Yksin kotona

Onhan ollut omituinen torstai.
Jäin koira kainalossa portaille huiskuttamaan kun muu perhe luikahti tietä pitkin etelään.

Minä ja karvajalat jäimme torpanmäelle ja sitä ihmettä on ällistelty koko päivä.

Onneksi päivä oli aurinkoinen. Pakkasella mentiin pitkälle iltaan jolloin nousi sumu ja lämpötila nousi vihdoin nollan yläpuolelle.

Ei tämmöistä paikkaa ole luotu yhden ihmisen elettäväksi. Tänne tarvitaan ääntä, touhua ja toimintaa. Pelkkä kissanhyrritys ja koiran suolistontoiminnan äänet eivät riitä täyttämään taloa.

Välillä aika käy pitkäksi ja välillä pelottaa.

Onneksi puuhaa ja askaretta on useammaksi tunniksi ja onneksi talossa on mukavan pehmeä soffa jossa voi rojottaa teemukin kanssa.

Onneksi torstaina voi ladata kaupalla sylin täyteen painotuoreita lehtiä ja leipomosta lämpimiä piirakoita ja kuumottavan herkullisen ruislimpun. Onneksi osaa vielä hetkittäin pysähtyä nauttimaan joutenolosta.

Päivä meni villasukissa hissutellen ja toinen puoli päivästä pipo höyryten pihalla touhuamassa. Kunnianhimoinen tavoitteeni ahtautua ratsastushousuihin ja kampeutumiseen ratsun selkään jäi sitten sinne mielikuvitusleikin tasolle. En minä joutanut enkä saanut aikaiseksi.

Mummolan puolella Patsymummo tahtoi seuraa tv:stä tulleen Eduskunnan kyselytunnin ajaksi ja minähän istuin kissan alustana tunnin. Luin puutarhalehtiä ja podin huonoa omaatuntoa tekemättömistä puutarhahommista. Rappioromantiikka on ilmeisesti näillä tiluksilla puutarhatrendi jota olosuhteiden ja aikapulan takia kannatan seuraavat vuodet.

Rappeutuuhan tässä omakin habitus vaikka mitä suunnittelisi senkin eteen tekevänsä ... *ehhehhehehe*

Iltatallista osasin jopa nauttia. Hevoset olivat vähän ihmeissään ja pyörittiin koko troikka vähän hukassa. Kaikille oli pikkuisen epäselvää kuka menee mistäkin ovessa ja kuka menee ekana.

Onneksi hevoset eivät ole ovista ryysääjätyyppejä eivätkä mitään karvajyriä joiden pitää olla jokapaikassa ekana. Nätisti odottelevat, että minä selvittelen köydet ja availen portit.
Harjailin molemmat siisteiksi ja syöttelin tammalle iltapuuron. Se sopanryystäjä tuhoaa valkean yksiönsä valkeat seinät. Nyt jo täynnä röppöroiskeita!!

Soppaponi on siisti poika. Papanat nätissä rivissä seinustalla ja heinät syötynä viimeistä kortta myöten. Tamma senkus urpoilee yötkin läpeensä.

Kuvan nimi on Aamiainen Jäätiköllä:

Ilta onkin sujunut leppoisammin. Rakas ystävä soitti ja puhetta piisasi pitkäksi ajaksi. Hienotunteisuus ei todellakaan ole vahvin lajini mutta tarkoitus on sentään vilpitön, tiedäthän sen kuomaseni ;-)

Yksinolokaan ei ole mukavuusalueellani. Se onkin muuten merkillinen juttu.

Silloin kun perhe on paikalla, olen mielelläni läsnä, mutta silti omassa rauhassani, omilla rajoittuneen sosiaalisuuden ehdoillani. Puhutaan ja osataan olla hiljaakin. Välillä toivotan joka sorkan huittulan kuuseen mölyämästä.

Mutta sitten kun ne oikeasti lähtevät reissuun, jäädyn yksinäisyyteen.
En osaa olla ja jos olen, kökötän tuijottamassa horisonttiin, kas näin kuiten Veli Winston demonstroi:

Meillä on näköjään niin kovin erilaisia tapoja olla sosiaalisia. Kuulua joukkoon.
Iso-J soittaa läheiset läpi viikottain, vähintään kuukausittain. Pysyy kartalla kaikkien kuulumisista ja osaa olla avuksi siellä missä tarvitaan.

Minä laitan joulukortit ja muistan merkkipäivät, enimmäkseen. Minulla on vaikeaa ottaa luuri käteen, valita nimi ja soittaa ja kysellä kuulumisia. Luotan siihen, että jos mitään ei kuulu, asiat sujuvat mukavasti ja arki rullaa kullakin omaan tahtiinsa. No news is good news. Tai jotain semmoista.

Tämmöinen blogipäiväkirja sopii minulle kuin nenä päähän. Olen sosiaalinen silloin kun se minulle sopii ja tavalla joka minun mielentilaani milloinkin sopii.

Tämä on kuitenkin myös tärkeä väylä kertoa teille kaikille, te olette tärkeitä.

Omalle perheelleni yritän sen kuitenkin kertoa myös teoin, sanat sanottuina eivät aina osu oikein. Syömään! Se on tapanani kertoa että perhe on rakas ja perhe on tärkeä. Mitä enemmän sakkia pöydän ääressä, sitä parempi.

Hyvää yötä, nähdään aamulla! Sen merkitys on tullut entistä tärkeämmäksi. Jälleennäkeminenkään ei ole itsestään selvää.

Mnä yritän nyt rentoutua liian hiljaisen talon yöhön.
Kollit mätkähtelevät portaissa, Elli kurnuttaa ja Nasse tuhnuttaa syvää tupaterrierin unta.
Outoa porukkaa seurassani tämmöisenä sumuisena kuutamoyönä.

Pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne.

Kolme kuukautta sitten

Kolme kuukautta sitten oli Elokuun kahdeksas ja nuo pikkuiset keltaiset orvokit kukkivat silloinkin kovin ponnekkaasti.

Nyt on Marraskuun kahdeksas ja nuo pikkuiset keltaiset orvokit kukkivat nytkin kovin ponnekkaasti. On se ahkera kukka. Pakkanen on varmasti jo nipistellyt alimpia kukintoja ja kopaissut kylmällä kourallaan lehtiäkin. Ja silti jaksaa jaksaa. Pitäisi ottaa oppia orvokeista. Jaksaa jaksaa puskea läpi marraskuun.

Tänään meillä oli strategiapalaveri (kammottava sanahirviö) Herra Lainoppineen kanssa. On nimittäin niin, että pienyrittäjän on käännyttävä viisaampien puoleen omat saatavansa turvatakseen. Jos ei äveriäs entinen päämies maksa hyvällä, panee pienyrittäjä isomman vaiheen silmään ja kalliin miehen asialle.

Noh, bisnes on bisnes ja pylly pois tyynyltä. Kyllä se laki ja hyvät kauppatavat koskevat isojakin johtajia.

Tuntui vain niin hirveän pahalta avata koko paise vielä kerran. Pettymys jättää aina jäljet, pettyipä sitten ihmisiin tai asioihin. Valitettavasti ihmiset tuottavat omalla toiminnallaan ne kaikista kipeimmät murheet.

Viaton en ole itsekään. Omalla toiminnallani olen ehtinyt tuottaa aivan turhan monta kertaa pettymyksiä läheisilleni. Toivoakseni olen kaikilta ymmärtänyt pyytää anteeksi.

Kunpa osaisin olla elämässäni vastedes viisaampi. Uskoa vaistoihini entistä vankemmin ja herkemmällä korvalla kuunnella niiden ääntä. Nyt petin eniten itseäni ja siksi pettymys itseä kohtaan on niin kova. Ja se tuntuu nöyryyttävältä.

Onneksi elämä ei loppujen lopuksi ole hetkahtanut muuhun kuin leppoisampaan suuntaan tämän yhden keissin jälkeen. Hoitakoon Herra Lainoppinut asian eteenpäin, minä en enää asialla mieltäni myrkytä.

Iso-J yrittää kuumeisesti järjestää perjantaiksi Espooseen perillisille aikuista silmälläpitäjää muutamaksi tunniksi. On nimittäin niin, että perilliset pääsevät myyntikokousreissulle mukaan mikäli lastenhoitoasia järjestyy.

Olisihan se heille älyttömän kivaa. Heinäkuun reissu oli niin pikainen, että pysähdyttiin vain Evitskogin möksällä ja Vantaalla Pyhän Laurin kirkossa. Ei siinä ehditty shoppailemaan eikä vanhoja kavereita tapaamaan, en minä eivätkä perilliset. Nyt olisi tilaisuus antaa lapsosille vähän hyvitystä.

Ja se tietää muuten sitä, että mulle pukkaa vapaata perhevelvoitteista torstaiksi, perjantaiksi ja enimmäksi osaksi lauantaitakin... ainutlaatuinen tilaisuus rymytä hevosten kanssa!

Tuntuu tulevan pakkasyö. Nurmi muuttui rapsakaksi ja piha kovettui. Meillä ei onneksi ole sellaista järjenvievää mutalillua mitä monilla hevostaloilla on pihassaan näinä ankeina aikoina.

Ja kas kummaa, mainitsin hevoset ja sain oivallisen aasinsillan ratsastaa tallityömaalle. Siellä on taas tänään vähän näprätty. Tiedän, menee jo niin hifistelyhommiksi mutta suokaa se nyt minulle. Ekaa kertaa elämässäni saan vihdoin toteuttaa tallivisioitani.

En minä turhaan kakarana piirtänyt montaa ruutuvihkoa täyteen unelmatallini pohjapiirustuksia.
Vaatimattomissa unelmatalleissa oli reteesti viisikymmentä säihkyvänvalkeaa lipizzahevosta ja väriksi muutama musta friisiläinen.

Nää pitkänaamat tässä vasemmistossa ovat aivan huuli pitkänä kun aina vaan roikkalamppu helottaa ja ruuvinväännin vinkuu. Ruokarauhasta ei tietoakaan kun etenkin Soppaponin pitää seurata silmä kovana mitä työkalua milloinkin käytetään.
Oikeistossa on uutta rakennelmaa. Ja edelleen tuo hirvittävä keltainen seinä...

Katsokaapa tarkemmin kierrätyksen mahdollistamia hyvän omantunnon iloja:

Iso-J hyvää hyvyyttään (ja ilmeisesti Isänpäivälahjan toivossa) lahjoitti talliin tupaantuliaislahjaksi kaksi kaappia. Nyt toivottavasti Seinäjoella hinkataan prillit puhtaiksi sillä nämä ovat palvelleet perhe U:n kyökissä!

Loput kaapistot Iso-J hyötykäyttää verstaalla. Sinne tarvitaan kunnollisia ovellisia kaappeja, vetolaatikoita sun muuta. Onneksi niitä on runsain mitoin varastossa. Tässä se taas nähdään, kuinka aika tavaran kaupitsee. Kiitokset vielä kerran omasta ja ponien puolesta Seinäjoelle!

Kyllä kelpaa miksailla poneille sörsseleitä ja leikkiä kotista.

Kaapit ovat toistaiseksi lähes tyhjät. Mutta väistämättä ne täyttyvät. Hissuksiin, vaivihkaa ja hiljalleen niihin kertyy purkkia, purnukkaa ja kaikkea mahdollista roinaa.

Lääkkeille on varattu yläkaapista pieni tila. Toivottavasti ei tarvita enempää.

Pharmacy-boksi pöytätasolla on ihmisten käyttöön. Sinne tulee laastaria ja pieni lekkeri konjakkia. Lääkinnällisiin tarpeisiin.

Ja sitten vielä laajempi näkymä:

Vasemmalla muonahuollon tiloja ja siitä eteenpäin varustehuoltopiste. Aulin maustekaappi elää uutta kukoistustaan valjashuollon varustehyllynä.

Takaa näkyy vesipiste ja loimien kuivatusteline. Se on mainio vekotin. Suoraan huippuimurin alla ja lattiakaivon äärellä. Kotitallini suunnittelukukkanen.

Nyt minäkin kierrätän, itseni vaateriin. Huomiselle on luvattu kaunista säätä ja se tietää sontatalkoita hevosten ulkoilutarhassa. Iso-J ajaa pikkupartnerin keskelle tarhaa ja minä hölkkään talikon kanssa saalista lavalle. Lisäksi luvassa on järisyttävän pyykkivuoren silitys ja reissuun lähtijöiden pakkauksen valvonta. Plus kaikki muut normaalit päivähommat.

Onneksi tallitöissä ei aikaa tuhraannu. Karsinat on siivottu vartissa, vedet vaihdettu ja iltaheinät jaettu valmiiksi toisessa mokomassa. Ja vielä on jäänyt aikaa fiilistellä. Pyyhkiä kurapierujen roiskeita valkeilta seiniltä.

Ja NYT minä kierrätän, vihdoin. Hyvää yötä ja aurinkoista keskiviikkoa!

Kuvien kera

Näin se on nähtävä ja näin näyttää hyvältä.
Peltohevoset parkkeerattiin illalla talliin ja ensimmäinen yö omissa bokseissa meni ihan hyvin.
Karsinat näyttivät aamulla siltä, että siellä on hevosen lisäksi pyörähtänyt yön tunteina myös pieni pyörremyrsky ja helikopteri.

Onneksi olkipelletti on salamannopeaa siivottavaa. On mulla vielä tekniikassa hiomista, syömättömiä heiniä jäi epäesteettisesti töröttämään puhtaista alusista.
En niitä kuitenkaan nyppinyt pois, olkoot.

Kuvassa Soppaponi posket täys pellettiä ja muutenkin elämän muutokset mietityttävät pientä kulkijaa.

Aamulla poneja ulkoistaessani piti pari kertaa miettiä marssijärjestys, mutta hyvin me kaikki kolme mahduttiin purkautumaan tallista ulos, samalla kertaa.  Laiskuuttani talutan molemmat samalla kertaa kun kerran osaavat nätisti kulkea.

Päivä on sateisen suhruinen ja tylsän harmaa. Ja aivan luokattoman lämmintäkin nyt on, vuodenaikaan nähden.
Eivät ole vuodet veljiä keskenään, talvikin tulee aina omilla säädöillään. Mutta yleensä se aina kuitenkin tulee.

Olisi perin kurjaa ja onnetonta, jos talvi olisi tämmöinen. Englantilaistalvi, hyi olkoon. Sadetta ja sumua, pelkkä ajatuskin puistattaa.

Säästin tähän loppuun semmoisen yllärin jonka olemassaolon ja mahdollisuuden olin jo unohtanut. Mutta joka tänään sitten kuitenkin yllätti. Yllätysvauva! Monta! Tunsin liikkeet ja näkeehän sen jo sokeakin otsallaan kun älyää vain katsoa.

Kuvassa anonyyminä pysyttelevä äiti. Tänään haemme banaanilaatikon kaupalta ja laitamme kaiken valmiiksi. Ei voi tietää milloin synnytyksen aika on koska huikentelevainen mamma ei ole kertonut kotona seikkailuistaan. Isästäkin on pari villiä veikkausta ja vasta banaanilaatikon sisällöstä voi ehkä päätellä jotain. Sitten aikanaan.

Toivottavasti kaikki menee hyvin ja ja ja... huokaus.
Hyrrittelevin hyvän päivän toivotuksin, Hirnakka

No on se!

Vihdoinkin voin sanoa: se on nyt valmis!

Kumpainenkin pitkänaama on tänään parkkeerattu omiin sviitteihinsä eli meidän pikkuinen kahden hevosen kotitalli on oikeasti valmis!

Juuttaan metsäläishevoset ja peltoponit eivät älyä tallielämän iloista tuon taivaallista, nimittäin ne turkasen tyhmyrihevoset mussuttavat kuivikkeena olevaa olkipellettiä ja pissivät heiniin. Ja suttaavat valkoiset seinälankut pyyhkimällä niihin iltaröppönsä jämät.

Kuvia on, mutta ne ovat vielä kamerassa. Ja minä olen hyvinhyvin väsynyt. Päivä on ollut pitkä ja työteliäs. Talvi ei tullutkaan vaikka sää viileni monta astetta, on silti vielä plussan puolella. Aamulla tuli kaksi hiutaletta lunta ja siihen se sade sitten jäikin.

Tää lähtis nyt petiin ja ihmettelee huomenna lisää.

Työmaata löytyy mm. kaapistojen ja hyllyjen laitossa, rehuvaraston ja satulahuoneen värkkäämisessä ja vesisysteemin virittelyssä. Ulkona saattaapi vesiletku kokea äkkijäykistyksen kun pakkanen oikein pääsee panemaan.

Asiasta lisää lähipäivinä. Täällä joku tarvitsee nyt kipeästi unta ja lepoa.

Nautavainaa vartioi

Terveisiä saunatontulta!
Tultiin justiinsa koko perhe saunatuvalta, saunottiin taas pidemmän kaavan mukaan. Talvea tuova tuuli ulisee nurkissa, laskujeni mukaan tämä on nyt syksyn kolmas kova tuuli. Ja eikös se niin mene, että kolmas tuuli talven tuoja?

Ei tätä tuulta myrskyksi voi sanoa, mutta vimmatusti se mokoma pyörii näillä pelloilla ja ottaa vauhtia rakennusten nurkista.

Pitkään päivään mahtuu paljon tekemistä ja tapahtumia. Tärkeitä uutisia sain heti aamupäivällä kun Paplu soitteli kotkantieltä ja raportoi kuulumisia. Ruotsin Prinssi on nyt muuttanut Loviisaan ja se on jättebra ja hieno homma. Onnea yhteiselle taipaleelle!

Heinäkuormia tuli tänään kaksin kappalein. Periaatteessa meillä on nyt kuivaheinää niin pitkälle, että niiden loppuessa syötelläänkin jo enimmäkseen säilöheinää. Toki pidän kuivaheinää jemmassa sillä pakkaskaudella se on kuitenkin mukavampaa ulkona syötävää. Ja muutenkin, heinä heinänä.

Tallissa asiat edistyvät, tänään Iso-J teki vielä yhden myllyllisen röppöä ja nyt meillä on tasaiset lattiat. Pari muutakin purkutöissä osumaa saanutta kohtaa on taputeltu tasaiseksi.

Nautavainaa on nostettu vartiopaikalleen, tallin sisäoven päälle. Jotain vastaavaa on syytä keksiä piristämään myös tallin pääovea. Valvontakameran ja häikäisyvalon lisäksi.

Saattaa joku murtohommia kaavaileva hipinretku tulla toisiin ajatuksiin kun tarpeeksi tyly vahtikallo tuijottaa tyhjin silmäkuopin (sinne kamerat!!) suoraan omantunnon syövereihin.

Naapurin Minna tuli teutaroimaan hevosten kanssa. Tamma touhusi tuulentanssittamana pellolla ja minä tein Soppaponin kanssa asioita aidatulla alueella.

Haudoillakin käytiin. Sydämeen käyvän haikean kaunis näky oli pimeässä sadoin tuikuin tuikkiva kirkkomaa. Ajomatka on kurja, hirviä kärkkymässä tienreunuspuskikoissa ja pilkkopimeää.

Sitten me syötiin. Hyvin palvellut Weeberi pääsi nyt talvilomalleen, viimeiset kananfileet ja possunpersaukset on nyt pariloitu. Pestosta tuli hyvää ja muutenkin olivat kaikki maut kohdillaan.

Ruuan päälle olikin mukava lyllertää iltatalliin ja sieltä saunaan. Tallihommissa vatsa vajui passelisti ja kolottavia luita oli herttaista hautoa lempeissä löylyissä.

Nyt alkaakin olla melko hyvin hautunut olo, valmista tavaraa unten maille. Enää pitäisi jaksaa hinata ahterinsa yläkertaan.

Ja ettei nyt totuus unohtuisi, tallissa on puuhaa huomisellekin. Huomenna Harri-serkku värkkää sähköhommia, liiketunnistimia ja heppojen yövaloja. Eivät ne loisteputkia yöksi tarvitse mutta joku pikkuinen tuikku olisi hyvä olla.

Kuten kuvasta näkyy, käytävän toisella laidalla on enemmän kuin paljon hommaa tehtäväksi. Unohtakaa nuo keltaiset seinät. Sinne tulee kaappeja, hyllyjä ja kaikennäköistä. Ja seinän värikin muuttuu ensi kesän aikana.

Ja mikäli kaikki menee niinkuin kuutioin, saadaan hepat karsinoihin huomenna. Päädyssä näkyvä väliaikainen seinämä puretaan ja sekin nurkka siistiytyy. Liukuovihan onkin jo siellä paikoillaan.

Mutta nyt ei huomisen töitä luetella. Nyt voisi oikeasti panostaa yöuniin. Huomisaamuksi en kaipaa uusintaa viikon takaisesta pyhäaamusta...

Näin rauhallisissa tunnelmissa täällä tänään. Toivottavasti elämä on rauhaisaa muuallakin.
Ensi yönä saattaa tulla lunta, on niin kylmä. Onneksi uunin kylki on lämmin ja tuhti pinkka villasukkia turvaa lämpimät varpaat. Pidä huolta itsestäsi ja läheisistäsi.

Adidas Babanas :D

Sieluneläin

Iltaa!
Kamerani taitaa olla kipeästi huollon tarpeessa, yksi jos toinen toiminto pätkii ja virheilmoituksia tulee tiuhempaan tahtiin kuin onnistuneita räpsyjä. Säädöt eivät ole nytkään kohdillaan joten ihan käsivaralta sutaisin sinne päin kuvia, sieltä sun täältä.

Tekniikka, mikä ihana tekosyy selitellä osaamattomuuttaan...

Tästä päivästä ei nyt oikeastaan ole mitään ihmeempää tallennettavaa. Ihan perusperjantai peruskuvioineen. Piiitkin hampain pakkauduin mukaan kaupunkiin, ihan keskustan vaatekauppoihin saakka. Kohtuullisen mahdottomaksi tiedetty tehtävä "Nuoremmalle perilliselle farkut".

Rajan takaa tulleita turisteja olikin keskustan kaupat väärällään. Ja pitkäkilpisiä ökymaastureita parkkihalleissa hyvin suurpiirteisesti parkkeerattuina. Kaksi ruutua per landrover näyttää olevan ns. maan tapa. Hohhoijjaa, kateellinen pieni ihminen oli huumorintajunsa kanssa kovassa paikassa.

Sen verran meikäpätkälläkin on napoleonkompleksia, että avoimesti kadehdin isoilla maastureilla kurvailevia ihmisiä.

Tiedän myös, että minulle kasvavat sarvet ohimoille just samalla hetkellä kun saan semmoisen pelin avaimet käteeni. Öykkäri pahinta laatua, tiedän, tunnustan. Siksi ajelen hyvin vaatimattomalla pienellä kipposella. Ja opettelen nöyryyttä.

Niin ne perillisen housut. Yhdet vähän sinne päin -malliset löytyivät. Mutta onneksi löytyi pari kivaa yläosaa. Ja myssy.

Pääsin hetkiseksi rättiketjukierroksella luikahtamaan kaupungin parhaaseen sisustustarvikeliikkeeseen ja tehtiin hauska löytö. Siitä lisää tuonnempana.

Olin hyvin onnellinen kun suunnattiin pesoliton nokka kotia kohti. Ja vielä onnellisempi olin kun kurvasimme kotipihaan. Ei ole kaupunki minua varten, enää.

Rehellisyyden nimissä, on ehkä reilumpaa kaupunkia kohtaan, etten siellä mahdottomasti notku jatkossakaan. Minusta tulee siellä äksy ja kiukkuinen. Ja hyvin lyhytpinnainen. Kuuman tunkkainen ja hieltä lemuava henkkamaukan sovituskoppi ei todellakaan ole mukavuusaluettani. Etenkin kun siellä pitää kyykkiä ja pyllyillä toisen samanlaisen tyypin kanssa. Perillinen on hyvinkin tullut äitiinsä.

Sen arvaan, että olen hyvin syvällä ongelmissa silloin kun minun pitäisi hankkia jotain uutta päällepantavaa itselleni. Jotain muuta kuin verkkareita, loimia tai tallitakkeja.
Semmoinen reissu vaatii personal shopperin ja henkisen gurun. Nemi-Kuoma on ansiokkaasti jaksanut ostosahdistuskiukutteluni ja pitänyt yleensä kiitettävästi huolen säännöllisistä paineentasausvisiiteistä viinibaarien vilvoittavien antimien ääreen.

Tutkimattomat ovat sielujen syöverit. Minä maalaistun ja teen sen ilolla. Ei olisi uskonut. Suomenhevosen sielunelämäkin osoitti taas kerran hämäriä sävyjään ja oudon ilmiön.

Miksi tamma makaa säkkipimeässä tarhassa? Tihkusateessa? Tuijottaa kohti metsää. Oi miksi? Soppapoika notkui aidan reunalla aivan kuin kertoakseen että nyt se tamma on lopullisesti seonnut.
Minä taapersin sysipimeässä maastossa hevosta etsimässä ja melkein kompastuin tammaan.

Se makasi tyynen rauhallisena maassa ja kuunteli tarkasti kun höpisin hätääni peitellessäni. Makasi se vielä silloinkin kun kumarruin ihan siihen viereen ja silittelin päätään. Tuuppasi turvallaan ja puhalsi kasvoilleni. Aivan rauhallisena ja tyynenä. Ja kertoi, että ei minun pidä hätäillä, hällä on kaikki tosi hyvin.

Päättelin, että siinä oli sitten tamman mielestä oivallinen paikka iltamakoiluun ja poistuin paikalta. Häiritsemästä.

Jonkin ajan kuluttua tamma olikin jalkeillaan ja ilmeisen valmis tulemaan yöksi talliin. Tyynenä ja rauhallisena. Se on niin outo hevonen. Katoaa johonkin hevosen mielen suojakuplaan ja palaa aikanaan takaisin. Toivottavasti ei ikinä unohdu sinne vaan osaa reitin takaisin jatkossakin.

Tallissa näyttää tänään tämmöiseltä:

Pientä koristeluakin on jo ehditty tekemään.
Huomenna viimeiset paikkausvalut, luiska päädyn parioville ja betonimyllyn saa kyörätä ulos.
Seuraavaksi voidaankin asentaa hyllyjä ja kalusteita. Iso-J lupasi aarteistostaan kaksi matalaa kaappia ja niiden päälle laskutason.

Rehut ja lisäravinteet vaativat oman poninpitävän säilytysratkaisunsa ja muitakin pieniä pulmia riittää pohdittavaksi.

Kunhan lattiavalut ovat valmiit, on aika kärrätä pelletit sisään ja siirtää hevoset yksiöihinsä. Ovat muuten oikein tyytyväisinä majailleet nämä viikot kimppakämpässään, saas nähdä saavatko vieroitusoireita toisistaan kun viettävät yönsä erillään, eivät kyljystuntumalla.

Ja sitten se tämän päiväinen löytö. Ylemmän kuvan yläreunassa, karsinaovien välitolpan päällä on jotain... mitä?? Kaikissa ökytalleissa on jotain pröystäileviä kultapalloja ja korskeita hevosfiguureja karsinakoristeina. Me pannaan kerralla kaikille luu kurkkuun koska meillä on kruunu!

Ja kruunun sisällä asuu tietysti Tallitonttu.
Nyt muihin perjantai-illan aktiviteetteihin, moikka!

Pientä askaretta

Pientä puuhaa ja askaretta on tällekin päivälle riittänyt. Mistä ihmeestä sitä tekemätöntä työtä aina ilmaantuukin?

Kuvan kapistus ansaitsee kuitenkin erityishuomion aivan aluksi. Kuvassa on vanhemman perillisen omin pikku kätösin huovuttama keppihevonen, Suomenhevosori Ruska-Rokki.
Minun nimiehdotukseni Jori Pollea ei mennyt läpi.

Meillä on eri tekniikoin toteutettuja keppareita yksi kaappi piukassa. Likka meinaa kääriä tilin Joulumarkkinoilla. Ja sen mitä olen seurannut keppihevosmarkkinoita, kyllä ne hinnat pyörivät parista kympistä ylöspäin per turpa.

Yhtä laatukriteerit täyttävää kepparia kohti on kuitenkin kolme sekundaksi raakattua tekelettä. Paljon kiukkua ja kyyneleitä. Välillä käy sääliksi pientä ihmistä kun kaiken pitää mennä niin pilkulleen oikein, vähempi ei Tekstiilitaiteilijalle kelpaa.

Ja äitinsä on kuitenkin kohtuullisen laiska ja vähään tyytyväinen eläjä? Tasan eivät mene geenit eivätkä perintöentsyymit. Olen yrittänyt valistaa perillistä olemaan itselleen armollisempi ja tyytymään joskus kyllin hyvään. Kun virheetöntä ei ole olemassakaan. Eikä tarvitse olla.
Eihän kukaan meistä ole itsekään täydellinen ja virheetön. Tai jos on, niin siinä on muovinen ihmisen kuori.

Ja mihinkäs se tämä totinen torstai sitten katosi? Aikaisin aloitin, Iso-J vielä aikaisemmin. Kalenteriin on sentään huitaistu rasti hevoskavereitten kaviohuollon kohdalle, Janne tuli ja vuoli hevosten kuljettimet kuntoon.

Vähällä käytöllä kun ovat, ei mitään ihmeempää rispaantumista ilmene. Kenkiä ei laitettu vieläkään kun ei ole suoranaista tarvetta. Käyttöhevonen saisi hokkikengätkin mutta meidän peltoponit porskuttavat paljain jaloin.

Sitten tuli Herra Kekkonen heinäkuorman kanssa. Nopeastihan se purku sujuu kun kahdestaan tekee. Kolmas purkaja olisi jo liikaa, tulisi ruuhka ja homma menisi seisoskeluksi.

Oma aikansa meni kanalassakin, se vaatii kipeästi syksyhuoltoa. Kanojen koppikomennus alkaa piakkoin ja sitä ennen pitää tsekata lämpölamput ja patteri. Alusten vaihto on kiireellisyyslistan kärjessä, samoin muu sisätilojen putsaus. Kyllä se on kanallakin oikeus raikkaaseen ilmaan ja puhtaaseen pesään. Vaikka onkin varsinainen paskakinttu eläjäksi.

Lisäksi täytyy tehdä vihdoin jokin ratkaisu mikä parvi jää ja mikä vaihtaa asuinpaikkaa. Kukkoja on kuitenkin vieläkin yksi liikaa. Ja kullakin kukolla oma pikkuinen parvi. Tilaa on vain kahden kukon elelyyn.

Tallihommissa turasin tapani mukaan pitkään ja hartaasti. En minä hidas tai laiska ole mutta kun samalla pitää ajatella niin paljon. Että väkisin on tahti verkkaisempi *seliseli*
Minä nyt tykkään kuitenkin vitkastella siellä tallissa ja yritän samalla pähkäillä mitä toimintoja tapahtuu missäkin. Etenkin tavaroiden sijoittelu on tärkeää. Laiska säästää kengänpohjiaan eikä säntäile ympäriinsä...

Kaupunkireissujakin on takana kaksin kappalein. Ensin hain matkahuollosta loimitelineitä talliin ja toisella kerralla haettiin evästä pyhiksi. Eipähän tarvitse huomenna ryysätä marketissa kaikkien muiden kanssa vaan voi keskittyä olennaiseen. Huomenna betonimylly nimittäin hyrskyttelee ne viimeiset röpöt lattiakaivon ympärille.

Eiköhän tämä ollut tämän torstain osalta vähitellen tässä. Leukoja repii siihen malliin, että kohta ne lunksahtavat sijoiltaan ja ilme on kuin Lauri Tähkällä. Yliajettu syyskuun kyy... Ylisoitettu ainakin *ärsyyntynyttä ärinää*

Moi huomiseen!

Uskollinen ystävä

Kissa pitkä, elämä lyhyt.
Kissa ei ehkä ole paras esimerkki lojaalista ystävästä mutta hauska seuralainen se on. Halutessaan.
Jokainen kaveriksi, lemmikiksi tai työpariksi otettu eläin jättää jälkeensä jäljen. Pienen, ison, mustelman tai muistoja. Useimmiten kaikkia näitä. Joskus jopa hampaanjälkiä. Ainakin sohvanjalkoihin ja tohveleihin.

Minulla on nyt hevoselta haisevat kädet, koirankarvoja matossa, kissanhiekkaa lattialla, lampaitten jäpätys kiirii korviini ja kukko paimentaa kovasti pulisten rouviaan pois pimeästä. Marsut kujertavat puhtailla puruillaan. Iso lauma karvaisia kavereita.

Työtä ja vaivaa, rahanmenoa, harmia, huolta. Sitä tarjoavat eläinystävämme.
Mutta ne tarjoavat myös mahdottoman paljon iloa ja huvia elämään.
Ja useimmille muillekin jotka tavalla tai toisella ovat hankkiutuneet eläinten pariin.

Vastuuta. Sitä se eläinten kanssa oleminen loppuviimeksi on.
Vastuu ruokinnasta, hoidosta ja yhteisen arjen sujumisesta.

Ihmisen vastuuseen kuuluu myös velvollisuus kohdata myös se viimeinen päivä. Se jolloin meidän on kohteliasta ja oikein käyttää se valta, jonka olemme taakaksemme ottaneet. Parhaassa ja pahimmassa tapauksessa meidän on päätettävä se päivä jolloin eläinystävämme siirtyy luotamme pois, ikuiseen uneen ja sinne, minne ihmisen määräysvalta ei enää yllä.

Se päivä on enemmän tai vähemmän vaikea, eikä siihen voi valmistautua vaikka sen tietääkin vääjäämättä lähestyvän. Se on niin kovin lopullista.

Eläin jättää jälkeensä myös ison ikävän. Pitääkin opetella arki ilman eläimen tuomia rutiineja.
Onneksi eläin jättää meille useimmiten paljon muistoja yhteiseltä taipaleelta. Hyviä ja vähemmän hyviä.

Tänään ilmavoimiin lähtee Jedi, pyylevä ja sydämellisen touhukas keltainen kaveri.

Jedin kanssa sitä tunsi itsensä erityiseksi, etenkin silloin kun jäätelölautanen oli meidän molempien yhteinen intressi.

Hei hei Jedi, hyvää matkaa ja sytytä tähteesi valot kun pääset perille. Vie terveisiä meidän kaikkien kavereille! Jessulle, Nupulle, Hilmalle, Hawkenille, Gunillalle, Sirkku-Kanalle, Roosalle ja lukemattomalle määrälle uskollisia ystäviämme. Oli kiva tavata.

Marraskuun lauluja

Marraskuu on alkanut, Viikatteen levyt soimaan ja ankeudessa kieriskelemään, Marraskuun lauluja.
Suru tuli puseroon Inkoon kuulumisista ja laitan tässä nämä kuvat tuomaan edes vähän pehmoisia ajatuksia. Veljekset hulluudessa ottavat ilon irti alkaneesta lämmityskaudesta. Uunin pankolla on hyvä kölliä ja sulatella hiirieväitä.

Huominen on Aurinkovuorella surullinen ja haikea luopumisen päivä. Vaikka asian tietää ja sitä tavallaan pitäisi osata odottaa, tulee se viimeinen rapsutus kuitenkin aina liian nopeasti. Huoh.
Eläimet antavat meille niin valtavasti. Ja vievät pahuksen paljon mennessään. Jättävät ison aukon sydämeen.

Torpalla oli kohtuullisen tavallinen päivä. Suhattiin Äitikullan kanssa kaupungilla ja taas kerran sain kiitoksen aihetta. Paikallinen hevostarvikeliike on todella palveleva asiantuntijaliike. Iso käsi sinne, suosittelen kiittäen.

Tänään hinattiin vielä kerran hyvin palvellut Patentti-Paavon betonimylly tallin käytävälle rämisemään.
Soppa-ponin boksin halkaissut viemäriputken roilo piti valaa umpeen. Putkihan on jo upotettu, nyt piti tasoitella lattia poninkestävään kuntoon. Se saatiinkin tehtyä mutta lattiakaivon ympärystä on vielä tekemättä. Loppui röppö, ainakin yksi säkki pikabetonia tarvitaan vielä.

Ja lapsi on terve kun se leikkii, pitihän sitä vähän koristeitakin laittaa. Kaksi vanhaa hevosenkenkää pääsi käytävälle. Toinen on käsittääkseni edesmenneen Harmaan Hevosen tanssikenkä. Toinen on löytynyt torpan pellolta. Ja ne Joutenvaaran Pokun jouhet, ne pääsevät omassa vitriinissään talliin myös.

Hevosten historia kulkee mukana. Ja jää jälkeemme.
Myös tämä on melko pysyvä muistomerkki jälkipolville, perillisten handut tallinlattiassa:

Eiköhän tämä nyt ollut tältä päivältä tässä. Ajatukset ovat Inkoossa. Auttaisin jos osaisin. Mutta tietyt asiat on surtava yksin ja itse. Voimia!

Se siitä Lokakuusta

Kylläpä on ollut harvinaisen ankea maanantai. Päänsärkypannahinen meinasi romuttaa koko päivän. Muutaman aamupäivän tunnin kuuntelin kipua ja särkyä ja toivoin jymyburanan tehoavan. Uni tuli ja vei kivun pois.

Iltapäivällä olikin sitten ihan rivakka työkondis. Ja tuli muuten rivakasti pimeäkin. Miten se nyt noin äkkiä muuttui sysipimeäksi, jo iltapäivällä??

Auringosta näkyi tänään satunnaisia hajasäteitä, kävi vain vilauttelemassa ja luikki taas pilvimassan taakse piiloon. Luuseri!!!! Toisaalta sääliksi jo käy aurinkoakin. Onhan se koko kesän helottanut joten kyllä keltä tahansa on tähän aikaan vuodesta ns. paukut loppu. Joku d-vitamiinikapseli on vain surkea korvike aidolle aurinkoenergialle.

Sain lukijapostia Kanadasta, kiva ja kiitos! Ihan minä tarkoituksella kytistin Orvokki the Sweetfacea kamerani kanssa, toivoin oikein muikeaa lambi-ilmettä ja semmoinenhan irtosi vallan helposti. Orvokki on kiva!

Tuossa lisää kuvaterveisiä Kanadaan, korkea taivas Karjalan kunnailla. Kuvattu lauantaina.
Joskus on taivas on aivan viiruinen, yläpuolellamme kulkee ruuhkainen lentoreitti keski-Euroopasta kaukoitään. Flightradar.comin kautta on näppärä tsekkailla mikä kone milloinkin halkoo taivasta:

http://www.flightradar24.com/ On niitä muitakin lennonseurantapalveluita, minä olen jumittanut tuohon.

Onneksi isot jetit lentävät niin korkealla, ettei niiden jyminä kanna maahan saakka.

Hassua muuten se, että tänä aamuna tullut skypepuhelu Espanjasta koski hevosten karkureissua. Tieto Espanjaan oli kiirinyt Kanadan kautta! Taivaalla kulkee muutakin kuin pilviä, tietohan se sielläkin sinkoilee sateliitista toiseen.

Kesäaika meni jo, nyt taitaa käydä Lokakuukin vähiin. Huomenna pitäisi masennella Marraskuuta. Onneksi tänä vuonna Marraskuussa on normaalit 4 maanantaita. Viime vuonnahan niitä oli viisi ja minusta se oli perin epäreilua.

Ankee, tympee ja pimee. Ja märkä. Semmoinen on kurja Marraskuu. Onneksi silloin on usein satanut vähän lunta, mudanruskeaa maata värittämään. Täytyykin yrittää hyödyntää lumisateiden anti ja napata jokunen Joululavastus.

Tänä vuonnahan me näköjään saadaan myös Tallin Joulu -aiheisia kuvia. Tuskin me mitään seimihommaa rakennetaan, mutta laitetaan hevosille hassut pukinparrat ja tonttulakit... maltan tuskin odottaa *hihitystä*

Soppa-poni päätti sitten poseerata välillä näinkin. On se huima. Ja näyttää ylisöpöltä pukinparrassa. Pitää olla salamannopea kuvaamisessa, Soppa vetelee parran ääntä kohti salamaakin nopeammin.

Metsänpoika sai todellakin uuden nimen, Soppa sopii tälle kakaralle kuin nenä päähän. Jätkä nyt vain näyttää aina hankkiutuvan noloihin tilanteisiin ja kaikenlaisiin sekaviin tilanteisiin. Niinkuin nyt se "ai tekin käytte täällä" -ilme kun kohtasimme sunnuntaiaamuna siellä hautausmaan käytävällä...

Vaikka näiden hönttiäisten kanssa köyhtyy ja harmaantuukin nopeasti, saa niiltä kyllä myös paljon hevosvoimia. On se niin erilaista jakaa arki hevostensa kanssa, hyvässä ja pahassa.

Tähän loppuun vielä kuva, jonka olen jakanut facebookissa. Otin jakeluun surutta ja jatkan jakelua täällä. Tähän on hyvä lopettaa Lokakuu ja joo... öh.. asennoitua Marraskuuhun!

Tapahtui tänään

Tämä sunnuntai alkoi vähän eri tavalla kun suunnittelin.
Menin kesäajan mukaan seitsemän maissa ulkoistamaan hevosia. Ja tallin ovi oli auki. Ei hevosista jäljellä kuin pari paskaläjää ja haju. Kavionjälkiä pitkin pihaa.

Soitin 112 ja tein ilmoituksen kahdesta kadonneesta hevosesta. Kohta sain kaivatun puhelun, hevoset ovat läheisellä hautausmaalla, hengissä ja kunnossa.

Kaahasin sinne skodzillan renkaat soikeina ja Iso-J:n kanssa otettiin seikkailijat haltuun. Metsänpoika seistä tönötti keskikäytävällä iloisena kuin pikkuinen poninen osaa olla, tamma esitti liitoraviliikkeitä vähän kauempana, mutta tuli heti luokse kun näki meidät. Käppäiltiin neljästään kaikessa rauhassa kotia kohti ja saatiin kaverukset hyvässä järjestyksessä tarhaan aamuheinilleen.

Aamuyöllä, noin 04.30 kuulin aivan selkeästi pihalta omituisia ääniä, auton ääni kuului unen läpi kumman läheltä ja aivan kuin hevonen olisi ravannut nurmella. No olihan se ravannut, taloa ympäri oli menty, syöty omppuja ja käppäilty siellä sun täällä. Pitkään makasin valveilla ja yritin ymmärtää kuulemaani. Enhän minä ymmärtänyt lähteä pimeään katselemaan sen enemmälti, hevoset kun oli illalla lukittu talliin aivan niinkuin ennenkin.

Ei asialle ole mitään muuta selitystä kuin se, että meille tehtiin murtoyritys. Hevoset eivät saa isoa päätyovea auki, ulkoapäin se on kammettu jollain sorkkaraudalla auki. Uusi pienempi käyntiovi oli lukossa. Oli rosvopaskiaiselle ylläri kun oven takana odottikin utelias hevosennaama ja ilmeisesti tuli äkkilähtö.

Kyllä tämä asia poliisille menee, eihän sitä tiedä onko tällä kulmalla tehty enemmänkin tämmöistä. Toivottavasti oli joku surkea rosvosakki, pelottavampi vaihtoehtohan on se, että joku teki sen tahallaan... hätisti hevoset yöhön :-(

Äitikulta oli herännyt samoihin aikoihin, samoihin ääniin. Mutta ei hänkään ollut noussut tarkistamaan tällä kertaa.

Voi voi... nyt pitää Muumitalokin lukita yöksi. Ja hankkia pari liiketunnistimellista valoa lisää.
Onneksi mitään oikeasti isoa vahinkoa ei tapahtunut ja hevoset ovat tallessa.
Säikäytti kovasti.

Kesäaika päättyy

Kuvasta näkyy jotta tänään oli Karjalan taivas sininen ja seesteinen. Taalainmaan koivu ei ehkä ole tyypillisin koivulaji näillä korkeuksilla, mutta minusta se sopii moderniin karjalaisuuteen kuin.... öh... koivu karjalaan!

Hieno päivä, harvinaisen upea lopetus vuoden 2011 kesäajalle.
Aamulla ulkoistettuani hevoset laahustin soffalle ja kas kummaa, puolihorroksessa pötköttelin kymmeneen saakka. Sitten käskytin perillisen keittämään mammalle ahkeruuskahvit ja tilasin tarjoilunkin. Eikä hävettänyt laiskuuteni yhtään.

Onneksi Patentti-Paavo tuli hakemaan loppuja hitsausvehkeitään ja oli pakko raahata bärsse ulkoilmaan. Siinä joutessani siivosin hevosten yösijan ja suunnittelin päivän strategiaa.

Veeran mäkätys säesti tuumailujani ja olisin tilannut Neville Noutajan hakemaan Veeraa patapatamaahan mutta puhelinkehnolainen oli tuvassa. Veeran henkikulta säästyi. Taas kerran.
Meillä käyneet tietävät miten järkyttävän rumalla äänellä Veera kurlaa. Varsinainen räkäkurkku.

Iso-J riehui torpassa siivousvimmassa ja minä viisaana kärräsin sontaa, visusti kaukana talosta.
Se ei ole naisten eikä lasten katsottavaa kun Iso-J siivoaa. Äärimmäisen rasittava kokemus, vieläkin ahistaa.

Nämä kaksi älypäätä tullasivat kukkapenkkiä. En minä tiedä mitä ne sieltä löysivät tai kuvittelivat löytävänsä mutta tavallista hölmömmän näköisinä seisoivat keskellä nuupahtaneita kuunliljoja.

Minä löysin pari ylläriä, tässä ensimmäinen:

Pulsatilla taitaa oikeasti uskoa, että lämmin syksy on sama kuin aikainen kevät. Hyvänen aika sentään miten osaakin olla pieni, suloinen ja karvainen.

Toivottavasti reppana hoksaa nyt pistää nuput kiinni ja vaipua talviuneen, kevät koittaa vasta monen kuukauden kuluttua.

Enkä edes uskalla katsoa mitä tapahtuu kevätkaihonkukan ja jouluruusujen kommuunissa. Hyvin todennäköisesti helleborus värkkää nuppuja.

Tämmöinen lämmin syksy taitaa tehdä kepposia muillekin, katsokaas nyt tätäkin kurjaa poloista:

Jepjep, kevätesikko kukkii täyttä häkää! Kohtapian helotus kuihtuu kun Marraskuu pakkasineen jyrää pienet hennot kevääntuojat. Hämärä luonto!

Iltapäivällä siirryimme Iso-J:n kanssa tallityömaalle. Tulin tutuksi Saku -sokkelimaalin kanssa. On se vaan jännä miten muutama litra valkoista maalia piristää, harmaan betoniharkon etenkin.
Ihan tarkoituksella en laita yhtään remppakuvaa tänään, niitä sitten kyllästymiseen saakka lisää myöhemmin.

Huomiselle on varattu iso ämpärillinen kalkkivelliä. Kunhan ei olisi tappion karvasta kalkkia ;-)
No ei, voitonriemuisena läiskin sitä kiviseinille ja toteutan unelmaani.
Tallista tulee käsittämättömän kiva. Ja mikä parasta, asukkaatkin ovat kavioeläinten aatelia. Metsänpoika tosin vähän porsasteli yön hämärinä tunteina. Veti Tammakainon narupäitset köysineen lattialle ja kusi ne likomäriksi.

Orvokki-rouva lähettää terveisiä Kanadaan! Suloinen Orvokkimme, oman rotunsa aatelinen.
Kyömy nenä ja kaikki.

Illan ohjelmassa on retrohenkisesti lämpimiä voileipiä ja perheleffa, Johnny English.
Yön tunteina kellot siirtyvät tunnin takaisin kesää kohti ja päivä pitenee tunnilla. Hölmöläisten hommaa sanon minä, tulee se talvi ilman virallista talviaikaakin.

Tänään vietetään kuulema Halloweenin suomalaista versiota. Meillä pantiin sen kunniaksi muutama lyhty puutarhaan. Valitettavasti en saanut kuvia käsivaralla onnistumaan, tässä tämmöinen salama-avusteinen kesäkauden päättäjäiskuva Kukkopenkistä päättäköön päivän hölinät.

Samaan aikaan tuolla taustalla perilliset soittavat skypepuhelua Epsanjaan, maailma on niin pieni nykyisin...

Leppoisaa lauantai-iltaa! Terkkuja torpalta kaikille teille. Ja Lotalle tervetuloa lukijaksi.