Seiskapäivä

Makeita hetkiä kesässä!
Nyt eletään jo seitsemännen kuun seitsemättä päivää -ja kesä on niin parhaimmillaan.

Tämä viikko on hujahtanut mahdottoman mukavissa merkeissä. Maanantaina torpan mäelle pöllähti roimasti lisää kesäkulkijoista. Kaukaisimmat Kanadasta saakka. Voi että kun oli kiva saada Sudburyn suomalaiset tänne saakka visiitille.

Perilliset saivat kaupunkilaisserkkuja seurakseen kun siskolikka poikineen kurvasi paikalle. Ja kuinka ollakaan, pojathan löysivät kukin vuorollaan itsensä laitumelta lantakärryjen kuskin paikalta.

Siellä ne isänmaan toivot talikoivat ja kärräsivät pollenpallukoita...
- hentoinen pieni maalaisserkkutyttö käskytti apumiehet oikeisiin töihin.

Kukkapenkitkin on nyt lähestulkoon kitketty, yksi jos toinen kävi hiljentymässä rikkakasvien kimpussa. Niitä sitten riittää.

Hämmästyttävällä kasvuvoimalla yksi jos toinen kasvi punnertaa kohti korkeuksia. Pionit kukkivat pakahduttavalla voimalla ja huolella pois kitkemäni tädyke (??) rehottaa taas entisillä sijoillaan, kukkapenkin paraatipaikalla.

Tämän sinisen kasvin nimeä en tiedä, talvi on hionut nimisäleen puhtaaksi, ei voi tietää... Titaaa....??!

Tämmöinen pieni tirppanen löysi itsensä Iso-J:n kämmeneltä. Lentoharjoittelu ei mennyt ns. putkeen eikä etenkään niinkuin Strömsössä. Untuvikko löysi itsensä vanhan lampolan ikkunan alta. Ja päätyi oitis kuvauttavaksi. Söpö kuin mikä, onko tuo keltasirkku vai mikä? Kuvauksen jälkeen siipiveikko nostettiin puuhun ja uusiin harjoituksiin.

Toivottavasti oppii pian liikuttelemaan siipiään sopivassa tempossa. Nimittäin aina valmiit Veljekset Hulluudessa ovat salamana paikalla... eilen illalla pelastin lujaa rääkyvän hiiriparan Veli Miltonin kidasta.

Tässä kuvassa Veli Milton ei suinkaan pureskele hiirivainaata vaan pitää ihan omaa minttutastingia. Eli suomeksi sanottuna, hankkiutuu kivaan hutikkaan kesäpäivän kunniaksi. On se mokoma mintun orja.

Sudburyn suomalaiset saivat kyllä roiman annoksen torpan pölhöenergiaa, eläinystäviemme tarjoilemana. Jopa Hönö-Elli suvaitsi käydä tervehtimässä kulkijoita. Hevoset nuuhkivat kävijöitä uteliaina (ja namuporkkanoiden toivossa) ja lampaat mäkättivät kuulumisensa julki, jokaiselle ohikulkijalle ja pihalla liikkujalle kaikille yhdessä. Ja erikseen.

Säät ovat suosineet enemmän kuin avokätisesti. Aurinko ei säästele tehoissaan mutta mukava tuuli tuo sopivasti vilvoitusta. Sekä puhaltelee lentävät örkkiäiset loitommalle.

En tiedä johtuuko kesästä vai mistä mutta työmotivaatio on pahan kerran pakkasella. Lomasta ei ole tietoakaan, onneksi sentään pystyn pitämään muutaman vapaapäivän silloin tällöin.

Jotenkin tässä on entistä kirkkaammin kristallisoitunut se, että tämä nykyinen ei ole minun hommaani. Pidemmän päälle. Enää pitäisi päättää mikä minusta oikeasti tulee isona. Edelleenkään nämä satunnaiset bloggailut eivät kilauta yhtään euroa pankkitilille eikä kotitöillä makseta asuntolainaa.

Harvahan sitä saa unelmaansa elää sekä työssä että vapaa-ajallaan. Vapaa-ajan osalta homma on paremmin kuin hyvin... mutta rutkasti paljon enemmän toivoisin mielekkyyttä työhön. Merkitystä ja sitä kautta sisältöä, kiitos tänne semmoinen duuni.

Näihin tunnelmiin sopii kuva kotikaupungin kirkontorneista. Minä muistan ajan, jolloin ne näkyivät paljon selvemmin. Nyt puut alkavat olla ohikasvaneita. Kuva on otettu kilometrin päästä, joen toiselta rannalta.

Tiistai-iltana, kanadansuomalaisten kotiseuturetkipäivän pääteeksi istuimme italialaisravintolan aurinkoisella terassilla. Siellä hyvän ruuan, juoman ja seuran loistavassa liitossa oli hyvä olla. Ja katse löysi myös tuon mahtavan kirkontornin. Täytyy ehdottomasti käydä katsomassa lähempää, ihan sisältä päinkin. Komea se on. Ja kadun toisessa päässähän on luonnollisesti ortodoksinen kirkko.

Loppuviikon ohjelma on ihanasti avoin. Ei juurikaan muita aktiviteetteja kuin yhdessäoloa läheisten kanssa, pientä pihapuuhaa ja sopivasti eläinten tarjoamia aktiviteetteja.

Täytyy ehdottomasti perehtyä kotitekoisen peston saloihin. Sain eilen maistaa lyömättömän hyvää versiota, taas kerran kiitos Kanadaan. Basilikakasvatukseni siirtyi justiinsa monta askelmaa korkeimpiin tavoitteisiin.... oli se vaan niin hyvää. Eikä pisaraakaan jäänyt säästettäväksi. Kaik män.

Perjantai-iltana meillä on takapihan tavernassa yleisöryntäys ja salavien siimekseen asettuu näillä näkymin yhdeksänhenkinen seurueemme. Voi tätä ihanaa elämää!

Nauti sinäkin kesästä, missä lienetkin!

Mökkitie

Terveisiä Evitskogista!
Jonkinlaiseksi kesähitiksi viime vuonna noussut Arttu Viskarin Mökkitie päässä soiden kurvailimme tänne Kirkkonummelaisiin maalaismaisemiin. Ovat nämä maisemat inspiroineet myös suloista Euroviisupoikaa, Paradise-Oskariakin, da-di-dam-da-di-dam.... ja Storträskin hillityn charmantit laineet lyövät laiturin ponttooniin. Kanonskön!

On kiva tulla mökille, jossa kaikki on jo tehty -jonkun muun toimesta. Senkus näppää ilmastoinnit päälle ja tuikkaa saunan tulille. Ei tarvitse hakata halkoja, ajaa nurtsia eikä kitkeä porkkanapenkkiä. Pelargoniatkin kukkivat ylen rehevästi ikkunoiden laatikoissa. Tämä jos mikä on pientilallisen luksusta. Etelänloma sanan kaikissa merkityksissään.

Uppoo kuin Iso-J järveen vai oliko se hohtimet kaivoon?

Matka tänne oli pitkä ja helteinen päivä kääntyi jo illaksi kun Pesolito kiidätti meitä pitkin kehä kolmosta. Äitikulta pitää majaa Vantaan puolella, lupasin ottaa hänestä pönötyskuvan Jumbon parkkipaikalla. Ei kuulema tarvitse semmoisia kuvia.

Huomenna otetaan kuvia kirkossa ja sen jälkeen rennompia lähikuvia rippilapsesta. Pitää muistaa ostaa ruusu. Ei sitä sovi mennä rippikirkkoon ilman ruusua, eihän. 

Espoossa oli pikainen stoppi muurinpohjalettujen ja suoran tuonnin kanadalaisen vaahterasiirapin merkeissä ja sitten tänne rauhan tyyssijaan. Ilta on lämmin ja leppeä. Ja kuvia lisäillessäni, klo 0.08, on muuten melkein pilkkopimeää. Maamme on pitkä ja pohjoisemmassa valoisaa, nyt sen taas muistaa.

Tänään otettiin tämmöisiä kuvia, vesi on kirkas ja melko puhdaskin. Se on luksusta näinä sinilevän tahraamina aikoina. Tuntuu kummalta, ettei Nasse ole tekemässä mahaplätsyjä veteen. Pitää viedä rekku uimaan kunhan päästään kotiin.

Taidan olla itsekin jo maalaistunut koskapa panin merkille tulomatkan nätit pellot ja niiden hyvän kasvun. Uudet pikkukartanoiksi rakennetut talounelmat näyttävät vanhassa kylämaisemassa vähän vierailta. 

Ehkä aika on niidenkin kohdalla armollinen ja ne aikanaan istuvat maalaismaisemaan kunnolla. Toivottavasti toteuttavat asukkaidensa unelmaa elämästä maalla, hyvässä ja kivassa. Ja antoisassa arjessa. Etenkin siinä, koskapa mielestäni arki on se jonka ihmistä kantaa elämässä eteenpäin.

Kotona torpalla kaikki on kuulema hyvin. On vain niin kummallista kun tupaterrieri ei härräköi jaloissa eivätkä Veljekset Hulluudessa jollota laulujaan. Eikä Elli marmata epäoikeudenmukaista kotiarestiaan. Täällä heiluu huima ja pulska kotiorava, välillä se on katolla ja välillä pyrkii sisään terassin lasiovista.

Äsken pihalla tepasteli vaalea kissa, aavemainen hailakka hahmo. Onneksi en säikähtänyt... yhtään *brrh*

Hyvinsyöneestä oravasta tulee mieleen lilliputtivaltion ruhtinas joka tänään kuittasi itselleen nuoren ja kauniin rouvan. Rouva ei loppuviimeksi näyttänyt täysin onnelliselta. Toivottavasti Grimaldien kirous alkaisi jo menettää tehoaan ja häntäheikkinä ilmeisen ansiokas Allukin asettuu arvokkaasti pappa betalar -kerhon kunniajäsenistöön. Kesän surullisin hääpari *snif*

Eräs onnellinen pariskunta sen sijaan kurvailee jossain päin saksalaista rajaseutua, suuntana uusi koti Aurinkorannikolla. Ja eräs toinen pariskunta iloitsee uudesta kesäparatiisistaan Kemiössä. Onnittelut teille ja kaikille muille joita ei kruununperimysjärjestys rassaaa vaan saatte elää elämänne niinkuin ihmisen kuuluukin. Elämä on ihmisen parasta aikaa!

Helmi simpukassa ja helmiä elämässä. Tämmöiset lämpöiset kesäillat. Huomenna paljon läheisiä koolla ja sen jälkeen kotiin. Hyvä niin. Hyvää elämää!

Heilahti Heinäkuuksi

Yön usva (tai saunan savu) leijaili hämärän henkenä hevoslaitumen yllä. Oli melko vaikuttava ilmiö.
Kuva on kuvana höntti, kun piti saada sekä hepat että utu kuvaan.

Kuvista tuli mieleen, olin kohtuullisen ällistynyt kun sain kuvapyynnön. Että ihan oikeasti on olemassa ihminen joka ilmeisesti täysin selvin päin ja vakavissaan meinaisi ripustaa kuviani asuntonsa seinille. Kuulkaas kummia! Eikä ole edes sukulainen vaan täysin järkipäinen eläjä. Olin kunniasta suunnilleen mykistynyt. Ja olen edelleen.

Kiitos Anu kunniasta, valitaan niitä kuvia sitten kun tulet tänne päin.

Tämäkin kuva menee vanhan toistoksi mutta halusin silti julkaista. Eilen illalla lokit kokoontuivat taas langoille. Lokin sontaa ja pienten Lenni Lokinpoikasten pieniä untuvia sataa taivaalta. Onneksi eivät (vielä) tee roistomaisia hyökkäyksiä takapihan tavernan suuntaan. Muistan hyvin sen törkytempun kun Linnanmäen lokki ruikkasi suoraan pizzalautaselleni, en ole vieläkään ns. väleissä lokkien kanssa.

Iso-J voisi kyllä varuilta pitää meille pienet ritsalla ampumistreenit, voidaan ärhennellä uhitella lokeille takaisin jos tuppautuvat turhan lähelle ruokapöytää.

Niin, olemme kääntäneet kalenterissa lehden ja otsikossa lukee Heinäkuu. Sillälailla.
Aamu oli nahkea ja hikinen kun istuin kahvimukini kanssa pihalla, +23 heti kello 8 aikoihin.

Aiemmin aamulla, vähän viiden jälkeen vilkaisin ikkunasta ja molemmat hevoset maata rötköttivät laitumella. Metsänpojasta näkyi vatsankumpu, tammasta pellavapää. Ilmeisesti eilen sekoittelemani hyttysmyrkyt tepsivät kun molemmat lepuuttivat ihan tunteella.

Kuukauden vaihtumisen kunniaksi tänään on tapahtunut isoja ja pieniä irtiottoja lähipiirin elämässä. Tita kurvailee parhaillaan kohti etelä-Suomea, Nemppa lehahti tukemaan Kreikan valtion matkailua ja S&O suuntaavat perheineen astetta pidemmälle etelän reissulle. Kokonainen sapattivuosi välimeren maisemissa, ihan kunnon let´s go meiningillä. Muy bueno!

Teen aaltoja teille kaikille, hyvä kun pysytte liikkeellä. Turvallisia kilometrejä, suotuisia tuulia ja happy landings ihan kaikille.

Ellin let´s go meininki on nyt elettyä elämää. Neiti teki pakkoparannuksen huikentelevaisiin elämäntapoihinsa ja istuu kotiarestissa. Ilmekin sen kertoo, kissa ei ole pätkääkään huolissaan maineestaan ja moraalistaan, eniten vtuttaa sisäpelivuoro. Tasan eivät mene nallekarkit taaskaan. 

Veljet hulluudessa huikentelevat sydämensä kyllyydestä pitkine koipineen pihan iloissa. Eilen retuuttivat Äitikullalle räksän. Kuivettuneita hiirenpuolikkaita ja räksän pyrstöjä löytyy harva se päivä jostain puskanjuuresta. Ovat ne kyllä aikamoisia tuurihaukkoja ja hannuhanhia. Tiuku kaulassakin jahti onnistuu.

Hmmm... käyhän se kyllä ihmisilläkin flaksi kun on kovat kaulassa? Kuulema.

Takapihan taverna muutama kuukausi sitten

Mitään tämän kummempaa ei tänään heru. Elämä on tasaista ja onneksi suhteellisen rauhallista. On ihanaa, että ihmiset toteuttavat haaveitaan ja että saan jakaa tunnelmia heidän kanssaan.

Minulle sopii nyt enemmän kuin hyvin tämä turvallisen tasainen (ja välillä vähän tylsäkin) maalaiselämä. Isoja ylläreitä en kaipaa, kunhan kohtalaisen terveenä saisi kitua.

Silloinhan elämässä on lähinnä hyvyys vikana :-)
Illalla aion kulauttaa lasillisen viileää valkoviiniä. Ja ihan vaan olla. Huomenna lähdetään mekin pikakäynnille etelään. Helteiselle heinäkuulle, perjantaille ja alkavalle viikonlopulle. Kippis!

Sopivaa kesäsäätä

Kyllä tänään on taas kansalaisia hellitty lempeällä kesäkelillä. Olipa suloista talsia kaupungin katuja kun aurinko armas lämmitti melkein trooppisella paahteella. Onneksi matka oli lyhyt... ja auto lymynnyt päivän viileässä parkkitalossa. Kampaajan huolella fiksaama frisyyri säilyi moitteettomana kotiin saakka.

Hiki tuli sitten siinä vaiheessa kun keräsin isoimmat lantaläjät laitumelta. Turha niitä kärpäsenpesiä on sinne jättää, hevosten kiusaksi. Frisyyrikin tuntui jo paljon kotoisammalta, vanhalta kunnon moppitukalta viimeistään siinä vaiheessa kun Metsänpoika mussutti niskahiuksia laidunruohon, veden ja kivennäisen sekoituksella.

En sitten osaa näköjään ollenkaan valita laitumen siivouspäiviä. Joko sataa tai sitten on sikamaisen kuuma. Ja hevoset yltiösosiaalisella tuulella, perskärpäsinä ja sylikoirina. Hyvä etteivät kottikärryssä istu kyytiläisinä.

Nämä pervoset sen sijaan jaksoivat touhuta lemmentöissään, ei haitannut helle eikä paparazzi. Harmi vain, että kuva jäi epätarkaksi. Täytyy kyllä myöntää, ettei kuvaajan käsikään ollut vakain. Zuumasin yläviistoon melkein torpan kurkihirren korkeuteen. Eikä tuo mun monitoimiobjektiivini ole mikään kevyt kaveri.

Kalustosta huolimatta en kykene kelvollisiin kuviin. Jos olisi aikaa (ja rahaa), karkaisin viikoksi jonnekin kuvauskursseille. Mutta kun ei ole, eikä huvita lähteä, jatkan näitä omia harjoituksiani. Aina sieltä joku helmikin tulee. Tämä perhosten parittelukuva ei ole helmi. Pystyn parempaan. Joskus.

Saatiin sitten varsinainen kaunokainen tänne säilytykseen. Ihana punainen muotovalio Vespa majailee seuraavan vuoden varastossamme. Olisihan se ihanaa, la dolce vita, kurvailla aamulehden hakuun skoballa, mutta kilvettömällä ei ajella. Ei vaikka olisi oma. Eikä varsinkaan silloin kun se ei ole oma.

Hevosista on sukeutunut varsinaisia ikiliikkujia. Tammapoloinen varsinkin kipsuttelee varsin kiivaasti ympäri laidunta. Ilmeisesti paarmoista on kiusaa, ihan riesaakin. Metsänpoika sen sijaan seistä jököttää apilapuskassa ja mässyttää. Pieree välillä hyttysmyrkyt ilmoille ja jatkaa syömistä. Rento kaveri ja asiallinen meininki. Mii laik.

Huomenna täytyy hakea täydennystä myrkkyarsenaaliin. Kyllä sitä menee, käsittämättömät määrät.

Tässä sitten päivän frustraatiokuva, pioni jonka nimilapussa lukee 'Candy Heart' mutta joka on todennäköisesti jotain muuta. Hienoja pieniä tiivistepakkauksia nuo kukkanuput. Sitten sieltä tulvahtaa auki kahden nyrkin kokoinen kukka, tuoksuva ihana kukka. Hämärä luonto tarjoaa aina vain uusia ihmeitä. Ja kiukuttavaa turhautumista kun kasvi ei olekaan se mikä piti.

Pienet on ihmisen murheet kun on aikaa nillittää jostain pionien lajikkeista... on on on! Julkisista murheista se on oikeasti akuutti.

Totuushan on kaikkien tietämä. Ei tämmöinen julkinen päiväkirja ole paikka, jossa vatuloidaan parisuhteen tilaa, laskupinoa tai perheen murheita. Eikä se varmasti ketään kiinnostaisikaan. Jatkan siis räkätystäni pioneista. Kaikille parempi vaihtoehto, eikös vaan?

Taustalla häälyy Whopperiksi oletettu pioni ja etualan ryhtiliikettä pitävät vanhat kunnon harjaneilikat. Ne näyttävät tänä kesänä kukkivan tuskanpunaisina. Viime vuonna värikirjo oli paljon hurjempi. Taas tätä hämärää luontoa. Miksi kasvi, täysin kelpo ja hyvä kasvi, vaihtelee kukintonsa väriä noin paljon?

No toisaalta, vaihteleehan se ihmispolonkin väri. Talven kelmeästä kesän rusketuksiin.
Rusketusta on tänään toden totta syvennetty, ihoa kihelmöi muukin kuin hevosten örkkimyrkyn roiskeet.

Tämmöinen mukava kesäpäivä torpalla tänään. Elämä on melko rauhaisaa ja rentoa. Olemme siirtyneet ulkoruokintaan, tänäänkin syötiin myöhäinen illallinen takapihan tavernassa.  Yksinkertainenkin ruoka maistuu niin paljon muikeammalle kun sen syö ulkosalla. Hyvässä seurassa. Kokeilkaahan!

Tämmöinen uusi kananen ilmestyi tänään pihapuuhun. Hauska ja herttainen. Kiitos sinne pakkaamisen keskelle. Pidän hyvää huolta kanasesta. Pitäkää te huolta itsestänne reissuvuotenne aikana!

Minä aion nyt mennä pitämään huolta tyynystäni. Väsymys on ylihyökyvä ja erittäin vaativa. En vastusta nukkumatin vonkausta vaan siirryn vällyihin. Ja teen sen mielelläni!

Peikkojen hommia

Minä olen niin hiton väsynyt näihin arvaa päivän pioni -kuviin... jaksaako kukaan muu enää?
Tuo ei ole BoB vaan jotain ihan muuta. Voi hitto ja pottu. Muurahaisen sentään voi tunnistaa.

Mukava päivä muuten. Vain piipahdus pionipenkillä vetää nöyräksi. Muutenhan sitä rehennellään nuttu auki.

Aamu oli hirmuisen pilvinen ja suoraan sanoen ankea. Heräsin  07.45 siihen, että tupaterrieri rähjäsi korvani juuressa, makkarin ikkunassa, pihaan ajaneelle autolle. Sieltä tuotiin uutta ilmalämpöpumppua ukkosen runteleman Pansun tilalle. Nyt tuli Mitsu. Hiljainen kaveri seinältä nyt löytyykin, tuhisee ja pöhisee tehokkaammin kuin se entinen joten ehkä olikin juuri oikea aika päivittää tekniikka. Onhan tuommoinen töhötin aivan loistovempele. Talvella auttaa lämmityksessä ja kesällä viilentää torpan mukaviin asteisiin.

Nukuin kyllä loistavan hyvät yöunet. Vaihtelun vuoksi yövyin remontinalaisessa perillisen kammarissa. Suoraan vuoteelta näkee hevoslaitumelle, se on luksusta.

Työpäivä oli kivan lyhyt, neljä tuntia. Tehotonta. Taivas helotti sinisenä ja aurinko näyttää panostavan tehoja paisteeseen. Suorastaan ihoa kihelmöi, taisivat UV-asteikot jäädä vanhanaikaisiksi.

Seuraava stoppi olikin isolla tallilla, tammamamma lähti lomilta töihin ja minä olin lapsenvahtina. Ipana oli oikein nätisti, iisisti ja ihmisen kaverina. Mutta näytti toki kuinka hevonen kulkee ns. ylämäkeen.

Käytiin pikkuinen lenkki maastossakin ja ainoa hätäännyksen hetki tuli silloin, kun mammatamman häntä hävisi mutkan taakse. Me ihmeteltiin yhtä jänskää lätäkköä ja eksyttiin mammasta. Kimakan missä oot äiti -hirnahduksen vastaus oli lempeä hörähdys ja hetihän se mamma näkyikin odottelemassa.

Kotitorpalla odottivat hyvin itsensä tantereessa kieritelleet hevoset ja tovi jos toinenkin vierähti virtahepoja sukiessa. Onhan se aivan hukkaan heitettyä energiaa jouhia kiillotella... mutta minä tykkään puunata.

Iltapala nautittiin grillattuna takapihan tavernassa. Kaikki iltapalan elementit paitsi kurkku piipahti parilalla. Ja tuli hyvää. Etenkin ruisleivän siivut saavat kertakaikkiaan makoisat aromit grillissä.

Yhden pysähdyksen taktiikka

Aamu alkaa entistä aikaisemmalla lähdöllä. Kello 9 pitäisi parkkeerata bärsse kampaajan tuoliin. Äitikulta tulee samalla kyydillä, samalle asialle. Ruokottoman pitkä aika onkin edelliskerrasta... oisko ollut maaliskuuta? Että semmoista juurikasvua tällä kertaa ;-)

Perillisetkin muistuttavat enemmän ruuna Reipasta kuin ihmisen poikasia. On se ihan hyvä, että perhejuhlia on luvassa jatkossakin, tulee näitä ulkonäköön panostuksiakin tehtyä säännöllisen epäsäännöllisesti. Mehän ollaan muuten hetipian täysverisiä tuohivirsupeikkoja.

Ja nyt tämä peikko hiihtelee luolaansa. Iho lemuaa hevosten terva-valkosipuli-pikiöljy-piparminttu -hyttyskarkotteelle. Yritin kyllä varoa sumuttamasta itseäni, mutta näköjään se haju tarttuu... yrks. Toivottavasti ehdin aamulla kipaista suihkun alta, jos en, voi olla kampaajalla pyykkipoika nenässä!

Nuppu poikineen

Paeonia 'Bowl of Beauty'  a.k.a. BoB

Tuhnuisen sadepäivän saldona kameran muistikortille tarttui yllätten pyöreitä muotoja. En minä osaa kanttikulmia kuvata, niistä ei saa otetta.

En minä saa kelpo kuvia kyllä pyöreistäkään palleroista mutta yritystä sentään riittää.
Sillä ehkä pääsee joskus jonnekin. Pitkälle? Mä tarjoon, sä maksat, ok?

Ja tuosta BoB -pionista, pakko varautua siihenkin, että se on sitten jotain ihan muuta avauduttuaan. Meillä on ilmeisen kieroutuneen huumorintajun omaavia myyriä kun osaavat tehdä jäätäviä käytännön piloja sotkemalla nimilaput perin juurin tehokkaasti.

Juhannusruusu -eikä muuksi muutu!

Helleviikoksi luvattu viikko alkoi rankkojen yösateiden jälkeen yllättäen tihkusateella.
Hevoset hieroutuivat laitumen sateessa rennoiksi ja pällistelivät aamulla portilla varsin huilanneen näköisinä kun käskytin itseäni kohti autotallia ja kaupunkia. Kateeksi kävi.

On se muuten kummaa aikaa kun nykyisin ihminen tekee enemmän duunia kuin hevonen... Taidanpa masinoida itseni pienelle mielenosoitusmarssille, ihan tänne kotitiluksille. Hevoset duuniin ja meitsi Rouvaksi rouvan paikalle. Oikeus ja kohtuus?!

Tänäänkin rouva kahlasi märässä laitumessa ja talikoi hevosten sontia kottariin... tamma kehtasi paskoa kottarista 10 metriä sivuun. Naapurin nuori rouva kipaisi paikalle ja kertoi, ettei tarvitse kovin tarkkaan laidunta siivota, hän meinaa laittaa paikalle joskus kasvimaan.

Ja nyt kuulen kuinka kuoro huutaa: Miksi sinä tuhannen urbaani jurbelo siivoat sitä laidunta?
No siksi, että on monta hyvää syytä.

Paeonia 'Whopper' alias rustonpala... avautumassa

a) minimoin uudelle lohkolle lantakasojen myötä syntyvät hylkylaikut. Hevonen ei sontakasan vierestä syö. Siihen kasvaa niittyleinikki joka on laidunten riesakasvi, yksi niistä monista. Meillä maata ei ole hehtaaritolkulla tuhlattavaksi vaan kaikki sallitut laitumet käydään kauden aikana läpi ja venytetään tuorerehukautta pitkälle syksyyn. Silmittömästi kaikkialle paskomalla tuhlataan satoa. Paskotko sinä leipäkoriisi?

b) minimoin kärpästen lisääntymispaikat, kärpänen on hevosen kiusa

c) vähennän madonmunien lisääntymistä, mato on hevosen suoliston kiusa

d) näen sonta-analyysin päivittäin, muotovaliot kikkarat kertovat hyvin toimivasta hevosen mahasta. Kaikkihan tietävät, että Luoja hevosta luodessaan piti rokulia kahtena päivänä: silloin kun piti hevosen suolistoa suunnitella ja silloin kun piti tehdä lujuuslaskelmia hevosen jalkojen kohdalla

e) naapuri ei nyppiinny kun hoidan hänen maitaan hyvin. Loppukaudella sonnat jätetään silleen, vähän pitää jättää lannoitetta. Edes ruusupenkin tarpeiksi ;-)

Että ihan näitä kaupunkilaisen kotkotuksia tämäkin. Uskokaa tai älkää, hyvin pysyy naapureiden kanssa väleissä.

Perhoangervo, Gillenia, ihana!

Kaikkien ei onneksi ole tarvis olla näin niuhoja laidunten suhteen. Eihä kukaan täysijärkinen lähde käsipelillä tonkimaan useita hehtaareita. Mulla on niin pienet plantaasit ja liikaa aikaa...

Ilolla merkillepanin, että Sudburyn suomalaiset ovat laskeutuneet vanhan kotimaan kamaralle. Lämpimästi tervetuloa!! Tuskin malta odottaa, että nähdään taas.

Hauskuutin itseäni seuraamalla Torontosta lähtenyttä lentoa loppusuoralle saakka, googlettakaas flightradar24 (tai jotain semmoista hankalaa). Torpan ilmatilassa lentää päivittäin lähes kaikki keski-Euroopasta kaukoitään menevät koneet. Parhaina aikoina niitä näkee kuusi, samassa putkessa. Molempiin suuntiin käy lentäjien tie. Ja niin kauan tiedän eläväni suhteellisen vapaassa maailmassa kun lentoliikenne todella toimii molempiin suuntiin...

Punastelevat liljat

Tänään todettiin tarpeelliseksi lämmittää. Viimeksi on lämmitetty Iso Kivi joskus ennen vappua. Ja köh köh... kiitos vaan, saatiin tupaan savua. Ilmalukko oli tullut nuohouksen jälkeen. Inhottava kylmyys tarttui tuvan hirsiin ja kiipesi nilkkaan sillan alusesta. Ei auttanut villasukat. Nyt tarkenee. Ja lämpömittarin mukaan luvassa on lämmin aamu. Sitä ennen ilmeisen hikinen yö.

Noh, otetaan mikä annetaan, myös ne hellekelit. Mutta kostean kylmässä tuvassa ei kasva kuin sieni. Eikä se kasva meidän tuvassa.

Aamuksi on luvassa ruuhkaa, torpankin pienelle pihalle. Ensin tulee ilmalämpöpumpun korjaaja, ukkonen iski vanhat vehkeet tilttiin. Sitten tulee kohtuullisen kokoinen kuorma puutavaraa. Joten Nemppakin voi alkaa viritellä maalausrannettaan optimisäädöille. Hae toki tarvittava korkean paikan leirisi Kreikasta ja siirry sitten tänne sutimaan lumenvalkoista kerrosta lankun pintaan...

Kaikki te muutkin, talkoisiin ilmoittautuneet, nyt alkaisi kohta olla aika toimia! Tänne näin, töitä piisaa! Palkaksi iloinen mieli. Vähintään.

Tämän silkkikukkokuvan omistan Seijalle. Hän fanittaa näitä meidän kelvottomia siipikarjakansalaisiamme. Turjake on vanha, Gaddafiksi uudelleen ristitty kukko. Sai uuden elämän maanpaossa ja hallinnoi nyt kahden rouvan parvea. Rintakarvoissa alkaa kimmeltää uusi nuoruus. Pyrstösulat ovat vielä hieman vaiheessa. Ne entiset hienot jäivät valkean kukkopojan sortoviikkojen aikana jonnekin vanhan kanalan lattialle. Onneksi henkiriepu säästyi.

Tämä säälittävä nupikka on torpan tämän vuoden kirsikkasato. Jos räksärastas suo. Suklaakirsikka kukki yhdellä kukalla ja lojaalisti väsää siitäkin vähästä marjan. Hieno puu. Korkeutta alle mun polven (eli vähän) ja ainoa lannoite on tupaterrierin väljähtänyt pissaruikkaus. Sekin satunnaisesti. Tuosta ei kotiviiniä keitellä mutta marjan matkaa yritän seurata. Niin kauan kuin polvet sallivat kyykkimisen.

Tähän on hyvä lopettaa. Kuvassa aito viherstrutsi. Tai ehkä se on triffdi. Kasarilapset tietävät mikä on triffidi... aivan niinkuin eräät muistavat millainen tv-sarja oli Soittorasia....

Hellurei ja kohti tiistain tapahtumia.

Humalahakuinen pyhäpäivä

Ennen kuin avaan kieltämättä hihityttävää otsikkoa isommalle, näytän kuvan pikkupurosesta.
Semmoinen osui tänään linssin eteen. Tehtiin pienoinen pyhäajelu iltapäivän sateen kunniaksi. Kulttuurimaisemissa, sinisten vaarojen, alavien tasankojen ja mutkaisten teiden maisemissa. Just niillä kuuluisilla runonlaulajien kunnailla missä aikanaan Lönnrotkin kirmaili mummojen juttuja kuuntelemassa.

Nyt eksoottisimmat vastaantulijat olivat ranskalaisia pyöräretkeilijöitä, paikallisia viheltäjiä ja muuten vaan hyväntuulisia alkuasukkaita.

Viime yön sumussa seistä töpötti kaksi hevosenhahmoa. Aamulla usvan hälvettyä maa höyrysi kuumannihkeässä ilmassa ja jopa aamukahvi aikaansai lievää hikoamista. Uumoiltiin hellejakson alkamista. Mutta vielä se antaa odottaa.

Harri pakkasi pesueensa ja vei meiltä vanhimman perillisen mukanaan kaupunkiin. Me jäljelle jääneet pakkasimme ämpärillisen kasveja mukaan ja tälläsimme itsemme autoon. Ajettiin koilliseen kaupunginosaan, reilun 60 kilometrin päähän kunnostamaan maamon ja ukin hautaa. Vein ne sinivuokot, kullerot ja särkyneet sydämet mistä oli jo vuosi sitten suunnitelmaa. Halusin varmistaa siirrännäisten elinvoiman.

Siitäpä sitten ajaa karautettiin vuotuiselle visiitille Joutenvaaraan, vanhaan mummolaan. Sillä samalla hetkellä kun ajoimme heinittyneeseen pihaan, taivaalta roiskui aimo kuuro kesäsateita. Pakattiin kuitenkin autoon lisää vaahteroita, tuomia ja se humala! Jestas mikä riemu repesi kun kompastuin maamon humalaan! Vanha kehno sinnitteli vielä hengissä! Hellin kätösin kaivelimme roikaleen esiin ja talletimme vyyhdin kuljetusta varten. En edes uskalla ajatella miten vanha lajike kyseessä onkaan.

Ja tässä se ruippana on viriteltynä salavan oksalle. Juuret tukevasti torpan takapihan tavernan mullassa. Olkoon tuossa istumassa ja katsotaan sitten viihtymisasteen mukaan mitä hälle tehdään.

Varmuuskopio humalan historiasta.
Kallisarvoinen humala.
Oodi ja ylistys humalalle!

Kotimatkalla kurvattiin syvemmälle perinnemaisemaan, kotiin tultiin etelän suunnalta eli runon ja rajan tietä kävi reitti tänään.

Hevoset seisoivat sateessa mutta eivät suinkaan surkeina vaan ilmeisen tyytyväisinä sääskettömään keliin.

Alkava viikko tuo mukanaan monenlaista aktiviteettia. Sudburyn suomalaiset saapuvat vanhalle mantereelle ja muutakin mukavaa on odotettavissa. Viikonloppuna käydään kyynelehtimässä Pyhän Laurin kirkossa siskonpojan konfirmaatiota.

Tästä sitä mennään kohti uutta viikkoa.

Olen budjetoinut itselleni varsin armeliaan työviikon, nelituntisia työpäiviä ja kampaajakeikka. Varsaakin pitäisi käydä vilkaisemassa, on ilmeisesti konsultoitava koipitietäjää etujalan asennon takia.

Jännä nähdä tämä paikallisen väen omaan pussiin pelaaminen. Naapurikunnassa ansioitunut kengittäjä ei kelpaa tässä kunnassa lausuntoa sanomaan vaan pitää käyttää jotakuta muuta... huoh ja huoh. Kellä lienee lehmä syvimmällä ojassa.

Nyt mie sipaisen yöpalaksi palasen pannaria ja hilaan sitten bärsseni yöpuulle.

Heippahei ja palataan taas! Hieno päivä ja humalakin saatiin. Ihan kotiin saakka ja ikiomaksi. Äitikultakin heilui mukana humalanhakureissussa joten yksin en ole syyllinen. Perhe on paras!

Juhannuspäivä

Linnut yöistunnolla Juhannusyössä... kuvaan mahtui vain murto-osa lokkiparven lentäjäisistä. Jokaisen peltoalan yllä pörräsi oma laivueellisensa lokkeja ja niin kauas kuin silmillä voi nähdä, siipiveikkoja hengaili sähkölangoillakin.

Hauskan näköistä, yleensä noihin lokkiparviin turtui ja ärsyyntyi siellä meren rannalla asuessamme. Paskoivat autot ja kaikki paikat. Nyt suorastaan ilahduin kun niitä tuttuja kirkujia olikin niin paljon.

Juhannuspäivän aamu oli aurinkoinen ja lämmin. Just niinkuin kesäaamun kuuluukin olla. Aamupäivällä hevoset olivat jo uudella laitumella, naapurin kutsusta, tekemässä selkoa laitumen yrttivalikoimasta. Ihmeellistä kyllä, apila on vielä syömättä. Voikukka maistuu parhaiten.

Pikkuisen piti pähkäillä miten ukkossuoja asennetaan sähköpaimenhässäkän jatkoksi. Harrin asiantuntevalla avustuksella sekin saatiin kaikkine johtoineen asianmukaisesti asennetuksi. Eikä se ukkonen sitten kuitenkaan tullut. Vähän väliä on jyristellyt ja jokusen sadepisarankin roiskaissut, mutta oikeasti ei ole ollut pahaa keliä kertaakaan. Ilmeisesti yksi harvoja kolkkia näillä selkosilla jossa sade ei ole rajoittanut ulkoiluaktiviteetteja millään tavalla.

Nyt näkyy sitten tuvan ikkunaan lähestulkoon koko torpan karja; lampaat ja hevoset. Kanat eivät näy,  mutta meluavat omalla kulmallaan niin, ettei jää epäselväksi kuka kiekuu ja kuka on kukko. Marsupojat muuttivat leikkimökkiin.

Koirat ovat jatkaneet hullunhumppaansa tänäänkin. Välillä oli pakko laittaa nuorempi humu jäähylle, pelkäsin, että saa jonkun kestokrampin lantioonsa. Se nylkytys on kyllä virtuoosimaista *silmienpyöritystä*

Eilinen yhteentörmäys hevosen kanssa ei näytä rassaavan koiraa millään tavalla. Sama päätön meno jatkuu eikä koipi ole yhtään kipeä eikä pipi. Hullun tuuria. Olisipa hevosillakin yhtä joustavajänteiset jalat...

Tavernan kalusteet on pesty ja kannettu paikoilleen. Viime kesänä siitä urakasta alkoivat huimat helteet, onkohan sama taika voimassa tänäkin vuonna? Monta muutakin pientä rästipuuhaa on tänään saatu raksittua työlistalta. Kanalan siivous taisi jäädä huomiselle... nurmikko on leikattu, grillin alusta on kaivettu auki ja kivetty uudelleen ja koivuvastojen kanssa saunottu.

Ja syöty on. Hyvin.
Nyt onkin hyvä röllötellä vatsansa kanssa ja venyttää pyjamanhousujen kuminauhaa äärimmilleen. Laiskanpäivä on ihan tervetullutta vaihtelua. Kunhan ei tule tavaksi.

Kuvassa kellivä Veli Milton vetäisi myöhäiseksi lounaaksi kuurosokean västäräkin ja sulattelee portailla saalistaan. Kissanpäivät?

Huomiseksi olen vaatinut lupauksen lettukekkereistä. Äitikulta lupasi paistaa ison pinon lettuja. Paljon! Paljon! Jymypino lettuja!

Sitä riemua odotellessa, leppoisaa lauantai-iltaa ja moikka!