Piip piip piip

Onkos somempaa? Juuri kuoriutunut tipuli. Valkea kananen toimii hautojana ja sitten ipana piipertää mustan rouvan helmoihin kasvamaan.  Pitää koettaa kerätä pari kuorenpalasta koristeeksi pääsiäisruohoon, on ainakin autenttinen koriste. Tipu lienee vähän turhan iso pääsiäisen aikoihin, ei sitä ehkä kantsi parkkeerata ruohomättäälle ja toivoa, että pysyy kuvauksellisessa asennossa kunnes korttikuvat on räpsitty.

Tallustelin niskasäryn riivaamana pihalla ja bongasin myös tämän:

Helleborus niger on hengissä! Jokohan se tänä keväänä kukkisi? Ja siinä jouluruusun alapuolella sinnittelee kevätkaihonkukka. Kasvi, jolla on vallan osuva nimi. Kyllä sitä niin kaihotaan. Tuo on semmoinen kukkapenkin kulma johon tupaterrieri yleensä nostaa koipea joten on itse asiassa pienoinen ihme ettei kasvustossa ole suurempia vaurioita.

Tämä riiviö ei ole milläskään vaikka saa niskaansa kanalan kaatovedet, roiskeet ja roskat. Saanko esitellä, viitapihlaja-angervo, a.k.a. viitapiruänkerö:

Siinä se ryökäle tyrkkii uusia nuppuja esille vaikka kaikin mahdollisin konstein olen yrittänyt tätä viimeistä kasvustoa kurittaa. Silloin kun torpalle tultiin, riihen pariovet eivät mahtuneet aukeamaan koskapa tätä mainittua kasvia oli oikea villirytö ovien edessä. Harri-serkku veteli raivaussahalla ja millälie homelitellä kasvustoa sileäksi.

Viime keväänä hakkasin hullunraivolla samaista kasvustoa ja kärräsin juuriversoja kymmeniä kottarikuormallisia tunkioon. Jossa ilmeisesti on kohta julmettu kasvusto ;-) Yhden puskan jätin riihen ja kanalan ovien välille, koristeeksi. Katsotaan tänä kesänä mitä tälle viimeiselle puskalle tapahtuu. Iskeekö avohakkuut vai käykö armo.

Näitä ei tarvitse kurittaa, näitä saa tulla lisää ja näitä jaksaa katsella. Mikä pirteämpää? Ihana keltainen kevääntuoja, pikkunarsissi. Sulapaikoissa nurmikolla ei vielä näkynyt scillan piippoja mutta ei mene pitkään kun nekin saadaan tuomaan sinisävyjä. Ja ensimmäiset esikot, lumikellot ja muut söpöläiset änkeävät valoa kohti. Tuskin maltan odottaa.

Niskajumi käskee nyt pilleripurkille ja sitten lepoon. Ei hyvä heilu mikäli jumitus jatkuu :-(
Huomenna taidan pitää blogipostauksesta välipäivän, jatketaan juttua kommenteissa.

Olkoon voima kanssasi

Tämä kevättalvi on taas kerran niin käsittämättömän karulla ja osin jopa epäreilulla tavalla osoittanut, että me ihmispoloiset olemme melko voimattomia isompien voimien edessä. Niin moni lukijani on joutunut kohtaamaan kylmiä tosiasioita, kuulemaan lopullisia tuomioita ja ikäviä uutisia. Peruuttamattomia diagnooseja ja parantumattomia sairauksia.Luopumisia läheisistä, toivosta, kuka mistäkin. Menetyksiä jotka ovat tässä ja nyt ja niitä joita pitää odottaa, joiden tietää olevan tulossa, vääjäämättä.

Jokaiselle teistä olen koettanut jotain lohdullista sanoa mutta useimmiten sanoja ei ole. Etäältä on hankala halata, vaikea koskettaa.

Minusta tämä kuva on kuitenkin niin lohdullinen, että tahdon jakaa sen täällä Torpan blogissa.

Mieti itse: sateisen yön jälkeinen aamun usva, uhkean rehevä alkukesän kasvuvoima ja kesän tuoksu.  Vahva valo ja iholla tuntuva pehmeys. Ihan saman tunnelman voi kokea, seisoipa pellon laidassa tai parvekkeella keskellä kaupunkia. Kaikki tuo on taas edessämme, ihan pian.

Minusta tuo kuva lupaa niin paljon, uusi päivä saattaa olla tätä helpompi. Sille pitää uskaltaa antaa mahdollisus.
Eläkää viisaasti, muistakaa elää. Olkaa kilttejä myös itsellenne.

Ystävyydellä,
-E-

Siipikarjaa ja outoja tarzaneita

Kauhtuneempaa lajia pihapuussa, en ole ihan vasta tuommoista riepunahkaa nähnyt. Elähtänyt kurre?
Aamulla oli ankean harmaata ja orava sopi harmaine nuttuineen värikartalle oikeastaan varsin oivallisesti.

Päivä kuitenkin kirkastui ja kotimatkalla olisikin tarvittu arskoja. Valitettavasti ne keikkuvat vieläkin instrun telineessä kun idioottimaisten aukioloaikojensa takia en sinne ikinä ehdi... ja mulle tulee siristelystä ryppyjä! *dislike*

Ja kun aurinkokin hohtelee, on sitä loistoa kanalassakin, katsokaa!

Tässäpä hohtelee Sirkku Kakkonen, bränikkänewes tirpuli. Nuorempi perillinen on taitava kananalusen kopeloija, oikea munavaras. Sieltä hän kaiveli hellästi pikkutipuja kuvattavaksi, joskin meillä meni mustapipojen kohdalla laskut sekaisin. On niitä jo kolme kuoriutunut, voi olla neljäkin. Jos meillä on ollut hetkittäistä ylituotantoa munukoista, on sitä tätä menoa tipuloistakin. Jotta laitetaanko kennostoliittoja jakeluun?

Tämä ei ole se ekaksi kuoriutunut Blip vaan kenties Blop tai joku vielä nimetön. Näyttää  niin tuoreelle että on vissiin ihan just kuoriutunut.  Hirmusöpöjä, eniweis.
Onhan se aika luksusta tosiaan, että on pääsiäistiput omasta takaa.

Se siipikarjasta. Ja se kulahtanut oravakin on esitelty. Mutta koska torpalla ollaan ja eläinkirjo on melkoinen, aina jostain löytyy tämäkin linssilude:

Veli Winston karahti puuhun nuoleskelemaan lätäköissä kastuneita tassujaan. Hölmöistä hölmöin Winston. Varsinainen Plösö-Tarzan.

Ja kun päästiin pölhöihin, pakko kertoa eilisestä. Kuvia ei valitettavasti ole. Käytiin nähkääs Iso-J:n kanssa hevostarvikekaupassa. Oli siinä myyjätytöllä pokassa pitelemistä kun Iso-J kirmasi mitkälie ravurin korvahuput päässään pumpulipallot heiluen ja kyseli "pääseekö nämä päässä ilmaiseksi tai eläkeläislipulla raviloihin ja totoloihin?"  -luonnollisesti mannevibraatolla. Hetken päästä sama virtuoosi hetkutteli alohatanssia kärpäsverkko lanteillaan... voi elämä. Pitäisi varmaan kurkata wanhan kunnon hevostalli.netin palstalta joko myyjä on avautunut kauheasta kokemuksestaan :-)

Mitähän tästä on tulossa kun Iso-J heiluu tuolla vanhuudenhöpinöissään?

Nyt tuiman oravan tuijotuksen syyllistämänä läpsäytän koneen kannet kinekseen ja parkkeeraan itseni petiin. Tänään eräs "humoristinen" asiakas sivisti minua viljelemällä puheessaan sanoja bränikkänewesten (brand new = upouusi) jamesten (farkku) vetskari ei pysy kineksessä (kiinni). Huoh. Syystäkin nyt väsyttää.

Huomenna on jo hätälauantai. Juhuu!

Hei me lipsutaan!

Ulkona on niin järjettömän tympeän rumaa, harmaata ja kulahtanutta, etten todellakaan lähtenyt vesisateeseen tärvelemään valokuvauskonettani parin jonninjoutavan räpsyn takia.

Vettä satoi maahan asti koko päivän. Sehän tarkoittaa sitä, että metsissä näkyy kohta varpumättähät ja pihalla alkaa olla väylät sulana. Mutta jäätä riittää. Voi hyvänen aika että eteneminen on vaikeaa muutenkin kuin yhteiskunnallisessa mielessä. Eikä meitsi edes hingu ns. vihreämmälle oksalle. Kunhan nyt pääsisi lätäkköön rojahtamatta autotalliin ja sieltä pois.

Marketin piha on jo niin extremeä että vieläkin sylettää. Kärrypirulainen jumitti sohjoon ja herrasmiehet ne vain virnuilee katoksesta kun rouva temmeltää pienen raivon nautaeläimen lailla kärrynsä kimpussa. Sen verran hyytävän katseen ilmeisesti onnistuin äijälössiin heittämään että noloin sentään sanoi: "hyvinhän se tuli tuosta vaikka mie arvelin jotta nyt pittää lähteä avittamaan".  Niinpä niin.

Spagaatteja, akrobatiaa, limboliikkeitä, ninjatanssia... sitä kaikkea vaatii eteenpäin meno huhtiliukkailla lipsuttelevalta kansalaiselta. Ei todellakaan määrätietoista marssimista paikasta toiseen. Ei, nyt hiippaillaan nurkkalaudoista kiinnipitäen ja hiekanjyvältä toiselle hiihdellen. Kieli keskellä suuta!

Iltavuoro tallilla tarkoitti litimärkiä hevosia, repsottavia loimia ja yllätys: liukkaita tallipihoja! Siihen vielä pimeys, piiskaava sade ja armoton vtutus. Siisti ja glamoröösi harrastus tämä hevosharrastus!

Otettiin omat pollet pihatosta talliin ja soviteltiin kavereille mekkoja. Metsänpoika on soma kuin namu punaisessa fleecessään ja upouudet suitset päässään. Niitäkin siis jo soviteltiin. Tammatädistä tuli mieleen punkerolollo kun hälle viriteltiin samainen punainen fleeceloimi. Se oli kireä kuin glamourtanssijan minimekko :-) Että loimikaupoille tuli lähtö, tamma tarvii laajemman sadetakin.

Hihittelin mielessäni, nyt ne näyttivät taas normaaleilta equus urbanus -lajin edustajilta. Jouhet suittuina, loimet niskassa ja tallissa. Johan tuota luomuelämää on kevättalven ajan eletty.
No joo, vitsivitsi (osin).

Kotiin tullessa pari liikenneympyrää meni lipsutellen pitkäksi mutta onneksi meidän kylillä liikennettä on vähemmän kuin kolmen sepän patsaan tuntumassa. Mullahan se nyt vastuukin painaa, olenhan torpanmäen ainoa ajo-oikeuden haltija seuraavat neljä viikkoa. Ihan outo tilanne meille kaikille.

Kanalassa alkaa olla tipukuoro, nyt siellä on ainakin kaksi tirpulia. Keltainen sai nimen Sirkku ja se aiemmin bongattu on kuulema Blip. Yritän pitää kameran valmiudessa kun hyökin kanalaan seuraavan kerran.

Sinnehän ei muuten enää marssitakaan miten sattuu. Pitkospuita pitää viritellä tänäkin keväänä. Laineet lyö kanalan kynnykseen, onneksi sitä piinaa kestää vain reilun viikon.

Tämmöstä tänne tänään, katsotaan mitä huominen tuo tullessaan!

Tipulilli

Jihuu, me olemme omavaraisia pääsiäistipujen suhteen. Tuolla kahden maratonhautojan alla piippaa pienenpieni tirppa. Aito kana! Omatekemä! Nämä kaksi pölvästiä keikkuvat valtaisan munavuoren päällä, kaksi munaa pursuu valkean rintamuksen alta poiskin. Joten ehkä meillä on kohta pari kinderylläriä lisää.

En tiedä miten julmaa olisi kerätä parin lisätipusen jälkeen loput munat pois. Maria Veikontytär, voisitko valistaa asiassa aloittelijaa?

Aamulla nuorempi perillinen oli keitellyt aikaiset aamukahvit, tehnyt Iso-J:lle leivät ja oli juuri ruokkimassa koiraa kun löntystelin kahvin vainunneena alakertaan. Toimelias lapsi oli päättänyt, että hautovien kanojen asiat täytyy tänään järjestää kuntoon ja pesä paremmaksi. Siispä hän karsi isältään kaikki tekosyyt sisätiloissa vitkasteluun ja hoiti aamuhommat itse. Sitten käskytti isän pihalle ja kanalaan hommiin.

Vanha marsuhäkki kelpasi hienosti hautovien kanojen rauhaisaksi yksiöksi ja takaa pikkutirpusille turvalliset elämän alkupäivät. Eivät jää jalkoihin. Kanala sai sen lisäksi uudet purut ja perussiivouksen. Wanhan liiton rouwat pyörivät omassa osastossaan, ne eivät älyä hautomisesta tuon taivaallista. Mutta sinnikkäästi pukkaavat munukkaa, mokomat vanhat seniilit höppänät.

Ja heti oitis kunhan ulkotarhasta sulaa lumia sekä portilta että seinän vierestä, pääsevät taas ulkoilemaan.
Kuvan silkkikanat ovat kuin suoraan Ankkalinnan kauhukabinetista. Eihän tuommoisia ole muualla kuin Aku Ankassa, eihän ;-)

Tämä glam-eläin on nuori silkkikukko. Ei mikään angry bird vaan todella turhamainen kukko. Joka onnistui jollain tuurilla syrjäyttämään vanhan silkkikukon johtoasemista. Ihan outo kaveri joka ei oikein osaa edes kiekua. Mutta joku tuossakin sakissa kukon hommia hoitaa kun kerran tipuloitakin ilmestyy.

On tämä torpan eläinlauma kyllä aikamoinen, ei voi kuin päätä pyöritellä. Kissatkin ovat koiran koulimia ja koiramaisempia kuin tupaterrieri itse.

Tässä tuo kanalan Gaddafi, Kukkoherra Silkkinen evp. Tämä kaveri osaa auttavasti kiekua. Ja tuijottaa Kullervo Kukkoa ns. nokka pyöreänä silloin kun Kullervo kajauttaa aamufanfaarinsa. Tulee vähän mieleen M.A. Numminen ja Pavarotti... arvaa kumpi onpi kumpi.

Torpan hevoset elelevät nykyisin lähempänä kaupunkia kuin me. Tänään käytiin tsekkaamassa uusi asuinsija ja hyväksi todettiin. Vanhan kansan hevosmies hoitaa homman ja on tarkkaakin tarkempi. Siivoiltiin ulkotarhaa ja kannettiin vesiä, täytyy vähän verrytellä ettei sitten keväämmällä äkkinäistä kipeytä, ruumiillinen työ.

Heppaset olivat aivan lunkeja, ovat asustaneet samassa paikassa ennenkin eikä vanha jengikään hajonnut vielä mihinkään. Porukkaan liittyy lähiaikoina vielä yksi tamma. Kaunissilmäinen kaunosielu, koetan osuttaa kameran eteen jonain sopivana ajankohtana.

Tänään kevät otti todellakin aimo harppauksen kesää kohti. Pihalla on lätäköitä ja lämmöt vieläkin plussalla, ihan reteästi. Hanget, kinokset ja nietokset vajuvat kohisemalla. Onneksi torppa tönöttää komealla kummulla, vesi valuu pois kivijalasta ja piha kuivaa nopeasti. Täytyy muistaa kytätä tonttia laajemmalla katseella, missä seisoo vesi ja mikä sulaa ekana. Osaa sitten laittaa tarhojen portit kuivimpiin kohtiin.

Seuraavaksi ohjelmassa onkin vapaapäivän kruunu, sauna. Lotto unohtui mutta harvemmin se tuo iloa elämään. Sauna sen sijaan tuo iloa ja hyvää mieltä. Sinne siis.

Tässä viimeisessä kuvassa on sitten se talven toivottavasti viimeinen lumipyry ja pihasauna sen keskellä. Näistä kinoksista lähdettiin tavoittelemaan kevättä. Kuukauden päästä aion chillailla lauantaisaunan jäähyillä terassilla. Jos valkoviinin saa jäähtymään kinokseen niin se on sitten bonusta se.

Toivottavasti Nemppa on kuosissaan. Ilmeisesti tuli lomalta ja lähti heti samoilla silmillä työreissuun. Päivitä kuulumiset jos suinkin ehdit. Joko tänne blogiin tai luuriin. Ihan kuinka vain.
Nyt löylyihin! Näkyillään ja kuuluillaan.

Hyvästi jää....

joo... niin tuota juu. Tässä voidaan nyt huiskuttaa hyvästit. Aikansa kaikkea, tämä on niin nähty.

Kiitosta vaan, oli kiva kun kävit mutta ihan tosi kiva kun poistut, ainakin vähäksi aikaa.
Se on sitten adios ja byebye, heippa ja moro.

... jos nyt luulit, että tämä oli Hirnakan Torpan blogin jäähyväiskirjoitus niin hei haloo! Aprillia!
Huhtikuun kunniaksi jätin hyvästit talvelle, tuolle kelvottomalle retkulle joka ei älyä hiippailla huilimaan ja päästää kevättä estradille. Mutta minä olen nyt päättänyt, että kevätkausi on alkanut ja siirryn heti säiden salliessa löntystelmään räikyvän keltaisissa sandaaleissani.

Vuosi sitten tänä päivänä blogin kirjanpidon mukaan oli Kiirastorstai. Lunta oli ihan hitosti paljon vähemmän ja muutenkin kevät pitkällä. Pihalla oli kurakausi pahimmillaan ja koirakin muistutti metsäsikaa enemmän kuin jalorotuista terrieriä. Nyt on Nassen vielä hyvä patsastella hangella.

Koskapa tänään on tehokasta työaikaa jäljellä enää 95 minuuttia, on syytä ottaa tuima tuijotus työasioihin. Sitten saankin rimpatella vapaalla koko viikonlopun. Palajan kenties iltasella löpisemään laajammalti.

Älä tule jallitetuksi tänään :-)

Hyvää syntymäpäivää, Iso-J !

Kyllä vaan, ehtooteini viettää tänään ties kuinka monetta syntymäpäiväänsä, lämpimät onnittelut!
Muuta lämmintä tähän päivään ei ole vielä mahtunutkaan, aamukahvin ja onnittelujen lisäksi. Pakkasta piisaa ja kohta alkaa olla usko ja toivo kovalla koetuksella kevään tulon suhteen.

Miten pitkä matka on vielä siihen, että auringokukka pääsee varttaan venyttämään kohti korkeuksia? Torpan tiluksilla ei kasva nyt muut kuin hanget, nekin valitettavasti vain korkeutta.

Eilinen hammaslääkäritapaaminen oli loppupeleissä ihan piece of cake, kiltti ja leppoisa kaveri se meidän kylän oma hammasten korjaaja. Seuraava reissu onkin sitten sekä hiottava että kuumottava. Toukokuulla nyppäistään pois kaksi viimeistä viisaudenhammastani. Sitten on pää tyhjää täys, lopullisesti.

Millaiseen paniikkiin onnistunkaan itseni lietsomaan lähiviikkojen aikana? Itseni tuntien, aikamoiseen.

Illalla piipahdettiin iltaheinän heittokeikalla ja hevoset niin nauttivat etelärinteellä köllöttelystään. Hanget ja kinokset on kuorrutettu irtokarvalla ja kohta saavat peipposet sun muut sirkuttimet rakennella muhkeita pesiään, ei jää hautomismukavuus pesämateriaaleista kiinni.

Tulisi nyt oikeasti jo se kevät. Ja ne peipposet. Peippojen puuttuessa nämä hönöt visertelevät Iso-J:lle onnitteluja. Kuva noin kolmen vuoden takaa. Aika ei todellakaan ole parantanut... eikä mainittavasti tuonut lisäjärkeäkään ;-)

Vali vali...

Nasse Tupaterrierin tavoin etenemme hangessa ja odotamme kieli pitkällä kevättä. Nythän on jo virallisestikin kesäaika... että pitääkö tässä jo ryhtyä toimitusreklamaatiota väsäämään? Kesä tänne ja heti!
Tai jos nyt edes kevään saisi näytteeksi, kesää voin vielä tovin odotella.

Haikeana huokailin tänä aamuna torpan ikkunassa. Ulkona pyrytti sakeasti ja mittarin viiva roikkui alle nollan, pakkaslukemissa siis. Haistatan kohta pitkät positiivisen ajattelun voimalle, nyt se ei kyllä wörki.
Perin ankeaa, on! On!

Eipä tämä maanantaipäivä ole muutenkaan paljastanut kauniimpaa puoltaan. Unohdin aamulla eväsleivät kotiin, jäkitin pikkukaupungin liikenteessä ruokottoman kauan (kamikazemummoja syöksähteli autojen eteen milloin miltäkin kujalta) ja duunista on kahvimaito loppu. Nyt on nälkä ja päänsärky jomottaa lupaavasti.

Mutta onneksi lounaslähetti kipittää vikkelästi ja saan kohta sutsisatsillisen kaupungin parasta kebappia kuonon eteen. Kyllä se siitä sitten korjaantuu, olo ja motivaatio.

Eikä vielä voi tietää minkä ässän tämäkin maanantai vielä hihastaan kaivaa. Sitä odotellessa purraan hammasta ja otetaan tiukka tuijotus työtehtäviin.

Mitä optimismiin tulee, Veli Winston on elävä esimerkki positiivisen ajattelun voimasta. Kuvassa taitava saalistaja on juuri maastoutunut (puustoutunut?) ja kytistää uutta kuurosokeaa tinttiä huikopalakseen. Mulla on varmasti ihan samanalainen ilme kun täällä nälissäni vahtaan ovea ja silmät kiiluen vaanin viatonta lounaslähettiä... ;-)

Samaan aikaan kun Veli Winston rehkii lähiruokatuotannossa, Veli Milton makaa sääret hiessä keinutuolin taljoilla. Tai poistuu murokupilta posket pulleina. Miltonia katsellessa en voi välttyä mielleyhtymältä Hannu ja Kerttu -satuun. Pulska Hannu ripotteli piparinpalasia reittiä merkatakseen. Samaa tekee Milton, murovana jälkeen jää...

Kovin ovat erilaisia, veljeksetkin. Kuin myös siskokset:

Tämä niukkapipoinen lapsi on nuorempi perillinen. Ja pienen namikipon voimalla johdattalee hevoslaumaa minne tahtoo. Hepat pyörii kuin Stockan ovet ja varovat visusti astumasta pienen ihmisen tilaan. Penskalla on otetta ja asennetta.

Omaa asennettani joudun kyllä työstämään. Nyt ei oikein nappaa. Tuijottelen hevonpersausta ja pohdin syntyjä syviä. Valitettavasti sinäkin joudut nyt tekemään sitä samaa. Hiljennytään hetkeksi.

MUOKS: lisää kuvauksellisia, jaloja hevoseläimiä, tässä mallia Tapiiri. Tämä kaveri on tullut blogin lukijoille tutuksi laamakevennyksestä. Ei ole mihinkään muuttunut, paranee vain varttuessaan. Lämpimät terveiset meiltä torpalta sinne teille <3

Kaksi kuvaa

... kertoo tällä kertaa enemmän kuin mitkään sanat.
Tämä iso, vanha ja viisas tamma käväisi hetkisen elämässäni. Koko tämän lyhyen tuttavuuden ajan on katsellut kauempaa. Tänään, päivää ennen kuin lähtee takaisin omaan kotiinsa, asteli luokseni. Viivähti hetken, nuuhki, puhalteli ja tutki ihmisenpätkää. Ystävällisesti. Silleen kuin vanha ja viisas hevostamma osaa. Hädintuskin uskalsin hengittää, tilanne oli niin herkkä ja harvinainen.  Lämmin.  Lempeä.  Hevosen hetki.

Hieno kohtaaminen.

Aamuvarhain suomenhevosten värisuora marssii kuljetusautoon ja aloittaa pitkän matkansa halki Suomen. Turvallista matkaa ja hyvää hevosenelämää! Olkoot ihmisenne viisaita ja hevosen arvoisia.

Päivän aktiviteetit vaativat veronsa ja ihmisenpätkä heilauttaa itsensä vaakaan.
Nyt.

Otsa hiessä

No niin, saatiinhan sitä piponalus märäksi ja ihan ruumiillisella työllä. Tehtiin vanhemman perillisen kanssa hevostilalla iltatalli... siitä lisää tuonnempana.

Spinningpyörän polkemiset ja sen tuomat sporttihikoilut ovat nähkäätten edelleen jäissä jalkaterää piinaavan murtuma?kivun takia. Sen ?murtuman? joka syntyi kun joku dorka meni potkimaan uggit tassuissaan auton fillarikoteloista jäitä vähemmäksi. Oiskohan syytä tehdä joku luuntiheyskartoitus ja ryhtyä joihinkin toimenpiteisiin luuston vahvistukseksi? Vitsinhitsit näitä ärsyttäviä ikälisiä...luutkaan ole niinkuin ennen.

Olio-Öyvö muutti Armon tuoliin

Ja jos ei luut ole niinkuin ennen, ei ole kuntokaan...
Juu, me siis junnun kanssa hoideltiin hevoskatraalle yöheinät ja tankattiin vedet. Kun retuutin yhteensä 120 litraa vettä kellarinportaita ylös ja maitokärryihin 20 litran tonkissa ja sen jälkeen kärryjä lumisia pihateitä pitkin pihattoihin, tiesi roudanneensa. Tähän päälle heinäkeikkaa parinkymmenen paalin verran,  bonuksena jonninjoutavaa aloittelijan ramppaamista pisteestä C pisteeseen Ö ja epätietoisena takaisin... juu, oli piponalus hiessä. Äkkinäinen puuskutti kolmannen kanisterin kohdalla kuin sarvikuono.

Autossa raikasi kotimatkalla Jukkapojan levy ja hihitettiin itsemme tärviölle kun älyttiin ääsmarketissa miten kammottavan näköisiä puskapellejä oltiinkaan heinähattuinemme ja karvaisine vaatteinemme. Muodin huipulla... tosiaan. Googlettakaas joskus Landelooks -sivusto. Me oltais toptenissä ihan heittämällä. Tänään älysin sentään jättää reinotohvelit kotiin ja sonnustautua toppatossuihin.

Ykköskuvan Nisse on muuten vanhemman perillisen väsäämä käsityöprojekti. Aika hieno. Ja huolella tehty. Siinä on monta semmoista yksityiskohtaa joita en saanut kuvaan. Hyvää työtä!

Nyt olisi oikeasti syytä vääntää raihnainen kroppa lepoon, aamutallista on oltava kotona heti kahdeksan jälkeen sillä luvassa on täysi työpäivä! Sattui pieni fiba kalenterin suhteen ja työvuorolistoihinkin se ehti.
Sunnuntaiaamuna ennen kirkkokahveja pakataan 5 hevosta isompaan kuljetusvälineeseen ja toivotellaan hyvää matkaa takaisin kotiseuduilleen. Sinne lähtee suomenhevosten värikartta!

Ei mene lepäillessä tämä viikonloppu, enempi actionpätkä. Ota sinä rauhallisemmin. Nempalle rattoisia ja lokoisia lomapäiviä. Toivottavasti et joudu lumitöihin vaan aamujumppa sujuu vaikka bokserityttöjen kanssa lenkkeillen!

Loskaa ja lotinaa

Aittavanhuskin sinnittelee remontin toivossa kevättä kohti. Ja kevät totta tosiaan tulee täysillä päin, kohti ja pahki. Ja loiskuttaa loskaa, sohjoa ja röppöä päin näköä. Ihanaa!

Aamunäkymä oli lumipyrystä sakeana, mutta parin tunnin kuluttua paistoi jo ihanan kirkas aurinko. Se on niin kevättä se. En valita.
Kumpparit jalkaan ja ulos, ei tarvitse väistellä lätäköitä torpalla eikä kaupungilla. Senkus porskuttaa vain. Maalaisuuden iloja, kukaan ei piittaa pätkän vertaa mitä on päällä, kunhan edes jotain.

Iloinen yllätys oli myös se, että auramiehemme on sekä äärimmäisen tilannetajuinen että huomaavainen ja hemmetin noheva. Kas eilen uskollinen Skodzillani juuttui ns. kölistä pohjaan ajotien sohjoon. Ei liikkunut eteen eikä taakse, suti sohjossa kuin kärpänen tervassa. Vasta iltayöstä, sohjon jäädyttyä, suostui kömpimään yöksi lepakkoluolaan.

Hevosvoimia 1 plus neliveto

Ilmeisesti auramies ajoi torpan ohi ja näki Armon kulkuneuvon oudossa parkkipaikassa. Älysi, jotta nyt ei Armolla mieli mettä keitä ja kukapas muu se mäkätystä kuuntelee kuin Iso-J.

Hyvä Veli -kerhon hengessä karautti traktoreineen pihaan puolen yön aikaan ja hoiti pihatiet siisteiksi ja kantaviksi. Kiitoskiitos oi kiitos!

JOS minulla olisi kahden vastikään hankkimani hevosvoiman asemasta/lisäksi varaa hankkia parisataa lisää nelivetomaasturin muodossa, ei tätä sohjovaivaa tietenkään olisi. Mutta mutta.... autoja on kaupat täys ja lisää tulee. Hyviä hevosia ei joka oksalla kasva.

Sohjosta sisätiloihin jonne kevään merkit ilmaantuvat uskollisesti. Kovin on kelmeänä bougainvillea mutta kukkiipa silti. Eihän niitä kukkia (ja näitä suojalehtiä) ole kuin kaksi, mutta minulle siinäkin on jo riittävästi silmäniloa. Kotikreikka ei petä eikä vaadi suuria taloudellisia panostuksia. Vähän merilevää ja säännöllisen epäsäännöllistä kastelua, ikkunan länteen ja rauhalliset olot.

Takuuvarma kevään airut on myös tämä ylläoleva huuhkaja, Justiina The Mummoangsti. Siinä on kyllä harvinaisen perustympääntynyt ja huumorintajuton kissa. Ollut sitä aina ja vanhemmiten vain pahenee. Nuori kaarti, lähinnä veljekset hulluudessa, yrittävät aikaansa ja vaivojaan säästelemättä piristää Justiinaa. Hyvää hyvyyttään esittelevät pellehyppyjä, törmäilykissakisoja, mätkähdyksiä ja yllätyshyökkäyksiä. Ei ilahdu Justiina, ei. Istuu ja tuijottaa kiukkuisena, heristelee tassua ja sähisee. Ja haisee happamalta.

Winston, se ei-niin-penaalin-terävin-kynä sen sijaan on oikea tuurihaukka. Pari päivitystä taaempana esittelin Winstonin väijypaikkaa lintulaudan alla ja pihlajan takana. Upeasti maastoutuu musta kissa valkealle hangelle... ilmeisen tehokkaasti kuitenkin, sillä tänään Veli Winston herkutteli tinttiaamiaisella.

Yrittipä jalomielisesti salakuljettaa tinttinsä tupaankin, ilmeisesti hyvitelläkseen Justiinaa viimeyön rallista. Onneksi pystyin torppaamaan moiset aikeet heti kynnykselle ja tintti jäi ulos. Kuin myös höyhenistä aivasteleva kissa. Linnuille allerginen kissa ;-)

Ja kyllä on tintissäkin vikaa kun kissan suuhun joutui. Jos ei kuule tiukua eikä näe mustan möhömahan kytistävän, joutaakin päätyä syödyksi. Vaikka ei kissa Suomen luontoon kuuluisikaan, eivät sinne kuulu myöskään kuurosokeat tintit.

Torpan alkuviikon elämään kuuluu eläinlauman perusurpoilun lisäksi vanhemman perillisen huoneen remontointia. Se onkin syytä saada ns. alta pois ennen kevätkiireitä. Kyllä on pikkulikka reteänä kun saa valita listat, paneelit ja maalit ihan itse. Ja mikä hauskinta, neiti höylää omaa pankkikorttiaan. Toki hänen tiliään hyvitetään vaivihkaa remppaostosten summalla, mutta antaa nyt maksaa kun kerran niin tahtoo. Omaansahan maksaa. Ja voi millä intensiteetillä juniori maalaa seiniään. Hyvä ettei vesiväripensselillä sipistele nurkkia.

Toivottavasti rempan myötä alkaa viihtymään huoneessaan, myös öisin. Muutoin tulee turhan nätti marsukammari.

Sarika yllätti iloisesti viettämällä kanssani aamukahvihetken. Toivottavasti tulet tähän kaupunkiin seuraavan kerran vähän iloisemmissa merkeissä... ei ole kiva elämänvaihe ei.

Voimia kaikille omien tai läheistensä sairauksien ja vaivojen kanssa sinnitteleville. Vaikka elämä välillä tuntuukin olevan kohtuuttoman raskas, ehkä niitä pieniä toivonpilkahduksia kuitenkin näkyy. Ja jos niiden voimalla jaksaisi kohti seuraavaa tuikahdusta?

Aurinkoa päivääsi puhallellen!

Suorin sorkin

Karvaiset kaverit osaavat ottaa rennosti, arkena ja sunnuntaina. Olisi syytä ottaa oppia karvaisten kavereiden relaamisen taidosta. Olen joskus itsekin potenut ankaraa sunnuntaiahistusta. Tunti tunnilta sunnuntai tuntui ankeammalta ja mieli askaroi jo arkimaanantain kuvioissa. Eipä siinä sitten kovin kummoisia yölepojakaan saanut kun makasi viulunkielenä sängyssä odottamassa kellon rämistelyä.

Ei ihme, että viikon aikana univaje senkuin kasvoi.
Toista se on nykyisin. Ikä tekee ihmiselle ihmeitä ja sitä oppii arvostamaan hyviä yöunia, lepoa ja laiskottelua.

Kuinkahan monelle arjen riivaamalle olenkaan saarnannut laiskuuden hyveestä? Laiskuus on luova tila, laiskuudelle pitää antaa aikaa. Laiskuus elvyttää, virkistää ja yllättävää kyllä, laiskottelun kautta löytyy myös uutta virtaa. Mutta niin kuin muidenkin mukavien virkisteiden kanssa, laiskuudenkin kanssa pitää muistaa kohtuus. Renttuile kohtuullisesti, evästi isävainaakin.

Nasse sai tarpeekseen Veli Miltonin tyynynä toimimisesta ja maastoutui verhon poimuihin. Viekas tupaterrieri.

Tänään saatiin aikaan pientä hävikkiä hevosen karvoissa. Viikinkihevonen oli muuttanut poikamiesboksiin Suomivuonon kaveriksi ja kiitettävästi antoikin liikutusapua vuosikkaalle orhinretaleelle. Viikinki määräsi liikunnan vauhdin, suomivuono suunnan.

Tammat pällistelivät omasta osastostaan. Tätitammalle oli ilmestynyt täysin kalju pläntti vasemman silmän ylle. Ihossa ei vekkiä eikä naarmua, karvat vain pudonneet jossain tilanteessa jonnekin. God only knows. But doesn´t tell... Mutta kuten olemme jo tulleet tietoisiksi, karvat kasvavat käsittämätöntä vauhtia.

Että eiköhän tässä nyt ole rehkitty tälle pyhälle ihan riittävästi? Ei muuta kuin pää tyynyyn, persus soffanpohjaan ja sorkat suoraksi ja relax! Koska olet sen arvoinen.

Karvaisten kaverit

Ellin ja Nassen herkempi hetki

Hair is in the air - minne käännänkin pään, irtokarvoja nään!

Voi kuulkaa kun oli mukava keväinen lauantai. Eilen vetäydyin yöpuulle heti iltakanalan jälkeen, väsymys oli niin jalat alta vievä. Ja kun hyvät yöunet nukkuu, sitä on aamulla kuin uudelleen syntynyt. Minäkin olin. Virkeä ja pirteä, täynnä tarmoa. Onneksi tulin aamukahvin puolivälissä järkiini ja lopetin kellonvilkuilun. Kun ei ollut oikeasti mikään pakko ehtiä mihinkään minuutilleen.

Perillisten kanssa paineltiin hevostilalle ja kohta alan vakavasti harkitsemaan jonkinlaisen hevosenkarvaimurin hankintaa. Ei muuta kuin kavioeläin kuupan alle ja täysimu päälle. Sitä karvaa sitten on. Ja onneksi, oi onneksi kukaan meistä ei aivastellut sillä tietyllä tavalla... sillä kurjalla tavalla joka rajoittaa ikävästi kaveeraamista karvaisten kanssa.

Veli Winston saalistaa

Kevät todellakin etenee, tänään kirjaimellisesti kohisemalla. Tuuli haihdutti hankia ja kyllä sen näkee sokea otsallaankin, lumet todella vajuvat. Kyllä se vaan mulle sopii. Tätä menoa kun jatkuu, päästään aitaushommiin yllättävän äkkiä. Kylänraittia ajaessa saa jo olla tarkkana, ettei herätä pahaa verta ja närää roiskuttamalla rapakoista vesiä ihmisten päälle.

Tässä vasemmalla lentävä lihapulla, Omppupässi ja taustalla hatkaan lähtenyt Neiti B -minitamma. Ompulle tuli hoppu kun kuuli kauralaarin kannen aukeavan, mininen jäi tutkimaan tuulen juoksuttaman heinän koostumusta.

Papanat vain sinkoilivat kun pässi paineli sorkat kopisten ohitseni. Jollain aivan käsittämättömällä ihmeellä osutti itsensä pienestä portista sisään ja suoraan ponitarhaan.

Pässi mikä pässi.

Tämä kevät riemuineen jää Ompun viimeiseksi, patakakkonen on seuraava osoite ellei uutta kotia löydy. Ei sitä kyllä kovin aktiivisesti etsitä, Omppu on vapaa sielu joka ei aidoissa viihdy. Karsinaelämässä tulisi paha mieli joten kunniakas loppu kelpo pässille ja osaksi luonnon kiertokulkua.

Sama kohtalo lienee näistä alapuolella loikkivista valkeammalla pässinpoikasella.

Tuo kirjava olisi mammansa kanssa muuttamassa Torpalle, jos nyt asiat menee niinkuin niiden toivoisi menevän. Mitään ei ole vielä minkään kylän kirkossa kuulutettu joten katsotaan nyt vielä jokunen tovi.
Ensin pitää saada hevosten asiat järjestykseen, ruotuun ja oortninkiin.

Aivan liikaa saa lukea ja kuulla ns. eläinrakkaiden ihmisten haalimien eläinlaumojen uudelleensijoituksesta... meillekin on jo kahdesta osoitteesta tullut rescuekanoja. Niin paljon turhaa kärsimystä vältettäisiin jo sillä, että ihmiset oikeasti pohtisivat riittääkö aika ja rahkeet eläinten asianmukaiseen pitoon, hoitoon ja etenkin niihin pahoihin päiviin.

Tämä hassu hevosenlapsi on vähän semmoinen vapaan rakkauden hedelmä, meidän tamman esikoinen. Eikä todellakaan ole tulossa mammansa mukana meille. Ihan saa oripoika reuhata rauhassa osaavammissa käsissä. Joku itsesuojeluvaisto se pitää täti-ikäisellä olla...

Meille tuleva kaksikko näyttää jo alistuvan kohtaloonsa, kohtalohan se on joutua puunausintoisten ihmisten harjoittelukappaleiksi. Toki sopivilla porkkanalahjuksilla on koetettu tasoitella hevosten mieltä suopeammaksi.

On se kyllä kumma, miten pidentyvä päivänvalo lisää myös tehokkuutta. Päivä todellakin saa lisää toimintatunteja. Mistä lie saisi lisää toimintatehoja?

Tämän päivän tehot on nimittäin jo käytetty eikä olla kuin vasta ilta kasissa. Saunanpesään tuikkasin tulet ja kohta pääsee löylyterapiaan. Raitisilmamyrkytys tai joku muu kevään outo oire aikaansaa massiivista leukojen revittelyä. Mitenköhän käy saunan jälkeen? Korjaako Nukku-Matti uuvahtaneen ihmisenpätkän matkaansa vai jaksaako sinnitellä Harjunpää -leffan seurassa?

Nähtäväksi jää.

Letkeää lauantai-iltaa, muista rapsuttaa karvaista kaveriasi oli kyseessä se tai hän ;-)

MUOKS: Saunan jälkeen en todellakaan jaksanut lähteä enää zuumailemaan Superkuuta. Nämä kuvat ovat kolmisen tuntia sitten räiskäistyjä. Kiipesin mattotelineelle jonka ylärimaa käytin kameran tukena, jalkustaostoksille kun en ole vielä(kään) joutanut. Onhan tuossa jotain ihan kummaa.

Ei se ihme, että maa järisee Suomessakin, hullu kuu!

MUOKS KAKS: Tämä sopii päivän teemaan... Tuhma hauva    -Ja paljon terveisiä Jedille!