Kuulolla

Tässä vähän ajattelemisen aihetta, taattuun sekavaan Torppatyyliin:

Palataan asiaan illemmalla, ehkä. Sitä ennen kirjoitelkaapa vapautuneesti kommentteja kuvan ... öööh... aiheesta?!

[useamman tunnin tauko tässä välissä ja huomaan kävijälaskurin villiintyneen, linkitysten ilta... ]

No niin, asioista perillä olevat tahothan toki hoksasivat, siinähän on varsa, ihan oikea hevosenpoikanen. Tuommoiseen asentoon heppasen lapsen saa siten, että rapsuttelee säkää ja kankunkylkeä. Ja pitää kameran valmiina. Tuhannen napakymppi.

Silloin em. otuksen etupuolella tapahtuu outoa venymistä, kutakuinkin tähän tapaan:

Hevosenlapsi muuntuu muurahaiskarhuksi. Varsinainen kameleontti ja sydäntenmurskaajarontti.

Vapaapäivä oli ihana ja tuli tarpeeseen.
Aamulla sain runsain mitoin hevosenhajuista turpaterapiaa ja kaksi paalia tuoretta heinää auton peräkonttiin. Marsujen ruokahuolto turvattu hetkeksi.

Kaupungillakin piipahdettiin, Iso-J rehki myyjäharjoittelijana ja virallisesti palkattu henkilökunta osoitti pätevyytensä. Loistavaa!

Hyvillä mielin kurvailin Ilosaaren kautta kotiin. Pari syksyistä kuvaa matalavetisestä joenuomasta taisi tarttua kortille. Tsekkailen huomenna tarkemmat tiedot, kamerakin unohtui autoon.

Vaan nytpä en enempää jaksakaan.

Hetkellisesti kannan huolta matkahuoltoon juuttuneista pioneista. Ranskasta asti ovat matkanneet ja nyt kykkivät jossain matkahuollon tavarahallissa :-(

Riihen edustalla odottaa muheva multa pioninjuurakoita, sitten kun joskus torpalle saapuvat. Toivottavasti heti maanantaina tulee toivottu viesti. Sen jälkeen onkin ihan puhtaasti uskon asia. Multiin tökitty mehupillikin kukkii varmemmin kuin kuivahtanut pioninjuurakko.

Huomenissa porkkanannostotalkoot. Luntakin olisi luvassa Pohjois-Karjalan pohjoisosiin. Me olemme etelämmässä mutta ei vara venettä kaada. Tai jotain.

Milloinkas niitä talvirenkaita saikaan sovitella autoon?
Tilanteen mukaan vaikka ensi viikolla?

Äsh, tää lähtis nyt lehtipinkan kanssa elpymään.
Moro.

Kotka on laskeutunut

"Trust me, I know what I´m doing"

Milton karautti hölmöyksissään vanhimman omenapuun latvaan ja esitti vallan mielenkiintoista kattiakrobatiaa. Minä olin toki valmiustilassa, ensisijaisesti kuvatakseni, toissijaisesti kannustaakseni kattipoloista alas maan pinnalle. Lopputulos oli se, että kiipesin puoliväliin puuta ja nostin DIY-Tarzanin alas.

Tämä episodi tapahtui muuten jo viime sunnuntaina mutta bloggerin mahdottoman kätevän *ironiaa* kuvalataussysteemin ansiosta minulle heltisi runsain mitoin aikaa valita ne oikeat kuvat.

Kas tuonkin päänvaivaa aiheuttaneen ja kieltämättä hetkittäin jopa vtuttaneen turhautusmaximuksen voi näin näppärästi kääntää positiivisen ajattelun riemuvoitoksi. Ja tra-la-laat päälle *nuottihymiö*

Kissan lisäksi tämäkin torpan nimikkokotka on laskeutunut, viikonloppuhuiliin. Asenne vain ei ole vieläkään ihan viikonloppuasennossa. Kenties huomenna aamusta?

Olisi huomenissa ainutlaatuinen tilaisuus nähdä oman kylän tallilla mielenkiintoista estevalmennusta kuin myös mielenkiintoisia hyppääjiä. Mammatammakin on löytänyt itsestään puissanceloikkaajan. Onhan siellä nyt tosin buusterina tehokas varsamoottori.

"Oho, katos kehnoa kun lipesin"

Saapa nähdä mihin aamulla venyy, raskas ja vaativa viikko on ollut.
Tänään sain sitten PRH:stakin postia, tuli viralliset tiedonannot jotta pikkuinen pienyritykseni on nyt virallisesti olemassa. Ehkäpä kenties Suuri ja Mahtava Sonerakin huolii asiakkaakseen. Pankki kyllä hoiti kaikki tilihommat hienosti, mutta eihän Soneralla niin leväperäisiä olla kuin pankeissa.

Olisipa oikeasti kiva tietää miten ison taloudellisen tuhon uhkan minun pienenpieni yritykseni tuolle telejätille heidän riskianalyyseissään voi tuottaa. Mutta nyt on uhkapilvet poissa, y-tunnus löytyy rekistereistä! Tuo kaikkivaltiaan voimat antava y-tunnus. Olen kelvollinen asiakas ;-)

Ja vaihdan kohta puhelinyhtiötä. Ensimmäisen kerran elämässäni. Jos ei yli kymmenvuotinen asiakkuus riitä, on jossain oikeasti asennevammaa. Mutta kun se on kuulema yritysliittymissä eri juttu. Joopajoo.

"Mamma, nyt lopeta nauraminen ja auta!"

Ihan oikeasti, sitä hetkittäin tuntee itsensä ihan hölmöksi. Nuo loyal customer -löpinät ovat ihan vaan rahat pois hölmöiltä hommia. Ainakin noilla isoilla pelureilla. Uskollinen asiakas = helppo pajatso joka sylkee joka kuukausi samat voittoroposet teleyhtiön tilille.

Toistaiseksi heristelen vain hengessäni nyrkkiä telejätin oikkuiluille, mutta jahka saan kilpailijan tarjouksen, pyydän änkyröiltä vastatarjouksen ja mikäli se on meille ihan sama sun vähät lanttis -tasoa, meikä vaihtaa puljua.

Huuh, pelkkä purnaus helpotti!

Sitten säälinsekaisiin tunteisiin. Tutkin vähän blogin tilastoja ja havaitsin outoja hommia. Joku oli googlettanut termiä metsäsika ja osunut arvatkaas mihin blogiin! Sorisori, ihan oikeasti, en minä voi mitään sille, että google katsoo yhden otsikkoni niin arvokkaaksi, että se listataan hakutuloksiin. Hakusanalle metsäsika!??! *hillittyä hihitystä*

Koskapa nuo kuvat eivät vieläkään tule nätisti tekstin sivuun, luovutan tältä illalta tähän. Ei mulla edes mitään asiaakaan ole. Sain haukutuksi telejätin, pilkattua kissaa ja sääliteltyä googlea. Nyt kotka voi laskeuta leposijalleen, sille koirapatjaa pehmeämmälle.

Huomisen metkuja odotellessa, hyvää yötä!

Takaisin Tikkamäelle

Ei nyt ollut kuva-arkistoissani kuvaa tikasta, Tikkamäestä eikä edes keskussairaalasta. Laitetaan Silkkikana eli Silkkikukko.

Tulipa viimeyön lepotunnit omassa ihanassa punkassa tarpeeseen. Ensi yön vietänkin taas osasto kympillä koiranpatjalla pötkötellen.

Koiranpatja on tässä tapauksessa ympäriinsä kernimuovilla pinnoitettu n. 5 cm paksu sininen makuualusta, ei ehkä voi puhua patjasta. Enemmän tulee mieleen joku jumppamatto. Tai koiranpatja.

Nasse, kermapersus ainoa laatuaan, hylkii huomattavasti muhevampaa petiä.

Valitus sikseen, vanhempi perillinen ei siis kotiudukaan tänään vaan jää yön yli lepuuttamaan. Pitäisi saada edes lääkkeet pysymään sisässä ennenkuin voi kotiuttaa.

Toivottavasti huomenna saadaan perhe koolle ja vihdoin saman pöydän ääreen. Vastahan minä taisin viime viikolla ylistää yhteisten ruokahetkien arvoa... ja heti kolahti omalle kohdalle :-/

Monta sosiaalista kontaktia siirtyy siis huomiseen, kuin myös Nitalle lupaamani tekstintyöstö.

Olisin kelvottomista äideistä katalin jos läväyttäisin lapsen tautivuoteella läppärin auki.

Torpan rauhaan ei tämän ihmeempiä tällä kertaa kuulu.
Pimeys laskeutuu yhä aikaisemmin ja kanarouwat vetäytyvät yöorrelle entistä aikaisemmin.

Ilmeisesti kettu tai joku muu ahnas taho on roikuskellut kanatarhan liepeillä koskapa Kullervo käskyttää rouwansa hyvin herkästi sisätiloihin. Ei ole chicken nugget -buffettia tällä mäellä jos Kullervosta on asia kiinni. Ja hyvä niin.

Minitirppakin on jo näin giganttinen, korkeutta huimat 10 cm jos oikein sinnittelee kynsilleen.

Huomisesta alkaa vapaa viikonloppu, outoa, kerrassaan outoa. En minä nyt itseäni yhtään jalommaksi saati paremmaksi ihmiseksi tunne vaikka virallisesti olenkin töissä.

Töitä kun on niin monenlaisia ja monta tapaa tehdä töitä.

Huikean upea ruskapäivä on nyt pimentynyt ja minä pakkaan yöreppuni. Aamulla saan ihailla ruskaa yläilmoista. Otanpa kameran mukaan!

Yläilmoista tuli mieleen: Nemppa, tutustun meiliin pikaisesti nyt ja kommentoin luurissa kun huristelen kaupunkia kohti.

Eläkää hyvin ja olkaa kilttejä, edes itsellenne!

Enter-O

Jassoo, kuvia saa taas siirtää. Kiitoskiitos oi pyhä plokkeri *waveswaves*
En kuitenkaan ota päänsärkyä kuvahommista, ei oikein tähän päähän enää mahdu moiset murheet.
Melkoisen raskas vuorokausi on takana. Ja ilmeisesti samanmoinen edessä.

Meillä jyllää sitten se Enteroviruspirulainen, syksyn trendivirus. Ihan sama mikälie, kunhan on lapsistani hetioitispois. Vaan hyvin näyttää viihtyvän. Turhan hyvin.

Nuorempi perillinen lähti eilen aamulla paikalliselta piäterveysasemalta hälärikyydillä keskussairaalaan. Onneksi ensiarvaus aivokalvontulehduksesta oli ennenaikainen ja hätiköity.

Kipeähän sitä ihmisen(kin) lapsi voi olla, pahimmillaan säälittävän kipeä. Eikä aikuinen voi muuta tehdä kuin olla vieressä ja paijata.

Iso-J teki miehen työn ja perui työmatkansa. Puoti saatiin pidettyä auki ja toinen huilasi kaupalla sen aikaa kun toinen oli sairaalalla.

Illalla kaahasin kotiin, pakkasin yöpymiskamat ja kaahasin takaisin sairaalalle. Siellä jossain pihassa vaihdettiin autonavaimia ja Iso-J lähti kotiin. Minä yövyin kymppiosastolla.

Niin paljon kuin terveydenhuoltoa onkin ajettu säästöverukkeilla alas, on kuitenkin luojan kiitos vielä henkilökunta aidosti osaavaa ja empaattista. Ainakin lastenosastoilla. Eihän pikkuväki ymmärrä, että hoitajatätiä ottaa päähän ainainen kiire ja riittämättömyyden tunne. Sellaista ilmapiiriä ei osasto kympillä ollut havaittavissakaan. Iso kiitos siitä sinne minne se kuuluu, osasto kympille.

Oho, ilmestyi kultasadetta!

Aamulla olo oli koiranpatjalla nukutun yön jäljiltä kankea ja valju. Iso-J toi mulle sairaalalle katsastusleimatun autoni ja lähti etsimään kadonnutta parkkihallilipukettaan ... minne lie sekin katosi yön aikana. Minä lähdin töihin. Päivän pelasti muutaman tunnin päästä syliini sännännyt Junioriperillinen, pääsi kotiin terveenä tyttönä!

Samaan aikaan kotona vanhempi perillisistä raportoi jäytävästä päänsärystä ja pahoinvoinnista. Great!
Ja nyt nukkuu lopen uupuneena tuvan soffalla, yrjöämpäri valmiustilassa.

Jotta maatkoon muu maailma miten makaa, minä toivon, että lapseni makaavat yönsä levollisesti. Ei ole maailmassa tärkeämpää. Minun maailmassani.

Tuhannen paljon lämpimiä ajatuksia, kiitoksia ja kaikkea kaunista kaikille teille jotka tsemppasitte meitä puheluin, tekstarein ja muutenkin olemalla kuulolla.

Seijalle toivon malttia parannella tautisi nyt kerralla kuntoon. Koiralla pysyy käsittääkseni hampaat suussa vaikka yhdet purutreenit jäisikin väliin. Sitten tulee pitempi treenipaussi jos kärvistelet jälkitaudeissa useamman viikon... usko nyt!

Tita tuolla edellisessä päiväkirjamerkinnässäni osoitti ilmiöimäiset kykynsä sutturakauppiaana. Ansioristi ja elinikäinen sutturan käyttöetu Titalle, vaadin! Ansiokas myyntipuhe, testimoniaali vailla vertaa. Ja ihan hiton aito. Perustuu kokemukseen. Tita on sitäpaitsi lahjomattomampi kuin Topgearin sedät.

Kukon nokka näyttää pohjoiseen, minun nokkani näyttää nyt kohti saunaa. Jotenkin olen saunaterapian tarpeessa. Ja kohta torpan häkähälytin vauhkoontuu jos en pääse pesulle ;-)

Huomenna on erään tammamamman ultrapäivä, sitten pääsee maksamaan ihan uutta vakuutusta, varsan sikiövakuutusta! Jos siis siellä ultralla virnuilee pikkuinen hevosenpoikanen.

Itsehän en näistä yllättävistä käänteistä johtuen paikalle pääse, mutta minulle on luvattu yrittää kuvata monitorin löydökset.
Laitan toki tännekin jos jotain julkaisukelpoista kuvamateriaalia heruu. Hope so.

Ja nyt tap-tap-tap (vasemman jalan tahti) saunaan.
Moido!

Nyt meni hermot ...

Hyvää sunnuntain myöhäisiltaa.
Tässä meillä on Veli Milton. Huomatkaa erityisesti poikapolon leukaskegge ja puberteetin pullistamat posket. Melko miehekäs, pitäiskö tarjota axemainokseen?

Kohtapuoliin aromit on kollissa samat kuin axepullossa, joten heti huomenna kilautan kylätohtori Keijolle ja buukkaan parit operaatioajat.

Aikomukseni oli laittaa tänne säväyttävä kuvasarja kuinka kissakansalainen veti lyhyen tikun ja aasikortin. Mutta koskapa bloggersysteemi syrjii meitä syrjänperän eläjiä, laitan vain kuvasarjan viimeisimmän, kas näin...

[No just... tähän se kuvien laitto sitten tänäänkin jäi, blogger on nyt ladannut yhtä kuvaa 15 minuuttia :-/
Mie vaihdan kohta ns. palveluntarjoajaa tai vedän töpselin seinästä.]

Jeps. Minulta loppuu ihan justiinsa kärsivällisyys tähän kuvanlataushommaan. Kun ei toimi niin ei tule kuvia. Kerjäämään en ala. Tarkoitus on ollut, että ainakin yksi vuosijuhla Hirnakan torpan blogissa pippaloidaan mutta blogger on toista mieltä, ilmeisestikin *dislike dislike*

Jatkan tekstiteeveellä pari päivää ja sitten feidaan koko roskan. Tutut ja ystävät löytävät perille ilman blogiakin.

Veli Milton vetäisi keulimalla omenapuuhun ja lopputulos oli se, että mamman sylihissillä Suuri Seikkailija palasi maan pinnalle. Sen verran oli nolona, että vähän aikaa himmaili jossain marjapuskissa ennenkuin tohti luikahtaa sisätiloihin.

Satu ja Olli piipahtivat päiväkahveille ja kiva olikin kun kävitte! Iso kannustuspeukkumerkki suunnitelmillenne *miilaik miilaik*

[tähänkin väliin yritin kahteen otteeseen lykätä kuvaa mutta kun ei niin sitten todellakaan ei]

Iltapäivä menikin pihapuuhissa. Kirkkahista kirkkain auringonpaiste kuumotteli taivaalta kun Äitikullan kanssa jemmattiin sipulia, mukulaa ja juurakkoa muheviin multiin. Liljapenkki on nyt täyttöasteeltaan vanha kunnon Turusen pyssy (sisäpiiri nauraa vapaasti) eikä muutkaan istutusalueet ole kevään kukkatulituksessa mitenkään takamatkalla. Riihen edustan uudisraivausalueeseen uppoaa vielä paljon perennoita ja muita yrittäjiä.

Tienreunan raivauskin edistyi, Iso-J mellasti varsin miehekkäin ottein vesurin kanssa pajukossa.
Minä en tykkää pajuista muualla kuin virpomavitsoissa ja pajukoreissa. Pusikko mikä pusikko.

[tähänkään ei kuva kelvannut, so sorry for blogger]

Torpan perillisistä vanhempi tähtää huomenissa koulun ovesta sisään mutta nuorempi pitää sen tuikitarpeellisen kuumettoman päivän kotosalla. Taisimme selvitä vähällä tällä kertaa, kiitos runsaan mustaherukkamehutankkauksen ja d-vitamiinilisien. Eikä valkosipulin hyötykäyttökään meille tappioksi liene.

Ja koska huomenna alkaa pienyrittäjän ensimmäinen täysi viikko, lienee parasta hinata bärsse punkan syövereihin ja ladata unienergiaa pattereihin.

Nemi lupasi onneksi hoitaa meille reissun johonkin läheiseen kehitysmaahan (Sveamamma här kommer VI!!!) joten kyllä tässä ihan ponnekkaasti yritellään kaamosta päin ryysätä. Kunhan nyt saisi viikon käyntiin kunnialla.

Hellurei ja nähdään. Jos ei kuvia niin tekstiä sitten. Laitanpa vielä ylläpidolle dislike -viestin :-(

ps. Nita, huimia kuvia, on se perintöprinssi vaan komia!!!

Sekaisin ruutukuosista

Minä niin toivon, että nyt kaikki bloggeristit ovat vaikkapa tarkastamassa lottokuponkejaan, olisi mun vuoro ladata kuvia, eikös niin..

Ei näiden torpan kissojen järjenjuoksun kiemuroissa pysy kyllä naapurin Aarnekaan. Mitä ilmeisimmin tänään täällä oli vain yksi ainoa sovelias kissanpeti. Yleensä tuota mainittua ruutukuosia dissataan huolella ja hartaasti. Kerran Justiina jäi kiinni siitä, että halpamaisesti kusaisi ko. petiin.

Tänään ruutukuosi (halpa kopio The Ruutukuosista) oli kuitenkin kissakansalaisten mielissä hip ja erittäinkin cool. Siitähän seurasi äärimmäisen hauskaa katsottavaa. Ensin pedin pehmeyden oivalsi Veli Milton (kuva yllä). Veli Winston miettii voiko vtutukseen kuolla ja Elli Tolvana hakee tapansa mukaan pointtia.

Veli Milton venytteli niin nautinnollisesti, että valahti epähuomiossa osittain pois pesästä. Tässä vaiheessa Ellin Tolvana hokasi momentumin tulleen ja siirsi vaivihkaa utusinisen söpöytensä ns. paalupaikalle... ja kuten kuvasta näkyy, Veli Winston varmistelee asemiaan jonossa pyrkimällä ns. tappituntumalle. Termi "tappituntumasta" muistuttakoon minua Åttåpoikien pikaisesta siirrosta nk. valmentajaportaaseen ellei peräti konsulttihommiin.

Älkööt minun komiat Kithen Kirkhasotsani langetko lemmenpolkujen kiemuraisille syrjäkujille. Rakkaus ruokaan ja lämpimään torppaelämään riittäköön Tupakolleille.

 

Samaan aikaan pedin oikeaa laitaa havahtui puolustamaan Veli Milton. Aina varma laitapakkimme. Kissa joka toisaalla julmasti kiusaa hiirikansalaisia, lellii ärsyttävää pikkusiskoaan minkä ehtii. Ja esittää toisaalla kovanaamakollia Veli Winstonille. Varsinainen sivupersoonakissa.

Ja kuinka ollakaan, tässä alemmassa kuvassa Veli Winston osoittaa jo jonkinlaista turnausväsymystä. Elli ottaa ilon irti ja Winston nukkuu istualteen.  Tasan eivät mene nallekarkit tälläkään kertaa ja aina jollekulle jää tyhjä arpa tassuun...

Veli Milton siirtyi yhdellä mahtiloikalla väljemmille turkiksille elikkä uuninpankolle köllimään.

Ja kuinka ollakaan, ei tässä nyt loppujen lopuksi kehnosti käynyt. Kärsivällisyys on hyve joka kyllä palkitaan. Eihän kärsivällisesti vuoroaan odottavaa pidetä ainakaan ihmisten suorituskeskeisessä maailmassa yhtään minään, tyhmähän se on joka ei rynni, kiilaa tai kahmi omaansa. Tyhmä ja tyhmä...

Veli Winston, kissakansalaisten mr. Bean vetikin ässän hihasta kärsivällisyyskortin muodossa ja venäytti itsensä kissamaisen rennosti punkkaan heti, kun Ellin Tolvana havahtui tavoittelemaan ikuisesti hukassa olevaa palloaan. Kukaan ei huohota niskaan, kukaan ei mulkoile kärttyisesti ja kissalapsella on kaikki maailman aika nähdä kasvattavia kissanunia. Kirjaimellisesti kasvattavia, venyvät ja vanuvat kuin vuosikkaat varsat.

No, se kissoista, hauskoja epeleitä ovat ja julmetun isoksi ovat Åttåpojat venyneet kesän aikana.

Saunakin teki tehtävänsä ja elvyttävän viinilasillisen jälkeen tämä seuraava kuvauskohteeni näytti suorastaan hilpeältä:

Kumpi puristaa, kuristaa ja kiertää ketä. En sitten tullut avanneeksi tätä luonnon omaa porkkanakierrettä, mikä säie siellä sisällä sitten loppuviimein heitä yhdisti. Vähän tuli mieleen vanhat pariskunnat, nivoutuneet yhteen hyvässä ja pahassa.

Porkkanapenkin taistelevat Virtaset?

Taisinpa sitten oivaltaa Allu-lukijani henkilöllisyyden, toisaalla sosiaalisessa mediassa oli hieman selventävä kommentti. Sinäkö se oot?

Teretulemas myös ihan henk.koht. käynnille tänne torpan maisemiin.

Huomenna saadaan pitkästä aikaa kaivattua kahviseuraa toist puolt Pielisjokkee, tervetuloa, munakennot odottavat ladattuina.


Loppuillan suomalainen pienyrittäjä viettää soffalla lojuen ja kenties toisenkin lasillisen siemaillen. Iso-J, tuo tänään ansioitunut puotipuksuni, odottaa saavansa seuraa Profeetta-leffan katsojaisiin. Saas nähdä vetääkö Neville Noutaja välistä vai peräti Nukku-Matti.

Jossain täällä kuuluu hyvin unettava kissan kuorsaus... äärimmäisen inspiroiva ääni sekin.

Autuas laiskuus

Je-bou!
Se on perjantai pikkuhiljaa pykälässä.
Ja varsin uupunut pienyrittäjä inspiroitui kovasti Elli-Tolvanan posetuksesta. Tahtoo samaan moodiin äkkiä itsekin.

Ennen soffalle siirtymistä voin kuitenkin kertoa päivän olleen antoisa ja tuottoisa. Ei hullumpaa.

Tosin työpäivän päätteeksi potkaisin kiukuissani parkkihallin maksumaattia kun ei kelpuuttanut seteleitä. Väsyneen pienyrittäjän piti vielä kerran kipsutella piiiiitkä käytävä toiseen päähän maksusuorituksen merkeissä. Perhana että harmitti :-/

Villasukkin ja crocseihin tottuneet kuljettimeni kirkuivat jokaisella ylimääräisellä korkkariaskeleella. Hyvät on kengät mutta 8 tuntia samoilla seisomisilla ja käppäilyt päälle on too much.
Tässä kohtaa lienee syytä vaatia konsultointia Nempalta, korkkarigurulta. Tai sitten joutuu investoimaan työkenkiin... saisin vihdoin ne himoamani Tod´sit *mmmmmmmh* verovähennyskelpoisina... hyvinkin jees :-)

Tässä piti olla kuva, mutta koska kuvalataus on

sikamaisen hidas, en sitä tähän nyt tällä kertaa laita.

Huomenna on vielä työpäivä, sunnuntaina huilataan. Korpikankaalta tuli lupaavan painava boksi, siinä lienee sipuleita, mukuloita ja juurakoita. Toivottavasti viikonloppuna lykkää hyvää istutuskeliä.

Vanhempi perillinen kituu kuumeen kuumottamana, nuorempi kuittaa unille terveenä. Saas nähdä mikä on tilanne aamulla. Minä en ole buukannut sairauspäivää, itselleni, joten kiertäköön kaukaa. Nyt on forssi päällä! Pärgeles.

Tähänkin arvelin lykätä varmaa Vuoden Luontokuvafinalistia

mutta kun Blogger ei nyt jaksa niin olkaapa ilman ;-)

Nyt on kuitenkin se hetki, kun kohtuullisen naatti pienyrittäjä pötkähtää soffalle lepoasentoon ja syventyy hetkiseksi televiissorin antimiin (bb).

Huomenna lissee!

Onko kynässä mustetta?

Toistaiseksi kuvien lataaminen ei onnistu, se on tämä iltayön päivitysruuhka kun tukkii myös Bloggerin systeemit. Jatketaan sitten tekstitv:n hengessä.

Kyllä, kynästä löytyi mustetta ja Suuri Sopimus on allekirjoitettu! Sopii tituleerata rouva kauppiaaksi. Ja ken niin tekee, kerjää hankaluuksia ;-)

Eikä se nimmarin vetäisy muutamaan paperiin nyt niin rankkaa ollutkaan. Henkisen työn olin vissiin tehnyt riittävällä hartaudella päänsisäisesti aiemmin. Paljon rankempaa oli orientoitua siihen, että minulla on palkattua henkilökuntaa. Tuli nääs vähän puskista tuo työvoimahomma, mutta rätingit näyttivät kiistattomasti homman mielekkyyden.

Tuskin olin toipunut edellisestä kun olikin hetki kohdata henkilökunta. PHUUUUUUH, harvoin olen puhaltanut yhtä pitkään yhtä syvään. Onneksi, oi onneksi vaistosin heti kohdanneeni reilun, mukavan ihmisen joka osaa ottaa asiat asioina. Ja jolla on omaa elämää työpaikan ulkopuolellakin.

Tuo on muuten tuhannen tosi homma tuo oman elämän tärkeys... pätee työhön, harrasteisiin ja ystävyyssuhteisiin. Jos jollakulla elämän täyttää vain työ/harrastus/ystäväpiiri on valitettavan ja surullisen totta, että riippa ja rasitehan sellaisesta tulee.

Kerronko esimerkin? Kerron toki koska tämä on mun blogi ja voin diktaattorimaisesti päättää puheenaiheet!
Sinulla on hevonen joka asuu täysihoitotallilla. Siellä on muitakin hevosia ja luonnollisesti niiden omistajat viettävät viikosta monenmonta tuntia tallilla. Jos vaikka 20 hevosenomistajaa on ihan normisakkia ja sitten yksi(kin riittää) elää vain ja ainoastaan harrastuksensa kautta. Tässä tulee törmäys, kulttuurishokki ja paljon pahaa mieltä.

Kaikkea peilataan harrastuksen perspektiivistä, ihmiset, näiden toimintatavat, ambitiot, hevoset, harrastuksen intensiteetti... kaikki, ihan jumaliste kaikki zuumataan jonkun harrastusluupin läpi. Vähänkö vääristää näkökulmaa?

Ne ihmiset taasen joilla on oikeasti vaikkapa asuntolainan takia pakko raataa duunissa, perhe-elämäkin ottaa aikansa ja kenties muut ihmissuhteet tallimaailman tuolla puolen, he eivät luonnollisesti täytä tämän no-liferin kriteereitä hyvästä ja oikeasta harrastamisesta. Ja voi veljet sitä mäkätystä, takanapuhumista ja paheksuntaa. Siihen ei tallinkäytävä riitä eikä netin bittiavaruus.

Ihan sama homma pätee työyhteisöön. Yksi(kin riittää) elää työnsä kautta eikä tajua, että on elämää työajan ulkopuolellakin. Ja taas tulee pahaa mieltä.

Eihän haukku haavaa tee mutta ehkä hetkittäin potuttaa. Ja se syö yhteisön henkeä. Minä haluan tehdä kaikkeni, ettei minun yhteisössäni ketään nokita. Ei edessä eikä varsinkaan takana. Asiasta pitää sanoa, suoraan naamakkain. Jos ei siihen pysty, on väärässä paikassa väärään aikaan.

No niin, takaisin Torpan duunarimaailmaan... (mulla aina vähän rönsyää)
Iltapuhde meni inventoinnissa ja kuten aina, koneet temppuilevat. Ne päättävät juuri silloin jumittua, solkottaa omiaan ja terrorisoida tarkkaa urakkaa kaikin mahdollisin tavoin. Etenkin mahdottomin.
Kahdeksan maissa pantiin valot veks ja portit poseen.

Aivan mielettömän ihana tunne olikin kaartaa torpan pihatielle, nähdä kotivalot ja kuulla Nassen vahtihaukku, hetken päästä hengästynyt rekku loikkasikin syliini, autoon. Sitä niin tietää mihin kuuluu! Ja minkä tähden tekee ratkaisuja.

Analysoin joskus toiste tämän vuoden tapahtumia, näen jo aivan selkeän linjan tähän hetkeen. Pitää vielä jalostaa ajatusta. Asiat kuitenkin tapahtuvat koska niiden on määrä tapahtua.

Kokeilen vielä kerran niitä kuvia ja sitten pistän koneen kannet kiinni. Huomenna on perjantai ja paljon uutta puuhaa, kotona ja vieraissa ;-)

Adios bananas!

Haluatko miljonääriksi?

Jo riittää autohuoltohommilla mässäily. Kepeät mullat ja näkemiin siihen suuntaan. Nokka kohti uutta!
Nassen nokka näyttää syyskukintoihin ja mikäpä sen somempaa.

Tämä päivä voidaan kirjata torpan aikakirjoihin omalla tavallaan historiallisena.
Minä olen ottanut ratkaisevan loikan, siirtynyt pienyrittäjien sitkeään sakkiin. En tilannut Herra Kiesiltä uutta, naisyrittäjälle soveltuvaa kulkupeliä enkä nostanut investointirahoitusta. Kun ei tarvita.

Enkä kyllä ikinä ole tajunnut niitä kulissidirikoita joilla on maallisen mammonan merkit hommattuna samoin tein kun yrityksen perustamisasiakirjat ovat liikahtaneet maistraatin tiskin yli viranomaiskäsittelyn rattaisiin. Ensimmäinen investointi on rehvakka menopeli uudelle yrittäjälle. Just niin ja mahalaskun pläsähdys soi jo korvissa. Tuommoisia kun harvemmin elämäntyöstä palkitaan ja kunnialeijoniksi kutsutaan.

Noh, ei tässä todellakaan vielä kannata lähipiirin ryhtyä kauppaneuvoskeräykseen, ainakaan minun suhteeni. Joten lepo vaan. Ja peukut pystyyn.

Otsikon kysymys on siis varsin retorinen, mutta ainahan sitä voi itseään yrittää motivoida yhä huimempiin suorituksiin.

Minä motivoidun aivan pian kotisaunan lauteilla. Lykkäsin pari havuklapia sekaan, sitä liekkien rätinää on niin soma kuunnella samalla kun tyhjentää pääparkansa kaikesta päivän aikana kertyneestä hajatiedosta.

Palajan tälle kanavalle jahka ennätän. Päivityksiä ei välttämättä päivittäin tule mutta aina jossain välissä jotain.

Nyt hetkinen Ellin tarjoamaa kaverikissaterapiaa ja sitten saunaan.

Pitäkää jalat lämpiminä ja pää kirkkaana!
Hali!

Peeääääs: kun oli niistä autoista juttua eilen, toissapäivänä ja vähän tänäänkin. Tässä on ihan kiva pikku fiesta jolla näyttäisi ehtivän vaikka aikataulut olisivat vähän tiukemmallakin.

http://www.youtube.com/watch?v=4TshFWSsrn8

Enjoy!

Aina sattuu kun autoa huolletaan

Auringonkukalla jos kellä on pokkaa katsoa luottavaisesti uuteen päivään, jopa pakkasyön jälkeen.
Aamulla mittari todellakin näytti koruttomat -2 lukemat.
Nopeasti toki lämpeni ja jo yhdeksän maissa taidettiin olla nollan paremmalla puolella.

Huikean hieno ja kirkas päivä. Juuri sellainen täydellinen syyspäivä joita pitää jokaiseen syksyyn osua. Jos taivas on harmaana ja vetisenä elokuusta huhtikuulle, se synkistää kyllä sinnikkäimmänkin optimistin.

Rapsakka kehäkukka

Tämä päivä voidaan kuitata ns. kansliapäiväksi. Paljon ajatustyötä...
Mutta Iso-J se saikin hupia oikein koko suvun tarpeiksi. Hän nähkääs meni puolilta päivin Pesoliton kanssa huoltoon. Huollossa oli määrä asentaa joku vaihdettavaksi sovittu osa, normihommia.

Hommaan oli budjetoitu aikaa vajaat pari tuntia, juuri sopivasti parturireissuun ja muutaman juoksevan asian hoitoon. Ja kirjaimellisesti juoksevan asian, autohan seisoi huollossa.

Pikkuinen Piisku

Sovitun aikataulun puitteissa Iso-J marssii huoltoon autoaan hakemaan. No ei ole valmis, huollon pojat lähtivät just kahville. Iso-J marssii tuttavan automyyjän tykö markkinointikahvien toivossa ja kas... siellähän ne huollon pojat sovittelevat ahtereitaan kahvion penkkiin. Kuntokonsultti oli juuri aloittelemassa 90 minuuttista esitelmäänsä. Kas kun eivät häippässeet koko lössi tykypäivän merkeissä golfaamaan.

Iso-J saa uuden ajan, klo 16 olisi Pesolito huollettuna kertoo punasteleva huoltorespan henkilö. Laina-auto alle ja lisää juoksevia asioita. Niitähän aina löytyy tekevälle tehtäväksi ja joutilas vaimokulta etäkäskyttää lisää ;-)

Samainen ruusu esiintyy aiemmissa Kesäpäiväntasauskuvissa

Mitäpä veikkaat, oliko Pesolito luovutuskunnossa kl. 16?
Juuei. Tai kyllä se olisi luovutettu... asennettavaksi tarkoitettu osa ja muut hilppeet tosin lojuivat vänkärin jalkatilassa odottamassa, asennusta. Mutta kun huollossa oli niin kiireinen päivä, ei ehditty aloittaa!
"Kyllä sillä ajamaan pystyy" oli huollon kommentti.  En häveliäisyyssyistä toista Iso-J:n vuorosanoja...

Jäänraikas Ice-Mint

Ja nyt sitten pukkaa todella päräyttävää loppuhuipennusta: "Pitäisköhän sitten varata huoltoaika tuolle asennukselle?"

Oikeasti! Asennusaikaa ihan hoksasi ehdottaa, kahden viikon päästä olisi vapaata, kuulema.
No, esimiehellekin löytyy esimies ja ottivat Pesoliton ihan sovinnolla yöpymään huoltohalliin.

Eikä tässä todellakaan vielä kaikki. Iso-J odottelee laina-autoa... ja huollon ovelle kurvaa pikkuinen volkkarin polotus tai joku muu vastaava pienen ihmisen pikkuauto. Jotkut teistä tietävät, että Iso-J:n kokoisen kaipparin tunkeminen cityautoon on verrannollinen siihen suoritukseen jossa tungetaan hookoonblöö prinssinakin kuoreen.

Edelleenkään en toista Iso-J:n nyt jo hieman kriittisen palautepuheenvuoron sanoja. Hän tuli kotiin 9:n hengen pikkubussilla ;-)

Mitä tästä nyt voisi ottaa opiksi? Autolle tilattu täsmähuoltohomma (arvioitu kesto 2 h) voi kestää neljä tuntia, eikä siinä ajassa saada muuta valmiiksi kuin romppeet auton jalkatilaan. Ei edes näppejä likaisiksi.

Tiedän tiedän, ei saisi tuomita yksittäistä huoltomiestä. Eikä viestintuojaa ammuttu villissä lännessäkään. Mutta ei kai se Kuntokonsultin luento ihan puskista tullut? Olisi kai voinut vaikka perua päivän huoltotyöt?

Olisi kai nyt joku voinut olla vähiten paskahousu ja kertoa, että homma meni ns. kintuille, yritetään huomenna uudestaan.

Tämä on The Taidekuva. On se.

Tästä keissistä on äärimmäisen haasteellista löytää voittajia. Ehkä se on loppuviimein se myyjä, joka ehkä joskus saa myytyä tähän talouteen yhdenkin kulkuvälineen samaisesta autotalosta. Mutta joutuu ressukka tekemään veret jähmettävän tarjouksen. Sattuu katsokaas myyntipuolella olemaan hyvä tuttu joten annetaan edes tilaisuus. Kun myyvät himoamaani automerkkiä ;-)

Maineeseen jäi paljon parsittavaa, melkein käy sääliksi. Vähemmän suulaan asiakkaan kohdalla katastrofi ei ehkä olisi niin paha. Mutta kuka tahtoo Iso-J:n niskoilleen? Taidan huomenna ängetä mukaan palauttamaan laina-autoa...

Kullevon soundcheck

Joo, tästä vielä hupia heruu. Nyt heruu kauneusunia ja kenties yön aikana jalostuu pari kinkkistä ajatusta ideaksi saakka. Jään jännityksellä odottamaan huomista Älynväläystä. It´s on it´s way.
Pysy tarkkana, autokaupassa etenkin.

Ihan paras lauantai

Kipollinen vaihtelevan kokoisia, vaihtelevan värisiä ja tasalaatuisen maukkaita tomaatteja, per favore.
Varsin kelvolliset salsat keittelin, keltaisen ja punaisen. Paljon yrttejä (omasta pellosta) ja reilusti valkosipulia (omasta pellosta). Täyttää lähiruuan kriteerit :-)

Isossa uunissa muhii patapaisti ja sehän tietää sitä, että huomennakin syödään hyvin.

Kyllä se vaan niin on, että paluumuuttajan reissutessa kyynistynyt sielu hoilaa ilolauluja kun saa kaikessa rauhassa lämpystellä oman torpan tiluksia ja kerätä talteen oman maan antimia.

Ei näy naapurin kalsaripyykki kyökin ikkunaan ja itsekin saa repsottaa kaikessa lauantaikamalauudessaan *virn*

Komensin perilliset omenanpudokkaiden keruuseen ja kyllähän sitä noukittavaa taas riitti. On omenaa kompostille, naapurin hevosille ja omiin mehutarpeisiin. Talven tilhille ei enää jää syötävää puiden latvoihin. Ne on jo nokittu.

Nälkä tuo pikkulinnut -ja isommat- metsistä puutarhaan syömään. Marjoja ei ole linnuille eikä karhuille.

Maanantaina on muuten pakko viedä kamera putsattavaksi. Ei se Canonin automaattinen kennonputsauskaan ihmeisiin pysty. Mulla on vissiin jotain kuolleita kärpäsiä kalustossa kun kuvat ovat niin kauhean roskaisia :-(

Jospa nyt tarkastaisi lottokupongin. Ja siirtäisi sen jälkeen saunarennon habituksensa soffaterapiaan.

Kuulostaa juuri sopivalta aktiviteetilta lauantai-iltaan. Enempään ei pysty venymään. Eikä oo pakko.

Life is so good!

Syyspäivän tasaus -tai jotain

- whatever, nyt on käsittääkseni semmoinen päivä, että kesälle voi vilkuttaa haikeat hyvästit.
Kolea ja sateinenhan tämäkin päivä oli, mutta ei se meitä sisätiloissa kököttäviä isommin rassaa.

Kolme kuukautta sitten satoi myös, mutta selkeni, valkeni ihana kesäyö, muistaako joku näitä kuviani?

Kolmen kuukauden kuluttua on Jouluaatonaatto ja siitä taas kolme kuukautta: kevät!
Loppujen lopuksi oikein mukava vuodenkierto. Aina on jotain mukavaa odotettavaa.

Ja kesäkuussa saattaa hyvinkin poksahtaa varsinainen jymypaukku, tietty ja toivottu pikkuinen hevosenpoikanen voipi hyvinkin kirmata kesälaitumelle muiden hassunkaisten sekaan. Se hyvin erityinen pikkuinen hevosenpoikanen.

Toivoakseni arki muuttuu entistä antoisammaksi uusien viritysten myötä. Kaikenlaista kiintoisaa avautuu tarjolle, kun vain avaa silmänsä ja katsoo ympärilleen.

Hyvä päivä senkin puolesta, että Iso-J käskytti mannertenvälisen pepelino-ohjuksemme onnistuneesti torpan pihaan. Sora ropisten kurvaili, taitaa olla sillä isoimmalla kirkolla turhan kirkkaat valot kun torpan rauhaan on kova kiire. Kerta kerralta kovempi ;-) Borta bra men hemma bäst. MOT.

Nukku-Matin saapumista odotellessa syvennyn hetkeksi ikealaiseen keittiöajatteluun. Ainahan voi ideoita näpistää. Uusi kuvasto on aina inspiroiva.

Huomenna onkin jo perjantai ja taas yksi antoisa viikko on ns. pykälässä.
Aika rientää, käsittämätöntä vauhtia.
Nukutaan nyt kuitenkin yön yli ja katsellaan kauniita unia, kesäyön kuvia.

Jos kaikki koirat olis niinkuin sä...

Hei, olen Nasse ja minulla on henkilökohtainen ongelma...

 

Olen tässä illan aikana vakavasti pohtinut Nasserekkuseni kovaa elämää. Onko se muka reilua, että kolmen kopla yhdistää voimansa ja terrorisoi sinänsä harmittoman pikkukoiran elämää?

Ei siunaaman rauhaa koiralla. Jos ei Veli Winston jonglööraile hännänalusessa, vähintään Hönö-Elli syöksyy turmelemaan ruokarauhan ja Veli Milton loikkaa niskaan uunin pankolta.

Jos koirani osaisi puhua, hän olisi taatusti kilauttanut Dr. Philille, Ben Furmanille ja Pekka Saurille. Ja pizzapepelle. Nyt minulla on syvään huokaileva, ilmeisen ylirasittunut koira lempituolini selkänojalla nukkumassa. Vaikka poistoilma ajoittain onkin sangen kitkerää, katson velvollisuudekseni vartioida koirapoloisen lepotaukoa. Olen vähän niinkuin rauhanturvaaja, piiskiipperi ;-)

Sukupuussa myös muurahaiskarhuja

Kauhukabinetti eli kattilössi tuijottaa tällä haavaa marsukanavalla iltaruokailua ja rymistelee piakkoin takaisin tupaan etsimään koirakaveriaan. Jytinä torpassa jatkuu kissojen toimesta ainakin tunnin ja sitten ne yksi toisensa jälkeen parkkeeraavat nahkansa sänkyyn, minun sänkyyni.

Noh, omahan se on valintani pitää kissojen tupailloista kiinni joten en minä valita. Hetkittäin vain käy herrasmieskoiraani sääliksi.

Ei minulla ole koskaan, yksikään koira ollut tuommoinen ihmeotus. Airedalet olivat kukin suuria persooniaan, hyvässä ja pahassa. Nasse on Kaveri, kaikessa. Ei ole vielä eteen tullut semmoista paikkaa jossa olisi koiran takia pitänyt olla sorisori. Sitä tallilla tapahtunutta heiniin kusaisua ei lasketa, oma oli hevosenikin. Ja sekä koira että hevonen selvittivät välinsä herrasmiesten tavoin.

Tekee ihan palaa kurkkuun pelkkä ajatuskin siitä aamusta, johon joskus pitää herätä, jolloin Nassea ei enää olisi. Olkoon se aamu kaukana.

Tähän sateiseen päivään ei oikeastaan mitään merkittävää kuulu. Elämän pieniä iloja on saada tupa suloisen lämpimäksi Ison Kiven lämmityksellä. Sadeillan iloja on kiireetön saunahetki perillisten kanssa.

Eikä tämäkään hetki, jolloin perilliset ovat jo uinailemassa, ole hassumpi. Edes koirantuhnut niskan takaa eivät voisi pilata tunnelmaa. Kenties vähän ilmaa..

Sänkyyn ei ole vielä menemistä, kissojen aktiviteettitaso on edelleen vaarallisen korkealla. Ei ole ihmisen verenpaineelle hyväksi yrittää nukkua keskellä kissojen temppuradan vauhdinottoaluetta.

Näillä kuitenkin mennään, hyvillä mielin.

Nähdään, kuullaan ja ollaan kilttejä, myös kissoille.