Lisää lääkettä, silmät liikkuu vielä

Laitetaan maltillisia ja seesteisiä (?) kukkakuvia, sillä tätä ärtymystä kuvaamaan minulla ei ole soveliasta kuvaa. Tai semmoista ei voi julkaista, koska tätä lukee myös joukko alaikäisiä kansalaisia.

Tulin juuri lääkäristä. Kahdesta päällekkäisestä antibioottikuurista huolimatta korvatulehdus jatkaa kiehumistaan. Kehkotauti lähti. Ei se ihme, että oikealla korvalla ei kuule, käytävä on nimittäin täynnä töhkää ja tahnaa. Ei siis ole minun harhojani kun sanon, että päässä sirittää ja hölskyy.

Nyt pitää viikonloppu syödä astetta tuhdimpia antibiootteja ja maanantaina (viimeistään tiistaina) on rohkein mielin kohdattava korvalääkäri joka rassaa tunnelin puhtaaksi. Lupasi reippaustarran jos en pure.

Toivottavasti nyt saatu lääke tepsii ja tehoaa, en mitenkään innosta pompi siitä toisesta vaihtoehdosta.

Mieluummin pomppisin silloin treenikamat päällä muilla tatameilla.

Levätäkin pitäisi mutta ei malta. Ei kertakaikkiaan malttaisi. Tallissa olisi vielä pari fiksattavaa kohtaa ennenkuin otan hevoset sisään. Sääliksi käy hevosia, kohta ne kasvattelevat talvikarvan sijasta leväkuorrutusta. Sää on vaihteleva, sataa vaihtelevasti. Välillä tihkuttaa ja välillä sataa kaatamalla. Onneksi on myös kuivia tunteja jolloin voi myös nähdä auringon. Eilen oli peräti kolme sateenkaarta samalla itäisellä taivaanpuoliskolla.

Sehän on selvä, että kun talli on siisti ja valmis uuteen sisäruokintakauteen, säät paranevat ja laidunkausi uudella lohkolla jatkuu.

Seniorikansalainen manailee säitä omalla tahollaan. Koomisen näköistähän se on, kun pikkuinen ihminen pui nyrkkiä taivaita päin. Monta kertaa hän on lähestynyt herukkapuskia ämpäri kädessä, mutta ei ole ehtinyt saada ensimmäistä terttua tyhjäksi kun paikallinen sadepilvi kokee pakollista tyhjentymisen tarvetta ja kaataa vesilastinsa sitkeän seniorin niskaan.

Omenasadosta tulee ällistyttävä. Nuo puuvanhukset pukkaavat hedelmää niin, että kohta oksat repeilevät taakkansa alla. Ilmoittelen täälläkin jahka sato alkaa olla valmis, saa tulla poimimaan, sillä omaan (ja hevosten) käyttöön menee vain murto-osa.

Nyt aluillaan oleva viikonloppu taitaa olla yksi harvoista alkusyksyn ohjelmattomista viikonlopuista. Mukavia reissuja on luvassa monelle viikonlopulle. Siskonpojan IB-partyt, hevoset Stadikalla ja valokuvauskurssiviikonloput pitävät mielen virkeänä ja kaasupolkimen lattiassa.

Lienee syytä vetäytyä iltapäiväsiestalle mikäli meinaa olla toimintakykyinen tulevina viikonloppuina.

Leppoisaa viikonloppua, missä lienetkin.

PeeÄäs: katselin tuossa yhtenä iltana vakuutusyhtiön korvauspäätöksiä. Reilut 22 tuhatta on korvattu kotivakuutuksesta tätä vesivahinkohommaa. Odottelen vielä yhtä, noin neljän tonnin korvauspäätöstä. Se on hyvä, että noilla rahoilla on työllistynyt monta paikallista tekijää. Omaan piikkiin on jäänyt sangen kohtuullinen summa josta suuri osa on sekin mennyt työpalkkioihin ja materiaaleihin.

Toisen vahinko on toisen onni. Joskin tässä vaiheessa vahinkoa ja korjausremonttia osaan olla erittäin kiitollinen laajasta kotivakuutusturvastamme. Onni on hyvä kotivakuutus.

15 metriä kontaktimuovia ja isäntien asioita

Koulujen syyslukukausi alkoi meillä tiistaina. Koska kaikenlainen tiedon muistinvarainen hallinointi alkaa käydä vuosi vuodelta vetoisammaksi muuttuvassa pääkopassani aina vain mahdottomammaksi, ostin kalenterin. Peruspirteänä ihmisenä valikoin mustan. Pieni musta kirja on paljon enemmän kunnioitusta (toivoakseni) herättävä kuin markkinoiden muut vaihtoehdot, Pollet ja Karviset jätän sovulla nuoremmille.

Pieneen mustaan muistikirjaan merkitsen kuukausitasolla tärkeimmät tapahtumat kuten vanhempainillat ja muut. Puhelimen kaleteriin taltioin lähtökohtaisesti kaiken olennaisen. Joten kaiken sinne taltiomani voin menettää sillä siunaaman hetkellä kun tipautan puhelimeni toistamiseen hevosten vesipaljuun tai se kirpoaa kädestäni ja putoaa betonilattialle. Tänään melkein kävi niin. Paperiversio on ns. varmuusväline tai ehkä paremminkin varamuisti? Varmuuskopio? Ihan mitä vaan, kunhan en hukkaa sekä Pientä Mustaa Kirjaani, että puhelinta, samalla hetkellä. Silloin olen pulassa. Syvällä.

Parasta koulujen alkamisessa on ehdottomasti kirjojen päällystäminen. Ostin uuden lukukauden kunniaksi 15 metriä kirjakaupan tuhtia kontaktimuovia. Ilolla ostin kun sain kotimaista. Se markettien myymä sonta venyy, tarttuu ja kuplii sekä riipii hermot riekaleiksi.

Tänäänkin tivasin kummaltakin koululaiselta sainko minä läksyjä. Ja molemmilla oli minulle kaksi kirjaa kotitehtäväksi. Tehty. Hyvät tuli.

Esikoinen matkusti tänään ensimmäisen kerran koulumatkansa (20 km plus kävelyt päälle) yksin, mennentullen. Aamuherätys hänellä on tällä jaksolla joka aamu kl. 6.15 jotta ehtii seitsemän bussiin ja kahdeksaksi kouluun.

Eilinen eka yläkoulupäivä oli vähän jännä ja jotekin se hontelo lapsonen onnistui valumaan lukiolaisten infotilaisuuteen. Onneksi opettajakunta oli hereillä ja eksynyt seiskaluokkalainen löysi vihdoin omaan luokkaansa.

Minä lorvin kaupungilla joutilaana. Olipa harvinaisen tylsää puuhaa. Kävin salilla norkoilemassa, en kuitenkaan päässyt treenaamaan, sillä pitää kuulema parannella kunnolla.

Tänään pidin sairauspäivää tallissa. Arvelin, että Hammeriten käry avaa tukkoisetkin hengitystiehyet ja se totisesti sen teki. Avasi myös hermoradat päänsärkyyn ja nyt jomottaa. Tallissa on kuitenkin nyt mustat kalterit, valkoiset seinät. Huomenna vetäisen kalkkimaalit ja desinfioin lattiat. Ja putsaan lampaiden karsinan loppuun. Sinne tulee talveksi heinää, pikkupaalien käsivarasto. Lampaat lähtevät heti kun sopiva koti löytyy. Tänään muuan isäntä niitä kävi katselemassa mutta meinasi lihoiksi laittaa. Hyvät uuhet. En minä semmoiselle niitä myy.

Tämä isäntä, kukko nimeltä Vappupilli (kukaan ei kehtaa M.A.Nummiseksi sanoa), etsii rouvia. On niin koomisen näköistä tuhraamista kun tuommoinen pikkuhippiäinen keikkuu ison kanamuorin selässä. Pitää hänelle etsiä omat emännät. Puhdasrotuisia chabotyttöjä, löytyykö lukijoilta?

Yhdestäkin tuo käppänä tulee iloiseksi, kaksi olisi jo jymypotti.

Naapurin isännälle lupasin yhden hautovan kanan keinoemoksi. Hän oli jostain saanut horniolaisen kanakannan siitosmunia ja kaipasi niille hautojaa. Minä lupasin yhden vanhan munimattoman höppänän lainaksi. Omia tipuja meille ei taida tänä kesänä tulla. Silkkikana hautoi monta viikkoa eikä sieltä mitään tullut. Viime kesänä se blondien blondi hautoi kiveä, tänä vuonna oli sentään pari munaa alla.

Taitaa olla vanha Gaddafi jo ns. entinen isäntä kun ei enää saa perillisiäkään aikaiseksi. Siksihän se tuo Vappupilli nyt mesoo niin voimansa tunnossa kun Gaddafista ei ole kuin kiekumaan.

Voi isäntiä ja isäntien murheita.

Näihin kukkaisiin tunnelmiin päätän päiväni... siis päiväkirjamerkintäni tänään. Takaeteisen remonttikohde on nyt valmis. Paitsi saunan panelointi ja muut sisätyöt. Ne tehdään kunhan saadaan laudemestari paikalle.

Iso-J näperteli tänään kalusteiden kansitasot paikoilleen ja kieltämättä näyttää hyvältä. Niin paljon kuin se vesivahinko silloin toukokuussa meitä huudattikin, nyt on pelkkää hyvää sanottavaa. Paska homma mutta tulipa korjattua hyvä sato. Talon kalleimmat neliöt ovat nyt tehty pilkulleen ohjesäännön mukaan. Pikkuisen ylpistelen kun sanon, että ovat vielä tosi kivannäköisetkin. Mutta se onkin emäntien ilonaiheita se.

Kuvia kohteesta joskus. Kunhan ensin oppisin kuvaamaan. Ilmoittauduin jo syyskuussa pidettäville kahdelle viikonloppukurssille jossa pitäisi periaatteessa oppia valokuvauksen perusteita. Photoshoppailuosuus on periaatteessa turha, mutta onhan se hyvä siitäkin vähän käryä saada.

Yö tummuu ja niin tummuvat silmänalusetkin. On syytä hiippailla petiin sillä kello kilkattaa kuuden aikamerkkiä aivan liian pian.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin.

Puutarhatonttu

Terveisiä telttakokouksesta

Pahoittelen jo etukäteen heille, jotka googlettivat telttakokous -hakusanalla ja toivoivat päätyvänsä hengellisen kirkkauden kaiken valaisevan autuuden lähteille. Sori, päädyitte itäisen pikkukaupungin raviradalle ja kuvien välityksellä saatte vielä kipakat haukut päälle. Ei pidä uskoa kaikesta mitä netistä löytyy.

Taivaalta ei tullut tulta eikä tulikiveä, mutta jokunen tippa vettä. En tiedä säätilasta ja sen ailahteluista iltapäivän osalta, sillä silloin minä jo makasin parituntisen sairauslomani tuvan soffalla.

Tänään ei kätelty tuomaria eli se eilinen ennenaikainen spekulointi sijoitusten päivittäisestä petraamisesta oli ihan turhaa. Kaksi päivää nousujohteisesti ja sitten mahalasku.

Tenavatähti liikkui ja esiintyi sulavasti kuin vanha tekijä. Mutta Herra Tuomarille se ei riittänyt. Hän tahtoi nähdä ihan erityyppisiä koiria ja kirvelevin silmin (ja nyrpein nenin) katseli eteensä marssitettuja pikkuärrierejä.

Peetu oli kuitenkin ERI (erinomainen) ja JUK1 eli voitti kilpailuluokkansa. Mitään lisähöysteitä kuten SA:ta ei tippunut. Se oli kiitos ja näkemiin. Sama kitsas linja jatkui ja laskujeni mukaan vain neljä koiraa sai SA:n. Eli oli Herra Tuomarin mielestä riittävän hyvä kilpailemaan sertifikaatista. Hänelle esitettiin kuitenkin rapiat 30 rekkua. Makunsa kullakin sanoin koira kun muniansa nuoli.

Loppujen lopuksi ROP-potin (rotunsa paras) korjasi venäläinen pikkutintti ja edellispäivien voitokas uros oli VSP (vastakkaisen sukupuolen paras).  Serttejä sentään herui 'meikäläisille' joten niistä erittäin lämpimät onnittelut. Eivät heruneet helpolla.

The Judge

Semmoinen telttakokous tältä viikonlopulta. Tuommoinen näyttelyteltta pitää kyllä varmaan hommata itsellekin. Vaikuttaa kyllä kätevältä ja näppärältä, sinne mahtuu koirat häkkeineen ja reput, nyytit ja nyssäkät. Värivalikoima on kieltämättä mauttoman tuolla puolen. Olisi kiva saada sellainen, jonka takaseinä olisi suhteellisen neutraali, ajatellen sitä, että koirien kuvaaminen rauhallista taustaa vasten olisi niin paljon helpompaa.

Nyt ei hankita kuitenkaan mitään, sillä tämän kesän näyttelyt taitavat Peetun osalta olla tässä. Odotellaan, että junnujannu kehittyy vielä vähän miehekkäämmäksi ja massavammaksi. Eihän tässä ole mikään kiire.

Onneksi näyttely oli kotikaupungissa, olisi aika hajottavaa ajella vieläkin kotimatkalla.

Huomenna on meillä viimeinen lomapäivä. Tiistaina koulun kello helähtää iloisesti ja pirteät, lomalla levänneet Isänmaan Toivot kirmaavat takaisin pulpettiensa ääreen. Se oli fiktiota. Faktaa on se, että koulu alkaa ja Perilliset ovat venähtäneet juuri ne sentit joka aiheuttaa kaikkien farkkujen ja paitojen muuttumista käyttökelvottomiksi. Yritän aina syksyisin väittää, että vajaamittaiset farkut ovat erittäin hip ja cool. Mutta ei mene enää läpi.

Huomenna sitä jonotetaan ohimosuoni pullottaen farkkukaupan sovituskoppeihin. Kokemukseni mukaan jokaiseen koppiin jonottaa vähintään kaksi tyttöä ja kummallakin vähintään neljät farkut. Joita sovitellaan, kuvataan, lähetetään instagrameihin ja väännellään eestaas t-u-s-k-a-i-s-e-n kauan. Sitten vielä odotellaan facebook-kavereiden mielipiteitä (usein viereisestä kopista). Gnnnh.

Sillon kun minä olin tuossä iässä, kaupungissa oli tasan kaksi niitä oikeita farkkuja myyvää kauppaa ja valikoima oli nykymittapuulla karu. Nykyteinit varmaan menettäisivät järkytyksestä tajuntansa nähdessään äitiensä nuoruuden ajan farkkutarjonnan.

Ostoslistalla on myös kontaktimuovia, kyniä ja muita härpäkkeitä. Ja mitä ilmeisimmin uusi 'kettureppu' koiran reikäiseksi pureman tilalle. Huoh.

Siitä sitten huomenna. Tänään tämmöistä, rauhaisaa yötä, missä lienetkin!

PeeÄäs: kodinhoitohuoneen/takaeteisen/vesivahinkokohteen kalusteet on asennettu. Vain kansitasot puuttuvat, sillä varastossa käyttöä odottaneet 'ostin kun halvalla sain' -kannet olivat liian sinisävyiset. Eli eivät ne nyt loppujen lopuksi kovin halvaksi tulleet kun kuitenkin pitää ostaa uudet.

Tenavatähti

Suureksi häpeäkseni minun nyt julkaistava nämä ensimmäiset kuvat uudesta kamerasta. Samaa shittiä kuin ennenkin. Ilmoittaudun heti huomenna kansalaisopiston valokuvauskursseille, jotain on tehtävä! En minä saa mitään irti tuosta vehkeestä, suorastaan pelottaa sen käyttäminen.

Säädöt on niin hakusessa kuin kuvitella saattaa.

Näyttelypäivän yllä leijui sateen uhka, mutta onneksi ei ropsauttanut mitään tihkukuuroa kummempaa näyttelyväen ylle. Raviradalla homma toimi kuin se kuuluisa junan vessa. En minä ainakaan keksinyt mitään mistä valittaa.

Iso talkoolaisten tiimihän siellä taustalla on raatanut ympäripyöreitä päiviä jo pitkään. Voin vain kuvitella miten paljon organisointia tuollaisen suurnäyttelyn järjestäminen vaatii. On se upeaa, että talkoohenkeä löytyy eikä ainakaan näin näyttelyvieraan silmiin mikään tökkinyt. Behind the scenes voi olla paljonkin kähinää, mutta ei se päälle näy.

Tenavatähti tepasteli tänään omassa junnuluokassaan ykköseksi, sai ERI:n ja voitti kilpailuluokkansa ollen JUK1 sai eilisen jatkoksi taas kerran SA:n eli Sertifikaatin Arvoinen tapaus. Paras uros -kisassa juippi oli jo kakkosena, mutta sitten rähähti näkemälleen pikku-ukolle ja tuomari kuritti heti, jätkä tipahti kolmanneksi ollen PU3.

Sama koira joka eilen voitti urokset, voitti tänäänkin ja kirkastui muotovalioksi. Jos Peetu hoitaa homman huomennakin tuttuun tyyliin, saattaa hyvinkin heilahtaa sinivalkoinen rusetti meitä päin. Tai sitten ei.

Jossittelu ja spekulointi on turhaa sekä tarpeetonta. Huomenna aloitetaan taas nollasta. Jokaiseen kehäkäyntiin pannaan kaikki peliin ja pidetään huoli, että häntä heiluu ja homma on kivaa.

Tuomari oli tiukka täti joka antoi jopa yhden hylsyn koiralle, joka ei voinut vastustaa leukojensa lousketta ja tuomarin hihakin sai tuta terrierin puruvoiman.
Ikäviä tapauksia, mutta päivän fiilis ei aina ole paras mahdollinen, koirallakaan.

Taiteellinen vaikutelma 10+

Suurta riemua pääsin todistamaan vanhan koulukaverini kasvattien menestyksen myötä. Onhan se nyt hitto vie hieno homma jos oma kasvatti kirkastuu kaksoisvalioksi Afgaanin vinttikoirien tunnetusti piinkovassa kisassa.

Silmät ällistyksestä seljällään toljotin parin itänaapurin madamen otteita afgaanikehässä, mielenkiintoisia  koreografioita joille ei meinannut iso kehä riittää. Tuomarikin kipaisi alta karkuun.

Tässä tulee voittoisa kaksoisvalio, hieno on ja tietäen turkin työläyden, en voi kuin hiljaa huokaisten onnitella. Hienosti hoidettu ja hirmuisen työn takana.

Omien havaintojeni mukaan afgaanit kuljeksivat arkisin yleensä jonkinlainen tennissukan pätkä päässä ja yltympäriinsä paketoituna, niitä pestään ja föönataan tuntikausia ja tukkaa tupeerataan kehien välillä eestä ja takaa.

Tämä sankari on niin kokenut konkari, että vaikka ilme onkin 'nyt tunge se harja hanuriis poikittain' -tasoa, kehässä tuo koira loistaa. Hieno ja jalo yksilö. Vilpittömästi iloitsen kaverini kasvatustyön tuloksista.

Iso-J vietti sairauslomapäivänsä ahkerasti. Lähti Torpalta jo aamukahdeksalta kohti eteläisempää lääniä hakemaan kodinhoitohuoneen kalusteita jotka valmistuivat passelisti perjantaina. Koska ne olivat valmiiksi koottuja, tarvittiin reilumman kokoinen kuomukärry. Onneksi semmoinen järjestyi lainaksi. Yritin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja valistaa hevostrailerin monikäyttöisyydestä myös isompien elementtien kuljettamisessa. Minua ei kuultu. Turha odotella hevostrailerikaupoille pääsyä ihan lähiaikoina.

Kalusteet ovat hyvät ja nätit ja ovivalinta on ihan nappi. Niistä kuvia sitten onnistuneen asennuksen jälkeen. Vetimien suhteen ollaan kahden vaiheilla. Yhdet ostetut ovat kyllä hienot, mutta en ole varma ovatko ne kuitenkin liian massiiviset... pitää tuumata. Onneksi näitä leppoisia saikkupäiviä on luvassa vielä jokunen joten ehdin ehkä pohtia vedinten syvempää tarkoitusta ja olomuotoa myöhemmin.

Illalla toinen tenavatähti, Sörsselson pääsi iltajumpille uuden kuskin kanssa. Jotain niska-hartiajumia siellä on mutta kunnon porkkanavenytyksillä nekin kuuluivat notkistuneen paljon.

Hyvän päivän päätteeksi syötiin hyvin isolla porukalla.

Nyt kiireesti petiin. Aamulla on armo uus ja kolmas näyttelypäivä.
Mukavaa lauantai-illan jatkoa ja leppoisaa sunnuntaita, missä lienetkin!

Korvienvälys heinäsirkkoja täynnä?

Tämmöinen kassi pistää kuulkaa pään sirittämään ilman diagnosoitua korvatulehdustakin. Ihan paras perjantaikassi.

Kirjailen tätä ns. vapaalta jalalta, kumpainenkin saatiin tänään kotiutuslupa. Iso-J ehdoin: pitää ottaa iisisti. Ja minulle ehdottelivat sairauslomaa *kolkkoa naurua*. Iso-J on pidemmässä valvonnassa, kuukauden ajan täytyy käydä näytteitä antamassa ja varmaan parit fototkin vielä niistä keuhkonriekaleista jotka hälle palkeiksi on suotu. Isot kassilliset kaikenlaista pöpönhäätäjää apteekista haettu ja täytyy varmaan ladata dosetti, että muistetaan ottaa kaikki raksut oikeaan aikaan.

Minulla oli *kröhöm* sen verran parempi pohjakunto, ettei tuollaiset ns. heikomman (keuhko)aineksen taudit iske niin voimalla läpi. Mutta se korviensiritys. Voi ristus miten viheliäinen tinnitus tai joku muu pimpparaudan kilkatus oikeasta kuuloelimestäni kuuluu. Jatkuva ulina, ei kiva.

Se on se tulehdus joka siellä ulisee, sirittää ja puuskuttaa. Antibiootti taistelee vastaan ja voittaahan se lopulta. Mutta taistelun tiimellyksessä minä tulen hulluksi näiden päänsisäisten äänien takia. Sirkat soittaa kesäyössä. My ass.

Kotiuduttua olikin aika ryhtyä purkamaan kaikenlaista rästisumaa.
Niistä ensimmäinen oli mieluisin, visiitti kotikaupungin kamerakauppaan. Onhan täällä se toinenkin kauppa, mutta tämä jonne kaupat tehtiin, teki paremman tarjouksen. Ja pienyrittäjä tarttuu täkyyn koska jokainen säästetty euro on tienattu. Kylkiäisiksi saatu IPad mini sai kaksi tahmanäppistä teiniä aivan pökerryksiin...

Muut jäivät kaupunkiin tekemään ruokaostoksia ja mitälie muita juttuja, me Esikoisen kanssa kiidimme takaisin kotiin sillä illaksi oli ohjelmoitu koiranäyttely. Ehdin kuitenkin purkaa kallisarvoisen kassini sisällön. Oi mikä herkku!!! Tuota on odotettu. Tuohon on panostettu. Tuohon on säästetty. Eihän tuommoista voi riipiä auki kuin makkarapakettia. Ei, tuon kanssa pitää herkutella.

Tuolle purkamisoperaatiolle on ihan oikeasti joku termikin, en vaan just nyt muista mikä. Youtube on täynnä näitä hekumallisia uuden laitteen käyttöönottovideoita. Turhan friikkiä touhua minulle, otin kuitenkin pari kuvaa muistoksi, sillä näitä hetkiä on elämässä harvoin.

Muistikorttikapasiteettia on sen verran paljon, että vastaa ainakin kuudentoista norsun muistia. Paitsi että tuo kortti on loikkaavaa ninjaa nopeampi. Enää ei jää hyvien kuvien ottaminen vehkeistä kiinni. Pitäisi oikeasti osata ottaa kamerasta kaikki irti. No, sen on tulevien aikojen murhe. Nyt naatiskellaan.

Tuikkasin äkkiä akun lataukseen ja totesin, että vanhan kameran akut eivät käy tähän monsteriin.  Sitten vielä viimeinen vilkaisu superjymypaketin sisältöön ja suunta kohti koiranäytelmiä:

My Prescioussssssshh

Tänään iltapäivällä oli paikallisen koirakerhon Oon kolmekymppinen -juhlanäyttely ja sinnehän oli ilmoitettu yli kolmekymmentä tappijalkaakin, meidän Peetu muiden mukana.

Peetun potti tänään oli rotunsa urosten yksilöarvostelusta paras eli ERI (erinomainen), JUK1 (junioreiden kilpailuluokan ykkössija), SA (sertifikaatin arvoinen) ja Paras Uros -skabassa nelossija eli PU4. Tämä meidän tenavatähti on kyllä hyvä, mutta niin olivat kaikki edellesijoitetutkin. Aikuisia, valmiimpia koiria. Peetun aika on tulevina vuosina.

Huomenna on sitten kansainvälinen koiranäyttely ja sunnuntaina toinen. Koiria on tulossa kinkereille reilut 7000 joten mikään pikkunäyttely ei ole kyseessä. Mikäli hyvä tuuri käy, monta tuttuakin saatan treffata. Yksi ahertaa kehäsihteerinä joten häntä ei voi häiritä, mutta ainakin afgaanikehän liepeillä aion norkoilla yhyttääkseni koulukaverini.

Eikähän sitä koskaan voi tietää ketä muita sieltä bongaa.

Tässäpä tämän päivän anti. Torpalla kaikki hyvin, sauna lämpiää ja kohta rojautan luut vaateriin. Aamulla on aikainen lähtö, kymmeneltä alkaa arvostelu ja nämä junnupojat ovat heti alussa.
Paitsi emmää millään taida malttaa vielä unille käydä. Pakkohan se on vähän tehdä perusasetuksia kameralle, kiinnittää optiikka ja ehkä ottaa jokunen räpsy.

Näihin kuviin, iloisiin tunnelmiin. Sirinätöntä iltaa sinulle, missä lienetkin!

Vihdoinkin kahden...

Täällä sitä köllitään, kahden hengen sviitissä. Iso-J röhkii viereisessä punkassa ja mullakin on moottoroitu peti. On täällä huonepalvelukin mutta synttäripäivällinen oli taatusti terveellinen, maittavuuden kustannuksella. Kanakeittoa höystettynä muilla laitoskeittiön herkuilla, kiinankaalisalaattia ja jälkiruuaksi rahkaa.

Että keuhkotautien osastolla ollaan. Mulla näkyi keuhkokuvissa vain pientä varjostumaa mutta tulehdusarvot ja leukosyytit on sen verran koholla, etteivät kotiin päästäneet. Legionellabakteeri on jo poistutkittu, sitä ei ole. Onneksi.

Korvatulehdus on ja rintaa raastava yskä. Tämän talon viinilista on harmillisen lyhyt mutta pillerit ovat tehokkaat. Parempi pysyä vaakatasossa, sillä talon erikoisen jälkeen horisontti muuttuu aaltoilevaksi.

Kuvia en nyt valitettavasti voi laittaa, party

Kappas kehnoa

Kyllä nyt tökkäsi pahasti pohjaan.
Iso-J:n 'flunssa' on mitä ilmeisimmin sairaalahoitoa vaativa keuhkokuume ja koska minulla on samat oireet, joudun ilmeisesti itsekin kuurille.

Viime yö meni yskiessä ja aamuyö kylkiluita pidellessä, olin ihan varma, että ne napsahtelivat yksi toisensa jälkeen irti sijoiltaan. Semmoinen kiva hakkaava yskänpuuska varttitunnin välein. Aamulla douppasin vahvan särkylääkkeen ja nyt sitä ollaan iloisesti ihan tillintallin. Melkein poromiesten autoilukunnossa.

Pitää selvitellä nyt päätä, hankkiutua kiireesti kauppaan, hommata viikonlopuksi tänne tuleville ruokatarpeet, hakea kirjastosta pari Läckbergiä lisää ja leipomolta pari limppua. Sitten voin ehkä ajatella sairastelua.

Suoraan sanoen potuttaa niin paljon, ettei mitään rajaa. Paikallisen keskussairaalan, Tikkamäen Takomon varma veikkaus oli ilmastointilaitteistosta saadun bakteerin aiheuttama keuhkotulehdus ja kuume.

Lyhyestä virsi kaunis, tää ryhtyis nyt laatimaan ruokalistaa, ostoslistaa, tehtävälistaa ja aikatauluttamaan viikonloppua niin, että täällä pärjätään vaikka isäntäväki rojottaiskin sairaalassa. On se saunan rakentaminen ja kolmet koiranäyttelytkin. Ääh, haasteeita riittää ja kyllä tästä vielä noustaan. Niinkuin se kuuluisa usva paskasta.

Että semmoinen Torpan uusivuosi tästä tulikin. Juhlitaan sitten myöhemmin, meillä on kellari täynnä paukkukorkkijuomia. Synttäreistä ei nyt niin väliksi ole. Me Prinsessathan olemme iättömiä ja ikuisia, meihin ei ajan hammas pysty. Joten mitäpä noita mittariin kertyneitä vuosia sen enempää juhlimaan. Pääasia, että vuodet rullaavat ja niitä näkisi vielä mahdollisimman monta.

Pitäkäähän peukkuja, että tästä selviäisi ihan vaan antibiootilla ja kotihoidolla. Ja jos joudun sairaalaan niin manatkaa voimallisesti, että muistan ottaa laturipiuhan mukaan.

Kiitos. Missä lienetkin!

Ihme ja Kumma sekä Bonusihme

Työtehotarkkailija Winston

Ihme:
soitin tänään Elisan puhelinpalveluun. Puhelimeen vastasi varsinaiseksi toivevävyksi osoittautunut nuori mies, jonotusaika tälle asiakaspalvelun helmelle oli kohtuullinen minuutti. Oikeasti.

Monta asiaa sainkin järjestykseen ja selkoa myös heidän mielenkiintoiseen laskutussysteemiinsä. Asia tuli hoidetuksi. Toivottavasti saavat myös Torpan mäen pois katveesta ja pystymme käyttämään 050-liittymiämme myös sisätiloissa. Nythän meillä on DNA-liittymä kotiluurina ja ulkosalla puhutaan Elisan kautta. Kerroin (aivan asiallisesti ja kiihtymättä), kuinka koen turhauttavaksi maksaa NELJÄN eri operaattorin laskuja, varmistaakseni kuuluvuuden ja kohtuulliset yhteydet ulkomaailmaan.

Kiitokset Elisaan.

Kumma:
on se vaan merkeleellistä, ettei tämä flunssa/räkä/kröhä/kuumetauti hellitä. Eilen palelin kuin horkkatautinen, ryystin kuumaa teetä ja kurlasin echinaforcella. Iso-J jättää tänään työreissunsa kesken ja tulee kotiin, tauti tuli kuulema takaisin.

Tarpeetonta lienee mainita, kuinka ärsyttävää on maata kesän ehkä viimeisinä hellepäivinä vällyjen alla villasukat jalassa. Ei ole kivaa. Ei yhtään kivaa. Eikä reilua. Persjumi sentään parani, kiitos siitä.

Bonusihmeeksi voitaneen lukea tuo ylläoleva kuva. Minä en käsitä miten se on voitu ottaa, puhelin on ottanut itsestään kuvan. Kyseessä minun puhelimeni ja minun kuvavirrastani tuo ällistyksen aihe löytyi. On se kuvavirta kyllä sellainen tajunnan Tonava, että en ole moista ennen nähnyt.
 
Eilen hoipuin sen aikaa jalkeilla, että kävin kaupassa ja kirjastossa sekä katsoin vähän Nuorimmaisen ja Sörsselsonin perään. Töttistamma alkaa olla kunnossa, mutta eristys ja laidunlepo jatkuu vielä. Sörsselson veivasi nätti kahdeksikkoa ja Nuorimmainenkin sai keskittyä oikein huolella pitääkseen paketin kasassa.  Kuva olisi Kuvavirrassa, mutta ylläoleva kuva todistaa sen elävän ihan omaa elämäänsä. Ei kuvaa saatavilla.

Jep. Tämä tällä kertaa. Kuittaan neljännen kahvimukillisen kitaani ja käyn vähäksi aikaa pötkönpötkön. Nappasin eilen pikalainaksi uusimman Camilla Läckbergin kirjan. Sairauteeni vedoten kömmin soffalle ja tartun kirjaan.

Hellurei, mukavaa tiistain jatkoa, missä lienetkin!

PeeÄäs: parhaan selityksen tuolle bonusihmeelle antanut kommentaattori palkitaan. En vielä tiedä miten mutta palkitaan kuitenkin.

Valivali

Vanha kunnon punahattu tulee tarpeeseen. Kesäflunssa iski ja lujaa. Onneksi en ole mies, sillä heitä poloisiahan nämä herkästi tarttuvat räkätaudit koettelevat vallan kauhealla voimalla. Punahattuja en minäkään raakana vetele, kurlaan pullosta echinaforcea ja toivon parasta.

Minä sentään pysyn joten kuten tolpillani ja tänään kykenin jopa syömään, ihan lämmintä ruokaa. Niin kipeä en ole, että voisin vastustaa tuoretta savustettua lohta, uusia perunoita ja savujuustosalaattia. Eikä viinissäkään ollut moittimista.

Viime päivinä olen hoippunut vattupensaikkoon, syönyt suoraan puskasta ja hoippunut takaisin tuvan soffalle, sellainen ruokahuolto näivettää pidemmän päälle riskimmänkin emännän. Kyseinen soffa on komentokeskukseni näinä tautisina päivinä. Tästä näkee periaatteessa kaiken mitä torpassa tapahtuu ja saa koirapoikien välittömän huomion. Ne raukat nimittäin taitavat kuvitella, että kun Mamma on tuvassa, silloin on ruokaa luvassa.

Hahhaa, väärin meni terrierien arvelut.

Perjantai-iltana katselin hyvää mieltä hyrrittäen kuinka Nuorimmainen ja Liitokavio Sörsselson veivasivat ratsastuksellisia tehtäviään. Minä katsoin, että liike säilyy ja homma etenee. Kehumaankin pääsin. Sen minä kyllä sanon, että nyt on vakka kantensa löytänyt kun ne kaksi pääsivät kimppaan, siis Nuorimmainen ja Sörsselson. Tunnin jälkeen jätin Nuorimmaisen siivoamaan kamat ja itse raahauduin pilleripurkin kautta takaisin sohvaan.

Tamma toipuu hissuksiin ja on jo vähemmän räkäinen. Lepäilköön nyt vielä jokusen päivän, sitten otan hänet liinan päähän juoksemaan, ihan pikkuisen vaan kurkkaan vointia.

Sörsselson tarvitsee kyllä hierojan tai akupunktiohoitajan käynnin, oikea lapa on vähän jumissa. En vain tiedä onko näillä selkosilla moisia poppamiehiä. Etelässähän mulla oli Juppe joka taikaneuloineen hoiteli sekä Herra Harmaan jumit, että minun migreenini. Ei jouda Juppe näille korkeuksille. Pitää etsiä korvaaja.

Säät ovat suosineet, mutta valittamaan pääsen niistäkin. Nythän on satanut niin vähän, että isot perennat lurpottavat surkeina kuin orvon vihikoiran naama. Tänään kippasin kannullisen vettä nauhuksille, toisen kultapallolle ja kolmannen purppurapunalatvalle. Muut kuolkoot, minä en puolikuntoisena ryhdy nyt kastelemaan mitään. Joku kirvanpiru näivettää ritarinkannuksia, Äitikulta leikkasi yhden kasvuston matalaksi. Kyllä se sieltä ensi keväänä taas punkee uudelleen.

Tänään oli Iso-J:n kummitytön rippijuhlat. Niihinkään en päässyt koska tämä ärsyttävä kuume on niin ärsyttävä. Perhe palasi reissulta yhdellä tytöllä kasvaneena, nyt ne pikkupiltit jotka ennen yksissä tuumin hihkuivat teletappien äärellä, katsovat jotain Hannu ja Kerttu noitajahdissa -elokuvaa. Äänistä päätellen ei ole ihan hempeimmän pään satu. Ja olihan se alkuperäinenkin aika kauhea kun kannibaalinoita lihotti lapsiparkoja katalat mielessä.

Huomenna Iso-J lähtee etelään, maanantaina koittaa arki myyntikokouksen merkeissä. Loma alkaa olla ohi muutenkin. Kunhan tästä tautivuoteelta tokenen, pitää kuroa kiinni rästihommat. Niitä onkin paljon. Ensi viikolla on hiljainen pakko saada tallin huolto loppuun ja heinävarasto käännettyä ympäri ennenkuin sateet alkavat. Siinä menee monta paalia haaskuun jos pääsevät kastumaan.

Loppuviikosta Iso-J:n isä tulee tänne saunan laudekehikon kanssa ja siitä lähteekin sisäsaunan remppa etenemään. Perjantaina on koiranäyttelyn iltaversio ja viikonloppuna kaksi kansainvälistä näyttelyä.
Ilokseni kuulin, että monta tuttua joita en ole vuosiin nähnyt, ovat tulollaan näyttelyyn. Ja yksi ihminen jonka kanssa samaa alakoulua käytiin, on tullut Suomen visiitillä mummolaan tänne meidän kylille. Maailma on kyllä välillä todella pieni.

Johan tässä taannoin eräs pihassa poikennut sanoi, että hänen mummonsa kotipaikka on naapuritalossa.

Että ei tämä nyt ihan pelkkää surkeutta ja kurjuutta olekaan kun tarkemmin ajattelee. Tämä joutava kuumehortoilu kyllä saisi päättyä ja räkätulppa irrota. Ihan turhake taudiksi. Persjumi sentään alkaa olla ohi ja mieli jo halajaa treenaamaan. Saattaa kuitenkin olla melko hölmöä lähteä ensitöikseen polkaisemaan kahdenkympin iltalenkki? Jos vaikka vähän venyttelisin ja ratsastelisin Sörsselsonilla semmoista kevyttä hölkkää.

Leppoisaa lauantaita, missä lienetkin.

Keltainen elokuu

Lempikuukausi alkoi. Elokuussa kesän räikeimmät värierot tasoittuvat, vihreys hiipuu ja haalistuu hiljalleen keltaisemmaksi. Päivät ovat lämpimiä, yöt pimeitä ja tähtitaivaskin tuikuttaa useammalla napilla.

Keltainen ei todellakaan ole suosikkivärejäni, mutta kyllä auringonkukat ja kultapiiskut ovat upeita. Kultapallokin aloittelee kukintaansa ja tavoittelee taivaita sekin. Muhevasta mullasta on hyvä ponnistaa.

Torpanmäellä on tänään piisannut liikennettä. Ensimmäinen oven kynsijä oli paikalla varttia vaille yhdeksän ja sehän on siis melkein aamuyötä. Ei vaineskaan, olin minä jalkeilla jo paljon aikaisemmin mutta löntystelin hommissani 'ei ihmisten silmille' -kotiasussa. No se eka kävijä oli vaan naapurista, kyseli hevosten kuljetuskalustoa lainaksi. Lainapeleillä on vielä itsekin kuskailtu joten en osannut antaa kuin pari nimeä jolta kysellä.

Yksi kävijä toi Äitikullalle ämpärillisen mustikoita. Juuri sopivasti kun olin ehdottelemassa torimustikoiden hakureissua. Sama kävijä toi päivällä tatteja ja jotain muita sienilöytöjään.

On se hyvä, että kulmakunnan seniorikansalaiset ovat aikaansaapaa sakkia. Toista se on meillä nuoremmilla vetelyksillä. Iso-J on toipilas ja minä vielä persköpö.


Mitään hyödyllistä tänään ei saatu aikaiseksi. Ihan meni kintuille koko päivä. Kaupungista toki haettiin kanoille nokittavaa, kissoille ja koirille muroja ja vähän meille ihmisillekin. Mutta työllisesti oli ihan nollapäivä. Mitään mustikkaämpärilliseen verrattavaa urotekoa ei löydy mainittavaksi.

Illalla ryhdyttiin asentamaan suihkuseinää. Paketissa oli lasiovi. Tyypillistä. Niin oli uskottavasti paketissa ruksit ruuduissa wallet(*), clear, glass ja silti paketissa oli ovi. Näköjään se remontti alkaa kyntämään heti kun itse pitäisi jotain tehdä. Silikonituubinkin kärki oli mäsä ja ruuttasi rumasti sivusta.

Päätettiin sentään katkaista yhdeltä sekarotuiselta kukolta kaula jotta saadaan kiuruveteläiset kananeidot omanrotuisen kukkonsa parveen. Ei tässä voi kukkojen tahtiin tanssia ja aina vain uusia kanalaosastoja rakentaa. Kukon kohtalo on kova ja joskus päätyy fiskarssin kanssa neuvottelupölkylle. Se päivä ei ollut vielä tänään, mutta lähtölaskenta on alkanut. Viikonloppuna joku saisi kukkopaistin jos tulee hakemaan ja hoitaa kynimisen itse. Meiltä lähtee kukko pää kainalossa kuoppaan.

Tössetammalta sai vielä tänään nenää niistää, mutta muuten se alkaa olla oma pitkästynyt itsensä. Sörsselson hengaili laitumen portilla ilmeisen innokkaana oppimaan uusia asioita. Joutui hevospoloinen pettymään. Ei ehditty. Huomenna ehditään! Minä otan sen ratsastusajan vaikka mistä, mutta poni pääsee taas jumpalle.

Huomiselle on muutenkin lastattu kohtuullisen paljon painetta. Monta asiaa pitää hoitaa.
Kitkemiselle ei jää aikaa, mutta kuten kuvasta näkyy, kehäkukka rehottaa nyt niin ylenpalttisesti, ettei vesiheinäkään pärjää tuolle kukinnalle. Sangen pirteä näky yrttimaalla.

Elokuu on siitäkin kiva, että sato alkaa kypsyä. Pinaattia on jo pakastettu talven lettukestejä varten ja lisää lehteä pukkaa. Yrtteihin en ole koskenut säilömismielessä. Rakuunaa pitää kyllä ihan asiakseen hakea ja kuivatella, on se niin jalo ja hieno mauste. Samoin kuin timjami.

Vadelmasato on ihan tolkuton, omenoista ja viinimarjoista puhumattakaan. Hulluksi tulee jos meinaa kaiken säilöä ja mehustaa. Mihinkään ei mahdu ja enempää pakastimia ei hankita. Siksi naapurit, ystävät ja tuttavat on hälyytetty hakemaan omansa pois.

Äitikullalle se on kova paikka, jättää jumalanvilja keräämättä. Mutta joku rotihan se pitää olla. Kunhan hän nyt hoitaa pakkaseen ne mustikkansa, hakee metsästä sienet ja katsoo sitten paljonko tilaa jää omenamössöille. Veikkaan, että järjen valo syttyy viimeistään silloin. Liika on liikaa on liikaa.

Ja nyt liika valvominen on liikaa. Minä otan kirjan kainaloon ja kömmin Nassepapan kanssa pötkölleen. Aamuhälyytys on aikainen.

Mukavaa perjantaita, missä lienetkin!

PeeÄääs: merkille (*) selitys:
oli niin hassu typo että oli pakko jättää. Lasinen ja läpinäkyvä lompsahan se vasta kiva olisikin. Sangen taiteellinen, ainaisessa tyhjyydessään.

Lompakko saa taas huomenna kaivella. MacBookin latauspiuha on halki eikä toimita virtaa laitteeseen. Uusi latauspiuha maksaa vaatimattomat 70 € joten taas saa selittää konttoritarvikekulujen huimaa nousua kirjanpitäjälle. Ei vaineskaan, kyllä hän tietää, että maksaahan ne lelut ja yrittäjäkin leluja tarvitsee.

Elokuu-uuuu-uuuh

Kas näin, päivä on vaihtunut ja kuukausi on vaihtunut. Ja taas on aika esitellä uusi Kilpisoturi. Hokikaudesta ei jännää puutu. Hjallis mäni ja myi hallinsa ja kättä on väännetty saako luopioleiman saanut Jokeriporukka pelata äsämliigaa ensi kaudella ensinkään. No onneksi sopu löytyi ja talviklassikkokin pelattaneen stadikalla sillä aidolla ja alkuperäisellä asetelmalla. Olishan se vähän kökköä jos stadikalla pelaisivat vaikka nyt Kärpät ja Ässät...

Se hokista ja se urheilumurheilun politiikasta. En puhu enempää kun en asioista mitään tiedä. Mitä nyt kummipojan kiemurointia jäillä seuraankin suurella mielenkiinnolla.

Suurta häpeää ja itseinhoa tuntien katselen tuota hauista ja tuota selkälinjaa. Joop. Tässä on pidetty omista treeneistä lomaa ja sairauslomaa ja palvottu gluteus maximusta nyt jo kaksi viikkoa.

Vaan toivottavasti tämä lihasten pakkolomaksi muuttunut kesäloma päättyy pian. Yritän jo loppuviikosta uskaltautua salille, ihan vähän ja varovasti koittelen neitipainoilla mihin liikkuu ja mikä liikkuu.

Koko elokuu menee varmaan ihan vaan kunnon palauttelussa. Syyskuussa alkaakin sitten puolen vuoden rypistys, menin sitten pikkuisen itseäni haastaen liittymään erääseen Fitgroup -projektiin. Vähän semmoinen löysät pois -treenihomma jossa treenataan ryhmässä ja jaetaan tuskat ja ilot porukalla.

Mikä mielenkiintoista, tässä viimeisten viikkojen aikana särkylääkkeiden kulutukseni on noussut potenssiin sata ja olo on myös henkisesti tosi tukkoinen ja puolikuntoinen. Kaipaan sitä hyvää oloa ja aitoa väsymystä mikä tulee liikunnan kautta. Aivoja saan treenata muutenkin.

Kävin maanantaina shiatsuhoidossa ja se taisi antaa lopulliset lähtökäskyt persjumille. Kuten hoitajani sanoikin, olin maanantain ja tiistain aika kipeä mutta nyt on jo parempi.

Mikäli hyvin käy, saan kavuta hevosen selkään jo viikonloppuna.

Tamma Töttis ei ole vielä ratsukunnossa, mutta toipuu hyvää vauhtia. Karanteeni jatkuu ja perjantaina tulkoon eläinlääkäri katsomaan tilanteen. Tänään Töttis oli kuitenkin jo enemmän oma itsensä ja hengitti helpommin. Nuo hevosten virustaudit ovat niin kinkkisiä, että niistä on yhtä montaa mielipidettä kuin on sanojaakin. Joku toinen olisi varmaan jo kaahannut trailerin renkaat soikeina hevossairaalaan, joku toinen olisi varuilta aloittanut antibiootin ja minä en ole vielä tehnyt oikeastaan mitään.

Paitsi seurannut tilannetta. Uskon tuntevani hevoseni jo niin hyvin, että tiedän milloin ne ovat oikeasti kipeitä ja milloin puolikuntoisia. Ruoka maistuu, vesi maistuu, hevonen tulee luokse seurustelemaan ja ilme on virkeä. Ei se silloin ole kuolemassa käsiin. Ei ainakaan kitumalla.

Olen 'varmuuden vuoksi' -lääkintää vastaan ollut aina. Ja olen vastakin.

Sörsselson on päässyt hommiin. Nuorimmainen on ratsastanut ja minä olen haukkana vahtinut hommaa. Eilen otettiin ravia ympyrällä, siirtymisiä raviin, käyntiin, seis ja liikkeelle, vaihtelevassa järjestyksessä. Odotin tikkana hetkeä jolloin sain sanoa Nuorimmaiselle NYT sillä se tarkoitti tunnetta joka piti siirtää perslihaksista aivoihin, tallettaa sinne ja sitä tunnetta tavoitella jatkossakin, flow -tilaa joka on paras palkinto minkä ratsastuksellisesti voi saavuttaa. Silloin homma toimii ja paketti pelittää.

Tämäkin paketti pelittää oikein mukavasti. Tämä muodollisestikin pätevä peluri tunnetaan nimellä Paul Davies ja kyllä saa äitirouva Davies olla pojastaan ylpeä. Paitsi jos olisi minun poikani, ei taatusti poseeraisi missään hokipoikien kalenterissa jota varttuneemmatkin rouvashenkilöt silmät kiiluen vahtaavat. Piiloon pistäisin moisen aarteen.

Nyt pistetään muutkin aarteet piiloon ja kysellään sen Nukku-Matin unihiekkapussukan perään. Pakkohan tässä on yrittää saada rytmiä kohdilleen sillä arki hyökyy päälle kuin hunnilauma.
Iso-J on ollut kipeänä ja torpalla on hissuteltu vähän vajaateholla. Silloin kun potilas nukkuu, silloin on hyvä hetki itsekin oikaista soffalle ja syventyä kirjastosta kantamiini aarteisiin.

Onneksi tuo Iso-J:n tauti ei näytä olevan kuolemaksi, ainakin vielä sätkii (ja valittaa) entiseen malliin. Eiköhän tuokin henkiin jää.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, leppoisaa ja mukavaa Elokuun ensimmäistä päivää, missä lienetkin!