On taas oltu

Voi tätä syyslomaa!
Espanjan loman kaltaisista rennonletkeistä päivistä ei tietoakaan. Pelkkää haipakkaa, puuhaa ja askaretta.

Paljonhan sitä saa aikaan ja rahoistaan pääsee eroon kun perheen kanssa vietetään lomapäiviä. No ei vaiskaan, aika harvinaista hupia meillä oikeastaan shoppailukierrokset ovat.

Koko syksy ollaan luvattu Perillisille viedä heidät syysvaate/tarvikeostoksille Kuopijon uuteen ikealaiseen ostospyhättöön. Sinne siis oli auton kärsän suunta tänään.

Ehtona pääsylle oli kuitenkin eiliset puutarhanhoidolliset suoritteet. Takapihan salavanlehtidyynit on nyt mätetty kärryyn, kärrätty Perillisten vikkelin jaloin sovittuun paikkaan ja haravoitu piha puhtaaksi.
Liksa maksettiin ja tänään lähdettiin reissuun. Äitikulta oli vielä livauttanut molemmille ansioituneille epatoille ostosrahaa joten hymyt olivat herkässä.

Syksy on kyllä lähtenyt koulunkin osalta niin hyvin molemmilla käyntiin.  Ansioituneita ovat, ihan ilman vaaleanpunaisia 'meidän penskat on parempia kuin muiden penskat yhteensä' -hurmoslasejakin.

Sinne katosivat Perilliset Matkuksen käytäville ja me jäimme Iso-J:n kanssa löntystelemään perässä. Kahvillekin ehdittiin, firman piikkiin otettiin bagelia ja kanelipullaa. Päivärahakeikkahan se tietysti oli, monta työasiaakin matkan aikana hoitui. Puhelimitse.

Yllättävän maltillisia olivat ostoksissaan. Toinen osti pipon. Toinen verkkarit. Ja pari paitaakin näkyi tarttuneen mukaan. Ei paha. Ikeassakin pyörähdettiin ja nyt on Nuorimmaisen vaatekaappiongelma ratkaistu. Meillä kun ei (jälkikäteen asuinkäyttöön otetun yläkerran vinojen kattojen vuoksi) voi ajatellakaan vakiokalusteita yläkerran makuuhuoneisiin. Joten piti vähän soveltaa ja Ikea jos mikä on soveltavan sisustajan mesta. Siis jos tulee toimeen litteiden pakettien kanssa. Iso-J tulee.

Kyllä ne kalusteet saa ihan vaateriin kun huolella tekee ja laittaa vähän ylimääräistä sekaan.

Ajattelinkin, että voisin kohtuullista tuntitaksaa vastaan vuokrata Iso-J:n ikea-asennuspalveluita niille jotka saavat litteistä paketeista aikaan vain huojuvia ja itsekseen romahtelevia lastulevykasoja.

Minä en ollut yhtään sillä tuulella, että olisin farkkuja sovitellut, mutta melko mieleiset kengät kyllä löysin. En kuulema saa enää ostaa yksiäkään converseja, en edes talviversioita.

Noh, kätevimmät ja järkevimmät Torpan töissä ovatkin joko crocsit tai kumpparit. Tänä syksynä pääsenkin kumppariostoksille, entiset englantilaiset kumijalkineet ovat ottaneet osumaa sen verran, että vedenpitävyys on samaa luokkaa kuin crocsien reikäversioissa. Nythän niillä näkyy olevan kumppareita ja talvikenkiäkin. Samaa kevyttä ihmemuovia kuin ne alkuperäisetkin Foppatoffelit.

Takaisin kotikonnuille ajelin pimenevässä ja PAKASTUVASSA illassa. Jessus! Auton lämpömittari kertoi, että pakkasella käytiin ja muutenkin pyörittiin nollan tuntumassa. Onneksi ei satanut mitään joten tie oli kuiva.

Kiva oli käydä reissussa mutta tosi kiva oli tulla taas kotiinkin.
Nasse oli Äitikullan kodinturvajoukkiona ja Peetu pyörähti savossa meidän kanssa. Jätkillä on nyt sen verran pinnat tiukilla valta-asemaepäselvyyksien vuoksi joten ei viititty jättää molempia törkyturpia Äitikullan käsiin. Rähäkkä kun tulee mitä merkillisimmistä syistä, yhtään ei voi ennustaa mistä Nassella milloinkin pinna palaa. Lyhyt se kyllä on. Ja Peetun torvelohan provosoituu heti.

Sen mitä olen niiden kahakoita todistanut, ei siinä purra toistaan hengennäpistysaikeissa. Mutta jumalaton rähinä, ärinä ja hampaiden louskutus kyllä käy korvien päälle. Ja hermojen.

Toimivaksi täsmäaseeksi tappelupukareiden erottamiseen on tullut vesisuihkupullo, spruitta-säädöillä. Siitä vaan spruit -roiskaus riitapukareiden naamoille ja kas, matsi päättyy siihen. Toistaiseksi.

Huomisellekin on omat kuvionsa ja reittimerkintänsä. Yksi lähtee jo aamulla kuuden aikaan reissuun, minä toimin kotiporukoille kuskina ja yritän vihdoin päästä vähän punttienkin kolisteluun. Oikean alaraajan kanssa on vielä vähän niin ja näin, mutta eihän se haittaa yläkropan jumpatteluun yhtään. Veikkaan, että kyllä persjumiksi kiteytynyt jalkavaiva siitä vertyy. Endorfiineilla on metkoja vaikutuksia, kipukynnys kasvaa.  Ja linimenttiähän myydään litran pulloissa, maatalouskauppojen hevostarvikeosastoilla. Toimii ja tehoaa.

Säiden pitäisi olla huomennakin kylmät mutta selkeät. Saas nähdä. Kivempaa on kuitenkin kuiva keli, vaikka pikkuisella pakkasellakin rapeutettuna.

Näillä mennään, nyt nukkumaan.
Mukavaa torstaita, missä lienetkin!

Vinhaa haipakkaa

Viikonloppu oli kiva. Siskolikka pyörähti käymässä ja toi tervetullutta vaihtelua arkeen.

Univelkaahan siitä kertyy kun tehdään tilannepäivityksiä puolin ja toisin. Onneksi pystyin hoitamaan vain 'pakolliset' sovitut kuviot ja kuittaamaan päiväunilla ne tunnit jotka yöstä jäivät vajaaksi.

Oikeassa kintussa, siellä jossain lonkankoukistajan kulmilla on ollut ärsyttävää kipua eikä se kipu ainakaan saunassa parantunut. Siispä tulehduskipulääkettä peliin ja lepo.

Tänään ajelin aamupäivällä kaupunkiin kalamarkkinoille. Tietyn kojun luona supatin myyjälle koodisanan 'kana' ja kojun takaa löytyi pahvilaatikko josta tillisteli kolme kananeitosta, ehtaa kiuruveteläistä kantaa.

Sain maistiaisiksi talkkunapuuroa (oli hyvää voisilmän kanssa) ja iloissani ostin Äitikullalle viemiseksi kaksi pussukkaa talkkunajauhoja. Sitä suulaiden savolaisten venkoilua oli mukava kuunnella, mutta kiivaaksi yltyvä tuuli pakotti minut pois joenrannasta.

Kotona tuuli niin, että hyvinsyöneillä kissoillammekin oli tekemistä pysytellä nelitassutuksessa. Tuuli riepotteli pihasalavia ja tonneittain lehtiä, kertaalleen jo haravoituja, piti läjittää uudelleen.

Iso-J haki konevuokraamosta jämerän lehtipuhaltimen ja ulisutti sitä monta tuntia. Mutta nyt ne lehdet ovat taas läjissä ja ellei uusia myrskyjä tule, ne saadaan pois pihasta huomisen aikana lehtikompostiin.
Kaupungissa asuessa inhosin sitä lehtipuhallinten ulinaa ja liityin auliisti niiden kuoroon, jotka väittivät mokomaa vekotinta turhakkeeksi.

Noh, elämä opettaa myös suvaitsevaisuutta ja ilolla katsoin kuinka tehokkaasti puhallin töhötti märät, raskaat ja isot salavanlehdet dyynimuodostelmiin.
Iso-J:n ranteet toki huutavat omaa tuskaansa sillä koneessa on voimaa ja tehoa.
En raaskinut käskyttää häntä enää tänään pottumopon ohjaksiin juurikasvimaalle. Jääköön ensi viikkoon.

Kananuorikot pääsivät Henkipattokukon kämppiksiksi. Tutustukoot aidan takaa tulevaan parveensa ennenkuin liittyvät porukkaan. Henkipattokukko odottelee joko fiskarssia tai omaa kotia. Aika alkaa käydä niin vähiin, että luulen fiskarssin olevan todennäköisempi vaihtoehto. Ennen pakkasia pikkuväki pitää ottaa kesäkanalasta sisään ja siihen mennessä Henkipattokukon on vaihdettava maisemaa. Tai hiippakuntaa.

Kanaset ovat tänä keväänä kuoriutuneita. Minusta tuo hiilenmusta on hieno ja harmaa aivan täydellisen kaunis. Alimman kuvan ruskeankirjava on pikkuisen tummempi kuin meillä jo ennestään olevat kiuruveteläiset. Hauskaa saada vähän väriä. Nyt meillä on yhteensä 7 kiuruvetistä kanaa ja niille samanrotuinen kukko. Se on hyvä määrä, etenkin kuin ottaa huomioon miten kova hautomisvietti näillä maatiaisilla on.

Toisaalta, ovat mokomat taitavia lentäjiä ja joka päivä joku kanasista tepastelee aitojen väärällä puolella. Jos noita olisi enempi, pitäisi palkata täyspäiväinen kanapiika.

Siskolikka kuittasi saapuneensa turvallisesti kotiin, tupa on lämmin ja ilta pimennyt. Nyt ei ahista yhtään, sillä ensi viikko on syysloma. Se tietää sitä, että ylösnousemus tapahtuu pikkuisen myöhemmin kuin kello 6.

Jotain pientä paikallismatkailuakin on suunniteltu, niistä enemmän jahka sinne saakka päästään.

Mukavaa illanjatkoa. Pysy lämpimänä, missä lienetkin! Nasse näyttää mallia:

Ohjeistusta

Meillä ei ole yhtään carpe diem -sisustustarraa tai HOME-kirjaimia seinillä. Minusta olisi ikävyyksien kerjäämistä julistaa satavuotisen hirsitorpan seinällä niitä neljää kirjainta jotka tietävät puutalon tuhoa.

On meillä kuitenkin joku kyltti ja tuossa on kuvakin yhdestä. Takaovelta kun tullaan tupaan, tuo kyltti on vastassa. Paitsi että meidän hutilukset eivät noteeraa kyseistä ohjeistusta.

Siispä jatkan edelleen takaeteisen mattojen riuskaa ravistelua, kenkien ja koiranremmien, hanskojen ja crocsien kaaoksen kesyttämistä. Näinä viikkoina salavanlehdet tuovat oman pikantin lisänsä takaeteisen vastaremontoituun interiööriin.

Viikko on kulunut vauhdilla. Tänään koululaisilla alkaa syysloma ja meillä sitä lystiä onkin kokonainen viikko. Vastaavasti koulu alkaa uuden vuoden jälkeen eli joululoma on lyhyt. Minimi.

Syyslomasuunnitelmat ovat edelleen auki ja saattaapa olla niin, että ensi viikon perjantaina sitä vieläkin kökötetään torpalla ja ihmetellään mitä lomalla tehtäisiin.

Kaikenlaista sekalaista on tällä viikolla tapahtunut, suurimpana muutoksena lampaiden lähtö. Orvokki ja Vappu liittyivät kiertelevän teatteriseurueen vakinaisiksi jäseniksi ja muuttivat tapahtumien keskipisteeseen. Veera lähti jo viime sunnuntaina osaksi isompaa laumaa.

Suurin muutos mikä niiden lähdöstä jäi, on hiljaisuus. Niin mukavia kuin ne ovatkin, mölinä ja määkinä on kieltämättä hetkittäin hermoillekäypää.

Haikein mielin katselin Orvokin ja Veeran upeita kesävilloja. Toivottavasti ne keritään ja joku ottaa villat talteen. Meillä itsellä jo on niin isot kasat villaa lankoina, että sukkia ja lapasia riittää. Kehräämätöntä villaa on myöskin yksi iso laatikollinen.

Pikkuisen minua vieläkin ärsyttää se show mikä lampaiden lähtöön liittyi. Asiaan puuttui niin moni ulkopuolinen hämmentäjä, että minulta paloi käämi ja vatikin kierähti nurin. Sanoin kantani niin selkeästi, ettei varmasti kenellekään jäänyt epäselväksi mitä tarkoitin. Niiden kaikkien piti lähteä keskiviikkona iltapäivällä. Silloin minulla oli aika varattu lampaiden lastaamiselle ja papereiden teolle. Pari täysin sivullista, keskinäiset välinsä sotkenutta ryhtyi hämmentämään siirto-operaatiota sunnuntaille. Se kun tuntui heille sopivan paremmin. Eikä asia loppujen lopuksi kuulunut heille vähän vertaa.

Kun totesin, että päivä menee tyhmiin tekstiviesteihin vastaamiseen, puheluihin ja jonninjoutavaan jauhantaan, ilmoitin, että homma seis. Tämä operaatio tehdään niinkuin minä ja kuljettaja olemme sopineet. Piste. Loppujen lopuksi Veera sitten kuitenkin pakattiin sunnuntaina autoon kun yksi jääräpää sitä tuli hakemaan.

Luoja auta, ettei tarvitse enää niiden ihmisten ja heidän ongelmiensa kanssa puljata.

Kanalaumakin on sopuisampaa sakkia kuin välinsä sählänneet ihmiset.
Kanalassa on tehty pientä viilausta kokoonpanoissa. Nyt Kukko Savolaisella on sekä omat savolaisrouvansa, että ruskeat tehotytöt samassa parvessa ja parvi sopuisa. Ne voi hyvillä mielin nyt talveuttaa samassa tilassa. Toivottavasti savolaiskanat alkavat hautomaan keväällä ja parvi täydentyy omatuotantotipuilla.

Nyt viikonloppuna olisi tilaisuus saada pari savolaiskanaa lisää, kalamarkkinoille tuleva kasvattaja toisi mukanaan pari kanaakin. Ehkä tartun tilaisuuteen.

Toinen parvi, sekalainen seurakunta elelee sekin sopuisasti. Kukko Gaddafilla on oma silkkikanarouvansa ja Vappupillillä, sillä pienellä ja pontevalla piipunrassilla on ilmeisen tukeva kiinnitys vanhoihin sekarotuisiin kanoihin. Molemmat kukot mahtuvat onneksi riidatta samaan parveen. Näyttää kuitenkin siltä, että napoleonkompleksinen Vappupilli yrittää ahnehtia kaikki kanat omikseen. Aina tilaisuuden tullen se ryökäle ahdistelee silkkikanaa. Joka taas on niin tyhmä, että olisi ihan vietävissä.

Vappupilli ohjeistaa rouvaansa yöpuulle

Silkkikana meinaa erehtyä väärään yöseuraan

Kukko Gaddafi puuttuu tilanteeseen

Koiriakin on pitänyt ohjeistaa käytöksen kultaisen kirjan hengessä. Jostain syystä Nasse rähähtää Peetulle nyt pienimmästäkin syystä ja Peetuhan kyllä aiheuttaa sanomista. Nassen trimmaus osui sekin viime keskiviikkoon ja karvoja viritellään vielä kerran ennen Jyväskylän näyttelyä. Viimeinen viritys tehdään viikkoa ennen Helsingin reissua.

Näyttää kyllä siltä, että meiltä marssii kehään pahuksen hyväkuntoinen ja virkeä ikämies, karvat kohdillaan ja voittajan asenteella. Mitäpä tuonne suotta lähteä anteeksipyytelemään kun kerran komeita koiria on esitettävänä.

Maasta tullut

Torstain huippuhetki ajoittui iltaan, Nemppakuoma kurvasi valkoisella kiiturillaan pihaan ja minä hyppäsin kyytiin. Minäkin pääsin ihan liinapöytään istumaan ja illastamaan. Oli kiva jutella rauhassa ja suunnitella tuleviakin. Illan extremeosuus oli bussimatka kotiin. Pikkubussi kurvaili pimeitä teitä ja kujia ja välillä piti oikein keskittyä ajattelemaan missä kohti ollaan menossa. Vähältä piti, etten ajanut kotitorpasta ohi.

Tänään on lisää kivaa luvassa, Siskolikka lähtee illan tullen kurvailemaan tänne päin ja arvioitu laskeutumisaika on puolilta öin. Turvallista matkaa!

Viikonlopuksi on luvattu mukavaa säätä (ei sada) joten ulkoilma-aktiviteettejakin on luvassa. Valkosipulimaa pitää kunnostaa ja se urakka on pikkuisen työläämpi juttu.
Saas nähdä saanko tähän mitään uutta muotoa sunnuntaihin mennessä.

Mukavaa viikonloppua, missä lienetkin!

Ruskaa ja rekkuriemua

Karjalainen versio Kultasateesta

Tänään sai näyttää säätieteilijöille pitkää nenää. Paikallisradion juontajakin hihitteli sääennustetta lukiessaan: pilvistä ja enimmäkseen poutaa. Sadekuurot mahdollisia. Ikkunasta kun katsoi, näki sinisen, pilvettömän taivaan ja häikäisevän kirkkaan auringon. Aurinkolaseillekin löytyi vielä käyttöä.

Nyt iltaan tullessa taivaalle kertyi valitettavasti niitä luvattuja pilviä ja ilmeisesti sateitakin olisi tyrkyllä. Eipä olisi niin väliksi, mielelläni minä tätä värien ilotulitusta katselisin.

Aamulla Iso-J pörräsi kuutostietä etelään jo kuuden jälkeen, me saimme nukkua Esikoisen uuden lukujärjesteyksen ansiosta ihan seitsemään saakka. Tunti pidempään kuin aikaisempina tiistaiaamuina. Se on kuulkaa tarpeellinen tunti. Etenkin kun illalla pitää aina jäädä nettiin notkumaan ja vielä sängyssä plärätä lehtipinoon kertyneitä painotuotteita.

Kun hevoset seistä tököttivät tarhassaan heinäpaalin kimpussa ja muutkin aamurutiinit oli tehty, kiesi kiepahti kaupungin suuntaan ja Esikoinen pääsi poikkeuksellisesti autolla kouluun. Vannotin, ettei oleta tämän tavaksi muodostuvan, voipi nimittäin naama venähtää kun joutuu taas tarpomaan kaamospimeydessä bussipysäkille. Se on turha mankua, kyyti järjestyy jos se passaa omiin reitteihini, vasiten ei lähdetä koulukyytejä ajelemaan kaupunkiin saakka.

Kävin pikaisesti veivaamassa päivitetyn version käsijumpastani ja täytyy kyllä täälläkin nyt kuuluttaa, ettei se tuntunut missään. Tiedän, että näitä sanojani saan vielä katkerasti katua, sillä Piiskuri kyllä lisää hommaan haastetta. Hyvä niin. Itsepähän pyysin.

Aurinkoinen päivä ja iltapäivän valo suorastaan vaativat ulkoiluttamaan kameraa ja yritin harjoitella säätöjä vähän siellä sun täällä. Pitkä on kuvaajan opintaival, ei taida edes lähtösuoraa näkyä. Kivaa oli kokeilla ja säätää, onneksi itse räpsiminen ei maksa muuta kuin vaivan. Ja kun pistää kameran laukomaan sarjatulella, kertyy kortille kuvia huimat määrät. Niitä saa sitten sormi kipeänä naputella delete-osastolle.

Koirien riemut olivat kuitenkin tämän päivän säädöille liikaa, en pysynyt perässä sitten millään. Katsokaan nyt. Peetu on onnistunut riipimään pienen riekaleen Esikoisen futiksesta ja siitähän saa kätsästi kiinni. Tässä näitä Peetun ilmaveivejä. Nasse Da Boss tyytyi katselmaan sivulta, ettei nulikan palloralli ylly ihan mahdottomiin kierroksiin. Yltyi se silti, kohti järjetöntä ja sen yli.

Peetu oli omasta mielestään ansioitunut päivällä, se roisto oli löytänyt jonkin mädänneen löpötatin ja hinkuttanut itseään oikein antaumuksella. Äitikulta oli sitten pessyt vastaanrimpuilevaa koiraa pitkään ja hartaasti. Siksi turkki on niin pörröinen ja piski entisäkin rähjäisemmän näköinen. Haisuleitahan tänne vielä tarvittiinkin.

Huomisen kalenteri on jo melkoisen ahdas. Aamulla on mukava tapaaminen tilitoimistossa. Ihan oikeasti, on tosi kiva nähdä iloinen, auttavainen ja juuri minun asioihini keskittynyt ihminen. Kehtaan kysyä, kehtaan pyytää taivuttamaan ratakiskostakin. Pantiin varuilta tapaamisajalle takaraja että ehdin seuraavaan kohteeseen. Meillä tuppaa yleensä juttu rönsyämään. Tänään kun hänelle tapaamisesta soitin, pikainen puhelu venähti varttiin. Taisi mennä vähän ylikin.

Onnistuin toki ahtamaan päivään liikunnallisenkin osion ja innolla odotan Piiskurin epäilemättä (vahingon)iloista ilmettä kun hän esittelee ihan uusia ihmisenkidutusliikkeitä. Ja minä teen sen kaiken iloisesti ja vapaaehtoisesti. Hullu mikä hullu.

Ajettavia kilometrejä kertyy ihan kelpo määrä, Nassellakin on turkinhoitotapaaminen trimmaajalla. Tässä nyt kuulkaa ihan täpöllä panostetaan Seniorikoiran näyttelyihin. Terrierin turkki, nypittävä sellainen, on melko haasteellinen pitää kondiksessa näyttelykauden ajan. Jossain vaiheessa karvat vaan pitää ottaa ns. alas ja koira laamapaitaan. Nyt yritetään tekohengitellä turkkia niin, että päästään samoilla karvoilla joulukuun suuriin koitoksiinkin.

Komeassa kunnossa meidän ikämies on, ei käy vastaan väittäminen:

Mikäli Luoja suo ja tuulet ovat suotuisat, tapaan illalla vielä pitkästä aikaa Nemppakuomankin. Tiensä tuo tähän itäiseen kaupunkiin ja kovasti olisi toiveissa päästä istahtamaan samaan pöytään illan tunteina.

Tälle illalle ohjelmassa ei ole enää ihmeempiä. Sitä samaa netissä notkumista ja perillisille jäpättämistä nukkumaanmenoajoista. Iso-J:kin kotiutui juuri joten nyt on taas kotijoukkue kasassa. Kissajätkät kun vielä saadaan pimeästä syysyöstä kotiin, niin kaikki on taas hyvin ja Torpalla rauha maassa.

Mukavaa illanjatkoa, missä lienetkin.

Chilisato kypsymässä

Uusi viikko

Nuorimmainen katseli maailmaa kameran linssin läpi ja tältä näytti. Kaikki kuvat hänen ottamiaan.

Päivät huiskivat ohi niin, että välillä täytyy katsoa kalenterista mitä viikkoa ja mitä päivää eletään. Puhelin piippaa merkittyjä menoja, luojan kiitos muistutuspalvelusta. Olisin autuaasti unohtanut puolet kokonaan ja puolet olisi mennyt muuten vaan ohi. Tai ainakin yli ymmärryksen.

Kaikenlaista hässäkkää juu. Lauantaina unohdin treenikassista hupparin ja verkkarit joten palelin kohtuullisen paljon kuunnellessani heti kahvakuularehkinnän jälkeistä älyttömän mielenkiintoista asiaa kehonhuollosta. Käytännön esimerkit, ne autuaaksi tekevät olivat tällä esitelmöitsijällä hallussa ja pääsimme ihan perskohtaisesti kokeilemaan venytyksien oikeaoppista tekemistä ja kohdentamista. Niin paljon kuin taannoin mäkätinkin valokuvauskurssin annista, kaiken mäkätyksen aiheellisuuden todisti tämä lauantainen luennointi. Tekemällä oppii. Vain ja ainoastaan tekemällä.

Hassua oli nähdä aivan käytännön esimerkkinä miten pienet muutokset mahdollistavat ison liikkeen. Esimerkkinä yksi jolta oli kielletty kyykkäysliikkeet. Polvet kääntyivät sisään. Vaan kun tekijä nosti ukkovarpaat pystyyn, polvet pysyivät paikoillaan ja kyykky meni sievästi niinkuin pitikin, puhtaasti. Vähän sellainen 'ota vuoteesi ja käy' -ilmiö.

Sunnuntai oli kaikessa kaoottisuudessaan omaa luokkaansa. Palajan siihen tuonnempana. Joka tapauksessa treenikassista puuttui pyyhkeet. Onneksi oli huppari. Ja onneksi pääsin melko pian kotiin.

Hevosille on nyt heinää. Sörsselson nyökytteli tyytyväisenä kun lauantaina saapui pikkupaalikuorma. Saivat maistiaiset ja hyvin kelpasi. Hyvää, lehtevää ja tuoksuvaa heinää. Tuli ikävä kesää.
Sunnuntaina hyppäsin naapurin isännän notkuvaan kiesiin ja kurvattiin hakemaan kaksi suurpaalia. Sieltäkin saatiin hyvät heinät mukaan ja tarpeen tullen lisää. Soitto vain ja paalit ovat lähtövalmiina, tarvittaessa ne tuodaan kotiin.

Torpan sijainti on osoittautunut käteväksi, heinäntekijät ajavat tästä usein ohi joten heinäkeikan tuonti ei ole ongelma. Ihan voi katsoa säiden mukaan tuontipäivän ja kun on varastot valmiina niin sinne vaan.

Lauantaina naapurikylällä oli ollut actionpläjäystä kun virkavalta yritti sumputtaa paria tihuntekijää pois maisemista kunniallisten kansalaisten lauantaiehtoota häiritsemästä. Onneksi ei ajettu just silloin paalien kanssa sinne sekaan. Kuorma saattoi olla pikkuisen liian painava kärryn vetokykyyn nähden.

Lauantaina Perilliset ratsastivat molemmat hevoset. Töttiskin pääsi pitkästä aikaa Esikoisen kantojuhdaksi ja yritti niin hirmuisesti olla hyvä ratsu. No hyvä hevonenhan se on, mutta tie ratsuksi on pitkä eikä tammalla välttämättä ole ns. parhaat palikat siihen hommaan. Viihdekäyttöön kelpo peli eikä enempää pyydetä. Sörsselsson toki pääsee sätkyttelemään isommillekin kentille mutta se ei ole ykköstavoite eikä syy hevosen pidolle.

Riittää että ne ovat. Pitäähän jokaisessa torpassa hevosvoimat olla.

Tämä viikko vielä jonkinlaista aikatauluissa rimpuilemista ja sitten on viikon syysloma. Se, mitä silloin tehdään, jää vielä hämärän peittoon. Ei voi tietää, ei.

Nyt on mentävä. Aurinko paistaa ja kohtuullisen lämmin päiväkin tästä kehkeytyi. Ei hullumpaa, maanantailta. Hei sun heiluvilles, missä lienetkin.

Syksy saa, Winston ei. Taas meni tinttieväs ohi suun

Tätä ruokarauhaa koira vartioi

Eläinystävät

Tänään on ollut Eläinten päivä joka aloittaa Eläinten viikon. Alunperin asia juontaa käsittääkseni Fransiskus Assisialaiseen joka eläinten ystävänä tuli tiettäväksi.

Ihmiselle eläin on paljon. Ruokaa, hupia, harrastusta, turvaa, seuraa, terapiaa, raaka-ainetta, elinkeino. Ihminen hyödyntää eläintä lääketieteessä, avaruustutkimuksessa, geenitutkimuksessa, teollisuudessa ja ties missä. Eläin paikkaa ihmistä esimerkiksi ylivoimaisen hajuaistinsa avulla ja toimii monissa maissa viranomaisten apuna haistamalla niin huumeita, rahaa, räjähteitä, ruumiita kuin homeitakin. Opaskoirat tekevät tahollaan arvokasta työtä ihmisen apuna. Paljosta on ihminen eläimelle kiitosta velkaa.

Eläin on väsymätön apuri, seuralainen ja kumppani. Luonnon sinänsä käsittämättömän epäreilujen lakien mukaan koti/seura/hyötyeläin on aina ihmisen armoilla. Joskus olisi reilumpaa päästää eläin vaivoistaan kuin pitää sitä hengissä vain, ettei omistaja jäisi yksin. Valitettavan usein ihminen ei välitä eläimen asianmukaisesta kohtelusta, hoidosta ja lääkinnästä.

On niin paljon mälsää tässäkin asiassa, ettei yksi blogikirjoitus muuta asiaa suuntaan tai toiseen. Toivon kuitenkin, että kukin lukija haastaa sekä itsensä että läheisensä kunnioittamaan eläinten asianmukaista kohtelua. Sen me olemme noille mainioille luontokappaleille velkaa. Auttaa voi monella tavalla. Vaikka viemällä ylimääräiset pyyhkeet ja liinavaatteet lähimpään löytöeläintaloon alusiksi.

Sille, mitä tapahtuu tehotuotantosikalan tai nugettitehtaan suljettujen ovien takana, emme voi paljoa tehdä, paitsi kuluttajina yrittää tehdä eettisesti kestäviä valintoja. Mitä ne ovat, keksiköön kukin ratkaisunsa omien mahdollisuuksiensa rajoissa. Jollekulle omatunnon vaimentamiseksi riittää lihaton kuukausi, joku toinen tekee radikaalimpia valintoja. Mutta piru periköön ne, jotka ryysäävät yönkähmyssä 'vapauttamaan' kettuja ja minkkejä. Se on väärin ja ehdottomasti huono tapa vaikuttaa.

Vähintä, mitä kukin meistä voi tehdä, on kertoa eläimen hankkimista suunnittelevalle tuttavalle, sukulaiselle ja työkaverille, että hakisi tietoa luotettavista lähteistä. Suomen Kennelliitto, Suomen Kissaliitto ja moni muu liitto ja järjestö jakavat valtavan tietomäärän ihan ilmaiseksi nettiin. Niin moni pentutehdas tai muu kepuli eläintrokari olisi pistänyt pillit pussiin jos ihmiset hoksaisivat hakea tietoa luotettavista lähteistä.

Minun elämäni olisi kyllä ehdottoman tylsää ja tyhjää, toki helpompaa, halvempaa ja siistimpää, ilman eläimiä. Onneksi meistä kukaan ei ole allerginen eläimille ja pystymme jakamaan torppamme näiden mainoiden karvanaamojen kanssa.

Hyvillä mielin minä kerään kanalasta sekalaisen lajitelman perslämpimiä munasia eivätkä kotilampaiden villasta kudottujen sukkien vertaisia löydy.
Onnekasta, että näin voin tehdä.

Tänään oli pitkä päivä ja väsymys on jo kertaalleen kaatanut Torpan Armon päivätorkuille. En tiedä mikä syysväsymys, kaamosapatia vai mikä lie nyt riivaa. Energiaa ei riitä, ei kertakaikkiaan riitä. Nyt hiihtelen talliin, lisään lämpimät vedet ja yöksi heinää, nakkaan pari leipäpalaa ja nipistän pulskaa ponia kankusta, pörrötän tamman harjaa ja naksutan marsuille hyvät yöt.

Koirapojat ovat päivän humppansa humpanneet, Veli Winston tuli jo kotiin, Miltonia vielä odotellaan. Matokuurin toinen pilleri annettu kolmelle neljästä ja Vanha Harppu (Justiina) nukkuu kuten aina.

Hyvää yötä, missä lienetkin. Ole kiltti eläimille. Ja hattu päästä hevosen eessä.

Tekstiviestejä

3.10.2013 9.02
Naapuri:
Huomenta. Musta kissa on jäänyt auton alle K:n kohdalla. Ohiajaessa näytti, ettei siinä ehkä ollut valkoista. Yhden mustavalkoisen näin elossa pellolla samalla reissulla, eli toivottavasti ei ollut teidän toinenkaan.

3.10.2013 9.15
Minä: Apua... Pitää soittaa kotiin

*soitto kotiin*

3.10.2013 9.28
Iso-J: Huhuh, ei ollut meidän kissoja.

Minä, naapurille:
Ei ollut meidän poikia

Naapuri: Hyvä juttu!

3.10.2013 9.31
Minä: Surullista jonkun muun takia. Kiitos kun ilmoitit.

Naapuri: Surullista toki, mutta onneksi ei kuitenkaan ollut teidän, kun vasta yhden menetitte. Ajattelin, että täytyy heti ilmoitella, jos oiskin teidän, tai vaikka tiedät kenen voisi olla.

3.10.2013 9.47
Minä: Juu. Oli jo kova hätä jos taas osui meidän kissaan. Luulen sen olevan Maija-kissan, N:n naapurin. Se jo kerran löydettiin koululta.

Minä: Käyn tänään kysymässä heiltä.

Naapuri: Hyvä jos omistaja löytyis, niin ei tarviis turhaan odotella kissaa kotiin. Kiitos asian jatkohoidosta.

Voitte kuvitella, että pulssi paukutti kahtasataa kun tuota tekstiviestikirjeenvaihtoa käytiin. Ne minuutit jotka odotin Iso-J:n vastausta olivat pitkät.

Kotiin päästyä varmistin heti, että jätkät ovat kotona nukkumassa. Olivat ne. Kiiltäviä, pulleita, lämpimiä ja unisia kissoja. Oli pakko rapsutella molempia ja kuunnella niiden unista hyrritystä.

Ajoin kolhupaikan ohi, mutta en nähnyt kissaa. Omistaja oli varmasti jo itse ehtinyt omansa hakemaan pois. Kyllähän sitä tietoisen riskin ottaa joka kerta kun pojat päästetään ulos mutta onneksi toistaiseksi suojelusenkelit ja kissojen varjelukset ovat olleet turvaamassa veljesten retkiä.

Harvoin sitä saa vitosella noin hyviä kissoja. Me saatiin Jymypotti ja Jackpotti. Enempää en voisi pyytää. Täyttävät kissanvirkansa paremmin kuin hyvin.

Elliparka oli Kulkija ja juoksuun kuoli. Ei ole käynyt kummittelemassa, joten rohkenen toivoa, että Elli pääsi sinne missä kissat saavat vapaana juosta (ja lisääntyä) ilman ihmisten sääntöjä ja pillereitä.

Koko remmi, koirat mukaan lukien saivat tänään ansioitumis- ja ahkeruuspalkkioksi matolääkkeen. Kolmipäiväiset pillerikemut alkoivat tänään. Vain Veli Milton piileskelee vielä pimeydessä, mutta on yleensä ilmaantunut pihalle kun tulen tallin valojensammutusreissulta.

Koirille tuli keskinäinen kahakka. En oikein tiedä mistä se alkoi, mutta yhtä äkkiä jaloissani oli täysi terrierikiista päällä. Ja se ei ole ihan vähäpätöinen kahakka se. Jonkin aikaa piti kumpaistakin ravistaa jotta aivosolut kosahtivat taas omille kiertoradoilleen ja rauha palasi sekä koirapoikien mieliin, että torppaan.

Tulee Peetu tietämään, että Don Nasse on Äijä talossa eikä siihen ole nuoremmalla juipilla mitään sanottavaa. Toivottavasti yhteenotto ei osu ihan näyttelyiden aattoon, olisi sangen noloa marssittaa kehään koira, jolla on tikkejä tai palkeekieliä lärvissään.

Tämmöistä tänään. Oikein säikähdin kun aurinko pilkahti pilven raosta ja auringonsäde kirkasti tuvan pöydän. Nyt on taas pimeää ja tekee mieleni syrjäytyä omaan petiin, vetäytyä kaamosta karkuun ja herätä vappuna.

Huomenna on kuitenkin pakko nousta. Kalenteriin ilmaantui taas yllättäen autonkatsastusrasti ja siinähän palaa se pahuksen moottorivalo. Pitkin hampain poikkean huomenna merkkikorjaamoon, siihen autokauppaan jossa ei haluta kysäistä asiakkaalta olisiko mahdollisesti kiinnostunut kuulemaan vaihtotarjousta... hykertelen jo huomista kohtaamista. Täältä pesee, härifrån tvättas.

Mukavaa torstai-iltaa ja puuhakasta perjantaita. Missä lienetkin!

PeeÄäs:
tekstiviesteillä on tänään lisäksi sovittu treffit polkupyörien ostajan kanssa, fillarit toimitettu ja maksu kuitattu. Lauantaiaamuksi on sovittu tapaaminen ratsastussaappaiden ostajaehdokkaan kanssa. Miten me ennen pärjättiin ilman tekstareita??

Se siitä lihattomasta lokakuusta

Kurkkasin kelikamerasta Toveri Titan valkosipuliurakan keliolosuhteita ja se ryökälehän näyttää paistattelevan mukavassa säässä. Eilisen postauksen aikaansaaman mielipahan takia päätin nyt kuitenkin kurkata kalenterin marraskuista antia. Ei paha. Ei ollenkaan paha.

Sitäpaitsi lihaton lokakuu ei minunkaan osaltani onnistunut, vetelin juuri kolme ruislimpun viipaletta juustolla ja ilmakuivatulla kinkulla. Näin ollen tuotin pettymyksen lihan iloista kieltäytyvälle Ekoisille.

Joten antaa mennä, täältä tulee marraskuun soturi!

Torpan ilmatila on (toisin kuin Toveri Titalla) sateinen ja harmaa. Ei helota aurinko, ei puhalla raikas tuuli. Haisee märältä ja syksyltä.

Ruskakin on vähän laimea, koivut ihan peruskeltaisia. Onneksi muutama vaahtera ja pari pihlajaa roihuavat liekeissä, kuvaannollisesti.

Kissatkin vetelehtivät torpassa joten tänään on hyvä päivä ankeuttaa myös nelijalkaisten elämää matolääkityksen merkeissä. Tarkistin juuri, että panoksia on riittävästi kolmipäiväiseen madotuskuuriin, joka jätkälle.

Peetu on kuulema ilmoitettu joulukuiseen messukeskuksen superviikonloppuun, kaikille kolmelle päivälle. Nasse menee lauantaina, veteraaniluokkaan. Eikä mua nyt hirveesti tarvinne yllyttää, menköön Nasse myös sunnuntaina kun siellä kuitenkin ollaan.

Täytyy vielä tarkistaa koirapoikien rokotukset, että ne ovat varmasti kunnossa tulevia kinkereitä varten.

Illalla ohjelmassa on Nuorimmaisen koulun vanhempainilta. Sinne siis. Muuta en sitten aio tehdäkään. Paitsi saunoa.

Jotain ohjelmaa olen yrittänyt suunnitella Perillisten syyslomaviikon ajaksi, täytyy vähän katsella kalenteria. Toisaalta tekisi mieli lähteä hengittelemään kuninkaallista ilmaa naapurimaahan. Ei huono idea sekään.

Ja onhan siellä kuninkaallisten ystäviemme lisäksi Hollisterin myymälä, vetonaula kovinta kaliiberia. Olisi mukava käydä kuikkimassa Hovitallejakin.

Nååå, kyllä se tästä vielä täsmentyy.
Kuukauden Kilpisoturi Jukka Voutilainen viittoo meitä rohkeasti lokakuuta eteenpäin, sinne siis!

Muista pipo ja kumpparit, missä lienetkin. Ja Toveri Tita, nyt pois sieltä pellosta :D

PeeÄäs:
tänään kun olin äheltämässä persjumppaani, salilla kuvattiin treenivideoita. On niillä editointivaiheessa hommaa rajata pois takana heiluva punakka täti. Ihan pokkana kummiskin omaa treeniäni väsäsin vaikka vieressä nousi rautaa niin maan hirveitä määriä.

Sen mitä nyt vaivihkaa kurkkasin, kovassa kisakunnossa näyttää se toinen jantteri olevan. Lähtee kohta isoihin kisoihin ja kunto on kieltämättä hurja. Siitä kun vielä kiristelevät nesteet pois niin ei tarvitse susirajan poikain hävetä. On ne huimia.