maanantai 21. syyskuuta 2020

Yksin kotona

 



Elän omituisia aikoja - nyt sitä omaa aikaa sitten on. Ei olekaan yhtään niin hohdokasta kuin ruuhkavuosien tiimellyksessä unelmoin.

Reilu viikko sitten juhlittiin paukkukorkkijuomalla kilistellen kohtuullisen pitkää yhteistä taivaltamme Iso-J:n kanssa ja perikuntakin oli mukana kippistelemässä. Seuraavana päivänä tajusin katselevani  loittonevia auton perävaloja, Iso-J lähti kohti napapiiriä ja sen yli.

Myöhemmin illalla saattelin nuoremmankin perillisen kaupunkikotiinsa. Kun palasin kotiin, odottamassa olivat vain nälkäkuoleman partaalla hoippuvat spanielit. Onneksi on edes nelijalkaiset ystävät vaikkei niistä juttukaveriksi olekaan.

Hiljaista on ollut - ja ihan kummallista.  Oma aika on tässä iässä ihan ylimainostettu juttu.



Ensimmäinen viikko meni tenttiin lukiessa, levittäydyin tuvan pitkän pöydän ääreen. Ajattelin, että annan kirjojen, muistiinpanojen, läppärin ja muiden kamojen rönsytä pöydällä ihan vapaasti ja siivoilen ne sitten joskus tentin jälkeen pois. Päivällisaikaan huomasin jo raivaavani pöytää puhtaaksi. Eihän rutiinia hetkessä unohdeta.

Vuosikaudet kun muistuttaa toisia siivoamaan ruokapöydältä kaiken ajelehtivan irtoroinan pois, ei itsekään osaa niitä sinne ajelehtimaan jättää. Laiskana ihmisenä en taida opetellakaan.

Huomasin elämäni keskittyvän varsin vähäisiin neliöihin. Tuvassa on kaikki tarpeellinen ja siellä viihdymme sekä minä että koirat.

Hämärän tullen kiersin sytyttelemässä lamppuja ja valoja muihinkin huoneisiin, pimeät huoneet tuntuivat oikein huutavan tyhjyyttään. Samalla kierroksella varmistin ovien ja ikkunoiden lukituksen ja pihavalojen palamisen.

Iltaisin tuntui ihan kummalliselta kiivetä koirien kanssa yläkertaan nukkumaan ja hetken ihan oikeasti harkitsen kannanko petivaatteetkin tuvan soffalle. En kantanut.



Voin tunnustaa, ensimmäisinä öinä heräsin usein kuuntelemaan talon risauksia ja kolinoita. 

Yhtenä yönä olin ihan varma talossa kulkevasta kirvesmurhaajasta, sillä havahduin kamalaan kolinaan. No, sehän oli vain kömpelö erityiskissamme Elmo joka kieritti saunassa löylykiulun lauteita pitkin lattialle. Kiitossanat eivät vuolaasti virranneet kun kävin tilanteen toteamassa ja Elmon pettynyt ilme oli ikimuistoinen.

Kovasti etukäteen kuumottanut myrskykään ei aiheuttanut isompia tuhoja. Yhden kastelukannun lennätti nurin ja muutama salavan oksanpätkä oli tipahtanut nurmikolle. Vettä kyllä satoi myrskyä edeltävänä yönä ihan kaatamalla ja se tulikin ihan tarpeeseen.

Kaikkein vaikeinta on ollut opetella elämään oman ateriarytmin mukaan. Edelleen päivittäin tulee jonkinlaisia pakkoliikkeitä hellan suuntaan ja huomaan edelleen katsovani jääkaapin sisältöä 'sillä silmällä'. Nyt ei kuitenkaan ole tarvinnut pitää huolta kuin omista syömisistään eikä niin vähäisen asian takia toinna kattiloita ja kasareita sotkea.



Lauantaina sain kuuden tunnin kertauksen jälkeen tentin tehdyksi ja illalla hain perilliset kotiin. Olikin mukavaa kun täällä oli taas ääntä ja puhetta. Sunnuntaina pyörähdettiin savonmualla Ottoponia katsomassa ja pikaisella ikeahölkällä. Mukavaa vaihtelua sekin ja Otolla elämä enemmän kuin mallillaan.

Illalla palailin taas tyhjään kotiin, mutta enää se tuntunut ihan niin pakahduttavalta. Kaikkeen näköjään tottuu ja onhan se ihan eri asia olla yksin kuin jos olisi yksinäinen. Vaikka olenkin nyt yksin kotona, minulla on kuitenkin ne tärkeimmät ihmiset elämässäni.

Tällä viikolla Iso-J palaa pohjoisesta ja elämä palaa sikäli normaaliksi. Saunamökin remontti etenee tällä viikolla lattioiden laatoitukseen ja terassin laudoitukseen. Seuraavaksi työmaa siirtyy takkatuvan puolelle. Siellä ei onneksi ole muuta kuin hirsiseinien ja lattian käsittely, sitten pääsee sisustamaan.

Erinomaisen mukavaa viikkoa sinulle, missä lienetkin!







15 kommenttia:

  1. Kiva postaus, tunteita laidasta laitaan. Luulin jo, että Iso-J lähti lopullisesti, mutta onneksi ei. Ihania loppusyksyn kuvia! Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli. Tänä syksynä olen vasta ihan oikeasti huomannut kuinka nopeasti aika onkaan kiitänyt, vastahan meillä oli touhun täyttämä pikkulapsiarki, sitten jo opeteltiin kertotauluja ja ruotsin epäsäännöllisiä verbejä.
      Ja kyllä Iso-J takaisin tulee, keskiviikkona kuulema pitäisi pihassa näkyä. Hää on kuin bumerangi.
      Teilläkin on isoja muutoksia ilmassa, jännittäviä aikoja sielläkin.
      Mukavaa viikkoa sinulle.

      Poista
  2. Miltä opiskelut ja niiden aihemaailma on tuntunut? Anatomia ainakin on semmoinen päntättävä, että pitää ainakin esittää kiinnostunutta, että kaikki jää mieleen. Paljon semmoista ns. yleistietoa, mutta kun alat selittää perusteellisesti vaikka verenkiertoa, niin eihän se sitten enää ihan simppeli selitettävä olekaan.
    Tuo hiljaisen talon syndrooma on aika raju. Kaksijakoinen juttu. Kaivattu ainakin joskus, mutta kun on todellisuutta, joutuu toteamaan "en tiennyt, että tämä on tällaista". Minä saan onneksi vielä tovin armonaikaa sen suhteen. Oisko ollut joskus puoli vuotta sitten tilanne, että olin ihan melkein yksin kotona melkein tunnin verran. No silloinkin yksi aikuisista lapsista veteli hiiskumatta sikeitä omassa huoneessaan.
    Opiskelu- ja elämänintoa kera terveyden sinulle sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on kiinnostavaa, mutta jatkuva kiireen tuntu on opetuksessa ihan uusi ilmiö, ihan kuin osaamista rakennettaisiin hiekalle. Itse pitää syventää tietämystään ja sellaiset keskustelutilaisuudet puuttuvat. Isoja ryhmiä liikutellaan lukujärjestyksen mukaan eikä syventävälle oppimiselle ole varattu aikaa. En ehkä osaa selittää mutta toivottavasti hoksasit pointin.
      Harva asia on niin äänekkään hiljainen kuin talo josta lapset lähteneet. Mukavaa syksyn jatkoa sinulle Sirkku.

      Poista
    2. Mitä olen seuraillut tuttavien terv.huoltoalan opintoja, niin kyllä huolestuttavan paljon tärkeitä asioita kuitataan ryhmätöinä ja itsenäisenä opiskeluna. Jää opiskelijan omantunnon varaan, syventyykö esim. työssäoppimisjaksoissa sitten niihin asioihin, mitä ennen vanhaan opiskeltiin pienryhmissä luokkatilanteissa opettajan johdolla ja joita pohdittiin opiskelutovereiden kanssa. Olenhan minä vanhakantainen toki monessa muussakin asiassa, mutta onneksi olen saanut lykättyä sivuun ajoittain päätään nostavat opiskelumieliteot - kuten nyt esim. hautaustoimistoyrittäjä tai jalkahoitaja.
      Pysy sinäkin hyvissä kantimissa ja ilosella mielellä.

      Poista
    3. Sirkku, mielessä muhii jo opiskeluaiheinen postaus jossa vähän enemmän ruodin tilannetta. Ainakin nyt tuntuu, että meidät aika heppoisella osaamisella tyrkätään laitoksiin harjoitteluun ja jos koronan vuoksi pannaan koulun ovet säppiin, ei sitä vähääkään käytännön opastusta ehditä saada. Minua ainakin nolottaisi mennä ihan tumpelona harjoitteluun vaikkei ensimmäisen vuoden opiskelijalta paljoa varmaan odotetakaan. Valmistunkohan valehoitajaksi?

      Poista
  3. Onhan se erilaista olla yksin kotona kun on tottunut ääniin ja vilskeeseen. Kivaa vaihtelua välillä :) Mukavia hetkiä opiskelujen ja rempan parissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se, hyvin erilaista eikä ollenkaan sitä mitä kuvittelin sen olevan.
      Mukavaa viikonloppua sinulle Minna.

      Poista
  4. Käytännöllinen kysymys: miten teillä toteutetaan tentti etänä?

    Aika rientää vähän turhan nopeaa, pitäisi olla mahdollisuus palata ajassa taaksepäin.

    OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etätentti oli auki 2 vuorokautta ja sen sai käydä tekemässä haluamanaan ajankohtana. Aikaa tehtävälle oli tällä kertaa 2 h 10 min ja tiukille meni. Samassa yhteydessä piti palauttaa kotiessee.

      Tässä tentissä sai olla mukana muistiinpanot koska valvontaa ei varsinaisesti ollut. Voin kertoa, ettei aikaa muistiinpanojen pläräämiselle juurikaan ollut.

      Aika rientää ja nyt taas muistin kuinka raskasta kalenteriorjuus voikaan olla.

      Poista
  5. Ihanat daaliat! Onneks myrskystä selevittiin vähin vaurioin. Tiivistahtiselta kuulostaa opiskelu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla, olen aivan innoissani daalioista ja suunnittelin niille jo oikean paraatipenkin näkyvälle paikalle (laajennan muuatta entistä aluetta).
      Kyllä teettää töitä ja suurin toive olisikin päästä niitä oikeasti tärkeitä asioita opiskelemaan. Nyt on kaikenlaista turhalta tuntuvaa puuhastelua ryhmätöiden kanssa.

      Poista
  6. Alun hiljaisuuteen tottuminen sujuu kyllä ensikankeuden jälkeen, kirjoittaa toveri Huopatossu Merenrantakaupunkin syrjänperältä :D Onneksi koira ja kissat tuovat vähän elämää taloon, mutta ei niistäkään hirveitä irtoa.

    Intoa ja jaksamista opiskeluun - anatomia on vain päntättävä päähän. Siinä ei kummoisesti kikkoja ole. Opiskelu on muuttanut hurjasti muotoaan viimeisen 10 vuoden aikana. Lähiopiskelun määrä on radikaalisi pudonnut, mikä ei mielestäni ole hyvä asia. Osan asioista voi kyllä oppia etämateriaalein, mutta vuorovaikutusta ei vain mikään voita. No näin on nyt, ja sitkeät palkitaan.

    Iloa syksyyn, Hirnakka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tita. Kieltämättä tämä hiljaisuus alkaa olla uusi normaali, kaikkeen tottuu. Spanielit ottavat vahtikoiran roolinsa vähän turhankin tosissaan, ainakin jos sattuvat huomaamaan pihassa liikennettä, yleensä molemmat kuorsaavat tyytyväisenä.

      Anatomia ei helpolla päästä ja kieltämättä toivoisin sen osalta paljon enemmän lähiopetusta. Luennoista saa niin paljon enemmän irti, etenkin jos on muistanut perehtyä päivän aiheeseen etukäteen, tekee muistiinpanot ja kertaa luennon jälkeen. Itseopiskeltavat kokonaisuudet ovat hyytävän kokoisia ja palautettavat tehtävät... noh... vaativat huomattavan monta työtuntia tehokasta toimintaa. Tänään työstin yhden alueen tehtäviä rapiat kuusi tuntia kunnes oli mielestäni palautuskelpoinen. Jäljellä vielä kolme aluetta plus verisuonitenttiin lukeminen -kaiken muun anatomian opiskelun ohella.

      Nyt laitoin moodlen kiinni ja otan hetken rennommin. Huomenna on armo uus.

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com