perjantai 29. kesäkuuta 2018

Älä leiju !




Elämä -tai Karma, antoi taas kerran oppitunnin. Ei pidä ihmisen leijua, ei varsinkaan uskaltaa iloita. Ennakolta etenkään. Koska ei se niin mene kuin kuvittelisi. Aina on vaarana, että taivas putoaa niskaan. Meillä kävi tiistaina niin.

Juhannuksen jälkeinen viikko alkoi lämpimänä ja mukavan kesäisenä. Ponit olivat niin keskikesän riemufiiliksissä, että livistivät naapurin puolelle, metsän ja kivikon kautta rymistellen.

Niinpä en tiistaina hevosia ulkoistaessani ollut millään tasolla huolissani hieman köppöisesti kävelevästä Ponimiehestä. Otto venytteli takakoipiaan autuaan näköisenä, ilmeisesti hevonenkin voi nauttia aamuauringon joogahetkestä.

Traileri tuli sovitusti pihaan ja Ponimiehen matka uuteen elämänvaiheeseen alkoi. Tottakai lastaussillalla piti näyttää kuinka nelivetojarrutus toimii. Leipäpussin rapina houkutti kuitenkin kapinahenkeä enemmän ja Ponimies marssi koppiin.

Menomatkalla oli meininki koukata pikaiseen vet-checkiin, jotta vakuutusyhtiötä varten saadaan eläinlääkärin lausunto kauppatavaran myyntikuntoisuudesta.

Siihen se sitten karahtikin. Klinikalla todettiin akuutti laminitis, kaviokuume.

Kuvauksissa löytyi vain noin 6°:n kiertymä kavioluussa ja on mahdollista, että se on jo ihan synnynnäinen kiertymä. Harvoinhan niin monimutkainen rakennelma kuin hevonen täysin valuviaton saati virheetön on.

Maailmanvalloituksen sijaan Ponimies tuli kotiin, hikisenä ja väsyneenä. Tuikkasin kipulääkkeen huuleen ja latasin boksin täyteen kuiviketta, ettei toipilaan tarvitse kovalla lattialla seisoa missään kohdassa.

Kauppakirjojen sijaan syynäsin lääkärin kirjoittamaa lausuntoa ja hoito-ohjeita.

Olin jo aiemmin jutellut samaisen lääkärin kanssa puhelimessa ja tänä vuonna näitä ensikertalaisia, akuuttiin kaviokuumeeseen sairastuneita on valtavasti. 

Tokihan Ponimiehen varhain alkanut kesäloma, aurinkoiset päivät laitumella ja kertynyt ylipaino edesauttavat tuon inhan taudin puhkeamista. Tuoreruohoon totuttelu aloitettiin totuttuun tapaan äärimmäisen hitaasti ja huolella, ettei vaan mitään tulisi. Ihan muutamista suullisista varttitunnin pupeltamiseen ja siitä viikottain aikaa pidentäen juhannuksen jälkeisiin kokopäiviin laitumella. Yöt tallissa polttiaisia piilossa.

Silti se kosahti omalle kohdalle.


Akuuttivaiheen hoitona on telkeäminen omaan karsinaan. Jokainen heinänkorsi liotetaan ja päivittäinen heinämäärä jaetaan moneen erään. Lisäksi pajunoksia pureskeltavaksi. Kipulääke kerran päivässä. Näillä on menty. Yöllä käyn lataamassa heinäpussit kahdesti, aamulla kun Otto lähtee ulos, Ponimies saa aamiaisen sisään.

Parasta tässä tilanteessa on se, että kipuja ei näyttäisi olevan. Jäbä säätää ja touhuaa karsinassaan ja suorastaan puhkuu energiaa. Seuraava askel on ulkoilu. Se tapahtuu kuonokoppa päässä ratsastuskentällä, vapaasti saa käppäillä. Kuonokoppa siksi, ettei ahneuksissaan hamuaisi aitojen alta yhtään kortta tuoretta. 

Varmistan kuitenkin hoitavalta lääkäriltä, että ulkoilun todellakin saa aloittaa. Meidän tarhassa on niin paljon kiviä ja muita, että mieluummin vien ponin pehmeälle hiekalle.

Julma fakta on se, että laiduntamiset on nyt laidunnettu. Ei enää leppoisia kesäpäiviä tai -öitä tuoreessa kasvillisuudessa kahlaten. Ei tänä vuonna, ei ensi vuonna, ei ehkä ikinä enää.

Ilmeisesti myös maastolenkit pitää jättää, ihan kaikki ne vähäisimmätkin. Aina on riski haukata suuhun mehevä heinätupsu -ja sitten taas kuumottaa kavioissa.


Olen googlettanut kaiken mahdollisen tiedon, suomeksi ja englanniksi.
Tieto lisää tuskaa, toki se myös antaa toivoa. Tarinoita pitkään ikään elävistä kaviokuumeponeista on paljon. En minä kuitenkaan leiju enää, en tässäkään asiassa. Minulla on kotona parhaassa iässä oleva lahjakas ja työintoinen hevonen. Joka ei voi enää välttämättä elää aitoa hevosenelämää. 

Edessä on ties miten pitkä toipumisjakso, ties miten monta klinikkareissua ja ties miten monta koppihoitojaksoa. Kipulääkettä, kuivaa heinää ja mitähän vielä.

Edessä on myös isoja päätöksiä. Eniten kupissa painaa elämisen arvoinen hevosen elämä. Siihen kuuluu olennaisesti ulkoilu, työnteko ja hengailu kaverin kanssa. Myös laiduntaminen.

Pää hajoaa, nyt ei vaan jaksa enempää.


lauantai 23. kesäkuuta 2018

Yötöntä yötä

Yötöntä yötä ! Olemme juuri vaihtaneet Pikkukesästä Isoon kesään ja juhannuspäivään. Juhannusaattoa vietettiin Torpalla entisillä perinteillä, paljon ruokaa, yhdessäoloa ja sauna. Enempää ei oikein osaa kaivatakaan. Meitä taisi myös suosia sää, vettä tuli pari pisaraa ja rivakka tuuli piti sääsket loitolla.

Sain istutettua pari ruusua, Torniolaakson ruusun ja Ilon, kiitos Tita näistä ihanuuksista. Niille löytyi varsin mukavat paikatkin, aurinkoa ja lumipeittoa riittää.

Suviruusu Poppius vielä odottaa omaa paikkaansa, kaksi oikein hyvää vaihtoehtoa on katsottuna. Jatkan projektia huomenissa.
Äitikullan takapihalta löytyi muuan tuoksuva ruusukaunokainen, nimeä ei muista meistä kukaan. Tämä on kuulema kulkenut hänellä mukana iät ja ajat aina lapsuuden kotipaikasta lähtien.

Tuoksu on soma ja varsin ruusumainen.
Kasvutapa on maltillinen ja juurivesoja ei juuri yhtään, oikein sopuisa ruusu siis.

Olisiko blogin lukijoissa joku tunnistaja joka antaisi tälle upeudelle nimen?

Juhannusruusu alkaa olla jo kukkinut, nämä hennon pinkit viimeiset nuput ovat niin suloisia. Lämmin kevät ja kitsaat sateet kirittivät kukinnan nopeammin kuin ehdin kuvaamaan.

Onneksi meillä on tätä perinneruusua monessa paikassa, etupihalla sireenit ovat ryövänneet elintilaa ruusuilta todella härskisti. Huomenissa täällä naksuu sakset ja sireeni saa väistyä ruusujen tieltä. 

Ilokseni törmäsin tänään tähän taivaanvanhaan maamonruusuun. Nimen joku joskus minulle osasi kertoa, minä vain senkin jo unohdin. Kyseessä on joku vanha venäläinen ruusu jonka taimen kuokimme muutama vuosi sitten Joutenvaaran mummolan raunioista. Ihana tuoksu, todella vahva ja ruusuinen. Monena kesänä tämä kukinta on jäänyt huomiotta, onneksi nyt olen paikalla. Pitää pikkuisen perata tälle ihanuudelle parempaa kasvupaikkaa, ainakin kärrään vähän tallin antimia juurille. On nimittäin pala historiaa tällä ruusulla kannettavanaan. Ilmankos nuokkuu. 


Olisi vallan autuasta saada näille vanhoille rakkaille ruusuille nimet. Itärajan tuntumassa kun ollaan, monen kasvin alkujuuri löytyy venäjän puolelta.

Turha varmaan mainostaa, ilma on tyynellä hetkellä hyvinkin suloisen makea, nämä todellakin tuoksuvat.

Pionit pullistelevat enimmäkseen vielä nupuissaan, niitä odotellessa ruusut jotenkin pääsivät yllättämään. Ihana yllätys onkin.

Tämä kultareunainen happomarjapuska on kuulema joku latvian tuonti, täällä se näyttää voivan oikein hyvin. Viime kesänä värkkäämäni kaivos näyttää todella mukavalta, kiva kun on väriä ja muotoja näin alkukesästäkin.  Tämän  kesän työlistalla lukee tämän kaivoksen kohdalla reunuskivien asentaminen ja kiivas ratamon kitkentä. Muuten onkin helppo ja kiva istutusalue. Havuista ja puuvartisista saa hienon kokoelman kun on muutama kokenut ammattilainen apuna. Ilman Titaa ja Särkän perennataimistoa tuossakin kasvaisi jotain horsmaa. Nyt sinne on aina yhtä suuri ilo mennä ja katsella värejä ja muotoja. 

 Ruusuja puskee kukkaan myös jalompien osalta, tämä suloisuus änkesi ensimmäisen kukkansa auki nuppujen puristuksesta huolimatta.

Olen ihan todella iloinen, että viime kesänä värkkäämäni etupihan penkki osui oikeaan paikkaan ja ainakin ruusut viihtyvät. Valikoin siihen paljon punaista, tehosteeksi vähän valkoista.

Ruusut rehottavat oikein lupaavasti mutta itoh -pionien osalta alan kohta huolestua, ei nupun nuppua vaikka lehtiä on pienen viidakon verran.


Suloista juhannuspäivää, missä lienetkin. Minä nuuhkin ruusuja.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Hulluja nuo suomalaiset


Kauppareissulta, iltaa !

Mentiin ruokaostoksille plussapallomarkettiin, kello näytti suunnilleen seitsemää. Normaalina iltana olisi saanut pyöriä keskenään, nyt oli parkkipaikan äärilaidatkin käytössä.

Luulisi oikeasti, että ihmiset vähitellen oppivat siihen, että kaupat ovat auki lähes koko ajan. Ainakin läpi pyhien. Että ei tarvitseisi niitä maitoja ja jauhoja hamstrata monen päivän tarpeiksi. Vaan mitä tekee suomalainen ?

Siellä se ryysää vihannesosastolta juustotiskin ja leipäosaston kautta makkaralaareille, lihatiskiltä maitokaapille, tekee juminsa kärryineen kaikkiin mahdollisiin ahtaisiin paikkoihin. Tokihan perheneuvottelut täytyy pitää juustotiskillä halloumivalikoiman edessä, ei suinkaan syrjemmällä. Ja jos joku pyytää ystävällisesti väistämään, sitä pitää mulkaista koko perheen voimin. Isolla, pahalla silmällä kun silleen kehtaa väistättää.


Ai että.

Yksi jumipaikka on tietenkin juomaosasto, siellä suomalainen parveilee aivan eksyneenä -ja saa aikaan mahtavan jumin ja ruuhkan.  Viis sitä, että samainen juomaosasto on auki koko valikoimalla läpi juhannuksen.

Viimeinen jumi ennen kassaa on karkkivälikkö. Sinne ei sekaan mahdu, pitäisi olla jonotusnumerot. Totesin, että purkat voi ostaa vaikka huoltikselta.

Alkossa sen sijaan oli aika väljää.

Leppoisia aatonaaton ostoshetkiä, missä lienetkin ! Ja kärsivällisyyttä sinne kassajonojen purkajille.

Kuva: Isonapero



tiistai 19. kesäkuuta 2018

Maa kiittää


Tänään se sade vihdoin saapui. Semmoinen oikea tasainen sateenropina.
Eilen räiski parilla salamalla, vähän jyrisi ja satoi vajaan vartin. Eihän semmoisessa maa saa kosteutta eikä vesivarastot täyty. Nyt kun on satanut jo toista tuntia, alkaa ulkoilma tuntua vihdoin kostealta ja pitkästä aikaa on helppo hengittää, poissa pölyt ja itiöt.

Aamulla tosin katselin korkealla taivaalla kiitäneitä pilvenhuiskaleita, että niistä ei kyllä millään kehkeydy vesisadepilviä. Niin vain kuitenkin taivas myöhemmin tummui ja nyt on tuttu tasainen harmaa pilvimassa.

Varmasti tuli tarpeeseen. Viljapellot ovat olleet hirvittävän surkean näköisiä pölyaavikoita, ei auta vaikka joitakin aloja on jopa jyrätty jotta siemenet painuisivat (kai) syvemälle turvaan auringon porotukselta.

Puutarhassa saa vihdoin antaa letkujen levätä ja antaa luontoäidin hoitaa homma.




En muistanut leikata kukkivien pioneiden parhaita paloja maljakkoon, pitää poimia juhannuskukat sisään jahka sade lakkaa. Nyt ei ainakaan näytä miltään myrskysateelta joten ehkäpä ainakin osa nyt kukkivista pioneista selviää sateesta ränsistymättä. Kaikki valkeat ovat vielä visusti nupulla.

Viikonlopun reissun tuliaiset tekeytyvät vielä purkeissaan, pitäähän niiden totutella tähän ilmastoon *laiska selittelee* Sillä aikaa minä kuumeisesti pohdin suotuisimpia kasvuoloja kullekin aarteelle. 

Jahka sade aikanaan loppuu, maa on sopivan kostea ja taimi saa mahdollisimman hyvän alun elämälleen Torpan mäen sulostuttajana. 

Felixin hölmö vilisti ulos ja loikkasi suoraan sateeseen. Salamana se vilahti keinutuolin ja nojatuolin muodostamaan majaan ja näytti varsin nyrpeää naamaa. Hirmuisesti ei edes vastustellut kun pääsi kainalokyydissä takaisin tupaan.


Juhannukseen valmistaudutaan vähitellen vailla suurempaa hysteriaa. Siskolikka on kuitannut saapuvansa perjantaina, muuten ollaan varmaankin ihan keskenään.
Vietän varmaankin tovin jos toisenkin grillin äärellä, erityisen innoissani vokkailen ja kokkailen erilaisia kasviksia. Kiitos Kainuuseen, uudet weberpannut ovat todella mainioita !

Ihan kohta saadaan muuten salaatteja omista laareista. Minun laareissani näyttää ainakin kehäkukka itäneen. Saa nähdä mikä on tilanne loppuviikosta kun sade (toivottavasti) taukoaa ja auringon lämpö kuumottaa multakerroksia. Ehkä sieltä punnertaa valoon jotain muutakin.

Titalle tiedoksi, se Hirnakan hulluruoho on Tuoksuruuta suomenkieliseltä nimeltään, Ruta graveolens.

Lorinasta ja ropinasta voi näköjän iloita, maa varmastikin kiittää !


JK.

Erityisen lämpimästi ajattelen ystäviäni Inkoossa, Aurinkovuorella on nyt suru, tyhjyys ja ikävä. Poissa on pitkä ajanjakso hienon hevosen kanssa. Ehkä me emme kuitenkaan sano hevosystävillemme hyvästi. Sanomme näkemiin.
Puss <3 p="">

sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Ilometrit

Pohjoisen reissu on tehty.

Ja voi miten olikin oikeita ja aitoja ilometrejä kaikki ne ajetut taipaleet!

Tällä kertaa navigaattori ohjeisti ajamaan Kainuun kautta ja totesin tämän sekä nopeimmaksi, että halvimmaksi reitiksi. Ostosmahdollisuudet Suomenselän suotaipaleilla ovat minimaaliset ja yksin kun baanaa taittaa, saa aika pitkälle määrätä omat nopeutensa. Vastaantulijat näki jo kilometrien päästä joten ns. virka-autot oli helppo tunnistaa ajoissa. Silloin Hopianuoli surruutteli ihan säännösten mukaan.

Muuten noudatin ns. Korpilain uutta versiota ja kurvailin pikkuisen joutuisampaa tahtia.

Olipa ilo kaartaa Majakarille ! Hyvissä ajoin minä siellä kai olin, suunnilleen ajoissa ainakin. Tita poimi räksänkalmon syyläristä, reppana retkotti trofeena Juuasta asti, minä en sitä tosin tiennyt. Rekisteröin tietenkin lintuonnettomuuden, mutta en kuvitellut sen imeytyneen niin huolella Hopianuolen leveän hymyn hammaslomiin.

Otimma pari kierrosta pihalla, useamman kaadon valkoviiniä (erinomaisen kylmää) ja kotiutimme kolme vikkelää keltakinttuista kananuorikkoa Nox -kukon haaremiin. Pyyleväpyllyiset ja vähäsulkaiset paksut bertat yrittivät vähän häiritä, mutta nuoret neidit lehahtivat kanalan katto-orsiin ja saivat nukkua hyvät yöunet. Ja paskoa sulkasatoisten paksukaisten niskaan.

Niin kiva oli taas nähdä ! Ja sanoa asiat niinkuin ne on, myös se ruma sana silloin kun sen paikka oli.
Olette niin rakkaita, ystävät.

vt. Tupavahti
Lauantaina kiersimme hartaasti Särkän taimipihaa ja minäkin pääsin pikkukahveille, kiitos !
Autoon lastattiin varsin maltillinen määrä taimia. Tässä kohtaa minua pikkuisen huijattiin, koska loppulaskun kuittasikin Tita. Minä taidan ampua konjakkitykillä tai toimittaa muutaman munatykin seuraavalla reissulla... saa nähdä. Suviruusu Poppiuksen ja monen muun ihanuuden onnellinen omistaja hyrisee tyytyväisyyttään. 


Lauantaina kurvasin Nuasjärven rantaan ja kiitos kunnollisten opasteiden, tällä kertaa en häirinnyt naapureiden rauhaa.

Ihana ilta hyvässä seurassa -ja hyvät yöunet, kyllä kelpasi ! 
Silmä niin lepää tyyntyvässä illassa ja rantamaisemassa. On ilo, että näitä etappeja on minullekin suotu sangen runsain mitoin. 

Vastavuoroisesti minä niin mielelläni majoitan täällä Torpallakin kulkijoita jahka tänne kulkevat !

Sunnuntaina lähdin hitaan aamiaisen ja leppoisan aurinkohetken jälkeen kotimatkalle. Toki ensin noukin viimeiselle etapille seuralaisen kyytiin. En ole ihan varma nauttiko Herra Hamsteri kyydistä, varsin epätoivoiselta kaverin ilme hetkittäin näytti.

Luovutin apukuskin uudelle omistajalleen ihan sovittuna aikana, hengissä se oli kun hyvästit jätin.


Helteinen ilma helli koko päivän ja pitkä maamme näytti kauneintaan.

Kevät alkaa olla suunnilleen tasan niin Raahelassa kuin Kainuussakin ja matkalla näin (ja haistoin) ensimäiset tuorerehukaadot, ihana vihreä !

Olipa mukava reissu ja kaikki ajetut kilometrit satoivat omaan laariin hyvän mielen merkeissä. Tätä juurikin tarvitsin tähän saumaan.

Kohti uusia kuvioita ja jälleennäkemisen toivossa uuteen viikkoon !



Matkamusaa

torstai 14. kesäkuuta 2018

Pinnan alla kuplii ja kuhisee


Ruusuntuoksuiset iltatervehdykset !

Päivät tahtoo venähtää aika pitkäksi kun valoa kerrankin riittää. Lähestytään vuoden valoisimpia öitä.
Valitettavasti silmiini sattui ensimmäinen jouluaskarteluaiheinen viestiketju, kiireesti rullasin ohi. Ei nyt, ei vielä. Nythän on kesä ja ajatukset jossain ihan muussa kuin tonttuovissa, joku roti !

Kiviä on taas pyöritelty, istutettu kolme havukasvia kasvihuoneen itäpäätyyn ja korjattu hevostarhan aitaa.

Meidän pitää vetää langat kolmeen kerrokseen, sillä näyttää hyvinkin mahdolliselta, että pian täällä tepastelee hiirakkovärinen poninen. Valitettavasti se tarkoittaa sitäkin, että Torpan hevosten kokoonpano muuttuu jälleen kerran. Yksi jatkaa eläinlääkärin tekemän ostotarkastuksen jälkeen matkaansa, onneksi ihan vaan naapurikylälle tuttuun paikkaan.  Tämä on kuitenkin vielä niin keskeneräinen asia, että annetaan muhia pinnan alla vielä pari viikkoa.

Näistä ponien kuvista näkyy selkeästi kuinka nallekarkit eivät taaskaan menneet tasan. Yksi raataa nahka märkänä hiekkalaatikolla ja toinen nukkuu seisaallaan takavasemmalla.







Unikot sen sijaan eivät kauaa malta salaisuuksiaan pitää, vaan poksahtelevat auki kuin popcornit. Samoin tekevät pionit, muuan versio on kuin kermakakku, pitää muistaa kuvata se kunhan kokonaan aukeaa. Onneksi viime kesänä hankkimani Itoh -pionit (kolme kappaletta) kukkivat myöhään, menee ties miten pitkälle heinäkuulle. Samoin valkoisten kukintaa saa ihastella vasta myöhemmin. Itohien värejä en edes muista, kyllä se varmaan kesän mittaan itse näyttää värinsä.

Tämä kohtalokkaan punainen on luonnossa vielä tummempi, en saa missään valossa millään säädöillä ihan aitoja sävyjä. Joku saksasta tilattu tämä muistaakseni on. En tiedä ovatko pikkulinnut, kissat vai koirat kuskanneet nimisäleitä, ainakin niitä löytyy välillä mitä mielenkiintoisimmista paikoista.




Kermakakku, puhelinräpsynä vähän sinnepäin
Ja sitten pari sanaa kuivuudesta.

Ymmärsin tänään, että etelä-Suomessa on paikoin aika ahtaat oltavat kun heinä ei hevosille kasva ja viimevuotinen on loppu koska oli niin surkea heinävuosi, sateen takia.

Täällä meillä on muutaman millin satanut, pääsääntöisesti taivaalle pakkautuvat lupaavan tummat pilvet purjehtivat jotenkin ohi, emmekä me Torpan mäellä saa pisaraakaan. Olisi kieltämättä ihan kiva havahtua jonain yönä ihan oikeaan sateen ropinaan. Toivottavasti sateet ovat piipahtaneet meidän heinämiehemme hehtaareilla, vaikka ensi talven heinänkulutus on todennäköisesti melkein puolet vähäisempi, hyvää heinää tarvitaan silti.

No, sadetta odotellessa viritellään järeämmät kastelujärjestelmät.
Tänään tänne tuli uusi 50 metrinen letkukärry ja pitäisi vielä laskea minkä kokoinen pumppu siihen kylkeen tarvitaan. Onneksi esitteessä on selkeä laskukaava ja malli. Onhan meillä lähde tontin rajalla, siitä saisi ainakin laitumelle näppärästi vedet. Tähän saakka olen pihasaunalta kärrännyt. Vaan jos kaivot kuivuu niin sitten pitää kehitellä muita systeemejä.

Eivät ole vuodet tosiaankaan veljiä keskenään !


Kuluneen viikon kohokohtia oli ehdottomasti kahvittelutapaaminen Vesikioskilla pullavohveleiden äärellä. Tällä kertaa tutustuttiin juustopullavohveleihin, superihana makuyllätys. Minä maistelin Mustajussia, kaveri Peltolan Blue -version. Vahva suositus ! Kahvikin on hyvää kenialaista, palvelu iloista ja väliaikaisen torin elämää on mukava seurata ihan aitiopaikalta. 

Toki se uusikin tori näyttää valmistuvan, silti en pahakseni panisi jos nämä ruokapaikat saisivat jäädä Keskuskujan ja puiston siimekseen. Kuka muka tahtoo puistosta aukealle ja tuuliselle toriaukiolle?

Tämmöistä tälle viikolle. Huomenna suuntaan Hopianuolen nokan kohti Raahelaa ja muutaman tunnin rivakan autoilun jälkeen saankin louskuttaa leukojani oikein hartaasti. Pakollisia stoppeja matkalla ei ole sitten Lapinlahden pyssäyksen. Matin ja Liisan asema on kiva paikka, sillekin ihan napakka suositus. Etenkin kun se on vaihtoehto aakkosille, niitä kartan maailman tappiin saakka. Pahaa kahvia ja aina sama valikoima.

Minun viikonloppuni menee mukavissa merkissä, iloisia jälleennäkemisiä ja kaunista Suomen luontoa. 

Sitä samaa toivon sinullekin, missä lienetkin !



PeeÄääs;

tunnistaako joku tämän tuulikellon tekijän? Minulle pitää vinkata välittömästi!



keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Ainahan sitä saa yrittää


Juuri nyt ajankohtaista on puutarha ja siellä turaaminen.
Ylimmässä kuvassa on tilanne Miinanköynnösten osalta tasan kuukausi sitten, 13.5.
Seuraavassa kuvassa tilanne eilen, 12.6.

Olivat kuukauden aikana kasvaneet hirmuiseksi vyyhdiksi, luonnollisesti kiipeilivät naapurin tukikepeissä, eivät omissaan. Seniorikansalainen nuo pajusta katkomansa tukikepit taimille tökki. Jossain vaiheessa hän oli sitten vähän tiivistänyt taimia eikä ilmeisesti huomannut köynnösten taipumusta kiertyä myös naapurikasviin.

Minun piti noista värkätä oikein hienot ja rehevästi kukkivat amppelit ja kiipeilevät köynnökset mm. ulkosaunan terassille. Nyt ne on juntattu yhtenä vyyhtinä kolmeen isoon ruukkuun.

Osa piti leikata toisistaan irti, että sain vyyhdit pilkottua kolmeen osaan.  Saa nyt nähdä mitä tuostakin sotkusta kesän mittaan kehkeytyy.

Eikä tämä seuraavan kuvan lyijykukan poikanen kovinkaan hyvinvoivalta näytä.


Hohhoijaa, olen tainnut todistaa viherpeukalon taitoni, peukalo on homeessa.

No, yrittänyttä ei laiteta joten ei kun uutta matoa koukkuun ja uusia yritelmiä:


Trendikkäät lavakaulusviljelykset ovat nyt rantautuneet Torpan yrttitarhaankin. Maanpeittokankaan asettelun jälkeen kärrättiin Perikunnan vanhimman kanssa kumpaankin lavaan kärrylliset maatunutta pollen papanaa. Lantakerroksen päälle kippasin yhteensä 280 litraa pussimultaa per lava.

Luulisi nyt mokomassa multapedissä kasvavan muutakin kuin vesiheinää.
Ainakin minä yritän.

Lavoissa kasvaa nyt ostotaimina timjamia, ranskanrakuunaa, rucolaa ja basilikaa. Omatuotantotaimina seassa on muutama samettikukan taimi, jotain espanjalaista yrttiä (ihan laillista) ja pari kirjopäivänkakkaran taimea.

Siemeninä jemmasin multiin erilaisia salaatteja, krasseja, hajuherneitä, punaisia kehäkukkia sun muita. Ai niin ja värillisen porkkanalajitelman.

Voihan se vielä leväksikin muuntua, saatan olla hieman runsaskätinen kastelussa. Pitääkin kollata netin reseptiarkistoista miten voi käyttää leviä ruuanlaitossa. Eikös se ole joku uusi trendikin ?

Kokemus on minusta koulinut sangen skeptisen, näissä kahdessa ruukussa pitäisi olla sinistä ja valkeaa sinisarjaa. Ei minusta siltä näytä.


Kasvihuoneessa näyttää kuitenkin ihan lupaavalta;


Onneksi minulla on tuttavalta saatu lipstikka joka kärsii varsin vakavasta grandioosista. Jo tässä vaiheessa kesää se huitelee jo yli metrin korkuisena.

Lipstikan vieressä on yksi projekti jossa mitään ei ymmärtääkseni voi tyriä. Kärryllinen kiviä.


Yrttimaan puolella lähes kaikki käytävät on suojattu maisemointikankaalla ja joutilaisiin reunoihin on kerätty isompaa ja pienempää kiviainesta. Pitää miettiä jotain kuorikatehommaa isommille alueille. Sepeliä tai hiekkaa en oikein viitsisi sinne vyörätä. Kuvissa näkyvät ruskeat katekankaat on tämän projektin tarkoitus peittää pikkukivillä.

Pikkukiviä, isompia kiviä ja kaikenlaisia liuskelaattakiviä nousee hevostarhassa pintaan. En oikeasti ole tajunnutkaan mikä eroosiovaikutus hevosilla on maaperään. Tämmöisenä kuivana keväänä asia on todella tullut selväksi.



Tämmöistä yritelmää Torpalta tänään, motolla 'voit uskoa itseesi ja olla silti ihan pas-ka'.

Leppoisaa loppuviikkoa, missä lienetkin !

Ilta-auringossa