Laitumesta noussut peltohirviö

Tässäpä tämä, olkaa hyvät. Ainutlaatuinen, jalorotuinen, hyväsukuinen, komea varsamme! Aito vuonohevonen, rotunsa ehdotonta aatelia!

Se, että tämä loistoyksilö on ruunattu eikä jatka sukua on joko rodun etu tai tappio, riippuu sanojasta. Mutta siitähän me olemme kaikki liikuttavan yksimielisiä että kauneus on katsojan silmässä. Tässä tapauksessa myös kauheus.

Jätkä on eläin! Näin se vain on.

Päivät ovat saaneet siivet. Töitä, puuhaa ja askaretta riittää enkä todellakaan tajua, miten tässä muka pitäisi vielä oikeisiin töihin ehtiä. Kunhan syksy saa, lienee syytä pohtia sitäkin.

Maanantaina tulee purkufirman mies katsomaan tallityömaata ja sitten vain koneet tontille ja hyrisemään. Nyt pitäisi vain päättää otetaanko nykyaikaiset kalteriboksit vai perinteiset puukarsinat. Itse alan kallistua idyllisten puurakennelmien kannalle.

Ja kun tuota hyvin syönyttä hevoskaksikkoa katsoo, on massiivinen kalterikarsina ehkä hivenen ylimitoitettua turvallisuuden maksimointia. Ne lihapullat eivät kyllä ota hatkoja minnekään.

Tässä toinen näyte torpan kaverikaksikoista. Kotipojat Nasse ja Veli Milton lepuuttivat antaumuksella. Takana puuhakas päivä ja paljon tassutettuja metrejä.
Huomenna on torpan ajanlaskun mukaan uuden vuoden aatto mutta se on kokonaan oman tarinansa arvoinen tapaus se.

Nyt on syytä hiljentyä illallisen ääreen ja laahustaa sen jälkeen saunaan.
Mukavaa lauantai-iltaa sinullekin.

PeeÄäs: meillä satoi tänään! Viime yönä taivaan hanat aukenivat ja tänään tuli kevyttä ylläpitokastelua. Kivakiva. Ja lampaatkin saivat uuden laitumen parturoitavaksi. Uusi äänimaailma: sateen ropina ja äänenvaimentimen löytäneet lampaat. Riemua!

Ja loppukevennys, urheilu on miesten laji. Seuratkaapa tarkasti vasemmalla puolella kipittävää mustapukuista juoksijaa (numero 6) ajasta 3.57 alkaen millaisilla apuvälineillä juoksua yritetään rivakoittaa! Nyt rouvat kiireesti areenalle...
http://areena.yle.fi/player/index.php?clip=1312567959647&language=fi

Rentut ja ruusut

Sommerwind, niin kaunis, niin soma!

Nyt tosi pikaiset terveiset, silmäluomet painavat tonnin ja rypyt kärkkyvät omaa paikkaansa alaluomella... siis kiireesti otettava suuntimat kohti elvyttäviä ja kaunistavia unia. Sitä ennen vähän ruusuja.

Iso nivaska ruusuja Äitikullalle joka yllytti vielä kerran aitaustalkoisiin.
Niin sitä seniorikansalaisen tsemppaamana retuutettiin nivaska aitatolppia maastoon. Maasto oli astetta haastavampi mutta hevosten kannalta aivan järjettömän hyvä paikka. Nyt on viimeinenkin syömätön ala omalta maalta aidattu ja hevosvoimat jauhavat hommissa. Joskus ehkä tuolla paikalla on oma ratsastuskenttä. Joskus. Ehkä.

Hyvät kuntoiluspurttailutkin nähtiin uuden ruokailualueen kunniaksi. Metsänpojan ahteri osoitti kohti taivaita ja tamma verrytteli hivenen hillitymmin. Vieläkin puistattaa...

Olin itsekin aika yllättynyt kun sähköt räpsähtivät aitaan ihan ykkösellä. Aluskasvillisuutta on paljon ja liitoksia aitanauhaan tuli enemmän kuin halusin. Mutta sähkö pelittää ja paimenpoika nakuttaa.
Sain muuten itsekin rytmintahdistukset, ensi kerralla muistan irroittaa akkukaapelit siirron ajaksi...

Tämä ruusu tulee ihan kaikille lukijoilleni! On teitä ällistyttävän paljon ja näköjään torpalle tullaan kaikilta mantereilta paitsi harvemmin eteläisestä Amerikasta. Muut maanosat ovatkin jo tänne löytäneet. Kivakiva!

Nyt jokunen tunti kaivattua unta ja sitten onkin uusi puuhapäivä. Luvassa lammasaitauksen kakkososa ja jotain pienempää jumppaa.

Ruusuntuoksuisia yöunia!

Elokuun ensimmäinen

Tuttuun tapaan Elokuussakin torpalla on hölmöjä eläimiä... itse teossa Veli Milton. Onko tuon hölmömpää tapaa juoda? En ainakaan itse keksisi... Tyhmyyden maksimointia.
Lopulta katti mulahti veteen, jäi nuolemaan turkkiaan ja otti sähkötällit nokkaansa aitalangasta. Vieressä seisoi hevonen joka ei uskonut näkemäänsä todeksi.

Typeryyden määrä maailmassa on vakio. MOT.

Päivään on kuulunut kaikenlaista pientä huoltokeikkaa. Aamulla vaihtelin jo melko kätevästi akkuja auton ja aitapaimenen kesken. Vain yksi turvatarkistuspuhelu Iso-J:n etäkonsultointiin ja kas, skodzilla hyrähti käyntiin ekalla potkulla kaasupolkimeen.

Ja ihan kiusallani laitan kuvan jossa rikotaan lähestulkoon kaikkia turvallisen ratsastuksen sääntöjä. Ei kenkiä, ei suitsia, ei kypärää... ei muuta kuin iso usko ja kova luottamus. Ja hyvä tulee.

Kaupunkikeikalla sain vihdoin vauhtia hevosvakuutuksiin, enää pitäisi tietää onko tarpeellista ottaa ja maksaa hoitokuluvakuutusta vai riittääkö joku suppeampi vaihtoehto. Hyvin mielelläni ottaisin kommentteja vaikka sähköpostiin hirnakka@gmail.com tai ihan tuonne kommenttiruutuun.

Tuurillahan ne laivatkin seilaavat mutta mitä tekevät hevoset? Ovat yleensä kipeitä jostain raajasta ja se käy kukkarolle. Pahin vaihtoehto on se, että hevonen ON kipeä mutta leegio lääkäreitä ei tiedä mistä se elukka on kipeä. Ja jokainen kirjoittaa mojovan laskun arvailuistaan. Että silloin se laaja kuluturva olisi ihan jeppiskamaa...  Sitä kuitenkin aina jää spekulaatiolle sijaa.

Ellin tavoin haen apua ylhäältä, myös näihin vakuutuspohdintoihin, silmät luon ylös taivaisiin...

Veljekset hulluudessa lystäilivät tänään koko kellonkierron ajan. Välillä mätkivät hengiltä päästäistä, välillä kisailivat siitä kumpi ajaa Ellin korkeammalle salavan latvuksiin. Ja Milton uiskenteli hevosten paljussa. Ja sai sähköiskun.

Toisaalla joku huudatti Kullervo Kukkoa. Sillä ainoa syy, miksi kelvoton oppisopimuskukko rääkyy illansuussa on se, että kiusanhenkikissa häälyy kanatarhan aidalla. Syyttävä sormi osoittaa Veli Winstoniin.

Tupaterrieri heilui paimenpoikana huimeliinien seassa ja juoksi otsa huolikurtuissa kissalta toiselle. Illalla, kun perilliset joogasivat hevosten selässä, koira näytti nääntyneeltä. Henkisesti rääkätyltä.
Ei ole helppo koiranvirka tällä torpalla, ei totisesti.

Sää on kääntynyt, viittä vaille villasukkakeli. Vaikka tänään oli aurinkoista, tuuli kävi kylmän puolelta ja illan tullen hyvin koleasti. Onneksi sääsket ja paarmat häipyivät tuulen tullen kauas pois. Mutta törmäsin minä maamehiläisten pesään. Ihan reteästi astuin päälle ja yksi sitkeä pesänturvaaja tarrasi hirmukiukulla kinttuun kiinni ja nyt on kintussa jomottava patti.

Huono homma on se, että pesä sijaitsee laitumella. Se on potentiaalinen vaaran paikka ja vaatii jonkinlaisia uudelleenasutuksellisia toimenpiteitä. Otanko avuksi tolun, raidin vai lapion? Hyviä neuvoja vastaanotetaan tässäkin asiassa.

Sirkku kyseli eilisen kommenteissa Saskatoonista.
Ne puskat olivat täällä jo silloin kun tulimme. Mutta kerron sen minkä tiedän.
Meillä on kaksi noin kymmenmetristä riviä kyseistä lajia. Ne on istutettu vajaa kymmenen vuotta sitten ja latvat heiluvat noin kolmessa metrissä. Ei taida korkeammaksi kasvaakaan. Voisi niitä kuulema latvoa mutta laiskuuttani se on jäänyt tekemättä. Iso-J on hujoppi ja yltää poimimaan marjat latvastakin.

Saskatoon on siis Marjatuomipihlajan "jonkun marjovamman" lajikkeen kauppanimi. Niitä on myyty, markkinoitu ja koeistutettu eri puolille maatamme 2000-luvulta lähtien.  Jotkut puhuvat intiaanien mustikkapuusta, joku aitapensaista.

Nämä meidän puskat ovat tilusten etelälaidalla, loivasti viettävässä rinteessä, hyvin multavassa maassa. Ei niitä ole hoidettu juuri  mitenkään. Näyttävät viihtyvän ilmankin.

Keväällä kukkivat, sitten tulee raakileet ja nyt alkaa olla sato valmiina. Ja sitä tulee paljon. Sadon kanssa saa olla tarkkana, räksäparvikin nimittäin on tarkkana ja imaisee sadon kitaansa viikossa. Me laitoimme verkot pensaikon ylle hyvissä ajoin, silloin kun marjat olivat vielä raakileita eivätkä varisseet helposti.

En ole huomannut mitään virustauteja tai muitakaan. Juuriversoja tulee paljon ja niitä voisi varmaankin nostaa ylös uudelleen istutusta varten, meillä ne vedetään miniviikatteella matalaksi koska nykyinen pensaikko riittää hyvin, ei ole tarvista laajentaa.

Suruvaippa, kuvasi Iso-J

Joku moittii marjaa halvan aitapuskan makuiseksi mutta minä tykkään. Etenkin etelän puolen pusikoiden marjat jotka ovat saaneet hyvin aurinkoa, ovat makoisia kuin rusinat. Ja isoja ovat, peukalonpään kokoisia parhaimmillaan, isoja makeita mollukoita. Nopea kerätä.

Viime vuonna Äitikulta keitteli saskatoonista ja vadelmasta enemmän kuin uskottavan makuista kuningatarhilloa.

Tänä vuonna tulee myös mehua. Marja on sinänsä mieto joten voisin hyvin kuvitella, että litra, pari punaherukkaa seassa antaisi sopivasti hapokkuutta mehuun. Kokeillaan säätöjä ja kerron kyllä mikä toimi.

Horsmakiitäjä tankaamassa, kuvasi Iso-J (tietysti)

Viiniäkin niistä jotkut kuulema keittelevät, se ei oikein mahdu oman keittotaidon kiinnostuksen kohteisiin joten en tiedä millaista soppaa tulee. Paikallinen viinintekijä käyttää saskatoonia joten käyn kerjäämässä maistiaishörpyt ja analysoin asiaa myöhemmin. Tutkivan journalismin nimissä *hik*

Jos tontilla on tilaa, saskatoon on ihan harmiton ja helppo kokeilu. Voin nyhtää juurivesoja ylös ja lähettää matkahuollossa säkillisen kokeiluun. Ilmeisen kestävä kasvi tämä saskatoon tuntuisi olevan, eikä kelpaa rusakoille. Viime talvena rusakko veteli vatukot sileäksi mutta saskatooneissa ei ollut osumia. Vain rusakon polku näkyi puskien keskellä.

Horsmakiitäjä imuttaa, kuvasi Iso-J (miten se osaakin?)

Netistä löytyy googlettamalla yllättävän vähän tietoa. Alkuinnostuksen jälkeen ei ole herättänyt isompia intohimoja. Marja on kuitenkin analysoitu vitamiinipitoiseksi ja muutenkin melkein superfoodiksi.

Täälläpäin saskatoonia viljeleviä marjatiloja on monta ja itsepoimintana saisi talven marjat näppärästi. Minulla on semmoinen käsitys, että ideaalein kasvualue tälle mainiolle marjalle on kutakuinkin Oulu-Lappeenranta -akselilla, melko kapealla vyöhykkeellä.

Mikäli joku lukijoista on laajemmalti perehtynyt, täydentäkää toki puuttellisia tietojani.

Ja nyt tämä mollukka hinaa itsensä petiin, alkaahan tuo jo olla aikakin.

Heinäkuun viimeinen

Kalenteri kertoo karua tarinaa, Heinäkuu, hikinen ja herttaisen heltehinen kääntyi tänään viimeiselle päivälleen. Ja kohta sekin päivä kääntyy historiaan. Mutta hiphei, ei hätää! Elokuu on kesän kuukausista parhain. Lämmintä piisaa, sato kypsyy ja illat pimenevät. Mikä onkaan autuaampaa kuin istuksia pimeässä elokuun yössä ja tervehtiä taivaalle ilmestyviä tähtiä?

Elokuu siedättää jo syksyyn ja loppukuusta oikein odotan niitä ensimmäisiä viileitä aamuja joissa on se tietty tuoksu, syksyn tuoksu.

Nooo, pannaan nyt tämä heinäinen kuu ensin pakettiin ja ihmetellään huomenna eloisan kuun eloja.

Lilja uudesta perspektiivistä, kuvasi Nuorempi Perillinen

Kuvat ovat kuluneelta viikolta, kameraa ulkoiluttivat ansiokkaasti myös Iso-J ja nuorempi perillinen.
Päätinkin juuri vähän pihtailla kuvia, huomenna laitan Iso-J:n parhaat räpsyt julki.

Vanhempi tahtoo luonnollisesti oman kameran, mutta huolii kuulema oppisopimuspaikan Äitirouwan kuvauskurssilta. Just näin, menee siinäkin asiassa persus edellä puuhun. Minä opetan räiskimään sinne sun tänne ja joku muu parsii sitten kuvaustekniset puutteet.
Omapahan on tahtonsa ja kun ei paremmastakaan tiedä. Kiireessä kelpaa myös äiti... ;-)

Pikkuhiljaa tässä pitäisi valua arkeen. Omalla kohdalla arki on nyt hyvinkin häilyvä käsite. Aikaa on runsaasti torpan hommiin mutta niistä tunnetusti maksetaan huonosti. Pienyrittäjän pitää nyt ponnistella leipänsä eteen kahta kiivaammin.  Missä ja miten, se ei ole vielä täysin kristallisoitunut.

Salkoruusun hyvin pakattu kukkalähetys

Iso-J on joka tapauksessa valumassa arkeen ja pääkaupunkiseudun liikenteeseen. Tuntui kummalliselta jäädä perillisten kanssa kolmistaan. Tänään oli kuitenkin ihan työteliäs päivä. Keräsin kaupunkiviemisiksi ison laatikollisen kypsänä möllöttävää Saskatoonmarjaa ja remppatyömaalla ulisivat porat, paukkuivat vasarat ja sahakin lauloi.

Äitikullan ovella on siis oikein hyvällä mallilla kuistityömaa. Kuten toivoin, saimme hienot kissantassutuskuviot porrasvaluun. Milton steppasi tunteella ja Patsymummon pershaituvatkin taisivat tallentua valuun.

Hevosilla oli välipäivä vesiletkusiedätyksestä. Eilen Hevosten entinen omistaja, kutsuttakoon häntä jatkossa Hevosnaiseksi, siedätti molemmat ns. läpi. Metsänpoikahan on tässäkin tapassa helppo nakki. Kaikki käy jos hinnasta sovitaan ja Metsänpojan tapauksessa hinta on halpa. Seisoi kuin sahapukki ja antoi veden valua pehmeänä suihkuna selkäänsä. Ruuna on reilu kaveri!

Tammasielu on vähän vaativampi tapaus, kuten tiesin odottaakin. Niin vain kärsivällisesti edeten meni treeni eilen läpi. Tästä on hyvä jatkaa, pienin askelin ja hevosen mieltä kuunnellen. Maalissa häämöttää visio putipuhtaista ja yrtintuoksuisista hevosista, puhtaana hulmuavista jouhista ja säihkyvistä kankuista.

Juuri sopivasti ennenkuin syksyn märkä mutakylpysesonki alkaa.

Vappu, aito linssilammas

Tänään ei leikitty hevoshaassa vesileikkejä. Sen sijaan saivat kumpainenkin selkäänsä perillisten ahterit. Kuvia en todellakaan näistä sessioista ota, sehän tietäisi vain sitä, että kohta täällä olisi lauma lasten/hevosten suojelijoita valistamassa meitä oppimattomia hevosurheilun vaarallisuudesta.

Kas kun perilliset lötköttivät hevosten selässä kengättä, kypärättä, turvaliivittä. Hevosilla ei suitsia eikä satuloita. Pelkkä riimunnarusta sitaistu solmio kaulassa. Minä johdin karavaania ja hevoset tallustivat perässä kallisarvoisine lasteineen. Ei hätää, ei huolta. Vain suuri luottamus siihen, että Luoja pitää hulluistaan huolen. Ja hevosenjärki.

Ellikin suvaitsi saapua tänään huoltoasemana pitämälleen torpalle. Kuljeskelee tiluksilla villinä ja vapaana. Yleensä tulee kolmantena päivänä kotiin, sitä ennen häälyy kyllä näkyvissä muttei lotkauta korvaansa kutsuille. Mutta kolmantena päivänä korva kuuntelee ja kattineiti marssii näkyvälle paikalle odottamaan kotiinkantopalvelua. Hyvin kelpaa murokupin antimet ja purkkiruoka, yhdellä loikalla kupille ja sitten pari päivää unta ennen uusia seikkailuja. Juukelin lumppu.

Toiset on luotuja kulkemaan. Meidän Elli on.

Heinäkuu on kyllä yöjuoksuja ajatellen ollut suotuisa. Nyt on ensimmäiset viileämmät illat, lämpötila on reilusti alle +20 ja se tuntuu oudolta.

Oikeita ukkosia ei ole ollut, ne jotenkin kiertävät tämän mäen. Läheltä ja vierestä räiskivät mutta yli eivät pyyhällä. Hyvä niin. Alkuviikosta satoi sentään vähän.

Tänään radiossa meuhkattiin kovasti veli venäläisen metsäpaloista. Meillä on niistä tietoa vain sen, mitä radiossa sanotaan. Ei ole tuuli tuonut savua eikä nokea. Enemmän ne haisivat takavuosina nenään Espoossa. Muistan kun seisoin Hernesaaressa ja kaupungin kattojen yllä oli musta utupilvi, savua, tuhkaa ja nokea idän tuontina.

Saisikin sää olla nyt vähän viileämpi mutta kuiva. Ja tuulla sopivasti. Nimittäin nyt vietämme tiiviisti aikaa marjapusikoissa. Saskatoon lykkää marjaa enemmän kuin kotitarpeiksi. Isoja, mustanpuhuvia mollukoita ja voi että mikä aromi niissä onkaan. Auringon aromi.

Naapurimaahan saa sataa, ihan vapaasti. Ja tosi isosti.

Tulee muuten aivan loistavaa kuningatarhilloa kun tällää pataan fifty-sixty suhteessa vadelmaa ja saskatoonia. Kannattaa puristaa hillokattilaan puolikkaan sitruunan mehu, hillosta tulee sakeampaa siten. Eikä pidä keittää liian pitkään, saskatoonin kuoret kippuroituvat sitkeiksi. Se on näppituntuma kun ratkaisee hyvän hillon ja kananruuan!

Harmi vaan, ettei vadelmasta saada kummoistakaan satoa. Rusakkoryökäle söi pusikot talvella nälkäänsä ja aurinko kuivasi sen vähän mikä säästyi ja marjoiksi asti yritti.

Hieman haikena hyvästelen nyt Heinäkuun, hinaan hanurini petiin ja herään Elokuuhun.
Elokuussa torpalla vietetään perinteiseti Uutta Vuotta, meidän ajanlaskussa se on 7. Elokuuta.
Kolmas vuosi JPM, jälkeen paluumuuton alkaa aivan pian.

Piikki

Tässä pötköttää Piikki, uusi terhakka kasvattimme.
Ensin mokoma jöötti nylkytti pontevasti pitkin pihatietä. Korjasin kulkijan talteen ja kiikutin postipinon päällimmäisenä tupaan lähempää tarkastelua varten.

Sireenikiitäjän toukaksi on tunnistettu, ainakin koko ja ulkomuoto täsmäisivät. Sikäli mielenkiintoinen tapaus, että on kohtuullisen harvinainen kulkija meillä päin. Enempi eteläisen Suomen asujaimistoa.
Mutta nämä helteet pistävät maailman lait sekaisin ja tekevät näköjään kauniista Karjalastakin tropiikin.

En isommin hämmästy jos jonain aamuna pihalla pörrää kolibreja västäräkkien seassa.

Piikki asuu nyt entisessä kissojen näyttelytoiletissa. Siis muovisessa hiekkalaatikossa. Siellä on soraa, sammalta ja erilaisten angervojen oksia. Jos luoja suo ja onni on myötä, Piikki asettuu taloksi ja siirtyy kotelovaiheeseen.

Tunsin itseni suuren luokan ääliöksi kun sumuttelin varovasti sorakerrosta ja yritin tehdä oikein uskottavaa iltakastetta.

Näinköhän kiitäjän toukka arvostaa vaivannäköäni?

Tänään oli taas yksi hyvin kuuma hellepäivä. Lämpötilalukema jälleen kerran +31 joten ei todellakaan voi moittia säiden haltijaa. Hyvällä omalla tunnolla veivasin ahterini trampoliinin mustalle matolle ja syvennyin Myrskyluodon Maijan karun elämän käänteisiin.

Palataan taas jahka joudetaan!

Lomaviikko

Tyynenä kuin kissapeto (hyvinsyönyt sellainen) pihapuussa olen viettänyt helteistä lomaviikkoa.
Maailmassa tapahtuu niin paljon, niin kummallisia, niin käsittämättömiä ja ajattelukyvyn äärimmilleen vieviä asioita. Lisäksi se vaatii rajallisen ymmärrykseni äärimmilleen viritystä -eikä siltikään ymmärrä-  etten ole katsonut tarpeelliseksi raportoida laiskojen päivien kulkua.

Täällä torpan rauhassa kaukana on paha maailma. Se löytää tänne uutisten, netin ja lehtien avulla. Halusin tai en. Useimmiten en.

On minulla toinenkin syy nettihiljaisuuteen.
Perillisten perintönä saama vanha kunnon Acer -läppäri ei toimi riittävän nopeasti (se kuulema lagaa). MacBook toimii ripeästi ja rykimättä joten nokkelat lukijat arvaavat miltä koneelta perillisten päivittäinen nettiaika otetaan.

Kolmas syy päivitysten hiljaiseen tahtiin löytyy helteestä. Minä olen ulkona. Hinaan vesiletkuja ja nautin kesästä.

Lounas löytyy marjapuskista ja tilusten kylmin vesi tulee pihasaunan hanasta.

Torpan sisälämpötila on tehokkaan ilmastoinnin ansiosta hiuksianostattavan viileä.
Ihme ettei tässä olla tämän pahemmin vilustuttu...

Kuvia kertyy kameran kortille ruokottomat määrät mutta tuntuu niin pahuksen työläältä siirtää ne kortilta koneelle. Sepä se onkin neljäs syy verkkaiseen päivitysvauhtiin, laiskuus.

Viides syy ei selittelyjä kaipaa. Nyt vietän lomaa!
Nemi Nelson piipahti torpalla pari päivää ja olikin mukavaa olla vaan. Syötiin, saunottiin ja oltiin vaan. Kiva kun kävit ja mukavaa epsanjan reissua. Ja vielä kerran, hyvää syntymäpäivää! Lahjaksi varaamani valokuva on vielä ns. työn alla... kenties saat sen seuraavalla kerralla!

Nyt tämä tervamönjän hajuinen, heinäsilppuinen ja hikisen nihkeä ihmisen kuvatus siirtyy saunaan.

H niinkuin Helle

K niinkuin Kuuma, I niinkuin Ilmastointi, N niinkuin Nihkeä... joo, kyllä pukkaa ja lykkää taas kesäsäätä.
Eilen odoteltiin kirjaimellisesti kieli pitkällä luvattua ukkossadetta. Eipä saatu sitä. Mutta aamulla mulla oli pahuksen ikävä afta kielenkärjessä.

Olen sitten föfföttänyt tämän päivän :-F

Hevoset olivat suuressa fiksuudessaan pelanneet aamuyön tunteina futista pienemmällä vesisaavilla ja sontineet siihen isompaan ysikymppiseen. Niin että nekin kurjat odottivat kieli pitkällä vettä. Juuttaat pitkänaamat.

Kävi vielä niin ikävästi, että meillä oli sähköyhtiön projektina muuntajan vaihtotyö aamulla. Sehän meinaa että sähkövirta ei tule töpselinreiästä vaikka kuinka anelisi. Ja vesi virtasi vasta lähempänä puoltapäivää... Ämpärillä ensiapua ja letkulla loput, näin se menee. Oltiin sentään varauduttu lataamalla kahvitermarit piripintaan.

En viitsi edes ajatella mikä älämölö olisi syntynyt jos olisin herännyt aamulla ja todennut jääneeni ilman aamukahvia.

Ehe-ehe vähänx oon ihana

Sitten älysin, että meillähän riittää leipää ja lämmintä vaikkei sähkö kulkisikaan. Onhan torpassa kohtuullisen laajapintainen uuni. Ja puuhella. Joten eihän tässä ole minkäänlaista hätää kun seuraavalla kaupunkireissulla hommaan vanhan kunnon kahvipannun. Ja Äitikulta pitää mulle kertauskurssin pannukahvin keittämisestä.

Hevosille saadaan vettä kun avataan porakaivon kansi ja nostetaan ämpäri kerrallaan ylös.

Helppoa ja yksinkertaista. Onni on O niinkuin Omavaraisuus!

Yöeläin Prinssi Gnomeo

Näiden nerokkaiden oivallusten jälkeen olikin hyvä keskittyä muihin puuhiin. Nyt kun hevoset ovat kirjaimellisesti pihassa, on niitä kätevä kiusata monta kertaa päivässä. Tänään otettiin yksi kerrallaan ulos tarhasta harjattavaksi ja myrkytettäväksi. 

Tupaterrieri ei ole yhtään ilahtunut kun isot kaverit ovat ihan tuijotusetäisyydellä. Terve ennakkoluuloisuus on kylläkin molemminpuolista. Metsänpoika kyttää nostaako rekku koipea ja jos nostaa niin onko kohteena vesipalju vai mineraalikivi. Ja Nasse, tallimestari evp, kusee ihan kiusallaan mainittuihin kohteisiin. Mutta varoo nykyisin sähköaitaa. Savuttava tykki takajalkojen välissä ei ole käsittääkseni mikään ylpeyden saati ilon aihe yhdellekään koiralle.

Tämän kuvan myötä terveiset Titalle.  Vasemmassa reunassa tätä "kukkapenkin lisäsiipeä" yrittää juurtua magnolia. Keskellä asuttautuu Mantsurian jalopähkinä (or something so impressive) ja oikealla tönöttää jo yhden talven täällä sinnitellyt kääpiömanteli. Eihän tuo uloke mikään silmänilo ole mutta käsittääkseni tilusten suojaisimpia paikkoja. Kuvajan selän takana on torpan eteläseinusta.

Luulisin, että pystyn nakkaamaan kohtuullisen vähäisin ponnistuksin alueen ylle vaikka pakkaspeiton. Tai Iso-J:n välihousut. Lumi sataa esteettä tuohon ylle, ei kolata lumia eikä katolta putoa niskaan painavaa lastia. Keväällä sulaa ensimmäiseksi. Eikä vesi seiso juurilla.

Oisko optimaaliset olot? Oisko?

Tämä viereinen kaveri istuu samoilla nurkilla. Äskeisestä ulokkeesta muutama metri vasemmalle. Hävitystuomion saaneen angervoryökäleen suojissa. Sitä mukaa kun kasvaa, väistyy angervo... winwin -tilanne muille paitsi sille mokomalle angervolle.

Jos Tita vielä kertoisi tälle nimen... en muista en. Acer jotain. Ja vaikka nimilappu roikkuu kasvilla kaulalla, en minä silti sitä nyt muista.

Nappaan vielä kerran pyykkikorin mukaani ja kipaisen pihalle. Siellä on voimakkaimpana hajuelementtinä vanha kunnon Mäntysuopa. Painepesuri on nimittäin viettänyt kaikkea muuta kuin vapaata. Matot, pihasaunan sisätilat ja saunan kuisti hönkivät puhtaan raikkaina kesäyössä, sitä se tietää kun Seniorikansalaisen päästää riehumaan koneiden kanssa.

Yö on muuten yllättävän pimeänä jo. Valoisat kesäyöt alkavat olla historiaa tämän kesän osalta. Ja kuu, vanha kunnon keltainen kuu näkyy taas. Olikin jo ikävä!

Neiti kesäheinä

Tämmöttis tänään. Huomenna lisää. Jos helle ei sulata optiikkaa. Tai toimintakykyä.
Ja tiedoksi, se paikallinen omenasiideri oli ihanan raikasta ja hyvää. Juuri oivallinen 33 cl pikkupullo. Sujahtaa sukkelasti ääntä päin saunan jälkeen.

Josta tulikin mieleen... toivottavasti Iso-J:n miksaamat perhosbaarit ovat jymymenestys. Ja pääsen huomenna kuvaamaan krapulaisia perhosia. Onkohan niillä sarvet rullalla?

Kronprins, kurnuprinssi

Hukkaan meni tuokin potentiaalinen prinssi, kökötti Iso-J:n kämmenellä enkä päässyt pussailemaan.
Armeliasta sammakkoa kohtaan, olisin ollut varsinainen hirviömorsian monenkirjavine mustelmineni.

Hevosten taannoinen ylijuoksu tosiaan jätti jälkeensä vuosikymmenen mustelmat. Edelliset, vastaavan kauheusluokan ruhjeet minulla olikin reilu 10 vuotta sitten kun jäin jalustimesta roikkumaan pillastuneen hevosen mahan alle.

Isompia vaurioita ei toistaiseksi ole havaittavissa. Ja mikäli niitä havaitsette, kertokaa toki minullekin. Ja kiitos kaikille voinnistani huolestuneille. Alive and kicking.

Helle hellii kipeitä lihaksia ja aurinko yrittää muuttaa ihonväriä tasaisemmin tummammaksi. Ruskean ja mustanpuhuvan lilan kirjavana loimottava iho on kieltämättä villi ja vinkeä.

Lämpöasteet ovat pitkästi yli hellerajan. Onneksi tuulee sen verran rivakasti, etteivät hevosetkaan tikahdu laitumelle. Äitikulta töhöttää mattopyykkiä salavien varjossa, painepesuri on nyt tosi toimissa ja hyvin näyttää tottelevan seniorikansalaistakin.

Saimme viriteltyä räksäverkon saskatoonien ylle, pitkillä rimoilla se lennätettiin korkeuksien kautta puskien ylitse. Satoa tulee huimasti, isoja marjanmollukoita, kuin rypäleet tertussa. Huima on kasvun voima. Niistä keittelisi kyllä monenlaiset sopat jos olisi taitoa ja osaamista.

Eilen piipahdimme naapuripitäjän puolella viinimyymälässä. Niemisbygård on paikan nimi jota ei ehkä odottaisi löytävänsä keskeltä Rääkkylän perinnemaisemaa... mutta siellä on viinitila ja hyvä kun sinne löydettiin. Maistiaissiiderit ovat tosin vielä korkkaamatta. Valitettavaa kannaltamme oli se, että viinihyllyt olivat viikonlopun jäljiltä typötyhjinä joten emme saaneet isompaa saalista. Nyt on kuitenkin koordinaatit selvillä joten äkkiähän tuolla pyörähtää. Lähiruokaa ja lähijuomaa!

Sain iloisia uutisia Nempalta, lupaviranomainen ei siis rajoita kansalaisen vapaata kulkemista. Suuntaahan siis mustan sukkulan nokka näille selkosille ja tule viettämään helleviikkoa tänne! Täällä tarkenee.

Nämä kivet ovat Pyhäselän rannoilta, vesi on matalalla mutta taivas korkealla! Kiviä silmän kantamattomiin... voi mitä kivimuureja noista veden hiomista murikoista voisikaan latoa. Tosin on niitä lähempänäkin, tilusten rajoilla on kiviraunioita tongittavaksi ja järkäleitä monen vuoden tarpeisiin. Ei tarvitse lähetä Pyhäselän pohjaa tyhjentämään.

Kuvanottopaikalta näkyi kaupungin siluetti hyvin. Sairaalan hahmo ja muutama muukin kaupungin korkeampi maamerkki. Matkaa on kuitenkin jokunen kymmenen kilometriä.

Eikä sinilevästä tietoakaan.

Vaikka tässä näennäisen leppoisia päiviä nyt vietänkin, alitajunta tekee työtä tauotta. Nukun yöni kuin possu, hyvin ja makeasti. Mutta ajatuksia pulppuaa...

Kenties minäkin vielä joskus tiedän mitä minä teen isona.
Eikä se ole kivinen polku eikä rosoinen ranta.
Välillä keikun kiikkerillä kivillä mutta korkealta ei putoa silloinkaan.

Takaisin aurinkoon!

Valivali

Tänään minä aion luetella vaivojani. Mutta ennen sitä vähän kivaakin.
Kuvassa ovat pikkujättiläiseni. Hevoskastanja sekä Tammi. Pieniähän ne vielä ovat, ihan vauvoja. Mutta nämä kaverit pääsevät parhaille paikoille rajavalvojiksi. Jonnekin semmoiseen mukavaan kulmaan josta näkyvät kauas ja jossa voivat olla hyödyksi. Luontevimmat paikat löytyvät tontin hevoskulmauksesta.

Sinne samalle kulmalle vetäisen komiat rivit ehtaa kanadalaista vaahteraa. Jahka ne siemenet saadaan ensin itämään. Ei multa usko lopu!

Perjantaina torpalle saatiin kauan odotetut ystävät, Tita ja Timo perheineen. Olipa lysti ilta. Tepasteltiin pihoja pitkin, siirrettiin laitumen reunaa, syötiin ja saunottiin. Ja pikkutunneille saakka istuttiin tavernassa.
Tänään oli leppoisan laiska aamu ja taisin olla pyjamanpöksyissä vielä silloinkin, kun matkalaiset saateltiin taipaleelle kohti Helsingin humua.

Sain tuliaisina suun muikeaan virnistykseen vetäviä kasviylläreitä. Pitää nyt käydä lunttaamassa rehujen viralliset nimet, en minä niitä edes muista. Jotain harvinaista mantsurian jalopähkinää, kirjavaa vaahteraa (pinkkiä ja valkeaa), magnolia ja tuo terhakka hevoskastanja. Sekä pari ihanaa ikisuosikkiani, perhoangervoa.

Tämä riemunkirjava liljapenkki kaipaa lisää perhoangervon hillittyä eleganssia.
Muutenkin tajusin eilen, että ovat nämä meidän istutusalueet melkoista kakofoniaa. Paljon värejä ja hillitöntä kasvua. Ei ehkä kaikkein eleganteimpia puutarhoja mutta... öööh... tekijänsä näköisiä??

Tänään käytiin piipahtamassa kaupungissa, räksäverkkoa tarvitaan turvaamaan saskatoonin hervoton sato. Saadaan ilmeisesti keitellä hilloa kolmessa vuorossa, marjaa tulee näköjään aivan infernaaliset määrät.

Kaupungilla vaelsi varsin vetelän näköistä kansaa, kaikilla jonkinlainen röppötörppö handussa ja takkuinen tukka, se on niin rock. Ilmeisesti sää on ollut kohtuullisen reilu juhlijoita kohtaan ja sateet ovat jääneet pelättyä vähemmiksi. Meillä taivas selkeni jo aikoja sitten.  Jossain siinä sämpylänpaiston ja peston valmistuksen välillä sininen taivas korvasi sadepilvet. Pestosta tuli taivaallisen hyvää ja nuorimmainen perillinen on nyt täysinoppinut sämpyläleipuri.

Vietin leppoisan rapsutteluhetken hevosvoimien seurassa. Possu a.k.a Metsänpoika änkeytyi melkein syliin harjattavaksi ja Tammasielu nautiskeli ylähuuli tapiiriasennossa sukimisesta. Ja sitten sattui pieni ylijuoksu. Josta sain runsain mitoin narinan aihetta tuleville päiville.

Äkillisessä ahkeruuspuuskassa päätin talikoida laitumesta ainakin yhden kuormallisen hevosen läpikulkenutta heinää tulevia lannoitustarpeita varten. Hepat jäivät jonnekin taakse laiduntamaan ja minä lykin kärryineni menemään.

Kuulinhan minä kuinka takaa lähestyivät rauhalliset hevosenaskeleet... mutta sitten juomapaljun täyttöletku sinkoutui irti ja hevoset täydellä karulla eteenpäin, ylitseni ja ohitseni.
Minä maastouduin kottikärryjen sarvien päälle ja väliin ja taisipa talikkokin olla tiimellyksessä mukana.
Voi helevetin kuustoista ja satans sjutton siihen päälle. Kyllä sattui!

Niin, opinhan minä taas kerran muistamaan sen, että hevosille ei juurikaan kannattaisi kääntää selkäänsä, ei edes niille tutuimmille. Koska pahimmat pölvästit asuvat aina omassa tallissa. Ja että pienimpään sattuu ylijuoksuissa eniten.

Havaittavia vammoja ovat vasemmassa reidessä möllöttävä nesteklunssi, pieni ihoskraadu sekä hirveään mittaan leviävä mustelma. Oikeassa käsivarressa muhii toinen mojovan mustelman alku. Vasemmassa lavassa -siinä johon hevosen polvi ilmeisesti osui- on tasainen jomotus ja niskakin on vähän hellä.

Sain kuitenkin täyden kuorman sitä ihtiään kärrätyksi laitsalta pois ja haukuinpa hevosetkin pataluhaksi. Pitkänaamat kuuntelivat ilmeisen noloina ripitystä. Tehdään se sovinto sitten huomenna. Tietäkööt, että lauman vanhin narttu on nyt kiukkuinen!

Suoraan sanoen, en välittäisi tietää miten rupinen olo on huomenna.

Mutta kyllähän se taas nähtiin; hyvä ruoka, parempi mieli.
Oman maan uudet perunat, maailman paras pesto, kunnon pihvit ja muut tykötarpeet... ei sitä jaksa olla kipeä eikä surra köyhyyttään. Itse asiassa, köyhtyä saa muttei laihtua ja kippis sille!

Tämmöisiä torpalle tänään. Aina sattuu ja aina tapahtuu. Ja sitten sattuu.
Onneksi ei pahemmin.
Be careful out there, palataan!

Pikamoi

Pörinä jatkuu, pihassa ja puutarhassa.
Nyt ei tule tämän häävimpää päivitystä, on aivan liian kiva päivä istua koneella jorisemassa sekavia.
Ryhdyn seuraavaksi väsäämään jonkinlaista ateriaa. Ruokapöytään saadaan tänään Tita perheineen ja sekös on lystiä!

Illalla siirretään taas vähän laidunta että hevosten kesäduuniaika tulee käytetyksi tehokkaasti.

Kaikki myötätuntoni Nempan ajolisenssimurheille, ei ole helppoa...

Nyt minä kuulkaas läppään omenakoneen valkeat kannet kiinni ja siirryn pilppuamaan valkosipulia.
Adios bananas!

Vain pieniä pilviä

Säätila vaihtelee, eilisestä monsuunisateesta tämän päivän pikakuuroihin. Tuommoinen hassu pikkuinen pilvi killui pari päivää sitten torpan kurkihirren yllä. Murheenmusta kylki, mutta silkaa söpöyttä muuten.

Kun minä näen nyt aiheelliseksi kirjoittaa julki, että olen nukkunut viime yön loistavasti, niin se on mieto ilmaus. Minä nukuin kuin possu. Hyvää, rauhaisaa ja levollista unta. Aamukymmeneen saakka *punastus* Joskus sitä tietää tehneensä oikeita ratkaisuja.

Eilinen hyvän mielen hyrinä jatkui tänäänkin. Paitsi että aamulla vähän alaleuka väpätti.  Kovin haikein mielin jätimme siskolikan perilliset etelän junaan, hienoja nuoria miehiä kaikki tyynni. Ja niin älyttömän kiva, että urbaanit nuoret miehet viihtyvät täällä maalaisaktiviteeteissa ilmeisen hyvin.

Tämmöinen haukkis istui laitumen yllä sähkölangalla ja väijyi hevonkankkua. Ei käsittääkseni ryhtynyt hyökkäykseen. Eihän tällä kuvalla pääse vielä National Geographicin kuvaajagalleriaan mutta Iso-J:ltä ihan hyvä bongaus. En minä mitään haukkaa nähnyt. Nyt vasta kuvan nähtyäni uskon, että se ruskea jööti oli sittenkin haukka. Seeing is believing...

Sain viettää mukavat tunnit Anukuoman seurassa, kiva kun kävit! Hevoset tulivat harjatuksi ja rapsutetuksi ja muutenkin sain viettää laatuaikaa hyvässä seurassa. Toivottavasti ehditään joskus sinne kreikkalaisravintolan antimien ääreenkin.

Mitä tulee eilisen postauksen kommentteihin... Elli Leväperä poistui pihan iloihin tänä aamuna. Sujahti perinteiseen tyyliin längistä läpi ja katosi purjehäntä viivana horisonttiin. Että lisää maireita ilmeitä luvassa. Ja ilmeisesti syksymmällä korjataan satoa, monenlaista. Sitä ne pitkät mustat kissankarvat Ellin villahousuissa taitavat tietää... mokoma lumppu.

Titan porukka on enemmän kuin tervetullut perjantaina. Tulettepa millä kokoonpanolla hyvänsä, olette sydämellisesti tervetulleet.

Tuossa yllä on kuva takapihan tavernasta. Vanha kunnon seriffin keinutuoli on isännän istuin.  Yleensä siinä väijyn minä, haulikkoa ei tosin ole saappaanvarressa eikä edes sylissä. Olen riittävän pelottava ilmestys muutenkin.

Harmi, etten saa kuviini syvyysefektiä. Vähän lattea tausta vaikka tosiasiassa takana on pionipenkki, liljapenkki, yrttimaa ja sitten korkeammat vihreät saskatoon puskat. Välimatkaa keinutuolista saskatooneihin on varmaan 30 metriä ellei enemmän.

Tämän varjoliljan bongasin etupihan puskapenkistä. Siellä se reppana lymysi angervon alla, kuunliljan varjossa. Varjokasvien aatelia ja pahuksen sinnikäs kun jaksaa sinnitellä ankeissa oloissaan kukkaan saakka. Taustalla valoa antavat hostan valkokirjavat lehdet.

Mitä tulee kesävisiittiläisiin... huomasin juuri että Nempan viime vierailusta on ruokottoman pitkä aika. Ei mulla ole vielä sitä aitaa maalattavaksi mutta muuten kyllä aktiviteettia löytyy. Ja tavernan penkeissä pehmusteet. Että nyt tiukka tuijotus kalenterin suuntaan ja sitten mustan sukkulan nokka kohti Karjalaa.

Nyt alkaa olla hevosvoimien iltatankkauksen aika ja sitten onkin syytä siirtyä saunaterapian pariin. Hissun kissun ja hiljalleen. Kun ei ole kiire mihinkään. Joutilaalla ;-)