Eläköön Marraskuu!

Esikkokin tykkää Marraskuusta

Nyt loppuu Marraskuun solvaaminen!
Ajattelepa nyt itseäsi, mikä kuukausi olisit mieluiten? Melko röykkiön ääniä kahmivat pirteä Toukokuu, lempeä Elokuu, ruskainen Syyskuu ja aina ihana Helmikuu, kaunis jo nimenäkin.

Kukaan ei koskaan tahdo olla Marraskuu. Se viheliäinen, märkä, kylmä, loskainen ja pimeä musta aukko joka rumentaa vuodenkiertomme niin täydellisesti.

Siksipä tämä kuukausi kaikkine kolminekymmenine päivineen tuntuukin niin tuskaisen pitkältä. Ihan kostoksi varmaan omi itseensä 5 maanantaitakin? Niinkuin neljässä ei olisi ihan riittämiin kärsimystä?

Ennakkoja Joulunpunaisesta

 Ja nyt minä aion ottaa ressukkaisen Marraskuun erityiseen suojelukseeni. En poikkipuolista sanaa aio nillittää tämän kuukauden oikuista. Otetaan säät, tuulet, tuiskut ja loiskeet vastaan haasteina.

Marraskuussa aion panostaa elämän pieniin iloihin, entistä ponnekkaammin. Vähän enemmän kuntoilua (raitista ilmaa edes pienen iltakävelyn verran), vähemmän mässyiltoja, vähemmän punaviiniä näin glögikautta odotellessa ja rutkasti enemmän ja pidempiä yöunia. Ansaittua lepoa ennen Joulukuun ponnisteluja.

Leikkaako lanttu?

Eilinen oli ihana esimerkki oikeaoppisesta Marraskuun maanantaista, minun mittapuuni mukaan. Pontevasti töihin ja kuunvaihteen byrokratian kimppuun. Pois ruikutus, valitus ja ahistus. Sitten paikalle lehahti aina tarmokas Nemppa jonka kanssa oli varsin terapeuttinen ja voimaannuttava (h-vetti miten yököttävä sana) täsmäisku kaupungin vaatetusliikkeisiin. Tai siihen ainoaan vakavasti otettavia vaihtoehtoja tarjoavaan ja jossa asiakas on vielä mahdollisuus, ei rasite ;-) Eikä poistuttu tyhjin käsin.

Illalla kotosalla annoin varsin varhaisessa vaiheessa periksi väsymykselle ja kömmin vällyihin jo ennen iltayhdeksää.

Marraskuusta voi ottaa ilon irti varsin pienilläkin asioilla. Miksei antaisi Marraskuulle mahdollisuutta olla hyvä, kiva ja antoisa kuukausi? Kuka käskee iloitsemaan elämästä vain kauniilla säällä? Harmaan sävyt ovat usein kauniimpia kuin räikeys ja ylenpalttinen loisto.

Kalenteri näyttää myös ihan kivalta, luvassa kehitysmaamatkailua Ruotsin raukoille rajoille, ensimmäinen adventti osuu tämän kuun loppuun ja yksi kampaajareissukin mahtui vielä tälle kuulle. Pieniä hohtohetkiä pienen ihmisen elämään. Mitäpä sitä taivaita tavoittelemaan, kuunvalo riittää hienosti. Eivät näy rypytkään niin syvinä pehmeässä kaamosvalossa ;-)

Hopsanhei ja iloista viikonjatkoa!

Laitapuolen Lissu vai Marketti-Pirkko?

Niin kaunis on maa

Tuoreita kuvia kun ei ole, myydään vanhaa varastoa.
Aika tavaran kaupitsee sanoi mummo Käkisalmen markkinoilla ja katso, vanha isäntä kelpasi naapurin leskirouvalle ;-)

Meillä on isäntärenki onneksi ihan vakaalla statuksella ja allekirjoittanut torpan vanhempi Armo istuu kohtuullisen tukevasti lempituolissaan. Että ihan pysyvää tämä vain on.

Mutta mikäs otsikko se tänään onkaan?
Nempalle jo piti soittaa sielunhoitopuhelu. Siis oikeasti, meikää dissattiin niin huolella tänään että "Tämä Ei Jää Tähän" -toimenpideyksikkö jalkautuu maanantaina uudelleen rötöspaikalle.

Valtava on asiakaspalvelijan vastuu kun hän asiakkaansa ihmismassasta valikoi. Minä en vaatimattomalla 165 cm (sulka päässä ja korkkareissa) pituudellani erottunut riittävästi, en vaikka seisoin avaralla paikalla kassapisteen vieressä.  Moneen kertaan.

Suoraan sanoen en vieläkään käsitä mikä näkymättömyysviitta minulla oli ylläni mutta kukaan neljästä (viidestä?) osaston myyjästä ei katsonut aiheelliseksi minua noteerata. Olisi kai pitänyt napsutella sormia, huitoa, huutaa ja meluta? Se nyt vain ei oikein kuulu tyyliin. Semmoinen komentelu.

Olisin saanut kantaa puolen osaston ryysyt sovariin eikä koira perään haukkunut. Ei edes niiden koreampien rouvien lemmikkififit. Kuinkahan moni chicuhuoho muuten nosti koipeaan niihin housurekkeihin?

Sun juures on mun juures

Yhden ryysyn (á 80 €) kiikutin kassalle ja pyysin pakkaamaan valmiiksi, se noudetaan kl. 15 mennessä. Ja voivoi kuinka kassan hienoa rouvaa närästikään moinen pyyntö. Olisin toki pyytänyt pakkaamaan hiton monta muutakin rytkyä vaan kun ei ollut henkilökuntaa avittamassa niin sinne jäivät, minnelie varastoihin.

Minun matikallani kauppa on kannatavaa vasta myytyjen tuotteiden myötä, eivät ne siellä varastorekissä mitään tuota. Lienee toisenlainen varastokirjanpito Tavaratalossa :-/

Niin paljon vtutti, suorastaan itketti, että jätin astiaosaston hankinnat tyystin tekemättä ja säntäsin torin poikki takaisin omalle puodille.

Iso-J oli pienen ihmisen asialla ja a) lunasti varatun vaatteen b) kyseli osastovastaavan näkemystä ns. asiakaspalvelun osalta.
Kovasti tuli sorisoria ja selitystä. Silloin kun pitää tekemisiään selitellä, on yleensä sössitty...

Jos olisin oikeasti ollut ns. laitapuolen Lissuja, haiskahtanut ties mille, kusaissut sovariin, potkaissut Koreampien rouvien chihuhuohoja ja ollut hankala, olisin kyllä ihan vaiti. Enkä ollut lidlin pullokuiteilla maksamassa poistolaarin trikoita. Että ihan vaan tavallinen pienyrittäjä torin toiselta laidalta.

Mutta kun ei kelpaa niin ei sitten. Onneksi tässä kaupungissa on vielä muutama muu puoti ja Tavaratalokin joihin kelpaavat ei niin fiinin väen fyrkat, niin onhan ainakin Joululahjahankinnat turvattu.

Jos minä jostain tuohdun niin on se kyllä aina ja iänkaikkisesti epäreiluus, töykeys, tympeys ja hemmetin tyhmä silmänpalvonta.

Omin silmin olen nähnyt kuinka täysin Rantsun Rituksi tulkittava daami kaiveli muovikassistaan setelipuntteja joilla osti hiton monta hiton kallista myyntiartikkelia nimeltä mainitsemattomasta puhelinyhtiöstä.

Euroilla se maksaa markettipirkkokin, kirppisirma ja laitapuolen lissukin. Ja ihan samalla eurovaluutalla sitä koreamman rouvankin tiliä veloitetaan.

Ei kannata ylenkatse ei.

UGH, olen avautunut! Minut lähemmin tuntevat tietävät, että nyt on tosi angsti kyseessä. Paljon minä siedän mutta en tuommoista typeryyttä.

Onneksi sauna oli lämmin, löylyt tasa-arvoisen lempeät ja päivän muukin anti jäi kuitenkin plussalle. Tympeästä ostoskokemuksesta huolimatta.

Elli ehti ulkoilla noin viisi minuuttia kun Iso-J säntäsi ovelle kailottamaan mirripupukultaansa takaisin tupaan...

Nyt tämä kovia kokenut himoshoppaaja (kolkkoa naurua) hinaa bärssen patjan myötäiseen vaakaan ja uneksii maailman reilummaksi!

Huomenna kuvia, huomenna uusia kuvia. Only for you, my friend.

Hei me kotoillaan!

Veljekset hölmöydessä

Pikkuisen ankeampi aamupuhde koitui kollipoikain kohtaloksi tänään.
Kovalla melulla ja mourulla pakkautuivat kuljetusbokseihin, kohti uusia seikkailuja. Joku fiksumpi yksilö olisi ehkä älynnyt aamu-ulkoilukiellosta, ettei mitään lystiä ole luvassa sellaiselle päivälle. Mutta Heppu Huoletonhan ei tunnetusti ole kuuluisa ajattelukyvystään.

Mouku loppui lyhyeen kun ensin Veli Milton sai takakoipeensa tainnutuspiikin ja Veli Winston jonotti varsin vaisuna vuoroaan.

Minäkin sain osani kissapojan tultua ns. toisiin aatoksiin seikkailun hauskuudesta. Vasenta kämmensyrjää komistaa nyt varsin katu-uskottava skraadu.

Sillä välin kun kolliaiset nauttivat kuuluisaa kokovartalokoomaansa, Elli neiti pääsi eläinlääkärin syyniin. Ihastusta, huokauksia ja lisää ihastelua sai pikkuneiti osakseen. Ja korvapunkkilääkkeen sekä kahdella piikillä vastustuskykyä pahan maailman pöpöjä ja örkkejä vastaan.

Ja se oli kaaaaaamea kankkunen!

Kotona kuljetusboksista löytyi kaksi täysin velttoa kissannahkaa. Turkki kyllä kiilsi kummallakin ihan entiseen malliin mutta muu ulkoinen habitus olikin sitten sitä reissussa rähjääntynyttä travellerikuosia.
Posket oksussa, pallit turvoksissa, muisti menneenä ja vielä kulkuset hukanneena on arvaten varsin hämmentävää herätä. Voisin jotenkin veikata ettei miehisyys ole juuri sillä Tajuamisen hetkellä kovinkaan korkealla.

Iso-J huokasi syvään, myötätunnosta arvatenkin, kun kerroin poikain aamupuuhista.

Mikä siinä nyt muka on niin järisyttävää? Kaksi pientä oliivinkiven kokoista pipanaa jotka kuitenkin sekoittavat elämän täysin.. paljon helpompaa elellä ilman turhia miehisyysrasitteita. Vai mitä likat?

Nassen maailma mullistui täysin, nyrjähti pois paikoiltaan. Jo se, että pakkasin kattilössin laatikoihin ja kiikutin autoon oli suunnattoman ahdistavaa pikkurekkuselle.

Ja kun toin kummallisesti haisevat kissat kotiin, eivätkä ne reagoineet Nasse-Sedän tervehdyksiin, sehän masensi koiraa entisestään. Uskollisesti pieni rekkunen päivysti suihkuhuoneen oven takana ja odotti kohmeloisten kavereidensa toipumista. Ei tarvinne mainita, että jälleennäkemisen riemu oli about järjetön kun pojat purjehtivat heräämöstään pois.

Hei oikeesti, tää EI niin oo mun juttu, ei!

Mitä tulee Elliin ja tulevaisuuden hiirihävitykseen... huonolta näyttää. Elliä pelotti olla ulkona. Järkytti ja kauhistutti. Kyllä ne hiiret meillä kuolee, nauruun.

Rasvamontturinsselessa koki kevyen lumisateen kauheaksi ja pyrki epätoivolla takaisin oven paremmalle puolelle. Olen sanaton ja täysin tyrmistynyt.

"Ettekste tiedä kuka mä oon, ovi auki?!!!"

Huomenna pidän huolen, että Elli juoksee ovesta sukkana ulos kollien... siis konsulttiveljesten kanssa ja jätkät saavat luvan opastaa Ellin pihan tavoille. Veikkaan, että ennen puolta päivää Äitikullan sohvaa kansoittaa kolmaskin karvahäntä ja Patsymummoa ketuttaa huolella.

Iltapäivällä oli ohjelmassa pikavisiitti kaupungille, verottajan puheille piti päästä. Siellähän oli kova tunku, mitä lie hakeneet. Itse selvisin puolen tunnin jonotuksella ja itse akti kesti vajaat 5 minuuttia. Virkailijaa nauratti makeasti kun tämän hänelle kerroin. Ihanaa, että siinäkin virastossa on nykyisin huumorintaju sallittu ja sen käyttö jopa suotavaa.

Ulkoilu on so last season

Illan kruunasi istahtaminen kampaaja-Katjan tuoliin. Kyllä se vaan on semmoinen juttu, että parituntinen kampaajalla on taatusti tehokkaampaa sielunhoitoa kun jollekin kirjanoppineelle ammattiviisaalle juttelu. En tosin ole ammattiviisaita tavannut, joten en voi olla ns. satavarma. Kyökkipsykologina heitän vain valistuneen ja täysin villin veikkauksen.

Poistuin Katjan pakeilta kuitenkin virkistyneenä, hivenen köyhempänä mutta iloisena. Edes tuhnuinen tihkusade ei harmittanut.

Vielä viimeiset kissan yrtsäämät ja allekustut rätit ja matonpätkät koneesta kuivamaan ja sitten voikin köllähtää soffalle. Täällä on vielä kotoiltukin ihan melkein oppikirjamaisesti, ilmassa on sekä uuninlämpöä että tuoreen sämpylän aromia.

Näillä hyvillä teoilla on ehkä piirun verran lähempänä taivasta? Mulle on kyllä ihan riittävä nirvana se, että saan mässyttää tuoretta sämpylää soffalla lojuen, ilman että kukaan jäpättää murusista. Huomenna sekin lysti loppuu, Iso-J tulee kotiin.

Ja aion oikeasti nousta pienen ihmisen kapinaan mikäli tuo yltiöällöttävä termi kotoilu vielä leviää puhe- ja kirjoituskieleen laajemmalti.

Näillä mennään ja tehdään se ilon kautta, hyvällä sykkeellä.

Urbaanilegenda jatkaa elämäänsä

... Titan kommentti edellisen kirjoituksen kommenteissa oli kyllä silkkaa kultaa! Paitsi että en minä nyt ole ihan varma onko elämä torpalla mitenkään jaloa, älyllistä saati kehittävää. Muille paitsi meille sitä eläville. Luettuna saattaa olla hivenen tylsää ja itseääntoistavaa. So what ;-)

KOTI *sydänhymiö*

Tästä maisemasta on isojen kylien loiste kaukana mutta hohtoa riittää kotitarpeiksi.
Nemppariini poloinen kokee taas kerran matkailun avartavan ja tällä kertaa erityisesti kärsivällisyyttä kasvattavan vaikutuksen :-) Jokaisella meillä on taakkamme... olkoon se sitten ehta LV tai palohälytys keskellä katalonian yötä. Kumpikaan ei sulje toista pois eikä ehkä ilman toista olisi toista?

Koeta nyt kuoma hyvä väistellä rosmosektoria ja palata hyvässä järjestyksessä kotimaahan. Hieman arveluttaa näinä lentoliikenteen ankeina aikoina buukata lentoja niinkin riskaabeliin kohteeseen kuin rakas länsinaapurimme. Mutta yrittänyttähän ei ainakaan laiteta.



Yritän tässä muuten samalla latailla paria kuvaa mutta näyttää siltä, että sen suhteen toivon saa heittää. Mikäli tuohon yläpuolelle ilmestyy joskus kuva, on se ihan silkkaa tsägää. Bellis ei vain malta lopettaa kukintaansa.


Torstai ei ole toivon päivä, meillä se on kollien pallien kohtalonpäivä, Velloset siirtyvät valmentajaportaaseen ja Elli saa rokotteen katalan maailman tauteja vastaan. Ja pääsee vihdoin ulkoilemaan sydämensä kyllyydestä.

Onhan se ihan epistä, että aamulla jätkät kaahaavat pihalle temmeltämään ja Elli jää strasseineen kimmeltämään radion päälle ja kaihoten kurkkimaan ulkomaailman ihmeitä, ikkunan takaa. Varsinainen ikkunaprinsessa.

Perilliset jatkavat epämääräistä kuumetteluaan ja totta mooses korvissakin jo tuntuu tukkoisalta. Ei kiva ei hyvä.

Että tämmöistä hohtohulinaa tänne meille. Huominen on taas oma lukunsa, Iso-J siirtyy hetkiseksi sinne sivistyksen ja kirkkaiden valojen hohteeseen, me möllistellään (melkein) täysikuun huomassa täällä kotosalla.

Olkaahan oppivaisina maailmalla ja siellä minne elämä teitä kuljettaakaan.
Finnair ei (aina) tuo illaksi kotiin :-/

Torppa vaikenee, mutta vain hetkeksi.

Aitoja asioita

Kotimetsä. Ei oma mutta riittävän lähellä ollakseen kotimetsä myös meillekin. Ja epämääräiselle karhupopulaatiolle.

Tänään käytiin vähän käppäilemässä ja olipa raikas retki. Metsän tuoksu on niin jäljittelemätön ja aito.
Ei sitä voi pulloon panna ja ruiskia kotiin raikastimena. Aidon asian perään pitää lähteä ja hengitellä siellä kaiken keskellä, metsässä.

Karhupopulaatiosta puheen ollen, kyllä sieltä löytyi rikottuja muurahaispesiä, möyhittyjä sammaleita ja käänneltyjä kantoja. Onneksi ei keskeytetty kenenkään puuhia...
 

Metsäreissun jälkeen olikin aika tutustua juuri saapuneisiin rescuetipusiin. Eikähän laatikossa ollut pelkästään 6 tummaa + 1 blondi tiputiimi vaan toki kolme kanaemoakin tarvitsi uuden kodin.  Puolivillejä kanasia, mitäliä chabonristeytymiä. Kauniita, kovin kauniita. Uskotaan, että sopu sijaa antaa ja nämäkin tirpat laumaamme mahtuvat.

Hyvin kelpasivat torpan antimet uusille tulokkaille ja mukisematta kelpuuttivat oman asumuksensa kodikseen.

Kun kanat oli asutettu onnistuneesti, kurvattiin kaupunkiin kädentaitomessuja tutkimaan. Paljon kaikkea kaunista, kekseliästä ja hauskaakin.

Taidokkaita käsitöitä kaikenkarvaisista materiaaleista alpakkavillasta läkkipeltiin, mateennahkasta päreisiin. Keräsin nipun yhteystietokortteja ja aivan varmasti muutama nettipuoti lisätään suosikkilistoilleni. Pienyrittäjien puoteja kannatan aina kuin suinkin mahdollista.

Nempalle ja miksei muillekin liitän tähän tutkittavaksi yhden linkin, ei niin pienyrittäjien puotiin mutta kuitenkin.
www.qualityoutlet.com Tuonne olisi syytä suunnistaa kun länsinaapuriin kenties piakkoin tiemme vie. Hyvin mielelläni kuulisin visiitin jo tehneiden kommentteja.

Muilta osin päivä menikin lähinnä perillisten kuumeita mittaillessa, mehutötsiä ladatessa ja muutenkin tuskaista oloa helpottaessa, kotipuuhien ohella. Aivan outoja kuumepuuskia kilahtaa molemmille. Tällä haavaa molemmilla olo melko vakaa, tunnin päästä tilanne voi olla taas toinen.

Että edes jompikumpi saisi nukuttua edes jonkinlaiset yöunet, olemme jakautuneet kahden kerroksen väeksi. Itse uinailen vanhemman perillisen kanssa omassa sängyssäni ja Iso-J kera pikkukakkosen lepuuttaa tuvan soffalla.

Kouluunhan kumpainenkaan ei huomenna luonnollisesti lähde, lääkäriin korkeintaan.

Ellimme sen sijaan on matkalla maineeseen. Säihkettä kissanpäiviin ja elämä hymyilee rasvakorvaprinsessalle jota talipalloksikin kutsutaan.

Veli Milton ja Veli Winston saivat uudet pannat myös, hälytintiuku  kaulassa ilmoittaa katastrofin saapuvan. Hetkittäin, etenkin aamuyöstä, tiu´un helinä kieltämättä hieman ärsyttää mutta Vieno Helinä ja Outo Kolina vain vähän verryttelevät... Todennäköisesti tungemme sinitarraa tai erikeepperiä tiukuihin äänenvaimentimeksi.

Kullervo, heleä-ääninen kukkokomistuksemme mekasti tänään erityisellä antaumuksella. Poika on oppinut laulamaan kesän aikana.

Tämmöistä tänne tänään. Täyttä elämää ja aitoja asioita. Ei mitään järisyttävää, mutta arjen pieniä hohtohetkiä senkin edestä. Onneksi on jonkin järjen saanut päähänsä ja ymmärtää nauttia osakseen koituneesta onnesta.

Huomisesta alkaa uusi viikko ja se on sitten lokakuun viimeinen, tälle vuodelle. Ensi kuussa kääntyy torpan blogissa uusi vuosilehti. Kakkujuhlia ja skumppakorkkien pauketta?! Ehkä on, ehkä ei. Sen näkee sitten.

Näihin sammalmättäiden raikkaisiin tunnelmiin, heippa ja hyvää yötä!

Snushund Nasse

Nasse ja tunnistamattomat lentävät esineet

Heti kun minä hetkiseksi silmäni ummistan ja vällyihin kääriydyn, täällä on oitis tilanne päällä.
Tässä kävi nyt niin, että pienyrittäjä telkeytyi perheen painostuksesta budoaariin jo kl. 20 aikaan. Perjantai-iltana! Kyllä vain, totta se on ja tuli tarpeeseen.

Aamulla sitten vasta sain kuulla mitä täällä olikaan iltayön tunteina touhuttu. Karhunkarkoitusta!
Nasse oli ollut normaalilla iltaruikkailukierroksellaan samalla kun kattijengiä oli kuulutettu kotiin. Ne on niitä torpan iltarutiineja, kanalan pimennys, kissojen kenttäkuulutus ja koirapartion tarkastuskierros tiluksilla.

Niin vain kesken kierroksen piskipoloinen otti vainun ja säntäsi pimeyteen kohti nallemetsää karmaisevasti haukkuen. Pienikin koira osaa möykätä, terrieri etenkin. Ja Nasse, hevoslaumassa kasvanut rekkuhan ei tunnetusti pelkää isompiaan, väistää toki viisaana ettei jalkoihin jää.

Pimeydestä oli kuulunut outoja ääniä hetki ennen koiran ajolähtöä. Ja koskapa tiedossa on, että lähitilojen välimetsikössä liikkuu jokin supia isompi eikä se suinkaan ole rantaremmin laulukuoro eikä nuorison pussikaljaporukka... niin mikähän se mahtaa olla? Tahmatassu nallukkahan se, vanha kehno.

Onneksi koira oli kuitenkin piinallisen pitkän hiljaisen tuokion jälkeen ilmestynyt taskulampun valokiilaan, turhan kaukana kotoa. Iso-J oli koiran kadottua sonnustautunut asianmukaisin varustein ja lähtenyt koiran perään. Asianmukaisiin varusteisiin kuuluu näissä oloissa myös haulikko. Ja tiedoksi vaan, luvat on kunnossa ;-)

Oli kuulema ollut jännittävää. Minusta aivan turhan jännää. Pysyköön ihminen omissa oloissaan ja karhu omissaan. Silleen se sopu säilyy. Mutta silloin kun höntti koira lähtee viidakon ykänä temmeltämään karhun vainiolle,  on ihmisen tietysti koetettava parhaansa estääkseen yhteentörmäys. Perhekoira ei kuulu karhun asuinsijoille.

Loppu hyvin, kaikki hyvin ja koirankehveli on kotona, pulskana ja hyvinvoivana.

Minä siis nukuin ja tankkasin unta. Tuli tarpeeseen ja aamulla olo oli kerrankin levännyt.
Päivällä piipahdettiin kaupungin riemuissa ja jaksoin jopa kierrokset kahdessa marketissa! Äitikulta hieman innostui shoppaamaan ja minähän yllytin. On se ihan kiva, että seniorikansalainen ostaa muutakin kuin sukkalankoja ja ruisleipää ;-)

Tosi myöhäinen syysasteri jaksaa ja jaksaa

Iltapäivän hämärissä tein karmean löydön pihalta. Ei taaskaan mennyt niinku Strömsössä :-(

Siellähän ne vuorenkilpien alla nököttivät, kesän ulkoilleet amaryllikset. Katsotaan nyt miten ne tuosta tokenevat, vaikuttaa kyllä siltä, että tuli ylimääräinen reissu kukkatalolle. Gnnnnh! Yksi sipuli köllähti ulos ruukustaan ihan vellinä eivätkä muutkaan pirteiltä näyttäneet. Pahuspahuspahus.

Ja ne uusimmat pionit... ei niilläkään taida päästä Strömsön opetuspuutarhuriksi. Ne asuvat nyt lampaitten juomapaljussa turvekylvyssä. Ja palju pidetään niukasti plussan puolella pysyvässä varastossa. Pahuspahuspahus. Kepeät mullat vain niille juurakoille.

Nupulle kerkesi ja sitten pani halla

Sauna onneksi oli ihan entisellään. Idyllinen, lämmin ja rauhoittava. Oli ihanaa istuksia pihasaunan kuistilla ja katsella puutarhan kynttilälyhtyjä. Ja kuunnella samalla ääniä, örinöitä ja vihellyksiä pimeän metsän syövereistä. Luonto on.

Nyt on jo väsyneiden ihmisten nukkumaanmenoaika joten höpöhöpö ja huomenna lisää.

Tässä on muuten erinomaisen hyvä kohta lähettää myötätuntoiset terveiseni epäonnisille Tallinnanmatkaajille. Rosmosektori tuli ja iski :-(

Huomiselle uudet metkut, tää ottaa nyt vinon pinon lehtiä mukaansa ja hiihtelee petiä päin.

Suloista sunnuntaita sinullekin!
Be careful out there.

Kai von Kansi

Kasvintunnistusta turha  yrittää, oliko joku artemisia?

Kylläpä nukutti makeasti, aamulla havahduin siihen, että rojotin ns. sorkat suorana ja kello kalahti kymmenen. Että se siitä vakuutustouhuihin panostuksesta sitten. Noh, huomenna on päivä uus ja asioita voi hoitaa ihan toimivasti netissäkin.

Onneksi tämä arjen rutiineja ja aikatauluja tehokkaasti sotkeva koululaisten syyslomaviikko lähenee loppuaan ja normaalit arjen aikataulut palaavat takaisin säännöstelemään elämää.

Tämä on Pisamakello, onhan? Titaaa....

Perilliset viettivät tänään varsin tehokkaan lomapäivän. Ensin uiskentelivat pari tuntia vesileikkien merkeissä ja sieltä sukkana paikallisbussilla naapurikunnan puolelle pikkuserkun lomakaveriksi. Josta töitteni jälkeen lunastin kaksi varsin väsähtänyttä reissaajaa. Ilta oli siis vallan vaisu, normaalia perillisten älämölöä kuului sangen vähän. Outoa.

Iso-J:kin palasi pistoreissultaan kotiin, piipahti Espoossa niin sukkelasti, ettei kukaan huomannutkaan. Joskus pitää vain olla ripeä sillä nopeet syö hitaat ja aikainen lintu nappaa pulskimman madon.
Otsikko on huvittanut minua koko päivän. Lienee ihan vanha vitsi mutta minä kuulin sen tänään ekan kerran. Viittaa siihen, että Iso-J pääsi ns. aateliskalenterilaisten seuraan... eikä suulaana miehenä tietenkään osannut olla vaiti :-)

Nyt minä aion olla ripeä ja luikahtaa soffalle vielä hetkeksi.
Jos maksimoisin nautintoni, ottaisin mukaan lautasellisen ihanaa savujuustoa pikkuisina annospaloina ja lasillisen valkoviiniä. Mutta koskapa olen ns. yllytyshullu, kieltäydyn tänäänkin vähäisistä nautoinnoistani ja tyydyn vesilasilliseen. Vesi ja juustot eivät ole mikään ideaali makuyhdistelmä :-(

Nyt tää lähtis tästä, heipatiheipat!

20102010

Onko laiskempaa nähty? Kelvoton Veli Milton nukahti työnsä ääreen. Tehtävänanto oli tasoa Helppo Hönö: "vartioi uuninpankolta tuvan tapahtumia ja uunin lämmitystä". Ja jätkä nukahti. Ei ole kissasta kipinämikoksi ei.

Vaan hyvin palaa pitkä halko ja ihana lämpö leviää tupaseemme. Ulkona hyinen sade kylmettää sielut ja varpaat. Onneksi ensiapuna on hyvä varasto villasukkia ja nätti setti koivuhalkoa.

Aamutuimaan sain noutaa oman kiesini pärnäsen korjaamolta ja sora ropisten kurvasin töihin, meinasi tulla kiire mutta ehdinpäs sittenkin. Aamuruuhkat täällä meillä ovat melko pienet näin Länsiväylän veteraanin perspektiivistä ajatellen. Ja ne ovat ohi siihen aikaan kun minun on syytä ilmiintyä asemapaikkaani.

Kummasti aamuhömellystä helpottaa parkkitalon kuukausikortti, senkusvaan osuttaa kiesinsä ovenlävestä sisään ja pari kiekkaa kerroksiin. Parkkipaikkoja on valittavaksi asti. Helppoa ja kätevää. 50 € / kk. Ei paha taksa varmasta parkkiruudusta keskikaupungilla. Pikkukaupungin luksusta.

Komia

Kauas on näköjään kuljettu Torpan blogin alkuperäisestä missiosta.
Alkuperäisen suunnitelman mukaanhan piti kertoilla paluumuuttajan maalaisidyllistä kuvin ja sanoin. Ja nyt sitä vain rahan perässä kurvaillaan, korot kopisten kipitetään asfaltilla ja rohmutaan lisää maallista mammonaa. Ihminen ei ikinä opi? MOT!?

On kuitenkin ehdottomasti mainittava parikin asiaa.
Ensinnäkin täydellinen ympäristönvaihdos on tuonut elämään kauan kaivattua rentoutta ja rauhaa. On sitä "omaa ilmaa" hengitettäväksi, tilaa ja tekemistä. Ja ennenkaikkea oma lupa ja oma valta tehdä mitä lystää. Ei tarvitse alistaa jokaista hemmetin kukkasäleikön kiinnitystä taloyhtiön lupamenettelyyn.

Posliinikukan ylläripylläri

Toisekseen, täällä on säilynyt se kaipaamani yhteisöllisyys ja me-henki.
Omia ei jätetä ja vaikka naapurin asioista ollaan uteliaita, se ei ole pahansuopaa kyyläystä.
Ennen minua ärsytti se "mitähän nuokin minusta ajattelee" -sorisori itsensävähättely. Nyt olen sitä mieltä, että on vain hyvä antaa niille jotain ajateltavaa. Juuri mistään en ärsyynny, mitäpä suotta.

Elämä kuljettaa ja nyt meillä on ihan paras kotisatama, oma torppa josta lähteä huimiin seikkailuihin ja jonka huomaan on hyvä palata elpymään. Täällä on hyvä. Nyt en ole mistään poissa.

Tähän loppuun vielä puhetta hajupommista.
Jo useampana yönä olen havahtunut kissojen yörellestyksen lisäksi outoon, pistävän makeaan tuoksuun. Ensin kuvittelin pullollisen jotain imelänmakeaa Winx-hajuvettä kaatuneen pehmolelukoriin jomman kumman perillisen budoaarissa. Mutta eilen minulle sitten vihdoin kirkastui lemun lähde ja alkukoti.

Täysin mahoksi kuvittelemani posliinikukka onkin salaa, kaikessa hiljaisuudessa kyhännyt KOLME kukkaterttua lehvästönsä suojaan. Ja voi pojat kuinka ne lemuavat.

En tiedä käyvätkö kissat härräämässä lehvästöä, mutta ajoittain sieltä tulvahtaa silmiäkirveltävä katku.

Tässä taitaa käydä nyt niin, että migreenikohtausta välttääkseni joudun leikkaamaan nuput pois.

Toinen posliinikukkamme, työhuoneen ikkunalla sinnittelevä ei ole ollenkaan näin tymäkkätuoksuinen.

Täällä taitaa olla varsin suotuisa pienilmasto kun 11 vuotta jurottanut oikkukukka repeää kukkimaan ja bougainvilleakin valmistautuu jo neljänteen kukintaansa tänä vuonna.

Huomenissa olisi viimeistään perehdyttävä vakuutusten jännittävään maailmaan, aamupäivä meneekin niissä merkeissä. Puolenpäivän vapaani tulee kyllä tarpeeseen, juoksulista on jo nyt läkähdyttävän pitkä.

Iso-J piipahtaa tänään-huomenna renkaanvaihtoreissulla Espoossa ja palaa onneksi huomenna kotiin. Jätän suosiolla osan juoksevista asioista (kuluista) hänelle...

Nyt moikat tänne ja heipat sinne.

Häiriöitä kuvayhteyksissä

"Image uploads will be disabled for two hours due to maintenance 

at 5:00PM PDT Wednesday, Oct. 20th."

No nyt on bloggerhomman propellipää vihdoin saanut kivasti tulosta aherruksestaan. Hallintapaneelissa on nyt ihastuttavasti tuommoinen info kertomassa tökkäävistä kuvansiirtomahdollisuuksista. Se on kuulkaa edistystä tuommoinen tiedottaminen.

Mie laitan vastavetona ja infosta kiitollisena kuvitukseksi datahenkistä symbolia:

@@@

Tänään tuli kyllä kuvanlatausrajoitus tarpeeseen, ei mulla olisi mitään tuoreita kuvia ollutkaan. Päivä päivältä aikaisemmin laskeutuva hämärä asettaa kummia rajoituksia ennestään rajalliselle kuvauskalustolleni. Kaamoksen edistyessä ns. päiväntuore tavara on torpan blogissa harvinaista herkkua :-) Eipä kyllä ole bloggaajakaan ihan tuore tapaus joten samoilla häpeillä menee.

@@@

Satu T. ja 2/3 perillistä tulivat pullapussia heristellen kahviseuraksi, kivakiva ja kiitos juttutuokiosta. Elämä on mielenkiintoista ja välillä hieman haasteellistakin, etenkin teenixien kanssa. Olkoon voima kanssasi ja muita Star wars -henkisiä tunnelmanpiristäjiä. Perästä tullaan, kuulen jo finnikeijun siipien läpsytystä *gnnnh*

@@@

Ja ettei orastava autokuumekaan suinkaan laantuisi, yksi viekkaan autokauppiaan kätyreistä lymysi puodin oven takana kun rullailin murtoportteja kiinni. Ennemerkki?! Viekasta vakoilua? Ajantasaista tarvekartoitusta? Noh, hemmo saa puhtaat paperit, oli tuttu mies ja ihan säädyllisillä asioilla; treffeille menossa.

Lupasi tosin toimittaa auton paperit allekirjoitusta varten heti seuraavana työpäivänä, mikäli akuuttia autonvaihtohalua ilmenee lähiaikoina. Onneksi saan oman pikkukiesini huomenna pärnäseltä, entistä ehompana. Pahuksen inhorealistinen tilitoimisto, istutti mokomia autoajatuksia hölmöön mieleeni.

@@@

Seuraavana lohtua ja lämpöä pienyrittäjän paineistettuun elämään tuo kotisauna, bastuista parhain. Olenhan juuri onnistuneesti täyttänyt elämäni ensimmäisen työsopimuslomakkeen, työnantajan ominaisuudessa. Tukka pystyssä kauhusta, vastuusta ja muusta aikuisuutta vaativasta.

@@@

Palataas taas, torpalla toki jatkuu avointen ovien päivät, kohta paukkuu 14000:n kävijän lukemat. Hoplaat sille, kiitos teille! Tuttua hölinää, ajatusten tonavaa ja kyseenalaista kuvataidetta jatkossakin tarjolla kaikille torpan nettivieraille.

Jottinsamoista

Viimeiset pelargoniat kurkkivat ulos pakkasaamuun, ovat onnekseen päässeet talvehtimaan ikkunan plussa-asteiselle puolelle.

Sehän ei ole mitenkään itsestäänselvyys, että muistan kaikki talven varuilta tehtävät toimenpiteet suorittaa, oikeassa järjestyksessä ja ajallaan.

Jäätyneitä pelargonipurkkeja on jokusen kerran itkua tuhertaen kannettu sylin täydeltä biojätteeseen.

Ei meillä tänään pakkasta ollut, ei ollenkaan. Ja ne ensilumetkin on nyt nähty, sulivat pois.

Joten pihatyökausi jatkukoon. Persiljaakin on vielä kahtaa sorttia lumihupun alla, aivan priimaa ja käyttökelpoista.

Olin jo menossa unitankkaukselle kun muistin, että uuniin tänä iltana aikomani mureke on vielä jääkaapissa tekeytymässä ja jonkunhan pitää toimia paistovahtina. Se joku ei tunnetusti ole Iso-J joten nakki napsahti ja tässä sitä pönötetään vahtivuorossa.

Eilinen etsintä ei valitettavasti tuonut tulosta, ei jälkeäkään kadonneesta.

Eilinen sen sijaan toi meille yhden lainalapsen ja mukavaa vaihteluahan se on meillekin. Marsut saavat teholiikuntaa kolmen kirittäjän ansiosta ja ovat jo aika näpppäriä agilitymarsuja. Tarkistin toki labyrintin olevan marsuturvallinen ja asianmukainen. Ja marsupojat itse näyttivät nauttivan actionpläjäyksestä täysin rinnoin.

Maanantai alkoi visiitillä pärnäsen korjaamolle jonne haikein mielin jätin luottokiesini työstettäväksi. Huomenna pitäisi olla taas soiva peli ja se on hyvä uutinen se.

Ihan kiusallaan ovat viekkaat autokauppiaat tuoneet paikalliseen kauppakeskukseen hienosti säihkyvän punaisen Suttura Forresterin -vai mikä lie harvesteri se nyt sitten automiesten tietotoimiston mukaan onkaan. Vaan on se hieno.

Melkein voisin tunnustaa pienen autokuumeen läikähdyksen sisälläni. Melkein. Mutta mitään en tunnusta ;-) Sitäpaitsi ne viekkaat autokauppiaat omistavat valtaosan kyseisestä kauppakeskuksesta joten saavathan he tuoda sinne näytteitä laajemmankin kirjon.



Nyt kun minä tyrkkään sen lihamurekkeen uuniin, voinen elätellä ihan realistisia toiveita päästä nukkumaan tunnin sisään. Tunti aikaa työasioiden hoitoon? Eh, ei kiinnosta vakuutustarjousten vertailu.

Sen sijaan työstän pari kerrosta ikuisuusprojektiani, sitä ihanaa villaista peittoa jonka ns. laskettu aika lienee talvella 2012 tai jotain. Laitan kuvan kun on valmis. Onneksi valitsin väreiksi ajattomia sävyjä hevosvärikartasta, ovat aina passeleita.

Jotta tämmöstä tänne tänään, maailma pyörii yhä paikoillaan ja elämä jatkuu.

Kiitos käynnistä, tervetuloa uudelleen!

Kadonneen jäljille

Kuvassa eräs kotoaan poistunut, naapurin karvainen kolli (?) joka ilmeisesti aikoo olla eturivissä kun jonotusnumeroita Ellin kosijaisiin jaellaan.

Aina valpas Nasse-setä bongasi kosijan riihestä ja yhdessä hännänheilautuksessa katti oli parkkeerattu pihakoivuumme. Sinnittelee siellä vieläkin.

Sitten paljon paljon vakavampaan asiaan.
Reilut puolitoista viikkoa taakse päin täällä Pohjois-Karjalassa kotoaan poistui vakavaa muistihäiriösairautta poteva naishenkilö.

Hän ei ole suoranaisesti sukua eikä perhettä, mutta erään hyvin läheisen ihmisen sisar. Etsinnät ovat nyt Kolin maisemissa, vaikeakulkuista, haasteellista aluetta kuten monet ehkä tietävätkin.

Koska ns. viran puolesta tehtävät etsinnät on nyt lopetettu, etsintää jatkaa suku, perhe, ystävät ja vapaaehtoiset. Tältä illalta on sekin lopetettu. Iso-J liittyy huomenna rinkiin ja toivottavasti moni muukin paikallinen voi lahjoittaa vapaapäivänsä valoisan ajan tunnit tähän raskaaseen urakkaan.

Hiljaiseksi pistää ihmisen kohtalo. Painat takanasi kotioven kiinni, etkä enää muista missä koti on.

En oikeastaan ole keksinyt mikä olisi epäinhimillisempää. Kun ihmiseltä viedään muisti, muistot ja kaikki se tieto, kokemus ja oppi mitä elämä on antanut, ihmiseltähän viedään silloin kaikki.

Ajattelemisen aihetta tähän syksyn pimeään iltaan. Tuolla jossain ulkona harhaa nainen joka ei tajua olevansa eksynyt. Varjelusta ja suojelusta matkalleen, hälle joka pimeässä vaeltaa.

Toivottavasti etsinnät ja läheisten piina päättyy pian. Oli löytö sitten mitä tahansa.
Toivotaan parasta.

Nyt ei oikein irtoa enempää.

Kaikenlaisia saalistajia

... tähän on nyt turha odottaa mitään puumanaisiin viittaavaa aasinsiltaa saati muutakaan ontuvaa "kevennystä". Tänään on ollut totisia tapahtumia, käydääs kimppuun petokissan tavoin:

Kuten kuvastakin näkee sokeakin otsallaan, lunta on ihan riittämiin. Nytkin taitaa tulla lisää. Mutta ei hätää, se kyllä vielä sulaa sillä mulla on z kappaletta pioninjuurakoita yhä väärällä puolen maan pintaa. Ja tänään vielä marketin halvennuksesta hankitut sipulikukkaset, kolme pussukkaa vain ;-)

Kissapojilla riemua riitti, lumi pöllysi ja jopa salavan lehdetkin kelpasivat painikaveriksi. Eipähän lopu harjoitusvastustajat aikoihin.

Kanat eivät sen sijaan sännänneet pihalle, hyvin oli hiljaista sakkia Kullervon salongissa.
Syykin selvisi kun naapuri ajoi pihaan. Tällä mäellä mellastaa nyt kaksi tämmöisiä jälkiä jättävää könsikästä:

Ei lue pohjassa goretex eikä nokiajalkine, ehta karhuepeli se on. Naapurin biojätesäiliö oli viskelty ympäriinsä ja toisen naapurin roskis pieksetty säpäleiksi. Meille suunnatessaan oli korjannut kurssia ja loikannut kylätien yli. Meillä on tosin liiketunnistinvalaistus pihalla joten ehkä se on räpsähtänyt oikealla hetkellä päälle.

Paikallisradiossa oli myös kerrottu, että koulun liepeillä hengaava pihakarhu on nyt saanut tuomion eli kaatolupa on leimattu. Kieltämättä helpottaa vähän huolta lasten koulumatkasta läpi pimeitten taipaleitten.

Vierellä on paikalla käyneen tuttavamme jäljet, Iso-J heilui kameramiehenä ja karhukoira Santra otti haisua. Samainen Santra joutui pari viikkoa sitten lähikontaktiin karhun kanssa ja pientä jälkikäyntiä ynnä stressireaktiota niin tiivis kamppailu nuoreen koiraneitiin jätti. Harmi jos ei toivu ennalleen.

Karhut ovat täällä oikeasti arkipäivää, samoin sudet. Ja kyllä se näillä selkosilla vähän mietityttää kun pitäisi perilliset lähettää koulutaipaleelle halki suden ja karhujen asuinalueiden. Etenkin kun eivät enää väistä edes ihmistä, samalla tunkiolla käyvät kaivelemassa päivänvalolla :-/ Joskus saattaa tulla sanomista puolin tai toisin, ellei peräti kiistaa. Ja se ei pääty hyvin.

Mutta nyt keskityn vihdoin vaihtamaan kuulumisia sisareni kanssa, saatiin kerralla isompi satsi sukua torpalle!

Valkoinen hiljaisuus

Winston visioi outoja

Plösö-Winston ennusti, että lunta tulee tällä viikolla.
Ja katso! Ihme! Ensilumi!

Nyt ei tarvitse arvuutella onko lunta vaiko eikö.
Kyllä sitä on. Nyt vajaa 10 cm ja pyrystä päätellen aikoo sataa vielä toisen samanmoisen setin, ainakin.

Minä oikeasti toivon, että jokaikinen jolla vielä kesäkiekot autossaan on, eivät lähde niillä aamuruuhkiin liukastelemaan. Menkää taksilla, bussilla tai jollain muulla pitävätassuisella pelillä.

Iso-J ahertaa parhaillaan lepakkoluolassa varikkohuoltohommissa. Pesoliton talvitassut ovat luonnollisesti vielä Espoossa mutta onneksi torpalla on kohta edes yksi kelinmukaisesti varustettu menopeli.

En viitsi enää palata niihin tunnelmiin joissa pliukastelin kotia kohti illan hämärinä mutta hyvin tuiskuisina tunteina :-/

Kuka pölli Ellin ällin?

 

 

Luonnollisestikaan minulla ei ole kuvia ensilumesta, olihan pimeää kun torpalle karautin ja yhä pimeämpää on nyt. Mutta veikkaisin, että valtaosa lukijoistani on toki tietoinen millaista lumi on. Se on tällä nimenomaisella hetkellä varsin kylmää, märkää ja tuntuu perin ikävältä villasukissa. Hörppäsi sukka lunta kun retuutin marsupoikain asumusta purunvaihtoon. Inte kiva.

Tuhmurikissa Milton tekee hienoja loikkajälkiä lumipeitteeseen ja mukana tanssissa oli vielä  hetki sitten hiirivainaakin. Nyt arvatenkin hankeen hukkunut.  Minusta moinen tanssii raatojen kanssa täyttää jonkinlaiset ruumiinhäpäisyn kriteerit (onko niitä?) mutta kerropa se kissalle.

Muuta (puolijulkisesti) mainittavaa tälle päivälle ei juurikaan kertynyt. Leppoisa aamukahvihetki tilitoimistolla ja täysipituinen työpäivä siihen päälle. Aamulla kun aikaisin aloittaa, yömyöhällä joutaa lepäämään. Pienyrittäjän luksusarki on niin tätä. Onneksi useimmiten ihan tavallista arkea.

Ensi viikolla perilliset chillailevat lomalla koko viikon. Hetkittäin käy kateeksi. Mutta vain hetkittäin.

Ja nyt pikakurkkaus uutisotsikoihin ja sen jälkeen yritän luikahtaa hetkeksi lepopuuhiin. Aamu on akuutti ihan pian.

Kevyellä kaasujalalla sitten siellä aamuruuhkassa, kiitos!