maanantai 14. toukokuuta 2018

Suomen surkein taimikasvattaja

Tältähän se useimmiten näyttää kun meitsi ryhtyy jokakeväiseen taimikasvatushommaan.

Kovalla touhulla multia, ruukkuja ja sumutuspullojen suihkintaa. Kohta jo vihertää ja sitten iskee joko levä tai kuivaneet ruippanat nuokkuvat surullisina kuin yksityisyrittäjän silmäpussit.

Yleensä tässä vaiheessa mullokset kannetaan nöyränä kompostille. Asia kirvelee, mutta unohtuu kunnes seuraava maaliskuu koittaa. Silloin taas pelataan tuvan pöydällä pasiannsia siemenpusseilla ja usko omiin kykyihin on entistä lujempi.

Kyllä minä tänä vuonna onnistun ! Yleensä se joka onnistuu, on paikallinen puutarhuri jolta ostan tomaatit ja chilit.

(Äitikulta luonnollisesti melkein vanhuudenhöperönä ja puolisokeanakin onnistuu kasvattamaan maailman pontevimmat taimet omalla ikkunallaan. )

Tänä keväänä sama homma. Luja usko ja hirmuinen into.

Mutta tänä vuonnapa kaikki meni toisin, sokea kana löysi jyväsen. Jyvä on tässä tapauksessa mummolan ovi. Pidin minä niitä taimia hengissä useamman viikon. Sitten tuli lähtö Espanjaan Etänaperon vointia katsomaan. Enhän minä toki voinut kallisarvoisia taimia hylätä varmaan kuoloon kotijoukkojen hoiviin. Ei, minä vein ne mummolaan.

Taimet näyttivät viihtyvän mummolan ilmastossa niin hyvin, etten raaskinut kantaa niitä kotiin, pakkanenkin olisi pannut ja lumi tuiskunnut herkkien taimien päälle. Ja uutta huoltoreissua Hipsaaniaan pukkasi päälle. Sinnehän ne sitten jäivät, Äitikullan hoiviin.

Voilà, kasvihuoneessa näyttää nyt tältä;

Tomaatti rehottaa näin eläväisenä. Vielä on matkaa kukintaan ja lajikekin on mikälie satunnaistomaatti.

Taimistolta on haettava ainakin luumutomaatin taimi, semmoinen makeaakin makeampi, aromaattinen taimi joka suorastaan syttyy saadessaan kavereikseen basilikaa, chiliä ja valkosipulia, hautuessaan pitkään pastakastikkeeksi.

Ikinä en ole saanut näin eläväisen näköisiä taimia aikaiseksi, nyt ainakin 10 % on minun ansiotani.

Chilien suhteen on oltu kaksi talvea omavaraisia ja yksi huippumonikäyttöinen lajike on tullut suosikiksi. Eräs on aivan liian tulinen normaaliin ruuanlaittoon, mikälie lohikäärmeen hönkä. Tämä on satoisa ja hyvä lajike, ei voi annostella liikaa.


Äitikulta pukkasi multaan samettiruusua. Sitä meillä kasvaa siellä, minne toivotaan räikeää oranssia piristystä ja ötökkäkarkoittajaa. Eli vähän kaikkialla.

Tässä siemenpussissa on koko riemukirjava värien ilotulitus hempeän keltaisesta kirkuvan oranssin kautta punaiseen.

Let's see.

Miinanköynnös, ensimmäistä kertaa se tarvitsi tukikepit. Eräs näppärä seniorikansalainen kipaisi laitumen peränurkkaan ja nylki pari pajua. Tästä heräsi oitis kysymys, miten minä ikinä saan nuo elävinä irti tuistaan kun tarkoitus oli a) vapaasti roikkuva b) vapaasti kiipeävä kesäkasvi. Halusin niitä saunamökin kaiteelle ja kulmatolppaan.

Eiköhän tuolle jotain keksitä.

Kasvihuoneessa on lisäksi aikamoinen keko käppyräisiä turveruukkuja, niissä multaa ja ainakin muutamissa Johanneksen leipäpuun siemeniä. Itävät jos jaksavat. Kastelen jos jaksan.

Yksi sysisurkea sitruunantaimi ja sitten tuo ylimmäisen kuvan yritelmä, en edes muista mitä siinä piti olla.

Tämä sen sijaan löytyi hengissä talven jäljiltä. Vaahtera se on ja Titalta lähtöisin. Nyt pitäisi tietää liittyykö lähistöltä löytynyt laminoitu nimisäle ko. taimeen vai onko minulla jossain jemmassa Amurinvaahtera vuodelta 2010 ?


Eikä tässä vielä kaikki. 
Menin onneton voittamaan Maatiaiskanasen blogin siemenpussiarvonnassa monta pussia siemeniä.  Vastuutin ne oitis Äitikullalle.  Ne pääsevät multiin kun ajankohta on sopiva, kuu nouseva ja taimilavat valmiit. Kasvihuoneessa on lisäksi tämmöisiä (alakuva) jaa muistaakseni jossain muualla hukkapiilojemmassa on vielä kymmenkunta muuta. Huhhahhei, tässähän alkaa tuntea olonsa melkein päteväksi.

Ainakaan kompostiin en ole vielä vienyt yhtään yritelmää.


Että tämmöisiä, joskus sitä saattaa päästä ainakin maalisuoralle -ja kompastua kalkkiviivoihin. Nyt kyllä näyttää aika hyvältä tämä taimikasvatushomma. Minä opin !

Hellekeli hellii, kasvihuoneeseen ei ole ikinä vedetty vesiletkuja näin aikaisin ja varsinaisiin kasvualustoihin pitäisi istuttaa aika paljon taimia. Heti kun paahteessa kykenee jotain tekemään ilman lämpöhalvausta. Meillä tänään +28.

Ponit makasivat sorkat suorana tarhassa ja Ponimies sai kesäkengät vihdoin. Kun kengittäjällä on 720 tuhatta ajettu auto, ei sillä liikuta ihan pilkulleen sovitulla viikolla. Onneksi tuli nyt, huomenna kuulema alkaa peltotyöt.

Toimeliasta tiistaita, missä lienetkin !

Pohjolan palmu, Tuurenpihlaja

Onhan mulla punaistakin primulaa !

Herranterttunen


8 kommenttia:

  1. Luin otsikon ja olin että ei toi oo mahdollista, MÄ olen se suomen surkein taimikasvattaja :D ja huokasin helpotuksesta kun luin eteenpäin ja näin tämänkeväisten tomaattien kuvat.. mä olen yhä se surkein.. taimeni ovat 4cm korkeita himpuloita ja kasvihuoneen sokkelikin on nyt väärin tehty..kävin puutarhapalstalla selvittämässä että olen muurauttanut sokkelin väärillä tiilillä ja että se tulee murtumaan.. hip hepi..pohjalta on hyvä ponnistaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tomaatteja saa onneksi taiminakin joten ei se sato jää kiinni omatuotantotaimista :D

      Tuo kasvihuonehomma vähän huolettaa, pitääpä tulla kurkkimaan. Taisin nähdä puutarhapalstalta, joko se olit sinä, tai sitten joku kohtalotoveri. Voihan se olla, että se sokkeli kestää hamaan maailmantappiin saakka, ihmiset on joskus ihan vainoharhaisia. Etenkin nettipalstoilla.

      Leuka rintaan jne.

      Poista
  2. Kyllä näyttää samalta, kun mulla oleva vaahtera ja lukee lapussa ihan sama nimi - alkuperä on kyllä toinen :) . Tykkään lehdista ja rungosta kovasti, ihanat värit ja muodot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, olisipa ihan kiva jos tämä mysteeripiiska olisikin amurinvaahtera. Ne ovat niin hienoja! Paikkakin sille on tiedossa, milloinkohan tuon uskaltaa lopulliselle kasvupaikalleen viedä?

      Poista
  3. Luovutin, ei kasva taimet ei kukat eikä mikään muukaan (no heposilla mahat kun pääsivät nyt kunnolla laitumelle). En siis edes yrittänyt. Sain salaatin taimia, mutta kanat taisi ehtiä napsia ne, kun en ehtinyt aidata mun hienoja kasvulavoja. Herneitä kylvin miehen iloksi toivottavasti ne edes onnistuisivat. Arvaa mitä, äitienpäivänä uskaltauduin sitten eka kertaa kunnolla hevoseni selkään. Parissa kymmenessä vuodessa on rohkeus karissut, mutta nyt sitä aletaan pikkuhiljaa rakentamaan ja tavoitehan meillä on ihan niinkin korkealla kuin maastoilla näillä meidän lähimaastoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukaan ei ole mestari kaikissa lajeissa, eikä tarvitsekaan olla. Tämä oma lohtumantrani toivottavasti auttaa sinuakin puutarhuroinnin kivisellä polulla.

      Kumma kyllä se rohkeus karisee vuosien varrella, olen ihan saman huomannut. Tosin minulle lääkärit ovat melko painokkaasti maininneet, ettei kannattaisi ihan väen vängällä sinne satulaan kammeta. Ettei vaan mitään sattuis.

      Arvostan äärimmäisen korkealle maastolönköttelyjä lähipeltojen ympäri, se on hieno laji. Kyllä se siitä lähtee kun ei hosu.

      Poista
  4. Mun tomaatintaimet meni kompostiin jälleen kerran. Mummola on hiton kaukana, mutta siellä onnistuu kaikki taimet taivaallisen ihmeellisellä tavalla. Ei mulla.

    Ja vaahterallasi on ihan oikea, perin tutunnäköinen nimisäle. Täältä se on lähtenyt. Puuvartisten siemenkylvöt kyllä onnistuu minullakin. Ne onkin ainoat pelittävät siemenet, kun ne laitetaan kylvöastiaan ja lykätään talven alle. Keväällä itävät omaan tahtiinsa ja koulitaan potteihin varttumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jahas, vai siinä niin kävi. No, nämä taimiepäonnistumisethan eivät tule meille yllätyksenä, vai mitä?

      Eli minulla on Amurinvaahtera vuoden 2010 kylvöksiä, wohoouu! Onneksi se on isossa pytyssä ja joutaa siinä varttaan vahvistamaan, ei ole kiire häntä rusakoille kattaa pitopöytään.

      Poista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!