maanantai 8. lokakuuta 2018

Luopumista


Taas ollaan maanantain illassa. Aurinkoisen ja hyytävän kylmän päivän jälkeen taivas meni pilveen ja nyt on taas lämmin hönkä ilmassa, taisipa sataakin jonkin pisaran.

Ensimmäiset pakkasaamut on nähty täälläkin. Kylmimpinä päivinä varjoisan seunustan jäähuurre ei katoa päivän aikana ollenkaan ja esimerkiksi yksi varjon puolen lintuallas on ollut jäässä aamusta iltaan.

Toisaalta on ihan kiva kun on taas jäykkä ja rapiseva ruoho tossun alla, toisaalta kaipaan hellepäivää enteilleitä kesäaamuja. No joo, on ikinä hyvä, just nyt on ihan mukava vuodenaika.

Koirapojat riemastuivat erinomaisen paljon ensimmäisenä jäisenä aamuna. Salonkipoikien herkät anturat saivat shokkihoitoa heti aamupissan aikaan.

Kasperponi on jokseenkin tyrmistynyt äkillisestä kylmyydestä, tuskin on pakkasta ikinä vielä kokenutkaan? Ainakin se kasvatti salamana itselleen muhkean talvitakin, valehtelematta parissa päivässä pörhisti pilkullisen runkonsa ympärille pehmoisen talviturkin. Nyt se on vielä koomisemman näköinen, täplikkäissä villahousuissaan.

Ottoa selkeästi korpeaa koppurainen maa tarhan portilla. Välillä näen sen tuijottavan kaihoisasti laitumelle, tänä vuonna laidunelämä jäi monen sattuman summana varsin vähään.

Otto on ollut muutenkin vapaalla. Torpan Abilla oli kirjoituskiireensä ja sitten oli muutaman päivän reissu Lontooseen. Kasperilla on syytä aloittaa syyssulkeiset joista pääsee sitten lomille viimeistään jouluna. Kaikenlaista kurittomuutta ja ilkitöitä on yön pimeinä töinä häärännyt. Minä en ole vielä keksinyt miten se kumihuuli onnistuu nyhtämään tallin oven kynnysmaton karsinaansa tai oman sadetakkinsa karsinan puolelle. Kaikkien fysiikan lakien vastaisia tapahtumia. Ja silti tapahtuu.



Ruskahan se on täällä meilläkin.

Vielä ei ihan huiminta syyslehtien ilotulitusta ole nähty, paljon on lehtiä puissa ja kovasti ihmettelen pihlajien touhua, ei meinaa väri vaihtua millään.  Tuurenpihlaja on ihan vihreä palmukasvi edelleen, sama vika muilla sorbuksilla. Näitä kirjavampia pihlajia löytyy kylätien varresta, kauniita ovat. Marjoja oli viime syksynä niin paljon, että puut meinasivat lyyhistyä taakkansa alle. Tänä vuonna marjoja on todella vähän. Vain valkomarjapihlaja näyttää tekevän suht normaalin sadon. Pikkuinen sulohelmipihlajani ei tehnyt vielä yhtään marjaterttua.

Voisikohan tästä nyt ennustaa jotain? Viime syksynä oli hurjan paljon marjoja ja niin tuli luntakin vaikka joku sanonta kahdesta taakasta onkin. Noh, tämänkin asian näkee kun malttaa odotella kevääseen. Että oliko paljon lunta ja silleen.

Vielä ei kuitenkaan tarvita pysyvää lunta, siitäkin kyllä saatiin ihan uskottava näyte viime perjantaina. Onneksi ei tarvinnut lähteä autolla sen kummemmin mihinkään, pahaa keliä ja pahaa jälkeä oli liikenteessä ollut.

Muutama kasvikin pitäisi vielä istuttaa. Ja valkosipulin kynnet jemmata maahan.



Kieltämättä syksy on kaunis, raikas ja ihan piristävä vuodenaika. Onhan se toisaalta toki luopumista, kesästä, valosta, väreistä ja lämmöstä. Lintujen maastamuutto on täydessä käynnissä. Majesteettinen kurkiaura läpsytteli kovalla metelillä yli ja seitsemän joutsenen laivuekin liikkui lounaaseen päin. Pikkulintuja pyörii jo kovasti pihalla, tintit penäävät pähkinöitään ja varpuset kärkkyvät siemeniä.

Tässä on kovasti pohdittu Nassemestarin tilaa. Koira oli meillä tupaukkona sen aikaa kun mummo oli palosiivousevakossa ja meillekin paljastui seniorikoiran tilanne. Se on käytännössä ihan kuuro, näkö on mitä on ja monta närästysoksennuslänttiä ilmestyi matoille (Sic!) päivittäin. Jonain päivänä Nasse on niin väsynyt, ettei meinaa jaksaa kävellä aamulehteä hakemaan reilun sadan metrin päästä.

Se on totinen päivä meille kaikille kun Naaderi lähtee viimeiselle eläinlääkärikäynnilleen. Toivottavasti se päivä ei ole vielä huomenna, vaikka henkisesti olemme asiaan valmistautuneet, luopumisen lopullisuus tuntuu kovalta.

Vanha on vähän väsynyt

Tällä viikolla on muitakin muutoksia. Perikunnan nuorempi joutui vaihtamaan koulua ja jättämään hyvin alkaneet IB-opinnot sikseen. Uudessa koulussa on onneksi paljon kavereita ja jahka urheiluakatemian koordinaattorin kanssa saavat reivattua kurssit ja tavoitteet kohdilleen, napero saa entistä enemmän tukea tavoitteilleen. Se on hyvä homma se. Kun vielä sopeutuisi opiskelemaan suomeksi.

Iso-J pakkasi autonsa ja suuntasi pohojammaalle.

Tähän loppuun erityisen paljon aurinkoisia ajatuksia, taistelutahtoa ja sinniä kauas Atlantin taakse Sudburyyn. Isoja muutoksia sielläkin.

Mukavaa viikkoa, missä lienetkin !

















12 kommenttia:

  1. Ymmärrän tuskan. Luopuminen on niin raskasta. Ymmärrän sen vanhan eläimen kohdalla, mutta omat luopumiset on koskettaneet nuorempia yksilöitä ja sen vuoksi ovat edelleen raskaita ja raastavia suruja kantaa.
    Kuitenkin joskus se on vaan päästettävä irti. Ja kuljettava yhdessä se viimeinenkin matka. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrät varmasti, hurjan surullisia menetyksiä on kohdallesi osunutkin.

      Yhdessä kuljetaan Napsterin kanssa, myös se viimeinen autoajelu.
      Kiitos.

      Poista
  2. Suuria muutoksia sielä meneillään. Voi, ihan tuli kyyneleet silmiin, kun luin teidän vanhuksesta. Nuo ovat niin surullisia hetkiä *halaa* Toivotaan, että teillä on vielä ihania yhteisiä hetkiä useita jäljellä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ymmärryksestä <3
      t. anonyymi Hirnakka jolta menee just hermo tämän Bloggerin kanssa

      Poista
  3. Kummasti kaikki muutokset tuppaantuvat lyhyelle aikavälille ja niiden läpi kahlaaminen vaatii ylimääräistä energiaa. Onneksi ja vastapainoksi ihmisen elämään mahtuu myös pitkiä seesteisiä kausia. Kunpa hankalimmat haasteet voisi siirtää keväälle, jolloin lisääntyvä valo ja lämpö auttavat eteenpäin.

    Lemmikistä luopuminen on vaikea paikka. Näin kolmen kuukauden jälkeenkin on kova ikävä meidän kissaa, mutta edelleen uskon päätöksen olleen kaikin tavoin järkevä, erityisesti kissan kannalta.

    Kirpeitä syyspäiviä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kasautumia tuntuu kertyvän.

      Tässä on sekin kurja puoli talven lähestyessä, on syytä käydä kaivamassa kuoppa valmiiksi nyt kun maa ei vielä ole jäässä. Nämä käytännön asiat eivät asiaa ainakaan helpota.

      Ikävän kanssa on kai vaan pakko oppia elämään, aikanaan.

      Poista
  4. Voi koira-rukkaa! Sydämiä sinne muutoksen keskelle! <3

    VastaaPoista
  5. Syksy tuo monenlaisia ekstrapuuhia. Surullista kuulla ansiokkaan koiranviran täyttäjän Nassen hiipumisesta vanhuuteen. Koiraa ottaessaan tietää eron hetken olevan edessä ajan myötä. Aina niin raastavaa! Voimia sinne koko laumalle!

    Abille toivotan menestystä koitokseen, samoin nuoremmalle uuteen kouluun. Terveys on kuitenkin tärkeintä, ja tosi mukavaa että uusia kavereita löytyy uusista kuvioista. Tsemppiä hänellekin tavoitteiden saavutteluun!

    Mitähän nuo pihlajat tietävät, kun täälläkin ovat perin vihreitä vielä? 'Dodong' eli Tuurenpihalajakin tänään vähän vihjaisi keltaisella sävyllään, mitä tuleman pitää. Minusta pihlajat väittävät pitkän ja lämpimän syksyn olevan edessä. Eivät kiirehdi mitenkään. Nähtäväksi jää. Viikonloppuna on tarjolla ennusteen mukaan shortsikelejä +15 asteen lämmöissä. Ajattelin kuopata valkosipuleita maahan. Hommat on täälläkin ihan vaiheessa vielä.

    Voimia Torpan väelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy tuo ja syksy vie.
      Kiitos kauniista sanoistasi ja ymmärryksestäsi, surutyö on tavallaan jo alkanut kun tämän vääjäämättömän tosiasian nyt ääneen olen sanonut eli julkituonut.

      Ihmeen positiivista kommenttia on uuden koulun suunnalta kuulunut, suorastaan jopa myönteistä. Etenkin kuin nämä pikkukaupunkien koulut ovat hyvinhyvinhyvin sisäänlämpiäviä paikkoja ja kerran valittu koulu on tavallaan valinnut ihmisenkin.

      Pihlajat taitavat tosiaan ennustella pitkää ja lämmintä syksyä, minun Dodong on vehreä kuin kesäkuinen puu. Marjoja on tullut niin minimaalisen vähän, etten mokomaa muista.

      Tänne ei ihan niin lämmintä ole luvassa, reilua kymmentä graadia vain. Sekin on lokakuulle paljon. Sadepäiviä ei sääennusteet povaile ennen ensi viikon loppua, se kyllä vaan passaa ! Tänään aamutallin aikaan satoi niin hirveästi, että nakkasin poneille heinät talliin ja vein ulos vasta kelin seljettyä. Eivät kauheasti vastustelleet heinäateriaa lämpimässä ja kuivassa tallissaan.

      Poista
  6. Voi Nassea - samoja pohdintoja ja aika samoilla oireilla oli meillä tuossa pari vuotta takaperin oman ärrieri papparaisen kanssa. Sen verran uskallan vinkata, että jollei närästykseen ole vielä kokeiltu, niin antepsin puolikas on koiraa nopeasti helpottava apu. Meillä tarjoiltiin ruokaa ja antepsinia kolmesti päivässä ja kakomiset kyllä jäi pois. Se syyhän siellä taustalla on se huolestuttavampi, usein kun se kertoo pumpun kunnosta. Mutta meni meillä pumppulääkettäkin viimeisinä vuosina, joskaan sillä en mitään tehoa huomannut olevan kun ei sillä koiralla ollut mitään väsymisoireitakaan missään vaiheessa ennen kuin päätöksen hetki tuli. Pehmeitä silitykisä papparaiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura. Näissä tarmonpesäterriereissä vanhentumisen näkee kaikkein kipeimmin siinä kuinka tarmonpesä hiipuu vähitellen ja toimintaliekki sammahtaa. Harmaat karvat ei sinänsä vielä tahtia hidasta.

      Viimeksi kun käytin ukkelia lääkärillä, sydän oli ihan lyönnissä eikä mitään vajaatoiminnan oireita ollut. Voisihan sitä antepsinia tarjota, kaikki helpotus lienee tervetullutta. Mummo oli mattopyykillä tänäänkin, voi surkeus.

      Alkava viikko taitaa sisältää ainakin yhden äärimmäisen raskaan lääkärikäynnin.

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com