torstai 2. elokuuta 2018

Torpan harmaat



Nämä kuvat on nähty ennenkin, mutta se suotakoon. Kun toisessa kädessä on poni, ei järjestelmäkameran käyttö ole maailman helpoin nakki. Siinä missä Otto nyt tallin vanhimpana on ns. sometusvarma, Kasper kaksivuotias ei sitä todellakaan ole.

Onhan se hauska epeli tuo Kasper. Harmaan pilkullisen nahkan sisällä asuu kuitenkin ihan ehta hevosvoima. Se on vain pakattu tiivisteeksi. En minä sano, että Ottokaan isompana mitenkään laimea olisi, kyllä runsaasti täyttä verta perimässä pitää huolen varsin eloisasta ratsusta. Maasta käsin Otto on kuitenkin sometusvarma ja kulkee perässä kuin hyvin koulutettu koira.

Voi olla, että juuri kun oletat, että Kasper on hetken kauniisti turpa ruohikossa ja päätät lukea juuri puhelimeen saamasi viestin, tunnet hampaat pohkeessa. Tai perskankussa. Ja ponin ilme; 'ei pahalla mut tahallaan koska et ollut läsnä'. Että parempi pitää focus ponissa ja somettaa joskus toiste.

Tähän nyt täsmennän, että näin ei ole vielä kertaakaan käynyt, mutta minun kokemuksellani tähän vasta ruunattuun kaksivuotiaaseen ei ole niin paljoa luottaminen, että selkänsä kääntäisi.


Kasper on kuin kala vedessä kaikissa ympäristöissä. Ainakin tällä kotipihalla. Ei haittaa haukkuva koira, ei korvanjuuressa kiekuva kukko, ei hulluksi tullut vesiletku eikä yhtään mikään. Näin pikkuinen tyyppi mahtuu käymään kasvihuoneessa, kasvimaalla, syömässä mansikoita ja karviaisia. Emme ole vielä keksineet paikkaa johon Kasperia ei voisi viedä. Helppo kävelyttää jopa pyykkitelineen ohi jossa on kuivamassa iso kasa lakanapyykkiä. Olisin vienyt Kasperin lakanoiden alta ja välistäkin, mutta poni oli aivan liian pölyinen.

Uskon, että eletty elämä kotieläinpihan vilskeessä on siedättänyt ääniin ja tapahtumiin.
Kavioiden taannoinen vuolu oli ihan helppo homma ja siitä tuli kyllä hieno kukka kiitoskukkasten kokoelmaan.  Hammashoito ja eläinlääkärin tarkastus rokotuksineen on vielä edessä, niistä ei toinna huolia.

Minä uskallan väittää, että Kasperin suunnaton itseluottamus myös korreloi suoraan sen nulikkamaisen röyhkeään käytökseen. Peruskäytös on toki hyvää ja kaunista, mutta satunnaiset ylilyönnit ovat varsin röyhkeitä. Minulla on kohtuullisen hyvä toleranssi nuoren hevosen rajojenhakuun, mutta on myös sinniä pitää ihmisen omasta tilasta ja hevoselle sallituista rajoista kiinni. Se tietty hajuraon pitäminen eli ns. kättelyetäisyys on homma, joka hevosen pitää hoksata. Muuten saattaa osua nokkaan, hevosella.

Kuopiminen on yksi asia jota en kertakaikkiaan jaksa sietää.  Seuraavana tulevat näykkiminen, potkiminen ja yläpystyyn pogoaminen, kertakaikkinen ei näille kaikille. Kasper on kokeillut kahdesti kaikkia, ensimmäisen ja viimeisen kerran. Toistaiseksi. Tiedän, että kapinakausia tulee ja menee. Kunhan orihuurut päästä tasoittuvat, elämä varmasti rauhoittuu.


Otto on ollut aivan loistava isäntä. Ottopoloinen joutui kylmiltään astumaan isäntäruunan rooliin. Yhden vuorokauden oli Torpan ainoana hevosena ja sitten kun Kasper tepasteli trailerista ulos, Otto oli selkeästi innoissaan hevosseurasta. Se, että tuttu keltainen seuralainen olikin vaihtunut pieneksi harmaaksi, ei Oton tasaista maailmankatsantaa hetkauttanut mihinkään. Tietysti nyt pitää olla paljon varovaisempi leikkiessä kun vastustaja on niin pieni eikä Kasper yllä kyhnyttämään harjaa tai persauksen päältä.

Otto ottaakin nyt  hoitotilanteista irti enemmän, pitää harjata ja rapsuttaa ja suihkuttaa ja puunata.
Kasper on myös tottunut seisomaan tallinkäytävällä puunattavana ja selkeästi näillä helteillä se on tervetullutta lepoa viileässä. On ainakin jouhia mitä letittää.

Eroahdistustakaan ei ole, Otto saa lähteä omiin hommiinsa ja laitumelle ihan vapaasti, Kasper saattaa huutaa moikat kerran. Peräänhuutelua saati hullua rääkymistä ja paikasta toiseen laukkailua ei ole ilmennyt. Sähkö räppäsi pari kunnon tälliä korville alalangasta ja siitä lähtien poni on ollut liikuttavan tarkkana miten pitkälle ylähuulella kurkottaa tuoreemman vihreän perään.

Enemmän sähkön läheisyys ahdistaa Ottoa, pari korville räpsyä riittää pitämään Otonkin kaukana langoista.


Mitään suurempia suunnitelmia meillä ei Kasperin varalle ole. Kunhan toimii kaverina Otolle, pärjäilee yksin Oton poissaolojen aikana ja on aikanaan turvallinen kaveri pienemmillekin naperoille. Tavoitteena on asiallinen poni. Ehkä joskus jopa somevarma.

Tällä hetkellä annetaan penskan olla penska ja ehkä ensi keväänä kokeillaan jotain valjashommia. Onneksi lähistöllä on paljon pikkuponien kanssa aktiivisesti puuhaavia ihmisiä ja ponivaljaatkin saadaan lainaan. Ties vaikka laskiaishangilla kaahaamme joskus ponivetoisella pulkalla?

Hyvä kun ei ole kiire mihinkään. Kyllä tästä satunnaisesti silmiäänpyörittelevästä  Mr. Sassypantsista ihan kelpo perheponi kehkeytyy.

Vaikka katseeni hakee vielä kauan tallista ja tarhasta Ponimiehen ilkikurisen suloisen hurmaavaa katsetta, tämäkin pieni pentele saa mielen iloiseksi. Hevosilta voi oppia niin paljon, myös pieniltä.







8 kommenttia:

  1. Olipa hyvänmielen postaus heti aamutuimaan, kahvilla aivosolujani työpäivää varten liottaessani :)

    Jännä epeli tuo Kasper!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä, ilo tuottaa iloa sinne ;-)

      On se joo. Jännäkin.

      Poista
  2. Se on kyllä hauskannäköinen epeli tuo Kasper. Voin helposti kuvitella kaikki ne pikkupir... *köh* ponin kokeilut uudessa kodissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruma sana sanotaan niinkuin se on ! Tuon pienen penteleen nimeksi olisi pitänyt ehkä sittenkin antaa Spyro, erään PlayStationin pelihahmon mukaan. Semmoinen päältä nätti lohikäärme.

      Poista
  3. Oletkos jo mukana facen käyttö-, ajo- ja työponit ryhmässä :) Näyttäis mun silmään oikein hyvältä kauppakassilta tai postinhakureissuponilta <3 Onnittelut uudesta kaverista Otolle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista, ehkä ilo on enemmän Oton ja Kasperin puolella :D

      Tuo on ihan käypä peli postinhakuun ja vaikka lenkkiseuraksi. Jahka tästä kuntoudun niin, että kykenen itse lenkkeilemään. Tai sitten kevyt valjastus ja itse rullaluistimilla perään !

      Ei, en ole ko. ryhmän jäsen. Jotenkin ei nyt ole ihan uskottavimmat nuo työponit. Onneksi melkein naapurissa asuu hirmu pätevä pikkuponiharrastaja ja yksi pikkuponien ratsuttajakin on, ei tarvitse ihan itse kaikessa epäonnistua.

      Poista
  4. Ihania kuvia! Tulee hyvä mieli ponijuttuja lukiessa. Meilläkin asuu yksi poni. Se paimentaa kolmea muuta isoa hevosta ja hakee kanssani postit. Välillä käydään kärryttelemässä tai kävelylenkeillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ponit ovat kyllä ihan eri planeetalta kuin hevoset, mistä lie ponien omasta universumista. Kasperista tulee myös postinnoutajaponi.

      Pitääpä kurkata sinun blogiasi.

      Poista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!