Täysi päivä

Iltaa!
Tulin vain luettelemaan tehtyjä töitä.
Hevosten tarha siivottu. Perillinen käytetty hammastarkastuksessa, oikomishoidon aloittamisesta tulee päätös vuoden vaihteen huitteilla. Sunnuntain täisavotan loputkin pyykit puhtaina ja lajiteltuina. Tallin työmaa-alue rajattu pressuseinin, huomenna jatkan saumojen teippausta. Harri-serkku teki hyvän työn pressujen laitossa, mulle jäi vain se näpertely.

Heinäkuormaa tuli n. 50 paalia, ne kannettu varastoon. Lisää tulee lähipäivinä, otetaan enemmän kun kerran mahtuu. Höntit pitkänaamat seisoivat aidan takana ja laskivat varmasti jokaisen paalin. Saivat yhden yöpurtavikseen ja näköjään maistuu sekä kelpaa hyvin, pientä kinaakin meinasi tulla. Ohutkortista, tuoksuvaa ja lehtevää, vihreää heinää ja paalit ovat painavia!

Tamman selässä kävi entinen omistajansa ja näkyyhän se heidän pitkä yhteinen historiansa...  Sain kullanarvoisia ajatuksia ja katsotaan monelleko päivälle nyt saamani eväät riittävät. Onneksi on lähellä ihminen keneltä saan tarvittaessa taustatukea, apua ja neuvoja. Ja vertaistuki on yhtä lähellä kuin lähin puhelin tai sähköpostilaatikko ;-)

Tähän lisäksi päivään mahtui runsain mitoin sosiaalista kanssakäymistä, normaalit perheen perushommat ruuanlaittoineen ja nalkutuksineen, eläinten päivärutiinit ja iltakierros. Yksi kissa viilettää vielä ulkona. Kyllä, nyt väsyttää.

Huomiseen pitäisi mahduttaa sekä kaupunkikäynti, perillisten kyytimiset että laitumen aitojen tsekkaus. Pääsevät taas tuoreelle kunhan vähän tuumailen miten ja minne siirtelen aitoja. Portti on ja pysyy samalla paikallaan eikä akkuakaan ole tarvis siirtää.

Iso-J käy vähän sääliksi. Hiihtelee pitkin pihoja käsi kantoliinassa ja marmattaa kun ei voi tehdä mitään. Toivottavasti huomennakaan ei sada, eihän sitä miestä kestä hullukaan jos elinpiiri kutistuu torpan sisätiloihin...

Sää oli taas kerran hieno ja aurinkoinen. Tuuli paukutti pyykit kuiviksi.
On se kyllä totta, että kun tarpeeksi aikaisin aamunsa aloittaa, ehtii vaikka mitä.
Toivottavasti ehdin huomenna ulkoiluttamaan kameraakin, olisi muutama kuvauskohde taltioitavana.

Näin meillä, hyvää yötä!

Yksinäinen hetki

Kuva on uusinta viime viikolta, ei ole nyt uudempaa versiota. Ja tuonne otsaluun alle kun pääsisi ujuttamaan vähän rauhaa ja rakkautta niin elämä tamman kanssa olisi molemmin puolin antoisampaa.

Onhan sitä rauhaa ja rakkautta yritetty pujottaa tamman päähän koko kesän. Paljon ollaan lähennytty ja tiettyjä asioita varmasti tehty oikeinkin. Hitaasti edetty eikä kuormitettu millään mittapuulla liialti.

Tänään kun istuin tamman selässä, minulla oli yksi elämäni yksinäisimmistä hetkistä.
Tamma oli huolestunut, hämmentynyt ja ihmeissään. Enkä minä tiennyt mitä kieltä sille reppanalle pitäisi puhua selästä käsin. Yhteinen kieli katosi siihen paikkaan kun rupesinkin puhumaan ylhäältä.

En minä siis olekaan mikään Ääni Yläkerrasta... ainakaan luotettava ja uskottava sellainen, hevosen mielestä.

Voi paska... leuka rintaan ja nöyränä kohti uusia vastoinkäymisiä :-(

Sen verran voin kertoa, että hyvässä järjestyksessä vartin käppäilyn jälkeen poistuin kyydistä. Tamma jäi hämmentyneenä haukottelemaan perääni, ei selvästikään tiennyt mitä siinä tilanteessa hevosen olisi pitänyt tehdä.

Uutta matoa koukkuun, nyt pitää konsultoida fiksumpia.

Kolme kirjainta inhottavuutta

Kultapallot kohti korkeuksia, kuvasi PW

Kolmeen kirjaimeen kristallisoituu yksi elämän ällöttävyyksistä: T-Ä-I
Eilen, ekan kerran elämässäni näin täin. Ihan semmoinen perusrutiinitarkastus kuten ennenkin aina kun perilliset valittavat päänahkansa kutisevan. Tsekataan että onko ihottumaa tai onko muuta. Kyllä oli. Elävänä sätkivä täi.

Tähän saakka päiväkodin ja koulun lähettämät täitiedotteet eivät ole aiheuttaneet meillä massiivisia torjuntaoperaatioita. Nyt oli toisin. Teki mieli kilauttaa Hannu Karpolle, Ghostbusterseille ja ratsuväelle tai vähintään mustanaamiolle. Mutta sekin rontti jäi eläkkeelle.

Koska kello oli jo paljon ja saunan jälkeinen valkoviinilasillinen kumottu, ei autoilu kohti apteekkia enää ollut mahdollista.

Tänään sitten senkin edestä puuhasteltiin. Hain koko lössille apteekista pesuaineet ja kahta saunaa on pidetty kasikymppisinä. Siellä on kuumotettu patjaa ja peittoa. Tyynyja, liinavaatteita, pyyhkeitä, pitovaatteita, niitä on pesty kahdella koneella.

Minä liotin koko perheen päät ja nyt alkaa vihdoin homma kääntyä voiton puolelle.
Varmasti vähän turhaankin olemme pesseet ja puunanneet ja olisin minä ostanut Virkon Ässääkin jos sitä olisi apteekissa ollut... huomenna haen sitäkin jemmaan. Jos vaikka joku pahuksen lintukirppu päättää hyökätä herkkiä hipiöitämme kohti.

Netti on tapansa mukaan täynnä hulluakin tietoa, luuloa ja uskomusta. Ainoa oikeasti informatiivinen ja asiallinen tietolähde on http://www.tartuntatautiliitto.fi/paatai.html Muut ovat enemmän tai vähemmän hysteerisiä.

Enää täytyy informoida koulua ja hoitaa ensi sunnuntaina uusintakäsittely. Sekä kammata päät päivittäin täikammalla.

Valitettavasti olemme tehneet aivan turhaa työtä mikäli muut perheet eivät hoida omaa osuuttaan. Se on melkoinen riski. Mutta sen kanssa on elettävä.

Tämmöinen pyhäpäivä tänään *gnnnnh*

Pienellä laitolla

Pienellä laitolla syntyi talven kuivaheinille kelvollinen varasto.
Riihen takaseinää vasten on tuommoinen kummallinen kyhäelmä. Lato, vaja, katos, olkoon mikä hyvään. Takavarastosta me olemme toistaiseksi puhuneet.

Siellä on arvatenkin joskus lammastilan aikoina yövytetty lampaita ja myöhemmin siitä on tullut jämälautojen ja muun roinan varasto.

Oikeassa laidassa (ei näy kuvassa) on vieläkin hervoton kasa naulaista purkulautaa. Siinäpä työmaa odottaa tekijäänsä kun sen rytöläjän selvittelee, lajittelee ja pinoaa nätisti.

Joku meitä edeltävä oli laittanut vasemman reunan kuormalavat ja varastoinut niiden päällä puunrankoja.

Etualalla on paikka hevosten kamppeille, harjapakkeja ja sen semmoista sälää joka aikanaan muuttaa satulahuoneeseen.

Maapohja siivottiin kaikenlaisesta romusta, aseteltiin juurimatto pohjalle ja tehtiin kakkosnelosesta rouheat koolaukset. Sen päälle jätelautaa harvakseltaan ja kas, oivallinen ilmava heinäpaalien säänsuoja on valmis.

Käytävää on tarkoitus vielä vähän tasoitella ja kuorruttaa se murskeella. Kärryillä pääsee reteästi suoraan paalien luo. Pieniä arjen iloja!

Nuo takaseinän laudat ovat kipeästi uusinnan tarpeessa, se kyllä jää ensi kesän hommiksi. Sillä aikanaan tuohon tilaan rakennetaan kesäkanala ja heinäpaalit siirtyvät oikeassa reunassa olevaan isoon tilaan. Kunhan joku siivoaa ne naulaiset purkulaudat pois...

Olen oikein oikein tyytyväinen. Muy bueno.
Tuosta varastosta on helppo hakea hevosten päiväheinät tarhaan, talvitarhahan on siinä aivan vieressä. Perillisetkin saavat heinät helposti niitä odottavien pitkänaamojen eteen.
Tallin heinävarastoon sijoitetaan isommat paalit ja kuivikkeet.

Herkkutatteja on ja paljon! Äitikulta ja perilliset piipahtivat laitumen takametsässä, siellä missä se meidän vartiokarhukin asustaa. Hetki vain ja ämpäri täys.

Ja nyt kysymys. Kannattaako pihlajanmarjoja kuivata talven varalle? Pälähti päähän ajatus, että nehän saattaisivat olla hevosillekin ihan hyviä talvinameja. Minttua ainakin mussuttavat mielellään, sitähän meillä on yrttimaalla hirmuisesti.

Nyt pikasingahdus paikalliseen asiamiespostiin, siellä on ilmeisesti eräs kauan kaivattu lähetys. Siitä lähemmin joskus toista.

Leppoisaa lauantai-iltaa sullekin.

Kummia kukkijoita

Kun sain eroteltua silmäluomeni toisistaan, totesin, että tänään särkee päätä. Pökkyrä ja tokkura olo. Kunnes jostain mieleen luikersi ajatus omituisesta hajusta. Makea, raskas ja tunkkainen... ei se en ole minä ja ominashajuni. En käytä halpoja hajuvesiä, aito Hevonräkä on ainoa hajusteeni.

Ikkunalaudalla majaillut mahoksi julistettu Posliinikukka on kymmenvuotisen elinkaarensa kunniaksi väsännyt salassa kahdeksan kukkaterttua. Ja nyt ne ovat auki. Haju sen mukainen.

Kiireesti ristiveto päälle ja tuulettamaan. Buranapurkin ja kahvipannullisen avulla päivä käynnistyi sittenkin. Kello 8 pihaan kaarsi kirvesmies joka kartoitti työmaataan. Kävi selville, että hän on hevosten asumuksia nikkaroinut ennenkin. Luvassa  käytännön kokemuksiin (ei pelkästään omiini) ja kirvesmiestaitoon pohjaavaa rakentamista. Ei huono, ei huono ollenkaan.

Takaisin kukkiin. Alakerrassa leijuu sama imelänmakea lemu. Ja kas kas, Iso-J:n työhuoneen ikkunan amppelissa tuoksahtelee anopinlahja, toinen vanha posliinikukka. Tässä on jos mahdollista, vieläkin törkeämpi katku.

Sen minä kyllä sanon, että meikäläiselle osuneet posliinikukkayksilöt ovat ns. hitaasti kiiruhtavia. Yläkerrassa lemuava on hankittu vuonna 2001 ja nyt se sitten oli valmis kukintaan.

Samaan aikaan kun minä taltutin tuvassa päänsärkyä, pihaan kurvasi rakennustarkastaja. Oli Äitikullan residenssin loppukatselmuksen aika. Muuten meni ihan niinkuin remonttireiska opastaa mutta hellan kaatumissuoja olisi pitänyt oikeasti asentaa. Ja sähköpiirustuksista laittaa kopio rakennuspöytäkirjaan. Ja pari levyä kiinnittää teknisen tilan seinään. Palokatkolevyt, nyt tiedän ja nyt ymmärrän.

Todettiin pöytäkirjassa mainitut huomautukset oman huolimattomuuden ja muistamattomuuden hedelmiksi. Onneksi ne on helppo korjata eikä mitään sanktioita synny jos tämän vuoden puolella on asiat korjattu. Kopioiden ottamiseen menee aikaa noin minuutti, kaatumissuojan laittoon kymmenen ja levyttämiseen tovi. Kaikkine puheineen parin tunnin työ.

Melko hyvä suoritus rakennushommiksi. Väitän, että ammattimaiset remppareiskat saavat huomattavasti pidemmän ja mykistävämmän vika/puutos/huomautuslistan eteensä. Meillä on amatöörin tuuri. Ja hirmu pätevät opastajat.

Tästä on hyvä jatkaa.

Tuo sininen, suttuinen ja huono kuva on pakko laittaa. Olkoon miten onneton valokuvana tahansa.  Kyseessä on jokin outo ugandalainen köynnöskasvi. Sain sen äitienpäivälahjaksi. Välillä se näyttää lurpsahtavan ja kuivuvan surkeuteensa, nyt se taas kukkii. Suloinen ja sievä.

Ulkona kukinnasta taittuu jo komein terä ja tasaista rupsahtelua tapahtuu perennapenkeissä, katsoipa suuntaan tai toiseen (tai sisällä peiliin). Sisäkasvit sen sijaan vasta virittäytyvät kukintaan. Se on kiva. Ja syksyn merkki. Ei ihan niin kiva.

Tämä taas on muovisemman näköinen kuin muovikukka. Iso-J sai viime vuonna isänpäiväkukaksi flamingonkukan. Ja se mokoma kukkii taas. Ikävä kasvi siitä, että huonepöly suorastaan kirkuu olemassaoloaan tuommoisella plastiikkisella pinnalla.

Koskapa en plediä kasveihin laita, niitä pitää hönkiä ja höyryttää siistimmiksi. Vähemmälläkin on saanut hullun -tai ainakin arveluttavan- leiman otsaansa. Näillä tiluksilla sekin ansioksi luettakoon.
Pitää olla hullu jaksaakseen näitä iäisyysrojekteja. Ainakin se helpottaa.

Ja ennenkuin perjantainen autoiluralli alkaa, laitan vielä yhden oudon sisä"kasvin" tähän kukkimaan.
Tuo kuvan otus saa jäädä sisään murjottamaan, minä ajan pari kertaa koululle ja takaisin. Sitten pitkän ajokaavan mukaan kaupunkiin, kolmen rautakaupan kautta ruokaostoksille. Ja jos luoja suo, minulla on vielä hermoja jäljellä keskittyä valikoimaan itselleni kelvollinen ratsastuskypärä. En edes uskalla ajatella sitä, että pitäisi myös ahtautua ratsastushousuihin...

Meilläkin vietetään Nouse ratsaille -päivää. Hinataan Torpan Vanhempi Armo hevosen kyytiin. OMG! Kuvia ei ole luvassa.

PeeÄääs:
selasin koulukyytien välitauolla nettiä ja ratsastushousuvalikoimaa. Jukuliste minkälaisille rimppakintuille (sori rimppikset, oon kade) ne mallit on tehty. Ja hinnat... taivas varjele! Kultaakohan aika muistot? Muutamia vuosia sitten satasella sai jo ökyhousut, nyt kahdella tuskin mitään.
Eikä niitä oikein voi netistä ostaa valistuneen kokoarvauksen perusteella. Tai ensin pitää sovittaa byysat liikkeessä ja sitten kirmata nettikauppojen tarjontaan. Luvassa nöyryyttäviä ja hikisiä hetkiä sovituskopin kuumuudessa. Glamour on tästä lajista kaukana!

Nyt on kuitenkin syytä kuositella itsensä kaupunkiasetuksille, ei auta voivottelu.

Aamuhetkiä

Hyvää Syyskuuta!
Vieläkin boikotoin Höstvisa -laulua ja muita syksyn mollisointuja.
Kullervo The Kukko marssii tässä pontevana poikana aamulaululleen. Asettautui oikein tanakkaan hevilaulajan haara-asentoon ja hihkaisi Ihhihhhiiii -huutonsa. Siinä vaiheessa kun aidan raossa zuumaillut kuvaaja tyrskähti harkitsemattomaan ja hyvin moukkamaiseen hihitykseen, Kullervo päästi oikean kiekaisun. Se eka oli vasta äänen availua.

Heltta ylpeästi heilahtaen Kullervo poistui näyttämöltä herättelemään aina vain aamu-unisempia Rouwiaan. Wanhan liiton ruskeita on kolme, yksi vanha valkea Britney ja Pataässä. Pieni on Kullervon haaremi nykyisin.

Kasteinen ruoho kasteli muoviläpsykkäissä hiihtelevältä villasukat joten kipaisin hakemaan kumpparit.

Sumuisen aamun parasta antia on käppäillä pihalla. Sumun hälvettyä kasvimaalla näytti yhdellä kulmalla tältä. Kuihtuvaa kauneutta ja lakastuvaa lumoa. Yksi pakkasyö ja se on siinä.
Nyt olisi äärimmäisen hyvä aika poimia yrttejä kuivamaan... pitäisi vaan saada aikaiseksi.

Sattuneista syistä johtuen, mieli ei mettä keitä. Mutta niitä mietteitä pohdin yön usvaisina tunteina enkä vatuloi niitä tässä puolijulkisessa päiväkirjassani. Harmillisen usein nykyään joutuu pohtimaan ihmisten motiiveja tehdä niinkuin tekevät. Ja etenkin, miksi jättävät tekemättä sen mikä on sovittu.

Heleän valoisana hehkui tämä Titan tuoma kirjava Saarnivaahtera. Kaunis kuin koru. Toivottavasti se tuossa paikallaan viihtyy ja vähitellen jättää jalkohinsa vasemman reunan angervon.
Omenapuiden alla seisoskeleva saa äkkiä päänsä kipeäksi. Kypsät hedelmät kopsahtelevat maahan.

Eilen torpalla piipahtanut tuttavapariskunta sai mukaansa muutaman kassillisen päiväntuoreita omppuja. Liian kanssa niitä on tänäkin vuonna ja varmasti jää osa tilhillekin syötäväksi. On niin mukavan näköistä kun vinkeät takatukkalinnut nokkivat latvaomppuja. Mehustamolle viedään vain jokunen kymmenen kiloa, mehuja on jo nyt niin paljon ja viime vuotista omenamehua on vieläkin pakkasessa. Loput jaetaan niille jotka tarvitsevat.

Nämäkin kaverit odottelivat aamuomeniaan...

Metsänpoika on aina valmis kuin partiopoika, tammalla vähän pidemmät piuhat ja hitaampi sytytys.
Aloitin pitkänaamoille eilen valkosipulikuurin, molemmat saavat iltaruokiinsa vampyyrinkarkottajaa. Toivottavasti myös turhat flunssapöpöt pysyvät kaukana. Onhan se hauskaa kun hevonen hönkäisee kunnon dagen efter -huurut suustaan. Onneksi vanhan viinan käry on heistä poissa.

Torpan tilusten yllä reviiriään pitävä haukka istui sähkölangalla, isona ja ruskeana. Harmi etten saanut kunnollista kuvaa, mikään kameran säätö ei saanut haukkaa ja aamu-usvaa näyttämään hyvältä yhdessä. Livenä kyllä mutta kuvana ei. Ei sitten. Haasteita elämään ja täydellistä usvahaukkakuvaa väijymään.

Veli Winston juoksi jostain haukan vartioiman metsän siimeksestä marmattamaan Tupaterrierille jotta tassut kastuu. Mahanalus kastuu. Häntäkin piruvie kastuu. Semmoista se on. Onneksi Nasse-setä putsaa ja hoitaa.

On se vaan kummallinen koira, huoltaa näitä huolettomia kattiveljeksiä kuin omia pentujaan.
Nassella taitaa muuten vähän kuulo reistailla. Haukahtelee välillä omiaan ja näkee ilmeisesti kotitonttuja tai muuta pikkuväkeä siellä, missä me muut ei nähdä kertakaikkiaan mitään. Vai onko ihminen sittenkin se sokeampi osapuoli?

Onneksi ne viheliäiset viime talvena piinanneet eturauhasvaivat jäivät yhdellä jarrupiikillä ja lääkekuurilla historiaan. Terveyttä ja pitkää ikää toivon tuolle mainiolle Koiranviran haltijalle.

Jätin aamukävelyni päätteeksi kissan nuolemaan tassujaan ja loikin itse aamukahville.
Päivän ohjelma täsmentyy vielä moneen otteeseen. Otteesta puheen ollen, on vähän vaikea saada otetta mistään. Pitäisi siirtää niitä heinävajan romulautoja paikasta toiseen, paikka vaan on mulle ihan pimennossa. Kun rovioon niitä ei sitten voikaan laittaa. Älkää kysykö miksi. Tässä on Näkemysero.

Lampaille tekeytyy uusi hieno säänsuoja syksyn sateita (juu, nekin ovat ihan pian käsillä) ja kylmiä tuulia vastaan. Keritseminen on pakko jättää jonnekin lokakuun puolelle, sitten kun niillä on vedoton ja kuiva suoja tallin puolella. Eipä sillä keritsemisellä ole mikään kiire, näin minua valistettiin kun kyselin. Olisi hauskaa saada ne villat ihan langoiksi saakka, täytyy selvitellä millaisia minimimääriä lähtevät ylipäätään langoiksi asti puljaamaan.

Mukavaa Syyskuun alkua sinullekin!

Kääntyykö se nyt?

Niin, kääntyykö se nyt, tämä vuodenaika? Ihanasta kesästä, lempeästä Elokuusta hyytävään syksyyn?
Olen jotenkin tuudittautunut siihen uskoon, että vaikka kalenterissa lukeekin Syyskuu, kesä jatkuu yhä vain.

Tämänpäiväinen harmaus ja sadekuurot eivät kyllä kovinkaan helteistä syyskesää lupaile, Buuuuu!!
Kyllähän niitä syksyn merkkejä on ilmassa. Yökosteus viipyy aamu aamulta pidempään pinnoilla. Horsmat ovat jo kukkineet. Pääskyt kokoontuvat langoille hiomaan optimaalista reittisuunnitelmaansa. Pihlajassa sato alkaa olla valmista. Ja omppupuut natisevat taakkansa alla.

Aamuisin saa parasta raikkautta sieraimiinsa kun hiippailee ompputarhaan. Kirpeänmakea omenan tuoksu on kieltämättä ihana. Puhdas ja aito. Ei mikään omenaesanssinen kauhistus.

Näinhän sen pitää mennä. Syksy saapuu ja taas yksi mainio vuosi kääntyy viimeiselle kvartaalilleen. Jonka päässä häämöttää Joulu pitkine pyhineen.

Nämä Homeboyt ottavat veljesrakkauden nimissä ilon irti elämästä. Toinen tuulettaa kainaloaan velikissan naamalle jonka jälkeen toinen käyttää kattitaklausta ja pelastautuu tunkanhajusta raikkaammille ilmoille. Koko ajan keinutuolista kuului hyrr-hyrr-purr-hyrr-hyrr -hurinaa. Epävireistä ja unista, just niinkuin kissa osaa.

Kuvasta ei valitettavasti näy kuinka Lumppu-Elli murjotti kiukkuisena keinutuolin alla. Vain ihme varjeli Ellin häntää litistymästä tuolin jalaksen alle poikien myntätessä tuolissa. Kyllä Ellikin yritti sekaan mutta eiväthän nämä jätkät hyvästään luovu.

Nyt Elli piilottelee viekkaasti jossain yläkerrassa. Näki varaamani harjat ja karstat ja taitaa ryökäle aavistaa, että nyt ne rintatakut lähtevät.

Tita oli aivan oikeassa, se kaulurin leikkaaminen auttoi vähän. Muttei tarpeeksi. Takkupanssari tulee rinnuksiin parin ulkona vietetyn yön jälkeen. Ellin ja Ellin Slutwalk... ei tarvis ihan niin kirjaimellisesti ottaa.

Nyt minäkin luon tammamaisen raukean katseen tähän päivään ja hiippailen petiin. Aamuherätys on a) ankea b) aivan liian aikaisin.

Kiva päivä

Kurpitsakatsaus (kuva Micke W)

Oikeasti hyvin nukuttu yö ja kas, ihmiskurja on uudessa kuosissa. En minä teistä muista tiedä, mutta itse olin ihan käypää tavaraa heti toisen kahvimukillisen jälkeen.

Laidun on siivottu, talvitarha on siivottu. Kanalat siivottu. Ja kaikenlaista muutakin pientä askaretta kuitataan tehdyksi. Ja totta mooses, syöty on. Kyllä. Hyvin. Kylliksi.
Elämän hohtohetkiä istua isolla ryhmällä pöydässä yhteisellä aterialla. Tyytyväisenä voin todeta, että tähän aikaan kesästä sekä pestontekotaito että kananmarinointi ovat ns. optimimsäädöillä.

Painepisuri, kuvasi PW

Päivän tappioihin kirjataan kuolleena löytynyt tumma tipuliina. Eivät sitten kantaneet siivet eikä henki kulkenut tämän pidemmälle. Aina se vaan kurjalta tuntuu, ei voi mitään.

Iso-J piipahti aamupäivällä lihashuollossa ja kieltämättä ensiviikolle osuva hermokanavan (??) leikkausaika tulee tarpeeseen. Tukossa on ja pahasti. Kirjaimellisesti otetaan miehestä ranteet auki, toivottavasti kivut jäävät leikkauspöydälle ja mies on entistä ehompana vastaamaan syksyn tuomiin (remontti)haasteisiin.

Kuvassa painepisurin kanssa heiluva kummipoika tykittää horisonttiin, oli kuulema kivaa. Mattokin tuli puhtaaksi, ainakin kuivumassa ollut matto kelpasi Veli Miltonille riippumatoksi. Kiva pakata valmiiksi kissankarvainen matto varastoitavaksi. Älkää kertoko Siskolikalle...

Micke W:n näkemys tuulikellosta

En voi kuin hiljaa nyökytellä kummipojan kuville. Pojalla on lahja nähdä lähelle. Me aikuiset jäämme niin usein pohtimaan valoja ja kontrasteja, värejä ja muita. Yritämme kikkailla säädöillä ja pelaamme linsseillä. Ja odotamme, että ainakin kuvankäsittelyssä voidaan paikata kuvaajan mokia. Rajata pois epäolennainen.

Kummipoika zuumaa riittävän lähelle ja kas, lopputuloksena valmis kuva. Voin kertoa, että ensimmäinen onnistunut kuva Torpan Wanhasta Kurpasta pitkiin aikoihin on kenenkäs muun kuin kummipojan ottama. Mutta sekin kuva jää ainakin toistaiseksi julkaisematta. No human faces in this blog, thank you.

JVG:n nimmari, kuvasi PW

Mutta nyt minä ja siskolikka kirmaamme saunaan. Seuraavan kerran se on mahdollista ensi helmikuussa hiihtolomalla. Sauna toki löytyy pihalta jatkossakin mutta siskolikka ei pihalla pyöri moneen kuukauteen :-(

Elokuinen ilta on tumma ja lämmin, on kiva kun näitä ihania iltoja on. Kohta alkavat syksyn koleudet, sateet ja kaamoksen synkeydet. Mutta ei kai niitä nyt kukaan murehdi. Kesä on ihmisen parasta aikaa.

Hellurei, tää loikkaa nyt lauteille.

Jii-Vee-Gee

Kyllä! Kyllä oli kokemisen arvoinen iltapuhde Supasoul Festissä *jamjam*
Yleisöä huudatti eniten ikinä tietysti hypen huipulla hengaava Jare & VilleGalle. Jopa tämmöinen ehtooteini ketkutti hanuria aivan tunteella.

Tykkäsin kovasti paljon muistakin, Raappanasta ja Ruudolfista, Jujusta, Kemmurusta. Hieno kattaus, hieno! Tilaisuus oli ihanassa rantapuistossa, joen tällä puolen. Sää oli parhain ja yleisö hyvin siistikäytöksistä. Pahimmat pörrääjät siivottiin järkkäreiden toimesta kiireen vilkkaa pois alueelta joten ikärajattomalle festarille tulleet pikkufanitkaan eivät nähneet aivan kaikkea karuutta. Ehtivät ne vielä.

Perilliset ja Siskolikan pojat saivat JVG:n nimmareita lapuille, lippiksiin ja kenkiin.
Päähän jäi soimaan Raappanan Mukavuutta ja luksusta, kiva perjantai-ilta.

Samaan aikaan torpalla Iso-J selviytyi niin hevosten iltasapuskoista kuin muistakin karjanhoitohommista. Pitää järjestää lisää harjoittelutilanteita että rutiinit sujuvat kätevästi.

Nyt on pakko antaa väsymykselle periksi ja siirtyä pötkönpötkön.
Huomisiin!

Kasasta pinoon

Koirakin poistui lannistuneena paikalta, nimittäin iso traktori tuli, kippasi ja meni. Siinä olisi reilut neljä kuutiota koivuklapia talven tarpeisiin. Hellaan ja takkoihin.  Luulisi riittävän. Ison kiven puut ovat melkein metrisiä, niitä on jo mukavat pinot ja lisää tukkimuodossa. Paitsi että niillä tukeilla ei tulevana talvena lämmitetä.

Ennen iltakierrosta olisi tarkoitus haravoida riihen edusta puhtaaksi ja ennenkaikkea, saada ovet kiinni. Se meinaa kiivasta ja rivakkaa pinoamista.

Tässä on kuulkaas ihan oma tekemä pino. Juu on! En juksuta.
Ei nyt ehkä halkopinojen muotovalioainesta sentään, mutta kyllä tuon halkopinoksi tunnistaa.

Taitelin jo toisenkin pinon tuohon eteen mutta sitten piti jättää keikka kesken, apuna heiluneen pikkuperillisen vatsankurina oli jo niin syyllistävää.

Iltavuoroon saanen avuksi Iso-J:n.

Samaan aikaan riihen seinän toisella puolen, pikkukanalassa, pienet piipertävät tipulit sirkuttivat innolla. Valkea silkkikananen hautoi ja kolme pikkuista sieltä kuoriutui. Jätti huomiotta alleen ujuttamani lisämunat joten niistä ei sitten tullut uusia Isa Browneja. Pahus. Luulin olevani viekas. Kana oli viekkaampi.

Voisiko vaikka Maria Veikontytär tai joku muu kertoa minulle, haukottelevatko linnut? Olen aivan varma, että passissa seisova silkkikukko haukotteli tänään. Piiperöt pyörivät kintuissa, kukko seisoi passissa ja haukotteli. Aivan salettiin se revitteli leukojaan. Se nimittäin tarttui. Minäkin haukottelin. Ekaa kertaa kukko tartutti haukotuksen. Hassua elämää.

Tuommoisia pikkutipuja, rodusta en tiedä, chabo tai silkkikana.  Huomaan, että kanalan siivous on kiireellisyysluokituksella HETI.

Ja totean myös, kanalaan on nyt saatava jotain rotia  ja tolkkua ennen pakkasia. Koristekanoja on vähennettävää ja saatava hyödyllisiä, munivia rouwia niiden tilalle. Kukkopoikia on kaksi liikaa ja ne pitäisi nyt oikeasti saatella taivaalliseen kanaparveen. Tuntuu vain kovin työläältä ryhtyä tappohommiin.

Kanasta mausteisiin...
Valkosipulisato jäi pieneksi kooltaan ja määrältään. Ja sipulit ovat itsekin mallia minipieni. Toivottavasti maku on edes suuri.

Tita antoikin jo toisaalla oivat ohjeet sadon maksimointiin. Joten odotukset ovat kovat ensi vuoden sadon suhteen. Tarjosin tammadaamille valkosipulin vartta ja rouskutteli oikein hyvällä halulla. Henki raikastui.

Eilen illalla vaihdettiin hevoset takaisin talvitarhaan. Laidun on nyt syöty hyväksi joten se saa huilata. Uutta laidunalaa ei enää aidata, vuorotelkoot nyt kahden välillä.

Ja talvitarhassa on runsain mitoin tuoretta vihreää syötäväksi

Asiat ovat heinienkin suhteen hyvällä mallilla.
Tänään klapit tuonut tilallinen on sattumoisin myös heinäntuottaja ja heiltä saa kuivaa heinää suurpaaleihin verkotettuna. Hyvähyvä.

Pikkupaaleja otetaan kotiin eka kuorma ihan varuilta ja lisää sitä mukaa kun saadaan talliin heinävarastoa tehdyksi ja heinävintin lattia korjatuksi.

Näin ne tilanteet elävät. Tänään tuli poliisivoimista kirjallinen nuhtelu, leimautin tolpan salamaa viime lauantaina etelään päin pyyhältäessämme. Onneksi ei sakkoja eikä isompia rapsuja. Minulla se tuuri näkyy olevan myötäinen noissa hommissa. Toistaiseksi... *grin*

Iso-J on toista maata. Istui tänään virka-auton takapenkillä ja kuittasi itselleen nuhteiden lisäksi sakot. Ei huomannut, että läpykkä tien vieressä kertoi alemmasta nopeudesta...

Takasin riihipiruksi, ei hommat joudu jos tekijä istuu persus homeessa tuvassa.
Illalla tulee siskolikka ja teinipojat. Huomenna on Supasoul ja tottahan me sinne mennään. Jare ja VilleGalle on niin must.

Poistun olemaan ahkera. Kerrankin.

JÄLKIKIRJOITUS KL. 22.16:

Terveisiä pihasaunasta. Ulkona salavissa tuikkivat monet tuikut ja lyhdyt, elokuun ilta pimenee. Taivaalle ilmestyi jotain kummaa sotkua, ovatko ne sadepilviä vai jotain yöpilviä selvinnee yön aikana.

Viisas ihminen olisi jo pötkönpötkön, me elämästä nautiskelijat (ja silmäpusseja kasvattavat) fiilistelemme valveilla. Itse asiassa, odottelen tässä siskolikan foordin parkkeeraavan pihalle. Vasta sitten voin levollisin mielin käydä nukkumaan.

Se sauna, se tuli ansaittua. Riihen ovet saatiin kiinni, kello oli jotain 20.45 kun isommat roskat haravoitiin pois. Ja sitten pantiin ovet poseen. Klapit on tallessa. Hyvä me!

Osamaksublondi & Co

Kyllä on hevosta karvoihin katsominen, koiraltahan ne nypittiin hienoon kuosiin jo viime viikolla.
Daamitammaa on ihmetelty koko kesäkarvakauden ajan. Ei tuo nyt ainakaan peruspunarautias ole. Huoltenharmaannuttama kuusivuotias? Puutostautinen ja muutenkin vaivainen? Ei minun mielestäni, vaikka luisevat kankut hällä vielä onkin.

Tiedä häntä, valkea sekakarva on tietyssä valaistuksessa hyvin hallitseva. Täytyy tosiaankin pyytää paikallinen hevosten tunnistaja tänne paikalle ja katsotaan sitten mihin loppupäätelmään viisastenkerho päätyy. Merivettä pitävät värimäärityksethän saa kai jonkin karva-analyysin perusteella, pitääkin perehtyä asiaan tarkemmin sitten talven joutoaikoina. Nyt ei ehdi muuta kuin ihmetellä asiaa ohijuostessaan.

Tässä osamaksublondi viipottaa kuontalo suorana ja häntä sujona iltavillissä. Metsänpoika kikkaili huikeita kierrevinkauksia ja loikkatiloikka-pomppujaan, kamera oli sarjatulitussäädöillä ja silti olin aina ratkaisevat sekunnit myöhässä.

Jostain pitäisi ottaa aikaa hevosten kunnonkohotukseen mutta nyt en suostu itseäni syyllistämään jos homma jää syksymmälle. Jumppailkoot nyt ihan keskenään iltariehunnat laitumella, perilliset saavat parilla husshauksella liikettä kinttuihin ja kierrettä pomppuihin.

Tänään oli loistava sää. Aurinko paistoi mukavasti, kohtuullisilla lämpötehoilla ja kuitenkin vähän jäähdyttelyn tuntua oli ilmassa. Pisaraakaan ei satanut.

Äitikulta siirsi valkoisen maalin ämpärit uudelle työmaalle, aitalankkujen pinossa on vajaa 400 m maalaamatonta puuta. Ensimmäinen maalikierros on hyvällä mallilla. Huomenna toinen maalikierros ja sitten ovatkin valmiita naulattaviksi.

Välillä alkaa usko loppua siihen, että edes jostain tulisi joskus valmista. Mutta uskoa pitää, aina ne hommat ovat järkkääntyneet tavalla tai toisella. Tämänpäiväisen katselmuksen myötä rakennusjärjestys täsmentynyt entisestään, tiedä häntä vaikka se rakentaminenkin vihdoin siirtyisi sanoista tekohin -tasolle. Ainakin suunnitteluun on käytetty aikaa.

Porvoon lankkua? Ei ole. On oman kylän lankkua

Ehkä eniten ikinä potuttaisi sitten taluttaa pollet uuteen talliin ja todeta, että juu ei, tämä ei nyt ihan mennyt niinkuin piti ja niinkuin visioin. Siksi yritän varmistella viimeiseen saakka. Tänään istuin työmaalla, koetin kuvitella siirteleväni hevosta tallikäytävällä pesuboksista koppiin ja mitata askeleita.

Perhana kun on välillä pieni ihmisenpätkä pahassa paikassa. Avaruudellinen hahmotuskyky ei niin ole mun vahvin lajini eikä paras valttini.

No, jos tallista tulee ihan kärpänrytö, tiedänpähän ketä kiitellä. Sitä perhanan rupsahtanutta mörköä joka kurkkii torpan jokaisesta peilistä päivä päivältä ankeamman näköisenä. Ei näin nahistuneessa päässä taida enää järjen valokaan kovin kirkkaana loimottaa.

Huomenille on luvassa lisää maalattavaa lankkumetriä ja toki ne ihan perushommelit joita ilman arki ei ole arki eikä pyhä tunnu pyhältä. Edelleenkin tuntuu kummalliselta kun aamukahdeksalta tupa on hiljainen ja perilliset koulussa. Mulla taitaa olla joku tyhjän pesän syndrooman esiaste??

Onneksi on kaikkea pientä laittoa jokaisessa torpan tilusten kulmassa, ei pääse elämä turhan valmiilta tuntumaan.

Nyt kun olen oikein viisas, hinaan ruotoni vaaka-asentoon ja lepuutan aamuun saakka.

Per heti... kotiin!

Yhtä intensiivisesti kuin eräs länsiuusimaalainen talliterrieri, minäkin kollasin nurkkani kun pääsin kotiin.

Kiva reissu mutta aivan liian pikainen siihen nähden, että monta sanaa jäi vaihtamatta, monta asiaa puhumatta ja turhan kiire. Tai noh... tavallaan. Siis kotiin on kiva lähteä ja kotiin on kiva tulla. Kotiin on aina kiire.

Mutta talliympyröissä kiire on myrkkyä. Ei mulla olisi ollut mikään hoppu lähteä mihinkään niin kauan kun pitkänaamoja kuikuili rapsutusten perään. Ja itteensä nohevampaa juttuseuraa ympärillä.

Kiitos teille joita tapasin ja kiitos myös kohtaamilleni viidelle herrasimieshevoselle. Harvoin olen niin intensiivisesti analysoinut karsinanpohjaa kuin tänään... mutta uuden edesssä on syytäkin vähän kyykistyä kumartamaan.

Tässä kuvassa Herra Sankarihevonen sai siistin otsatukan ja minä saan vastavuoroisesti hämmennyksen omaani.

Vaikka aikataulu oli ärsyttävän kireä, ehdimme kuitenkin pysähtyä sekä lelukauppaan keräilyhevosten jahdin merkeissä että kahteen hevosvarustuskauppaan... nyt on ainakin yksi synttärilahjatoive toteutettu. Taivaansininen harjapakki on täällä.

Sitten käytiin eksymässä Porvoossa, ihana kaupunki mutta ei sinnekään pidä mennä hätäisenä... Onneksi saatiin navit ja gaattorit samoille lukemille taivaan tähtien kanssa ja satelliitista apua ja selvittiin takaisin kotiinvievälle tielle.

Kotona oltiin 21.30 ja saunassa 22.30.
Nempalle unohdin juuri soittaneeni, jutellaan sitten huomenissa.

Tälleensä tänään, huomenna ehkä jotain muuta.

Terveiset täältä Syrjänperältä

Ei ole edes kuvaa, on niin synkeän pimeää. Ollaan viiden tunnin intensiivisen ajomatkan jälkeen laskeuduttu Iso-J:n kanssa tänne sivukylille, Espooseen. Onhan tämä torpalta katsoen ihan julmetun syrjässä, kaukana ja ettäällä.

Huomenna lähdetään takaisin kotiin, tämmöinen stop and go -keikka. Minulla näyttää olevan sen verran liikkumatilaa aikataulussa, että ehdin liikahtaa läntiselle uudellemaalle pieneksi toviksi rapsuttamaan muutamaa hevosta ja jututtamaan omistajiaan, kivakiva.

Iso-J järjesti meille tämmöisen per heti -luokituksen hakukeikan ja täällä sitä sitten ollaan, kahdestaan etelässä *ironinen naurahdus*

Iltaelämää täällä on kyllä huissisti enemmän kuin meillä torpalla. Tien tukkeena notkui lauma möliseviä teinejä, käteenjuurtuneine spriideritörppöineen ja naapurin suihkulähde lotisee niin, että maalaiselle tulee heti armoton pissahätä. Ihmeellistä elämää isossa kaupungissa.

Nyt kiivasta nukkumista, huomenna on paljon kilometrejä edessä!