Touhutippa

Toukokuun yhdeksännen päivän illan viherrystä

Mitä siitä jos välillä herahtaakin verenmakuinen touhutippa suuhun, pienyrittäjä-pientilallinen on ylösnoussut soffalta! Aamulla totesin olevani melkein toimiva ja työkykyinen yksilö. Pilleripurkin kautta toki kurvasin ennen päivän rientoja. Ja rientojahan riittää.

Hetkittäin jopa ottaa päähän, että täytyy ns. ansiotyössä ahertaa, tiluksilla olisi niin paljon puuhaa ja touhua. Mutta toisaalta, eipä ilman ansiotyön suomia roposia tehtäisi muutosremontteja. Joten pakkohan se on Lassin tanssia kun on tahti annettu. Ja tahdinhan määrää työelämä. Näin se vain menee.

Illan ohjelma ei ole vielä aivan selkeä, ehkä jään töihin tekemään varastoinventaariota tai karautan kotiin ja noukin perilliset kyytiin, hevoskavereita olisi syytä käydä kurkkaamassa. Kaikkein eniten houkuttelisi kieltämättä vanha kunnon soffanpohja mutta se ei liene oikea vastaus... Perillisten on välillä hurjan vaikeaa käsittää, että työelämä oikeasti haittaa harrastamista. Ja että vanhemmatkin voivat välillä oikeasti olla kipeitä ja väsähtäneitä.

Onneksi Iso-J on taas iskussa ja pörrää kulkukauppiaana kuutostiellä, toivottavasti ilman poliisimiesten hemmetin huonoja vitsejä. Kieltämättä vieläkin huvittaa eräs rikesakkolappunen, vesiliikennerikkomus. Moottoritiellä. Se jos mikä on virkamieshuumoria. Ei siinä mittään, virkamies on kunnon mies ja poliisimies se vasta onkin.

Tässä ei nyt ole aihetta sivuavia sinivuokkoja vaan jotain muita kevään sinisiä kukkasia. Kyllä noita mieluummin katselee kuin tienposkessa törröttäviä tutkamiehiä!

Ja enää pitäisi tajuta miten otsikon touhutipasta päädyttiin tutkamiehiin? Noh, se on sitä luovalla tajunnanvirralla tekstiä suoltavan höpisijän viistoa huumoria. Otsikoksi voisi muuten laittaa Touhutippaleipä. Kuulostaisi vielä paremmalta. Jos olisi vappu.

Menee hämäräksi, poistun oikeisiin töihin. Mene sinäkin, hushus!

Toipilas toipuu

Ei tänään mieli mettä keitä, eipä tosiaan. Minulta on tänään puolentoista tunnin puurtamisen jälkeen irroitettu kaksi viisaudenhammasta, purukalustoni viimeiset lajiaan. Ensimmäinen, yläleuan kapistus oli ns. kohtuullisen helppo homma, lähti kohtuullisen väännön jälkeen yhtenä kappaleena. Päässä rutisi ja ryskyi mutta käsittääkseni mitään olennaista, hampaan lisäksi ei irronnut. Se, että päässä nyt pätkii ja jumittaa, johtuu ymmärrykseni mukaan lääkityksestä.

Alaleuan vaaka-asentoon juurtunut piiiiitkäjuurinen olikin sitten ns. kovempi pala purtavaksi. Käsittääkseni Herra Hammaslääkäri käytti kaiken kalustonsa ja taitonsa irtikeplotteluun. Kolmeen kappaleeseen mokoma hammas piti pilkkoa ennenkuin mahtui tulemaan kolostaan. Onneksi en nähnyt minkälaisilla sivuleikkureilla sekin tehtiin, täysi työ oli pysyä tajuissaan.

Nyt on ikenet täys ristipistokirjailun tikkejä ja mojova turvotus. Pää surisee stydien särkylääkkeiden takia enkä todellakaan kanna vastuuta kirjoitelmistani tänään. Kuvia on sentään jokunen.

Olisi kiva tietää mikähän tämäkin on? Hyasintti?

Huomenna pitäisi punnertautua töihin, ei tässä pitkää saikkua ole mahdollisuutta pitää. Jännittävää nähdä minkämoinen mustelma poskeen kehittyy vai auttoiko kylmäpakkaus. Onneksi urakka on nyt takana ja koko ilta aikaa lojua soffalla parantumassa.

Pakastetut mansikat ovat aivan ykkösevästä. Niitä voi imeskellä, tulee sokeria ja veren maku peittyy. Mitään lämmintähän tänään ei saa juoda eikä syödä. Outoa kyllä, nälkä nävertää kaikesta huolimatta!

Onkohan tämä rikkakasvi? Nimisäle puuttuu :-(

Äitienpäivänä saimme kuulla käen kukunnan ja nähdä kuinka päivän aikana Karjalan koivikot muuttuivat hennon kellansävyisestä kevään vihreiksi. Lämpöä riitti ja pihahommat edistyivät kiitettävästi. Helpollahan täällä tänä keväänä päästään kun isoimmat hommat saatiin viime keväänä ns. alta pois.

Seuraavaksi olisikin työlistalla aitaustalkoot. Aloittamista vaille valmis sekin urakka.

Äitikulta tapasi lahjalampaansa ja piti näkemästään. Ilme oli molemmilla yhtä muikea. Keritseminen on enemmän kuin ajankohtaista joten tuleepahan sekin puuha tutuksi.  Jotenkin tuntuu, että näitä uusia taitoja pääsee nyt opettelemaan ihan jatkuvalla syötöllä. Pysyypähän ihminen virkeänä.

Tammalla jatkuu karvanvaihto aina vaan. Metsänpoika sen sijaan alkaa jo olla siisti sekä sileä. Perhesovun nimissä ns. kreivin aikaan, hallakon karvoja on pirun hankala saada naamioiduksi auton sisäverhoiluun mätsääviksi.

Tässä kuvassa tamman majapaikan pihaa, arboretum siinä ihan äärellä. Metsänpojan tallilta tuli aamulla viesti, siellä on tähän kauniiseen päivään syntynyt hieno pitkäkoipinen tammavarsa. Seuraavana jakaantumisvuorossa on pikkuinen tähtipyrstötamma ja vielä kolmattakin odotellaan. Siinä onkin jo ihan siisti setti varsalaidunporukaksi. Toivottavasti kaikilla varsoilla on onni myötä ja pitkä, terve hevosenelämä edessä.

Omalla pihalla kukkii ja kukoistaa, päivä päivältä enemmän. En oikein tiedä miten päin olisin ollut kun varovasti kurkkasin Jouluruusujen kulmaukseen ja löysin lukemattomia nuppusia. Kyllä, helleborukset ovat talvehtineet komeasti. Katsokaa nyt näitä pikkuisia, eivätkö olekin suloisia? Ai eivät... noh, koreampiakin on toki nähty mutta omassa lajissaan, minun mittapuullani ovat vallan herkkiksiä.

Menee kyllä makrolinssi hankintaan. Heti aitaustarvikkeiden jälkeen.

Nyt on syytä ottaa hetki lepoa. Ja sitten lisää kylmiä mansikoita. Rankka iltapuhde luvassa, särkyä, parkua ja hammasten kiristystä luvassa! Henkiinjäämisennuste on kuitenkin suotuisa joten eiköhän tästä toivuta.

Nousussa

Joo, hienossa nousussa näyttää olevan perennapenkit. Multa pullistelee lupaavasti ja kaikenlaista valoon kurkottajaa sieltä ponnistelee pinnalle. Tämän päivän top-teniin pääsee ansaitulle ykköspaikalle eka ikioma Helleborus niger, kavereiden kesken Jouluruusu. Viime vuonna sinnittelivät molemmat pelkästään vihreänä, nyt on nuppujakin. Pontevia nuppuja.

Hykertelin syystäkin onnellisena. Töiden jälkeen hommauduin lempeän lämpöiseen kevätiltaan ja kaivelin ensimmäiseksi ylös eräästä myyräpesäkkeestä kaksi kottikärryllistä tarha-alpia. Nätti kasvi mutta liian reuhakka leviämään. Ja liian keltainen.

Ilo oli ylitsepursuavainen kun bongasin lehtien alta toisenkin helleboruksen. Tämä herkku on viime kesän tuonteja Särkän taimistolta, pitäisi olla punaisena kukkiva versio. Tita täsmentää lajiketta, jookos?
Se on siis sittenkin hengissä, helleborusherkkuseni. Olisin perin juurin inhan ahne jos tältä pikkuiselta toivoisin tälle kesälle kukintoja. Hyvä tietää että henki kulkee, sillä pääsee jo pitkälle.

Henki sen sijaan lähes salpautui kun vihdoin uskaltauduin tonkimaan julman talvetuksen kokeneita tanskan pioneitani. Siellä ne arvokkaat aarteet möllöttivät lampaiden juomapaljussa, turpeessa. Luulin, että joudun jollain kihvelillä nostelemaan mätämärkiä klönttejä pintaan.

Tässä kuvassa meillä on kuitenkin 7 hyvin elävää pionia! Vai oliko niitä 8... who cares, kaikki ovat tanakasti elämänsyrjässä kiinni. Silmuja ja hiusjuuria oli paljon. Nostelin aarteet varovasti turpeen päälle ja erottelin löyhällä kääremuovilla toisistaan. Olkoot yönsä noin, ei ole pakkastakaan luvassa.

Onhan se vallan kerettiläistä tuolleensa jaloja pioneja kohdella. Mutta eivätpähän turhan hyvälle opi. Täällä raukoilla rajoilla ei sovi olla turhan nirso. Pioninkaan. Ehkä ne oppivat arvostamaan tulevaa asuinsijaansa kun ensin kituvat happamassa turpeenpölyssä talven?

Seuraavaksi säntäsin kunnostamaan myyrän pesästä pionipenkkiä. Alpit veks ja lantamultaa tilalle. Kottikärryn nokkapyörä kilotti soikeana kun Äitikulta kaahasi lastia pihaan, mie heiluttelin lapiota ja lastasin toista kuormaa. Ukonhatut jätettiin eteläreunalle varjostamaan, pioneille riittänee hajavalo ja puolivarjo?

Seniorikansalaisellakin on kunto ja asenne kohdillaan, vielä jaksaa ja vielä löytyy intoa. Mietittiin, että hullumminkin voisi äitienpäivän aattoiltaa viettää. Meillä ei väkerretty paplareita päähän vaan huhkittiin lantakasalla. That´s what we call reilu meininki.

Nämä minä kuvasin ihan vain oman hataran muistini tueksi. Vuokkopionissa on nuppuja. Lälläslää, meillä sitä on pionitkin jo nupulla ;-)

Voi että kun sielu laulaa kun on taas lupa riehua lapioiden kanssa kukkulan (lantakasan) kunkkuna!
Työt päättyivät mukavasti kun Iso-J:n serkku karautti pihaan ja alettiin heitellä läskiä grilliin. Penskat natisuttivat trampoliinin jousia, pihasauna lämpeni ja kaikki oli kevätillassa kohdallaan. Elämän parhautta.

Nousussa hyvät hetket!

Hyvässä nousussa ovat myös Maamo-Annin sinivuokot. Tässä ne nyt helottavat, somat ja koreat pikkuiset perinnekukkaset. Kaikki kolme siirrännäistä näyttävät kotiutuneen. Mikäli sukua osuu linjoille ja tahtoo omansa, täältä saa jakopaloja. Tai sitten haetaan jokaiselle omat, sieltä mummolan pihalta.

Yhden tupsun käyn viemässä haudalle, semmoinen suunnitelmahan mulla oli ja sen aion toteuttaa.

Huomiselle ei ole juurikaan ohjelmaa. Perheellä taitaa jotain juonia olla... saas nähdä saanko äitienpäivälahjaksi ikioman Olli Sähköpaimenen?! Viime vuonna tuli ihana käsveska, nyt on enemmän tarvetta lankuille, aitanauhalle ja painekyllästetyille tolpille. Näin ne tarpeet muuttuu.

Okei, yritin kyllä vihjailla että Viikatteen levy olisi ihan jeppiskamaa autoon mutta myös Jaren ja WilleGallen tuotoksen kelpuutan. Fillarilenkkimuzakkia tarvitaan, huomisestahan se kesäpyöräilykausi alkaa!

Jännittävä lätkämatsin viimeinen minuutti on meneillään, ihan kohta maltan itsekin puhaltaa tältä päivältä tehokkaan peliajan päättyneeksi ja parkkeeraan ahterini petiin.

Oikein mukavaa Äitienpäivää kaikille joiden läheisiin, sanavarastoon, sukulaisiin tai muistoihin Äiti kuuluu. Muille toivotan mukavaa keväistä pyhäpäivää!

Surullinen katiska

Mahdottoman surullisen näköisenä katiskanreuhka nökötti mökkijärven rantamatalassa. Miten osaakin olla? Mökkijärven surullinen katiska.

Mollisävyinen viikko alkaa olla finaalissa, eipä tätä nönnöttämistä olisi pidempään jaksanutkaan. Vieläkin on jonkinlainen jetlag etelän pikapyrähdyksestä johtuen.

Torpalla on onneksi kaikki ennallaan, kunnossa ja vakaana paikallaan. Ei sinne suuria mullistuksia kaivatakaan. Kukko Gaddafin tipulassa pikkuväki kasvaa huimaa vauhtia, tulee kiire hankkiutua sinne kameran kanssa. Eivät ne enää niin söpöjä pikkutirppusia ole, enemmänkin ne muistuttavat pieniä piipittäviä superpalloja. Kohta alkaa erottua kukonpojat kanoista ja valitettavasti kukoista luovutaan. Pataan en niitä pane, tulkoot omansa hakemaan (ja hengiltä ottamaan) ne jotka paistikukkoa kaipaavat.

Tämän kuvan otin lähinnä siksi, että siinä on koristekuusi (tuija?) rehvakkaassa mitassa. Suotuisalla paikalla nuokin kukoistavat ja kasvavat pilviä hipoviksi. Kyseinen yksilö kasvaa Kirkkonummella mökin yläpihalla, vanha kuin taivas but still going strong. Hieno puu, nyt vasta tajusin tuon kokoluokan valtavuuden.

Hevosrintamalla kaikki ihanasti ennallaan. Metsänpoika tapasi hammashoitajan ja nyt on purukalusto iskussa, hyvällä tolalla ja kondiksessa. Tammakin alkaa tasaantua kevään kuohuista, onneksi ei ole ainakaan vielä harrastanut neiti pissipää -temppuja. Minä kun olen tottunut suoranuottisiin herrahevosiin, ruunan ryökäleisiin ja siivoihin oripoikiin. Ei ole tammojen niskojen nakkelut koskaan tehneet vaikutusta meikäeläjään. Positiivista sellaista. Onneksi taisi nyt osua kohdalle kerralla täys kymppi. Tammaksi.

Näihin keväänkeltaisiin junioriosaston kuljettimiin on hyvä päättää tämä postaus. Hyvät ja aidot asiat ne vain pysyy, vuodesta toiseen. Varsinainen nostalgiapläjäys, keltaiset conssit.

Tämä viimeinen on meille Joensuun entisille nuorille, millä me kakarana kuljettiin kun ei ollut superstareja? Oltiin vissiin niin staroja itse? Norssin kansallisjalkineet vuodelta kuokka ja kivi, nyt millenniumpenskojen jaloissa. Ihanaa, nostalgiaa!

Hauskaa viikonloppua, nähdään ja kuullaan.

Borta bra

- men hemma bäst!

Pikapisto etelään on tehty ja torpalla ollaan. Kilsoja kertyi piirun alle 1000.

Menomatkaan aikaa meni nippanappa 5 tuntia ja tulomatkaan tärvääntyi vähän enemmän. Oli kaikenlaista tumpeloa ja tientukkoa mielenpiristeenä. Päivärahakeikka ja kilsakorvaukset siivittivät menoa. 

Ostoksille jäi tänään aikaa roimat pari tuntia. Vähemmän kuin suunnittelin mutta Nukku-Matti vaati veronsa ja kuittailin univelkoja ihan roimasti.

Epsanjasta muuttolintuna lehahtanut Anoppi kipeän kantapäänsä kanssa taapersi ostoskierroksella mukana, joten en saanut kaikkia tehoja irti parituntisesta. Ensimmäiseenkään hevostarvikepuljuun en ehtinyt enkä paljon muuallekaan. Mutta paluukyydissä tuli sekä pottumopo alias puutarhajyrsin (kävin Evitskogissa mökillä), pari pionia ja jokunen tupsu valkovuokkoja. Niillä pääsee jo pitkälle.

Stockalla hiljennyin toviksi Ralph Laurenin paitojen ääreen mutta totesin, että tarvitsen paljon enemmän sähköpaimenta ja puutavaraa kuin mystisesti kaapissa kutistuvia paitoja. Taputin itseäni olalle ja ainoa paikka jossa lankesin, oli entisten kotikulmien taimikauppa. Olisin minä sieltä pari muutakin kasvia mieluusti kantanut autoon mutta henkilökunta ei halunnut myydä. Yksi ei tiennyt onko töissä vai ei, vastaus kysymykseeni oli paljon puhuvasti "öööh". Toinen oli "Leikoista, muusta en tiiä", kolmas "Elikkä Niinku Harjoittelija En Tiiä Mittään" ja se ainoa jonka päteväksi tiedän, jumitti havuissa toisen asiakkaan kanssa.

Huoh, sinne jäivät haaveitteni havut ja likusterisyreenit. Ja monta pionia.

Ikeasta löytyy aina sinisen kassin täydeltä kaikenlaista tarpeellista tavaraa. Onneksi sekin kauppa saadaan savon sydänmaille lähiaikoina, ei tarvi aina ajella sinne syrjänperille etelään ikeaostoksille.

Iso-J käytti ajokieltonsa tehokkaasti, tunti jäi vielä löysäilyä kun kotona oltiin kl. 23. Nythän se ajokortti on taas ns. soiva peli kun vuorokausi vaihtui ja piina on ohi.

Minätyttö se parkkeeraan itseni ihan just petiin, aamulla nukun niin kauan kuin unta riittää. Ja sitten käännän kylkeä. En mene töihin huomenna. Iso-J menee.

Kärsivällisyys olisi kiva hyve

Hätäisen pikainen postaus tälle päivälle. Kärsivällinen kuin hevosen katse, sitä se odottavan homma on. Koko kevään on aika rientänyt, saanut siivet ja laitonta nopeutta liihottanut. Ja nyt, nämä viimeiset päivänpirulaiset ilman Iso-J:n ajolisenssiä ovat hiiiiiiiiitaaaaaaat.

Eihän tässä muuten olisi juuri mitään hätää mutta meitsi joutuu nyt heittämään Ironbutt -reissun Espooseen. Tänään lähdetään illalla, ollaan yöllä perillä, huomenna myyntikokous ja sen jälkeen takaisin. Jepjep. Moottoritie on kuuma ja valmiiksi väsyttää.

Pitkämielinen ja kärsivällinenhän sitä pitäisi aikuisen ihmisen osata olla. Mutta kun nyt en enää yhtään kehtaisi, jaksaisi, tahtoisi.

Reilu komissaarus antoi sentään ajokortin jo takaisin, että miehellä on jonniinsortin henkkaripaperit esittää. Mutta korttia pitää kuulema vielä ne vaaditut 2 vuorokautta ladata että on taas käypää valuuttaa ajokorttinakin. Nyt toimii kuulema vain henkkarina. Aina ei jaksaisi poliisihuumoriakaan.

Eipähän tässä mittään. Villasukat reppuun ja Pesolitolla etelään. Adios amigos! See you later.

ps. on tässä se hyvä puoli, että mulla on monta tehokasta tuntia aikaa pörrätä tavarataivaissa. Voipi olla väsymyksen tila semmoinen, että ote lompsasta on höllä...

Aarre armahin

Tuskin yksikään lukijoista voi kuvitella miten ilahtunut olin kun ryömin eilen pois lumipalloheiden alta. Olin löytänyt aarteen! Eikä se ollut hiirenraato eikä koirankikkare. Se on kuvassa söpöilevä pikkuruinen vuokko, Maamon pihalta. Viime kesänä kävimme Joutenvaaran mummolassa pyörimässä puoliromahtaneen talon ympärillä. Pari vuokkotupsua kuokin ylös villiintyneeltä pihalta.

Nakkasin ne kotiintultua minkä minnekin ja oikeastaan unohdinkin. Kunnes nyt pihaa rapsutellessa bongain pienet siniset ihmeet ruohosilpun alta. Keväällä tekee löytöjä! Tuonsorttista vuokkoa en ole nähnytkään. Ne sini- ja valkovuokot joita etelämmässä näin, olivat isompia, värikkäämpiä ja kaikin tavoin näyttävämpiä. Tämä pikkuinen söpöilee hennon vaaleansinisenä.

Herätys maanantaihin oli ankea. Veli Winston veisasi ulosmenovirttään, aloitti kuuden kieppeillä ja mölysi vielä pihallakin. Juuttaan katti, turhan jollottaja. Veli Milton, mieliystäväni laiskuudessa, loikoili tyytyväisenä ja harkitsi kauan mennäkö ulos vai jäädäkö sisään.

Olisin minäkin harkinnut, mutta kun oli pakko lähteä ulos niin minkäs teet. Taivaalta töhötti lunta ja hyinen pohjoisviima maksimoi kärsimyksen. Tämmöinen toukokuun alku sitten tällä kertaa.

Lupailin kuvia Kukko Gaddafin kesäresidenssistä. Niitä ei nyt ole, kuvausinspiraatio hyytyi viimaan.

Siirsimme ränsistyneen kukon ja tipujaan paapovat nuoret rouvat virtaspöntön eteiseen, omaan rauhaansa. Virtaspönttö on se pyöreä tornimainen uloke navettarakennusten seinällä, tämä kaupunkilaisille tiedoksi.

Siihen laitetaan vähän verkotettua aluetta kuopsuttelupihaksi ja kesäkanala on valmis. Helppoa ja yksinkertaista. Kunhan joku sen vain tekee.

Kukkoparka on nyt niin polleaa poikaa, kukaan ei noki eikä pieksä ja saa isännöidä ihan ikiomaa laumaansa.

Itse hautautuisin hyvin mieluusti johonkin lämpimään ja pehmoiseen, mieluiten omaan sänkyyn. Olo on kurja ja ankea, ettei vaan olisi joku pöpöpirulainen iskemässä. Niskajumi alkaa olla jo sillä tasolla, että pahoinvointi ja yökötys ovat ainoat oireet joita jaksaa noteerata.

Kyllä nyt koettelee.

MUOKS: Googlen kuvahaku on mainio. Sinivuokkoahan on sen sataseitsemän eri lajiketta, hennon vauvansinestä räikyvään liilanpinkkiin. On se vaan nätti toi maamo-mummon aarrekin, hentoisin kaikista *sydänhymiö ja tykkäyspeukku*

Kevään parhautta

Poikavoimaa kuvasi kummipoika MW

Se olisi sitten vappuaatto!
Aamukuudelta maa oli kuurassa ja kattiveljekset nostelivat tavanomaista hölmömmän näköisinä pitkiä koipiaan pihalle syöksyttyään. Elli Höntteröinen sipsutti perästä eikö viiksikarvakaan värähtänyt vaikka tassu tapasikin jäätä. Niin outo kissa. Niin outo.

Kissat ovat löytäneet jo yhden sisiliskonkin, onneksi liskorukka ehdittiin pelastamaan koe-eläimeksi joutumisesta.

Se tässä kevään ihmettelyssä onkin niin hienoa ja parasta kun päivittäin tapaa uusia, talventakaisia tuttuja. On se vaan niin mukavaa kun lakanapyykki paukkuu navakassa kevättuulessa, kukkapenkeistä punnertaa väkeä pintaan ja tinttikuoroon ilmestyy jos ei päivittäin niin viikottain uusia solisteja. Yleensäkin äänimaailma muuttuu talven hiljaisuudesta huimaan pauhuun. Surinaa ja sirkutusta, sitä on kevät.

Kevääseen kuuluu näköjään sekin, että välillä joutuu kyntämään syvissä vesissä.
Tänään kyntäköön kuka mitäkin, se on vappuaatto ja kevään karnevaalit!

Tämä simasuu pistää kohta kustannuspaikan ovet poseen ja karauttaa aikuisten simakaupan kautta torpalle. Päivän ohjelmassa on kaikenlaista pientä remppapuuhaa ja tulevien projektien suunnittelua. Tipuset ja Gaddafikukko muuttivat kesäresidenssiin, yritän räpsiä kuvia. Pitkästä aikaa tekee mieli katsella asioita linssin läpi. Oli vähän angstia silläkin saralla.

Tämmöttis tänään.  Sulaa se munkkisokeri äksynkin suussa ;-)
Viisaasti Wappuna!

Joskus nyt vaan vastustaa

Kulkijakolli Winston, kuvasi kummipoika MW

Tämä on taas näitä päiviä kun tekisi mieli hiipiä Winstonin lailla varjoihin. Vähän turhan moni asia on tavalla tai toisella levähtänyt auki ja uudelleenharkintaan. En nyt lähde tässä avaamaan isommin, kunhan mainitsen päivän tunnelmista.

Uuden kasvukauden kynnyksellä sitä aina pettyy itseensä. Kun ei olekaan hehkeä, täynnä tarmoa ja intoa. Päin vastoin, ramasee, masentaa ja vtuttaa. Talvi ja kevät vievät niin paljon energiaa (ihan hereilläpysymiseen) että vappuna on takki tyhjä. Ja silloin olisi ehkä parasta paeta vuorille, juosta tunturiin tai jemmata itsensä pusikkoon ja perisuomalaiseen tapaan vetää pää täyteen. Huppu silmille ja päänsisäinen kovalevy buutin kautta uuteen alkuun?

Tyhmältä semmoinenkin tuntuu. Joten ollaan, kärvistellään ja synkistellään. Ei tätä iät kaiket jatku. Ärsytyskynnys on hälytysrajan alapuolella eikä jaksaisi yhtään ylimääräistä nillitystä miltään suunnalta. Ja sitähän kuitenkin riittää. Tekisi mieli tehdä suursiivous, oman elämän inventaario ja panna muistojen mappiin se mikä joskus oli ja mikä ei enää kanna, anna, päde.

Mahla (kuva PW)

Hyvinhän tässä asiat kuitenkin pääsääntöisesti ovat. Joten vastustakoon elämä aikansa, kyllä nämäkin murheet joskus väistyvät. Huhtikuu alkaa olla finaalissa ja vapusta alkaa kevään loppukiri. Sittenpä se onkin jo kesä. Viikon päästä saadaan huusholliin toinenkin, tuikitarpeellinen ajo-oikeuslisenssi ja ainakin perheen logistiset ongelmat helpottavat.

Joo, lupaan, että tämä oli tältä erää viimeinen ruikutuspostaus. Kuvatkin ovat siskolikalta vohkittuja. Nyt ei pysty parempaan. Tsorppa.

Puunaama (kuva PW)

Kauniisti hevosen kanssa

Viikonlopun anti on pakahduttava. Välillä pukkasi silmähikeä silmänurkkaan, välillä otsalla helmeili tuskanhiki. Suuria tunteita ja pieniä askelia kohti auvoisaa yhteiselämää, hevosen kanssa.

On suuri etuoikeus päästä Hassen silmän alle tekemään asioita. Ne tehdään kauniisti, millilleen ja aina hevosta kuunnellen. Reilusti, oikeudenmukaisesti ja eleettömästi. Pois on jätetty kaikki turhanpäiväinen hosu, häsläys, puheenpajatus ja maneerit. Mitä jää jäljelle? Hevosmiestaito.

Kurssilla kehään astui 7 taito- ja kehitystasoltaan erilaista hevosta ja 7 taito- ja osaamistasoltaan erilaista ihmistä. Meistä neljästätoista tuli seitsemän piirun verran toimivampaa työparia. Omalla kohdalla tunteet vaihtelivat lauantain suuren voimattomuuden syövereistä tämän päivän onnistumisen tunteeseen. Nyt kun vähän aikaa asioita työstää ja funtsailee, ne toivoakseni kristallistoituvat työkaluiksi. Minun ja hevosteni työkaluiksi.

Aurinkoinen sää helli meitä talvenkelmeitä pipokansalaisia. Nyt on rusketusrajat ja kuumottavat poskipäät. Ei sitä sitten näköjään ikinä osaa ajoissa panostaa suojakertoimiin.

Siskolikka pakkasi pesueensa ja ovat laskeutuneet kehä kolmosen tuolle puolen onnellisesti, vailla ruuhkasumppuja. Oli todella mukavaa kun kävivät ja innolla odotan kesäillan istujaisia tavernassa. Pannaan niin pitkä pöytä koreaksi ettei ole tällä kylällä ennen nähty!

Kesään on vielä hetki matkaa, sitä ennen syntyy varsoja ja luontokin herää upeimpaan kukoistukseen. Tullasin kotiintultuani pihakierroksella perennapenkit, talvehtineiden kirjoihin uskallan laittaa kaikki pionit *aaltoja*, sinivaleunikot ja noh... monta muutakin. Myös lupaavan paljon sipulikasvien piikkejä tönöttää päivänvalossa. Lumista on sulanut n. 98 % ja pihaa haravoitu 99 %:a joten aika hyvälle mallille pihallakin ovat päässeet vaikken minä pannut ns. tikkua ristiin koko viikonloppuna. Great!

Nyt otan mallia Ellistä ja kellistän itseni vaateriin. Huomenna pääsee töihin lepäämään. Rankkoja nämä lähiopetusviikonloput ;-)

Sieltä ja täältä

Arboretumin antia, kuvasi PW

Tänään oli aktiivipäivä. Työpaikka vaati läsnäoloa kaikki 6 tuntia, Iso-J:n kanssa rehkittiin ihan tosissaan.
Töiden jälkeen pikapisto kauppaan ja sitten kotiin hakemaan perillistä tallireissulle. En tiedä olisiko syytä vaipua epätoivoon, karvanlähdössä ei näy loppua sitten millään. Ainoa järkevä hevosen turkinhoitoväline on metallinen, sahalaitainen hikiveitsi. Näyttää keskiaikaiselta kidutusvälineeltä mutta puree pollenkankkuun hyvin. Ja karva irtoaa lauttoina. Loputtomia karvalauttoja riittää ja riittää kuin eteläisellä merellä merirosvoja.

Satulahuopaan siedätys, kuvasi PW

Valitettavasti tällä tallilla viime yönä syntynyt pienenpienen minihevosen varsa ei jaksanut aamuun. Sääliksi kävi kaikkia osallisia. Tamma onneksi otti asian lungisti, toistaiseksi. Pikkuinen se varsa tosiaan oli, hyvin pieni. Iso rotuisekseen mutta minun silmääni pieni. Ilmeisesti jotain ongelmia synnytyksessä, hapenpuutetta tai jotain. Täysiaikainen varsa kuitenkin ja päätti syntyä juuri niinä tunteina kun päivystystä ei ollut paikalla.

Kuljetussuojillakin kiusattiin, kuvasi PW

Kun tamma oli puunattu, oli syytä vaihtaa maisemaa ja tallia. Kiusattiin tammaa kietomalla kaikenlaisia rättejä hevoseläjän ylle ja ympäri. Ei ollut moksiskaan vaikka työläisruuna aidan takaa yrittikin ärsyttää primadonnaa parhaan taitonsa mukaan. Hassu ruuna, ihan tahallaan illisteli ärsyttääkseen. Kuljetussuojien koko Full todettiin ylimitoitetuksi, otetaan siis laaja ponikoko käyttöön. Onneksi hevostarvikevalikoima on kasvanut netin myötä aina vaan isommaksi, ei lopu sovitushommat ihan heti.

Kuka tämmöisiä haluaa pihalleen? Kuvasi PW

Pelottavien pihakuusien siimeksestä siskolikka bongasi kaikkea kummallista, nämä surukuuset (?) olivat omaa luokkaansa. Pitää itsekin hiippailla samaisessa arboretumissa joskus hyvässä valossa ja paljolla ajalla.

Tuolta keikalta kotiuduin vartiksi, vaihdoin vähän kamoja autoon ja karautin Metsänpojan luo. Sinne oli juuri parkkeerannut myös The Guru, auto näkyi olevan täynnä valjaita. Täytyypä viritellä visa iskuun, eihän sitä tiedä mitä tarpeita huomenna alkava treenijakso tuokaan... ;-) Äitienpäivälahjaksi länget!

Harjasin kakaran hyväksi ja pätkäisin hännästä hitusen. Harjaan ei kajota, se vetäistään klipperillä inttikuosiin jahka keretään. Metsänpoika meets the Navy ;-)

Ilta menikin ihan perussetin merkeissä. Kanalassa kuluu aikaa päivä päivältä enemmän. Ne tiput ovat niin salamannopeita, että kuvaamiseen tarvitaan pian kehittyneempää kalustoa. En todellakaan tiennyt, että kananpojat ovat niiiin vikkeliä. Kuin pingispalloja.

Nyt olisin todella viisas jos älyäisin läimäistä läppärin kannet kiinni ja löntystellä unille. Aamu koittaa ihan pian ja tallilla on syytä olla viimeistään kahdeksalta. Jotenkin joku de-ja-vu-thousand-times kertoo minulle, että tänään huolella puunattu varsa ottaa pyhäaamun hartaushetkensä kuramutaliejukylvyssä. Ja kuivattelu valjastuskuntoon ottaa aikaa enemmän kuin tunnin. Kaksi tuntia? Toivottavasti se riittää.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, moido!

Pitkästi perjantaita

Aivan täydellisen mainio vapaapäivä!
Melkein rapina kuuluu jos oikein tarkasti kallistaa korvansa kukkapenkin multaa kohti. Eikä siellä rapise roistomainen myyrä vaan nämä ihanat pikkuiset sahramit. Miniatyyrikukkasia on keltaisina viiruina mustassa mullassa. Helottavat kilpaa auringon kanssa ja ovat ilolla tervehdittyjä.

Eilen saatiin mieluisia pääsiäisvisiittiläisiä, Isosisko poikineen karautti pihaan iltamyöhällä. Menihän se sitten aamun tunneille nukkumaanmenokin. Noh, tänään sai venytellä kaikessa rauhassa. Peippojen metakka omenapuissa on kuitenkin likipitäen infernaalista, ei siinä möykässä voi nukkua.

Kevään väri ON keltainen

Pisamanaamaisia mutta vielä talvenkelmeitä ihmisiä töytäili pihalla, Iso-J mestaroi haravoineen ja pojat kärräsivät roskia risurytöön. Kenties tänä keväänä saadaan tuikattua rytö tulille.

Perilliset sivistyivät ratsastustunnilla ja olivat aivan kummissaan kun ei tarvittukaan ulkohousuja eikä toppatakkeja. Hiki oli tullut pintaan fleecessä. Eikä ihme, auton mittarissa hehkui +14 lukemat. Huomiseksi on luvassa vielä vähän isommat lukemat, oi ihana kevät!

Otettiin siskolikan kanssa kamerat mukaan kun tallilla oli luvassa varsajengin irtohöntsäilyä.

Alkuspurttien jälkeen neljä wanna-be-villivarsaa lähinnä roikotti alahuuliaan, ei puhettakaan liitokavioravista, loikkapukkilaukasta eikä juuri mistään muustakaan. Neljä pölyistä ja kuraista hevosenlasta pällisteli yleisöään sangen kummastuneena. Piti vähän hushata että Metsänpoikakin saatiin nelistämään. Oli varsoista ainoa joka hyppäsi kentällä olleen esteen. Ja jätti reilusti ilmaa mahan ja yläpuomin väliin... puissance voisi olla kokeilemisen arvoinen laji.

Tässä menee maanuoliainen, lähestymiskulma esteelle on vähintäänkin mielenkiintoinen.

Toinen tallireissu jäi aikataulullisten haasteiden vuoksi väliin. Huomenna on edessä uudet haasteet ajankäytölle, pieniä rajoitteita asettaa mm. työpäivä. Katsotaan nyt mihin tässä oikein ehtii. Metsänpoikakin olisi syytä pesaista ainakin alaosastaan, sunnuntainahan marssitaan The Gurun silmäin alle. Hauska sattuma sekin, että lauantaina Nita saa tavata saman ajomestarin. Kerrohan Nita terkkuja muulitilan väelle ja sille hurmaavalle muulillekin joka kesällä tepsutti komiat kiemurat.

Omalla pellollakin on laama-agilityn innoittamana esterata, tässä tupaterrieri näyttää mallia. Kun ei ole sitä laamaa. Eikä kyllä tulekaan.

Illan ohjelmassa olisi pihasauna ja hyvissä ajoin unille. Raitis ilma väsyttää ja aurinko sai naamanahkan kihelmöimään. Peilistä mahtaakin kurkkia mielenkiintoisen näköinen tyyppi... -jos uskaltaisin kurkata. Väri on ainakin vaihtunut mutta onko rusketus pysyvää vai pelkkää pölyä, se selviää saunassa.

Tämmöistä torpalle, rentoa ja mukavaa. Hartaita piinaperjantain tunnelmia ei tainnut kukaan kaivata. Meillä Pääsiäinen on melko maallistuneissa merkeissä vietettävä kevätloma. Pashaa, herkkuja, lepoa ja kotona myysailua. Ja nyt vielä hienossa säässä. Tohtiiko enempää toivoa? Minä en.

Näin se menee

... eikä se aina mene niinkuin Strömsössä. Ei todellakaan.  Huolella vaalittu, pääsiäiskoristeeksi tarkoitettu ruohoviljelys näytti tänä aamuna tältä. Ei tarvitse olla kummoinenkaan Ällipälli nähdäkseen, että tuohon on muutama kissa sovitellut ahteriaan ja muutamat maistiaiset on nyppäisty. Veikkaan sekä mustia että siniharmaita karvoja löytyvän mikäli joku viitsisi tarkemmin syynätä rikospaikkaa.

Justiinamummoa varmasti potutti myös, yleensä se on juuri mummokissa joka napsii ruohosta maistiaisia, maltillisesti. Tuohon on iskenyt supertornado Elli ja kaksi viheliäistä trombia.

CSI Torppa päättää tämän rikospaikkatutkimuksen tähän ja lisää syytteet eräitten nuorisorikollisten ennestään masentavan pitkään synti- ja rötöslistaan.

Tässä Veli Winston hiippailee muka viattomana. Kuitenkin on a) tulossa b) menossa ja tehtävän nimi on kuitenkin pahanteko, konnuudet ja heittiön hommat. Veli Miltoniahan ei ulkona saa kameran eteen, on aina jossain varjoissa vehkeilemässä. Tai mummolan soffalla.

Kuvassa olevaa aitan pohjoispäätyä ei kesällä näekään, mahtava ruttojuurikasvusto peittää lahonneet hirret ja riipinraapin retkottavan kivijalan. Aittavanhus ansaitsee kunnostuksen, ehdottomasti. Siihen saa aivan ihanan kesähuoneenkin. Olen tälläkin kanavalla pariin otteeseen mainostanut "ostetaan vanhoja hirsiä" ja uusitaanpa se mainos taas kerran. Hiljaista näkyy olevan hirsimarkkinoillakin ;-)

Toisaalla Iso-J tutustuu aitausmateriaaleihin ja erilaisiin veräjävaihtoehtoihin.  Naapuri kävi tänään kerimässä rullalle viimekesäisen lammasverkkoaitauksen, bäbättimiä ei hänellä enää ole kuin lemmikkeinä joten lainalaumaa ei meille kesällä tule.
Pitäiskö laittaa pari omaa?

Jokin sentään vihertää eivätkä tätä ole kissagangsteritkaan tuhonneet. Tikkutiput ovat rauhoitettuja eläimiä eikä muratti ole kissojen mielestä riittävän ns. kielletty hetelmä joten ne eivät kiinnosta. Hyvä niin.

Metsänpoika ei ole rauhoitettu eläin joten aamulla oli hevosenpoikasen ajokoulun toinen oppitunti. Karvamopo ihmetteli tuivertavaa tuulta ja karvat pöllyten kipsutti eteenpäin.  Todellakin irtokarvat pöllähteli, niitä on niin älyttömästi. Välillä kokeiltiin onko pakkia (löytyi) ja ihan ylämäkispurttiakin otettiin, kaksikymmentä raviaskelta hophop, kyllä nääs lähtee! Kuin telkkä pöntöstä, hauki rannasta ja rusakko pusikosta. Onneksi jarrutkin löytyivät eikä meidän sivuvarmistajien (ihmisjarruvarjo) tarvinnut vetää kantapäitä maihin. Hieno poni se on. Hyvin hieno.

Tuuli todellakin on tänään ns. antava. Jos karvamopo pysyi ns. lapasessa, Pesolito -kiesi oli vähällä lähteä näpistä peltosuoralla. Puistattava kokemus kun tuuli puskemalla puskee ja samaa se tekee vastaan tulevan rekan perävaunulle, puskee puskee. Hyi hitto.

Tässä kuvassa ei muuten ole mitään tuulenviskomia karkkipapereita vaan ihan ehdat Coral Sunset -nimisen pionin kevätsilmut. Pari muutakin tanskantuonti -pionia näyttää pukkaavan silmuja. Tokkopa ne tulevana kesänä vielä kukkivat mutta ainakin toistaiseksi ovat elossa. Ja se on hieno homma se!

Tämmöistä tänään, huomenna taas jotain ihan muuta.
Näin se menee! Ja kevät senkun etenee *awww*