Maailman napa

Sanokoot savolaiset toristansa mitä tahansa (väittävät sen olevan Mualiman Napa), mutta minun totuuteni on se, että meidän maailmamme napa on tuvan sohva.

Tutkin tänään puhelimeni kuvagalleriaa ja löytyihän sieltä sitä sun tätä. Suurin osa kuvista on ihan surkean huonoja ja rakeisia johtuen siitä syystä, että kameran linssi on pelkkää suttua ja rähmää. Kun muistan, pyyhin enimmät hiet, kuolat ja roippeet pois ja taas maailma näyttää kirkkaalta jopa puhelimen kuvien kautta. Yleensä se on yhtä nuhjuinen kuin marraskuun sää.

Säästä ei mitään lisättävää edellisiin valitusvirsiini. Tihkusateita, tuulta, pilviä ja suurimman epätoivon hetkellä pilviverhon (laittoman paksun) takaa vilahtaa siivu sinistä ja jopa itse aurinkoinen. Eihän se jouda tänne itäsyrjänperälle paistamaan, kun pitää lämmittää kenguruiden maahan kesää *hmph*

Takaisin aiheeseen.
Tuvan soffa on aseteltu ainoaan oikeaan paikkaan, strategisesti loogiseen ja toimivaan hermokeskukseen. Tässä toimii kotiverkko, puhelin (oi kiitos Pyhä Elisa pätkittäin toimivista 3G yhteyksistä). Tästä näkee pihaan ajavat autot, tästä näkee tulevan ja menevän sisäisen liikenteen.
Tässä on lämmin, tässä on kaikki.

Valitettavasti tässä harvoin saa yksikseen pötkötellä. Nuorimmainen tulee joskus toiseen päähän lojumaan ja lopun tilan valtaavat Torpan Pojat (sorry vaan identiteettivarkaudesta ison kirkon koripallon pompottajille, meidän kaupungin korisjengi on kovempi kuin te ja meidän torpan jengi kaikkein kovin).

Tällä paikalla on sijainnut monta erilaista komentokeskussohvaa. Vanhoja kierrätyssohvia ja nyt tämä uusin, vierasvaruiksi hommattu iso hökötys. Ainoa miinus on sohvan selkänojan pari senttiä liian kapea reunus, viinilasi kahvimuki tai laajasuinen teemuki keikkuu hetkittäin vaarallisesti. Aina saa olla pesemässä tyynyjä ja patjansuojuksia.

Huomatkaa tässä kuvassa kuvanottajan ahdinko. Siinä on rekku kainalossa, toinen jaloissa ja mirri kuumottaa kinttuja.
Tätä kutsun lounasruuhkaksi. Onneksi nämä meidän Torpan Pojat ovat pienikokoisia pallotteleviin kaimoihinsa verrattuna.

Jos olen kotosalla, yritän järjestää puolilta päivin lepohetken. Silloin yleensä on aamuhommat toimitettu eikä iltapäivän liikennöinti ole vielä alkanut.

Etenkin jos takana on jo kaupunkireissu (+ salitreeni), väsymys iskee kuin leka. Tai eihän se väsymystä ole, äkillinen levon tarve mieluummin.

Olen joskus sanonut, että laiskuus on luova tila ja minun kohdallani se kyllä pätee. On ihanaa vain maata ja antaa ajatusten rönsyillä. Jos joku joskus pystyisi kirjaamaan ylös kaikki päässäni ristelevät ajatukset, hän soittaisi samoin tein valkotakkiset paikalle ja korottaisi lääkityksen äärimmilleen.

Ajatukset risteilevät verotuksesta päivän ruokaan, hevosen hengenliikkeistä kukon tappoon ja mahtuuhan siihen väliin myös aimo tujaus maailmantuskaa, keski-ikäisen angstia ja paljon muuta *tihi*

Kukon tappo oli eilen ajankohtainen ja akuutti asia, murhatyön aikaan minä olin raviradan parkkipaikalla noutamassa uutta kanaa.

Se onkin kokonaan oma tarinansa joten palaan asiaan pikimmiten.

Monta asiaa minä tiedän raviradan parkkipaikoilla tapahtuneen mutta kanaa en ole sieltä ennen hakenut. Nyt olen senkin tempun tehnyt.

Päivä on ollut pitkä ja tähän aikaan viisas ihminen olisi jo hankkiutumassa yöpuulle. Minä en ole tänään viisas ja harkitsevainen aikuinen, vaan aion kirmata vielä saunaan.
Osumaa ottaneet olkapäät kaipaavat lempeitä löylyjä ja tukkaan tarttunut kissanruuan haju (roiskahti vähän) vaatii pikaisia pesutoimenpiteitä.

Nenään löyhähtää myös vieno hevosen iltapuuron haju joten on ehkä ihan asiallista käydä pesulla. Muuten voin aamulla hämmästellä ympärilläni pörräävien kärpästen määrää. Tai herään siihen, että nälkiintynyt kissa puree poskestani palaa irti.

Tämmöistä tänään, mitähän huomenna?  Pitää ainakin perkata sähköposti ja viestit, olen luvannut toimittaa kuvia sinne ja tänne ja kuvata joitakin ihmisiä, se vaatii visiointinokoset tuvan soffalla, ehdottomasti. Toivottavasti en ole unohtanut ketään, mitään.

Minä lähden saunaan, pysy sinä reitillä, missä kuljetkin!

Erilainen kissa, Veli Winston a.k.a Katti Kassinen

PeeÄäs:
niin paljon kuin minä (aina tilaisuuden tullen) härnäänkin savolaisia, on minulla kuitenkin sinne lämpimät suhteet, kiitos Kilpisotureiden. Ihan olen pyyteettömästi jo 11 kuukautta jakanut kuvia blogin kautta lukijoiden ihasteltavaksi. Iso korvaus satunnaisesta härkkimisestä, mielestäni.

Mutta nyt ovat savolaiseet kehittäneet vakavan täsmäaseen. Meille on päätynyt kiuruveteläisiä kanoja. Siis tämä kanaheimo on lähtöisin savon synkimmästä ytimestä. Ja ne perhanat ovat niin kitsaita munimaan, ettei moista ole nähty. Hätäisesti yksi muna per viikko, neljästä munintakypsästä kanasta. Kolme uusinta eivät vielä edes muni enkä odota, että munivatkaan. Mitä lie salalaihialaisia.

Eilen hakemani silkkikana on Suonenjoelta joten eipä ole munatulvaa odotettavissa siltäkään saralta. Tässä joutuu kohta munakori kourassa anelemaan naapurin isännältä munia. Ja siitähän se taas kylällä lätinä alkaa, kaupunkilainen vonkaa naapurin munia. Varjele!!

Sitä samaa

Ihan vaan pikaisesti kirjailen päiväkirjaan, että tänään ei Torpan maaperään satanut pisaraakaan vettä. Eikä lunta. Eikä räntää. Ja minä näin (melkein) auringon!!! ... ehkä tuo on pikkuisen liioitellusti sanottu, mutta sinistä taivasta näkyi ja ehkä siellä jossain välähti jokunen kultainen sädekin.

Päivästä ei ihmeempiä. Aikaisin alkoi ja tähän on tultu. Hevoset taputeltu yöunille ja pienemmät pojat ovat tuvassa. Myös kissat ovat kotona. Ne tulevat iltalenkiltään hieman aikaisemmin, ehkä se on tuo pimeys ja ainainen vesisade joka tympii kissojakin.

Äitikulta joutui tänään ostamaan lisää kissanruokaa (minä näin ne pussit vaikka oli piilotettu salaattipussien alle) joten Veljekset Hulluudessa ilmeisesti viettävät lokoisia kissanpäiviä mummolassa sen sijaan, että ahertaisivat myyrätalkoissa.

Kaupunkireissun ansioiksi lasketaan se, että jo 3/4 Torpan nuppiluvusta on istunut parturikampaamon tuoliin tällä viikolla. Jäljellä on Iso-J jonka kohtaloksi jäi olla viimeinen. Ja se joka vika, se kuittaa laskun.

Koirapojat kävivät aamulla treffaamassa Herra Eläinlääkäriä ja nyt on kumpaisellakin leimat kunnossa rokotusten suhteen. Nasse joutui alistumaan hieman intiimimpään tutkimukseen. Löytyi täyttyneet anaalirauhaset ja mojova eturauhanen. Niihinkin löytyi käypä hoito joten nyt vain elellään seesteisiä ja huolettomia koirapapan päiviä.

Tänään tuli kutsukirje Jyväskylän näyttelyyn. Voi varjele, siellä on ihan järjetön määrä rekkuja. Peetuhan jää siltä reissulta kotiin, meiltä edustaa vain Nasse. No, mennään viimeisen kerran avoimeen luokkaan ja otetaan reissu kisakondiksen hiomisena.

Tämmöistä tänään, kohta saapuu etelän juna ja siinä pitäisi kaiken saamani informaation mukaan olla myös Siskolikan Esikoispoika. Laiha poika muuttuu mummon eväissä pullapojaksi. Tiedän miten järeät varastot pullaa ja piirakkaa ja muuta herkkua on varattu. Närästää jo pelkkä ajatuskin.

Hyvä näin, nämä tässä!
Huomenna paistaa aurinko lähes koko maassa. Pidä aurinkolasit mukana, missä kuljetkin!

PeeÄäs:
nykyään näillä selkosilla maristaan pakkoruotsista ihan kyllästymiseen saakka.
Minulle se on riemuruotsia (pöllin termin Siskolikalta), sillä on mukava verestää lähes unohtunutta kieltä Esikoisen läksyjen myötä. Jättekiva. Kanonbra. Lähden mielelläni hänen kanssaan kielikurssille serkkuja tapaamaan. Ja pitää toki tutustua ruotsin murrealueisiin, Ystadissa pitää käydä tutkimassa Komisario Wallanderin maisemat ja Tukholmassa tutustua suhuruotsiin. Åressakin voisi piipahtaa hiihtosesongin aikaan. Javisst! Ai joo ja Gotlanti...

No hups...

... niin se aika vaan huitelee omia latujaan. Mihinkähän se on alkuviikko taas kadonnut? Mitään uutta millään saralla ei ole tapahtunut, tuttua ja turvallisen tylsää arkea.

Päivät pimenevät, kaamos syvenee ja talvi tekee nyt todella kovasti tuloaan. Onneksi sain ne valkosipulit maahan. Olisihan se ollut aivan kestämätön tilanne porata rautakangella jäiseen maahan valkkarinkynnen mentäviä reikiä. Kestämätön myös kyläläisten kannalta, nauruun olisivat kuolleet joka iikka ja iivari.

Reilut 30 penkkimetriä sitä herkkua nyt on kuitenkin mullassa. Ihan tein taas Titan oivallisten ohjeiden mukaan, luin loitsut ja heittelin hevonpaskat, tuhkat ja mullat. Tulkoon sato sakea, kasvakoon kynsilaukka pullea!

Maanantai oli ihastuttavan itsekäs leppoisa rouvanpäivä. Aamurutiinien jälkeen oli kiva köllähtää futonille ja tulla vatkatuksi, venytetyksi ja ravistetuksi. Meinasin nukahtaa, se oli niin liki.
Sieltä olikin hyvä siirtyä vetrein lihaksin ja rennoin mielin salille veivaamaan olkapääasioita kuntoon. Pikkuisen jäi puolinaiseksi tekemiseksi, uusi ohjelma herättää sekä pelonsekaista riemua, että suurta itsensähaastamisen tunnetta. Ja tietysti ensihätään suurta ihmetystä siitä, miten päin missäkin narussa pitää rimpuilla ja missä kulmassa mitäkin taljaa vemputtaa.

Kiirehän siinä sitten tuli ihmetellessä ja kampaajalle juoksin pari korttelinmittaa paikallista liikennettä uhmaten, ehjänä selvisin ja vain 4 minuuttia myöhässä. Paikallisesta liikenteestähän olen ennenkin todennut, kuinka joka toinen kulkija on sokea ja joka toinen sarvikuono. Loput ovat aaseja. Fillaristeilla ei mitään rotia ja jalankulkijat säntäilevät kaduilla miten sattuu, pysähtelevät keskelle katua kaivamaan nenää ja autoilijat eivät vilkkuja käytä. Hyvä jos valoja raaskivat käyttää. Fillaristit eivät niitäkään.

Johanna teki taas taikojaan ja kuontalo kirkastui nätisti. Vähän lyheni, vain pari senttiä.

Kaupungilla hummatessani kotihommat kasaantuivat ruuhkaksi asti ja sumaa purkaessa menikin maanantai-ilta hammasta purren ja välillä vähän pinnaakin kiristellen.
Tänään oli jo huomattavasti leppoisampi asenne eikä ihan niin kiirekään.

Nassepapalla ei ole askeltamisessa mitään ongelmaa, vetää ja työntää tomerasti.
Huomenna on aamulla treffit eläinlääkärin kanssa. Katsellaan eturauhasta sillä silmällä ja laitellaan rokotukset tarvittavilta osin kuntoon. Rähistelyt poikien välillä on näemmä rähistelty, ihmeen tasaista ja rauhallista elämää ovat malttaneet elää. Tuikataan nyt varuilta kuitenkin se jarrupiikki, ettei tarvitse tikattua koiraa näyttelykehään viedä. Mun tuurilla nimittäin juuri niin kävisi.

Luin juuri, että messukeskuksen joulukuisiin Voittaja -näyttelyihin on ilmoitettu maailmanennätysmäärä koiria, yli 23000 tassuttajaa. Tosin tuo määrä jakaantuu kolmelle päivälle ja moni koira tulee kaikkina päivinä kehään. Silti. Hengästyttävä määrä koiria tulossa. Ei suotta Suomea kehuta näyttelyjärjestämisen mallimaana.

Huomenna saadaan Siskolikan vanhin poika minilomalle. Tulee iltayön junalla muutamaksi päiväksi mummolaan. Tosi kiva, että nuori mies malttaa jättää vapaapäivinään Ison Kirkon ilot ja tulla tänne maalle mummon hoiviin.

Seniorikansalainen on paistanut pullaa ja piirakoita -ja huomenna paistaa lisää piirakoita. Ja varmaan varaa paistit ja pihvitkin. Mukavaa vaihtelua Äitikullallekin nyt kun ei ole pihatöitä eivätkä säät suosi muitakaan ulkoilma-aktiviteetteja.

Jep. Tupa on mukavan lämmin ja Iso-J karauttaa kohta pihaan. Aamulla oli maassa lunta, nyt ei. Saas nähdä mitä huomenna ikkunoista nähdään, myrskytuulia ovat taas lupailleet.

Näillä eteenpäin! Pidä piposta kiinni, missä lienetkin. Näihin Halloween -henkisiin kuviin on hyvä päättää päiväkirjamerkintä tänään:

Kooma

Yhtään en juksaa kun sanon, että nyt alkaa Torpan Armon energiataso olla kooman puolella. Ajatus ei jaksa kulkea eikä kyllä jalkakaan enää nousisi. Persauksesta puhumattakaan.
Päivä on puhallettu sellaisella vauhdilla, että välillä tuntuu tossunpohjat sutivan ilmassa tyhjää.

Minä olen tasan varmasti saunan jälkeen valmista kauraa yöpuulle,  tänäänkin jäävät katsomatta tallennetut ohjelmat ja lukematta lehdet. Ehtiihän ne ehkä huomennakin?

Aamulla hevosten ulkoistamisen ja kukkojen herättelyn jälkeen koirat saivat aamiaisensa. On se kyllä metka miten Nasse, kelmien kelmi, jaksaa vieläkin vaahdota koirien oikea-aikaisesta ja aina riittämättömästä ruokinnasta. Se ruuan vinkuminen alkaa kellontarkasti tuntia liian aikaisin, näin talviaikaan. Kesäaikana se vaatii ruokaa sekä talviaikataulun mukaan, että kesäajan mukaan.

Totesin, että on aikaa pikkuisille neuvoa-antaville nokosille ennen muun perheen heräämistä. Niinpä tuvan soffaan vaateriin ja lisää unta sitä kaipaavalle.

Sitten pakattiinkin Esikoisen kanssa Nasse ja kamppeet autoon ja hurautettiin kaupunkiin. Nassella oli tuikitärkeä ennakkovalmistautuminen tuleviin virallisiin koiranäyttelyihin, kuin tilauksesta oma koirakerhomme järjesti Halloween Match Shown.

Perillinen ja Veteraanikoira jäivät hallille, minä kurvailin salille. Tämän päivän ohjelmassa oli entistäkin rankempi versio Functional Trainingista, täysi tunti hullunhirveää viuhtomista levytangon, irtopainojen ja kahvakuulan kanssa. Runsain mitoin kyykkäämistä ja muuta lystiä. Huippuseurassa homma sujuu kuin tanssi !

Eilinen treenisessio Piiskurin ohjeistuksessa kieltämättä tuntui varsin kokonaisvaltaisesti. Huomenna ei nouse myslikuppi pöydästä, korkeintaan tyhjänä.

Koville otti, mutta palkitsevaa oli. On se niin pahuksen hienoa haastaa itsensä ja kroppansa ja tulla maaliin itsensä voittaneena. Selkään ei satu pätkän vertaa, se toimii kuin uusi.

Yritin minä vähän vinkua eiliseen superhauisrääkkiin (sata toistoa) vedoten vähän kevyempää levytankoa. Vastaus oli tyly: ja tämäkö on sinun treeniasenteesi? No ei ole. Nöyränä tyttönä latasin vaaditut 12 kiloa romua puikkoon ja tein joka ikisen toiston, yhtään en lintsannut. Paitsi vatsalihasliikkeissä, oli pakko puhaltaa parin toiston ajan.

Nassekin tassutteli näyttelyssä tyylikkäästi, sinisen ruseetin arvoisesti. Virallinen pönötyskuva otetaan huomenna. Vastassa oli niin upeasti liikkunut spanieli, että pieni, arkisen näköinen terrierintynkä ei pysty siihen huutoon vastaamaan. Paitsi karismalla. Sitä Nassella on enemmän kuin kenelläkään !

Huomenna Nasse pääsee Peetun treenireissulle mukaan, siellä on taas näyttelytotutustakin joten Esikoinen saa kipittää molempien koirien kanssa.

Kotona odottivat normaalit kotirutiinit, tallin siivouksesta ruuanlaittoon ja pientä pintasiivoustakin yritin tehdä. Lähinnä siirtelin tuvan pöydällä ajelehtineita romppeita niiden omille paikoille. Nuorimmainen niistää ja ryystää joten hän on pois ns. suorittavasta portaasta.

Iso-J ahersi Nuorimmaisen kanssa huoneremontin loppuun ja aikamoiset rättisulkeiset olivat pitäneet. Nyt on taas vaatekaapeissa tilaa ja siistit pinkat. Kirpparille ja hyväntekeväisyyteen lähtee monta nyyttiä tavaraa. Kun vain saisi aikaiseksi sen kirppariruljanssin taas pyöräyttää käyntiin.

Illan pimettyä oli hyvä istahtaa ruokapöytään. Kukaan ei jaksanut kysellä Kekripaistin perään, Äitikulta tosin toi vadillisen kuumia ja tuoreita karjalanpiirakoita. Minä värkkäsin ihan perinteisen makaroonilootan joka näkyi kelpaavan. Itse tyydyin kevyempiin eväisiin.

Nyt kun on saanut jokusen tovin istua aloillani, tunnen luomeni hyvin hyvin raskaiksi. Tunnen valtavaa tarvetta sulkea silmäni ja lepuuttaa luomia hetken....

BLING! Herätys. Jossain tuolla ulkona pimeässä mörköjen syötävänä seisoo kaksi hevosta odottamassa talliin pääsyä ja iltapuurojaan. Saunaankin on syytä raahata tämä ihmisen kuori. Henkeä ei tunnu olevan jäljellä enää helmen vertaa.

Ensi yönä eivät maahiset, peikot, möröt eivätkä menninkäiset minun untani häiriköi. Vaikka Iso-J kuorsaakin kuin höyryveturi, minä nukun.

Tulkoon kissoja ja koiria sänky täyteen, minä nukun!

Tähän loppuun vielä kerran kiitokset tämän päivän tsempityksistä sinne minne ne kuuluvat.
Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisempänä: lämpimät onnittelut Iisalmen voittoisille mestarimyyjille ja koko tiimille. Hyvin tehty, oikein hyvin!

Nyt viimeiset rutistukset ennen koomaan vaipumista, hei hei ja varo niitä maskinaamoja. Niitä on tänään liikkeellä, ainakin naamakirjan mukaan bileitä on siellä sun täällä. Olkaa ihmisiksi.

Älä käännä niille selkääsi, missä lienetkin!

PeeÄääs, joku maahinen näyttää nyt sorkkivan pimeyden voimillaan datayhteyksiä tai sitten joku utelias kiinalainen hakkeroi parhaillaan vähäisen pienyrittäjän tietokonetta. Julkaiseminen ei meinaa onnistua millään. Jos tämä pläjähtää julki kymmenen kertaa, lupaan poistaa ylimääräiset. Kunhan ensin nukun yhden yön kunnolla.

Kalenteri kertoo...

Sinne luiskahti Lokakuu, niljakkaan märkään loskaan. Kuukausi josta ei juurikaan muistikuvaa jää. Paitsi, että se pimeni loppua kohti ja ensilumenkin satoi.

Marraskuu ei juurikaan lupaavammalta näytä, pimeä syvenee, kestää pidempään ja aurinkoa näkee aina vaan harvemmin. Kaveripiirissä varaillaan tammikuun Thaimaan reissuja ahkerasti. Voi te onnekkaat, kertokaa auringolle terveisiä.

Voi meitä kurjan pohjolan kolkan kansaa! Me totisesti tiedämme mitä pimeydessä tarpominen tarkoittaa.
Kunhan vielä kaupungin isät säästöjä etsiessään päättävät sammuttaa syrjänperältä jonninjoutavat katuvalot, sitten on kurjuus maksimoitu. Käsikopelolla eteenpäin. Onneksi on otsalamput ja fikkarit keksitty.

Marraskuun loppupuolella pimeään kyllästyneet ihmiskurjat alkavat viritellä pihavalojaan. Eihän niitä saa ennen adventtia jouluvaloiksi kutsua, kaamosvalot on kuulema korrektimpi termi. Sitä minä olen ihmetellyt, miten vähän täydellisiä ylilyöntejä pihavalaistuksissa loppujen lopuksi näkeekään. Luulisi nimittäin, että tämä synkeä pimeä aika aikaansaisi jonkinlaista karkkipäivä -syndroomaa. Ahmi itsesi kipeäksi, valaise itsesi sairaaksi.

Toki meidänkin selkosilla on muutama tölli jossa on ihan reteästi heitelty valokaapelia, eri väreissä luonnollisestikin, rakennusten katoille, kieputettu lipputangon ympäri ja värkätty mitä mielenkiintoisempia tuikkimisrytmejä. Sillälailla silmiä viiltävästi, että migreeni on satavarma palkinto semmoisen valoilotulituksen vilkaisemisesta. Kukin tavallaan ja jokainen toteuttakoon taiteellista näkemystään. Meidän pihaan valot myös laitetaan, mutta ei vielä marraskuussa. Adventtina vasta. Meidän valot eivät välky.

Onpas ankeaa... onneksi savolaiset kiekonlämijät tekivät iloksemme kalenterin josta on silmänruokaa ja sielunmannaa vielä kahdeksi kuukaudeksi. En ole tarkistanut onko tätä herkkua luvassa ensi vuodellekin. Sen teen oitis huomenna! Toivottavasti Joulupukki on kuulevalla korvalla ja noteeraa tämän vähäisen toiveeni.

Tämän kuukauden soturin äidillä on kyllä ollut hyvät vauvankaavat kun on Hentus Jukkaa tehnyt. Ellen ihan väärin muista, tämä samainen sankari tunnetaan myös nimellä Joroisten härkä. Miehen ikään on päässyt ja kondis näyttää olevan kunnossa.

Terveitä pelikausia hälle toivomme, kiitos näistä hetkistä ja näistä kuvista!

Tästä se sitten lähtee, marraskuu.  Ei auta masentua, ahistua tai nahistua, kukaan kun ei päiviensä määrää tiedä, niin ei niitä silloin kannata tuhlata jonninjoutavaan märinään.
Tuetaan toisiamme, missä kuljemmekin!

Suuri Kurpitsa

Ei ole kurpitsasta kuvaa mutta tänään maailmalla villiinnytään juhlimaan Halloweenia. Tai millä nimellä sitä nyt sitten missäkin maailman kolkassa kutsutaan. Meillä se taitaa olla Kekri. Torpalla se on ihan tavallinen torstai. Esikoisella oli koulussa Halloween -teemapäivä ja jotain zombiemeikkejä olivat värkänneet opettajien iloksi. Onneksi pakkasin aamulla reppuun meikinpoistoaineet ja pyyhkeen. Olisivat ne taas saaneet kylälle länkytettävää kun kaupunkilaisten kakara kulkee haudasta nousseen näköisenä julkisilla liikennevälineillä.

Tälle päivälle ei tämän kummempaa päiväkirjamerkintää heru. Huomenna on marraskuu ja sepä se taitaakin kertoa olennaisen.

Tässä kuitenkin vielä taidepaukku, tässä on kaikki!

Olkaa hyvät, Torppa tarjoaa!

PeeÄäs:
herranjestas, melkein unohdin päivän tärkeimmän merkkipaalun. Tänään minulle tuli SADAS salitreeni tälle vuodelle. Lämmitti mieltä. Ja tuntuu huomenna persauksissa.

Ei ole sitä miltä näyttää

Torpan päiväkirjan päivitystahdista voisi päätellä, että elo täällä on verkkaista ja leppoisaa ja ikuista kissankehräystä. No ei ole.

Tänään on siitä harvinainen päivä, että pääsen omalle läppärilleni tähän säädylliseen aikaan. Yleensä saan koneeni takaisin vasta kun Esikoinen lähtee (pakotettuna) nukkumaan ja silloinkin pitää konetta latailla ja käynnistellä uudelleen ennenkuin se taas jaksaisi pelittää. Siinä vaiheessa minä kaipaan jo kipeästi latausta eli unta ja taas jää sähköpostien lukeminen ja blogipäivitys aikaan parempaan.

Ja koska olen kahden teinin äiti ja muistan turhankin hyvin omat teinimetkuni, kuuntelen täällä tuvassa korvat pitkänä mitä Esikoinen yläkerran huoneessaan väsää. Ilmeisesti sovittelee vaatteita huomista Halloween partya (koulussa) varten.

Nuorimmainen ansioitui tänään ja hölkkyytti Töttistä pimenevässä illassa. Jossain vaiheessa Töttis päätti esittää suurta tragediennea ja pyöritteli silmiään kuin Regina Linnanheimo parhaina päivinään. Eikä kulkenut eteen eikä taakse. Niinpä jouduin itsekin tarpomaan ja antamaan hevoselle sekä suunnan, että vauhdin. On se kyllä ihme elukka hevoseksi. Niin tuulella käypä että tuulimyllytkin kalpenevat laiskuuttaan. Onneksi Herra Sörsselson on omassa virtahepomaisuudessaan hilpeä hippo verrattuna tähän tammankantturaan.

Tää ois tälleen plinsessa ja sillois tää häntä huiskana

Ei kuule just nyt yhtään kiinnosta

Ja ongelma oli mikä? Ei mun asenne ainakaan

Kuten nokkelimmat kuvista kenties huomaavatkin, täällä paistoi tänään aurinko. Ihan se vanha kunnon keltainen mollukka. Lämpötehot ovat toki mitä sattuu, mutta sieluun ei satu silloin kun aurinko paistaa. Kyllä se näin vain on, valoterapia toimii.

Eilen tein ihan älyttömän hyvän löydön, ostin nimittäin nyt sitten ensimmäisen jalustani. Slik on merkki ja malli joku vanhempi, käytetty kapistus ja myyntitilissä. Mutta toimiva kolmijalka se vaikuttaa olevan. Läpäisi ainakin Iso-J:n seulan. Hänellähän on taustalla mm. videokuvausosaamista ja silloin on tietysti lelut viimeisen päälle kun mies jotain hommaa. Tämä minun jalustani ei ollut hinnankiroissa, lapussa luki 35 € joten raskin ostaa.

Parempi tuo jalusta kuitenkin on kuin mattoteline jota olen käyttänyt kuuta kuvatessani. Ja jalusta on huomattavasti kevyempi kantaa kuin paikalleen juntattu mattoteline.

Aina sitä kamera sen verran käsissä kuitenkin tärisee, että kuukuvat ovat olleet enemmän tai vähemmän suttuisia. Jospa nyt korjaantuisi sekin murhe. Kaukolaukaisin olisi kiva myös. Jajaja... verottaja pitää huolen, ettei tänä vuonna mitään ylimääräistä kyllä hommata. Vaikka miten tekisi mieli.

Nyt odottelen innolla pimenevää iltaa ja mahdollista tähtitaivasta. Aion nimittäin kiikuttaa jalustan pihalle ja zuumailla taivaallista nappikauppaa kohden. Revontulia lienee turha odotella, mutta jahka niitä on luvassa, täällä ollaan valmiina.

Tälle päivälle ei isoja ansioita voi kirjata, mutta läsnä on taas oltu.
Se riittäköön.

Illalla tallin jälkeen meinasin käväistä vähän lenkillä, pitkästä aikaa. Huomenna on kauan odottamani jalkatreeni ja perjantaina Piiskuri siivittänee selkäsaunan aivan uusille tasoille. Tämän ja eilisen päivän liikunnalliset suoritteet painottuvat maalaiselämän aktiviteettien puolelle. Sähköpaimenen akkuja kanniskelin ihan vaan kantamisen ilosta paikasta toiseen, kaurasäkki á 40 kg on perin ärsyttävä kannettava ja tallitöissähän saa kyllä viuhtoa jos meinaa aikatauluissa pysyä.

Että tämmöistä löysää ja leppoisaa elämää taas yksi päivä takana. Eikä muuten harmita yhtään. Vieläkään. Paitsi tamma. Sen pökäleen kanssa minä kyllä menetän vielä jonain päivänä hermoni niin, että kenelläkään ei silloin ole kivaa.

Olisipa minulla joku kristallipallo josta kurkata miten jalo ja viisas ihminen minusta vielä valaistuukaan kun tuon nelijalkaisen vitsauksen olen helmoihini haalinut ja sen kanssa joudun tätä maallista taivallusta suorittamaan!

Kirkastu sinäkin, missä lienetkin!

PeeÄääs:
voi jumaleissöni mun hienoja tähtikuvia. Ei näy otavaa, näkyy pelkkää suttua. Täytyy vissiin ottaa taas alan oppikirja käteen ja kerrata perusasiat. Ja säätää ne jutut jo valoisassa ja lämpimässä eikä siellä hemmetin pimeässä ja kylmässä *hakkaa päätä seinään*

Nyt olisi Titalle ja Harrylle (sekä kaikille muillekin osaavammille) tuhannen taalan paikka pitää pikainen kurssi pimeäkuvauksen perusteista.... paitsi tuhatta taalaa en pysty näillä veroilla maksamaan :-/

Takaisin talviaikaan

Vapaudenpuiston totinen torvensoittaja

Käppäilin iltapäivällä kaupungin keskustassa ja totesin, että talviaika meinaa myös pahuksen pimeitä iltoja. Tyhmä minä en tätä muistanut. Puoli viideltä oli jo noin hämärää. Toki harmaa pilvimassa vaikutti osaltaan päivän synkkyyteen.

Suuri suunnitelmani oli kävellä lihaslepopäivän kunniaksi jokivartta pitkin ja ottaa jokunen räpsy jokimaisemasta. Katin villat. Hämärä tuli ennenkuin ehdin matkustajasatamaan saakka enkä saanut pakkahuoneestakaan kunnon kuvaa. Vähänkö tympi.

Suuntasin lenkkeilyni avoinna olevaan markettiin ja sieltä koiratreeneihin. Ainakin sain hyvän happihuuhtelun aivoparoilleni, ne ovat viime aikoina olleet kovilla. Kun on niin paljon ajateltavaa, eikä se todellakaan ole vahvin lajini. Sen verran on kuitenkin joka päivälle puuhasteltavaa, ettei aivolihasta jouda isommalti jumppaamaan ja Äitikulta tekee kaikki sudokut ja sanaristikot kaikista lehdistä niin salamana, etten ehdi koskaan väliin.

Aamupäivällä kävin nyppimässä naapurin pellolta laidunkepit ja nauhat pois. Siitä saikin ihan kivan käsijumpan kun punoin aitanauhaa laidunkepin ympärille. Eilinen bödipumppi tuntuu kieltämättä melkoisesti joten pientä palauttelevaa lihasjumppaahan voi aina tehdä. En olekaan ennen näin innovatiivisesti hyödyntänyt laitumenpurkua.

Kaupungintalon kivimiehet, Eliel Saarisen tavaramerkki?

Nuorimmaisen huoneremppa on nyt siinä jamassa, että uusi sänky on paikoillaan, vanhasta otettu kuvat myyntiä varten ja penska nukkuu tyytyväisenä omassa pedissään. Pari päivää hän joutuu nyt odottelemaan uusia, ikiomia vaatekaappejaan sillä Iso-J poistuu muonavahvuudesta pariksi päiväksi. Hankkimaan sitä muonarahaa.

Tuon ajan Nuorimmainen saa pohtia mitä meinaa tuoreille seinäpinnoilleen ripustaa. Minusta kaikkein liikuttavin seinäasia tähän asti on ollut printti viime kesän lentolipusta. Semmoisen hän tälläsi seinälleen heti kun Espanjan reissu varmistui ja siellä se kuulema pysyy. Siihen saakka kun voi laittaa uuden lipun.

Ehdotin, että hän voisi selata joskus kuva-arkistoani ja katsoa, olisiko siellä jotain kivaa kuvaa Sörsselsonista jonka teettää pikkuisen isompana ja vaikka kehystää.

Autuas hymy levisi kasvoille: 'sehän olisi sitten melkein kuin Possu asuisi mun huoneessa jos mulla olisi luonnollisen kokoinen naamakuva siitä'. No sepä se. Mieluummin kuva kuin kokonainen poni. Etenkin kun tietää millaista jälkeä se jätkä tekee parhaillaan oman yksiönsä valkoisille seinäpinnoille. Valitkoon parhaimman. Ehdotin, että otetaan joku oikein rypeneen virtahevon tyyppikuva. Ei, hän tahtoo puuropartaponin kuvan.

Hiljaa virtaa Pielisjoki

Tähän tämä talvikauden ensimmäinen päivä sitten taisi mennäkin.

Ajelin pimentyneestä kaupungista koiratreenihallille ja ihmettelin miten Peetu -homeboy- muuttuu hallilla alfaurokseksi jolla on sanansa sanottavana vähän jokaiseen asiaan. Ainakin omasta mielestään.

Ei se ihme ole, jos Nassella välillä kilahtaa vati nurin. Vaikka Peetu kyllä vilpittömästi pyrkii pitämään suuta soukemmalla kotioloissa.

Maanantai vie meidät taas askeleen verran syvemmälle kaamokseen ja lokakuun viimeinen viikkokin kierähtää käyntiin. Onneksi on luvassa lämmintä säätä. Joskin sateista. Se ei kyllä yllätä yhtään, ainahan meillä nykyisin sataa.

Luvassa lukuisia ajokilometrejä, sovittuja aikatauluja ja väistämättä myös paperihaavoja näppeihin, kirjanpito kun on edelleen vanhanaikaisesti papereita, tositteita ja muuta suljua.

Parhautta viikkoon tuovat muutamat The Piiskurin kanssa sovitut treenikerrat.

Tähän loppuun muutama terrierienerginen kuva, voimalla kohti uutta viikkoa, missä lienetkin!

Valittelen taas kerran kuvien surkeata teknistä tasoa. Irtosalama olisi ollut niin iso apu ja säätöjäkin olisi voinut katsella vähän tarkemmin. No, ovat mitä ovat. Lentäviä russelikapistuksia, olokeepa hyvät.

Hei hei, kesä !

Jouluruusut (Helleborus) toukokuussa

Niin se sitten päättyi, kesäaika vuodelta 2013. Muutaman tunnin kuluttua tasavalta siirtyy virallisesti talviaikaan ja kelloja siirretään tunti kohti kesää. Onneksi näin syksyllä tunnilla taaksepäin, mikään unimäärä nimittäin ei meinaa riittää meikäeläjälle, kaamoksesta tulee vuosi vuodelta raskaampi.

Mieltä ei varsinaisesti ylennä yhtään iljettävä märkä räntä jota yleensä sataa viistossa. Tänään ei satanut räntää, jotain lämmintä tihkua vain. Päivänliljat kukkivat ihan kohta toista kierrostaan. Ja äitienpäiväruusu helottaa porsaanpunaisena riihennurkalla.

Riihen katto vuotaa. Siinä on muuten sellaiset kolme sanaa, joita EN haluaisi kuulla. Ja jotka kuulin pari päivää sitten. Ison uunin puut ovat justiinsa sille seinälle pinottuna, monta perhanan kuutiota piukkaan pakattua metristä halkoa. Ei kai siinä muu auta kuin virittää pressua päälle ja panostaa kattoremonttiin.

Päivä on ollut työntäyteinen ja tohinaa on riittänyt kaikille, duuniksi saakka.
Aamulla Iso-J aloitti haravointiurakan loppurutistuksen ja veteli jumalattoman isolla (laittoman kokoinen kapistus) uudella haravalla (joka sivumennen sanoen painaakin usean kilon) omenapuiden pohjan. Sinne lensivät mädät omput ja lehdet ja kaikki kompostikasaan.

Tarhakylmänkukka (Pulsatilla)

Minä livistin puolen päivän jälkeen kaupunkiin. Olin yllytyshulluna mennyt ilmoittautumaan Bodypump -maratonille. Ja ihan hullunhirveänsiistiä se olikin. Kannatti lähteä. En olisi uskonut, että minusta on rehkimään, kyykkäämään, askeltamaan, punnertamaan tunti ja neljäkymmentäviisi minuuttia levytanko näpeissä tai niskassa. Vaan niin vain sinnittelin. Ja totesin, että olisin voinut vähän lisätä enemmän levyjä tankoon. Ehkä ensi kerralla sitten.

Kotona odotti keskenjäänyt siivousurakka, torpan lämmitys ja ruokahuolto. Poissaollessani paikallaolleet olivat saaneet haravoinnit, tallityöt ja muut kuviot tehdyksi. Nuorimmaisen huoneen remppa on siinä vaiheessa, että valkoinen maali loppui kesken. Siniseksi maalatut seinät tarvitsevat kaksi, ellei peräti kolme kerrosta valkaistuakseen.

Voin kertoa, että kun vihdoin sain viimeisillä voimillani raakuttua perheen pöytään ja kammettuani ahterini penkkiin, tuntui, että joku vetäisi justiinsa tulpan irti ja kaikki voimat puhaltuivat viheltäen ilmaan.

Sauna viimeisteli päivän nätisti finaaliin ja nyt alkaisi olla ihminen kohtuullisen valmis petiin. Nuorimmainen tulee remonttievakkona viereen. Siinä on semmoinen kuumakalle, että kuumottaa metrinkin päästä. Ja armottoman levoton nukkuja. Koskaan ei tiedä milloin saa kantapäästä ohimoon tai nalletyynystä (maailman rakkain unikaveri) naamaan. Puhuukin unissaan, leuat käyvät tyhjäkäynnillä hyvän aikaa kun penska on jo nukahtanut.

Samaan sänkyyn änkeävät tietysti Nasse ja vähintään yksi kissa, yleensä Veli Milton joka kehrää nukkuessaankin.

Luulen, että ensi yönä ei ole kenestäkään haittaa, minä nimittäin arvelin nukkua ihan aamuun asti.
Tankkasin hevosille heinää niin, että rouskutettavaa riittää aamuksikin koska huomenaamulla aamukattaus tarjoillaan tuntia hevosten vatsoihin sisäänrakennettua ruokakelloa myöhemmin.

Huomennakaan ei pääse pitkästymään, sen tuhannen savottaa olisi tehtävänä. Ihan ekana pitää keräillä viimeiset laidunnauhat ja kepit pois naapurin pellolta. Ja sitten siirtyä sen valkosipulityömaan äärelle. Pottumopo tulille ja kyntöhommiin. Vietetään niitä pyhäpäiviä sitten talvemmalla, nyt ei jouda.

Tämmöistä tänään, kesä oli kiva ja pitkä, varsinainen superkesä. Toivottavasti talvesta ei tule supertalvea vaan lyhyt ja vähäluminen.

Mukavaa viikonlopun jatkoa, missä lienetkin!

Tähän on tultu, hei hei kesä!