Issee viskasi

"Issee viskasi" sanoi Ryynäsen Imppa kun isä-Hilippa lensi peltoon persiilleen. "Ei ou viskanna" sano Hilippa -ja tarina jatkuu omalla painollaan.

Simpauttajansa lukeneet tunnistavat tekstinpätkän... Meillä ei issee viskanna mutta Nasseepa viskasi, Tupaterrierille sattui eilen harmillinen black out ja muistikatkos.

Kerron lyhyesti:
Olin juniorin kanssa siivoamassa hevosvoimien parkkipaikkaa, sontakärry täyttyi ja aurinkoisessa säässä homma sujui mukavasti. Nasse hääräsi keppisavottaansa jossain siinä ympärillä.

Seuraava havainto oli, kuinka naapurin nuori isäntä harppoo peltojen poikki meitä kohti ja kantaa jotain. Kantaa Nassea! Hätä! "Onko se kunnossa? Mitä sattui?" huusin ja jähmetyin niille sijoilleni, kädet meni veteläksi ja polvissa heikotti, nytkö on Nassen päivät nähty?

Lähemmäs päästyään tajusin, että koira on tyynen tyylikkäästi sylissä ja katselee meitä sillä samalla ilmeellä kun se katselee vieraita minun kainalostani. Rekkuhan on kätevän kokoinen napata kainaloon silloin, kun koiran ei tarvitse ängetä tullaamaan tulijoiden housunpuntteja.

Sitten, PING! Lamppu syttyi koiran pään päällä ja se puolittain tunnisti minut. Vilkaisi kantajaansa ja tuli tervehtimään minua. Näki kuinka jokin ratas vieläkin jäkitti koiran päässä kun se pohti kumpi on kumpi. Vähitellen Nassellekin ajatus kirkastui, totuus valkeni ja hieman nolona istuskeli vieressämme. Kehnolainen miten säikäytti.

Koira oli kuulema kipaissut rajamuurin yli naapuriin ja pyrkinyt hyvin tarmokkaasti sisään. Kurkkinut ikkunoista ja vinkunut ovella. Isäntä oli jo kerran sen usuttanut meillepäin, mutta koira oli tullut oitis takaisin ja pyrkinyt entistä ponnekkaammin sisään. Eihän siinä auttanut muu kuin naapurin ottaa koira kuljetukseen ja tarpoa meille.

Eihän tuolle tapaukselle ole muuta selitystä kuin se, että Nasse meni suunnista sekaisin ja tuli joku muistipätkäys, black-out. Voi vietävä, noinko se seniliteetti iskee, kuin salama keskellä kirkasta päivää?
Eikä tuo koira ole vielä kuuttakaan. Nyt se oppipoika äkkiä tänne koulutukseen ennenkuin Nassesta tulee ihan horisko eikä osaa enää opastaa seuraajaansa torpan tavoille.

Iso-J pakkasi kiesinsä ja rullaili kuutostietä etelään, me jäimme torpalle ja tyttöjen illan kunniaksi tein pannaria. Vanhempi perillinen ilmoitti tahtovansa pannarin sijasta luumutorttuja. Ja teki itselleen neljä. Ei meillä siltikään Joulusesonkia ole aloitettu, juniori vain virittelee taitojaan varsinaiseen torttusesonkiin. Minulla jo suu napsui glögikautta ajatellessani. Ovat muuten jo tulleet kauppoihin, glögimehut!

Tamma nautiskeli hieronnasta (emänttee viskasi) ja seisoi sitten tuulen tuiverrettavana, pölypilvi pakeni kuvasta vasemmalle. Hauskan näköistä, eikä tietenkään osunut kuviin.

Samaisen koirankantajanaapurin vaimo, Minna, tuli neljältä ja käytiin hevosten kanssa kävelyllä. Muut ne lenkkeilevät koirineen, meillä lenkkeillään hevosten kanssa.

Oli varmasti mainion näköinen karavaani, ekana tarpoi vanhempi Perillinen, sitten minä tamman kanssa, Minna Metsänpojan kanssa ja Metsänpojan selässä keikkui nuorempi Perillinen. Peltoja ympäri, tienreunaa pitkin ja omenatarhassa välitankkaus. Hevoset päristelivät innoissaan ja tulihan siinä maastossa tarpoessa itsellekin lievää puuskutusta.

Oikein hauska tunti ennen iltahämärää.

Hevosillehan lenkki ei ollut vielä mitään, höntsäilivät tarhassa vielä pitkän tovin ennenkuin malttoivat hiljentyä iltapäiväheiniensä ääreen.

Kuvasta näkee hyvin, ettei näiden samaan tahtiin askeltavien kavereiden kokoero ole kummoinen. Hätäisesti viisi senttiä. Joten tamma on pienhevoskokoa, kelpo poni.

Vielä illallakin mietin koiraa jolla kovalevy jumitti niin massiivisesti. Onhan se toki niin, että työntiimellyksessä koiraltakin voi mennä suuntavaisto sekaisin, eihän tässä itsekään aina täysillä valoilla kulje.

Ilta oli kylmä ja yö kävi varmasti pakkasen puolella. Syksy alkaa kääntyä kylmän puolelle ja ilmassa on talven tuoksua.

Tongittiin perillisten kanssa talvitakkivarastoa ja todettiin kaikkien takkien hihojen kutistuneen kesän aikana. Höh ja pyh. Onneksi yksi takki oli vielä siedettävän pituinen joten se kelpuutettiin käyttötakiksi. Muut etsivät nyt uutta käyttäjää.

Veeralla alkaa olla talvitakki mallillaan. Samoin Orvokilla ja Vapulla. Pitääpä jättää keritsijälle soittopyyntö, tulkoon katsomaan ja kerimään kun löytyy sopiva ajankohta. Eikä me taideta raskia yhdestäkään päkättimestä luopua. Niille rakentuu ihan hyvän kokoinen karsina tallin yhteyteen.

Tänään olen jo käväissyt kaupungilla. Taas kerran Skodzilla osoittautui tilaihmeeksi, nyt sinne tungettiin hemmetin pitkät kulmapeltirimat, ne tarvitaan vesiboksiin suojaamaan seinän ja harkon liitoskohtaa roiskeveden tihutöiltä. Sentti lisää pitutta rimoille ja olisivat jääneet sinne.

Samalla keikalla täydensin hevosten kivennäisainevarastoja ja nappasin kananrehusäkillisen kuljetukseen. Sitten kurvailin tyytyväisenä takaisin kotiin. Ja muistin, että se ajokorttihomma unohtui taas!

Huomenna on hiljainen pakko hoitaa asia tai kohta seistään tienposkessa hiljaisena tyttönä poliisin nuhdeltavana.

Tämä on Titan hillopurkki. Sille on kavereitakin. Joten jos suinkin maltat poistua Majakarilta hetkeksi, ei tarvitse tyhjin subaruin pois kaasutella.

Nyt maanantain aikataulu siirtyy astetta haastavammalle osalleen, perillisten kyytimiskeikat kolkuttelevat jo vuoroaan.
Yks sinne ja toinen tänne.

Vettäkin sataa ja tuulee. Olisi kaikki masentelun elementit koossa mutta nyt ei moiseen ole aikaa.

Oli sitä paitsi niin mahdottoman mukava viikonloppu ettei tässä kehtaa nillittää.

Iso-J tosin nillittää, joutuu hiertymään myyntikokouksessa siellä kehä kolmosen ahtaamalla puolella. Vasta huomenna on baana auki kotikarjalaan saakka.

Toimeliasta viikonalkua sinullekin! Ole varovainen, ettei viskkoo...

Syksyn kaunein päivä

Aamulla Pirkko -myrsky oli muisto vain. Ilma kuulas ja raikas, poissa puita kurittava tuuli. Omenatarhasta kuului lehtien alta pudokkaiden vieno valitus: auta, pelasta, poimi.

Heti hevosten aamuheinien (ja oman ruokottoman hitaan aamuvetelehtimiseni) jälkeen tallustelin tutkimaan tarkemmin omenapuuvanhusten vointia. Nuo vanhimmat puut ovat kymmeniä vuosia vanhoja. Tilamme nimikkopuita voisi kutsua ansiokkaalla nimellä Tuttu jo Talvisodasta. Ovat oikeasti nähneet sotavuosien karut talvet ja antaneet satoa kaikki nämä vuosikymmenet.

Tukevasti puuvanhukset seisoivat entisillä paikoillaan, eivät olleet karanneet tuulen mukaan vaikka vähän pelkäsin. Se osa sadosta joka meiltä jäi mehuomppujen pudottamisen jälkeen vielä puuhun, oli ns. jalkautunut. Ja sen jälkeen maastoutunut lehtien alle.

Omat askeleensa sai asetella varoen, lehtien alla oli vieri vieressä omppuja. Silti jokaisella askeleella kengän alta tuntui ikävä muljahdus ja niin mäsähti taas yksi valioyksilö rikki. Tässä puun viereen  nakeltuja b-luokkalaisia, hevosten ja lampaiden herkkuja. A-ryhmä pääsi kottikärryillä jatkojalostukseen.

Melkein tunsin calvadoksen maun suussani ja tuoksun nenässäni...  ollapa omavarainen calvadoksenkin suhteen, sehän olisi aivan taivaallista. Tehkööt kuitenkin ammattilaiset ne viinankeittohommat, minä tyydyn ostamaan valmista.

Kaksi kottikärryllistä A-ryhmää ja ainakin kaksi kuormaa B-luokkalaisia. Ja vieläkin on puiden latvuksissa tilhille makeaa nokan täydeltä. Käyneiden omenoiden myötä luvassa on hutikkaista pörräystä tilhityylillä. Yritän osuttaa kameran zuumin oikeaan aikaan paikalle.

Omenatuoremehua meillä jo on, keittelin hilloa. En ole sitä hommaa ennen harrastanut, mutta ainakin tuoksu on lupaava. Löysin vanhan, esimummonaikuisen ohjeen jossa omput ensin keitetään, sitten ne soseutetaan ja sitten maustetaan ja ängetään koko hoito uuniin. Nyt alkaa olla uunivaihe ohi ja muikean makeaa hilloa tulollaan. Änkesin tosi mielikuvituksellisesti kanelitangon ja halkaistun vaniljatangon sörsselin sekaan niiden pakollisten sokereiden lisäksi.

Omppusulkeisten jälkeen (käskytin perilliset mukaan lajitteluun, kokoamiseen ja kärräämiseen) siirryin tutkimaan yrttimaan tilannetta.

Otin talteen minttua, yrtti-iisoa ja iisoppia. Ja keräsin persiljaa. Tein roisin kokoisia yrttinippuja tallin tarpeisiin ja pienempiä kyökkiin. Tita, olihan niin, että Iisoppi on ns. räkäyrtti? Aion alistaa pitkänaamat eläinkokeisiin ja tarjotella mahdollisten talviräkätautien ensiavuksi yrttiliemiä.

Joku huolimaton kitkijä *viheltelyä* oli jättänyt nokkosia minttupöheikköihin ja nyt kihelmöi katalan paljon. Koko vasen kämmenselkä on kuin tulessa, ollut koko päivän.

Iso-J yritti puhallella salavan lehtimattoa läjempään, niitä EI voi jättää talveksi maahan. Ne eivät maadu yhden talven aikana, keväällä hangen alta löytyy limainen lehtimatto, kuin jyrän alle jääneitä jättietanoita. Been there, seen it.

Lehtikeruri meni oitis tukkoon joten vanha kunnon haravahomma osoittautui ylivoimaisen tehokkaaksi.

Perhe on syötetty kylläsiksi kotikyökin pizzalla, tuvan iso uuni lämmitetty ja kaikki on kohtuullisen mukavasti. Hevoset tekevät selvää yöheinäpaalistaan ja kanatkin ovat yöpuulla. Lampaat rojottavat katoksessaan mahat pinkeinä ja Iso-J fiilistelee pihasaunassa.

Kunhan saan ne hillot purkkiin, lyön itseäni olalle, avaan valkoviinipullon ja hiippailen lasillisen kanssa pihalle. Taivaalla pitäisi näkyä ruuhkaksi asti tähdenlentoja. Taivaskin on kuin tilauksesta kirkas ja kuulas.

En edes yritä ottaa kuvia, eilisillan villit pilvet ja muotopuoli kuu eivät suostuneet kaikessa kuvauksellisuudessaan tallentumaan kameran kortille edes yhtään säädyllisesti. Tämmöisen version sain kun nostin valotasoja oikein härskisti:

Kanadaan piti vielä mainita, mukava postiyllätys on saapunut jo aikaa sitten perille, ne Stick-onsit ovat aivan mahdottoman kivat. Resepti pääsee kokeiluun, omenoita on... vaikka lampaat söis.

Meiltä lähtee vastapallona pikku lähetys tulemaan, harmi vain etten voi näitä paikallisia herkkuja toimitaa sinne saakka.

Nyt piippasi uunin kello, pannaas tölkittäen!
Mukavaa Lauantai-illan jatkoa!

Tuuli puhuu

Yhteys kuvan ja otsikon välillä on niin vähäinen, etten jaksa edes miettiä mikä se olisi. Taivas on sekainen ja sotkuinen, tuuli riehuu käsittämättömällä forssilla. Ophelia vai mikäs sen ylipyyhkineen myräkän alkupeäinen nimi olikaan? No ihan sama, pääasia, että alkaa poistua Suomen ilmatilasta mokoma myteri.

Yöllä valvoin ja podin helvetilliset tunnontuskat siitä, että kaksi hevosta seisoo ulkona.
Kävin kurkkimassa tilannetta viimeisen kerran viiden maissa. Hevoset seisoivat tyynesti persaukset tuulta päin ja söivät heinänjämiään. Kahdeksalta vein aamuheinät ja otin loimet pois. Kuivat ja lämpimät hevosennahkat siellä loimen alla oli. Nyt taas nuokkuvat tyynenä.

Tuuli ei ole tyyni. Lehdet saavat kyytiä ja voitte vain kuvitella mihin sotkuun piha on kahdeksan jättisalavan lehdistä mennyt. Terijoen salava on ihana puu, kaunismuotoinen, pyöreänpehmeä. Varsinainen Äitihahmo. Mutta kauneudesta ja idyllistä on pakko maksaa kova hinta. Ja se on roskaisuus sekä keväällä että syksyllä. Keväällä irto-oksat, syksyllä lehdet.

Timpuri-Paavo nakuttelee tallissa, Iso-J yrittää elpyä hierojan näpeissä ja minä saada itseni käyntiin hyvin huonosti nukutun yön jälkeen.

Tutkailin Nitan kommenttiongelmien takia jälleen kerran blogin tilastoja ja asetuksia. Ilokseni huomasin, että kaksi uutta lukijaa on liittynyt mukaan. Tervetuloa ja laittakaa joskus puumerkkiänne. Kuten olette ehkä jo huomanneet, tämä blogi kuuluu sarjaan "hyvin kevyttä hömppää", eli kynnys kommentoinnille on matala. Pitäisi ainakin olla, ellei sitten tekniikka aseta omia esteitään. Siitä olen pahoillani, en osaa ratkaista Nitan ongelmaa.

Sirkun kotona -blogi näyttää olevan suurin liikenteen lähde tällä hetkellä, kiitos Sirkulle elämänmakuisesta blogistasi. Partapapan kautta tulee myös väkeä ja aina valpas Googlehan se lähettää pahaa-aavistamattomia googlettajia tännekin. Mitä ihmeellisimmillä hakusanoilla Google tarjoaa Hirnakan torppaa osumissaan.

Nyt päivän muihin osumiin, ainakin se ajokorttihomma pitäisi hoitaa alta pois ja hakea 8 metriä z-mallista peltilistaa vesiboksiin.

Katsellaan sitten illalla jos tänään kertyy kuvasatoa.
Pirteää perjantaita ja muutenkin mukavaa päivää!

Omena on Apple

Olen iloinen, että Mr. Apple uskoi kottaraispönttöönsä, luotti visioonsa ja kehitti meille kaikille niin paljon käyttäjäystävällisempiä tietokoneita. What you see is what you get, wysiwyg oli totta alusta pitäen macmaailmassa, nythän se on arkea muissakin järjestelmissä.

Tänään ei sanaakaan enempää tältä suunnalta. Suljen läppärin ja siirryn petiin.
Näin on hyvä.

Lukijapalautetta

Palautetta ja kommentteja olen pyytänyt. Ja sitä olen saanut, kiitos siitä!
Muun muassa Seija, Nita ja Nemppa ovat motkottaneet useamman kerran, ettei tänne voi kommentoida. Ettei kommentit julkistu eivätkä ilmiinny blogiin.

Tämä on kuulkaa sitä tietokoneaikaa! Tätä ei ihminen ymmärrä.
Tarkistin kaikki asetukset jotka jollain tasolla ymmärsin tarkistaa ja kommentointi on kaikille avoin, myös anonyymeille. Ei ole kieltolistaa, ei ennakkosensuuria eikä muitakaan rajoitteita.

Joten nyt on "kiittämisen" paikka tälle palveluntarjoajalle, Blogger.comille.

Kuten tuonne kommenttiruudunkin yläreunaan kirjoitin, ottakaa tekstinne talteen copy -komennolla ja jos julkaisu ei onnistu, laittakaa se uudelleen paste -komennolla. Siis vanha kunnon hiireen tallentaminen.

Tita näyttää saavan viestit läpi ja Partapappa, miten te sen teette?
Ilmeisesti kannattaa kirjautua sisään, silleen se kommentointi onnistuu näpsemmin, ehkä.

Nita lähetti kuitenkin terveisiä muille lukijoille!

Minä lähden nyt laatimaan hevosten iltaeväitä ja ihastelemaan Sähkäri-Harrin työn tuloksia. Sitä ennen pitää häätää Pupunaamat irti pottumuusikattilasta, sorkkivat suoraan kattilasta, mokomat tahmatassut.

Elli ilmestyi parkumaan oven taakse, ilmeisesti neljä yötä yksin pimeässä riitti ja kotipesän lämpö kelpaa taas. Viikon.

Ilikeesti kiitää

En oikein ole varma mistä otsikko tuli. Sehän on joku syvästi inhoamani Popedan kappale. Päivät nyt kummiskin kiitävät, ilikeesti. Katalalla vauhdilla.

Askeleitani siivittää tamman tulevan budoaarin seinällä vielä komeileva örkkipiru. En tunnustaudu taiteilijaksi, tuo kuva on tilan entistä edellisen omistajaperheen vesan graffiti. Hyvin jees. Kuvaava?!

Niin, viikonloppu sujahti, maanantai hujahti ja nyt ollaan jo tiistaissa. Jonkinlaisia stressikertoimia kuvaa se, että herään melko tarkalleen 04.20 ja valvon siitä eteenpäin kunnes virallinen herätys piippaa vähän ennen seitsemää.

Vaikka yritän illalla mennä ihan ihmisten aikaan nukkumaan, uni on pätkiä, katkoja ja levotonta.
Tulisi jo valmista. Tulisi talvi. Tulisi tasainen tylsä jollotus. Se tavisarki.

Pihatie aamulla aikaisin

Tänään olin heti seitsemältä aamulla tikkana autonvaihtokeikalla, siitä kurvailin kaupunkimme "aamuruuhkassa" (sata autoa jonossa vartin ajan ja se on siinä se ruuhka) kohti rautakauppaa. Hain 11 rullaa eristevilloja talliin. Hyvinhän ne mahtuivat pakuun vaikka ennalta arvelin, että kaksi keikkaa on minimi.

Taas kerran totesin, että paku + vetokoukku olisivat näillä koordinaateilla asujalle ns. pakollisia varusteita. Arki sujuu pahuksen paljon ketterämmin kun ei tarvitse jumpata autokuvioiden kanssa. Senkus mättää auton perään sen mitä tarvii ja isolla peräkärryllä kulkee pidempi tavara.

Nuorimmainen perillinen oli leuhka ja reteä kun pääsi monsteriauton kyydillä kouluun. Piti ajaa ns. takareittiä että hänen saapumisensa on mahdollisimman näyttävä. Hassu pentu. Kehen lie tullut... ;-)

Kukonlaulun aikaan

Eilen sattui iltapuuhissa pieni katastrofi, olisi ollut aineksia suurempaan.
Oltiin syötetty hevoset ja aloitettiin loimittamaan yötä vasten. Metsänpoika säikähti toisella puolen seinää melskanneen Iso-J:n kolinoita ja hypähti sivuun. Suoraan Perillisen varpaalle. Likka kirkaisi ja hevonen loikkasi metrin vasemmalle. Siinä samassa se keskenlaittoinen loimi valahti maahan ja hevonen hätääntyi enemmän. Pakittamalla änkesi yhden pienen väliseinän perusmuurin yli ja melkein teki kuperkeikan. Onneksi se hemmetin loimi irtosi siinä vaiheessa ja polle stoppasi puuskuttamaan oven viereen. Minulla oli toinen käsi tamman päitsissä ja toisella olin koko ajan yrittänyt nyhtää vetosolmuja auki Metsänpojan köydestä.

Onneksi tamma seisoi paikallaan kuin koomassa eikä yltynyt hilluntaan. Silloin olisi käynyt köpelösti.
Huh ja hoh. Melkein tuli huonot housuun. Jälkikäteen vasta tajusin mikä siunattu tuuri meillä kaikilla kävi.

Tässä etummaisen tolpan luona (vain yksi harkkokerros tuossa välillä) se äksidentti sattui.
Älköön nyt kukaan kuitenkaan tehkö hätäisiä johtopäätöksiä tallimme toimivuudesta. Eilen siellä oli huomattavasti vähemmän roinaa yhtään missään. Tuosta kuvasta näkee muuten tämän päivän tilanteen.
Tässä vasemmassa reunassa on tolpan tällä puolen kylmä kuivikevarasto ja hevosten kulkureitti (tulee väliseinä ja liukuovi). Tuo kohta joka on jo villoitettu on ns. hoitotila ja villoittamaton osa on vesiboksi.

Vesiboksin viereen tulee väliseinä ja väliovi satula/valjashuoneeseen.

Ja tässäpä toinen puoli, eikös olekin asiallinen?
Harjaboksit ja vesisaavi ovat sen kylmävaraston tulevan seinän kohdalla, seuraava loosi on tamman mesta, siinä on nyt noita levyjä. Betonimyllyn paikalle muuttaa Metsänpoika.

Väliseinät puuttuvat vielä, kahta katon loisteputkea pitää siirtää, ovat juuri ratkaisevat parit sentit tulevien seinien kohdalla. Valoja siirtämällä tulee hyvä valaistus satulahuoneeseen ja hyvä valo kylmävarastoon.

En muten ole aivan viisas kun näinä surkeiden eläinrääkkäystapausten aikana esittelen omia, keskentekoisia tilojani. Näyttää enemmän kuin arveluttavalta. Mutta kuten sanottu, hevoset eivät vietä öitään tuossa tilassa. Vielä.

Ne otetaan siihen kuitenkin päivittäin harjattavaksi ja iltaeväänsä syömään. Lattiat siivotaan raksaroinasta illaksi, ei silloin ole sirkkeleitä eikä lautaläjiä jaloissa. Timpuri-Paavo pitää työmaansa siistinä. Hevosten yöheinät odottavat ulkosalla. Jossa ne kurjat vielä viettävät viikon. Kyllä. Yöt ulkona ja lokakuussa.

Sunnuntai-illan ratoksi Iso-J väsäsi portin. Minun osuuteni on maalata nuo rumat vanerinkappaleet valkeaksi ja poistaa väliaikaisen sähkölankaportin eristimet.

Vielä tuohon hevosten yöulkoiluun.
Ei olisi Suomi itsenäinen valtio jos Suomenhevonen ei olisi pärjännyt talvisodassa ilman tallirakennusta. Eikä Vuonohevonenkaan ole mikään herkistä herkin luojanluoma. Luotan siihen, että kaksi pulskaa perustervettä hevosta kunnollisin loimin varustettuina pärjäävät vielä muutaman yön ulkona.

Ai joo, piti vielä sanoa siitä eilisestä tallihässäkästä. Kopeloin pimeässä Metsänpojan kintut läpi ja aamulla tarkemmin. Ei minkään valtakunnan kolhua missään, laukkaili onnellisena kun vapautui loimesta ja tyytyväisenä tuhisten näpräsi aamuheiniään. Tamma jatkaa viilipyttyasenteella, mikään ei huolestuta, hän on nyt vain hevonen. Ei tarvii olla henkisesti yhtään isompi kuin onkaan.

Metsänpoika taitaa olla oikea tuurihaukka. Agilityponi.

Mitä tulee niihin herkempiin yksilöihin, tässä kukkii ja kukoistaa oleanteri. Espoosta tuomani yksilö menetti henkensä näissä karuissa ilmastoissa, tämä on vissiin karaistuneempi. Toki siirretty jo sisätiloihin.

Äitikulta on viritellyt jo amarylliksiä, eihän tässä enää kauaa menekään kun nekin toivottavasti kukkivat  jouluviikkojen kunniaksi. Pelargoniatkin alkavat olla talvehtimiskunnossa, kunhan nyt lopettaisivat kukinnan ensin.

Aion tänään jemmata omat amaryllikseni ruukkuineen tuvan lattian alle sillanaluseen ja nostan ne päivän valoon joskus Marraskuun aikoihin. Jos eivät aivan optimaalisesti ajoittaisikaan kukintaansa joululle, onhan niistä iloa kaamokseen myöhemminkin.

Nyt onkin taas aika loikata autoon, tekemättömiä töitä ja muita juostavia asioita on kertynyt.
Tässä vielä kuva Torpan ensimmäisestä oliivisadosta. Mie kiidän nyt kun aikakin kiitää, ilikeesti....

PeeÄääs: päivitin Talli-sivuakin, samat kuvat ja melkein samat jututkin.

Leppoisaa lokakuuta

Pannaas kukittaen, lokakuu ansaitsee daaliansa.
Ensi yön jälkeen kukat on kukittu ja pakkanen panee loput lakoon.

Tänään meillä oli harvinainen kaarti pöydän ympärillä syömässä, grillikauden päättäjäisten ekaa versiota on vietetty. Veikkaan, että pari encorea grillimme vielä jaksaa, ennen talviunia. Ansaittuja.

Ja syötiin hyvin, mukana Rouva anoppi, Kiva täti, Iso-J:n velipoika ja Äitikulta, meidän oman perusbändimme lisäksi. Oli mukava ruokahetki ja vähän haikeakin. Rouva Anoppi on kunnoltaan kehno, mutta onneksi leukaluut vertyvät XO-konjakin voitelemina entiselleen. Pitkähän se on matka Mankkaalta tänne syrjänperille ja kipeälle vielä pidempi.

Arvostan suuresti ja olen kiitollinen, että hän kipunsa niellen jaksoi tulla luoksemme.
Meillä on hänen luokseen vastavierailulle pidempi matka, tätä ryhmää ei Epsanjaan lennätetä sunnuntaipäivälliselle äkkilähdöllä.

Ruuan päälle hoidettiin hepat yöpuulle ja sitten olikin aika hiippailla perillisten kanssa saunaan. Leppoisaa, ah niin ihanan leppoisaa. Tyyntä myrskyn edellä. Veikkaan nääs, että lähivuosina ei aivan niin sopuisasti istuksita teiniprinselissujen kanssa lauteilla vaan käydään henkistä painia ilta-aktiviteeteista... muistelenpa vain omaa teini-ikääni. Olin aivan laittoman kamala *häpeää*

Päivän muihin ansioihin luettakoon vehnänolkikuorman purku heinävarastoon. Saatiin aamusta traktorikuormallinen hyvää olkipehkua naapurin papalta. Ihan itse kasikymppinen pappa köryytti pihaan vanhan hytkysytkytraktorinsa ja pakitteli hankalasta kulmasta särmäsuoraan. Kippasi viitisen kuutiota olkisilppua apilasattumilla pihaan ja hyrskytteli pois... vieläkin kaivelen korvistani vehnänjyväsiä... jauhopää?!

Siinä on lampaille priimaa kuiviketta sekä sisätilaresidenssiin että ulkokatokseen. Ja hevosille puuhaa ja askaretta pihaleikkeihin, katokseen kuivikkeeksi sekä mutusteltavaksi.

Kanat saivat naapurista oman tuliaispussin, iso säkillinen ruumenia nokittavaksi. Ilo ja kalkatus nosti kanalan desibelit huippuunsa.

Tässä vielä teräsmummon työnäyte männäviikolta, ihan yksin mätti pilkotut rungot riiheen kuivamaan, on hää huima.

Tämän päivän mukaviin asioihin kuului myös se, että pyöräilin juniorin kanssa naapuriin, papan pressua palauttamaan. Vietiin samalla laatikollinen oman tilan nimikko-omenaa. Tuli hyvä mieli kun ajelin junnun perässä, hällä omppulaatikko pakkarilla ja mulla omenankeruukoukku (papan omavalmiste) kainalossa. Omalla tarakalla traktorin paksu pressu, kävi kuntoilusta.

Naapurit ovat täällä landella aivan kullanarvoisia ystäviä, tuommoiset vanhat tervasjäärät erityisen arvokkaita. Ja aivan paras naapuri on oma Äitikulta, urhea seniorikansalainen joka käy ja kukkuu.
Toivottavasti vielä kauan.

Kiitos tästä päivästä, oli selvästi hyvä päivä!

Pilleet

Hyvän työviikon päätteeksi Torpalla pidettiin pilleet. Partyt ja pippalot.
Kahdeksan kammottavan näköistä hyypiötä istui tuvan pöydän ääressä ja mässytti sormenpätkiä, mahahappoboolia,  kissanhiekan kultakimpaleita, mörönräkäpizzoja ja muuta makoisaa. Myös niitä supervaarallisia antikarppisokerimatoja.

Välillä puutarhassa kirmaili Tuhmikko, noitia, pikkupiruja, merirosvozombie ja Röllipeikko.

Ohjelmassa oli mm. luudallalentämisen oppitunti ja lyhtymarssi autoilijoiden iloksi. Taas tietävät kylällä puhua kaupunkilaisten touhuista... :-D

Suku, perhe ja kummit sekä tuttavat tunnistavat ehkä kuvasta torpan perilliset. Tai sitten ette.... aika hyviä asuja vai mitä?

Aiemmin päivällä tallityömaalla tanssitettiin betonimyllyä ja muurattiin sekä harkkoa että tiiltä.
Mulla on runsain mitoin kuva-aineistoa remontin inhorealistista vaiheista, lykkään niitä vähän kerrassaan Hirnakan tallin sivulle. Kunhan nyt ensin keksi miten toteutan remppapäiväkirjan. Laitanko uusimmat loppuun vai alkuu... siis nouseva vai laskeva kuvajärjestys??

Huomenna laitetaan pihasaunan takkatuvan ilmanvaihto kuntoon, Iso-J:n velipoika saapui visiitille ja huomenissa on ohjelmassa ns. pientä laittoa että grillikauden päättäjäiset. Rouva Anoppikin liikkuu maisemissa. On niin harvinaisia vieraita, että meinaan panostaa tarjoomuksiin astetta enemmän. Pestotarpeetkin on hommattu, suu jo napsaa...

Tuhmikko

Sää oli hieno ja lämmin koko pitkän päivän. Oiva lopetus Syyskuulle tämmöinen lämmin ja aurinkoinen päivä. Lokakuu ei hyvää lupaa nimensä puolesta mutta onhan siitäkin aina selvitty. Miksei nytkin.

Nyt on mukavan väsynyt fiilis. Tupa on siivottu, astianpesukone hyrrittää boolikulhoja puhtaaksi, kynttilät lepattavat ja ulkona on jo sysipimeää. Kissa kuorsaa vienosti tuolin selkänojalla, aivan korvani juuressa ja perilliset sammahtivat kuin ne kuuluisat saunanlyhdyt.

Kanalastakin tuli jymysatsi, kuusi munaa yhdestä pesästä. Pikkurouvat alkavat päästä vauhtiin ja munatuotanto käyntiin. Kohta on munukkaa marenkitalkoisiinkin. Harmi vain, että loppusyksy ei ehkä ole niin marenkisesonkia kuin esimerkiksi kesäkuu olisi. Noh, tehdään hiottavan tukevia ja tuhteja piiraita ja kakkuja koulun myyjäisiin. Kohta on hiottavan tukeva ja tuhti emäntäkin.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, adidas bananas!

Länsitaivas punakkana

Muistiin merkitään

Nyt ei ole mitään kuvia, ihan yritän pysyä asiassa, enimmäkseen.
Merkitään nämä tapahtumat muistiin, siirrän joskus tallin omalle sivulle raksapäiväkirjaan.

Tänään oli todellakin oikea työpäivä tallityömaalla. Minä tarkkailin ensin ettäämmältä, kärräsin tarhasta sonnat veks. Sitten hivuttaudin sisään työmaalle ja pääsin ensimmäiseksi ottamaan piikkaustyömaan suojapressut pois. Ja sitten tekemään työskentelytilaa varaston puolelle. Ähellystä ja puhellusta ja kyllä sinne tuli riittävä työtila levyttämisvaihetta varten. Tallinpuolellahan tilaa on vaikka tanssit pitää.

Koolauksia, kehikoita ja jalostuvia suunnitelmia, sitä se tänään oli. Hitsinvimpulat kun tulee hyvä. Minä jo luulin, ettei minun huolella suunnittelemaani versiota voi enää parantaa, mutta kyllä vaan voi.

Hakkasin korvat kilisten teräspalkeista ruosteita pois, moukarilla (pieni malli) kun täräyttää, on loppuillan tinnitus taattu. Maalasin 7 tolppaa, kaksi jäi huomiselle.

Sitten oli aika rientää harkko-ostoksille. Skodzillapoloisen jouset kitisivät kun riuska noutopihan nuorukainen latasi kontin täyteen lecaharkkoja. Iso-J riensi paikalle ja survottiin laastisäkit Pesoliton perään.

Huomenna muurataan vesiboksin alaseinät tarvittavilta osin ja pääsen kärräämään tiilet karsinoiden alaosia varten.

Suuri kiitos Iso-J:lle, löysi kaksi väliseinään tulevaa ikkunaa sekä satulahuoneen oven, total 30 €. Kannattaa näköjään tsekkailla kierrätyskeskuksen tarjontaa, sieltä löytyy käypää tavaraa sopuhintaan. Ja koska kaiken, siis aivan kaiken, voi elvyttää valkoisella maalilla, ei ole niin väliä mikä väri ostohetkellä hallitsee.

Lisäksi tehtiin hankintoja huomisia perillisten naamiaisia varten. Ja Rouva-Anoppikin laskeutuu torpalle huomenna.

Kiireitä -mutta ehdottoman mukavia sellaisia- nämä tämmöiset päivät.
Homma käy ja valmista tulee.

Nyt pötkin pötkölleen, väsymys on suunnilleen tolkuton.

Reviirejä ja siirtymisiä

Iltaa!
Tässä kuvassa ollaan helttapäiden reviirillä. Kullervo The Kukko pitää huolen back-upista ja antaa kanasille muutenkin taustatukea. Nuoret ja wanhat rouwat ovat sulassa sovussa ja sekaisin, niinkuin kanat nyt voivat olla. Munakennot täyttyvät taas lupaavaa tahtia.

Hevoset siirrettiin sitten lopullisesti kesälaiduntarhasta pois. Varmuuden vuoksi pantiin aitanauhat rullalle ja kerättiin kepit pois, ei tämä enää tästä kesäksi muutu, talvi on väistämättä edessä. Tuumattiin Äitikullan kanssa, että useampi kilometri on kesän mittaan aitauksia viritelty, ensi kesänä ollaan jo ihan päälliköitä. Näissäkin hommissa.

Pataässäkin on ihan päällikkönä kanalaumassa. Korea kuin mikä mutta auttamattoman arka nössykkä. Mitähän se tuossakin mahtailee, yleensä juosta sätkii kaakattaen karkuun kun joku toinen kana vähänkin nokalla kopaisee. Kaunosielu vai Drama Queen? Valitse vapaasti.

Aamun sade oli ankea ja kurja. Sitten nousi tuuli ja puhkui pois kaikki pilvet, raivasi taivaan siniseksi ja raikkaaksi. Saatiin hieno ja aurinkoinen iltapäivä. Juuri semmoinen kuin syyskuun kuulaat päivät kauneimmillaan ovat. Upeutta!

Ilo senkun lisääntyi kun naapurin kotiäiti ilmoitti kaipaavansa happea ja pyysi päästä kaveriksi hevoshommiin. Kyllä mulle kaveri kelpaa, sovittiin tällit seitsemäksi ja päätettiin viedä hevoset puutarhakierrokselle.

Ja niin me sitten käppäiltiin. Edes takas pihatietä, kierrettiin rakennuksia ja kurkittiin kulmien taa. Hevoset pääsivät eväsretkelle ompputarhaan, siellä oli meheviä mesipommeja ja molemmat ryystämällä ryystivät herkkuja. Esittelimme pitkänaamoille myös porkkanamaan ja kiersimme kesän laitumet.

Sitten vielä kunniakierros trampoliinin ympäri ja talliin. Reviiri laajeni, toivottavasti myös maailmankuva. Jatkoa seuraa, tässä on tarkoitus valloittaa naapurinkin peltomaiden reunapolut, käydä kirkolla ja yleensäkin sivistää hevosia kotiseutumatkailun hengessä. Maastakäsin, ratsain ja ajaen.

Tallihan on vielä väliaikainen versio, lähinnä hoito- ja kuivattelutila.
Keskiviikkoaamuna lähden puusepän kanssa puutavaran hakureissulle, minun pitäisi ilmeisesti valita minkälainen lankku karsinoiden seiniin tulee. Sitkein ja tukevin, tiuhasyinen puu lienee paras. Ja valkoiseksi maalattuna.

Tammasielu käyttäytyi oikein hillitysti ja nätisti, poissa oli niskojen nakkelu ja ylimielinen päänheiluttelu. Meillä oli aiemmin illalla laitumelta lähtiessä neuvottelut jossa iskin omat ehtoni pöytään heti alussa. Tein selväksi, ettei siirtoa tapahdu ennenkuin hevosen asenne muuttuu. Metsänpoika kirmaili jo tyytyväisenä uudessa tarhassa, tamma jäi tyrmistyneenä toljottamaan laitumen aidan kalutulle puolelle.

En ottanut kellosta aikaa mutta puolisen tuntia minä ainakin odottelin. Välillä tamma kävi nuuhkaisemassa, mutta palasi sitten taas aidan luo ällistelemään tilannetta. Hän yksin ja Possu Metsänpoika esittämässä pomppukierteitä.

Vähitellen korvat kääntyivät useammin ja pidemmäksi aikaa puoleeni ja hevonen kävi useammin nuuhkaisemassa käsissäni odottavia päitsiä.

Lopulta tamma maiskutteli päätöstään ja lampsi tyynesti luokseni. Huokaisi ja myötäsi päällään.
Minä ujutin päitset paikoilleen ja kysyin että mennäänkö. Mennään nyt, sanoi tamma ja niin me sitten lähdimme laitumelta.

Päitsien poisottokin sujui juuri niin oppikirjamaisesti kuin pitääkin.
Tunsin itseni oikeasti voittajaksi.
Onnistuin ottamaan hyvän askeleen ja laajentamaan reviiriäni, hevosten henkimaailman puolelle.

Illalla olikin hyvä fiilis tulla kotiin ja ryhtyä pullantuoksuisen äidin hommiin. Sämpylätaikina melkein vyöryi kulhosta, se perhana unohtui kun fiilisteltiin hevosten kanssa niin pitkään.

Päätettiin naapurin, Minnan, kanssa ottaa hevosellinen iltakävely ohjelmaan. Hän saa kaipaamaansa happea ja minä pätevän käsiparin auttamaan. Kivakiva.

Tuossa ylläolevassa kuvassa pyydän kiinnittämään huomiota aitaan. On muuten viivasuorassa lankut, eikö? Keväällä maalataan pystytolpatkin, sitten on hyvä.

Niin, se sämpylähomma.. aherrus palkittiin ja kaksi pellillistä muikean hyviä sämpylöitä on valmiina. Tässä vielä todistusaineistoa, reseptin saa pyydettäessä. Jos ei omista Anna Bergenströmin Joka kodin keittokirja -nimistä teosta.

Lähiruokaa makoisimmillaan. Ei pidä kuitenkaan opettaa perhettä liian hyvälle. Eihän tätä ylenpalttista vapaa-aikaa ikuisuuksiin riitä. Ja talven tullen telkkuan hevosten kanssa enemmän ja enemmän. Pitää laittaa pizzataksin ruokalista näkyvälle paikalle ja varata runsain mitoin nuudelipusseja kuiva-ainevarastoon.

Jää äidille aikaa harrastaa :-)
Nyt äiti siirtyy vaakaan ja levitoi höyhensaarten suuntiin. Aamulla on aikainen ylösnousemus ja lyhyet yöunet siirtyvät suoraan silmien alle roikkumaan, niihin ryppyisiin pusseihin.

Jeppis jee

Maanantai alkaa olla viimeisillä tunneillaan, taidetaan sitä tästäkin päivästä selvitä.
Maanantai ei ole ikinä ollut nk. vahvin lajini, ajattelun ja asioiden aloittamisen ohella.
Nykyisin maanantai on semmoinen päivä, jolle ei kannattaisi paljoakaan aikataulutettuja asioita budjetoida. Ei nähkääs onnistu.

Perillisten kyytiminen on maanantaisin aivan omaa luokkaansa. Kerronko? No kerron tietysti...
Eka kouluun vienti kl. 8, toinen heti perään kl. 9
Haku koululta kl. 12 (hyppytunteja 2 ennen iltapäivän oppituntia), seuraava haku kl. 14.
Klo 14.30 toisella ipanalla alkaa ranskantunti toisella koululla, vienti sinne.
Ranskan tunti loppuu 45 minuutin kuluttua joten turha ajaa kotiin tässä välissä. Kolme varttia nenänkaivuuta, tekstareita ja irtokarkkien mässytystä autossa. Tai pikainen kauppareissu lähimarkettiin.

Tänään piti veivata hevosenkäsittelyharjoitukset samaan iltapäivän ajoruuhkaan joten jouduin vähän soveltamaan. Vein ranskanopiskelijan koululle samalla kun hain pikkusiskon kotiin. Omalta koululta menee bussi sen maanantain ranskantunnin koulun ohi joten perillinen käytti joukkoliikennettä. Ranskan tunnin jälkeen meni paikalliseen kirjastoon tunniksi ja hain hänet kotiin vasta paljon totuttua myöhemmin.

Jonkun pitää joskus venyä ja joustaa eikä se suinkaan aina ole minun aikatauluni. Useimmiten toki on.
Joku voisi toki nyt kohotella kulmiaan, miksi kyyditsen penskoja noin paljon. No siksi, että joukkoliikenne täällä meidän selkosilla ei ole vielä kehittynyt sille tasolle mitä se on esimerkiksi pääkaupunkiseudulla. Täällä linjoja ja vuoroja lakkautetaan sen sijaan että joukkoliikennettä kehitettäisiin. Ei puhettakaan että aikataulut ja tuntien ajankohdat täsmäisivät edes kohtuullisesti. Puolen tunnin pituinen bussin odottelu on vielä ok, mutta puolitoista tuntia on jo melko paljon. Etenkin kun koulupäivä on alkanut kl. 8. Tulee päivälle pituutta. Vaikka on 2 hyppytuntia välissä.

Tuo ranskan opiskelu toi omat mutkansa kuvioihin koska ryhmä koostuu kolmen pikkukoulun oppilaista ja tunnit pidetään niissä kahdessa muussa koulussa. Välimatkaa kouluilla on yli 10 km joten onhan se melko hurja fillarimatka.

Mainittakoon nyt vielä, perillisten koulumatka on ihan siedettävä, vajaa 3 km joten useimmiten kitkuttavat matkan fillareilla. Näinä epävakaisen sään aikoina minä pyhitän aamut ja iltapäivät kuskaamiselle.

Talvikelien aikaan ja pimeällä (mitkä katuvalot??) heillä on bussiliput koulukyytibussiin.

Noh, ei minun ole tarkoitus nillittää asioiden jamasta, kunhan totean asiaintilan.

Hevosenkäsittelyhomman teemana oli tamma ja tamman kanssa auvoisan yhteiselämän pelisääntöjen täsmennys. Tärkein läksy jonkan sain, oli olla itselleen armollinen. Ja opetella olemaan olematta kehityksen jarru. Monessa asiassa minä olen se, joka ei tohdi poistua mukavuusalueelta ja olla tammalle ns. hyvä paimen joka johtaa vankkumattomasti ja varmaotteisesti tamman pois hätääntymisvyöhykkeeltä. Hieno lause jonka onneksi ainakin itse ymmärrän. Pääpiirteittäin.

Kuvassa oleva valkea tamma on kuulema ylläpitokotia vailla... Suuri suomalainen hevonen. Se sama tamma, jonka kevättalvella saattelin laumansa kanssa pois näistä meidän kylän maisemista. Lauman johtajaori on kuollut ja lauma hajotettu.

Huokaus. Voi kun tuo tamma löytäisi oikean ihmisen. Semmoisen turvallisen joka puhuu hevosen kieltä.

Niin että tämmöinen maanantai. Eihän tässä merkinnässä isommin asiaa saati järkeä ollut. Kunhan merkitsin muistiin. Iso-J:n terve käsi on kipeä, hakkasi eilen niitä halkoja yksikätisenä ja tietäähän sen miten siinä käy. Tulee käsi kipeäksi.

Taidanpa loikkia petiin, ei tämä päivä tästä enää kummemmaksi muutu. Toivottavasti.

...


Peeäss: Partapapalle piti vielä sanoa, kyllä ne meidän kissat ovat sellaisia huolettomia surffareita, ettei ole tosikaan. Osaavat ottaa ilon irti ja nauttia. Kateeksi käy ryökäleitä. Lumppu-Elli ja Wanha-Justiina ovat ihan toista maata. Lähinnä makoilevat, murjottavat ja mulkoilevat. Jätkät senkun porskuttaa.

Pyhäpäivää

Mikäs luterilaisempi tapa pyhittää pyhäpäivä kuin riuska ja rivakka työnteko?
Puolen päivän maissa Harriserkku vetäisi Jonseredin käyntiin ja pihaa kesän ajan hallinnut "tilataideteos" nimeltä Kaupunkilaisen nelimetriset takkapuut muutti sekä muotoaan että sijaintiaan.

Kolilla aiemmin humisseet jyhkeät rungot tuotiin venetrailerilla torpalle ja nyt ne päätyvät pilkkeinä riiheen. Loppusijoituspaikka on saunan uuni.
Elämän kiertokulkuahan sekin tavallaan on.

Älköön kukaan jaaritelko nyt niistä pienhiukkasista ja sen semmoisesta, parempi uusiutuva polttopuu kuin muinainen öljy.

Samalla jonseredin ulvotuksella pätkitään myös hevosten tarhakatoksen runkopuut. Toiveissa olisi saada ne kaivettua metrin syvyyteen ennen routia. Asioita mutkistaa hivenen se, että Iso-J on edelleen enemmän ja vähemmän yksikätinen, rajoittaa kaivuuhommia melkolailla.

Noh, kyllä ne pylväät maahan saadaan, tavalla tai toisella. Tuleehan tänne bobcatmies raapimaan tallipihankin. Luulisi olevan pikkuinen homma kuopaista maahan neljä reikää.

Tuommoiset lauseet joissa kirjoitan luulisi -sanan, ovat yleensä koituneet kärsivällisyyteni koetinkiviksi. Se, mitä paluumuuttajapoloinen luulisi pikkuhommiksi ja urakan irvikuviksi, ovatkin osoittautuneet kaikkein hankalimmiksi. Toivottavasti tämä pylväshomma on oikeasti niin vähäinen homma, ettei siitä saa edes urakkaa.

Unikko alkaa olla jo melko rispaantunut. Mutta kesäkukkien aatelia kaikessa upeudessaan. Kukkii pitkään ja pontevasti, minä tykkään aivan mahdottomasti.

Perilliset nostivat porkkanaa, iso laatikollinen oransseja jytkyjä. Samalla reissulla keräsivät parhaimmat omenapudokkaat talteen, hevosille riittää herkkuja vielä pitkäksi aikaa. Kyllä noilla c-vitamiinipommeilla mojovat talviturkit kasvattaa ja pärjää pitkälle kaamokseen.

Minä tein kolttosia. Jostain syystä sain päähäni viedä loput, unohtuneet ja käymisensä makeasta hajusta päätellen aloittaneet luumut kanatarhaan nokittavaksi.  Voi sitä kurlutusta ja pupellusta kun Kullervo analysoi rouwiensa kanssa luumujen aromeita. Kohta ne varmaan heittävät kännipäissään kuperkeikkaa.

Lampaille ei parane antaa mitään laulattavaa. Huutavat jo nyt hirveällä mölinällä, aivan käsittämätön möykkä. On vaikea luoda lempeitä ja ilahtuneita katseita lammasaidalle päinkään kun korvissa soi helvetillinen konsertti, epävireistä määkinää tauotta.

Mummon residenssin ovikatos voidaan kuitata valmistuneeksi projektiksi. Jopa ne viimeiset listat ovat paikoillaan. On meillä ollut puhetta jostain takorautaisista lyhdynpidikkeistä tuohon etukeulaan mutta ne eivät ole niin olennaisia. Valmis se on. Vihdoin.

Vasemmalla puolella katosta on istuinpenkki laatikkomallia. Sinne on kätsä jemmata kumppareita, pieniä puutarhakaluja ja mitä seniorikansalainen milloinkin hyväksi näkee pistää jemmaan. Näkyypä istuvankin siinä mielellään pihan elämää seurailemassa. Ja kissat poseeraavat siellä myös.

Istutuksia ihmetellään myöhemmin. Ainakin tukevat juurakot humalaa olisi tarkoitus laittaa kiipeilemään.

Käyn kurkkaamassa kanatarhan touhuja ja sitten onkin aika koota porukka koolle pöydän ääreen.
Mukavaa pyhäpäivän jatkoa sinullekin.

Äkkiä on lauantai

Tunnontuskia pukkaa. Tällä viikolla tämä taitaa olla vasta toinen postaus ja se on kai uskollisia lukijoitani ajatellen ... armeliasta. Ei mulla ole ollut oikein mitään kommentoitavaa eikä kuviakaan. Lannistaa tuommoinen vesisade ihmisen. Täysin lyö polvilleen, perhana! Ja lätäkköön polvilleen, tietty.

Viikon aikana on hommattu rakennustarvikkeita. Ja vähän lisää rakennustarvikkeita. Eilen kutakuinkin hyperventiloin puutavaraliikkeen kassalla, tililtä läksi sikamainen läjä satasia ja minusta tuli rakennuslevyjen omistaja. Kyllä. Just sitä kammoruskeaa maatilavaneria... 17 + 17 levyä.

Onneksi tiedän, että kun sitä vaneripintaa vähän hioo (koneet löytyy), siihen tarttuu maali. Ja valkoinen maalihan pelastaa oikeastaan kaiken. Paitsi ikärupsahduksen. Eli omalle fasaadille ei ole paljoa tehtävissä.

Niin hätäinen en minäkään ole, ettenkö malttaisi odottaa maalausilmoja. Eli ensi kevääseen.
Talvi katsellaan umpirumaa paskanruskeaa vaneria ja pidetään valkoisen maalipytyn kansi kiinni.
Olisihan se aivan tyhmää ajan, vaivan ja maalin haaskausta lähteä nyt hosumaan, hyvä ei tule kumminkaan.

Ruostesuojamaalia sen sijaan pitää sutia jo nyt. Sitä on iso ja arvokas purnukka, punaista!

Näitä talliremonttihommia täällä siis on tälläviikolla lähinnä ihmetelty.
Olen opetellut kärsivällisyyttä aikataulujen suhteen. Se, mikä on minusta überkiireellinen asia, ei välttämättä ole kirvesmiehelle tärkein. Hän käy välillä tekemässä räystäät kaupungissa ja tulee sitten kun joutaa, sisätöitähän voi sipistellä kehnollakin kelillä, ulkotyöt tehdään säiden mukaan. Ja syksyllä hyvät ulkotyösäät ovat harvassa.

Joo joo, on on. Mutta kun minun prioriteeteissani se talli on ykkönen ja kaupunkilaisten räystäät aivan toisarvoisia asioita.

Minä odottelen, kiristelen hampaitani ja haukkaa kirpeää omenaa. Puihin jäi satoa vaikka kuinka, tilhien talvikännäilyjä varten riittävästi.

Uudet kanarouvat ovat kotiutuneet hyvin. Kullervon hellässä huomassa pikkurouvat viihtyvät hyvin. Wanhan liiton viimeiset rouwat ovat jo niin horiskoja, etteivät huomaa, vaikka tipahtaisivat orrelta. Eivät ne aina näytä muistavan ottaa edes henkiriepuaan mukaansa tipahtaessaan... joten eivät ne taida huomata, että kanalaan tuli 6 uutta helttapäätä.

Talven munavarannon suhteen olemme turvatut.
Jossain vaiheessa pitäisi heittää pitkää tikkua ja vetää arpoja, ken lampaista päätyy pataan. Mää, mää ja mää ne huutavat. Eikä sielu sietäisi yhdenkään syömistä. Orvokki on vanhin ja Veeralla hirveä ääni. Vappu on semmoinen reppana ja jakojäännös. Että valitse niistä sitten. En. Tehköön valinnan joku muu. Ja pitäköön paistit.

Näitä pitkänaamoja ei syödä vaikka ovatkin melko mukavassa lihassa. Talvikarva kasvaa kohisten ja kohta se ryöpsähtää hallitsemattomaksi. Onneksi ei ole mitään isompia murheita näiden kavereiden kanssa. Ovat vähän niinkuin naapurimaan päälliköt: "tää ois tänään pressa ja tää ois pääministeri". Sopuisia kavereita.

Kissatkin on arkistoitu tältä päivältä, Veli Winstonkin löysi oman lokeronsa ja on oikein tyytyväinen.
Elli ei taaskaan ollut paikalla kun taivasosuuksia jaettiin ja saa jatkossakin murjottaa jossain muualla. Jätkät eivät anna armoa. Eivätkä luovu parhaista löhöpaikoista.

Torpassa tuoksuu vastapaistettu sämpylä. Taidan hotkaista pari (ihan pientä) ja kömpiä vällyihin. Nyt ei oikein jaksa alkaa mihinkään. Paitsi unille.

Tupaterrierikin on niiin kovin uupunut että jaksa edes valistaa minua koiran ruokinnan oikea-aikaisuudesta. Laiska ryhmä meillä... Ja huomenna on pyhä. Laiskottele jos voit. Se ei ole laitonta.