksi on laajat raput) ja lanssin kyytiin. Ovet kiinni ja reissuun. 

Yritin sumakan järkeni viime rippeitä pinnistellen kerrata hoitoraporttiin taudinkuvan vaiheita ja kellonaikoja mutta mitään kovin järkevää en tainnut saada ulos, laulatti vain. Hihittelin tipattoman tammikuun iloista, pitkä ja tipaton, synkkä ja hipaton. Ja tippa valui tasaisesti suoraan suoneen.

Eikä tässä vielä kaikki.

Tämä ON sorvi, minun sorvini, työpöytäni. Ikää on sata tai kymmenen vuotta mutta istuu tuvan nurkkaan kuin heltta kanalle päähän. Tästä tulee Torpan Armon konttorin kulmakivi. 

Tarina jatkuu, voit olla varma, että käänteitä riittää.

Katsaus lähihistoriaan: Hornan liekit

Edellinen osa löytyy täältä: Katsaus lähihistoriaan: Auton huolto

Pukin tuomisia, mikä tämä on?? Kastanjapannu?

Perjantai-iltana keräännyimme ihmeen säädylliseen aikaan ilta-aterialle. Muu perhe mussutti herkkupastaa, minä jäystin uunikasviksia ja pihviä. Piti tankata kunnolla lauantain Body Pump -maratonia varten. Odotin sitä ja tiimin tapaamista kuin kuuta nousevaa sillä edellisen edellinen oli jäänyt väliin voitokkaan koiranäyttelyreissun takia. Ja sitä edellinen naurava nakki -sormeni takia.

Illan aikana vatsan sisältö tuntui turpoavan ja paisuvan ja possahtavan kohta nahkapussista läpi. Ei auttanut leppoisa kävelylenkki Iso-J:n seurassa kylätiellä, ei auttanut tallissa tössehtiminen, ei mikään. Pakkasin kassin valmiiksi, latasin juomapullot valmiiksi ja tungin muutkin eväät ja kamppeet mukaan.

Kävin hyvissä ajoin yöpuulle ja arvelin olevani superiskussa lauantain jumppamaratonilla, 1h 45 min hikistä liikuntaa hyvillä painoilla.

Yöllä kääntyilin vatsanväänteissäni ja aamuyöllä teutaroin uskollisen Nasseni kanssa kylppärin lattialla. Mikäs siellä oli pötkötellessä, lämmin lattia, oma tyyny ja pyyhe peittona. Ja pytty lähellä. Nassen kalmatuhnut inspiroivat minutkin tyhjentelemään itseäni. Terveellinen ja täysipainoinen ateria hedelmäiltapaloineen poistui synkeänä sekamelskana elimistöstäni. Poltti lähtiessään jokaikisen suolenmutkan karrelle.

Kello 05.56 näpytin viestin jossa peruin osanottoni aamun maratonille ja tirautin pari kiukun ja harmin ja kivun kyyneltäkin. Niin paljon voi pientä ihmistä potuttaa, kaikki!

Lauantaina perhe löysi pahalta haisevan, kiukkuisen ja kipeän Torpan Armon jolta ei herunut armoa eikä ystävällistä sanaa kenellekään, sillä joku kelmi jossain tökki näköistäni voodoonukkea tulihehkuisilla neuloilla.

Minä jäin petiini kytemään ja käryämään, Iso-J lähti hakemaan pari kuormaa saunapuita ja muu perhe muihin hommiin. Äitikulta taapersi kahden talouden välissä hoitaen ruoka- ja pyykkihuoltoa ja tarkaten vanhalla vainullaan potilaan vointia.

Kyllä korpesi. Ja kyllä korvensi.

Homma jatkuu.

Katsaus lähihistoriaan: auton huolto

Jep. Koska viime päivien tapahtumatahti on ollut sangen kiivas ja monivaiheinen, teen yhden multipitkän päiväkirjamerkinnän sijasta useamman pienen.

Kuvia on turha kinuta sillä ei näissä käänteissä jouda kameran kanssa temmeltämään. Otsakamera olisi kyllä ollut kiva, niin paljon on itseltäkin näkemättä jäänyt.

Länget kaulaan ja hommin. Perjantaina Iso-J jätti minut jumpalle ja lähti viemään auton huoltoon. Palasi sieltä oireyhtymän nimeltä b-m-w -kanssa. Iltapäivällä sai onneksi jo omat rattaat alle ja taas elämä jatkui.

Rohkenen tässä nyt mainita tästä BMW-oireyhtymästä. Serkkupoikani puhuu Bob Marley Wagonista joka sinällään on ihan kiva nimitys, aika höyryissä useat ko. oireyhtymää potevat tuntuvat kiesinsä pedaalia polkevan. Ja nyt sitten pari erittäin tärkeää täsmennystä.

Ystävälläni Nempalla on BMW. Hän on silti mitä hyväsydämisin ja ihastuttavin ihmisolento. Hän (ja pari muuta tuttua) ovat niitä poikkeuksia jotka vahvistavat tietyn säännön. Sen säännön. Ja hänen bemussaan on vilkku. Eikä hänen otsassaan kasva.. noh.. se.

Lisäksi minulle on herttaisen yhdentekevää minkämerkkinen auto perssiin alla pärisee. Pääasia, että se on turvallinen, tarkoituksenmukainen ja sillä saa asiat hoidettua ja tavarat kuskattua. Minulle auto on kulkuväline. Toki liikuttuisin kyyneliin saakka jos käteeni luovutettaisiin vaikkapa nyt Range Roverin uusimman ja uljaimman maasturin avaimet enkä hylkisi minkään muunkaan järjettömän kokoisen maasturimörön avainten haltijuutta. Kyllä ottaisin, sillä näin pieni ja vähänläntä ihminen kuin minä, kelpuuttaa avoimin mielin kaikki tehostimet mitä saatavilla on.

Mitä sitä kiistämään.

No se autoista. Oma palasi huollosta ja kaikki oli kivasti.
Homma etenee.

Stunttina linjoilla - Torpan Armon umpisuoli skaLpellin leikattavana

Torpan Armo toimitti Stuntin linjoille. Soon itte hospitaalissa potemassa ikäväksi heittäytynyttä umpilisäkettä, mutta viestitti että lykkää sää postausta kehiin. Hikeä pukkaa - ikänään en ole bloggerin syövereihin syventynyt. Aseena oli vain tunnukset ja salasanat * hikeä pukkaava hymiö * joten antakaa anteeksi harrastelijamainen ote asioihin.

Umpilisäke oli aikoinaan mysteeri - miksi semmoinen umpipussi on yleensä suunniteltu kehoon, kun se enimmäkseen ärtyessään aiheuttaa pikaista visiittiä leikkurin pöydälle. No joku selitys on siinä, että siellä on tallessa suoliston bakteerikannan viimeinen jemma, jos vaikka norovirus pyyhkäisee tyhjäksi koko elämää ylläpitävän bakteerikannan suolistosta. No nyt ei yhtälö toiminut ja Hirnakka lienee ns. unten mailla just nyt. Ja toivottavasti kirurgin skaLpelli on terävänä oikeassa kohdin.

Kyllä nyt lykkää Torpan Topakan Emännän elämään taas haastetta... monesta soon jo selevinnyt, muistissa on jokunenkin muukin seikkailu lääketieteen ihmeelliseen maailmaan. Eräänkin Juhannuksen jälkeen kiitän varjelusta suojatessaan syyttäjäviranomaisia siitä, että Armo oli liian huonossa kunnossa hakatakseen idiootin päivystyslääkärin epäilevästä "Onkos rouvalla Juhannus mennyt liian pitkäksi...." diagnoosista. Siinä kuitenkin oli hengenlähtö ihan liki.

Onneksi Torpalla on hyväksi treenattu henkilökunta. Iso-J on Mies Ihan Paikallaan. Jos siis on paikalla... Tuo mies palvoo maata vaimonsa jalkojen alla, niin että sivullisella käy ihan kipeää sielussa katsoa. Nyt Hirnakka katuu, että tunnukset jakoi... :D No joka tapauksessa Torpan Armon rinnalla on Tosi Hieno Mies. Ja perilliset on murrosiän kuohuista huolimatta topakkoja tapauksia, jotka ovat valmiita tekemään oman osuutensa. Vaikka Hirnakka onkin lääkärien skapellien alla, niin huolto toimii. Viimeisenä varmistuksena Seniorikansalainen vielä lykkää karjalanpiirakat sun muut palkinnot kehiin motivoimaan muuta porukkaa. Uskomattoman hienosti hiottu yhtälö. Oikeesti semmoinen rakkaudellinen ja huolta pitävä yhteisö, jossa jokainen yhtälön osa pienestä kanasta seniorikansalaisen asti on huolehdittu.

Pitemmittä jorinoitta koitan lykätä tämän postausksen bittiavaruuteen tietämättä kuinka tässä käykään. Kuvia... in your dreams... Mutta tilannetiedotus on lykätty eetteriin (jos keksin oikeat namikat tähän juttuun...)

Ja ennuste: Torpan Armo on tooosi kovaa tavaraa. Selviää hän. Ja kaikki muukin. Ehkä jo seuraava postaus on ns. aitoa tavaraa :)

Kiitos ja Anteeeksi :D (bloggerissa ei tosiaan ole oikeita hymiöitä....)

Hirnakalle oikeesti tosi lämpimät halaukset ja toipumisen toivotukset! Tänään lähti umpisuoli, mutta paljon jää vielä saksittavaa jäljelle.... ikää myöten nivel kerrallaan ja silleen.... * anteeksi, oli ihan pakko... *

Toimeksi saaneena: Tita