Testing testing

Ennen kuin avaudun laajemmalti tämän päivän asioista, on pakko kokeilla kuvan liittämistä. Sain siis vihdoin höllätä aasinmyssyä koska mäcci, tuo viisas ja suuri daattamasiinani, nöyrtyi työjuhdakseni ja niin vain photoshopilla veivasin nelimegaisista kuvistani julkaisukokoisia. Myönnän kyllä, että roskakorista piti kaivella usempaan otteeseen useampikin kuva. Ne vain joutuivat sinne jotenkin *tähän ällistynyt smiley*






Jo vain, kuvakin tuohon jo tuli. Helppoa ja kätevää *grin*

Mikä on kun taidot ei riitä?

Mitä tämmöisessä blogissa voi ja mitä kannattaa elämästään paljastaa? Periaatteessa yritän pitää perheeni anonyymeinä, läheiset ja ystävät toki tietävät ketä ovat Iso-J, äitikulta ja perilliset. Perustakoot omat bloginsa jos tahtovat avautua elämästään. Kunhan eivät tee sitä facebookissa "Me vihaamme Hirnakkaa" -vihayhteisönä. Sitten ei hyvä heilu.

Tuttavat jo tietävät etten ikinä koskaan ole osannut olla lyhytsanainen. Mummo oli suulas karjalainen joka liverteli tarinat monen kierteen kautta ja useaan otteeseen jotta hidasälyisempikin ymmärsi. Taitaa olla minussa vähän Annimummon vikaa.

Ja mitä sitten tulee otsikon kysymykseen? Paljastan nyt ensitöikseni olevani kohtuullisen käpälä näissä daattahommissa. Niin, taidot ei nyt kertakaikkiaan riitä. Lähtötilanne on tämä: mulla on uusvanha mäcci ja mulla on digijärkkäri josta siirretty koneelle tsiljardi kuvaa. Kaikki on jossain hirmuisessa giganttisessa koossa. Tämän fiksun, käyttäjäystävällisen mäcin upeat, mainostoimistohemmon lataamat ohjelmat ovat niin pahuksen snobeja, etteivät kertakaikkiaan suostu yhteistyöhön. Ei onnistu mikään, millään. Eikä etenkään kuvien lataaminen kuvablogiini. Ja siellä on oikeasti aika hyviä räpsyjä seassa.

Gnnnnh, suljen fiksut ohjelmat ja tämän hemmetin fiksun mäcin tältä illalta. Yritän huomenna uudelleen. Mulle voi lähettää aasinmyssyn. Tai hyviä neuvoja. Tai kirjekurssin Mac for dummies.

Nuku tiukasti, sleep tight!

Ooops, I did it

Well, the Guru is my middle name ;-)

Tämän iltaisista blogiponnisteluistani uupuneena siirryn hetkiseksi elpymään uudenpulskealle soffalle . Tervetuloa maailmaani. Laiskuus on iloinen asia. Laiskuus on luova tila. Laiska ehtii elää enemmän.

Meneekö nettiin ja olinko eka?

Voi hyvänen aika sentään, vähän pukkaa jo tuskanhikeä takaraivolle kun tätä blogia synnytän. Eihän tässä projektissa ole vielä mennytkään kuin muutama viikko.
Enää pitäisi saada ulkoasu johonkin kuosiin ja kutsuttua tietyt harvat ja valitut mukaan.

Perustan tämän kirjallisen ilmaisun kanavan surullisen lopun kokeneen weteraatolan rauniolle. Se oli mukava, rento, luottamuksellinen ja kiva kälätyskanava muutamalle ihanalle naiselle ympäri Suomen maata. Kaikkia meitä yhdisti tavalla tai toisella hevoset.

Voinen joskus purkaa lisää angsteja siitä miksi weteraatola syntyi ja omat skitsoiluni sen loppumisen taustasyistä. Mutta toistaiseksi keskityn nyt ihan kieli keskellä viinilasia tämän tuotoksenn julkaisemiseen.

Kyhään jossain vaiheessa enemmän esittelyä itsestäni, vilautan kenties kuvia ja tiedä vielä mitä. Tätä on kuitenkin turha kenenkään tulla lukemaan pipo tiukalla ja herne nenässä.
Nyt on tärkeää oppia nämä namikat tässä tekstisivulla ja tutustua muutenkin tähän palveluun Loinko hirviön... God knows but doesn´t tell...