Paranoo, paranoo

Hups, tämä on nyt unohtunut

Viikko vanhenee ja olo kohenee. Ei pitäisi ilkamoida, mutta uskallan jo toivoa pikkuisen kovempaan ääneen haavan paranevan kotihoidossakin. Ei se ainakaan pahemmaksi ole tullut. Särkylääkettä tarvitaan enää kohtuullinen määrä, ei ylidouppausta.

Tarkkana ja varovainen saa olla, ikävästi nimittäin käpälä ottaa osumaa kaikkiin mahdollisiin paikkoihin.

Hiippailin äsken ulkona hevosten iltapäiväheinien kanssa ja totesin, että jos nyt kaatuisin, en ylös pääsisi omin avuin. Reinotohvelit lipsuvat jääkentällä todella paljon. Voin vain kuvitella miten ikävästi ottaisin tuntumaa vasemmalla kädelläni. Siirsin siis heinäkassin vasuriin ja tasapainoilin oikean käden avulla eteenpäin.

Hevosetkin sipsuttavat nätisti ja varovasti eteenpäin, todella pahana on kyllä tarha-aukea näillä säillä.
Tallirenki Iso-J joutuu varmaan kohta hiekoittamaan tarhaan hevosille turvalliset kulkupolut, muiden hommiensa ohella.

Onneksi nyt ei ole paukkupakkaset. Se tuo nimittäin mukanaan lämmityksen halonkantoineen. Meillä on tapana kyörätä uunipuut kottikärryillä takaovelle ja kantaa siitä sisään halkolaatikon täytteeksi ja uuniin. Oma urakkansa sekin.

Toinen hyvä puoli tässä viikossa on se, että ei sada lunta. Lumityöt kaiken muun talon-, talouden- ja eläintenhoidon lisäksi olisivat yhdelle riuskallekin isännälle melkoinen ansiorasti.
Yritänhän minä yksikätisenä asioita toimitella, mutta ärsyttävän hidasta puuhaahan se on.

Tänään otettiinkin reilummat päiväunet, ei sitä muuten jaksa. Ja nukkuahan voi aina kun tilaisuus tarjoutuu. Valitettavan harvoin, kylläkin.

Stockan jouluikkunan yksityiskohta

Tänään oli tapaaminen reumalääkärillä, niitä turpoilevia ja kuumottavia niveliä kun kävin valittelemassa taannoin. Jo aikaisemmin otettiin verikokeet (19 eri näytettä) ja röntgenkuvat. Niissä ei nyt mitään muuta sitten ole vialla, paitsi tulehdusarvot melko korkealla. Ja kuvissa näkyy jotain nivelrikon tapaista muutosta. Suoraa reumadiagnoosia ei annettu (phuuh, hyvä!) mutta koska kaikkea ei voida vieläkään poissulkea, pitää ottaa vielä lisää kokeita.

On kuulema hyvinkin mahdollista, että siellä on sittenkin joku harvinaisempi nivelvaivan tapainen tihujaan tekemässä. Isän puoleisessa suvussa on nivelvaivoja kuulema ollut. Se ei ollut mikään uutinen, että minulla on yliliikkuvat nivelet ja ranteetkin vähän omalaatuisesti muotoillut. Äidintekemät, siksi persoonalliset.

Pitää odotella seuraavaa akuuttivaihetta ja rimpauttaa sitten aika luustokartoitukseen.

Jännä juttu kyllä, noita tulehdustiloja minulla on ollut enemmän ja vähemmän koko ajan. Takavuosina oli hiiskatin sitkeä suolistotulehdus joka kulminoitui sappirakon posahtamiseen ja sen jälkeen vaihtelevasti mutta säännöllisesti jotain muuta tulehdusriesaa.

Toivottavasti tämä nyt tästä vihdoin lähtisi purkautumaan, tuntuu tosi tyhmältä nillittää näistä sinänsä vähäpätöisistä vaivoista. Koska tiedän, että asiat voisivat olla vielä huomattavasti pahemminkin.

Illalla on ohjelmassa Nuorimmaisen koulun joulujuhla. Tällä kertaa se pidetään kyläpahasemme pienessä, sievässä valkeassa kivikirkossa. Otan Äitikullan mukaan, harvoin hän pääsee kirkonpenkkejä kuluttamaan vaikka varmaan mieli tekisi pikkuisen useammin käväistä. Kirkonmenojen jälkeen seurakuntatalossa on luvassa joulupuuro, perinteiseen tapaan paikallinen maitotila on lahjoittanut puuromaidot. Sen parempaa puuroa ei kyllä olekaan kuin tilamaitoon tehty!

Mukava ilta tulossa!

Huomenna pikkuisen lisää valokuvausta, kahdessa paikassa. Tapaan tuttuja ja tutuksi tulevia ja sehän on aina mukavaa. Kyllä tämä viikko tästä paranee, alku olikin niin kökkö, ettei suunta voi olla kuin ylös päin.

Pysy kilttinä, missä lienetkin.

PeeÄäs:

tämän vuoden valopilkkuja on muuten ehdottomasti ollut paikallisten poliisivoimien ansiokas esiintulo sosiaalisessa mediassa. Oheinen linkki vie toivoakseni Ylen jutun alkulähteille ja sen linkkejä seuraamalla pääsee tapahtumien ytimeen. Suosittelen lämpimästi.

Missä on keskisormi?

Varoitus!

Luvassa kaikenlaista ällöttävää sekä sanoina että kuvina

No täällähän tämä.

On tullut aika kirjata Torpan päiväkirjaan kovia kokeneen keskisormen tapaus.

Tarina alkoi pimeänä perjantaina, se oli kolmastoista päivä kuten asiaan kuuluu. 

Olin juuri valistanut läsnäolijoita siitä, ettei mahdollisesti rähinöintiin ryhtyviä terrieripoikia pidä erottaa toistensa kimpusta tarttumalla koiraa pantaan tai niskanahkaan. 

Sitten alkoi rähinä ja minä päätän erottaa rähinöivät koirapojat, tarttumalla kaulapantaan. En saanut otetta koirasta mutta Peetu tikkasi (vaistojensa ohjaamana, ylhäältä tuleva äkkihyökkäys) kiinni minuun.

Pari tuntia myöhemmin poistuin Dextran ystävällisestä palvelumiljööstä tassu paketissa. Sormessa viisi tikkiä koruommelta.

Viikonlopun käänteet olenkin jo muiden ansioiden osalta raportuinutkin joten jatketaan sormen parissa.

Kotiin tuomisina minulla oli tämän näköinen kaveri, ei tykännyt yhtään tikeistä:

Maanantaina kävin kaupungissa hoitamassa kolme sovittua kuvausta ja taapersin sen jälkeen katsomaan keskussairaalan tk-päivystyksen tilannetta. Löysin tunnin mittaisen jonon ilmoittautumistiskille ja siitä päättelin, että tunti jos toinenkin vierähtää myös ennenkuin pääsen kättelemään lääkäriä.

Täyskäännös ja varmistussoitto. Kyllä, koska kyseessä on matkalla tapahtunut onnettomuus, voin jatkaa asian hoitamista yksityisellä sektorilla. Tässä vähäisessä kaupungissa on kaksi yksityistä toimijaa, palasin siis takaisin kaupungin melskeeseen. Ensimmäinen asema tarjosti aikaa kolmen tunnin päähän käsikirurgille. Otin ajan ja kävin tsekkaamassa kilpailijan tarjonnan. Se oli huono. 

Palasin siis kotiin ja lepäilin muutaman tovin. Sormi turposi ja oli kuin nakki, kynsi meinasi lentää irti ja tikit kiristivät samaa tahtia kuin ohimosuoneni.

Hampaat kirskuen kaahasinkin takaisin kaupunkiin ja asettauduin odottamaan herra käsikirurgin tapaamista. 

Noh, tämä vanhemmaksi ja varttuneeksi herrasmieheksi kuvittelemani henkilö olikin suhteellisen nuori ja lettipäinen miekkonen. Joka oli aikataulusta kolme varttia jäljessä. Nuokuin ja torkuin ja kydin hiljaa itsekseni vuoroani odottaen.

Löin siihenastisen epikriisini pöytään ja esittelin kätöseni. Juu, avata pitää ja putsata -sanoi lääkäri ja vetäisi kumihanskat käsiinsä. Siihen väliin hihkaisin,  että et muuten avaa etkä putsaa ilman puudutusta.

Noh, jamppa haki ruokottoman pituisen piikin, latasi sen täyteen mitälie myrkkyä ja tuikkasi sen kummemmin tähtäilemättä keskisormen tyveen. Seuraava sattuu vähän enemmän -sanoi lääkäri ja tuikkasi toiselle puolelle. Ristus sitä kipua! Sekunnit eivät ole koskaan kuluneet niin hitaasti, vannon!

Tuloksena oli nestepöhöinen sormi, somisteena pari verirantua. Siinä vaiheessa tämäkin riskimpi emäntä pyysi päästä pötkölleen.

Väliaika, Stockan jouluikkuna

Seuraavaksi se kelpo kirurgi asetteli käpäläni vihreän leikkausliinan kanssa somaan asetelmaan ja ryhtyi napsimaan tikkejä pois. Ja jatkoi ihan mitään sanomatta puristelemaan haavaa tyhjäksi. Yksi, kaksi, kolme riuskaa runttausta. En juurikaan tuntenut mitään mutta kuulin kyllä sen äänen joka lähtee haavasta joka tyhjentyy en sano mistä.  Voi varjele sitä tunnetta. 

Kuvittelin männäkesänä kokeneeni ällöttävimmistä asioista ällöttävimmän kun tyhjentelin Tammahevosen kaulapaisetta mutta aika kultaa muistot. Tämä oli vielä ällöttävämpää.

Kun haava oli tyhjä, sain hoippua lavuaarille huuhtelemaan. Viitisen minuuttia huljuttelin sormea hanan alla ja mietin kätevintä tapaa napauttaa lääkäriltä taju veks.

Homma jatkui. Siirryin sidontapaikalle. Tuli tuppoa ja tuli rättiä ja jumalattoman ruma tura. Eipä se sormikaan järin sievä siinä vaiheessa ollut joten oli armeliasta peitellä kovia kokenut ruumiinosa sidetarpeilla. Lääkäri itsekin totesi: onpas se kyllä jäätävän urpon näköinen nyytti. Oli se, katsokaa nyt itse.

Tuohon vaaditaan kuulkaa monta vuotta lääketieteen opintoja ja erikoistuminen!

Sitten se ruoja rohkeni sanoa, että pitäisi siirtyä osastopotilaaksi koska infektoitumisen riski on niin iso. Kavahtaen loikkasin tuoli persauksissa metrin verran taaksepäin. Ei, minä en nyt jouda mihinkään sairaalan osastolle makaamaan. 

Oppineelta meni otsa kurttuun ja mietti pitkään mitä kirjoittaa lausuntoonsa. Näin kirjoitti:

--- Iso riski infektion pahenemiseen, vaikutelma kliinisesti kuitenkin vielä paikallisesta abskessista ja potilas ei millään muotoa halua sairaalaan vielä lähteä--- Herkästi näyttö uudestaan jos infektio osoittaa etenemisen merkkejä. Kontrolli joka tapauksessa 30.12.---

Niinpä sitten sovittiin, että lähden kotiin (en sanonut, että aion itse ohjastaa kiesini kotiin) ja seuraan tilannetta silmä kovana.

Kassalla oli taas kerran onnellinen hetki kun kuittasin vakuutusyhtiön vaatimat allekirjoitukset ja poistuin hissin kautta parkkihalliin. Ainoa kulu oli parkkimaksu. 

Ilta meni ihan kintuille, makasin sohvalla, palelin ja olin kipeä. Sitten Esikoinen meni suihkuun, ilmoitti kohta oksentaneensa kahdesti. Hoippui pian takaisin tupaan, rojahti nojatuolin eteen polvilleen ja tuoliin päästyään oksensi syliinsä. Lapsi raukka.

Nuorempi räki ja kröhi ja totesimme, että Torpan ainoa jossain kuosissa oleva vastuunkantaja on umpiväsynyt Iso-J. Se ei ole tässä tilanteessa häävi tilanne.

Tänään aamulla heräsin siihen, että tuo kelpo mies könysi aamutalliin aivan ajallaan.

Koska oma olo oli parempi (nukuin lääketokkurassa kuin tukki), en perunut tämän päivän sovittua kuvausjuttua vaan änkesin kameroineni kyytiin.

Käsi oli melkein toimiva joskin pikkuisen arka ja kuumottava.

Iltapäivällä avasin paketin ja totesin, että ruma on ja haava tulvii roinaa. Siis huuhtomaan.

Ja paketoimaan. Eikä minua aikanaan syyttä kiitelty tallin taitavimmaksi pintelinkäärijäksi, näin soman ja sievän paketin sain värkättyä ihan itse. Rusetti ja kaikki. Eikä yhtään lääketieteen opintoviikkoa takana.

Näihin hilpeisiin kuviin ja vähän parempiin tunnelmiin päätän tämän vasemman käteni tarinan tällä kertaa tähän. Onpahan ainakin keskisormi näyttävässä nyytissä. Tein tarkoituksella tuonne kärkeen sellaisen lisäpuskurin, ottaa nimittäin pahuksen herkästi osumaa ja tekee kipeää.

Muistakaa nyt, tappelevia koiria EI ryhdytä erottamaan pannasta kiskomalla. EI!

Pysy kunnossa, missä lienetkin!

PeeÄääs:
kuva-arkistosta löytyi lisää näyttöä, että vasen käpäläni on herkkä ottamaan osumaa:

On mulla vielä vasen peukku kohtuullisen ehjä ja nimetönkin on vasta pari kertaa niksahtanut sijoiltaan. Muuten ihan toimiva setti.

Kuvat kertokoot

Tämä lauantai oli Nassen voittokulkua. Veteraani-ikään päässyt Setäkoira räjäytti potin ja putsasi pöydän tassuttelemalla Pohjoismaiden Veteraanivoittajaksi omassa rodussaan. Pääsi tietysti myös isoon kehään yleisön eteen kun valittiin näyttelyn hienointa veteraania. Sieltä ei enää herunut sijoitusta eikä muutakaan paitsi hetki huomion jalokeilassa.

Tässä vielä voittoisan Kultapoikamme arvostelu:

8 years old veteran. Excellent head & expression. Excellent ribcage & top line. Correct hindangulation. Good substance. Excellent skin & coat. Moves well. Excellent & happy birthday.

Pohjoismaiden veteraani voittaja 2013

VET ERI VEK1 SA VET ROP
Krcal Otto, Republik Österreich

Tekevälle sattuu

Terveisiä messukeskuksesta. Eilen ei ollut meidän päivä ja illan lopuksi kävin Dextrassa tikattavana. Keskisormessa viisi tikkiä ja etusormen kynsi läpipurtu, menee poistoon aikanaan.

Tänään juhlitaan Nassen synttäreitä pitemmän kasvan mukaan, ukko tepsutteli rotunsa parhaaksi veteraaniksi ja mennään ryhmäkilpailuun joskus iltapäivästä.
Peetukin oli hienosti junnujen kolmas.
Laitan kuvia kunhan pääsen koneelle ja opettelen kirjoittamaan yhdellä kädellä.

Hitsi tää on niin kivaa :D

Ensimmäinen joulukortti ja hevosen arvoitus

Tail´s will be waggin´ and

treats will be nibbled! 

Have a Jolly Christmas!

Ensimmäinen joulukortti tulee perinteisesti Kanadasta, niin tänäkin vuonna. Se pääsee kunniapaikalle komeilemaan. Tänä vuonna tuli koira. Hauska tarinakin kortin mukana tuli, tässä lyhyt lainaus:

Täällä oli oikein tuulinen päivä pari viikkoa sitten ja joku lintu ohi lentäessään ruikkasi pitkän p:n meidän olohuoneen melkein seinän kokoiseen ikkunaan. Asumme kolmannessa kerroksessa eikä sitä millään voi pestä pois ennen kuin kevätsateet tulevat. Sitten tuli pakkasyö ja se jäätyi. Ei sitä millään olisi voinut katsella koko talvea joten peitin sen hopeanvärisillä lumihiutaleilla ja kultaisilla tähdillä. Se on oikein kaunis!

Voi että minä olen monet naurut tälle lokinruikulle nauranut ja hihitellyt kekseliään emännän loistoidealle. Meillä suurimmat läntit tulevat uteliaiden koirien nenistä ja vain yhteen tiettyyn tuvan ikkunaan. Ikkunaruutu pestään päivittäin koska koiranräkää ei jaksa katsella. Eikä sitä oikein voi somistaakaan millään koska kyseistä ruutua nenätetään hyvin ahkerasti.

Kiitos Kanadaan, Aune ja Fred!

Tästä kortista muistuikin mieleeni omat joulukorttisulkeiset, ne ovat vielä pitämättä. Vuosi vuodelta lähtevien korttien pinkka ohenee, mutta jäljelle jääneet ovat sitäkin tärkeämpiä. On kiva, että vanhanaikaisessa osoitekirjassa on vielä jäljellä paljon ystäviä joille rustailee mielellään joulutervehdyksen.

Ihan tarkoituksella kirjoitan aina käsin, osoitteet myös. Osittain syystä siitä, että en ole saanut aikaiseksi tallentaa osoitteistoa saati yrittää sovitella niitä tulostumaan printteritarroille oikein. Toinen, parempi syy on se, että kun minä niitä nimiä ja osoitetietoja rustailen, ajattelen kortin saajaa lämmöllä. Ettäs tiedätte!

Katselin tänään korttivalikoimia useammassakin kaupassa, mutta parhaat olivat tietysti jo loppuneet. Olisin hyvin mielelläni ostanut vaikka niitä projekti Lastensairaala 2017 -kortteja mutta eipä taida olla myynnissä. Jotenkin heräsin myöhässä tähän joulukorttiasiaan, olisinhan voinut tilata vaikka hevosaiheisia kotimaisen hevostietokannan ylläpitäjiltä. Ensi vuonna saa muistuttaa.

Sitten on tämä arvoitus. Suuren hiirijahdin aikaan löysin visusta tallesta tämmöisen:

Tämä on Suomenhevonen -niminen lasimaalaus, ikkunakoristeeksi suunniteltu yläreunassa kulkevan siimakujan ansiosta. Aivan ihana! Design Sara Ilveskorpi jonka studio on suojapahvin tietojen mukaan Kemiössä, Gamla Mejeriet -nimisessä paikassa.

Tämmöinen aarre minulla on hautunut sievästi tallessa. Ja nyt sitten tunnustus: minulla ei ole harmainta haisua keneltä ja milloin olen tämän aarteen saanut! Punastun häpeästä.
Itse en ole Kemiössä käynyt vuosikymmeniin joten omia hankintoja tämä ei ole. Ilmoittaudu nyt jos kuulut lukijakuntaani tai tiedät jotain tästä aarteesta. Tuo ihanuus pääsee ikkunaan heti kun sopiva ruutu löytyy. Minulla on pari vaihtoehtoa, katsotaan kumpi ompi parempi.

Mummolan jouluovi

Meillä on talvi. Lunta on reilut kymmenen senttiä ja nyt tulee lisää. Tänään oli talven kylmin aamu, kuudelta mittarin elohopeaa piti etsiä alhaalta,  -24° tökötti lukemassa. Päivän aikana pakkanen onneksi lauhtui ja nyt ollaan rutkasti lähempänä nollaa. Kunhan ei nyt taas tulisi räntäsateita ja loskakelejä. Tämmöinen pikkuinen pakkanen on just passeli.

Nelitassuiset pysyvät ihanan puhtaina ja raikkaina eivätkä kanna hiekkaa tai muuta roinaa sisään.
Koirat on nyt kumpainenkin puunattu viikonlopun näytelmiä varten, Peetu sai viime silauksen eilen ja Nasse tänään. Enää pitäisi pakata ja muistaa kaikki, etenkin ne rekkarit ja rokotustodistukset.
Torstaina lähdetään reissuun. Minun pitää ottaa nuppiluku pariin otteeseen, olen nimittäin melkoisen varma, että joku koirista unohtuu kotiin.

Muutenkin tämä viikko on vähän tämmöinen sieltä täältä parsittu. Huomenna pitää vielä hiljentyä kirjanpitotositteiden äärelle jotta pääsee maksamaan veroja. Viime tippaan jää tässäkin kuussa, mutta ostan sitten reilumman kokoisen viinilekkerin kirjanpitäjälle korvaukseksi. Ja pyydän nätisti anteeksi vitkastelujani.

Nyt vitkastelematta talliin ja sitten iltapuuhiin. Mukavaa viikon kulkua, missä lienetkin!

Pikkukuusi ja Iso-J:n porho (poro)

Tahkoa on kierretty

Hohhoijakkaa kun ramasee. Kävimme Iso-J:n kanssa pippaloimassa Tahkon kauden avajaiset, ihan kutsuvieraaksi päästiin. Majatalomme parvekkeelta voi todeta, että oltiin ns. ytimessä. Ei juuri keskeisemmälle paikalle voi päätyä.

Kuvassa näkyvillä busseilla meidät kutsuvieraat (köh-köh) ajelutettiin Tahkon huipulle, Pehkubaariin After Ski -kauden avajaisiin. Jostain syystä ei ihan päästy tunnelmaan mukaan sillä pöydillä tanssiminen ei oikein innostanut. Juotiin kahvit ja ihmeteltiin ihmisten riekkumista. Suomalainenhan on surullisen kuuluisa siitä, että ilmainen viina on parasta juoda pois äkkiä ennenkuin se loppuu. Melko letkeässä kunnossa osa porukasta olikin ja meno sitä myöten. Ekalla bussilla pois ja hotellille syömään.

Hulppeat maisemat, ei käy kieltäminen. Tuntuu käsittämättömältä, että olen joskus itsekin rymistellyt noita rinteitä alas sukset jalassa. Enää en lähtisi, särkisin vain itseni. Murtsikkaa voisin kyllä hyvin lykkiä.

Kutsuvieraskarkelot alkoivat illemmalla ja siellä oli Mikko Leppilampi taas niin nättinä juontamassa. Oli  muotinäytöstä sun muuta, ruokaakin olisi ollut tarjolla. Jonne Aaron heitti keikan ja vielä jaksoin tampata. On se Jonne vaan niin lutunen. Kuitattiin samalla oman firman pikkujoulut joten nyt on nekin karkelot pidetty, pienyrittäjä ei jouda kaikenmaailman kinkereillä juoksemaan.

Aamu ei ollut ankea, väsytti vain niin pahuksen paljon, että nukuin aamiaisajan ohi. Kotimatkalle lähdettiin heti puoliltapäivin ja Torpalle saavuttiin hyvässä järjestyksessä. Täällä oli kaikki niinkuin pitikin. Perilliset pärjäsivät talonvahteina esimerkillisen hyvin. Hevosetkin tuli ratsastettua molempina päivinä, molempien Perillisten toimesta. Se on hyvä juttu se. Töttisparka pääsi joutui hankilaukoille ja sen lonttapolven kunto on kyllä huono. Tarvitsee siis lisää hankilaukkatreeniä!

Kirpparilöytö, liemikulho uudessa virassa

Toisen adventin ilta on jo pitkällä ja lähden justiinsa taputtelemaan hevoset yöunille. Enkä kyllä jaksa kukkua itsekään jalkeilla pitkään. Ensi viikolla on kiirettä monelle päivälle ja torstaina pakataan rekut autoon ja hurautetaan Isolle Kirkolle näyttelyreissulle. Pitäisiköhän tässä alkaa jännäämään? Koirat ovat autuaan tietämättömiä miten isoihin kinkereihin pääsevät ja hyvä niin.

Nyt ei irtoa enempää, pää ei pelitä ja aivan liian vähällä ruualla ollut kroppa kaipaa tankkausta. Onneksi arki tuo taas rakkaat rutiinit rytmittämään päivää. Ei tämä juhliminen ja yötä myöten riekkuminen enää sovi meikäläiselle.

Mukavaa viikon alkua, missä lienetkin!

Tallin joulukuusi

PeeÄäs:
kyllä muuten sieppasi selata uutisvirtaa ja nähdä kuvia Tampereen tapahtumista. Mitä hemmettiä se apinalauma meinasi saavuttaa sillä, että hakkasivat poliisihevosia, särkivät paikkoja ja tuhosivat omaisuutta? Ei pysty yksinkertainen ihminen käsittämään saati hyväksymään moisia tekoja.

Itsenäisyyspäivä 2013

Hyvää Itsenäisyyspäivää toivottaa Hirnakan Torppa ja torpan väki.
Päivä on ollut hivenen harmaa ja ajoittain on satanut lunta. Myrskyn tuulet eivät tänne ole vielä ehtineet, tokkopa joutavatkaan -eikä suoraan sanoen olisi väliksikään. Näin on hyvä.

Tänään on hyvä pitää huilitaukoa arjesta ja juhlia, kukin tavallaan ja kukin tahollaan, juhlista arvokkainta, Itsenäisyyspäivää. Kiitos niille jotka vaikeina vuosina puolustivat maatamme.

Tämän kuvan ja tekstin olen tänään jakanut Facebookissa ja tahdon sen jakaa tätäkin kautta.

Elokuvasta Tauno Tukevan sota

Katso meidän vapaustaisteluamme, etsi nykypäivän voiman lähde,

ja huomaat, että ihmisen polku kunniaan

on siroteltu hevosen luilla.

-Tuntematon

Mahdollisuuksien hevonen

Hiski, henkipatto viinakaapissa

Varoitus: tekstissä herkimpiä yksilöitä järkyttäviä tapahtumia

Päivällä Hiski Hiiren seikkailut päättyivät tuloksettomien etsintöjen jälkeen. Mutta vain hetkeksi. Torpan kyökissä eivät hiiret hillu eikä yhtään kulmaa jätetä katsomatta. Jokaikinen hyllypinta on imuroitu, pyyhitty, putsattu ja ennenkaikkea, tutkittu tarkkaakin tarkemmin.

Viimeisenä tyhjentyi jääkaappi kevyemmäksi, jotta sen saisi siirrettyä. Taustan imuroinnista olikin jo kulunut tovi, olikohan se silloin kun jauhesammutin tössähti tupaan?

Minä kytistin varuilta fikkarin kanssa yläosaa kun Iso-J imuroi ja pyyhki alaosaa. Ja kas, kukas muu kuin röyhkeä Hiski tepsutti ilmiselvällä rutiinilla mikron virtajohtoa pitkin kuiva-ainekaapin puolelle. Tuosta viinahyllyltä (käytän noita kovia aineita myyrien myrkyttämiseen) lähtee johto ja reikään vei Hiskin tie. Taatusti oli sama jamppa jonka päivällä näin, laitoin naaman muistiin. On se härski. Imuri ulisee ja ihmiset mesovat aivan vieressä ja jätkä senkun löntystelee riisikakkuapajille.

Reikä johtaa keittokirjahyllylle jonka alapuolella on mikro, tuo jokakyökin ihmekapistus, arjen sankari, hätäisen nälkäisen pelastaja. Koska tiesin, ettei keittokirjahyllyltä johda kuvassanäkyvän holen lisäksi minkäänlaista reikää, rakoa tai onkaloa muille hyllyille, olin varma, että Hiski käveli ansaan. Mikäli se halusi pois kirjatasolta, sen oli kiivettävä kirjojen etupuolelle, siitä alas, ohi mikrouunin ja vielä yksi kerros alemmas riisikakkuhyllylle.

Iso-J siirtyi välittömästi imurinsa kanssa ottamaan hyllyltä kirjan kerrallaan. Se oli varmaan Ranskalaisen keittiön salaisuudet -niminen klassikko, jonka takana Hiski lymysi. Slurps sanoi Electrolux ja imaisi Hiskin ahnaaseen kitaansa.

Eihän se ole kunniakas loppu kenellekään, ei edes hiirelle, tikahtua pölypussiin. Mutta meille ei kannata tulla hillumaan. Iso-J ja imuri eivät epäröi poistaa ei-toivottavat ainekset asunnostamme. Olivat ne sitten pölyä, nöyhtää, hämähäkkejä tai hiiriä.

Karvakolo koitui henkipaton kohtaloksi

Pohdimme tovin mitä pölypussissa möllöttävälle hiirelle pitäisi tehdä. Houkutus nakata pussi hiirineen leivinuunin liekkeihin kävi kyllä mielessä… mutta leivinuuni ei ole hiirien krematorio, joten se ajatus hylättiin huonona. Sitä paitsi, oli pakko saada vielä varmuus, että hiiri todella oli imurissa. Siis pussi pihalla auki ja kas, siellähän se Hiskipolo virui. Huolettomat poikamiespäivät viinakaapin asukkaana päättyivät siihen.

Ihmettelin jo päivällä viinakaappia syynätessäni siellä olleita satunnaisia kissanruokanappuloita. Ei minulla käynyt pienessä mielessäkään, että kurja hiiri retuuttaisi niitä monen metrin matkan jääkaapin yläkaappiin. Kun kissat ovat nukkumassa, hiiret saavat mellastaa mielinmäärin. Toteen näytetyksi tuli tuokin sanonta.

Onneksi, oi onneksi kohtalo on ollut minulle kerrankin suopea, enkä ole keskeyttänyt Hiskin hommia yöllä, kömpiessäni puoliunissani vessaan tai vesihörpylle. Rauhassa on saanut harrastaa seinäkiipeilyä ja nakerrella riisikakkuja.

Se, miten Hiski on tupaan tullut jää ikuiseksi mysteeriksi. Talossa on taatusti monenmonta reikää joista meillä ei ole tietoakaan, ikiaikaisia hiirien kulkureittejä. Kyllä niitä sillanalusessa on, säännöllisesti loukku napsahtelee. Mutta ei ikinä ennen ole asuintiloissa mokomia näkynyt.

Viinakaapin hyllylevyssä ollut johtoreikä on nyt teipattu jesarilla tukkoon joten siitä eivät pääse jälkiä jättämättä läpi. Ja jos jälkiä löytyy, meillä on jo toimiva taktiikka valmiina.

Hiljainen kostaja

Näin tuli sitten joulusiivouskin aloitetuksi. Ei meillä kyllä ennenkään ole kaappeja jouluksi pesty, mutta kertahan se on ensimmäinenkin.

Jepjep. Illalle oli kyllä vähän muutakin tekemistä suunniteltu, mutta Hiski sotki systeemit.
Aamulla Iso-J lähtee reissuun ennen sianpieremää emmekä mekään saa nukkua puolta seitsemää pidempään.

On syytä siirtyä pakkaamaan huomisia kamppeita ja siitä sitten yöunille.
Hiski jää Torpan aikakirjoihin omana hiirenharmaana lukunaan. Mokoma turmeltunut taparikollinen.

Päätän raporttini tältä safarilta tähän.

Hiski, kulinaristi ruokakaapissani

Iik, hiiri!

Tänään katsoin silmästä silmään suurta inhon kohdetta, hiirtä ruokakaapissani.
Tapahtumaketju alkoi siitä, kun kuulin outoa ripinää eräästä kaapista. Sitten huomasin, että Veli Winston istuu kaapin edessä ja tuijottaa ovea herkeämättä.

Siispä ovi auki ja pikainen vilkaisu; ei täällä mitään ole. Kunnes rapina alkoi taas. Uusi silmäys, nada.
Otin kuitenkin pari jauhopurnukkaa pois, että näkisin peremmälle. Pari purkkia vielä ja kas, Hiski Hiirulainen siellä vilkaisi minua olkansa yli ja pujahti perimmäisen paketin taakse. Se oli Anna´s Pepparkakor -tehtaan piparitalo, parasta ennen 1/2012.

Tyhjensin kiireesti muut roinat pois ja tyrkkäsin Winstonin jahtiin. Kuului swiiiiks ja kohta Veli Winston kurkistaa kaapista rimpuileva Hiski suustaan roikkuen.

Sitten asiat tapahtuivat nopeasti. Winston päätti poistua parkuvan saaliinsa kanssa syrjemmälle, mutta Peetun tolvana taklasi lattialle loikanneen kissan ja Hiskin perhana pääsi karkuun. Kukaan meistä ei nähnyt mihin suuntaan Hiski tarkalleen ottaen poistui. Hiskin haihtumista todistivat tuossa vaiheessa lisäkseni myös Nasse ja Milton, Peetu ja Winston nuuskivat kiivaasti toisiaan. Ilmiselvästi haistelivat kumman henki haisee enemmän hiirelle. Mutta ei sitä Peetukaan kyllä nielaissut, tällä kertaa.

Niinpä torpassa haahuilee nyt kissanpurema Hiski, taistelussa haavoittunut. Toivottavasti se ei muunnu hiirizombieksi eikä tule kummittelemaan. Eikä varsinkaan heittäydy kattilakaapin syvimpään kasariin kuolemaan.

Hiski 1 me 0. Pahus. Pahus. Pahus.

Tämä jo kertaalleen julkaisemani kuva oli enne. Hiskinpirulainen lähetti etiäisen.

Älkääkä kysykö mistä Hiski -nimi tulee. Jostain syystä olen ikiajat nimittänyt hiiriä Hiskeiksi. Ehkä se oli jossain lastenkirjassa, ehkä tarttui mieleen jostain muualta.

Minulla on nyt kuitenkin kana kynimättä Hiskin kanssa sillä torpan kaapeissa eivät hiiret mellasta.

Lievää vahingoniloa tunnen siitä, mitä Hiski oli syömässä. Se törppö jätti vohvelit, grizzinit  ja sen vuosikertapiparitalon syömättä ja jyrsi riisikakkuja. Siis Pirkka Riisikakkuja. Hah!

Kanalassa on tänään herkkupidot sillä tyhjensin lähes koko kaapin sisällön kananruoka-astioihin. Imuroin ja pesin kaapin huolella ja illalla Iso-J saa luvan virittää vetolaatikoiden alle hiiribaarin. Loppuu se hilluminen!

Pakkaspäivä, kymmenisen astetta nollan alapuolella. Hevoset näyttävät tyytyväisiltä toppatakeissaan ja ulkona on jo pimeää. Aurinkolaseja tarvittiin päivällä, oli kaunis aurinkoinen pakkaspäivä.

Äitikulta lähti junalla reissuun. Vähän outoa, kun mummolassa ei ole valoja. Täytyy laittaa ovivalot yöksi kun niihin on niin tottunut. Tosin se meinaa sitä, että aamulla kyttään valojen sammumista. Valojen sammutus on meillä semmoinen merkki josta tiedän hänen nousseen sängystään ja kävelleen omin jaloin sammuttamaan yövalot. Jos ne palavat normaalia pidempään, käyn kolkuttelemassa ja tarvittaessa katsastan mikä siellä on tilanne. Yleisin syy on unohdus.

Naapurikyttäämistä parhaimmillaan.

Tämmöistä tänään, huomenna lisää. Hiski häipyköön hiiri-invalidien kerhoon, mahdollisimman kauas minun keksikaapistani.

Ensimmäinen Adventti 2013

Tästä se lähtee, adventin aika. Ensimmäisen kynttilän tulet tuikkasi Esikoinen, heti kun olimme kotiutuneet kaupunkireissultamme. Peetu pääsi taituroimaan agilityesteille ja minä painiskelin rautaa vastaan, hyvä reissu molemmille. Rytyytin vähän selkää, semmoinen tee-se-itse selkäsaunapäivä.

Koirahallilla vilisi silmissä, siellä oli russelipusselihärdelli kun penskapennut ja isommat tenavat tepsuttivat näyttelytreenejä. Peetukin hölmöili oikein huolella, ärhenteli jollekin urospennulle ja kulki välillä takaperin, pelkäsi varmaan palliensa puolesta kun yli-innokas junnukoira hönki päälle soveliaisuusrajan yksityisemmällä puolella. Ei se Peetukaan näemmä kaikkea kestä. No ei tarvitsekaan.
Hassuja ne kyllä ovat, tappijalkojen paraati.

Aamulla satoi lunta. Päivällä satoi lunta. Illalla satoi lunta. Ja nyt sataa lunta. Myrskytuuli tuntuu vain yltyvän. Toivon, että pesukone ehtii hyrskytellä ohjelman loppuun ennen hyvin todennäköistä sähkökatkosta. Tyrkkäsin klapihellan vielä tulille, että on edes tuvassa mukavan lämmin jos sähköt todellakin menevät nakspoikkipoispäältä.

Lumitöitä oli ihan tehtäväksi saakka. Minä äyskäröin rännin auki autotallilta tielle asti. Turha kai mainita, että aurakuski tuli tutkimaan työmaata juuri kun olin palannut kaupungista kotiin. Hyvä, että talven auraukset ovat nyt hoidossa. Täälläpäin monet maatilalliset tekevät tienhoitoja talvikaudella sekä kaupungille, että yksityisille tiekunnille. Me yksityiset yksittäistönöläiset pihoinemme olemme ihan vihonviimeisiä. Mutta onneksi meillekin löytyi nyt uusi traktoriapuri.

Joka vuosi täällä onkin käynyt eri heppu auraamassa, jollen aivan väärin muista. Viimetalvinen heppu taisi pistää kioskin kiinni verottajan kehotuksesta joten lumitöiden tekijöille riittää asiakkaita valittavaksi saakka.

Pojat

Klapit palavat niin, että humina kuuluu. Pitäisi varmaan sitoa hellapuut arinaan kiinni, tuntuu nimittäin siltä, että tuuli vie klapit semmoisenaan hormin kautta pihalle. 

Aamu on taas kerran varhainen. Minun pitää olla sairaalanmäellä röntgenissä aamuvarhaisella. Kuvataan kädet ja jalat mystisten nivelkipujen selvittämiseksi. Laboratorioaikaa en saanut huomiselle, sen aika on tiistaina. Latasin lisäksi kaleteriini kaikki muut sovitut menot ja tapaamiset. Yksi viikko on jo nyt aika hykerryttävän kiva, pääsen tekemään kolmena päivänä kuvauksia. Siis ihan sovittuja kuvauksia, my ass! 

Haastetta asiaan tuo valo, pitäisi päästä mahdollsimman neutraaliin valoon, etteivät kuvattavat ihmiset näytä keltatautisilta tai possunpunaisilta. Ehkä mä keksin asiaan konstin, pari ideaa kävi päässä, täytyy tarkistaa ovatko toimivia. 

Tämmöinen adventti-ilta tänään. Nurkissa humisee ja pihakuusen valot rytkyvät tuulessa niin, että tulee merisairaaksi jos niitä jää pidemmäksi aikaa katsomaan. Iso-J oli häärännyt Äitikullan kanssa valoshown merkeissä. Äitikulta oli painanut jarrua sinisten valojen kohdalla ja muistuttanut, että aiempinakin vuosina on tullut tältä suunnalta palautetta. Mitään hälytysajoneuvon sinistä tarvita tänne hankien saartaman torpan pihaan loimottamaan. 

Pidä pipostasi kiinni, missä kuljetkin. Se on myrsky nyt!

Ollos tervehditty Joulukuu

Se on täytetty, uudenvuodenlupaukseni. Lupasinhan nimittäin jakaa koko vuoden joka kuukauden ensimmäisenä päivänä lukijoille vähän silmänmakeata kalenterikuvien muodossa. Tässä tulee viimeinen Kilpisoturi … Kalpa… ööh… no savonmuan jiäkiekonpelloojjii kumminnii. Yksitoista on nähty ja sokuripurkissa alkaa pohja paistaa.

Näillä näkymin tämä anti tähän yhteen vuoteen tyssääkin, uudesta kalenterista ei ole vihiä.

Kyllä saisivat savonmuan kunniakonsulinnaksi minut nimittää tästä pyyteettömästä pr-työstä mitä olen näiden könsikkäiden kuvia jakamalla tehnyt. Eipä sillä, en minä kehuja pyydä. Ilohan tämä on ja hyvä on syytä laittaa kiertämään, mitä tuota itsellään panttaamaan.

Olkoon tämä sitä heimojen välistä yhteistyötä. Eihän se oo synti olla savolainen. Se on hirmunen häppee. No ei vaiskaa, vitsivitsi.

Näihin atleettisiin tunnelmiin on hyvä päättää kalenterikatsaus. Siirrytään joulukalentereihin.
Sunnuntaina vietetään ensimmäistä adventtia, tästä se joulun odotus nyt alkaa. Kuka odottaa mitenkin, pääasia, että ei ole pienille paha.

Näihin kuviin ja tunnelmiin. Kiitos ja näkemiin, lämpimät terveiset savonmualle. Tämä Kapasen poika on ikäisekseen nätissä kuosissa. Ja pahuksen taitava kiekonvemputtajakin, hyvä Sami, hyvä Kalpa!

Siitäs sait, marraskuu

Yksi vuoden tyhmimmistä, turhimmista ja ankeimmista kuukausista on muutamaa tuntia vaille lusittu.
Marraskuun joutaisi minun puolestani poistaa kalenterista ja jatkaa vaikka elokuun jälkeen kivalla loppukesän kuukaudella. Mutta maan pitää valmistautua talveen ja siksi meillä on taakkanamme vitsaus nimeltä Marraskuu. Pthyi, pitkä sylki perään.

Aamulla peittelin hevoset tuulitakkeihin ja saattelin ne ulkoilemaan. Hevoset olisivat ilmeisen mieluusti jääneet talliin, Sörsselson teeskenteli nukkuvaa ja haukotteli niin, että omiakin leukoja repi makeasti, haukotus todellakin tarttuu, hevosen haukotus erityisesti koska se on niin iso. Se haukotus. Ja kello 7 marraskuisena lauantaiaamuna myrskytuulen ujeltaessa nurkissa olisi paljon kivempi köllötellä lämpimässä kuin ulostautua tuulen riepoteltavaksi. Ei hevonenkaan tyhmä otus ole, mutta ilmeisen mukavuudenhaluinenkin sille tuulelle sattuessaan.

Tuulesta puheenollen, tuli tuuli ja tuli lumisade. Koko päivän satoi enemmän tai vähemmän kiivaasti.

Päivällä vietin sitä kuuluisaa omaa aikaa kuntosalilla. Vedettiin tiimin kanssa rankkaakin hikisempi RPV-intervallitunti, täydet 60 minuuttia kovilla sykkeillä. RPV tarkoittaa yksinkertaisesti reisi-pakara-vatsa -osastoa ja hapoillehan ne kaikki saatiin. Ei ihme, että kyseinen tunti on yksi suosituimmista ryhmätunneista. Tuo intervallihomma oli vähän kai kokeilussa että jääkö siitä peruspirkko henkiin vai kannetaanko salista ulos.

Jokainen käveli omin jaloin poiskin ja autuaan tyytyväinen hymy kaikkien kasvoilla.

Siitä kauppaan ja kotiin, päivälle tuli pituutta. Ja ruokaväli venähti itkupotkuraivarin äärelle.
Ei ole hyvä asia ensinkään semmoinen. Tulee paha mieli ja ärsytyskynnys on ihan todella räjähdysherkän matalalla.

Päätelkää loput.

Iso-J viritteli valoja ja kynttelikköjä ja minä yritin toppuutella minkä ehdin. Eihän nyt kaikkia jouluhelyjä nakata esille ekana adventtina. Vähän kerrallaan ja valoilla aloitetaan.

Pihapuut ovat vielä ilman valoja, mutta veikkaan, että huomenna jo pihakuusi helottaa pimeydessä.

Minulle rakas ja tärkeä uusi jouluvalokoriste pääsi etueteiseen. Sain tämän tänä syksynä lahjaksi, kiitos Satu, kiitos Sarika.

Minä lähden nyt saunaan. Huomenna onkin jo joulukuu ja tontut teutaroivat nurkissa. Älkää te teutaroiko pikkujouluissa, siitä ei yleensä seuraa muuta kuin norjan kielikurssi vessanpytyllä ja ankeaakin ankeampi maanantai työpaikalla. Älkääkä varsinkaan lähtekö autoilemaan jos ilta venähtää ja glögi maistuu.

Viisaasti siellä, missä lienetkin!

Likaiseksi on mennyt lätkäpeli