Kolme ihmettä ja vähän muuta

Nasse pinteessä, mitäs läksi polunraivaajaksi... edelläkävijät joutuvat joskus haasteellisiin paikkoihin.

Olihan se kieltämättä työläs taival hankkiutua aittaan. Aikani seisoin toljailemassa kätevintä reittiä ja totesin, että kissojen tekemä polku on varmasti tarkoituksenmukaisin. 

Kissoja harmittaa kovasti kun heidän hieno hankipolkunsa on nyt mammutin jyräämä.

Ja mikä merkittävintä, ei mene kuin pari kuukautta ja tuossa polun paikalla on massiivinen ruttojuurikasvusto jonka siimeksessä kissojen on pätevä kytätä pihatien tapahtumia.

Vaivani ja ponnisteluni tuottivat kuitenkin tulosta, retuutin röykkiön taimikasvatusalustoja, minikasvihuoneita ja muita härpäkkeitä kätevämmin saataville. Ja muistan tulevana syksynä taltioida nämä keväänkapistukset toiseen varastoon.

Äitikulta pääsee paapomaan multalaatikoita, chilit nyt ainakin pitää kiireesti laittaa tekeytymään.

Suurin vaivahan taimikasvatuksessa on pitää kissakansalaiset ahneine kitoineen erossa taimista. Missä vihreää, siellä kissa. Tässä näytteeksi Justiina-Mummon muotoilema pääsiäisruoho vuodelta 2011...

Taidan tänä vuonna täyttää tuon ruohomaljan suoraan suklaamunilla ja jätän vihreät väliin.

Pääsiäiseen ei enää pitkälti olekaan, pashapurkit olivat ilmestyneet meijerimyymälään! Meillähän eivät muut pashan päälle ymmärrä, joten ihan saan herkkuni itse syödä. Ja koska en näe järkeväksi tehdä ikiomaa pashaa, ostan sen valmiina. Suosittelen muitakin kokeilemaan Lieksan Laatuherkkujen versiota, se on oikeasti hyvää. Monen muun valmistajan yritelmät olen kaapinut kananruokaan, paha on pahaa vaikka sitä pashaksi kutsuisi.

Kyllä tämä nyt muutenkin näyttää kevääksi kääntyvän. Aamulla oli jokunen aste pakkasta, mutta nyt jo aurinko lämmitti jääpuikot valuviksi. Talven kynsien ote kirpoaa päivä päivältä.

Leuto ja lyhyt talvi tämä taisi olla. Meillä oli lunta yllättävän vähän, pakkaskausi oli just passeli eikä kurakausikaan viime syksynä ollut kohtuuton. Maa pysyi kovana ja kohmeisena, vesisateita oli, mutta kohtuullisesti.

On se kuitenkin hieno asia, että meillä on selkeästi neljä vuodenaikaa. Ja loppujen lopuksi, ne ovat juuri sopivan pituiset. Kunkin vuodenajan loppupuolella sitä jo malttamattomana odottaa seuraavaa. Syksyllä lumi on tervetullut, keväällä sitä odottaa lumien sulamista ja loppukesästä minä ainakin odotan innoissani syksyn ruskaa ja kirpeän kuulaita syyspäiviä. Vesisateet ovat nekin tarpeellisia vaikka ovatkin tylsiä.

Ja kesä on aina kesä. Sitä kohden tässä mennään pontevasti. Kevään ensimmäinen ulkonakuivattu lakanapyykki on niin luksusta, niin luksusta.

Tälle torstaille on taas yhtä sun toista ohjelmaa. On jonkinlainen taitolaji tunkea näihin kohtuullisen ohjelmoituihin päiviin mitään ylimääräistä. Tänään on pakko kurvailla siemenpakkaamolle hakemaan kauroja. Kaupunkireissu taitaa jäädä huomiseksi.

Pakkaamo on semmoisen syherötien takana, että en mielelläni sinne kurvaile kelirikon aikaan, en ainakaan omalla pikkukiesilläni, sillä jossa ei ole nelivetoa. Joten nyt on hyvä hetki ja korkea aika täydentää kauralaarit. Säkkejä purkaessa tulee hoidetuksi päivän pakollinen lihasjumppakin, 40 kiloinen säkki on metka harjoitusvastustaja, se on niin hankalan muotoinen, painava eikä siitä saa kunnolla otetta.

Tai saa jos on ihmisen kokoinen. Minä metrinmitta saan tosissani vääntää ja veivata kunnes säkit ovat sievästi rivissä siellä missä niiden pitääkin olla.

Perillinen N lahjoitti äidille oman hevosen

Kevät tuo tullessaan lisää ajankäytöllisiä haasteita. Eilen tuli miekkamieheltä postia. Iso-J:n syntilista ei olisi kestänyt yhtään nopeusrajoituserhettä ja semmoinen on nyt sitten kirjattu lainvartijoiden ylläpitämään  rikerekisteriin. Ja taas pitäisi ajolisenssiä lepuuttaa. 

Eihän siinä kenelläkään mieli mettä keitä kun tuo tilanne taas tulee eteen. Tarkoittaa hyvin pitkälti sitä, että se olen minä joka siirtyy Pesoliton rattiin. Luvassa niitä ei-niin-leppoisia pikareissuja Kajaanin kautta Vantaalle ja illaksi kotiin.

Kiristyy hermot, aikataulut ja leukaperät.

Toivottavasti ei  rapsahda täyttä kuutta viikkoa. Rikkeet ovat kuitenkin niin harmillisen pieniä eikä yhtään oikeaa vaaratilannetta ole aiheutunut. Toki rajoitukset koskevat kaikkia tiellä liikkuvia eikä Iso-J:n aika ole yhtään sen arvokkaampaa kuin muidenkaan. Silti saan purnata koska minunkin elämääni nämä edessä olevat piinaviikot vaikuttavat ja paljon.

Oi miksi oi miksi!!!

Tähän loppuun rauhallisempaa kyytiä, Perillinen N on nyt (vihdoin) oivaltanut, että hänellä on kotona hevonen jolla voi ja jolla pitää ratsastaa ihan päivittäin. Vaklasin ikkunasta kuinka neidit hölköttivät ravia, tekivät stop and go -harjoituksia ja muita kiemuroita. Minä sain tuommoisen söpön kangashepan omaksi ilokseni.

Kuvassa on yksi raivostuttava epäkohta. Tuo oranssi paalinaru, iljettävyys vailla vertaa. Olen niille henkisesti allerginen ja kerään kaikki löytämäni visusti roskapussiin. Ja sitten yksi kammotus helottaa aitatolpassa.

Onhan paalinaru passeli tarvike, yhtä näppärä kuin niksipirkan kiittelemät sukkahousut. Paalinarulla korjaa vaikka mitä ja se kestää. Ja on se siltikin niin karmaisevan hirveän ruma. Hiertää sielua aivan kuin sukkahousut, ne ahdistavat penteleet joihin naisväen oletetaan survoutuvan.

Itse asiassa, maailmassa on kolme ihmettä. Paalinaru, Jeesusteippi ja sukkahousut. Yksikään ei ulkonäöllä koreile mutta ilman niitä moni rakenne romahtaisi.

Menipä syvälliseksi...

Nyt on tämän päivän kahvikiintiö täysi ja on aika siirtyä ulkoilmaan. Jätän läppärin mikrotukikissan hoteisiin. 

Sovitin

Juu ei tässä mistään semmoisista sovittamisista ole kyse. Ei kenkien, vaatteiden eikä syntien.

Tämä sovitin on pieni, suunnilleen muistitikun kokoluokkaa oleva muovikalikka. Toisessa päässä usb-liitin ja keskellä kolo johon tungetaan kameran muistikortti.

Nyt on sovitin hukassa.

Tässä talossa on suunnilleen ääretön määrä paikkoja joihin pieni musta muovinen palikka voi kadota. Mikäli katoaminen tapahtui kissa-avusteisesti (tod.näk.), voin sanoa uskolliselle sovittimelleni goodbye. Omilta jäljiltäni se on vielä toistaiseksi aina löytynyt.

Että osaa olla elämä kiinni yhdestä pienestä mustasta muovinpalasesta. Mutta nyt on.
Koska sovitin on se tuikitarpeellinen välikappale siirrettäessä kuvia kameralta koneelle. Enkä jaksa nyt millään yhdistellä kameraa tietokoneeseen kaapelilla. Koska en tiedä missä kaapelit sisältävä kamerakassini on. Huokaus, taitaa olla loputon suo. Ja selityksiä piisaa.

Kuvia on onneksi muuallakin kuin kameran kortilla, mutta siellä olisivat nyt olleet ne kuvat joita olisin halunnut tähän päiväkirjamerkintään liittää.

Sangen ärsyttävää olla näin riippuvainen ja orjuutettu. Mustan muovipalikan orja.
Tekniikan alistama, polvilleenlyömä ja nöyryyttämä. Kurja kuvaajapoloinen.

Huomenna hilpaisen sinne jossa on tyhmää maksaa liikaa ja lunastan itselleni uuden sovittimen. Sitä ennen olisi ehkä syytä vielä kerran tullata reissukassi, siellä saattaa vielä olla yksi lokero johon musta pieni muovikalikka voi ilkeyksissään sujahtaa.

Päivän nimi on tiistai ja tämä on ollut hyvin tuulinen ja sanalla sanoen, keväinen päivä. Eivätkös kevään säät ole oikukkaita?
Välillä meillä on lumipyry, sitten paistaa aurinko, sitten nousee kaamea puhuri ja kohta taas pyryttää.

Nyt tuuli mellastaa torpanmäellä varsin äänekkäästi ja viskoo äkäisesti lunta. Viskoisi edes entisiä mutta ei, uutta työntää taivaalta aina vain kiihtyvällä vauhdilla.

Kaupunkireissulta kyörättiin ensimmäinen säkillinen taimimultaa. Äitikulta komensi minua kahlaamaan aitalle, tuonne umpihangen taakse, pihan perille. Siellä ovat taimikasvatuksessa ratkaisevan tärkeät minikasvihuoneet.

Joku fiksumpi olisi jo syksyllä ennakoinut kevään puuhat ja taltioinut ne helpommin saataville... se fiksu ei ollut Äitikulta enkä se ollut minä. Joten minä kahlaan, olkoon se hankeen syntyvä polku aasinmyssyni ja tyhmyyteni sinetti.

Kaupunkireissulla tyhjennettiin taas kerran kirpputoripaikkamme. Se oli nyt kolmas kaksiviikkoinen myyntijakso muutaman kuukauden sisällä. Ja ilahduttavan hyvän tilin sieltä saa mukaansa. Nytkin tuli nätti nippu seteleitä. Mukava päästä eroon turhasta kamasta ja laittaa se kiertämään.

Seuraavan kerran sinne mennään keväämmällä, huhtikuun lopulla. Silloin voikin hyvin tyhjentää perillisten tämän talven vaatevarastoa, pieneksi jäävät farkut ja neuleet ovat vielä ihan kelpo tavaraa kierrätettäväksi. Samoin luistimet ja hiihtimet, sinne vaan. Syksyllä pitää kuitenkin ostaa taas uudet.

Mutta koskapa päivän sana on sovitin, jatkan vielä hakuammuntaa sen löytämiseksi. Otin juuri uunista ihanan muhevan lammas-feta-oliivi-pinaatti -täytteisen piirakan. Pala sitä ja lasillinen kylmää valkoviiniä työstävät sovittimen aikaansaamaa ärsytystä.

Samperin muovipalikka. Eläköön hyvä ruoka. Tulkoon parempi mieli.

JÄLKIKIRJOITUS: 
Lienee sanomattakin selvää, että tämän tekstin julkaistuani marssin kuin magneetin vetämänä eteisen siniselle kaapille. Otin alahyllyltä kadonneeksi julistamani kameralaukun ja sen sisätaskusta mustan Transcendin sovittimen. Tunsin itseni tyhmäksi. Tältäkö se tuntuu kun muisti oikeasti alkaa pettää??

Hajanaisia huomioita

Reissusta on palattu ja sikäli kaikki on vallan mainiosti ja entisellään. Kävin juuri nakkaamassa hevosvoimat lumisateeseen ja tervehdin lambit. Nyt on hyvää aikaa laiskalle sunnuntaiaamupäivälle.
Pää on kuitenkin pyörällä kuin kukkopojalla.

Hajanaisia huomioita menneiltä päiviltä:

Se oli lomareissu. Yhtään kuvaa en ottanut enkä edellisen hätäisen merkinnän lisäksi avannut läppäriä kertaakaan. Tai jos avasin, vain tarkistaakseni jonkin aukioloajan. Sosiaalinen media jäi offlineen ja ihan tervetullutta vaihteluahan se on.

Parkkihalliajo ei ole enää meitsin vahvin laji. Upeasti töräytin Stockan hallissa väärään ajosuuntaan. Mutta toisaalta, sen mokan saaliina oli parkkiruutu loistopaikalta joten pisteet ropisivat omaan laariin.
Entisinä aikoina olisin huomannut, että ulosajon puomi oli ylhäällä eikä maksulipuketta olisi tarvittu ollenkaan. Arvatkaa kuka kävi ensin maksamassa... no eurohan se vain oli. Mutta eipä olisi entisinä aikoina tuommoistakaan ärhettä tapahtunut.

Tapiolasta oli kadonnut yksi kokonainen tavaratalo. Minä en millään meinannut käsittää, että Sokoksen halliin ei pääse ja siitä syystä piti kurvata naapurihalliin ja siellä tuo edellämainittu ajosuuntaerhe tapahtui. Mutta oikeasti, niin on iso pala shoppailuhistoriaa kuopattu, Sokos oli kiinni. Tuleeko tilalle metroasema vai jotain muuta, se selvinnee aikanaan. Eikä tuolla nyt loppujen lopuksi kovin kummoista merkitystä elämääni nykyisellään ole. Outoa kuitenkin. Ja osuuskauppa yllättää.

Ostosparatiisejahan siellä on, aivan liikaa. Tai käytettävissä oleva budjetti on liian pieni tarjontaan nähden, miten sen nyt sitten haluaakaan sanoa. Hetkittäin sitä kaipasi säännöllisen palkkatulon tuomaa omavaraisuutta. Mutta asian kanssa oppii elämään. Enkä minä oikeasti taida tarvita yhtään uutta käsveskaa.

Perilliset saivat kipeästi kaipaamiaan tarvikkeita, toinen ratsastushousut ja hanskat, toinen takin -ja siihen sopivan satulahuovan. Ja jotain kummallisia kynsikoristelupiperryksiä, pienenpieniä leimoja joilla voi koristella kyntensä vaikka hamsterinkuvilla.

Puutarhakaupassa minäkin menetin hetkeksi itsehillintäni. Montaa sorttia chiliä ja basilikaa siemeninä. Yhteenkään mukulapussiin en langennut, vaikka lähellä se oli. Onneksi älysin vilkaista hintoja. Ota 5 maksa 4 käy kalliiksi jos kahmii useamman setin, yksikköhinta oli suunnilleen 6,99 per pussukka.

Ikeasta ei tarvittu mitään, mutta kassillinen sieltäkin autoon kannettiin. Outo paikka.

Merkillepantavaa oli myös lumi ja sen paljous. Ja likaisuus. Maalaishiiret ihmettelivät kaupungin lumikekoja, ne olivat valtavia. Mutta eihän siellä oikein ole tilaa lumia säilytellä kun naapurinkaan tontille ei mahdu. 

Tuttavat rouvaystävät olivat kukin taas niin nättinä. Oli mahdottoman mukava nähdä pitkästä aikaa. Jälkeenpäin muistin mitä kaikkea pitikin sanoa, mitä kysyä ja mistä mainita. Kuulumisia ja kokemuksia on kiva vaihtaa ja vertaistuki on mitä arvokkainta, etenkin eläinten kanssa pelatessa.

Kissat ja koirat ja pari hevostakin tuli tervehdityksi. Nythän on niin, että noutajat ovat mainioita ja pentuina äärimmäisen houkuttelevia... onneksi lähistöllä ei liikuskele noutajan pentuja, lankeaminen olisi lähellä... Torpalle tulee sitten joskus toinen terrieri. Ja Edgar -mopsi mulle eläkepäivien kaveriksi. Näin on.

Espoota ei enää meinaa entiseksi kotikaupungiksi tuntea. On se vaan niin suuri. Kirkkonummelle vievä entinen tallireitti on muuttunut -ja muttuu yhä- moottoritien myötä entistä isommaksi. Ei siellä mahda enää se kettu pesiä Jorvaksen risteyksen tienoilla. Monet kerrat huomasin ketun istuvan kalliolla liikennelaskentaa suorittamassa. Enää sitä kalliota ei ole.

Liikennekulttuuri on muuttunut. Itänaapurin toverit tulkitsevat omalla tavallaan ryhmittymisiä ja pari kuumottavaa tilannetta tuli turhan lähelle. Onneksi jollain vaistolla älysin väistää oikeaan suuntaan. Olisi ollut pahuksen ikävä erotella Pesolitoa ja Lexusta toisistaan. Yksikin tilanne meni niin, että edellä ajanut polkaisi jarrut pohjaan, vilkutti oikeaan ja kääntyi vasempaan.

Kotitielle oli kiva kurvata. Laitoin vilkun ajoissa ja hiljensin nätisti...
Ruskea, räjähtäneen näköinen huohottava terrieri ponkaisi jostain tunkiosta syliin, Veljekset hulluudessa norkoilivat lintulautojen alla ja Iso-J:kin ilmestyi pipoineen pihalle.

Lauantai-illan kruunasi pihasauna ja sen jälkeinen hevosten tervehtiminen. Tamma mökötti. Olin kuulema liian pitkään poissa. Yritti mököttää vielä vähän enemmän mutta tunki sitten lopulta päänsä syliin ja huokaisi syvään.

Iso-J oli pärjännyt hienosti. Talli oli siivottu aivan niinkuin pitääkin, hevoset oikeissa karsinoisssa, harjattuina ja puhtaina. Iso kiitos siitä. Nyt voin toisenkin kerran piipahtaa minilomalla etelän valoissa, täällä osataan hoitaa hommat vaikka poistuisinkin pariksi päiväksi.

Se on hyvä huomata, että ei olekaan korvaamaton. Mutta että on kuitenkin olennainen osa Jotain. Että kuuluu Jonnekin. Omaan laumaansa.

Etelän ihmeitä

Moi, me ollaan täällä. Missä sä oot?

Matka meni hyvin ja joutuisasti, on se sukkela tie nykyisin tuo valtatie kutonen.

Jatkan huomenissa, nyt pitää kiirettä nukkumishommien kanssa.
Kuviakin on, koiranpennusta. Se ei ole oma eikä se tule mukana torpalle.

Kavereiden kanssa

Hiihtolomalla on aikaa hellitellä kavereita.
Tallihommiin ehdittiin vasta puolenpäivän heinäjakelun aikaan ja sittenkin tehtiin kaikessa rauhassa vailla turhaa hosukkia. Nuorempi perillinen ehti harjailemaan lampaitakin ja ne mokomat oikein kilpailevat kuka pääsee suan alle ensimmäiseksi.

Voi sitä autuaan lampaan tyytyväistä yninää ja puskemista; vielävielävielä lisää rapsutusta vielä!
Wappulammas viettää aivan näinä aikoina 1-vuotissyntymäpäiväänsä. Paistopussi ei rapise hälle vielä pitkään aikaan, tokkopa kenellekään muullekaan bäbättimelle. Suloisia ovat.

Kolmas lammas, Veera on vielä vähän ujo ja arka suan suhteen, tänään oli sellainen päivä, ettei sukaa huolinut. Rapsutukset toki kelpasivat.

En tiedä onko taika sinkkipillereissä vai oliko ihan älyttömän hyvä tuuri kerrankin. Mutta se eilen ärhäkästi päällekäynyt taudinpoikanen saattoi sittenkin hellittää otteensa meikäraaskusta yön aikana. Nukuin eilen pitkät päiväunet ja menin takaisin petiin heti yhdeksän jälkeen. Aamulla heräsin kohtuullisen pirteänä ja henki kulki sujuvasti, mihinkään ei isommin kolottanut eikä kuumettakaan tuntunut olevan.

Hillitysti iloiten kipaisin aamutalliin ja vielä lehtilaatikon kautta kotiin aamukahville. Latasin varmuuden vuoksi vielä kourallisen vitamiineja ääntä kohti. Olo senkun korjaantuu tunti tunnilta.

Niinpä sitten päätimme perillisten kanssa peuhata hevosten kanssa vähän lisää.

Lämpimästi helottavassa kevätauringossa teki mieli oikaista selkää ja mikäs sen mukavampi alusta kuin tamman persaus. Kuvassa on yksi paheksuttava seikka, se on pipo. Pitäisi olla kypärä mutta kun nyt ei ole niin sitä ei ole. On hieno Toronto -pipo :D

Vihreän kanan blogissa oli mainiosti sanottu, että nykyisin hän keskittyy lähinnä nauttimaan hetkistä hevosten kanssa. Se on justiinsa hyvä niin. Silloin kun sadat kilot hevosvoimia ovat saaliseläimen vaistojen varassa, on syytäkin nauttia rauhallisista hetkistä ja tavoitella niitä. Me emme (ainakaan toistaiseksi) kaipaa tiukkoja aikatauluja, tuimaa valmentautumista tai pärjäämispaineita. Kunhan möllötellään ja ihmetellään elämän kummallisuuksia.

Sen verran tänään oli tavoitetta, että tamman piti lähteä liikkeelle, kulkea eteenpäin ja pysähtyä pyynnöstä, painoavuilla. Ja se meni perille. Ei ollut kuolaimia suussa, ei satulaa eikä kuskilla edes hoputinta kädessä. Ihan vain ratsastusvyö ja kuolaimettomat suitset.

Hetkihän siinä meni ennenkuin älysin ottaa Soppaponin apuvälineeksi. Se kulki tasaista vauhtia edellä perillisen taluttamana ja minä ratsastin tammalla. Siinä oli hyvä treenata stoppia ja liikkeellelähtöä, kaverin peräänhän hevonen lähtee mielellään.

Enää tarvitaan muutama tuhat toistoa ja kas, se homma on opeteltu. Muutama tuhat toistoa on ehkä loppuvuoden aikana tehty... Ihan ilman käskemistä, pakottamista tai voimakeinoja. Ratsastus on hieno laji. Ei tule hiki eikä pala pinna kummaltakaan kun on tasaisen rauhallinen tahti.

Näin se menee ja vanhaksi piti ihmisen elää ennenkuin tämänkin elämän herkkupalan ja oivalluksen sain kokea. Kiitos siitä.

Älköön nyt kukaan tosissaantreenaava pahoittako mieltään äskeisen perusteella. Meillä on näitä leppoisia hörhöilypäiviä ja on meillä niitä tosissaantekemisenkin päiviä. Tavoitteita on monenlaisia ja vielä moninaisemmat ovat keinot millä niihin voi yrittää päästä.

Veli Milton tympääntyi meidän touhuihimme ja tähysi tipubaarin suuntaan. Kantava hanki mahdollisti uusia hiipimisreittejä ja kumpainenkin katti iloitsi hankirallista. Nasse, sangen virttyneessä talvipompassaan hengaili mukana hevoshommissa. Se on kuulkaa ihan vain soittamista vaille varattu se trimmausaika... kun vain saisin aikaan. Alkaa olla jo soluissa tämä laiskuus.

Sitä paitsi silmä tottuu ajan kanssa terrierin pultsarityyliin ja se rähjääntynyt ruskea piski sopii torpan maisemaan niin luontevasti. Välillä koiraa katsoo vieraan silmin ja nolostuu, miksi minulla on trimmattava koira jos en saa edes trimmausaikaa varatuksi?

Ja kylläpä on terveellistä katsoa itseäänkin valokuvista, silloinkin nolostuu. Talven aikana on näköjään kertynyt maallista hyvää itse kunkin habitukseen ja ilmiasu on melkoisen ankea. Tarttis tosiaan tehdä jotain.

Nämä ovat ihania tämmöisenään, kuin kaksi marjaa.

Aurinkoista tiistain jatkoa sinullekin, missä lienetkin.

Isoja askeleita

Tässä tehdään historiaa. Torpan pihalla kipsuttelee kaksi ratsuhevosen tekelettä kohti suurta maailmaa. Ensimmäisenä marssii Metsänpoika, kuskina nuorempi perillinen ja maastavarmistajana hevosen kasvattaja. Peränpitäjänä Tammakaunokki, kyydissään luottotyttö aiemmalta talvelta. Minä ja toinen perillinen täydensimme kulkueen kotilaumana, tärkeänä tehtävänämme käppäillä vierellä ja turvaamalla selustaa.

Tammapoloinen hikosi jo satuloitaessa, vanhoja -ei niin ihania- muistoja näytti kohoavan pintaan samassa tahdissa stressihien kanssa.

Koska lumilaukat ovat tältä talvelta hyvin ilmeisesti ohi, oli pakko siirtyä auratuille teille. Kova hanki ja upottava lumi sen alla eivät ole hevoselle mukavin yhdistelmä. Jo pihatietä alas piti sipsutella hissuksiin, hevosilla ei ole kenkiä eikä siten hokkeja jarruttamassa. Onneksi ovat varmajalkaisia kavereita eikä mäkikään ole maailman jyrkin. Ei mennyt persmäeksi. Tamma tosin tuiskahti turvalleen umpihangessa, mutta selvisi siitä ilman uusia traumoja.

Minun sieluni lauloi ilolaulua marssiessani tämän kulkueen mukana. Ne jotka tietävät historiamme, ymmärtävät ehkä miten hitaasti tässä on pakko edetä. Näitä hevosia ei pilata. Ja tammasta tulee vielä ihan hyvä hevonen. Mutta kaikki aika minkä tarvitsee, se hälle annetaan. Metsänpojan kanssa ei tehdä tänä vuonna mitään oikeasti eikä tosissaan. Kunhan esitellään uusia asioita ja juttuja tutussa seurassa.

Ja ennenkaikkea, näistä hetkistä nautitaan.

Eihän se ole mitenkään itsestään selvää, että otetaan hevonen omasta tallista ja lähdetään ex tempore leppoisalle sunnuntaikäppäilylle, hevosella. Ei meille ainakaan. Meille tämä on suurta luksusta ja ainutlaatuista aikaa.

Ja ehdottomasti tämmöinen on laatuaikaa, ihan niinkuin tilipäiväkin *heheh*

Vaikka matka ei ollut häävi, se oli suuri ja pitkä taival henkisessä mielessä. Ponipoika kasvoi korkeutta ja muskeleita melkein silmissä, kotiin tuli jo Mieshevonen. Tamman itseluottamus sai taas yhden uuden tukitiilen perustansa uudelleenrakennuksen työmaalle.

Ja kuulkaa tuon nuoremman perillisen ilme oli kaikkein paras. Niin leveää hymyä harvoin näkee. Se oli aito ja se tuli sydämestä.

Sen hymyn loiste olisi valaissut synkeämmänkin kolkan ja sen valo säilyy mielessäni ikuisesti.

Tässä kiivetään pihatietä voittajina. Perheen harrastehevosten aatelia.

Viikonloppu oli kaiken kaikkiaan aivan huippu. Perjantain päivähässäkästä illan konsertin kautta leppoisaan lauantaihin ja tähän toimeliaaseen sunnuntaihin. Hyvässä seurassa, kaikessa rauhassa.
Espoon vieraamme ovat päässeet turvallisesti kotiinsa ja meillä alkaa hiihtolomaviikko.

Tässä näyttää nuoremmilleen mallia Äitikulta, ikäneitohiihtelijä jättää nuoremmat taakseen. Paitsi tuon terrierin jonka pitää näköjään ängetä joka paikkaan. Jopa hiihtoladulle. Onneksi noilla laduilla ei kurttukulmaisia trikoonissejä jotka räkä nenästä tursuten kellottavat aina uusia hirmuaikoja, aina uusille kilometreille. Ei semmoinen meno kovin rentouttavalta näytä. Mutta kukin hakee oman onnensa omalla tyylillään.

Meillä lykitään leppoisasti ja nautitaan kevättalven auringosta.
Hyvää mieltä hyrrittäen uuteen viikkoon, missä lienetkin.

Kiitos

Noin vuorokausi sitten istuimme Areenan lehterillä... enkä palaa entiselleni. En halua. Tunnelma oli jotain täysin käsittämättömän upeaa. Oli vain hetki ja sitten tuli toinen hetki ja vielä vain parempi hetki. Se on sitä flow´ta jota meidän kaikissa elämäntapaoppaissa kuulema käsketään tavoitella.

Ilolla voin kertoa, että jos ken kykenee ja lipun saa haltuunsa, nämä NW:n keikat ovat katsomisen arvoisia. Jopa siinä tapauksessa, ettei heidän musiikistaan pitäisi, enhän minäkään aluksi pitänyt. Paitsi nyt. Eivätkä syyt pitämiseen ole ainoastaan taloudelliset. Kiteen pojat ovat kulkemassa huimaa matkaa ja nyt on saavutettu yksi etappi. Komea virstanpylväs onkin.

Tunnelma Joensuussa on aina kotikentän tunnelma, mutta uskoisin, että maailmaa kiertäneet hampit saavat kannat kattoon ja kansan kierimään mehuissaan muuallakin.

On se vain niin suuri ja hieno. Kiitos.

Taisin jo mainita jossain, että saimme viikonlopun keikkavieraiksi entiset naapurimme Espoosta. Toivat mukanaan ruoka-apua savustetun lohen ja savustetun juuston muodossa. Täällä on eilisestä saakka herkuteltu ja nyt ei oikeastaan muuhun kykene kuin istumaan hiljaa huokaillen tuolin sylissä. Miehet värkkäsivät pihasaunan tulille ja siellä oli soma sulatella kokemuksia.

Tänään ovat hevosvoimatkin päässet töihin, lähinnä aivotyöskentelyn muodossa. Perilliset tekivät hommia, minä ja totaalijymähdyksen kokenut niskani roikuimme aidalla ja ihastelimme yhteistyön toimivuutta.

Huomenna käväistään tutkailemassa lähimaastojen antimia. Ponipoika sai komean punkkari-irokeesin kolmannen keväänsä kunniaksi, todella särmä ja hieno. Ainoa kauneusvirhe ovat massiiviset kolot joita tamma on nakertanut Ponipojan harjaksiin. Eikä niitä paikkaa mikään muu kuin jouhien kasvu ajan myötä. Mutta koska Ponipoika on sekä Erittäin hyvä että Täydellinen, eivät tuommoiset ulkoiset sivuseikat loppujen lopuksi haittaa mitään.

Näihin kuviin ja tunnelmiin.

Kiitos!

"Only the weak are not lonely"

Yhtenä aamuna

Aamulla rutiineihini kuuluu kaiken muun hässäköinnin ohella kurkata puhelimesta sääsovelluksen anti. Se on ihan näppärä paikkakuntakohtainen palvelu joka antaa suuntaa-antavan sääennusteen. Tähän asti.

Tänä aamuna ruudulle räpsähti tämmöistä informaatiota:

Tänään torstaina, Maaliskuun ensimmäisenä päivänä Herran vuonna 2012 meillä on lumisadetta ja lämpötilalukemat vaihtelevat tunneittain 32-34 asteen välillä.

Pari kertaa rykäisin, näpäytin ruutua uudelleen nähdäkseni Helsingin tilanteen. Siellä suunnilleen samat lukemat paitsi ei sada lunta.

Hitaasti ja varovaisesti käänsin aamusumean katseeni tuvan ikkunan suuntaan. Koska maisema on pohjoiseen ja siellä näkyi pilvinen talviaamu, kurkkasin myös läntiseen ikkunaan. Sama homma sielläkin. Lämpömittari kertoi lukemikseen -3, ei +34.

Huokaisten vedin toppahousut pyjamanpöksyjen tilalle, astuin räjähtäneisiin uggeihini ja vedin pipon silmille, sitten lompsin tuhruiseen aamuun. Kullervo The Kukko karjui kanalassa aamuriemuaan ja Gaddafi rääkäisi oman versionsa aamulaulusta. Välillä vinkaisi kanakin kommenttinsa asiaan.

Ei ollut hellettä eikä lämpöaallosta hajuakaan. Tallissa tuoksui hevoselle ja aamu-unisten lampaiden boksista kuului vain tyytyväinen märehtimismässytys.

Olo oli pitkään epätodellinen ja epäuskoinen, valveilla vai hereillä? Oli pakko kurkata vielä yksi asia...

Jees, tallella ovat :D

Tästä on hyvä jatkaa torstaista taaperrusta. Nieleskelen Porilaisten marssin aikana kurkkuun nousseen palan alemmaksi ja toivotan omalta vaatimattomalta taholtani onnea ja menestystä uudelle Presidentillemme. Meni vapaus ja tuli velvollisuus. En vaihtaisi osia. Näin on hyvä.

Karkauspäivä 2012

Karkauspäivä on metka päivä. Nyt on tasattu neljän vuoden ajanlaskun pikkufibat. Neljältä vuodelta kipaistu kiinni karanneet ja käyttämättä jääneet tunnit. Ihan työstä käy tämmöinen ekstrapäivä.

Mitään ekstraa en tänään saanut aikaan. Yritin selättää silitettävien vuorta. Aivan maantasalle sitä en vieläkään saanut mutta alkuhan se on pieni ja vähäpätöinenkin alku. Sämpylöitä sentään leivoin, lähinnä helpottaakseni kiikunkaakun sairaiden perillisten olon kurjuutta.

Iltapäivän ja illan lepäilyn jälkeen näyttävät kumpainenkin sen verran omalta itseltään, että huomenna menevät kouluun mikäli nykyinen kunto säilyy. Onhan siellä paljon kaikenlaisia pöpösiä liikkeellä, mutta tällä kertaa ns. näyttö ei riitä eikä laiskuripäiville jäädä.

Huomenna saadaan maalle uusi Presidentti (kirjoitetaanko titteli isolla??) ja muutoinkinhan se tapaa torstai olla toivoa täynnä. Saas nähdä ylittääkö päivä odotukset vai jääkö ns. suutariksi. Vähäpätöinen arkipäivän tuhnaus.

Perjantaille panen paljon toivoa, silloin on käyttöä tuolle kuvassa osittain näkyvälle lippunivaskalle.
Voi veljet, sitä päivää on odotettu! Viimeksi näin Kiteen hipit soittopoikina Tavastialla, edellisen levyn julkkarikeikalla, siitä taitaa olla jo neljä vuotta. Espoossa asuttiin eikä torpasta ollut tietoakaan.

Elämällä on joskus mukaviakin ylläreitä takataskussaan. Ja ässiä hihassaan. Näemmä.  Ainakin karkausvuosina.

Nyt karkaan minäkin, höyhensaarille.

Onninpäivän parempi tuuri

Näin Kalevalan päivänä olisi varmaankin aiheellista ja syytä panostaa kirjalliseen ulosantiin ja tyrkkiä ilmoille mykistävä, typerryttävän upea hengentuotos blogitekstin muodossa. Mieluiten kalevalaisessa runomitassa.

Älkää nyt henkeänne pidätellen odotelko, saattaapi naama sinistyä semmoista sielunrykäystä ootellessa. Vaikka multa kuinka olisi kieli toisesta päästä irti, aivo on sen sijaan jumissa monestakin kohtaa. Ei paista vintille valo eivätkä ideat pukeudu sanoiksi.

Tyrkkään tähän rapsakat tulppaanit ja totean, että päivähän se oli tämäkin. Hyvä päivä sikäli, että en joutunut tekemisiin virkavallan kanssa eikä posti tuonut laskuja. Varsinainen tuuripäivä tämä Onnin päivä.

Päivä oli armollinen myös siinä mielessä, että kivut ja vaivat tuntuivat tänään vähäisiltä. Syynä hyvät ja pitkät, suorastaan autuaat yöunet. Uni parantaa.

Jokin hyvä homma oli puolellani myös säätilan suhteen. Eilisestä lähtienhän säitäennustavat ovat kuorossa toitottaneet kuinka tänään tiistaina kiivas lumimyteri koettelee maatamme, yksikään kolkka ei säästy.
Tsippidii, täällä sitä vain ihastellaan melkein kirkasta taivasta revontulien toivossa. Lumimyräkästä ei vilahdustakaan.

En tiedä minne myrsky matkallaan eksyi, ehkä se veti henkeä kauniin Karjalan yllä ja jatkaa nyt puhkumistaan itärajan tuolla puolen. Kivat sinne. Ja lumet kans. Meillä piisaa jo.

Kissojen riehumisesta päätellen huonoa keliä oli luvassa. Mutta näin on näköjään kissakin erehtyväinen ja vaistoissaan perin vajavainen. Näillä meidän felinoilla on kyllä vajavaisuutta parissa muussakin kohdassa. Kuvassa Veli Milton taistelee kiivaaasti pyykkipojan kanssa.

Tiellä nähtiin tänään kahteen kertaan ihme. Ihan elävä hevonen se siellä kipsutteli ensin toiseen suuntaan ja sitten toiseen. Semmoista elävää en olekaan ennen nähnyt, ihan outo ja ennennäkemätön hevonen. Satula sillä selässä oli ja likkalapsi vieressä asteli taluttamassa. Meidän hevoset juoksivat heti aidalle ihmettelemään outoa tummaa kulkijaa. Hiljaa katsoivat, eivät tervehtineet.

Ihan hauskaahan se on kun ikkunasta näkee ohikulkevien autojen lisäksi ohikulkevia hevosia. Eivät minua haittaa ollenkaan. Pitää hankkiutua sopivan tilaisuuden tullen juttusille ja kysellä reitistöä. Olisikin taivahan lahja kun tuosta meidän kohdalta olisi oikoreitti hiljaiselle välitielle, siellä on sangen houkuttelevat pitkät ja mäkiset suorat. Oivalliset hevosella lasetteluun.

Nyt on kuitenkin syytä läpsäyttää tämän laulukirjan kannet kiinni ja souvella unten ulapoille.

Hirveen oli kiva ja nätti päivä ja mieki oon aamulla nätti kun nyt meen kauneusunille.

Naisautoilijan maanantai

Alkaneen viikon kunniaksi äly oli sukkela kuin etanalla, vauhti ja ajatuskin aivan yhtä tahmeat.
Mikään juhlamokka ei meinannut aamulla riittää, minä yritin ja yritin saada kofeiinitasapainon balanssiin mutta ei, väsytti vain.

Ihan oli jonninjoutava ja turha esitys tämä maanantai.
Kauppareissulla törttöilin -luoja tietää miksi- ... puhuin ajaessa puhelimeen ilman hf-piuhaa ja kas, se syntihän näkyi poliisin valppaaseen silmään. Tätä en vielä tuossa vaiheessa tiennyt. Kurvasin huoltiksen pihaan ja pamautin penkkaan. Ei se sisäänajoväylä ollutkaan ihan niin leveä.

Keplottelin (ihan omin avuin) sammahtaneen autoni kinoksesta ja hyvä etten peruuttanut maijan nokkaan, olivat viekkaasti siinä takana blokkaamassa mahdollisen karkuunperuuttamisen.

Oli kuulkaa ylikonstaapelilla naurussa pitelemistä (toinen nauroi häpeämättä ääneen) kun tuli puhuttelemaan.

Ei niitä niinkään se minun penkkaanajoni häirinnyt mutta se kännykkään puhuminen oli rikesakon arvoinen suoritus. Ja mikä parasta, minä vastasin kun odotin sitä soittoa ja sanoin: en voi nyt puhua, ei ole handsfreetä, soitan kohta koulunpihasta....


Niinpä minä sitten istuin maijan takapenkillä (kova istuin) ja kuuntelin kiltisti nuhteet. En kiistänyt puhumistani ja kuittasin viisikymmentä euroa rikesakkoa syntilistaani.

Naureskellen poliisit toivottelivat hyvää matkaa. Onneksi en nähnyt ilmeitä sillä maijan nokan ympäri kiertäessäni meinasin lipsahtaa kyljelleni, siinä oli pliukasta. Ja sitten hyppäsin autoon ja kurvasin mittarille. Poliisit eivät onneksi tulleet huomauttamaan siitä, että siirtäessäni autoa en ollut kiinnittänyt turvavyötä. Ei niillä olisi enää pokka pitänyt.

Kotiin pääsin onneksi ihan ongelmitta. Perillinen istui pää punaisena vieressä ja mäkätti koko matkan.

Olenpa nyt antanut aihetta moneen hauskaan saunaillan tarinaan, pitäkööt hyvänään. Herrasmiehiä ehdottomasti ja tekevät oikeasti työtä jolla on tarkoitus. Ilolla maksan sakkoni ja pidän jatkossa huolen, että handsfree on aina korvalla kun käynnistän kiesini.

Taitaa olla viisainta siirtyä tallikäynnin jälkeen vaaka-asentoon ja toivoa, että huominen on parempi päivä. Katseeni on vähintään yhtä uninen ja sumea kuin Veli Miltonilla. Hyvää yötä!

... Hyvää syntymäpäivää Titalle :D

Veny veny

Tupaterrieri näyttää vähän mallia lonkanvedon vaativassa lajissa.
Tärkeintä on olla rentona, vetelänä ja löysänä. Venytellä selkärankaa ja oikaista lonkanseutua hyvällä venytyksellä. Kyllä se syvärentoutuksen tavoitetila sieltä löytyy.

Tuvan pikkusohva on passeli näille karvaisille kavereille, mutta meille ihmisille se on auttamatta liian lyhyt. Jopa meikäpätkä tuntee itsensä sillä soffalla hujopiksi, kerrankin.

Lauantaina hiihtolomalaiset pakkasivat mondeon ja surauttivat etelän suuntaan. Illalla olivat turvallisesti perillä. Kiitos vielä kerran kun kävitte. Tulkaa hetipian uudestaan.

Säätila sallii ulkoilma-aktiviteetit ja kyllä niitä jonkin verran on harrastettukin. Yksi joogaili hevosen selässä, toinen teki lumitöitä ja kolmas mitälie. Minä maleksin paikasta toiseen. Iso-J kiipeili seinille, kaksi liiketunnistinvaloa oli tullut tiensä päähän ja piti siis vaihtaa tuoreet polttimot. Tallinpäädyn valo on varmaan jossain kuudessa metrissä. Alumiinitikas notkuu kivasti kun se on ääripituudessaan ja roima miehenroikale kipaisee latvaan painoksi. Hrrrrh, hirveetä kattoo!

Veli Milton on aivan suvereeni mestari venyttämisessä. Metrin verran rentoa kissannahkaa lojuu missä milloinkin. Kissanpäivät näyttävät sangen rennoilta. Mikäs se on kissalla laiskotellessa kun hiiriä ei pyöri nurkissa ruuhkaksi asti.

Lumikko tai joku muu melko pieni näätäeläin näkyy kiertelevän torpan nurkkia, mutta semmoisen pienpedon kanssa edes Veljekset Hulluudessa eivät ryhdy mihinkään. Ihan hyvä, turhaa hässäkkää ja tappelua on syytä vältellä.

Tämmöistä leppoisaa laiskottelua ... korjaan venyttelyä tänne tänään. Taidan itsekin kokeilla vielä koko rangan retkauttamista, tuvan sohvanpätkä näyttäisi olevan juuri nyt vapaana. Keinutuoli sen sijaan tursuaa kissannahkaa ja uuninpankollakin pyllerehtii joku mustaturkki.

Mitään en tarvii, näin on hyvä!

ps. Hyvää syntymäpäivää velipojalle, missä lienetkin!

MUOKS: Tässäpä vielä linkki, nyt on maailmassa kaikki tarpeellinen kun on ihan wieninleikkeen makuista vettäkin. Tutkikaa ja ihmetelkää:  http://dinnerinabottle.com/wiener-schnitzel

Kevät sanoo tullessaan: Thumps!

Kevät on nyt ihan oikeasti täällä ja se on ihan totta!
Keskiviikkona oli hieno auringonpaiste, aurinkolasit olisivat olleet niin tarpeelliset... ja tietenkin ne olivat jossain hukassa.

Illalla taivas tummeni ja meni lopulta ihan umpeen. Ja ummesta tunki sateen, tiuhan ja kiivaan lumisateen.

Tämä torstai oli plussa-asteinen. Monta kertaa päivän aikana kurkkasin mittariin ja kyllä se pylväs vain oli nollan yläpuolella. Kehnonkehno!
Räystäiden alla lotisi tip-tip-tip ja sitten alkoikin peltikatolta kuulua rahinaa.

Talven lumikuorma luiskahti alas ensin piharakennuksen pohjoispuolelle ja sitten etupuolelle. Thumps -sanoi kevät tullessaan!!

Vettynyttä lunta tuli alas kymmeniä kuutioita, Äitikulta pääsi juuri sen verran alta pois, että lumilasti tipahti kantapäilleen. Säikähdys oli kova. Onneksi kummipoika oli paikalla ja älysi mitä on tapahtumassa ja ennätti varoittaa.

Torpalla on porrasvahtikin saanut lunta niskaansa. Tupaterrieri makoili kuvaushetkellä mukavasti tuvan puolella joten en saanut portaalle koira-asetelmaa. Ehkä joskus toiste. Enkä edes oikein tykkää tekemällä tehdyistä kuva-asetelmista, mieluummin kytistän luontevia tilannekuvia. Enkä käytä photoshoppia. Jos kuva ei rajaamalla ja valojen säädöllä parane, sen voi poistaa. Ja ottaa uuden.

Minä piipahdin tänään neurologian erikoislääkärin pakeilla. Ylilääkäri näkyi olevan. Erittäin mukava ja inhimillisen oloinen nainen ja se on minun suppean kokemukseni mukaan yhä harvinaisemmaksi käyvä luonteenpiirre pitkälle erikoistuneissa spesialisteissa.

Mitään selkeää vikaa ei tälläkään kertaa löytynyt. Ilmeisesti vika on korvien välissä *ironiaa*

Juhannuksen jälkeen menen magneettikuvaan, sitten ollaan viisaampia. Tai sitten nollapisteessä.

Sain myös kivunestolääkityksen, masennuskipulääke auttaa kuulema hyvin kolmoishermosäryn(kin) tyyppisiin kroonisiin kipuihin. No joo. Minun täytyy nyt nukkua yö jos toinenkin ennenkuin haen lääkkeet.

Tuntuu niin oman luonteeni vastaiselta teolta aloittaa keskushermoston kautta toimivat lääkkeet.

Mummovainaakin lääkitsi kaikkea synnytyskivuista kohmeloon hotapulverilla, miksei sitä voisi saada kokeeksi tähänkin vaivaan?

En minä kyseenalaista lääkärin päätöstä, mutta silti tuumailen vielä tovin.

Sekavia ajatuksiahan tämä jättää päähän pyörimään, meikämaallikolle etenkin. Palataan niihin myöhemmin, ehkä. Toivottavasti elämä täällä torpalla tarjoaa kuitenkin jotain muuta kirjoittamisen aiheita kuin sairauskertomuksen. Vasen ranne sentään saattaa kokea ihmeparantumisen, enää vain satunnaista arkuutta. Olen kuullut Titan soimaavan äänen korvissani ja yrittänyt lepuuttaa. Kantanut enemmän oikealla kädellä.

Hiihtolomalaiset ovat yksi kerrallaan kuumeisena ja flunssassa, nyt siellä vällyn alla kärvistelee Siskolikka. Ilmeisesti tauti on vain pari päivää pahana ja sitten helpottaa. Eihän se ole kivaa olla lomalla kuumeessa, ei se ole kivaa milloinkaan. Ainakin lepääminen tulee hoidettua.

Tänään tuli suloisia vauvauutisia Ruotsista. Prinsessoja syntyy aivan liian harvoin ja tulevia kuningattaria vielä harvemmin. Hejaheja naapurimaahan!

Pitkä päivä taitaa vaatia veronsa, leukoja tekee mieli venytellä äärimmilleen ja se on oikeastaan aika hyvä syy vetäytyä vällyihin.

Iso-J tuli illalla kotiin ja saunottaa nyt terveenkirjoihin elpyneitä lomalaisia. Minä elvyttelin heitä jo pellillisellä muhkeita mokkapaloja. Hyvin tehosi ja ilme kirkastui. On se jännä, hyvä ruoka, parempi mieli :D Jos tuohon malliin toipuvat, huomenna on luvassa hevosten tarhan siivoustalkoot. Jokaiselle pulkka vetopeliksi ja jätesäkki keruuastiaksi ja eikun hommiin, paskaralli on täällä taas!